Suomi-sarjan pelaajasiirrot ja sopimukset 2020–2021

  • 155 769
  • 335

The Rock

Jäsen
Haukat tiedottaa facebook-sivuillaan solmineensa jatkosopimuksen luottopuolustajansa Samu Öystilän kanssa sekä kiinnittäneensä riveihinsä virolaispakki Hendrik-Paul Laosman.
 

The Rock

Jäsen
JHT onnistui naaraamaan facebook-sivujensa mukaan myös toisen Klemetin Kajaanista Kalajoelle, sillä Heikki Klemetti on pistänyt nimensä yksivuotiseen pelaajasopimukseen kalajokisten kanssa, kun taas vastavuoroisesti puolustaja Eduard Slessarevskin sopimus on purettu opiskelukiireiden vuoksi.
 

The Rock

Jäsen
Haukkojen facebook-sivujen mukaan järvenpääläisseuran uusi manageri ja samalla myös apuvalmentaja on viime kaudella Huntersin apuvalmentajana työskennellyt Arto Sirviö.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Haukkojen facebook-sivujen mukaan järvenpääläisseuran uusi manageri ja samalla myös apuvalmentaja on viime kaudella Huntersin apuvalmentajana työskennellyt Arto Sirviö.

MInulta on mennyt ihan ohi, että Sirviö on palannut Suomeen. Mutta näyttääpihän hän valmentaneen Kiekko-Vantaan A-nuoria jo kaudella 2018-2019. Hieno juttu, että kokeneilla kiekkomiehillä riittää vielä virtaa avittaa pienempiä seuroja!

Kokeneista kiekkomiehistä aasinsiltana: legendaarisen Jokke Myrrän poika Mikke Myrrä on siirtynyt HC Giantsin riveihin.
 

The Rock

Jäsen
Haukkojen kärkihyökkääjiin kuulunut Ramil Jokinen siirtyy jo toissakaudella edustamansa 2. divisioonajoukkue TuusKin riveihin.
 

The Rock

Jäsen
JHT on facebook-sivujensa uutisen mukaan sorvannut sopimuksen viime kaudella Ruotsin 2. divisioonassa Osby IK:n riveissä hyökänneen Jesse Laasosen kanssa.

S-Kiekko ilmoittaa facebook-sivuillaan solmineensa jatkosopimukset viime kauden pistekärkensä keskushyökkääjä Eppu Oksasen sekä laitahyökkääjä Antti Pölläsen kanssa.
 

The Rock

Jäsen
Karhu HT on facebook-sivujensa uutisen mukaan leventänyt hyökkäystään muutaman vuoden tauon jälkeen paluun peleille tekevällä Jussi Lehtosella ja peräpäätään Sportin A-nuorista nallenuttuun siirtyvällä Mikko Kotikivellä.

S-Kiekko on puolestaan jatkanut facebook-sivujensa mukaan jatkosopimustalkoitaan hyökkääjä Marko Potilan muodossa.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit on kotisivujensa uutisen mukaan solminut pelaajasopimuksen Ketterän A-nuorista Kotkaan siirtyvän hyökkääjä Martin Mäkisen sekä jatkosopimuksen kakkosvalmentajana jatkavan Kari Mehtosen kanssa.
 

The Rock

Jäsen
Huntersissa kahden viime kauden aikana lähemmäs 100 tehopistettä takonutta Teemu Mielosta tuskin enää alkavalla Suomi-sarjakaudella porvoolaismiehistössä nähdään, sillä mies on näemmä liittynyt Jokerien U18 SM-miehistön valmennusryhmään.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voi olla, että The Rock on uutisoinut nämä jo aikoja sitten, mutta liiton pelaajasiirtolistalta bongattuja juttuja:

* Kakkosdivarin Harjun Kiekon paras pistemies Aleksi Aalto siirtyy Kaarinan inkkareihin
* Kaarinan miehiä on myös Ahvenanmaalta tuleva Mathias Kerwien
* S-Kiekon Joona Putkonen siirtyy puolestaan Lapuan Virkiään
 

The Rock

Jäsen
Karhu HT se vain jatkaa hurjasteluaan pelaajamarkkinoilla, sillä Satakunnan Kansa tietää kertoa hyökkääjä Tuomas Huhtasen jatkavan nallepaidassa myös alkavalla Suomi-sarjakaudella 2020–2021.
 

The Rock

Jäsen
Jos ammutaan Porista kovilla, niin sitä tehdään myös Raahessa. jossa paikallisen lippulaivakiekkopoppoon facebook-sivut kertoilevat hyökkääjä Jesse Häkkisen jatkava ratsumiesten sotisovassa.
 

The Rock

Jäsen
Viime kaudella JHT:ssa hyökännyt Santeri Suomalainen ja Huntersissa (lainalla) puolustanut Juuso Järvinen hakevat try-outin kautta Mestis-sopimusta Ketterään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös