Jarno Pikkarainen HIFK:n päävalmentajana

  • 392 172
  • 2 227

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Selvennän sen myöhemmin kirjoittamassa viestissäni. Eli vaikka on työntekijä, niin voi tehdä kysymyksiä vaikeistakin aihepiireistä.

Toki voi, mutta ei sellaista esitetä ulospäin.Edelleen: Kaikki IFK:n julkaisema materiaali on lopulta markkinointia, eikä sellaista varten ikävä kyllä tehdä negatiivissävyttiestä sisältöä - ei vaikka kannattajat tai jotkin työntekijätkin sitä haluaisivat. Tämän pystyn sanomaan useassa eri seurassa työskennelleenä. Se on edelleen toimittajien homma.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Mihin tämä yleinen Tanskan dissaaminen perustuu? Jos Tanskan vastuulla oli alivoima- ja puolustuspelaaminen niin nehän toimivat viime kaudella parhaiten.

Ei kai se, tai ainakin omalla kohdallani, oikeastaan perustu muuhun kuin siihen että kaveri on ja pönöttää siellä penkin takana vaikka muut naamat vaihtuukin.
Se on sellainen helppo kohde mihin purkaa vitutuksensa kun peli ei kulje. Vaikka ei kai siitä haittaakaa olisi jos heppu sieltä häipyisi.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Mihin tämä yleinen Tanskan dissaaminen perustuu? Jos Tanskan vastuulla oli alivoima- ja puolustuspelaaminen niin nehän toimivat viime kaudella parhaiten.
Kovin alhaalla on vaatimustaso, jos saa Liigan 7. parhaimman eli keskitason alivoiman luettua Tanskan eduksi. Lisäksi toinen "parhaiten" toiminut osa-alue eli puolustuspelaaminen oli sekin Liigan 7.parhainta päästettyjä maaleja mittarina käyttäen, joten ei sekään nyt ihan nappiin mennyt. Yhteenvetona voidaan todeta, että ei Tanska onnistunut hääppöisesti myöskään omissa vastuissaan. Toki, ainoa valmennusryhmästä, jolle voi oikeasti antaa krediittiä jostain on Kalto, joka sai ylivoiman viilattua Liigan 2. parhaaksi.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks

Ihan noin mustavalkoista homma ei luonnollisesti ole. Ensinnäkin IFK hallitsi suurintaosaa peleistä jolloin ei päästy puolustamaan järjestäytyneesti vaan vastustaja iski vastaan IFKn hyökkäyksen jälkeen. Lisäksi siellä oli niitä kummallisuuksia että ensimmäisellä laukauksella tehtiin meille maaleja paljon, melkeinpä laittaisin veskareiden piikkiin, ainakin osan niistä.

Mitä ylivoimaan tulee niin IFKn nimilistalla pitääkin ylivoiman olla liigan top-3ssa vaikka sitä ei kukaan koutsaisikaan. Nykypäivänä pelaajat sopivat paljon ylivoimasta keskenään jokatapauksessa.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ihan noin mustavalkoista homma ei luonnollisesti ole. Ensinnäkin IFK hallitsi suurintaosaa peleistä jolloin ei päästy puolustamaan järjestäytyneesti vaan vastustaja iski vastaan IFKn hyökkäyksen jälkeen. Lisäksi siellä oli niitä kummallisuuksia että ensimmäisellä laukauksella tehtiin meille maaleja paljon, melkeinpä laittaisin veskareiden piikkiin, ainakin osan niistä.
Niin lähtökohtaisesti hallitsi suurinta osaa peleistä esimerkiksi myös Kärpät, mutta silti onnistuivat päästämään likimain 30 maalia vähemmän kuin IFK. Isoja eroja löytyy myös muihinkin kärkijengeihin verrattuna. Voisiko olla mahdollista, että näistä joukkueista löytyy parempia puolustuspelin valmentajia kuin Tanska? Pikkarainen otti kiinni haastattelussa, että myöhemmässä vaiheessa kautta havahduttiin tuohon esiin nostaamaasi ongelmaan, että ensimmäisellä laukauksella tehtiin paljon maaleja meille, ja usein niitä edelsi joku selkeä virhe. Tätä ruvettiin sitten korjaamaan yksinkertaistamalla rajusti sitä kuuluisaa PAPPia. Voisiko tässäkin skenaariossa olla mahdollista, että joku oikeasti urallaan eteenpäin menevä nuori valmentaja (toisin kuin Tanska), olisi huomannut ja reagoinnut aiemmin tähän ongelmakohtaan? Toki, olen samaa mieltä kanssasi, että asiat eivät todellakaan ole näin yksinkertaisia, mutta otin vaan kiinni viestiin, jossa Tanskaa puolusteltiin "hyvällä" alivoimalla ja puolustuspelillä. Veskarit näen myös sinun tapaasi alisuorittajina viime kaudella.

Mitä ylivoimaan tulee niin IFKn nimilistalla pitääkin ylivoiman olla liigan top-3ssa vaikka sitä ei kukaan koutsaisikaan. Nykypäivänä pelaajat sopivat paljon ylivoimasta keskenään jokatapauksessa
Tietyllä tapaa samaa mieltä, mutta kovin vaikeaa tuo ylivoima on ollut viime kautta lukuunottamatta monia kausia. Keväällä toki IFKn viime kausien trendin mukaan sitten terästäydytty aina erikoistilanteissa, mutta runkosarjassa ollut pääsääntöisesti helvetin vaikeaa, joten kyllä edelleen antaisin Kaltolle kunniaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

F#21

Jäsen
Mä olen tainnut aiemminkin kysyä, mutta missä on tarkemmin kerrottu Tanskan sekä Kalton vastuut valmentajina? Paljon mietitään ja tönitään täällä valmentajakolmikkoa, mutta enmä rehellisesti osaa Kaltoa tai Tanskaa sen enempää syytellä. Pikkarainen el hefenä on taas helpompi syntipukki kun on ansainnut tuon päävalmentaja-tittelin.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Mä olen tainnut aiemminkin kysyä, mutta missä on tarkemmin kerrottu Tanskan sekä Kalton vastuut valmentajina? Paljon mietitään ja tönitään täällä valmentajakolmikkoa, mutta enmä rehellisesti osaa Kaltoa tai Tanskaa sen enempää syytellä. Pikkarainen el hefenä on taas helpompi syntipukki kun on ansainnut tuon päävalmentaja-tittelin.
Viimeksi taisi Pikkarainen itse tätä avata tuossa viime viikon fanien Q&A:ssa. Taidettiin tätä myös jo kauden aikana avata jossain IFKn nettisivujen jutussa? Pikkarainen luonnollisesti päävalmentajana kantaa lopullisen tulosvastuun, mutta itseäni häiritsee se, että miksei hänelle edes yritetä kasata Liigan parasta valmennustiimiä vaan tyydytään näihin Tanskoihin, joiden valmennusuran huippu on IFKn apuvalmentaja ilman tulosvastuuta. Pikkaraisesta voisi saada paljon enemmän irti, kun valmennustiimistä löytyisi nuori ja nälkäinen huomisen huippuvalmentaja, joka haastaisi päivittäin pelin kehittämisessä yms. Kalto toki saattaa olla tällainen, mutta tähän mennessä itselläni on ainakin epäselvää onko lintu vai kala?
 
Anzi

Jäsen
Viime kaudella kun kävi niin nolosti ettei puvuntakin alin nappi mennytkään enää loppukaudesta kiinni, on ensi kautta varten treenattava vähän kovemmin, jos Pike haluaa napin pysyvän kiinni.

Onko tässä joku sarkasmi, joka ei mulle aukea? Eihän puvun alinta nappia laiteta kiinni. Tai saahan sen laittaa jos kiinni haluaa, mutta jos "etikettiä" haluaa noudattaa, niin puvun alimman napin tulee olla auki.

Noh, anyway. Jarno Pikkarainen tuntuu olevan hiihtoihmisiä. Tuli muutamaan otteeseen nähtyä hänet menneenä "talvena" Oittaalla kiertämässä sitä noin kilometrin lenkkiä monien muiden kanssa.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Pikkaraisella oli viime kauden alussa puvuntakin molemmat napit kiinni, mutta ajan kuluessa alempi nappi aukesi hänenkin takistaan. Tästä väänsin vitsintynkää.
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Juntti joka ei enää ollutkaan juntti.

Kenkää.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pikkaraisella oli viime kauden alussa puvuntakin molemmat napit kiinni, mutta ajan kuluessa alempi nappi aukesi hänenkin takistaan. Tästä väänsin vitsintynkää.

Ehkä Jarno halusi olla incognito, valepuvussa alkukauden, mutta loppukaudesta ei ennä jaksanut. Paljastuikin karun maalaispojan imagon sijaan tyyliniekaksi ja parkettien partaveitseksi.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olin tätä jo kirjoittamassa tuonne Tobben ketjun keskusteluun, mutta en halunnut vetää törkeästi OT:ksi (jälleen kerran), ja kirjoitan suoraan tänne;

Niin tai näin, niin eiköhän tuleva kausi jaa meidät Pikkaraisen puolustelijat ja toista mieltä olevat suurimmalta osin kaikki samalle puolelle kauden päätteeksi.

Täytyy edelleen muistaa, että Pike ei ole meillä oikeastaan vielä täyttä kautta päässyt vetämään. Sen ensimmäisen kauden lopun tyngän, minkä Pikkarainen oli ruorissa minä ainakin luen onnistumiseksi ja iloiseksi yllätykseksi. Niin paljon IFK peliään runkosarjasta playoffeihin paransi, kun kausi oli siihen asti ollut Atun potkuja myötenkin pettymys. Täysin suvereenia peliä puolivälierissä Pelicansia vastaan, ei puhettakaan kumpi siitä sarjasta jatkoon.
Mehän oltiin koko välieräsarjakin kentän paras joukkue Kärppiä vastaan. Melkein voisi sanoa, että samankaltaisista asioista asiat jäi kiinni kuin KJ:nkin kanssa, mutta erilaisella lopputuloksella. Hentunen ei silloin laittanut läpiajosta. Entä jos me siinä ensimmäisessä pelissä oltaisiin rutiinilla pystytty pitämään se johto? Niin paljon parempia oltiin aina kutospeliin asti, mutta Kärpät pystyi sillä omalla kokemuksellaan ja voittamisen kulttuurilla — joka siinä organisaatiossa on syvälle pesiytynyt, hoitamaan sarjan lopulta Ouluun, josta olen vieläkin vähän harmissani. Meillä oli sillä pelillä täydet edellytykset tuota ganisteri Stadiin sinä keväänä, eikä sitä tiedä mikä lopputulema olisi ollut jos Kerhoa vastaan finaaleissa olisikin pelannut IFK.

Koko kuluneen kaudenhan taas pelaajisto ja valmennusjohto toisteli sitä, että IFK:n kauteen valmistautuminen on rakennettu sitä ajatellen, että playoffeissa ollaan parhaimmillaan. No, playoffeja ei päästy pelaamaan, jolla olisi vielä ollut mahdollista ehkä finaaliesiintymisellä poistaa se paskan maku suusta. Lopullinen sijoitus runkosarjassa olisi ollut 6. tai 7. ja tuolla materiaalilla ja noin ailahtelevalla pelillä se ei ole hyväksyttävää. Todennäköisesti lopun mahalaskun perusteella oltaisiin vielä sääleistä haettu vauhtia. Mutta playoffeja ei pelattu, joten that’s it — kausi siinä muodossaan, mitä siitä pelattiin, oli selkeä epäonnistuminen, siitä ei kahta sanaa.

Tuleva kausi on todella se valmennusjohdon näytön paikka, ja varmasti konsensusta alkaa viimein meidänkin, koko uppiniskaisen Jatkiksen IFK-kannattajakunnan keskuudessa löytymään kauden lopulla siihen, mitä meidän tulisi valmennusjohdon ja ennen kaikkea Jarno Pikkaraisen kanssa jatkon kannalta tehdä.
Kysynkin nyt tiedustelumielessä teiltä (jotka alustavasti koette itsenne tällaisiksi) Pikkaraisen moittijoilta, minkälainen suoritus teidät saisi paperilla siirtämään potkuvaatimuksia ja asettamaan varautunutta luottamusta päävalmentajan suuntaan siten, että pystyisi vielä hyväksymään sitä seuraavan kauden jatkon?
Mestaruus? Runkosarjan top 3 ja finaalipaikka? Itse henkilökohtaisesti pidän tällä hetkellä tämän joukkueen kanssa vähimmäisvaatimuksena sitä, että playoffeihin pitää ehdottomasti suunnata kotiedun turvin runkosarjan neljän parhaan joukossa. Playoffit ovat toki kinkkisempi tapaus, mutta kyllä tässä alkaisi pikkuhiljaa finaalipaikka olemaan tilauksessa. Mikäli sitä aikaisemmin lauluun lähdetään, niin hyväksyn sen vain ja ainoastaan tulevaa mestaria vastaan välierien seiskapelissä.

Tämänkin jälkeen olisi vaikea sanoa, mitä tulevaisuuden suhteen pitää toivoa. Ainahan IFK:n kausi on omalta osaltaan pettymys, jos kauden päätteeksi ei Kanada-maljaa nostella. Mitä mieltä olette?
 
tommy36

Harvemmin se runkosarajan voittaja kovin paljoa pettää, ja on siten hyvin vahva finalistiehdokas. Toki poikkeuksiakin löytynee, mutta noin pääsääntöisesti kuitenkin on merkittävä asia se runkosarjamenestyminen kun mestaruutta tahi muuta suuruutta tavoitellaan. Keskinkertaisuudella harvemmin pelataan mestaruuksista.

Mun mielestä IFK:n pitää Pikkaraisen johdolla (jos jatkoa mietitään) olla koko kauden ajan kiinni runkosarjan voitossa, eikä pelata sijoista ynnä muut, ja siten sääliplejareita voidaankin siten pitää jo ihan paskana suorituksena. Lisäksi sitten finaalipaikka tai helvetinmoisen väännön jälkeen hikinen tappio välierässä - selkeästi hyvällä pelillä- ovat ihan vähimmäisvaatimuksia jatkolle. Kaikki näiden alle on alisuorittamista kun kerran mestaruudesta -ja vain siitä- pelataan, eivätkä siten oikeuttane jatkosopimukseen.

Tuo runkosarjan voitto -tai ainakin se kakkossija, ovat kuitenkin varsin merkittävässä osassa myös taloudellisesti (jos myös yleisen uskottavuudenkin vuoksi), koska niillä myös turvataan se EHL-paikka, ja sekin on ihan minimivaatimuksia siinä kontekstissa, jos halutaan edes leikillään puhella jostakin eurooppalaisesta huippujoukkueesta. Tokihan sielläkin pitää myös menestyä ihan hitokseen tähän asti nähtyä paremmin, joka siis on ollut luonteeltaan jossakin itkettävän, tai vastaavasti täysin naurettavan tuntumassa pelipäivästä ja vastustajasta riippuen.

Tuota diibadaabaa taas en hetkeäkään osta, että joukkueita rakennetaan pelaamaan keskinkertaisia runkosarjoja, ja että ollaan jotenkin mystisesti valmiina vasta poffeissa. Se on ihan täyttä bullshittiä, eikä kukaan oikeasti pysty laskemaan ja suunnittelemaan moisia tuhkimojuttuja kuin unissaan.
Siellä pitää olla valmiina kokokauden ajan pelaamaan hyvin, ja kaikki muu on puutaheinää sekä sananhelinää jolla yritetään pelastaa persnahkoja. Ihan huvikseen vielä väitän (kosa pitää olla erimiletäkin ja nostaa myös sekin kissa pöydälle), että IFK olisi pudonnut sääleissä jos olisi sinne joutunut päättyneellä kaudella, ja jos näin olisi käynyt, niin mikä olisi silloin ollut porukan mielipide Pikkaraisen kaudesta? Oltaisiinko silloin niin kovin paljoa puolustelemassa? Haluaisivatko Pikeä niin kovin puolustelevat tahot edelleen nähdä hänet ensikaudella tuolla penkin takana?

Samaa sanon tuosta, että huippuvalmentajan pitäisi aina saada joku kymmenen kautta viedä projekteja, sillä joukkueiden metamorfoosi on alati sellaista luokkaa, että ei voida selitellä aina olevan jokin sellainen "vaihejoukkue", jonka tarkoitus ei olisikaan pelata mestaruudesta vaan vasta sen seuraavan tai sitä seuraavan jne jne.

Ellei IFK:n budjetti tule nousemaan todella rajusti lähivuosina, se tulee myös jatkossakin olemaan niin. Eli hankintojen on aina onnistuttava -kuten myös sen valmennuksenkin -juuri sillä kulloinkin pelattavalla kaudella, eikä vasta seuraavalla.

Valmennustakin joutuu arvioimaan aina sen edellisen tuloksen pohjalta, toki huomioiden myös mahdollisesti parasta aikaa pelattavan kaudenkin esitykset, joten jos se ei vastaa selkeästi tavoitteita, niin pakkohan se on uutta etsiä, sillä IFK on vaan väärä paikka kasvattaa valmentajia. No paitsi toki mahdollisesti junnupuolella tahi jonakin kolmosvalkkuna olla opissa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Ei suoraan Pikeen liity, mutta mikä mahtoi olla syynä, ettei Harri Yrttiaho enää jatka IFK:n fysiikkavalmentajana?

Minulla on ollut käsitys, että Yrttiaho on maamme kärkiosaajia tuolla sektorilla. Jokipoikien organisaatiossa tuskin samaa liksaa saa. Vai vetääkö perhe- tms. syyt Pohjois-Karjalaan?
 
Apassi

Villi ja puhdas teoria: HIFK ei ollut tyytyväinen pelaajien fyysiseen kehitykseen jokipojissa ja into laittaa sinne pelaajia laantui. HIFK maksaa osan Yrttiaho palkasta ja/tai Yrttiaholla joku muu intressi Joensuuhun. Urheilu
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ei suoraan Pikeen liity, mutta mikä mahtoi olla syynä, ettei Harri Yrttiaho enää jatka IFK:n fysiikkavalmentajana?

Minulla on ollut käsitys, että Yrttiaho on maamme kärkiosaajia tuolla sektorilla. Jokipoikien organisaatiossa tuskin samaa liksaa saa. Vai vetääkö perhe- tms. syyt Pohjois-Karjalaan?

No Yrttiahon aikana IFK:n loukkaantumis-ongelmat eivät ainakaan vähentyneet, eli siinä mielessä syytäkin vaihtaa fysiikkakoutsi näissä. Vaihdetaan vaikka sitten joka vuosi, kunnes alkaa olemaan edes jokseenkin normaaleja saikkumääriä vrt muut Liigajengit.
 
Lieneekö vitsailua, mutta eipä tuo ole läheskään ainoa mittari fysiikkavalmentajalla. Jos HIFK:ssa näin tehdään, niin kaukana ollaan tässäkin asiassa siitä Euroopan huippujoukkueesta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Väittäisin, että pelaajien itsenäinen harjoittelukin on osasyynä suuriin loukkaantumismääriin. Jotenkii vaa helppo kuvitella, että siellä vedellää ne reenit vähä sinnepäin, eikä focus oo ihan 100 prosenttia reenin laadun ja palautumisen suhteen. Harvemmin ne pelaajat on loukkantumisista isommin kärsiny, joista näkee samantien, että ovat rautasia ammattilaisia. Tyyliin Elkins, Sallinen yms....
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lieneekö vitsailua, mutta eipä tuo ole läheskään ainoa mittari fysiikkavalmentajalla. Jos HIFK:ssa näin tehdään, niin kaukana ollaan tässäkin asiassa siitä Euroopan huippujoukkueesta.
No enpä ihan vitsailuksi sanoisi, sillä vaikka toki muutkin asiat merkitsevät, niin maailmalla ainakin on ymmärretty tuon popcorn osaston hinta, ja ihan hitokseen on panostettu nimenomaan siihen puoleen tuossa fysiikkavalmennuksen kehittämisessä, kaikkine tukijärjestelmineen, että loukkaantumisia saataisiin vähennettyä merkittävästi.

Tiedän jopa ammattini puolestanikin, että eräskin -melko kalliskin- yhdysvaltalainen ammattilaisseura sai toteuttamillaan - kyllästyneitä kun jatkuviin loukkaantumisiin olivat - kokonaisratkaisuilla vähennettyä useampia kymmeniä prosentteja loukkaantumisten määriä, kun fysiikkavalmmenus saatiin hiottua hyvän teknisen järjestelmän kanssa jokaista yksilöä merkittävästi paremmin palvelevaan iskuun.

Eli en tosiaankaan vähättelisi ollenkaan sitä osaa tuosta valmennuksesta. Jos ja kun myyt osaamista sillä saralla, niin se voittaa jolla on tarjota paketti, joka sen peruskunnon lisäksi tarjoaa kokonaisuden jossa ei kallis kaveri istu kautta katsomon puolella, vaan tekee sitä homma josta seura käsittääkseni makseleekin.

Huippujoukkueeksi - ei edes kansallisella tasolla - ei tulla sillä, että pelaajat (tai siis ne veret seisauttavat hankinnat) huilailevat kauden ja seura hakuampuu tuurajia jostakin jämäpelaajista ja p-amerikan herraties mistä sarjoista. Joukkue ja sen valmennus -harjoitteluineen - rakennetaan mahdollisimman valmiiksi ennen kunkin kauden alkamista, jotta voidaan myös toteuttaa mahdollisimman optimaalinen kokonaisuus mitä tulee harjoitteluun ja pelaamiseen yksilönä tahi joukkueena.

Toista toki on se, jos joukkue -kuten IFK vähän tuntuu välillä olevan mentaaliltaan- on vain sellainen "harrasteluporukka" menestymiseen satsaamisen sijaan, jolloin asioita voidaan toki tehdä puolivaloilla, jutella mukavia kauniista tulevaisuudesta, keräillä pelaajia pitkin kautta sieltä ja täältä ja vähän tuoltakin sekä katsella että kuka pelaa jos pelaa, kauden alkaessa, sen aikana ja varsinkin lopussa.

Jokaisen ammattilais-urheiluseuran valmentajan pitäisi kyllä tänä päivänä kyetä siihen, että saa kavereille kuntoa aikaiseksi ja tulokset sillä saralla kehittymään, mutta melko harvassa tuntuu olevan sellaiset, jotka aikaan saavat sen siten, ettei pelaaja altistu lisääntyneelle loukkaantumisriskille.

Tämä toki ei ole helppoa ilman hyvää kehon rasitustilan tunnistavaa järjestelmää, ja siihen ei oikeastaan (voisi jopa sanoa että varsinkaan) kovinkaan hyvin sovelllu juuri kenenkään kohdalla se perinteinen "musta tuntuu että voin tänään treenata kovaa" mentaliteetti, koska iso osa ei vaan osaa tunnistaa niitä merkkejä itsessään milloin ei kannattaisi vetää sisukalut suussa niitä treenejä, ja mikä olisi optimaalinen levon, lihashuollon ja treenin suhde juuri sille päivälle.
Ei edes, vaikka harjoituksia olisi -kuten nykyään entistä enemmän on- yksilöity kunkin henkilökohtaisen kehitystarpeen huomioiden.

Osaltaan tämäkin vaikuttaa lopulta siihen, miten tasapainoisesti joukkue kykenee peleissä suorittamaan. Ja mitä enemmän näitä osataan tunnistaa, sitä enemmän myös kykenee se varsinainen pelillinen valmentaja tekemään tarpeellisia muutoksia kokoonpanoihin, joilla peliesitys pysyy paremmin tasapainoisena ja loukkaantumisetkin todennäköisesti vähenevät sen seurauksena.
Siloin ei tarvitse myöskään alati hakata päätään honkaan silläkään, että peluutetaan väkisin pelaajaa jolla on se "the nimi" selässään, koska juuri nyt onkin tilanne se, että siitä on suunnilleen yhtä paljon hyötyä joukkueelleen kuin pohjattomasta saappaasta vesilätäkössä.

En osaa sanoa, enkä sanoisi vaikka osaisinkin, että miten paljon tämä(kin) IFK:n pelissä on näkynyt viime vuosina, mutta ei tuo keskimäärin ole oikein hyvältä näyttänyt. Mutta vaikea on tosiaankin täysin sanoa totuutta, koska vahva tieto maailman paskimmasta jäästä, joka kaikki vammat aiheuttaa, on jonkinlaisena palstatotuutena kaikkeen syypäänä. Mene ja tiedä siis, missä se totuus makaa, mutta en ole kyllä nähnyt merkkejä siitä, että IFK mikään edelläkävijä ja suuri visionääri olisi ollut yhtään missään asiassa, ja se näkynee myös noissa mestaruuksien määrissä.

Loppuun voisi hitusen lainata tätä jonkun täällä mainitsemaa Sallisen toteamaa, että "joukkueessa tehdään paljon oikeita asioita", niin mielestäni näkyy sekin, että siellä tehdään myös paljon vääriä asioita, tai ainakin on tehty aina viimeaikoihin asti.

Se taas, että muuttuuko asiat näiltä osin jatkossa, jää nähtäväksi, mutta tosiasiat -juurikin niitä mestaruuksia ja loukkaantumisia, kuin myös peliesityksiä katsoen tahi laskien, puhuvat puolestaan, eivätkä siis tue näkemystä jonka mukaan IFK olisi edes lähellä sellaista eurooppalaista suurseuraa. Toivottavasti jatkossa asia on toisin.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Lieneekö vitsailua, mutta eipä tuo ole läheskään ainoa mittari fysiikkavalmentajalla. Jos HIFK:ssa näin tehdään, niin kaukana ollaan tässäkin asiassa siitä Euroopan huippujoukkueesta.

Joo tossa tommy36 kilauttikin varmaan kaikki kolikot pajazzosta ulos :)

Lyhyesti vaan, että meidän ikuisuusongelmassa saikkujen suhteen täytyy kyllä löytää jostain todella kova tekijä fysiikkavalmentajaksi sinne, ja parhaansa mukaan omalta osaltaan kääntämään tilannetta normaalimmaksi. Toivottavasti nyt löytyi. Muilla jengeillä taitaa sellanen 0-3 saikuttelijaa on normitilanne, kun meillä luku jossain 4-6 tietämillä. Synkimmässä tilanteessa käydään aina siellä 10+ lukemissa. Kukamuumuka käy noissa lukemissa. Joku peli taisi olla, jossa ihan 1 tai 2 oli saikulla, mutta se tilanne muuttui äkkiä.

Muistan kun jossain vieraspelissä selostaja (taisi olla Alkio) kävi joukkueiden kokoonpanoja läpi, ja IFK kokoonpanosta kun oli taas se puolentusinaa äijiä pois, niin totesi jotenkin että "siellä tuskin läheskään täyttä kokoonpanoa saadaan tälläkään kaudella jalkeille". Hyvä heitto, mutta jostain syystä ei oikeen naurattanut. Ja tuskin oli tarkoituskaan.

Nämähän kaikki tiesikin jo, eli eiköhän uskota että tulee muutos. Sairastumisille ja huonolle tuurille nyt kukaan mitään voi, mutta kaikki sellaset joille voi, niin parempaan kuntoon nyt vihdoin.
 
Viimeksi muokattu:

F#21

Jäsen
@tommy36 laittoi kyllä erinomaisen vastauksen. Peukut siitä.

Vähän kärkkäästi kommentoin tuohon @douppi :n viestiin, mutta johtunee vain siitä että välillä täällä asiat nähdään niin mustavalkoisena. Enkä nyt syytä alkuperäistä kirjoittajaa siitä.

Valitettavasti ei katsojina saada tietää kaikkia loukkaantumiseen johtaneita syitä, mutta toivotaan HIFK:n näitä seuraavan tarkasti. Osa vammoista pystyy lajittelemaan myös omiin sarakkeisiin miten itse asian näkee, esim. taklaustilanteessa menevä olkapää. Johtuuko huonoista tukilihaksista vai lasketaanko vain "huonoon tuuriin" eli kontaktipeliin.

Näen itse fysiikkavalmentajan roolin myös sellaisena, joka harjoittelulla tukee päävalmentajan pelitaktiikkaa -> ja myönnän tässä vähän virheen omalta suunnalta, kyllä tärkein osuus taitaa olla se että saadaan pelaajat pelikuntoisina kentälle.

Yrttiaho ehti olla pari kautta HIFK:n fyssarina ja ainakin pelaajat hänestä diggasi. Toivotaan uuden kaverin olevan porrasta tai kahta parempi.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös