Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 911 108
  • 81 125

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Menin viime viikolla linja-autolla ja bussissa oli ehkä 10 asiakasta ja näistä 3 piti maskia. Itselläni ei ole siviilissä ollut maskia käytössä.

Kadulta katsottuna maskeja on aika vastaavasti ohi kulkevissa linkeissä.

Nyt taas olen pari tuntia pitänyt maskia töissä pl. Kun istun toimistossa tappamassa aikaa, kuten juuri nyt teen.
 
Suosikkijoukkue
Espoolaiset
Toisella foorumilla tuli vastaan väite, että Ranska lyhentäisi altistuneiden koronakaranteenin pituutta kahdesta viikosta yhteen, koska ensimmäinen viikko on käytännössä osoittautunut kriittisimmäksi jatkotartuntojen suhteen.

Lähdettä ei oltu mainittu, enkä sellaista nopeasti löytänyt. Mutta jos tieto pitää paikkaansa, niin ihan mielenkiintoinen ajatus, ja voisi ehkä olla varteenotettava vaihtoehto Suomeenkin, sillä kaksi viikkoa on varsin pitkä aika karanteenia, ja siinä on ainakin nykytiedon mukaan minusta hieman liikaa varmuusmarginaalia. Toki yksittäisiä tapauksia varmasti on, missä oireet tulevat vasta viikon jälkeen, mutta nämä ovat ymmärtääkseni hyvin poikkeuksellisia. Ja yhteiskunnan toiminnan sekä ihmisten jaksamisen kannalta viikko olisi huomattavasti inhimillisempi vaihtoehto. Lyhyemmän karanteenin kokonaishyödyt olisivat siis haittoja suuremmat.

Varaan kuitenkin oikeuden muuttaa mielipidettäni, mikäli kahdelle viikolle on edelleen selkeät perusteet.

Tarkennetaan vielä, että tämä viikko olisi mielestäni hyvä nimenomaan tilanteissa, missä altistuminen on tapahtunut esimerkiksi työpaikoilla tai ravintoloissa. Mutta jos taas kyse on perheenjäsenen sairastumisesta, niin siinä tapauksessa oireettoman altistuneen kohdalla kaksi viikkoa on perustellumpaa, koska silloin tartunta voi tapahtua periaatteessa niin kauan kun sairas oireilee.
Toinen pointti, mikä voisi puoltaa viikon karanteenin järkevyyttä on se, että edes tavoitetasolla ei olla nyt yrittämässä taudin tukahduttamista vaan keskitytään kustannustehokkaisiin leviämisen estämiskeinoihin. Jos viikon karanteeni nappaa vaikkapa 95% jatkotartunnoista, lienee melko järkevää päästää siihen asti oireettomat takaisin normaalin toiminnan pariin. Tämä toimii etenkin tilanteessa, jossa karanteenissa olevista selkeä vähemmistö saisi joka tapauksessa tartunnan altistumisestaan (mikä näin mutulla pitääkin paikkansa).
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

Erittäin yllättävä tulos. Täällä meidän nurkilla ehkä hatusta heitettynä 1 % ihmisistä käyttää kaupassa maskia. Jos tuolla se ei ole päällä, niin missä sitten? Joukkoliikennevälineet se ei voi olla. Sairaalat? Valtaosa ihmisistä tuskin kovinkaan paljon sairaaloissa ramppaa. Rohkenen epäillä, että tilanne on hyvin samankaltainen vähän joka puolella Suomea pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta, että tuo 47 % ei voi mitenkään käytännössä pitää paikkansa.

Muutama päivä sitten tuli tosiaan käytyä Helsingissä. Ehkä satuin siellä vaan sitten semmoisiin metroihin, juniin ja ratikoihin, kun en siis edes siellä nähnyt puolilla ihmisistä maskeja naamoillaan.

Vaihtelee kyllä tosi paljon maskien käyttö oman kokemukseni mukaan. Viime viikon lauantaina päivällä kun mentiin ensiksi bussilla ja sitten metrolla, niin bussissa oli yli puolella maski ja metrossa noin puolella. Toisaalta, kun menin perjantaina kahdesti bussilla, niin molemmilla kerroilla oli ihan vain muutamia maskeja, joskin bussit olivat aika tyhjiä. Kaupoissa näkee hyvin harvoilla, yleensä vain vanhemmilla ihmisillä maskeja. Itse en ole kaupassa ollessa maskia käyttänyt. Kauppavierailujen aikana on yleensä sen verta tilaa, ettei kasvomaskille ole mielestäni tarvetta.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Jos noutaja lähiaikoina on tullakseen, se mitä todennäköisimmin ei tule koronan muodossa. Pysykää terveinä!
 
Liitteet

  • image_8e89463d-e214-446a-8556-af74415ff12c20200913_073740.jpg
    image_8e89463d-e214-446a-8556-af74415ff12c20200913_073740.jpg
    141 KB · kertaa luettu: 253

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jos noutaja lähiaikoina on tullakseen, se mitä todennäköisimmin ei tule koronan muodossa. Pysykää terveinä!
Alkoholi tappaa siis suurin piirtein saman verran ihmisiä Suomessa, kuin Covid-19 tappoi kevään pahimmassa vaiheessa. Mielenkiintoista.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Perjantaina illalla tuli kurkku kipeäksi. Muita oireita ei ole ollut, mutta ilmoitin työnantajalle että olen huomisen päivän etätöissä ja käyn testissä varmuuden vuoksi. Koronavilkku ei ole havainnut altistumisia joten todennäköisesti mulla ei sitä ole, mutta parempi käydä antamassa näyte kaiken varalta.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Minusta tuntuu että tämä ketju on mennyt ihan pelleilyksi. Aiemmin tätä oli ihan mielenkiintoista lukea, nykyään jengi purkaa täällä vaan pahaa oloaan.

23 tartuntaa tänään. Ei paha. Mitä olen seurannut tuntuu nämä ryppäät olevan suhteellisen hyvässä hallussa. Strategia toimii, hyvä Suomi!
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä olen seurannut tuntuu nämä ryppäät olevan suhteellisen hyvässä hallussa. Strategia toimii, hyvä Suomi!

Samaa mieltä! Viikon päästä matkustusrajoitukset helpottuvat ja tartuntamäärät kasvavat. Pitää uskoa, että testaukseen ja jäljitykseen on silti tarpeeksi resursseja, vaikka syksy ja flunssakausi lähestyvät.

THL oli muuttanut ohjeistustaan jälleen, nyt pienempiä koululaisia pitää viedä hanakammin testiin myös lievästä oireista. Olisiko syynä sitten nämä kouluissa olleet altistumiset.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
23 tartuntaa tänään. Ei paha. Mitä olen seurannut tuntuu nämä ryppäät olevan suhteellisen hyvässä hallussa. Strategia toimii, hyvä Suomi!
Näköjään vain reilut parituhatta uutta testiä saatu viralliseen rekisteriin asti, eli "normaaleilla" lukemilla puhuttaisiin varmaan noin neljästäkymmenestä tartunnasta. Nuo ensimmäisenä kirjattavat ovat todennäköisesti niitä kiireisimmän luokan testejä, eli niistä löytyy aina suhteessa enemmän tartuntoja kuin vähäisemmän prioriteetin testeistä. Eli 10000 testillä ei olisi tänään kirjattu sataa tapausta.

Koronakartan tilastointi alkaa olla testien osalta aika hurjasti jäljessä. En kuitenkaan usko, että kapaisteettia on jätetty käyttämättä 5.9. alkaen. Jos jokaisena päivänä on valmistunut se n. 13000 kappaletta, on rekisteri tällä hetkellä vähintään 30000 testiä vajaa, todennäköisesti jopa paljon suuremman määrän. Vaikka näistä viipyvistä testeistä tulee aikaisempien viikkojen perusteella vain suhteessa vähän tartuntoja, voi yksi "talkoopäivä" taas antaa suuret tartuntalukemat yhdelle päivälle, vaikka kirjattavat tartunnat saattavat olla pitkältä menneisyydestä. Katsotaan, milloin saavat taas massaa kirjoihin. Viime viikolla taisi olla keskiviikko, jolloin vetäisiin se useampi kymmenen tuhtatta testiä ja vajaa sata tartuntaa rekisteriin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
23 tartuntaa tänään. Ei paha. Mitä olen seurannut tuntuu nämä ryppäät olevan suhteellisen hyvässä hallussa. Strategia toimii, hyvä Suomi!

Kyllä tämä olosuhteisiin nähden ihan hyvältä vaikuttaa. Ryppäät on tunnistettu hyvällä prosentilla, ja niiden jatkotartuntoja tulee vielä jonkin aikaa, mutta hallitsemattomaan kasvuun ei näistä silti ole lähdetty.

No, kasvuvaiheessa kuitenkin ollaan kaikilla mittareilla. Se pitää hyväksyä. Olisi tärkeää, että tulisi muutama hiljaisempi päivä, jonka aikana ryppäitäkään ei esiintyisi. Tämä kääntäisi aktiivisesti sairaiden määrän laskuun, mikä taas pienentäisi tätä ryppäiden esiintymisen todennäköisyyttä.

Ei sillä, että tämä nykyinen tilannekaan mikään katastrofi olisi, mutta hitaasti epidemia vaan kasvaa. Se taas tarkoittaa lisääntyneitä altistumisia, massakaranteeneja, turhautumista ja taloudellisia vaikutuksia yrityksille ihmisten alkaessa vähentää vähemmän tarpeellista palveluiden käyttöä.

Tämän päivän lukemat vähensivät viikkokeskiarvoa ja saivat myös kahden viikon aikana sairastuneiden määrän pieneen laskuun. Molemmissa kuitenkin pidemmän ajan trendi on nouseva. R-luku on omien arvioideni mukaan 1.1-1.3.
 
hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eilen varasin testiajan puoliltapäivin puolen tunnin päähän siitä hetkestä, tänään kymmeneltä tuli negatiivinen tulos. Onko ne testijonot saatu haltuun vai kävikö erityinen pulla? Mehiläisen hanskaama piste näytti olevan. Jos prosessi saadaan suurimmalle osalle tälläiseksi, niin sitten on kyllä homma kuosissa, kun testitulos tulee ennen kuin ehtii parantua muutenkaan.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Päivitän nyt kokemuksemme testauksen osalta Espoosta: Maanantai aamuna siis soitimme oireiden ja koulussa ilmeneen tartunnan takia. Takaisin soitto tuli tiistaina neljän aikaan. Testausaikoja oli heti seuraavaksi aamuksi, joten tuntuu, että jumi on puhelinpuolella. Testitulos saatiin la ip eli tuossa hurahti se viisi päivää. Ei ihan katastrofi, mutta vähän turhan pitkään kestää. Jos tuo täysin turha takaisin soiton odottelu saadaan pois niin hyvinhän tuo toimisi. Itse testaus oli tehokkaasti järjestetty.
 
hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Päivitän nyt kokemuksemme testauksen osalta Espoosta: Maanantai aamuna siis soitimme oireiden ja koulussa ilmeneen tartunnan takia. Takaisin soitto tuli tiistaina neljän aikaan.
Itse käytin
koronabottia, jos on käytettävissä, niin suosittelen. Espoossa samoin siis. Jää tuo odottelu pois, kun se siirtää suoraan ajanvaraukseen jos testi pitää tehdä.
 
Zale

Jäsen
Päivitän nyt kokemuksemme testauksen osalta Espoosta: Maanantai aamuna siis soitimme oireiden ja koulussa ilmeneen tartunnan takia. Takaisin soitto tuli tiistaina neljän aikaan. Testausaikoja oli heti seuraavaksi aamuksi, joten tuntuu, että jumi on puhelinpuolella. Testitulos saatiin la ip eli tuossa hurahti se viisi päivää. Ei ihan katastrofi, mutta vähän turhan pitkään kestää. Jos tuo täysin turha takaisin soiton odottelu saadaan pois niin hyvinhän tuo toimisi. Itse testaus oli tehokkaasti järjestetty.

Oulussa näin julkisella puolella: samana aamuna varasin itse netistä noin 1h päähän testausajan ja seuraavana iltapäivänä tuli vastaus. Saattaa tulla jonkin verran turhaa testausta kun mitään oirekartoitusta ei tehty mutta ainakin nopeasti sai tuloksen mikä kokonaisuutena arvioituna voi hyvinkin olla tehokkaampi malli.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Päivitän nyt kokemuksemme testauksen osalta Espoosta: Maanantai aamuna siis soitimme oireiden ja koulussa ilmeneen tartunnan takia. Takaisin soitto tuli tiistaina neljän aikaan. Testausaikoja oli heti seuraavaksi aamuksi, joten tuntuu, että jumi on puhelinpuolella. Testitulos saatiin la ip eli tuossa hurahti se viisi päivää. Ei ihan katastrofi, mutta vähän turhan pitkään kestää. Jos tuo täysin turha takaisin soiton odottelu saadaan pois niin hyvinhän tuo toimisi. Itse testaus oli tehokkaasti järjestetty.
Meillä kaksi viikkoa sitten omaolo.fi:n kautta ilmoitus. Puhelin soi tuntia myöhemmin ja kahdelle perheenjäsenelle hoitui testi kahden tunnin päähän. Ilmoitus tuli sitten kolmen päivän päästä. Molemmat negatiivisia.

Kolmen päivän odottelu on kyllä pitkä aika, jos yhteiskuntaa aiotaan oikeasti avata. Tuo aika pitäisi puolittaa syksyn edetessä kapasitteetti tuplata. Täytyy toivoa, että Marin nyt vihdoin heittäisi ideologiansa helvettiin ja tilaisi
 
Magenta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Päivitän nyt kokemuksemme testauksen osalta Espoosta: Maanantai aamuna siis soitimme oireiden ja koulussa ilmeneen tartunnan takia. Takaisin soitto tuli tiistaina neljän aikaan. Testausaikoja oli heti seuraavaksi aamuksi, joten tuntuu, että jumi on puhelinpuolella. Testitulos saatiin la ip eli tuossa hurahti se viisi päivää. Ei ihan katastrofi, mutta vähän turhan pitkään kestää. Jos tuo täysin turha takaisin soiton odottelu saadaan pois niin hyvinhän tuo toimisi. Itse testaus oli tehokkaasti järjestetty.

Täällä soitto perjantaina klo 13, takaisinsoitto tuli klo15, testissä 15:40, tulos tuli tänään 13:00 eli alle kahdessa päivässä. Ekasta soitosta tulokseen tasan 48h. Ja Espoo.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tässä maassa on tällä hetkellä kahdeksan ihmistä sairaalassa koronaviruksen vuoksi. Siis kahdeksan. Ja yksi teholla. Tasan yksi.

Toivon todella, että mm. Liiga-kausi päästään pelaamaan normaalisti, ja että tervettä järkeä käytetään. Mediapsykoosit ovat asia erikseen, mutta niihin ei kannata lähteä mukaan. Hysterian lietsominen on tietysti eräiden tahojen vakaassa intressissä, ja varsin tehokkaasti se on tähän(kin) kansaan purrut. Ikävä kyllä.

Rajoitustoimien kiristäminen tässä tilanteessa olisi mielipuolista, mielivaltaista ja suhteellisuudentajutonta. Eipä silti, sen Suomen nykyinen sätkynukke-populistihallitus (sd.) poliittisine valtiosihteereineen kyllä osaa. Jos näin tehdään, Suomen hallitus on vastuussa joukkokonkursseista, massairtisanomisista, mahdollisista itsemurha-aalloista sekä kansantalouden, väestöhyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen luottamuksen romahduksesta.
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tässä maassa on tällä hetkellä kahdeksan ihmistä sairaalassa koronaviruksen vuoksi. Siis kahdeksan. Ja yksi teholla. Tasan yksi.

Toivon todella, että mm. Liiga-kausi päästään pelaamaan normaalisti, ja että tervettä järkeä käytetään. Mediapsykoosit ovat asia erikseen, mutta niihin ei kannata lähteä mukaan. Hysterian lietsominen on tietysti eräiden tahojen vakaassa intressissä, ja varsin tehokkaasti se on tähän(kin) kansaan purrut. Ikävä kyllä..
Ei varmasti päästä pelaamaan. Nykyäänhän linja on se, että suunnilleen jos olet ollut samalla hehtaarilla jonkun positiivisen kanssa, joudut kahdeksi viikoksi(!!!) karanteeniin. Jos hullun tavalla testataan oireettomia, kuten tähänkin asti, löytyy aina eri joukkueista joku positiivinen. Siinä on sitten se joukkue ja ainakin edellinen vastustaja ja ehkä varmuudeksi vielä sitäkin edellinen kaksi viikkoa pois peleistä.

Eri asia olisi sitten jos ”altistuneet” testataan ja negatiivisella testillä elämä jatkuu normaalisti. Jos tällainen ihan järjenmukainen linja olisi, niin homma sujuisikin. Mutta nykyään laitetaan massiivinen määrä ihmisiä karanteeniin ylipitkäksi ajaksi, niin yritä siinä sitten toimia normaalisti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Sama polku alkamassa kohta. Näin yksinyrittäjänä on kyllä herkullista aikaa. Testiin menen mahdollisen altistumisen takia ja nyt kahden päivän duunit peruttu sen takia.

Melkein toivoo että olisi korona niin tämä paska olisi ohi tällä erää vaikka kerrannaisvaikutukset olisivatkin huomattavat. Kuten jo kesällä manasin, tulee kallis syksy.
Jotta menisi taas vähän vaikeamman kautta niin testin tuloksissa kesti 2 vrk. Tulos negatiivinen ja tuuletukset ilmoille. Sitten tulee puhelu, että mahdollinen altistuminen on varmistunut altistumiseksi ja 2 vkon karanteeni päälle koska tämän testin tulos ei takaa etteikö minulle vielä voisi tauti lyödä päälle.

Nyt odottelen virallista määräystä ja peruuttelen ainakin 1,5 vkon työt. Ai ettien että.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Kiinnostaa kun itsekin olen yrittäjä. Tuleeko siis lekurilta lausunto ja saisi parin viikon palkkasumman kelalta?
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Jotta menisi taas vähän vaikeamman kautta niin testin tuloksissa kesti 2 vrk. Tulos negatiivinen ja tuuletukset ilmoille. Sitten tulee puhelu, että mahdollinen altistuminen on varmistunut altistumiseksi ja 2 vkon karanteeni päälle koska tämän testin tulos ei takaa etteikö minulle vielä voisi tauti lyödä päälle.

Nyt odottelen virallista määräystä ja peruuttelen ainakin 1,5 vkon työt. Ai ettien että.
Näitä mä en tajua. Miksi testi ylipäänsä otetaan, jos karanteeniin määrätään riippumatta tuloksesta? Tämä karanteeni negatiivisen testin jälkeen on aivan älyvapaata, mutta jos niin halutaan, niin sen testin voisi jättää tekemättä ja säästää kaistaa.

Onko tuo sellainen virallinen karanteeni, että saa jotain korvauksia? Haistan näissä paikan uusille selkävaivoille. Työterveyteen vaan sanomaan, että pussailin eilen koronapotilasta. 2 viikkoa karanteenia täydellä palkalla.
 
Lääkärii määrää tartuntautilain mukaiseen 2 viikon karanteeniin, jos olet altistunut varmistetulle korona tapaukselle. Karanteenin ajalta saa päivärahaa, joka vastaa palkan suuruutta.

Taudin itämisaika on 2-14 vrk, sen takia tuo kahden viikon karanteeni. Negatiivinen testitulos ei takaa sitä, ettei koronaa voisi olla. Henkilö voi olla tartuttava jo ennen mahdollisia oireita. Lisäksi hyvä huomioida, että koronatestin luotettavuus on max 80%, eli 4/5 tartunnasta havaitaan testissä.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Hysterian lietsominen on tietysti eräiden tahojen vakaassa intressissä, ja varsin tehokkaasti se on tähän(kin) kansaan purrut. Ikävä kyllä.

Tätä olet niin ansiokkaasti toistellut moneen eri otteeseen, että varmaan voit syventää ja tarkentaa? Voit vaikka yksityisviestillä laittaa, jos on arkaluontoista asiaa ja tunnettujen henkilöiden nimiä tms. Kuulostaa vakavalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös