Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 488 724
  • 16 370

Delkor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jahas... se kuuluisa kaksi viikkoa, niin ilmeisesti 14. lokakuuta saa kalenterista ympäröidä vahvasti punakynällä. Silloin on se lopullinen tuomiopäivä.

Missä näitä kansanepidemiologin pätevyyksiä oikein jaetaan?
Saattaa olla liikaa pyydetty, mutta annatko järkevät perusteet sille miksi kenenkään meistä ei olisi syytä lähtökohtaisesti olettaa, että virus lähtee leviämään samalla tavalla kuin viime keväänä, jos sille tarjotaan siihen täysin samat edellytykset?
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Veri

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Saattaa olla liikaa pyydetty, mutta annatko järkevät perusteet sille miksi kenenkään ei olisi syytä lähtökohtaisesti olettaa, että virus lähtee leviämään samalla tavalla kuin viime keväänä, jos sille tarjotaan siihen täysin samat edellytykset?

Olen kanssasi pitkälti samoilla linjoilla. Elättelen kuitenkin toivoa, että joistain seuraavista saataisiin apuja:

1. Tämänhetkisiä parempi lääke, joka tehoaa hyvin korona vaikeimpiin tapauksiin.

2. Maskit. Toisen aallon paniikissa hallitus voisi viimein myöntää, että maskit ovat sittenkin parempi vaihtoehto kuin yhteiskunnan täysi sulkeminen.

3. Tukahduttaminen. On nähty, että tehokkaalla tukahduttamisella saadaan ainakin jonkin verran parempaa aikaa, joten esimerkiksi kuukauden tiukka tukahduttaminen voisi antaa 2-3 kuukautta peliaikaa, ja mahdollisen lääkkeen tai rokotteen myötä noita tukahduttamisjaksoja ei välttämättä tarvittaisi kuin pari, jolloin runkosarja saataisiin vedettyä jotenkin läpi.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Saattaa olla liikaa pyydetty, mutta annatko järkevät perusteet sille miksi kenenkään meistä ei olisi syytä lähtökohtaisesti olettaa, että virus lähtee leviämään samalla tavalla kuin viime keväänä, jos sille tarjotaan siihen täysin samat edellytykset?

En näe miksi syksyllä olosuhteet olisivat samat kuin keväällä. Korona ei ole uusi juttu, harva lähtee pienessä flunssassa liikkeelle yskimään väkijoukkoihin, käsihygieniasta muistutetaan edelleen vahvasti, ihmisten liikkuminen muista maista vähäisempää jne. Onhan paljon tyhmiä ihmisiä, mutta suurin osa kuitenkin järkeviä, jotka eivät muutamassa kuukaudessa unohda kaikkea tapahtunutta. Eivätkä media ja viranomaiset annakaan unohtaa.
 
Saattaa olla liikaa pyydetty, mutta annatko järkevät perusteet sille miksi kenenkään meistä ei olisi syytä lähtökohtaisesti olettaa, että virus lähtee leviämään samalla tavalla kuin viime keväänä, jos sille tarjotaan siihen täysin samat edellytykset?

No jos keväällä taudin kantajia oli samaan aikaan satoja, niin tätä menoa niitä ei ole syksyllä kuin yksittäisiä. Eihän silloin voida mitenkään puhua täysin samoista edellytyksistä taudin leviämisen suhteen.
 
Delkor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No jos keväällä taudin kantajia oli samaan aikaan satoja, niin tätä menoa niitä ei ole syksyllä kuin yksittäisiä. Eihän silloin voida mitenkään puhua täysin samoista edellytyksistä taudin leviämisen suhteen.
Jaa, että päivänä yksi oli pari yksittäistä taudinkantajaa ja päivänä kaksi olikoin jo satoja?

Alkuperäinen pointtini kuitenkin oli, että miksi ei normalisoida kaikkea jo nyt, jos se kuitenkin aiotaan tehdään ennen kuin rokotteista on tietoakaan? Ei se nyt lähde leviämään, jos ei kerran syksylläkään. Ilmeisesti hihaan aivastelun ja flunssassa kotiin jäämisen -oppimisprosessit ovat sitten vielä kansakunnan tasolla vaiheessa ja päättötodistus aiheesta voidaan jakaa vasta 1.10?

1. Jos oletetaan, että tauti lähtee keväällä nähdyllä tavalla leviämään syksyllä, kun viimeinenkin rajoite on poistettu. Ja silti päätetään tehdä näin, niin voidaan ajatella, että asia on hyväksytty ja heikot sortuu elontiellä. Herää kysymys, miksi näin ei sitten tehdä jo nyt?

2. Jos oletetaan, että tauti ei lähde leviämään syksyllä vaikka viimeinenkin rajoite on poistettu, niin herää kysymys miksi näin sitten ei tehdä jo nyt?
 
Viimeksi muokattu:

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No jos keväällä taudin kantajia oli samaan aikaan satoja, niin tätä menoa niitä ei ole syksyllä kuin yksittäisiä. Eihän silloin voida mitenkään puhua täysin samoista edellytyksistä taudin leviämisen suhteen.

Tukahduttamalla päästiin tähän pisteeseen ja muutenkin kesästä ennustettiin hyvää aikaa. Pohdin jopa sitä voisiko kasvaneesta D-vitamiinin saannista olla jotain hyötyä. Valitettavasti syksyn suhteen ennustukset on toisenlaisia ja ainakin aiemmin korona on kyllä käyttänyt tilaisuutensa leviämiseen. Tämän hetken tilanne näkyy isolla viiveellä, toisaalta nytkin THL ohjeistaa testaamaan vain vakavampioireiset, joten paha sanoa mikä todellinen tilanne on. Luultavasti kuitenkin aika mukava juuri nyt.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Saattaa olla liikaa pyydetty, mutta annatko järkevät perusteet sille miksi kenenkään meistä ei olisi syytä lähtökohtaisesti olettaa, että virus lähtee leviämään samalla tavalla kuin viime keväänä, jos sille tarjotaan siihen täysin samat edellytykset?
Edellytyksethän on nyt täysin erilaiset kuin maaliskuussa oli. Alussa tartuntoja levitti hyvinkin selvästi sairaat koronastaan tietämättömät ihmiset. Esimerkkinä kuuluisa naistenpäivän konsertin tartuttaja. Nyt kukaan ei varmasti niin sairaana ihmisten ilmoille mene. Aika paljon on siis ihmisten käyttäytyminen muuttunut muutamassa kuukaudessa.
Myös testaaminen oli alussa aivan lasten kengissä. Testeihin pääsy oli, jos ei aivan mahdotonta, niin pahimmillaan päivien prosessi ja tuloksien saaminen samoin päivien odottelun takana. Nyt testeihin pääsee heti, ja tulokset saa parissa tunnissa.
Pieniä tartuntaryppäitä saattaa tulla toki vielä jatkossakin, mutta reagointi niihin on nyt aivan eri tasolla. Nyt niiden mahdollisuudet kasvaa halltsemattomaksi epidemiaksi on huomattavasti pienemmät, kuin epidemian alussa helmi-maaliskuussa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No jos keväällä taudin kantajia oli samaan aikaan satoja, niin tätä menoa niitä ei ole syksyllä kuin yksittäisiä. Eihän silloin voida mitenkään puhua täysin samoista edellytyksistä taudin leviämisen suhteen.

Joo ja tähän päivään asti tartuntoja ollut käytännössä vain HUS alueella, tarvittaisiin jo tuuria että kaupungin ainut koronaa sairastava eksyisi kipeänä matsiin muita sairastuttamaan ja se että jos joku nyt sattuisikin sitten levittämään koronaa niin luulisi että tuolloin tekniikka olisi kehittynyt niin että saataisiin jo helpommin jäljitettyä ja eristettyä sairastuneita kun nyt.
 
rolston

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Mitenkäs meinasit jäljityksen ja eristyksen hoitaa jos halli on täynnä oireettomia ihmisiä ja viikon päästä 20 on todettu tartunta. Kyllä tuossa vaan aika isot riskit on kyseessä. Ja edelleen, kaikkia tartuntoja ei ole todettu ja tilastoitu.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Eihän siinä. Jos oikeasti halutaan olla varmoja, niin ulkonaliikkumiskielto siihen asti, kunnes rokote on keksitty ja saatu Suomeen niin, että voidaan järjestää rokotus sitä haluaville. Ennen kuin se aika koittaa, niin myös ruokakaupat ja apteekit kiinni ja ihmisille tiputetaan säilykkeitä helikoptereilla.

Vitsi.

Kuitenkin luotan siihen, että kun tätä Suomilaivaa on Korona-joella aika hyvin luotsattu tähän asti, niin uskoni on vahva siihen, ettei mennä karille nytkään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitenkäs meinasit jäljityksen ja eristyksen hoitaa jos halli on täynnä oireettomia ihmisiä ja viikon päästä 20 on todettu tartunta. Kyllä tuossa vaan aika isot riskit on kyseessä. Ja edelleen, kaikkia tartuntoja ei ole todettu ja tilastoitu.

Sen takia pitäisikin saada kohta se korona sovellus ihmisten käyttöön että nopeammin saadaan jäljitettyä mistä tartunnat lähtenyt liikeelle ja muut altistuneet saada kiini. Mahdollisesti urheilutapahtumissa pitäisi myös olla mahdollita jäljittää jos vaikka vieruskaverilla ollut korona niin muille lähtisi tieto tästä eteenpäin. Tuo jäljitys kuitenkin nyt ollut aika lapsenkengissä ja käsittääkseni noita nyt selvitellään vain soittelemalla ihmisiä läpi ilman mitään kunnon työkaluja ja ollaan riipuvaisia siitä mitä ihmiset sanoo puhelimessa
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Korona tekee ensin pohjatyötä ja siksi esim. koulujen ja ravintoloiden avaamisen vaikutukset näkyvät kovalla viiveellä. Koulujen loppumisestakin on vasta 2,5 viikkoa ja tässä ajassa on vasta kylvetty mahdollisia siemeniä itämään. Lapsethan sairastavat koronan yleensä lievänä ja THL:n ohjeistuksen mukaisesti heitä ei silloin testata. Toki toivon, ettei mitään ketjuja ole muhimassa, mutta varsinkin ravintoloiden ja rajojenkin avaamisen suhteen on aivan liian aikaista tehdä isoja johtopäätöksiä.

Valitettavasti pidän hyvin mahdollisena, että syksyllä ollaan taas ihmeissään asian kanssa. Toivottavasti pelkään turhaan, mutta tällainen pelko saattaa kyllä vaikuttaa liigaseurojen halukkuuteen tehdä uusia pelaajahankintoja.

Olen kanssasi samaa mieltä, vaikkakaan en usko suomessa mihinkään Ruotsin kaltaiseen tautiryppääseen. Tämä mennytkin rypäs uudelleen on tarpeeksi suuri, jotta syksyllä palloilusarjat eivät pääse alkamaan. siksi olis ollut parempi, jos esim. juottolat olisi olleet paremmasa liekassa vielä ainakin kesäkuun ja mielellään heinäkuun alun, mutta paine kentältä on liian kova tälle hallitukselle pitää rajoituksia pystyssä. Kun muuallakin puretaan, niin pitäähän meilläkin. Maskipakkoakaan ei ole sitten ollenkaan suositeltu julkisiin ym tilaisuuksiin. Aika nuorallakävelyä tämä touhu, mikä voi rampauttaa suomalaisen urheilun.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Edellytyksethän on nyt täysin erilaiset kuin maaliskuussa oli. Alussa tartuntoja levitti hyvinkin selvästi sairaat koronastaan tietämättömät ihmiset. Esimerkkinä kuuluisa naistenpäivän konsertin tartuttaja. Nyt kukaan ei varmasti niin sairaana ihmisten ilmoille mene. Aika paljon on siis ihmisten käyttäytyminen muuttunut muutamassa kuukaudessa.
Myös testaaminen oli alussa aivan lasten kengissä. Testeihin pääsy oli, jos ei aivan mahdotonta, niin pahimmillaan päivien prosessi ja tuloksien saaminen samoin päivien odottelun takana. Nyt testeihin pääsee heti, ja tulokset saa parissa tunnissa.
Pieniä tartuntaryppäitä saattaa tulla toki vielä jatkossakin, mutta reagointi niihin on nyt aivan eri tasolla. Nyt niiden mahdollisuudet kasvaa halltsemattomaksi epidemiaksi on huomattavasti pienemmät, kuin epidemian alussa helmi-maaliskuussa.

Täysin samaa mieltä tämän kirjoituksen kanssa. Lisätään vielä se, että tulevan 9kk aikana ihmiset matkustelevat huomattavasti vähemmän koska korona. Työmatkat vähenevät myös sillä yritykset haluavat suojata työntekijöitään ja organisaatioitaan. Jos joku reissusta saa taudin, niin osaa varmasti kestää karanteenissa ja kansainvälisesti tietoa alueista joilla koronaa on, jotta matkustamista voidaan välttää tai laittaa rajoja kiinni. PK-seudulla jossa tartuntoja on ollut eniten, niin myös immuniteettia on eniten (vaikkakin aika harva lopulta sairasti taudin). Rokote on myös joka kuukausi entistä lähempänä.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jahas... se kuuluisa kaksi viikkoa, niin ilmeisesti 14. lokakuuta saa kalenterista ympäröidä vahvasti punakynällä. Silloin on se lopullinen tuomiopäivä.

Missä näitä kansanepidemiologin pätevyyksiä oikein jaetaan?

Vaikka viestisi sai paljon tykkäyksiä tartun siihen, vähän ehkä puolustaakseni oikeutta negatiivisemmille kannoillekin :D

Tuo kaksi viikkoa on hyvin harhaanjohtava asia, sillä pienehköstä määrästä kasvaessaan virus tarvitsee enemmän aikaa. THL:n ohjeistuksen mukaisesti korona voidaan sairastaa kotona, ellei päälle iske vakavia ongelmia. Tämä vaikuttaa myös siten, että testeihin hakeudutaan usein vasta viikkojen jälkeen siinä vaiheessa kun tilanne on päässyt vakavammaksi.

On hyvin vaikea ennustaa lokakuun tilannetta, sillä muuttujia on niin paljon:

- minkä verran kesä itsessään helpottaa tilannetta ja syksy mahdollisesti pahentaa
- lähtevätkö tapaukset kesän aikana sellaiseen nousuun, että jääkiekko-otteluiden kaltaiset massatapahtumat pääsevät räjäyttämään potin vai pysyykö tapausten määrä alhaisena, jolloin virus saadaan toivottavasti pidettyä paremmin kurissa
- muistavatko ihmiset noudattaa tarkempia suojaamisohjeita syksyyn saakka ja ylikin
- tuleeko tarjolle lääke, joka auttaa ainakin koronan vakavimpiin muotoihin
- avataanko rajat ruotsalaisille jossain vaiheessa kesää, en olisi yllättynyt jos tämä hallitus murtuisi poliittisen paineen keskellä etenkin jos esim. Norja avaa rajat Ruotsiin
- uskaltaako hallitus pyörtää TARVITTAESSA oman kantansa maskien suhteen
- kuinka hallitus ja yhteiskunta reagoi mikäli koronan toinen aalto iskee päälle pahasti; en pidä itsestäänselvyytenä, että toimittaisiin kuten keväällä
- mennäänkö puolihimmailulla jos korona iskee taas pahasti päälle vai tukahdutetaanko tiukasti esim. kuukauden verran, jonka myötä edessä pitäisi olla taas parempia aikoja

Toivon toki, että kausi pääsee pyörähtämään käyntiin normaalisti, mutta sallittakoon sekin että osalla meistä on vielä pelkoja takaraivossa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Sinänsä arvostettavaa, miten jollain on aikaa ja halua katsoa tunteetonta paskaa. Minulla olisi muutakin tekemistä.
Sinänsä arvostettavaa, miten jollain on aikaa ja halua katsoa tunteetonta paskaa. Minulla olisi muutakin tekemistä.

Alkais jo!
Mies joka huutaa liigasta "alkais jo" ei ole kyllä mitään muuta tekemistä kuin seurata kerhon puuhastelua. Taitaa olla että ei ole muuta elämää kuin kiekkopelit.
 
NahkaHagrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Jesse Puljujärvi.
Veikkaan että koronaluvut lisääntyvät vielä, koronakuolemat ja tartunnat ovat olleet suomessa viimeaikoina senverran lapsenkengissä, ja kelit hyvät, että nuoriso menee lähimmille ranoille perseilemään ja tartuttamaan mahdollista tautia. En tiedä nähdäänkö piikkiä koronakuolemissa mutta seuraavan parin kuukauden aikana varmasti nähdään jonkinlainen piikki tartunnoissa.

Täällä satakunnassa ainakin eletään niinkuin ei olisi mitään tautia edes ollut/tule olemaan, ja se on äärimmäisen typerää vaikkakin satakunta on koronan suhteen suhteellisen puhdas. Tartuntataudeilta voi odottaa aivan mitä vaan, varsinkin näin tarttuvalta, mutta en silti haluaisi olla pessimistinen, näinkin lepsuilla rajoitteilla korona käytännössä tukehtui.

Nyt peukut pystyyn että saadaan nähdä liigaa mahdollisesti jo tänävuonna, pysykää terveinä ja älkää tartuttako läheisiä.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tartuntataudeilta voi odottaa aivan mitä vaan, varsinkin näin tarttuvalta, mutta en silti haluaisi olla pessimistinen, näinkin lepsuilla rajoitteilla korona käytännössä tukehtui.
Lepsuilla? Jälkiviisaana voi sanoa että rajoitukset olivat liian tiukkoja. No onneksi rahaa saa seinästä kuten hallitus ajattelee. Enää ei ole perusteita rajoituksille Uudenmaan ulkopuolella.
Syksy on täysi kysymysmerkki. Rajojen ulkopuolelta voi tulla hyvinkin koronaa. Jos tilanne jatkuu näin niin pelit pitäisi aloittaa mahdollisimman aikaisin.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Sanoisin että seuraavat 2-3 viikkoa näyttelee vielä paljon, miten mahdollisten tartuntojen kanssa käy. Nyt Jussina on isot massat väkeä liikkeellä ympäri Suomea.
On suht hyvät mahdollisuudet että tartunnat voivat kasvaa, mutta tosiaan odotellaan toi 2 viikkoo?
Koetetaan kaikki toimia järkevästi, niin on hyvät mahdollisuudet että tauti pysyy jatkossakin ns. Kurissa...

Toivottavasti liiga pääsisi alkamaan lokakuussa. Eikä sitä varmaan pakosti tarvii kauheasti pitkittää toukokuulle vaikka kausi alkaisikin vähän myöhemmin. Vähän tiivistää peliohjelmaa hallitussa määrin...
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lepsuilla? Jälkiviisaana voi sanoa että rajoitukset olivat liian tiukkoja. No onneksi rahaa saa seinästä kuten hallitus ajattelee. Enää ei ole perusteita rajoituksille Uudenmaan ulkopuolella.
Syksy on täysi kysymysmerkki. Rajojen ulkopuolelta voi tulla hyvinkin koronaa. Jos tilanne jatkuu näin niin pelit pitäisi aloittaa mahdollisimman aikaisin.

Minä taas olin ja olen sitä mieltä, että olisi ollut parempi olla vielä tiukempi ja vielä aikaisemmin, jolloin tukahduttaminen olisi tapahtunut nopeammin ja yhteiskunnalle olisi tullut vähemmän laskua. Eipä sillä, me täällä päässä ihmettelimme (ja niin toki moni muukin kun seurasin keskustelupalstoja) sitä, että hiihtolomalta voitiin palata ruuhkajulkisissa ilman karanteeneja. Jos hallitus olisi ollut tuolloin hereillä olisi varmasti säästynyt monta henkeä ja aika monta miljardiakin.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä koronaan tulee on valitettavasti hyvä huomioida, että jo aikoja sitten monet asiantuntijat puhuivat siitä, että korona rauhoittuisi kesäksi. Jopa Ruotsin parjattu Tegnell sanoi näin ja onhan se Ruotsissakin rauhoittunut kun verrataan pahimpiin aikoihin, mutta siellä lähtötilanne oli niin paha että rauhoittuminenkin tarkoittaa useita ihmishenkiä päivässä.

Ihmismassojen kokoontuminen näyttää kyllä pahalta, mutta voi vain toivoa, että koronaa olisi sen verran vähän, ettei mitään massiivista leviämistä pääsisi tapahtumaan. Mikäli näin kuitenkin käy, toivon että supertehokkaalla tukahduttamisella ja ennen kaikkea maskien käytöllä jo lyhyellä yhteiskunnan sulkemisella päästäsiin siihen tilanteeseen, että pelit ja muut voisivat jatkua.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tosiasia on että korona on keskuudessamme nyt ja jatkossakin. Rokotteesta ei ole varmuutta. Vaikka sellainen joskus mahdollisesti saataisiinkin sen teho on arvoitus. Joten rokote ei voi olla vaatimus vapauttamiselle. Nyt pitää yhteiskunta vapauttaa tiekartan mukaisesti vaikka kuoleisuus lisääntyisikin. Emme voi sulkea yhteiskuntaa enää samalla tavalla nyt. Jos stadionit ja hallit eivät saa täyttyä vapaasti niin kohta meillä ei ole pystyssä halleja ja stadioneita minne mennä. Sama koskee muutakin yhteiskuntaa jos ihmiset eivät saa käydä vapaasti kaupoissa ja kokoontua teatteriin, konsetteihin ja niin edelleen. Meillä on kohta niin iso työttömyys ettei sellaista ole nähty.

Ihmisten pitää siis jatkossakin pestä käsiään ja olla pärskimättä toisia päin naamaa. Jatkaa siis tätä samaa jota on nyt noudatettu viimeiset kuukaudet itsekseen silloin kuin se on mahdollista. Mennä lääkäriin kun vähänkin tuntuu että on kipeä eikä kulkea ympäriinsä. Ei siis kannata tunkea siihen täyteen ratikkaan tai bussiin kun näkee että seuraava tulee kymmenen metrin päässä valoissa jne. Tiesitkö muuten että tavalliseen flunssaankin kuollaan suomessa viime vuonakin noin viisisataa kuolemaa johtui flunssasta mutta ei sen takia yhteiskuntaa suljeta. Viisikymmentä luvulta lähtien on jankutettu käsien pesusta ennen syöntiä ilman suurempaa menestystä koska siitä pitää edelleen jankuttaa...
 
Ei niitä maskejakaan tarvitsisi unohtaa, vaikka meidän hallitus niitä vastustaakin. Luin juuri tuoreesta tutkimuksesta, jossa todettiin että Yhdysvalloissa maskeja käyttäneissä osavaltioissa tauti rauhoittui paremmin kuin maskittomissa osavaltioissa. Tutkimuksessa arvioitiin, että maskeilla estettiin noissa osavaltioissa 230 000-450 000 tartuntaa.

Kaliforniassa määrättiin juuri maskit pakollisiksi kun tartuntamäärät alkoivat taas nousta. Kuvernööri sanoi, että on parempi käyttää maskeja kuin sulkea koko yhteiskunta. Tuossa lukemassani artikkelissa infektiopuolen ekspertti sanoi, että maskit ovat kaikista tehokkain keino estää viruksen leviämistä. Uskon, että pakon edessä meidänkin haliitus alkaa tarkastelemaan maskiasiaa uudelta kantilta ja yrittävät löytää jonkun kunniallisen tavan muuttaa kantansa maskimyönteiseksi.
 
Juurikin näin mutta tuskinpa hallitus kantaansa muuttaa ja ryhtyy suosittamaan maskeja yleisillä paikoilla. Silti jokaisen kannattaa / jokainen voi itse todeta että on parempi käyttää maskeja julkisissa liikennevälineissä ja isoissa joukkotapahtumissa kuten otteluissa, konserteissa, festareilla jne jos siltä itsestä tuntuu. Järjestäjät seurat ynnä muut voivat jakaa ovella maskeja tarvitsijoille. Jonka voivat ottaa vapaasti ne jotka siten uskaltavat tulla tapahtumaan vaikka katsovatkin että tulevat ja liikuvat esim omalla autolla kuljetuksella jolloin ei ole tarvetta maskille.
 
Oletan, että loppukesää kohti virustapausten määrä lähtee nousemaan ja ainakin silloin tai alkusyksyllä jokaisen kannattaisi kyllä käyttää maskeja, mutta niin ei tule tapahtumaan jos hallitus puhuu niitä vastaan tai anna vahvaa suositusta. Tällä hetkellä tilanne on se, että maskien käyttäjä kohtaa helposti tylytystä kaupoissa yms. ja tiedän riskiryhmäläisiä, joilla olisi kyllä hyviä maskeja, mutta jotka eivät yksinkertaisesti uskalla käyttää niitä enää kun ovat saaneet niin töykeää kohtelua osakseen. Se on monelle vanhemmalle suomalaiselle outo paikka kun kaupoissa aletaan kuittailemaan ikävään sävyyn tai kyselemään onko sulla korona.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ikävä kyllä näinhän se menee. Kuittailijoille pitäisi vain vastata että ei ole mutta uskon että sulla on. Hallituksen pitäisikin kyllä muuttaa asennettaan ja jos ei muuta niin antaa vahva suositus että ainakin riskiryhmään kuuluvat käyttäisivät maskia yleisissä kulkuvälineissä ja suurissa joukko tapahtumissa sekä velvoittaa tapahtumajärjestäjiä jakamaan maskeja kaikille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös