Kirkko eroon valtiosta – nyt vai heti?

  • 612 467
  • 7 275

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lainaus jutusta:

"Uskonto on matematiikan, äidinkielen ja taideaineiden lisäksi ainoa kouluaine, jota opetetaan läpi peruskoulun, ala-asteen ensimmäiseltä luokalta yläasteelle saakka."

Ei tule äkkiseltään mieleen, mikä olisi tätä suurempaa resurssien haaskuuta.

Nykypäivän yhteiskunnassa yksi tärkeimmistä taidoista on tunnistaa, millainen tieto on kuranttia ja mitä sillä tiedolla tehdään. Tieto on yksi nykypäivän - ja enenevässä määrin tulevaisuuden - vallankäyttövälineistä.

Peruskouluikäiset ovat sitä porukkaa, jolle on vielä mahdollista iskostaa päähän kriittistä ajattelua, tiedon monipuolista arviointia ja faktojen tunnistamista. Nyt opetetaan tarinoita Lähi-idän ihmeparantajasta, ja vieläpä täysin kritiikittömästi.

Ymmärsin tämän järjettömyyden suunnilleen 10-vuotiaana. Niin ymmärsi moni muukin; en muista, että juuri kukaan olisi lähtenyt tosissaan mukaan Raamatun kertomuksiin. Sen sijaan moni kyllä osti ajatuksen siitä, että näin on tehty ennenkin, joten näin tulee tehdä jatkossakin. Vastavirtaan kulkeminen on aina työlästä.

Kirkon valta-asema perustuukin traditioon, eli siihen, että perinteillä nähdään olevan itseisarvoa. Sen vuoksi moni kuuluu edelleen kirkkoon, vaikkei usko millään lailla Jumalaan. Tässä en näe sinällään suurta haittaa, sillä jokainen tekee elämällään ja rahoillaan mitä haluaa. Ongelmat alkavat siitä, kun jonkin uskontokunnan valtaa ulotetaan julkisiin tiloihin. Se on uskonnollista vallankäyttöä ja tuomittavaa.

Eli kirkko eroon valtiosta ja uskonnolliset tehkööt omilla rahoillaan mitä haluavat.
 
Baldrick

Jäsen
Kysymys kuuluu, että millä meriiteillä kirkko torppaa opetuslautakunnan asioita? Tottakai kirkko haluaa säilyttää maksimaalisena pakollisen aivopesunsa, jotta jäseniä piisaa jatkossakin.

On hämmästyttävää, että miten uskonto nähdään vieläkin näin tärkeänä asiana ja siihen käytetään enemmän opetusaikaa peruskoulussa kuin historiaan tai yhteiskuntaoppiin?! Uskonnot voidaan speksata ja kulttuurillisesti merkittävimmät tapahtumat ja tarinat sisällyttää historian opetukseen ja lisätä siihen tuntimääriä, sekä lopun voi vapauttaa vaikka yhteiskuntaoppiin, tai tehdä kaikille pakolliseksi jonkinasteisen taloustiedon. Muistaakseni taloustieto oli vapaavalintainen aine, kun minä olin yläasteella. Sen pitäisi olla pakollinen, jotta kaikki oppisivat perustavat asiat veroista, sijoittamisesta säästämisen muotona sekä pikavippien turmiollisuudesta.

Uskonnonopetus on muinaisjäänne, jota ei olisi pitänyt olla edes olemassa tällä vuosituhannella. Luulis, että päättäjien keskuudessa olisi jo ajatukset vähän uudistuneet.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onkohan vielä niin, että ainoa tapa saada uskonnosta huono numero on sanoa, että ei usko jumalaan?

Uskonnot ja muut sinne minne kuuluvat, kouluun niistä perustietojen kertominen ja aika johonkin paljon hyödyllisempään, kuten esimerkiksi noihin yllämainittuihin.
 
redpecka

Jäsen
Uskonnot nyt on suuri osa maailmaa, siitä ei vielä toistaiseksi päästä mihinkään. Ideaali olisi kun kouluissa olisi uskonnonopetusta eikä se jäisi pelkästään perheiden tehtäväksi. Siis ideaalitilanteessa siitä puhuttaisiin neutraalisti siten, että kaikki eri uskontokuntiin kuuluvat voisivat olla samassa luokassa.

9-vuotias muslimityttökin tajuaisi että vaikka meillä kotona ollaan muslimeja niin Tiinan kotona ollaan kristittyjä ja saisi täten pienestä pitäen kokemuksen siitä, että nämä kaikki ovat vain saman asian eri suuntauksia. Ei ole hyvä tuo nykyinen malli jos kun siellä revitään kolmen hengen lapsiryhmiä eristyksiin toisistaan kun alkaa uskontotunti.
 
Kyylä

Jäsen
Lainaus jutusta:

"Uskonto on matematiikan, äidinkielen ja taideaineiden lisäksi ainoa kouluaine, jota opetetaan läpi peruskoulun, ala-asteen ensimmäiseltä luokalta yläasteelle saakka."

Ei tule äkkiseltään mieleen, mikä olisi tätä suurempaa resurssien haaskuuta.

Nykypäivän yhteiskunnassa yksi tärkeimmistä taidoista on tunnistaa, millainen tieto on kuranttia ja mitä sillä tiedolla tehdään. Tieto on yksi nykypäivän - ja enenevässä määrin tulevaisuuden - vallankäyttövälineistä.

Peruskouluikäiset ovat sitä porukkaa, jolle on vielä mahdollista iskostaa päähän kriittistä ajattelua, tiedon monipuolista arviointia ja faktojen tunnistamista. Nyt opetetaan tarinoita Lähi-idän ihmeparantajasta, ja vieläpä täysin kritiikittömästi.

Ymmärsin tämän järjettömyyden suunnilleen 10-vuotiaana. Niin ymmärsi moni muukin; en muista, että juuri kukaan olisi lähtenyt tosissaan mukaan Raamatun kertomuksiin. Sen sijaan moni kyllä osti ajatuksen siitä, että näin on tehty ennenkin, joten näin tulee tehdä jatkossakin. Vastavirtaan kulkeminen on aina työlästä.

Kirkon valta-asema perustuukin traditioon, eli siihen, että perinteillä nähdään olevan itseisarvoa. Sen vuoksi moni kuuluu edelleen kirkkoon, vaikkei usko millään lailla Jumalaan. Tässä en näe sinällään suurta haittaa, sillä jokainen tekee elämällään ja rahoillaan mitä haluaa. Ongelmat alkavat siitä, kun jonkin uskontokunnan valtaa ulotetaan julkisiin tiloihin. Se on uskonnollista vallankäyttöä ja tuomittavaa.

Eli kirkko eroon valtiosta ja uskonnolliset tehkööt omilla rahoillaan mitä haluavat.
Kyllä kriittistä ajattelua voi oppia peruskoulun jälkeenkin - onneksi ja toivottavasti.

En tiedä, minkä valtion perusopetuksen opetussuunnitelmaa olet lukenut, mutta ainakaan Suomessa peruskoulun opetussuunnitelmaan ei kuulu kritiikitön lähi-idän ihmeparantajasta opettaminen.

Lisäksi en ymmärrä, mitä tekemistä kirkon ja valtion väitetyllä erottamisella on peruskoulun opetussuunnitelman tai tuntikehyksen kanssa? Ei sitä kirkko määrää. Tottakai kirkko kannustaa, kampanjoi ja lobbaa uskonnonopetuksen puolesta, mutta samalla tavalla lobataan muidenkin kouluaineiden puolesta. Ruotsinkieliset haluavavat pitää ruotsinopetuksen pakollisena ja tekniset alat pitävät huolta siitä, että pitkä matematiikka säilyttää asemansa kaikille aloille pätevöittävänä yleisaineena.

Itse odottelen, että kouluihin tulisi kaikille yhteinen uskonnonopetus. Tuohon nykypäivän tärkeisiin taitoihin lisäisin ehdottomasti kyvyn asettua toisen asemaan, kunnioittaa ja arvostaa. Uskontojen välisen dialogin tarve ei tule maailmasta vähenemään vaain kyky olal utelias ja avoin toisen tavalle elää ja ajatella, ovat jo nykypäivän kansalaistaitoja.
 
lihaani

Jäsen
Itse odottelen, että kouluihin tulisi kaikille yhteinen uskonnonopetus. Tuohon nykypäivän tärkeisiin taitoihin lisäisin ehdottomasti kyvyn asettua toisen asemaan, kunnioittaa ja arvostaa.

Olen ennenkin kirjoittanut uskonnollisten yhteisöjen täydellisestä erosta julkisesta vallasta. Vain ja ainoastaan valtiolla ja kunnilla olisi verotusoikeus.
Eli perustuslaissa mainittu mielipiteen vapaus kattaisi tietenkin kaikki uskonnot ja poliittiset mielipiteet yhtenevästi. Uskonnoista ei perustuslakiin tarvita edes mitään mainintaa.

Kaikkia uskontoja koskisi yhdistyslaki siten kuten muitakin aatteellisia yhdistyksiä. Kaikki nämä saisivat harjoittaa yhdistystoimintaa haluamallaan tavalla siten, että muuta lainsäädäntöä ja kuntien määräyksiä ei rikota. Kouluissa ei olisi uskontoa, vaan elämänkatsomustietoa. Seurakunnat saisivat entiseen tapaan harjoittaa kulttimenojaan ja omistaa edelleenkin heille kuuluvat rakennukset. Poikkeuksena erityistä museoarvoa omaavat rakennukset, joiden ylläpitoon valtio osallistuu. Vain siviiliavioliitto olisi juridisesti pätevä. Seurakunnat siunatkoot avioliitot haluamallaan tavalla.

Julkinen valta ei puutu enempää seurakuntien toimintaan enempää tai vähempää kuin muidenkaan yhdistysten toimintaan. Rahoituksen seurakunnat hoitavat itse haluamallaan laissa hyväksyttävällä tavalla. Poikkeuksena hautausmaiden hoito, joiden ylläpidosta vastaa valtio. jokaisella haudalla saa olla vainajan vakaumuksen symboli. Kustannuksista määrättäisiin lailla.

Teologinen tiedekunta lakkautetaan. Jokainen uskontokunta kouluttakoon omat toimihenkilönsä haluamallaan tavalla ja omalla rahoituksella. Uskontokuntiin kohdistuvat samat lait kunnianloukkauksesta kuin luonnollisiin henkilöihin. Laki on kaikille sama.

Tässä joitain hahmotelmia näin nopeasti pähkäiltynä.
 
Jep. Tuo olisi hyvä vaihtoehto, että uskonnolliset yhdyskunnat tulisivat samalle tasolle yhdistysten kanssa. Looginen ja selkeä jatkumo. Mitä tulee rakennusten ja hautuumaitten ylläpitoon, niin sehän on jo noin kuten kirjoitat. Valtio antaa uskontokunnille rahaa historiallisten rakennusten ylläpitoon ja ev.lut. kirkolle hautuumaitten ylläpitoon. Ev.lut. kirkko on sitoutunut järjestämään hautapaikan kaikille samoin ehdoin.

Teologisen tiedekunnan lakkautuksen logiikkaa taas en ymmärrä. Ensinnäkin suomessa koulutusjärjestelmä lähtee siitä, että se tuottaa koulutusta aloille, jolla tarvitaan työvoimaa. Ei esimerkiksi IT-alallakaan vaadita, että heidän täytyy kouluttaa itse osaajansa, vaan yhteiskunta huolehtii peruskoulutuksesta. Niin pitkään kun meillä on jonkin työvoiman tarve, niin on vaikea perustella että olisi joku ala, jonka osaajien kouluttamiseen yhteiskunta ei osallistuisi. Toinen peruste on se, että on hyvä että uskonnollisen alan opiskelu on julkisen vallan huomassa. En usko, että kaipaamme tänne jihadistikouluja tai mitä nyt sitten ovatkaan. Järjestelmä pitää huolen, että koulutuksen sisällä on kriittistä ajattelua, eikä se muodostu yksipuoliseksi.

Se, miten laki ei nyt ole sama kaikille, kuulisin mielelläni lisää.
 
Fordél

Jäsen
Jep. Tuo olisi hyvä vaihtoehto, että uskonnolliset yhdyskunnat tulisivat samalle tasolle yhdistysten kanssa. Looginen ja selkeä jatkumo. Mitä tulee rakennusten ja hautuumaitten ylläpitoon, niin sehän on jo noin kuten kirjoitat. Valtio antaa uskontokunnille rahaa historiallisten rakennusten ylläpitoon ja ev.lut. kirkolle hautuumaitten ylläpitoon. Ev.lut. kirkko on sitoutunut järjestämään hautapaikan kaikille samoin ehdoin.

Tämä olisi toivottava kehitys eli siirtyminen yhdistykseksi siinä missä muutkin. Verotus pois ja jäsenmaksu tilalle. Toki se romahduttaisi esim. ev. lut. seurakunnan jäsenmäärän ja pienentäisi toiminnan varmaan viides- tai kymmenesosaan nykyisestä, mutta ehkä sen jälkeen kirkonkin olisi helpompi toimia paljon yhtenäisempänä.

Teologisen tiedekunnan lakkautuksen logiikkaa taas en ymmärrä. Ensinnäkin suomessa koulutusjärjestelmä lähtee siitä, että se tuottaa koulutusta aloille, jolla tarvitaan työvoimaa. Ei esimerkiksi IT-alallakaan vaadita, että heidän täytyy kouluttaa itse osaajansa, vaan yhteiskunta huolehtii peruskoulutuksesta. Niin pitkään kun meillä on jonkin työvoiman tarve, niin on vaikea perustella että olisi joku ala, jonka osaajien kouluttamiseen yhteiskunta ei osallistuisi. Toinen peruste on se, että on hyvä että uskonnollisen alan opiskelu on julkisen vallan huomassa. En usko, että kaipaamme tänne jihadistikouluja tai mitä nyt sitten ovatkaan. Järjestelmä pitää huolen, että koulutuksen sisällä on kriittistä ajattelua, eikä se muodostu yksipuoliseksi.

Ihan samaa mieltä. Ei ne uskonnot tunnu tästä maailmasta ihan helpolla häviävän. Ja vaikka meillä homma maallistuu, ihan kaikkialla ei ole samanlaista kehitystä. Tarvitsemme siis jatkossakin tutkittua tietoa ja ymmärrystä uskonnoista, tuotettuna juuri osana muuta tieteellistä yhteisöä. Pelottaa ajatus, että kaikki tutkimus ja opetus siirtyisi yliopistosta jonnekin uskonnollisen yhteisön hoteisiin.

Itse vierastan aikalailla ev. lut. kirkkoa. En oikein ymmärrä, että mihin sitä kaikkea tarvitaan, kuten valtavaa hallintoa tai lähetystyötä. Eikö vähempi riittäisi? Olla vain lähellä niitä ihmisiä, jotka sitä haluavat ja tukea heitä uskossa sekä tottakai auttaa apua tarvitsevia.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
...

Ihan samaa mieltä. Ei ne uskonnot tunnu tästä maailmasta ihan helpolla häviävän. Ja vaikka meillä homma maallistuu, ihan kaikkialla ei ole samanlaista kehitystä. Tarvitsemme siis jatkossakin tutkittua tietoa ja ymmärrystä uskonnoista, tuotettuna juuri osana muuta tieteellistä yhteisöä. Pelottaa ajatus, että kaikki tutkimus ja opetus siirtyisi yliopistosta jonnekin uskonnollisen yhteisön hoteisiin.
...
No kyllähän "akateeminen" pappien koulutus tai ton täysin absurdi ajatus, jos joku sellaista kehtaisi ehdottaa. Toki vielä typerämpää on puhua teologiasta ja yliopistosta samana päivänä, mikäli sillä jotain jumalaoppia tarkoitetaan. Toki kristityt ovat kovia määrittelemään sanoja oman tarpeensa mukaan ja ateismikin on uskonto ja jumala ansaitsee tiedekunnan.
 
Opetuksella tarkoitin kyllä lähinnä uskonnonopettajien koulutusta ja uskontojen tutkimuksella humanistis-yhteiskuntatieteellistä uskontojen tutkimusta.
 
Kyylä

Jäsen
No kyllähän "akateeminen" pappien koulutus tai ton täysin absurdi ajatus, jos joku sellaista kehtaisi ehdottaa. Toki vielä typerämpää on puhua teologiasta ja yliopistosta samana päivänä, mikäli sillä jotain jumalaoppia tarkoitetaan. Toki kristityt ovat kovia määrittelemään sanoja oman tarpeensa mukaan ja ateismikin on uskonto ja jumala ansaitsee tiedekunnan.
koska...

Kuulisin mielelläni perustelusi väitteelle. Mikä tekee teologiasta ja yliopistosta absurdia muuta kuin sinun mielipiteesi?
 
lihaani

Jäsen
ateismikin on uskonto ja jumala ansaitsee tiedekunnan.

Mielenkiintoista tämä ateismin nimittäminen uskonnoksi.
Kuinka voi uskoa ja olla uskomatta yhtäaikaa?
Oma uskonnottomuuteni lähtee siitä, että missään eikä koskaan ole todistettavasti ei olla havaittu mitään yliluonnollista ilmiötä. Ihmisten pään sisäiset asiat subjektiivisesti ovat totta ja mitä siihen sanomaan. Vääriä tunteita kun ei ole.
Jos jossain vertaisarvioitavalla tai sokkotestattavalla menetelmällä havaitaan jonkin yliluonnollisuuden olemassaolo, niin sehän olisi suurin havainto koskaan ja missään!
Sitä odoteltaessa . . .

Edit: Kuten kosmologi Kari Enqvist mielestäni aika sattuvasti sanoi:
- Tiede ei selitä kaikkea, mutta uskonto ei selitä mitään.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
koska...

Kuulisin mielelläni perustelusi väitteelle. Mikä tekee teologiasta ja yliopistosta absurdia muuta kuin sinun mielipiteesi?
Mikäli teologialla tarkoitetaan, kuten viestissäni sanoin, jumalaoppia, niin en oikein ymmärrä edes kysymystä. Miksi joulupukkia ei tutkita yliopistossa? Jumalan olemassaolon puolesta ei puhu mikään, ei siis yhtään mikään. Akateeminen maailma ja uskonto ovat vastakkaisia asoita.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mikäli teologialla tarkoitetaan, kuten viestissäni sanoin, jumalaoppia, niin en oikein ymmärrä edes kysymystä. Miksi joulupukkia ei tutkita yliopistossa? Jumalan olemassaolon puolesta ei puhu mikään, ei siis yhtään mikään. Akateeminen maailma ja uskonto ovat vastakkaisia asoita.
Niin, tämä olisi hyvin mielenkiintoinen poikkeama kaikista muista tiedekunnista joissa lähtökohtana on että olettamus on pystyttävä todistamaan jotta sitä voitaisiin pitää totena. Tässähän lähtökohtaisesti on uskottava siihen taivaalliseen tirehtööriin ja kriittisimmissäkin tapauksissa olemassaolemattomuus, ei siis olemassaolo kuten kaikkialla muualla, on pystyttävä todistamaan. Että jos jumala ei asu tuossa kivessä, niin sitten tutkitaan viereinen kivi ja kun kaikki kivet on tutkittu niin siirrytään muurahaisiin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Koulujen uskonnonopetus on käsittämätöntä, me eletään kuitenkin sivistysvaltiossa 2020 lukua. Samalla perustelulla pitäisi maantiedon tunnilta vapauttaa kaikki flat earth hörhöt.

Uskontoa pitäisi kuitenkin opettaa kouluissa. Se pitäisi niputtaa yhteen historian kanssa. Historia ja uskonto kuitenkin kulkee hyvin käsikädessä. Näitä asioita pitäisi sitten käydä läpi kriittisesti ajatellen ja pohtien miten maailma on muotoutunut tällaiseksi kun se nyt on ja miten uskonto on siihen vaikuttanut jne.

Vastaus otsikon kysymykseen on nyt ja heti. Kirkko on muinaisjäänne jonka pitäisi tulla toimeen omillaan.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
... kouluissa. Se pitäisi niputtaa yhteen historian kanssa. Historia ja uskonto kuitenkin kulkee hyvin käsikädessä. Näitä asioita pitäisi sitten käydä läpi kriittisesti ajatellen ja pohtien miten maailma on muotoutunut tällaiseksi kun se nyt on ja miten uskonto on siihen vaikuttanut jne.
....
Kyllä uskontoja pitää opettaa ilman muuta. Pitää kertoa niiden taustoista, historiasta jne. osana historiaa ja/tai yhteiskuntaoppia. Nythän uskontoa opetetaan enemmän kuin historiaa, mikä on täysin käsittämätöntä ja väitän, että aika pieni osa suomalaisista on sitä mieltä, että asia on oikealla tolallaan.

Tämä on tämmöinen demokratian epäkohta. Vallankäyttäjät huipulla eivät noudata kansan tahtoa. Sama kun pakkoruotsi. Ylivoimainen enemmistö suomalaisista kannattaa vapaata kielivalintaa, mutta koska konstförbundetin fyrkat, RKP:n muutama edustaja ja näin on aina tehty, niin kansa tekee kuten päättäjät päättävät.
 
Kyylä

Jäsen
Mikäli teologialla tarkoitetaan, kuten viestissäni sanoin, jumalaoppia, niin en oikein ymmärrä edes kysymystä. Miksi joulupukkia ei tutkita yliopistossa? Jumalan olemassaolon puolesta ei puhu mikään, ei siis yhtään mikään. Akateeminen maailma ja uskonto ovat vastakkaisia asoita.
Niin, tämä olisi hyvin mielenkiintoinen poikkeama kaikista muista tiedekunnista joissa lähtökohtana on että olettamus on pystyttävä todistamaan jotta sitä voitaisiin pitää totena. Tässähän lähtökohtaisesti on uskottava siihen taivaalliseen tirehtööriin ja kriittisimmissäkin tapauksissa olemassaolemattomuus, ei siis olemassaolo kuten kaikkialla muualla, on pystyttävä todistamaan. Että jos jumala ei asu tuossa kivessä, niin sitten tutkitaan viereinen kivi ja kun kaikki kivet on tutkittu niin siirrytään muurahaisiin.
Kinnostavia mielipiteitä, jotka eivät kuitenkaan perustu mihinkään tosiasiaan. Jatketaanko keskustelua sitten, kun teillä on edes perustiedot olemassa siitä, mitä teologisessa tiedekunnassa opetetaan?
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kinnostavia mielipiteitä, jotka eivät kuitenkaan perustu mihinkään tosiasiaan. Jatketaanko keskustelua sitten, kun teillä on edes perustiedot olemassa siitä, mitä teologisessa tiedekunnassa opetetaan?
Jatketaan vaan, mutta lue sitä ennen viesti missä määrittelin teologian perinteiseen tapaan ja samalla arvelin uskovaisten määritelleen sen jotenkin joustavammin. Kuten koko raamatun, joka oli aiemmin Jumalan sanaa, mutta nyt jotain sinne päin, mitä ei tarvii ottaa tosissaan.
 
redpecka

Jäsen
Lähdin toki itsekin väkähaannoksiin ateismin prinsiipeistä. Itse erotan siltikin vahvan että heikon ateismin (positiivinen & negatiivinen) toisistaan ja olen kai ennenkin ilmaissut erot näihin ja kuinka diggaan toisesta ja toisen kanssa saa käyttää suvaitsevaisuuspillereitä ihan urakalla jotta pysyy tolkuissaan & sietäminen.

Mutta kirkko edelleen eroon valtiosta. Kaikki voittaa, kaikki hyötyy ja kaikki rakastaa toisiaan kun ei tarvii uskonasioita tunkea politiikkaan kun ei ne sinne kuulu. Yhteiskuntaoppiin kuuluu ja varmaan kaikki haluavat, että tällaiset maailman tärkeät asiat kuuluisivat opetussuunnitelmiin koulussa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Kyllä uskontoja pitää opettaa ilman muuta. Pitää kertoa niiden taustoista, historiasta jne. osana historiaa ja/tai yhteiskuntaoppia. Nythän uskontoa opetetaan enemmän kuin historiaa, mikä on täysin käsittämätöntä ja väitän, että aika pieni osa suomalaisista on sitä mieltä, että asia on oikealla tolallaan.

Tämä on tämmöinen demokratian epäkohta. Vallankäyttäjät huipulla eivät noudata kansan tahtoa. Sama kun pakkoruotsi. Ylivoimainen enemmistö suomalaisista kannattaa vapaata kielivalintaa, mutta koska konstförbundetin fyrkat, RKP:n muutama edustaja ja näin on aina tehty, niin kansa tekee kuten päättäjät päättävät.
Täysin samaa mieltä kaikesta. Kirjoitin ehkä hieman huonosti, mutta ehdottomasti pitäisi siis ensin lapsille opettaa eri uskonnot. Mutta niitä ei kuitenkaan määräänsä enempää voi opettaa ja mitä vanhemmaksi lapset tulee, sitä enemmän pitäisi uskontoa saada liitettyä maailman historiaan ja politiikkaan. Koulu on muutenkin liikaa ulkoa opettamista ja liian vähän asioiden oikeaa ymmärtämistä. Toki tällaisissa aineissa ymmärtäminen on myös hieman subjektiivista.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
.... toisen kanssa saa käyttää suvaitsevaisuuspillereitä ihan urakalla jotta pysyy tolkuissaan & sietäminen.
....

Onko muuten sama uskovaisten kanssa? Oletan, että tarkoitat positiivisella ateistilla henkilöä, joka väittää, ettei jumalia ole ja joudut heidän kanssaan pillereille. Ihan vaan mielenkiinnosta, että kumman väitteen totuudenmukaisuutta pidät todennäköisempänä: Joku jumala on olemassa vai mitään jumalia ei ole olemassa.

Kumpikaanhan ei loogisesti ajatellen ole mitenkään perusteltu. Jumalista ei ole mitään todisteita, mutta ei (tietenkään) ole todisteita, ettei heitä olisi.

Itse pärjään ilman pillereitä, mutta kyllähän toinen noista väitteistä on täysin päätön ja toinen täysin tarpeeton.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös