Sekametelisoppaa ja sälää KooKoosta

  • 657 660
  • 2 813

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
KooKoo on nyt pelannut viisi kautta uudella Liiga-tulemisellaan ja ajattelin, että nyt on hyvä hetki muistella.

Näin iloisena koronakeväänä luonnollisesti niitä kertoja, kun hommat menivät persiilleen, kaikki ei vain jostain syystä klikannut ja kun pati jäi piippuun. Mietiskelin viikonloppuna päässäni/päissäni niitä pelureita, jotka eivät koskaan breikanneet/onnistuneet/täyttäneet odotuksiaan mustaoranssissa sotisovassa. Syitä voi olla monia, samoin roolejakin, mutta jotenkin vain joko odotettiin enemmän tai tuhoon tuomitut ennustukset osuivat oikeaan. Tämä ei ole kylmä disautus näitä pelaajia kohtaan sinällään ja arvostan jokaista KooKoon uniformun päälleen pukenutta jamppaa, mutta kritiikillekin on silti joskus sijansa.

10. 18/19 Sami Mutanen 41 2+1=3 -11

Kaivuri tuli pitämään pelikuntoaan yllä Sumariin ja lopulta päädyttiin sopimukseenkin asti. Tehnyt pitkän uran raatajana ja kulmien keisarina, mutta tämä sarka oli selkeästi jo hyvin lähellä päätepistettään, kun suomenmestari esiintyi mustaoranssissa. Näkymätön ja ei ainakaan ulospäin ollut samanlainen liideri kuin vaikkapa toinen konkari Kähkönen. Tuokkolan aikana peli tosin oli sekaisin kuin Kouvolan talous, mutta odotin Mutaselta enemmän.

9. 17/19 Miro Keskitalo 83 1+21=22 -17

Ei Keskitalo huono pelaaja ole, se ei ole ongelma. Se sitten jo vähän on, ettei ole hyväkään oikein missään. Pääsi pelaamaan reilusti ylivoimaa ja siihen nähden yksi maali 83 matsiin ja 0,64% laukaisutehokkuus ovat synkeää katseltavaa. Paradoksaalinen pelaaja; kiekollinen, mutta tulosta ei oikein tahdo tulla. Kokoakin on, mutta silti vähän halinalle-genreä.

8. 18/19 Henri Kanninen 23 0+1=1 -7

Tuli Jyväskylästä lainalle jopa ylistävien suositusten kanssa, mutta jäi aivan jalkoihin Kouvolassa ja oli vaikeuksissa mahtua pelaavaan kokoonpanoon. Päätyi sahaamaan +10 minuuttisensa dieselmäisesti nelosen laidassa ja ko. taustaa vasten Suomen mestaruuden pokkaaminen muutama kuukausi tämän jälkeen tuntuu uskomattomalta. Pelasi tällä kaudella myös vahvasti HPK:n riveissä eli ilmeisesti KooKoo-aika oli vain työtapaturma.

7. 17/18 Henrik Koivisto 24 1+2=3 -12

Varmasti yksi näkymättömimpiä vierailuja KooKoo-paidassa. Oli kellottanut edellisellä kaudella uransa ylivoimaisesti parhaat saldot Mikkelissä, mutta floppasi seuraavan kauden alussa ensin päämajakaupungissa ja eivät otteet lähteneet lentoon Sumarissakaan. Pyöri näkymättömästi pelin ulkopuolella ja ei esittänyt oikeastaan mitään joukkuetta hyödyttävää.

6. 15/16 Matt Watkins 58 2+10=12 -9

Kellotti kauden kolmeen ensimmäiseen matsiin 1+3-tehot, mutta sen jälkeen oli "aavistuksen" hiljaisempaa. Hankittiin hyökkäyksen syömähampaaksi, mutta saatiinkin koohottava Stiga-ukko, joka kyllä pääsi paikkoihin, mutta viimeisteli niistä miikkajouhkimaismaisella tehokkuudella. Oli hyvä alivoimalla ja karvauspelissä, mutta esim. 50 ottelun maaliton putki on tulosroolissa anteeksiantomaton.

5. 17/18 Eetu Pöysti 29 0+5=5 +1 & 17/18 Siim Liivik 42 4+12=16 -6

Käsitellään tämä tutkapari yhdessä. Pöysti naarattiin kuuden matsin Kiinan reissun jälkeen KHL-statuksella ja valmiiksi loukkaantuneen, kun Liivik puolestaan ehti solmia sopimuksen 2017-2018-sesongista kolmen aikaisemman seuraan (Blues, HIFK & Örebro) kanssa jo ennen kuin päätyi lopulta Sumulaaksoon. Lopulta Pöysti ei, kaikkien odotusten mukaan, pysynyt terveenä ja, kun kaukaloon asti pääsi, oli aivan täytemies. Liivik istutettiin liian isoon ja kiekolliseen rooliin (hyökkääjistä toiseksi eniten peliaikaa) ja selkeästi uran loppuliuku oli muutoinkin jo käynnissä. Harvasta pelaajasta tätä haluaa sanoa, mutta olisi voinut ehkä jättää vierailun mustaoranssiin tekemättä.

4. 18/19 Samu Perhonen 13 3-3-6 3,38 maalia/60 min .863%

Statsit oikeuttavat haastamaan vahvasti, kun kilpaillaan koko kauden 2018-2019 huonoimman maalivahdin tittelistä Liigassa ja valitettavasti otteet kaukalossa myös tukivat vahvasti ehdokkuutta. Samulla ei ikävä kyllä oikein lähtenyt, yksittäisiä väläytyksiä lukuun ottamatta, kirjoittamaan missään kohtaa kolmen kauden vierailunsa aikana.

3. 15/16 Ossi-Petteri Grönholm 35 1+3=4 -10

Peruspuolustaja koko uransa, mutta kun tuosta peruspakin yhtälöstä viedään nopeus, niin eihän se kaunista katseltavaa kaukalossa ollut. Liikaa turhia kakkosia, liikaa virheitä avaussyötöissä ja oikeaa kovuutta lopulta varsin maltillisesti, kun ei ollut loukkaantunut. Kahden vuoden soppari oli melkoinen virhe, vaikka paransi toisella kaudelle.

2. 16/17 Jarkko Immonen 47 3+6=9 -9

Oma poika kotiutettiin 15 vuoden ja lähes 600 liigamatsin jälkeen suurin toiveiden kanssa. Takana oli kaksi peräkkäistä 30 pisteen kautta Vaasassa ja Immonen oli muutoinkin profiloitunut luotettavaksi 25-30 pisteen kahdensuunnan sentteriksi ja tämän luottopelurin piti täydentää KooKoon historiallisen kova keskikaista yhdessä Greenin ja Malisen kanssa. Lopulta Jarkko ei saanut missään vaiheessa kiinni KooKoon pelitavasta, jos sellaista oli, ja kaudesta tuli valtava pettymys niin Immoselle kuin koko joukkueelle.

1. 17/19 Henrik Forsberg 0 0+0=0 0

Forsbergin naaraus Hämeenlinnasta herätti ihmetystä jo hankintahetkellä, koska edellinen kausi ei mennyt HPK-paidassa erityisen hyvin. Profiililtaan myös peruspakkien peruspakki, mutta yleisesti arvelutti jo se, riittääkö taso enää ylipäätään Liigassa. Mietinnän tasolle tuo jäikin, koska ei lopulta pelannut kahden sopimuskautensa aikana yhtään ottelu mustaoranssissa.

Bubbling under:

18/19 Elias Ulander 6 0+0=0 -2


Ensimmäisen pelin otteiden jälkeen näytti, että Tero Konttinen on tehnyt paluun Sumulaaksoon, mutta lopulta osoittautui aivan turistiksi.

16/17 Mika Koivisto 36 0+2=2 -7

Kojo oli sympaattinen, raivosi kaukalossa kuin viitapiru ja blokkasi kuteja, mutta varsinkin toisella kaudella Liiga-realismi iski vasten naamaa. Jos elopainoa on märkä pyyhe päällä kuutisenkymmentä kiloa, pitäisi 60 matsia painaa fyysisessä roolissa isompia vastustajia vastaan ja kerran kahdessa kaudessa osutaan vastustajan putkien väliin, niin kyllähän se hankalaksi menee. Hieno pelaaja, mutta sarjataso vain oli väärä.

18/19 Logan Pyett 21 0+1=1 -8

Tuli todella erikoisella CV:llä (hyvä AHL-ura aikanaan, parin kauden KHL-keikka, syöpähoitojen takia pelaamatta jäänyt kausi, Japanin reissu ja alkukausi AHL:ssä), mutta ei lopulta esittänyt oikein mitään. Liiga osoittautui liian kovaksi sarjaksi tässä vaiheessa uraa.

15/16 Anthony Guttig 36 3+5=8 -8

Mestiksen Malkin paljastui valitettavasti aivan liian heppoiseksi Liigaan. Oli enemmän liukuja kuin luistelija ja se ei riittänyt enää porrasta ylempänä. Harmi, koska oli Mestiksessä todella viihdyttävä pelaaja seurata.

15/16 Teemu Rinkinen 24 4+2=6 -5 & Juuso Rajala 29 2+8=10 +1

Mestiksen maalikuningas ja pistehai eivät koskaan löytäneet Liigassa samaa maagista yhteyttä kuin sarjatasoa alempana. Rinkisellä se taisi jäädä kiinni pääasiassa luistelusta ja Rajalalle keskikaistan kokonaisvaltainen pelaaminen ei kantanut.
 
Viimeksi muokattu:

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
2. 16/17 Jarkko Nieminen 47 3+6=9 -9

Oma poika kotiutettiin 15 vuoden ja lähes 600 liigamatsin jälkeen suurin toiveiden jälkeen. Takana oli kaksi 30 pisteen kautta ja oli muutoinkin profiloitunut luotettavaksi 25-30 pisteen kahdensuunnan sentteriksi ja Niemisen piti täydentää KooKoon historiallisen kova keskikaista yhdessä Greenin ja Malisen kanssa. Lopulta Jarkko ei saanut missään vaiheessa kiinni KooKoon pelitavasta, jos sellaista oli, ja kaudesta tuli valtava pettymys niin Niemiselle kuin koko joukkueelle.

Sen enempää ottamatta muihin kantaa joten lyhensin sen takia yhteen henkilöön niin eikös tämän pitäisi olla Immonen eikä tennis ässä?
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Sen enempää ottamatta muihin kantaa joten lyhensin sen takia yhteen henkilöön niin eikös tämän pitäisi olla Immonen eikä tennis ässä?

Haha, kiitos korjauksesta. Mitähän on taas päässä liikkunut? :D
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kymmenen kärkeen en kajoaisi, mutta Bubbling under-osastoon voisin jotakin lisäyksiä laittaa.

MV Niklas Treutle
Hyvä maalivahtihan tuosta on kehkeytynyt, mutta anti Kouvolassa jäi aika laimeaksi.

P Veeti Vainio
Pelasiko yhtään ottelua ikinä mustaoranssissa? Päättyneen kauden perusteella harmittaa.

P Ville Järvinen
Odotin sopimuksen tullessa julki jotain ihan muuta, kuin puolustajan irvikuvaa. Ei vaan riittänyt Liigaan syystä tai toisesta.

H Brendan O'Donnell
Surullisen kuuluisa tapaus. Mielestäni väläytteli vähäisellä vastuullaan, mutta pelasi ensiksikin väärällä pelipaikalla. Option takiahan tuota ei vissiinkään kovin kauaa katseltu.

Nyt on mielestäni suurimmista suurimmat hutikudit tulleet.

Paitsi yksi.

Tuomas Tuokkola, en oikeastaan tykännyt valinnasta alkuunkaan, mutta markkinoilla ei tainnut olla muutakaan siihen aikaan. En muista, enkä mielellään muistele.
 

Fanatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ydinjätejoukkue
MV Niklas Treutle
Hyvä maalivahtihan tuosta on kehkeytynyt, mutta anti Kouvolassa jäi aika laimeaksi.

Muistan kyseisen kaverin ja vielä paremmin kyseisen ajanjakson jolloin kävi visiitillä. KooKoon peli oli järkyttävää katseltavaa, ja Treutle pupelsi maalilla aivan yksin. Uusi maalivahti ja täysin sekaisin oleva puolustuspeli ei ole kovin hyvä yhdistelmä.

Olisin miehelle antanut vielä mahdollisuuden, mutta toisaalta ymmärrän jos pikku seuraan tullaan käytännössä NHL statuksella niin ei ole virheisiin varaa. Onneksi saatiin Leland loppukaudeksi napsimaan marjoja sekä Treutlen ura lähti varsin hyvin liitoon kotimaassaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viime kesän hankinnoista on lisäksi nostettava esiin Samuel Bucek, joka oli etukäteen ajateltuna kuitenkin yksi joukkueen mielenkiintoisimmista hankinnoista. Roolia ei kuitenkaan löytynyt ja lyhyen visiitin ainoaksi saavutukseksi jäi Kouvolan Sanomien järjestämän hyppyrimäenportaiden juoksukisan voitto...

Aiemmin mainttujen lisäksi: ekan liigakauden pelaajista Mikael Kurki räpisteli mielestäni liian isossa roolissa ja siihenhän hänen liigauransa sitten päättyikin. Julius Nyqvististä puolestaan saattoi varovasti toivoa kehittyvän kelpo liigapakki, mutta aika rikkonaiseksi nuo kaksi kautta jäivät (51. 0+6=6, -9) eikä ainakaan minulle jäänyt oikein mitään muistoja hänestä.

Aki Kangasmäki (44. 5+10=15, 0) ja Jan-Mikael Juutilainen (154. 14+13=27, -26) täyttivät ehkä molemmat paikkansa silloisissa miehistöissä, mutta kyllähän heiltäkin Rajala&Rinkinen-duon tavoin tehot jäivät Mestiksen puolelle.

Seuraavan kauden lainamiehistä Miika Heikkilä oli varsin turha laina. Avuja olisi saattanut olla hyökkäävissä ketjuissa tai sitten ei, mutta kymmenen minuutin peliajalla vei vain jämäminuutteja omilta junnuilta.

Jos vielä Ville Vainikaisenkin (47. 1+5=6, -18) mainitsisi, niin sitten alkaisi varmaan nippu ollakin jo aika hyvin kasassa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Nyt nyt nyt, Mikael Kurki pelasi todella hyvän kauden. Muista mainituista ei voi pahemmin olla eri mieltä.
 
Suosikkijoukkue
KK
Harvemminhan yksikään pelaaja haukkuu organisaatiotaan jossa on pelannut, mutta KooKoosta on saanut lukea jo hyvän tovin ammattimaisuudesta useamman pelaajan suusta. Mielestäni KooKoossa on ollut jo pidempään ihan suht hyvä imu, kun katsoo pelaajia, joita KooKoossa on pelannut.

UTJ on siis myös onnistunut mielestäni todella hyvin niillä pelimerkkeillä, joilla se on milläkin kaudella joutunut operoimaan. Nyt alkaa olla organisaatio hyvällä mallilla huoltajasta toimariin. Mielestäni myös yritysmyynti on sujunut hyvin nähden markkina-alueeseen. Valmennus on tällä hetkellä Suomen huippua ja pärjää vertailussa Euroopan sarjoilla, tästä ei kahta sanaa. Kohta, kun saadaan vielä Liiga osake maksettua saadaan lisää nappuloita paletin pyörittämiseen.

Toivottavasti kausi voi alkaa normaalisti ja edes osa hallista saataisiin täyteen Koronasta huolimatta.

Hyvää kesää kaikille! Taidan kesän sekoilla lähinnä Vapaan puolella, nähdään siellä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Huomasin vasta nyt, mutta miten KooKoo on kämminyt Markus Odenin Jukureiden junnuihin? Viime kaudella takonut KooKoon junnuissa 34 pinnaa, luulin että seuraa isoveljensä jälkiä ja hakee myöhemmin pelipaikkaa Liigasta.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Huomasin vasta nyt, mutta miten KooKoo on kämminyt Markus Odenin Jukureiden junnuihin? Viime kaudella takonut KooKoon junnuissa 34 pinnaa, luulin että seuraa isoveljensä jälkiä ja hakee myöhemmin pelipaikkaa Liigasta.
Ei ole minkäänlaista tonttia tarjolla edustukseen, niin hyvähän se on lähettää junnut farmiin. Parin kauden päästä Kouvolassa nähdään.

No todellisuudessa varmaan näki itse helpomman reitin liigaan ja paremman kehittymisen mahdollisuuden.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hade on kalassa kotiseuduillaan, kertoo Instagram. Näytti ihan saaneen kalaakin.

Pistäkääs tälle kalamiehelle nyt sopimus.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viime yönä unessa nähtyä. Kausi alkoi ottelulla Jukureita vastaan vieraissa. En päässyt katsomaan mutta netistä tulosseurannasta katsottuna päättyi 2-8. Kun koitin maalintekijöitä katsoa niin sivu ei auennut. Siitä sitten ensikaudelle tulosveto tulos.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ensi kaudella ei sitten aloiteta kaakon derbyillä. No toivottavasti on molemmilla panosta kun maaliskuussa tuplapelit.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
4.9. harjoitusottelu, ??
klo 18:30 KooKoo vs. HIFK

Hola, onko jollain KooKoo-fanilla lisätietoa tästä harjoituspelistä? Esim. missä pelataan jne.?
 
K

Kiekkokatsoja

Hieman tuntuu tuo jatkoajan arvio KooKoosta, olevan yläkanttiin. Sija neljä runkosarja-arvioksi, vaikka pelaajalista on keskinkertainen, on mun mielestä kovin vahva arvio. Mitäs muut tuumaa asiasta?
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hieman tuntuu tuo jatkoajan arvio KooKoosta, olevan yläkanttiin. Sija neljä runkosarja-arvioksi, vaikka pelaajalista on keskinkertainen, on mun mielestä kovin vahva arvio. Mitäs muut tuumaa asiasta?

Mistä kyseinen arvio löytyy? Minulta on tuo arvio mennyt kokonaan ohi.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Liitteet

  • 65.jpg
    65.jpg
    318,8 KB · kertaa luettu: 176

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Jostain kumman syystä päädyin heti yhdeksän vuoden tauon jälkeen leikkimään Sporcle-visailulla ja väsäsin Eliten tilastojen perusteella tekeleen, jossa pitäisi arvailla KooKoossa pelanneita ulkkaripelaajia.


Haastava peli. Ei tunnistanut Matt Watkinsia sellaisenaan eikä Matthewina. Eikä Kory Bakeria. Sitten se mielenkiinto hieman hiipui..
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Haastava peli. Ei tunnistanut Matt Watkinsia sellaisenaan eikä Matthewina. Eikä Kory Bakeria. Sitten se mielenkiinto hieman hiipui..

Oho, Watkins oli eksynyt kahdella t-kirjaimella, mutta Kory Baker oli kyllä ihan Kory Baker.

Eipä näitä kai kannattaisi parin kaljan jälkeen mökkisaunalla duunailla. :D

edit: Tsekkasin uudestaan läpi ja tuo Wattkins näyttäisi olleen ainoa virhe jonka löysin, kiitos spottauksesta.
 
Viimeksi muokattu:

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Oho, Watkins oli eksynyt kahdella t-kirjaimella, mutta Kory Baker oli kyllä ihan Kory Baker.

Eipä näitä kai kannattaisi parin kaljan jälkeen mökkisaunalla duunailla. :D

edit: Tsekkasin uudestaan läpi ja tuo Wattkins näyttäisi olleen ainoa virhe jonka löysin, kiitos spottauksesta.

Olin myös aika paska. En vieläkään ole keksinyt, mikä oli MacHasekin oikea nimi. Tai lähinnä miten kirjoitetaan. Ehkä pitää itsekin ottaa pari kaljaa ja yrittää uudestaan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös