Ässien talous

  • 1 511 723
  • 6 719

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikös Kokoomuksen ole tarkoitus järjestää puoluekokous Isomäessä? Keskusta näemmä pitää etänä joten lienee suuri vaara, että muut toimivat samaan tapaan.
Jaa, niillä olisi tarkoitus olla Isomäessä. Vihreät oli ainakin SAMK:n tiloissa vuosi sitten. Luulin kokkareidenkin olevan siellä, mutta on kyllä varmaan liian pienet tilat heille.
 
Crwlr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kokoomuksen puoluekokous oli alunperin varattu Samkkiin jo ennenkuin Samk valmistui. Lopulta kävi kuitenkin niin ettei ne tilat soveltunut sille väkimäärälle joten kokous siirtyi Isomäkeen. Puoluekokous järjestetään tämän hetkisen tiedon valossa mutta pienemmällä väkimäärällä kuin alunperin piti (= normaalioloissa olisi)
 
Puliveivaamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Flyers & Barca
Eli 133k€ tuli voittoa viime tilikaudelta. Liikevaihto kasvanut ja kulut laskeneet hieman. Hyvä suoritus sysipaskan edelliskauden jälkeen. Kuluva tilikausi sen sijaan tulee olemaan huomattavasti vaikeampi.

Edit. Eli liikevaihto kasvanut kuten myös kulut.
 
Viimeksi muokattu:

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuli @ks viestistä tuolla rakennusketjussa mieleen, että onko jossain ollut tietoa, miten kausikortteja on myyty? Jonkin verran oltaneen jäljessä viime vuosia, mutta missäköhän luvuissa pyöritään.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Tuli @ks viestistä tuolla rakennusketjussa mieleen, että onko jossain ollut tietoa, miten kausikortteja on myyty? Jonkin verran oltaneen jäljessä viime vuosia, mutta missäköhän luvuissa pyöritään.
Siitä on luvattu tiedottaa elokuussa jota ei ole enää paljoa jäljellä, muuta en asiasta tiedä.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässien sivuilla uumoiltuja talouslukuja:

- touko-heinäkuussa liikevaihto laski odotetusti eli 20,6%.
- hankintakiellolla saatiin merkittävät säästöt, mikä paransi yhtiön kykyä reagoida esimerkiksi pelaajamarkkinoilla.
- touko-heinäkuussa laskivat viime vuoteen verrattuna palkkakulut 39% ja muut kulut 40%.
- kausikorttimyynnissä Ässät on saavuttanut euroissa mitaten noin 51-52% viime vuoteen verrattuna.
- yhteistyökumppanimyynti on euroissa mitaten laskenut neljä prosenttia verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime kaudella.
- Ässät arvioi liikevaihdon laskevan noin 20% eli noin miljoona euroa.

Tällä hetkellä painopisteinä ovat turvallinen ottelutapahtuma ja myynnin kehittäminen. Joukkuetta rakennetaan työluvulla 1,55 milj. €, mitä ei tässä tilanteessa voi kasvattaa. Ässät tekee hartiavoimin töitä myynnissä ja mikäli siinä tapahtuu selvää kehitystä, niin pelaajabudjetti voidaan nostaa aiemman suunnitelman mukaan.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Tää on kyllä niin perseestä kun kukaan ei tiedä mikä tilanne on vaikka joulukuussa. Pelataanko silloin mitään missään. Tammikuusta nyt ei tiedä senkään vertaa, tiedä vaikka tulis meteoriitti ja tuhoais kaiken.

Suunnittele siinä sitten kauden budjettia.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tää on kyllä niin perseestä kun kukaan ei tiedä mikä tilanne on vaikka joulukuussa. Pelataanko silloin mitään missään. Tammikuusta nyt ei tiedä senkään vertaa, tiedä vaikka tulis meteoriitti ja tuhoais kaiken.

Suunnittele siinä sitten kauden budjettia.

Koronasta ja sen tilanteesta syys-talvella ei tietenkään tiedetä vielä mitään, mutta oletettavaa Suomessa pystyy pelaamaan pelejä paremmin kuin esim. Pohjois-Amerikan kaukaloissa. Ja mitä tulee Ässien pelaajabudjettiin, niin tuo 1,55 milj. € ei ole todellakaan vielä käytetty. Siihen mahtuvat ainakin ne kaksi hyökkääjää, keitä nyt haetaan. Tuollakin budjetilla saa hyvän joukkueen kasaan.
 
Tuamas

Jäsen
Sinänsä positiivista on, että yhteistyökumppaneille myynti menee suunnilleen viime vuoden tasolla.

Se on kuitenkin rahaa, johon pääsääntöisesti yleisömäärät eivät vaikuta.

Mitä enemmän saadaan muuta kuin pääsylipuista saatavaa tuloa, sitä vähemmän seuralla on koronariskiä.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Eipä tuossa mitään yllättävää. Elämme vaikeita aikoja. Uudet hankinnat ja kauden lähestyminen varmaan piristävät myyntiä, niin voisi ainakin kuvitella. Nyt näyttää jo aika varmalta, että kausi alkaa, mikä on se oleellisin juttu, vaikkakin koronan varjossa.

Nollatulosta tavoitellaan ja toivottavasti yleisö on tarpeeksi rohkeaa tulemaan hallille ja juomaan paljon kaljaa. Maskit vaan päähän, jos se lisää turvallisuuden tunnetta. Kaljaa juodessa on hyvä muistaa ottaa maski pois.

Pelaajabudjetti on se 1.55 mikä jo oli tiedossakin ja siinä on vielä tilaa niille kahdelle laiturille, joilla on siis se kova ja tarkka laukaus. Hankinnoista huolimatta se sisäinen kasvu on se oleellisin juttu joukkueen menestymisen kannalta, luotan siihen ja hyvään valmennukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TPS
Sinänsä positiivista on, että yhteistyökumppaneille myynti menee suunnilleen viime vuoden tasolla.

Se on kuitenkin rahaa, johon pääsääntöisesti yleisömäärät eivät vaikuta.

Yhteistyökumppanimyynnistä tuli mieleen, että mitenhän paljon yritykset asettavat ehtoja uusiin sopimuksiin esim. näkyvyyden suhteen, jos silmäpareja rajoitetaan. Tämä pohdinta koskee siis kaikkia yleisesti.. ei vain Ässiä. Ennen korona-aikaa tehdyt diilit toki rullaavat pääasiassa vanhojen ehtojen mukaisesti.

Ässiltä kyllä edelleen todella hienoa avoimuutta sidosryhmien suuntaan. Monelle mallia tästä.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Ostin juuri tuon tosi hienon fleece-peitteen 54 euroa postituskuluineen. Ostan kenties muutakin vielä. Sekä itselleni että lahjaksi, jopa joulukin uhkaa jo kohta kaatua päälle. Pientä krääsää vain mutta kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Nyt kun taas kaikki manaavat ettei kautta päästä aloittaamaan ja yleisömäärät ainakin rajoitettu etc. herää kysymys, miten se Kerttulan mainitsema "kotona pykälä" sopimuksissa mahtaa toimia? Miten siitä säästöjä saadaan, jos yleisömääriä vain rajoitetaan ja tehdään sen vuoksi heikkoa tulosta?

Alkaa tulemaan kaikki korona jo korvista, mutta jännittäähän tuo miten hyvin tulevasta kaudesta selvitään.
Pakko se on itsekin ostaa kausikortti tueksi vaikka matkaa hallille satoja kilometrejä.
 
Kärmes1

Siinä on myyntivalttia, että "ainoastaan kausikortilla otteluun", jos katsojamäärää rajoitetaan. *hymiö
 
Ässät1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pakko se on itsekin ostaa kausikortti tueksi vaikka matkaa hallille satoja kilometrejä.
Näin tuumaan itsekin. Kaikenlaista on jo tullut osteskeltua Ässiltä koronatukina, mutta kausikortin hankin, vaikka en ainuttakaan peliä pääse (välttämättä) näkemään. Nyt kannattaa alkaa hamstraamaan joululahjoja patakaupasta. Nyt on tekojen aika, sanotte mitä sanotte ja jokainen voi kantaa kortensa kekoon. Peace.
 
Myrvold

Kausikortti on Ässille paras ratkaisu. Fanituotteista Ässien osuus todella pieni. Toki niitäkin hankin.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos ei ole budjetissa tilaa kausikortille, niin toinen missä Ässille menee käytännössä koko raha on 67-klubi.

Itse olen ollut mukana tuossa 67-klubissa nyt useamman vuoden ja mielestäni on ollut ihan hyvä kokemus. Kausimaksu on tietysti ollut se 67 €. Esimerkiksi viime kaudella klubin jäsenyyteen sisältyi kaksi vaihtolippua Ässien runkosarjan kotiotteluihin. Nämä liput oikeuttivat pääsyyn istumapaikoille, mutta ei kuitenkaan VIP-katsomoihin. Hyvä juttu on ollut mielestäni myös lippujen etuosto-oikeus mahdollisiin Porissa tapahtuviin pudotuspeliotteluihin. Tarkoittaa siis sitä, että klubilaisena pääset valitsemaan itsellesi ottelulipun ennenkuin ne tulevat virallisesti myyntiin. Esimerkiksi itse käytin tätä sinä keväänä, kun Ässät pelasi sääleissä Lukkoa vastaan ja puolivälierissä Kärppiä vastaan. Viime kaudellakin tuli sähköpostiin koodi lipun ostamista varten, mutta se meni puihin koko homma, koska kausi pistettiin pakettiin melkein heti tämän jälkeen.

Lisäksi viime kaudella oli kaksi klubitapaamista Isomäki Areenan ravintola Patasydämessä, jossa katseltiin screeniltä Ässien vierasottelua. Paikalla oli myös haastateltavina kokoonpanon ulkopuolisia pelaajia, kuten esimerkiksi Kulmala, Pihlajamäki ja Tyson Spink. Klubi-illan aikana oli sekä ruoka- että juomatarjoilua, josta osastolta kannattaa mainita se, että esimerkiksi olutta sai normaalia alempaan hintaan. Lisäksi oli myynnissä fanituotteita ja 67-klubillahan on tietysti omia fanituotteita.

Kokonaisuutena 67-klubi on ollut hyvä kokemus ja tulevalla kaudella olisi tarkoitus olla taas mukana, jos ei koronajutut sotke konseptia. Jotakin muutoksia klubietuuksiin on tullut, mutta ne löytyvät varmasti sieltä Ässien kotisivuilta kohdasta 67-klubijäsenyys. On myös hyvä tapa tukea Ässiä.
 
RedPower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät // Habs // Carolina Hurricanes
Onko jollakin palstaveljellä /siskolla tietoa, minkähän suuruisia ovat Ässille korvattavat euromääräiset TV-ja nettisopimukset?
Myös miten paljon korotuksia koska halliin ei ole mahdollista tai kaikki eivät halua tulla halliin seuraamaan peliä koronan takia
ja tämän johdosta myös etäseuraaminen myös varmasti lisääntyy.
 
Sanoisin, että tv- sopimuksen korvaukseen ei vaikuta, paljonko hallissa on porukkaa tai paljonko paketteja myyty.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös