Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 276 572
  • 66 539

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Välillä sitä oikein ihmettelee miten hyvin jotkut muistaa tai siis että miten vähän ne oikein ryyppää. Jotkuthan tällä palstalla on muistanut jopa peruskoulun opettajia kun ethän sä muista lukion/ammattikoulunkaan.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Näin viime yönä unta että olin Pohjois-Savossa vaimon edesmenneen mummon tyhjillään olevalla mökillä kaikessa rauhassa aloittelemassa kesälomaa. Vaimo ja lapset olivat tulossa parin päivän päästä kunhan heilläkin loma alkaa.

Mökille kuitenkin ilmestyi vaimon 19-vuotias sukulaistyttö Tuuli poikaystävänsä ja koiransa kanssa. Huomasin että sain Tuulilta aika kiihkeitä katseita koko ajan.

Koira oli sellainen dalmatialaisen näköinen ja kokoinen mutta sekarotuinen ja kävi ilmi ettei sitä ollut koulutettu millään tavalla vaan se haukkui ja hyppi päin ihan koko ajan.

Ajattelin että ei jumalauta voi olla totta että koko kauan odotettu kesäloma menee jotain vitun koiraa väistellessä ja huusin että voisitteko jumalauta mennä jonnekin muualle että saadaan olla rauhassa. Tähän Tuuli sitten totesi nössölle poikaystävälleen että ihan oikeesti menkää sen koiran kanssa kaupunkiin yöksi. Olin toki tarkoittanut meillä itseäni ja perhettäni, mutta unen loppu olikin sitten K18. Huhhuh, harvoin tulee noin todentuntuisen kiimaisia unia nähtyä.

Enkä tiedä mistä ihmeestä juuri Tuuli siihen uneen pomppasi. Toki tiedän että tuollainen ihminen on olemassa, mutta eipä muuta.

EDIT: Tuulillahan on tämä Movetronmainen hitti vuosien takaa, yli 3,2 miljoonaa kuuntelua Youtubessa. Unet on kyllä jotain uskomatonta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
kun ethän sä muista lukion/ammattikoulunkaan.
Paskapuhettta. Tottakai muistan. Halusin panna miltei kaikkia niitä. Naispuolisia opettajia siis. Saako muuten näin sanoo enää 2020?
 
Paskapuhettta. Tottakai muistan. Halusin panna miltei kaikkia niitä. Naispuolisia opettajia siis. Saako muuten näin sanoo enää 2020?
Yläasteen vanha harppu enkunopettaja lähti katkolle. Tilalle tuli 25-30 v kuuma isotissinen latinon näköinen brunette.
Hammer ei ole koskaan ollut niin ahkera ja hyväkäytöksinen kuin silloin.
 

Glove

Jäsen
Paskapuhettta. Tottakai muistan. Halusin panna miltei kaikkia niitä. Naispuolisia opettajia siis. Saako muuten näin sanoo enää 2020?
No ei tietenkään, joku pahoittaa mielensä eikä voi hengittää.

Lukion opet oli suurin piirtein muumioita eikä yläasteella ollut juuri parempia. Itse asiassa yläasteella oli aika paljon miesopettajia.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Koronavirus -ketju on kerännyt enemmän viestejä puolessa vuodessa, mitä Salkkarit -ketju on saanut kokoon 19-vuodessa.

Tiesiköhän @RäpyläRepe kuinka suositun ketjun herra avasi tammikuussa?
 
Viimeksi muokattu:

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Mitähän tässä nyt taas pitäis ajatella. Exmuija haluaa nähdä ja selvitellä keskeneräiseksi jääneitä asioita, mitkä mun mielestä on jo käsitelty. No sovittiin kuitenkin että ens viikolla nähdään. Taasko tässä käy niin, että onkin yhtäkkiä nykyinen tulevan exnainen? Ihan kun oisin kokenut tän ennenkin.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Mitähän tässä nyt taas pitäis ajatella. Exmuija haluaa nähdä ja selvitellä keskeneräiseksi jääneitä asioita, mitkä mun mielestä on jo käsitelty. No sovittiin kuitenkin että ens viikolla nähdään. Taasko tässä käy niin, että onkin yhtäkkiä nykyinen tulevan exnainen? Ihan kun oisin kokenut tän ennenkin.
Haistata vitut. Ja sano että sulla on asianajaja.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Jotkuthan tällä palstalla on muistanut jopa peruskoulun opettajia kun ethän sä muista lukion/ammattikoulunkaan.
Kyllähän sitä muistaa ihan hyvin... Ala-asteella oli hra ja rva Aaltonen, pariakunta. Hyviä opettajia molemmat. No yläasteella oli enemmän opettajia mutta kyllä minä heidät muistan... En ehkä nimeltä kaikkia mutta kasvoiltaan. Lukion opeista muistan monet ja toisin kuin @Johnny B. Goode en vain halunnut panna heitä vaan paninkin, lähinnä sijaisia. Vaikka aikaa on kulunut niin paljon sitä muistaakin...
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Opettajista jää aina muistiin ne mukavimmat ja ne vittumaisimmat. Suurin osa, se vellova keskinkertaisuuksien meri, ne tampiot ja sampiot, ei jää. Ja hyvä niin.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Opettajista jää aina muistiin ne mukavimmat ja ne vittumaisimmat.
Näinpä. Ja ne vittumaisimmat opettajat, niin loppupeleissä ne oli oikeasti ne parhaat opettajat. Muistan omalta yläasteelta ruotsinopettajan, joka silloin oli "vittumainen", niin hänhän oli oikeasti todella hyvä opettaja. Näin jälkikäteen mietittynä. Silloin sitä ei vaan osannut ajatella.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Lisätiedot itse lihavoituun lauseeseen olisivat tervetulleita. Olen... kiinnostunut.
Sinäkin... En tiedä miksi minun pitäisi kertoa jotain mikä on lähinnä yksityisasia. Harrastin seksiä aikoinaan sekä hissan sijaisen kuin matikan sijaisen kanssa. Koska se oli mahdollista ja oltiin sitoutumattomia. Numerot sain hyvin menneiden kokeiden perusteella enkä pillun antamisen takia.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sinäkin... En tiedä miksi minun pitäisi kertoa jotain mikä on lähinnä yksityisasia. Harrastin seksiä aikoinaan sekä hissan sijaisen kuin matikan sijaisen kanssa. Koska se oli mahdollista ja oltiin sitoutumattomia. Numerot sain hyvin menneiden kokeiden perusteella enkä pillun antamisen takia.

Oho, aika kuumottavia juttuja. Vaikka yläasteella ja varsinkin lukiossa testosteronit jylläs vahvasti ja ehkä fantasioissa sekstaili jonkun (sijais)maikan kanssa, niin todellisuus oli kuvitelmista todella kaukana. Tai en tiedä, ei vaan koskaan tullu mieleen lähteä yrittämään maikkaa punkkatouhuihin. Ja onhan se varmaan naispuoliselle opiskelijalle helpompaa jallittaa maikka panoille kun toisinpäin.

Ja vähän asiaakin. Käytiin vaimon kanssa fillarilenkillä jokirannassa. Käytiin kattomassa crossfit-kisoja ja päädyttiin sattumalta Papa Joelle, jossa soitti aikas hyvä bändi, Viper Arms, ikinä ennen kuullu. Kolme nuorehkoa naista + miesrumpali soitti omien biisien lisäks ihan pirun hyviä covereita. Vokalisti veti hienosti niin Waspia, Motörheadia kuin Iron Maideniakin. Kruununa nuoruusaikojeni ykkössuosikki, Blackfootin Teenage Idol. Setämiehenä en olis ikinä uskonu, että noinkin nuoret naiset ja ulkonäöltään pissikset tykittävät noin loistavaa musaa.
 
Viimeksi muokattu:

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Jassoo, Eliteprospectsiin tullut näköjään joku rajoitus montako kertaa saa sivuilla vierailla ilman rekisteröitymistä. Tuolla sivustolla on tullut viimeiset +10 vuotta käytyä varmaan keskimäärin viitisen kertaa päivässä. Viime aikoina vähemmän. Olisko tämä merkki ylemmältä taholta siitä, että nyt olisi hyvä lopettaa lopullisesti lätkän seuraaminen ja siirtyä kehittävämpiin harrastuksiin.
 

Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, LHF
Oli tarkotus käydä sorsia syöttämässä aamulenkillä. Jäipä sitten ruokkimatta kun oli vartija paikalla.
 

Liitteet

  • 20200822_071951.jpg
    20200822_071951.jpg
    855,8 KB · kertaa luettu: 134

Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, LHF
Olisit nyt antanut sille aamiaisen. Meikä olisi. Mukavasti vielä rankkasadekin ropisemassa. Mitä sulla oli ylipäätään tarjoiltavana?
Josko seuraavan kerran tohtis rikkoa kieltoa. Koiran karkkeja ois ollu taskussa. Niitä tulee joskus heitettyä siivekkäille. Oli kyllä hienoo mennä vaihteeks sateessa aamuvarhain. Koiralle ei sateen kaste riittänyt vaan uimaan piti päästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös