Yleisurheiluvuosi 2020

  • 171 372
  • 1 109

Fordél

Jäsen
PNG on 11.8. Suomi-Ruotsi maaottelu pitäisi olla syyskuun alussa Tampereella mutta on epävarmaa voidaanko sitä järjestää, syy on Ruotsin koronatilanne. Miksi Daniel Ståhl voi kuitenkin tulla PNG:iin?

Koska turkulaisten osalta ei ole niin väliä, mutta tamperelaiset jo vähän hetkauttaa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Oululaista Kuivasjärven Auraa edustava Aino Vuorjoki juoksi eilen sallituissa tuuliolosuhteissa Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailussa 100 m aikaan 12,09. Hän on 14-vuotias, syntynyt 7.11.2005.

Olin paikalla kisoja katsomassa.

Helmikuussa 2019 Vuorjoki juoksi 13-vuotiaana hallissa 60 m aikaan 7,76 rikkoen samalla Johanna Mannisen 25 vuotta vanhan 14-vuotiaiden SE:n.

Vuorjoen valmentaja, pyörätuolissa jo vuosia ollut Anne Karvinen-Poutanen on erittäin laadukas valmentaja. Hän lopetti oman juoksu-uransa jo parikymppisenä 1980-luvun lopulla ja sai kerran 100 m aidoissa Kalevan kisoista pronssia. Muistan hänet valmennuspuolelta jo tuolta jostain 30 vuoden takaa. Tämä yhtälö, superlupaus Vuorjoki ja hänen valmentajansa aiheuttaa minussa ja monissa suurta kiinnostusta. Josko naisten puolella myös 100 m sileiden SE olisi jossain vaiheessa uhattuna.
 

Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Palstan kummiurheilija Kristiina Mäkelä avaa tänään kautensa Orimattilassa.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Palstan kummiurheilija Kristiina Mäkelä avaa tänään kautensa Orimattilassa.

Johan tuo muutama viikko sitten hyppäsi 14,15 Koskella ja voitti Senni Salmisen.

Kristian Pulli sen sijaan jää pois Orimattilasta lonkkavaivan vuoksi.
 

Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Johan tuo muutama viikko sitten hyppäsi 14,15 Koskella ja voitti Senni Salmisen.

Kristian Pulli sen sijaan jää pois Orimattilasta lonkkavaivan vuoksi.
Niinpäs olikin.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Orimattilan kisoja voi seurata suorana Järviradion streamista 3€ hintaan. Alkaa joko klo 17.00 tai 17.30, asiasta voi lukea tuolta:
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Kuusi minuuttia nyt odotellut. Ei ole tullut koodia. Miksi kaikki maailman paha tapahtuu juuri minulle.
Harmillista. Minulle tuli samantien. Viesti ei lähtetnyt heti vaan vaati varmistuspainalluksen koska oli maksulliseen palveluun.
Tässä on seurattu miesten pituushyppyä. Aika vaisu kisa.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Mäkelä hyppää hyvää sarjaa. Kolmen kierroksen jälkeen paras tulos 14,30 sallituissa olosuhteissa, 14.33 myötätuulituloksena.
Emma Pullola hyppäsi ennätyksekseen 13,62, Senni Salmista ei tuolla näy. Kisa on siis edelleen kesken.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Kristiina Mäkelältä eilinen oli kerta kaikkisesti loistava kilpailu. Harmi, ettei Salminen ollut mukana eilen Orimattilassa nilkkavaivan vuoksi. Olisi mahdollisesti voitu nähdä kaksi kolmiloikkaaja, jotka hyppäävät yhdessä kilpailussa 14 metriä.
 
K

Kiekkokatsoja

Mukavaa katseltavaa, kun kotimaisen yleisurheilun taso on tänä kesänä tavallista parempaa.
Mieleen tulee, että auttoiko asiaan korona kevät/alkukesä? Ja testaaminen on ollut vähempää?
No samapa tuo asia mulle on, ja mielummin näin, että tulokset ovat laadukkaita.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Tänään on Teemakisat Tampereella. Kaksipäiväinen tapahtuma joka televisioidaan. Sekä SUL:n oma sivusto että etusuora.com kertovat ilmoittatuneiden listalla on Oskari Mörö mutta en minä nimeänsä tuolta löydä:
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kiekara ravaa vitosen aikaan 16.18. Melkoisessa kunnossa 43-vuotiaana.

Tämä on helvetin kova tulos, mutta näinköhän Eskola aitajuoksubuumissa moista tajuaa mainita. Kerrataan vielä kerran Haralan varaslähtöön johtaneet tapahtumat.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Toivottavasti en toista jossain muussa ketjussa jo esitettyä eli rohkeasti käytän johdantona ISn artikkelia:

Ruotsin yleisurheiluliitolla on huomattava kiinnostus Maaotteluun, Finnkampeniin ja se on minusta huisin kivaa, tervetullutta arvostusastetta. He ovat valmiita charter-koneiden lentomaksuihin ja tietysti huolellisiin koronatesteihin.

Minä liputtaisin vihreätä eli pilkut saadaan terveyskohdilleen kyllä.
Juridisen nussimisen voisin toivoa suhteellistettavan, koska Suomen laki pohjaa ruotsalaiseen, Ruotsin lakiin... eli vanhojen aikojen muistoksi virkamiehiltä joustoa.

Mikä tässä minulle tärkeintä: ruotsalainen yleisurheiluväki haluaa Finnkampeniin!
Ja toki me suomalaiset myös haluamme matsata, koska klassikko

Minusta tämä urheilijoiden mittelöinti voidaan järjestää ja myös välittää tv-katsojillle turvallisesti.
Onnistunee jos virkamiehet eivät pelkää pilkkuja.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuolla ei olisi päästy edes kisaamaan mihinkään televisio-kisoihin vuosituhannen vaihteessa.


Kangas kertoi, että pidempiinkin kaariin olisi ollut eväitä. Kankaan ennätys on 20,30 m vuodelta 2016. Aika paljon on taso pudonnut, vaikka ikää on vasta 27-v. Onko sitten ollut vammoja tai treenaamisen jäänyt jo vähemmälle. Toki motivaation hakeminen voi olla vaikeaa, kun EM-tasollekin on pitkä matka ja maailman kärki työntää yli 4 metriä pidemmälle. Kansallisella tasolla 18 m on nykypäivänä kovaa valuuttaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samaa kuulatason romahdusta olen jo pitkään miettinyt, että käyttikö ne Harjun ja Halvarin aikakauden mörssärit kaikki eri aineita kuin nämä nykyiset? Ei tuollainen tason romahdus muuten ole selitettävissä. Kun tänä päivänä 18m kaarella pokataan sm-kultaa niin Halvarit olisi nauraneet sellaisen työntäjän jonnekin kentän laidalle tuuppimaan kiviä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös