Veti surulliseksi / hiljaiseksi

  • 1 442 956
  • 4 839

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
6 vuotias hukkunut Helsingissä

Nämä menee joka kesä jotenkin ihon alle. Ajattelen tietysti omia lapsia ja sitä, että joku menetti taas omansa. Toisaalta ajattelen sitä, että itselläkin on käynyt lapsena sellainen moka, johon liittyi sitä vääränlaista itsevarmuutta omasta osaamisesta. Sen vahingon myötä en olisi enää luultavasti tässä, jos ei aikuisia olisi ollut silloin suht lähellä ja huomanneet touhujani.

Ei näistä yksityiskohtia tiedä, joten en puhu nyt tästä yksittäisestä tapauksesta. Yleisesti uskallan kuitenkin esittää toiveen, että voi kun kaikki sen muistaisi ja uskoisi, että se vesi on pirun vaarallinen elementti pienelle lapselle, vaikka se kuinka osais jo uida. Lapsille sattuu arviointivirheitä jatkuvasti, joten täytyy olla koko ajan valvonta tuon ikäisellä, jos ollaan veden äärellä. Ei anna luonto uutta mahdollisuutta, jos veden äärellä käy vahinko ja pelastaja puuttuu.

Lepää rauhassa pikkuinen
 
Viimeksi muokattu:

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Alle 30-vuotias pyöräilijä menehtynyt Oulussa.

Nää vetää hiljaiseksi kun liekkö tavallisena arkiaamuna tämä nainen lähtenyt pyörällä töihin tai töistä ja pyöräily on päättynyt risteyksessä yhteentörmäykseen auton kanssa. Siitä tömähdyksestä ei ole enää herätty, vaan elämä on päättynyt.

pyöräilen itsekin paljon ja ilman kypärää kuten tässä tapauksessa. Tänään taidan suunnata kypäräkauppaan.

Linkki vielä uutiseen:

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Se on nykyään melkein niin, että ilman kypärää polkevat näyttävät hieman dorkilta, kun vielä vähän aikaa sitten asia katsottiin toisin päin. Lapsista ja nuorista olen tässä asiassa kyllä ylpeä, kypärä menee päähän ihan automaationa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
pyöräilen itsekin paljon ja ilman kypärää kuten tässä tapauksessa. Tänään taidan suunnata kypäräkauppaan.

Suosittelen kyllä lämpimästi. Ei tuo kypäräkään välttämättä näiltä sataprosenttisesti suojaa, mutta eipä siitä ikinä haittaakaan ole. Todella nopeasti siihen tottui, ja nyt kypärä on jo 15 vuotta ollut täysin automaationa päässä.

Ikäviä nämä tapaukset. Usein nämä tutut vakioreitit ovat juuri niitä, joissa näitä yllättäviä vahinkoja vakavine seurauksineen vain sattuu.

Se on nykyään melkein niin, että ilman kypärää polkevat näyttävät hieman dorkilta, kun vielä vähän aikaa sitten asia katsottiin toisin päin. Lapsista ja nuorista olen tässä asiassa kyllä ylpeä, kypärä menee päähän ihan automaationa.

Tämä on todella hyvä suuntaus. Muistan kun itse 10-vuotiaana pyöräilin ensimmäistä kertaa kouluun kypärä päässä. Voi helvetti sitä naurun määrää, kun ajoin pihaan. Vuosi oli tuolloin 1990, eli paljon on aikaa kulunut. Muutaman vuoden jaksoin käyttää, mutta yläasteelle siirtymisen jälkeen oli hiljalleen pakko lopettaa, kun vittuilu ei sopinut enää teinin arvomaailmaan. Seuraavan kerran pistin kypärän päähän vasta 25-vuotiaana, kun olin käytännössä siirtynyt yliopistosta työelämään. Silloinkin vielä katsottiin jonkin verran oudolla silmällä joidenkin toimesta, mutta tuolloin onneksi ilmapiiri oli jo muuttunut niin paljon, että kypärän käyttäjää ei enää pidetty niin säälittävänä kuin siitä vittuilijaa.
 
Viimeksi muokattu:

Glove

Jäsen
Alle 30-vuotias pyöräilijä menehtynyt Oulussa.

Nää vetää hiljaiseksi kun liekkö tavallisena arkiaamuna tämä nainen lähtenyt pyörällä töihin tai töistä ja pyöräily on päättynyt risteyksessä yhteentörmäykseen auton kanssa. Siitä tömähdyksestä ei ole enää herätty, vaan elämä on päättynyt.

pyöräilen itsekin paljon ja ilman kypärää kuten tässä tapauksessa. Tänään taidan suunnata kypäräkauppaan.

Linkki vielä uutiseen:

Ikävä tapaus.

Ihmettelen tuon jutun perusteella, mihin nainen oikein oli menossa kun ko. risteyksestä Nummikadun suunnasta suoraan ajaessa päätyy parkkipaikoille...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

Taskulamppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vetänyt hymyä naamalle koko kevään, kun ensimmäinen jälkeläinen tulossa. Ja ekassa ultrassakin näytti hyvälle. Kädet ristissä toki että menee myös loppu. Ja ettei mahdollinen toinen aalto koronasta pilaa mahdollisuuksia osallistumista synnytykseen.

Eihän se mennyt hyvin, vaan pitää oma esikoinen saatella maan poveen vajaan 2 viikon kuluttua. Nyt ainakin tietää mitä suru on.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Eihän se mennyt hyvin, vaan pitää oma esikoinen saatella maan poveen vajaan 2 viikon kuluttua. Nyt ainakin tietää mitä suru on.

Ei tämä mitään auta. Mutta osanotot ja muistakaa pyytää apua kun ette jaksa.
 
Taskulamppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei tämä mitään auta. Mutta osanotot ja muistakaa pyytää apua kun ette jaksa.
Apua on otettu vastaan oikeastaan kaikki mitä on tarjottu. Kiitos osanotosta.

Ja yleisesti ottaen kuitenkin vaimollani ja minulla on kuitenkin se mieli että kyllä se elämä tästä vielä jatkuu, vaikka ei tietenkään siltä ihan joka hetki tunnukkaan. Pyritty suremaan kun suru on, mutta niillä paremmilla hetkillä tekemään normaaleja asioita ja rutiineja, ettei ihan täysin muuraudu neljän seinän sisään.
 
Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
@Taskulamppu osanotto ja voimia surutyöhön. Hiljaiseksi vetää.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Eihän se mennyt hyvin, vaan pitää oma esikoinen saatella maan poveen vajaan 2 viikon kuluttua. Nyt ainakin tietää mitä suru on.

Suuresti jaksamisia ja osanotot... meillä esikoinen menehtyi kohtuun rv38:lla, syytä ei löydetty. On kyllä kauheaa ja tosiaan kalpenee valitettavasti kaikki muu suru sen vierellä.

Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Eihän se mennyt hyvin, vaan pitää oma esikoinen saatella maan poveen vajaan 2 viikon kuluttua. Nyt ainakin tietää mitä suru on.

Voimia surussanne. Voi kuulostaa kliseiseltä jargonilta, mutta lopulta ajan kanssa se tuskakin helpottaa. Se ottaa sen, minkä ottaa... Nyt ei ole kiire mihinkään
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Eihän se mennyt hyvin, vaan pitää oma esikoinen saatella maan poveen vajaan 2 viikon kuluttua. Nyt ainakin tietää mitä suru on.

Osanottoni. Nämä ovat todella kovia paikkoja. Voimia ja jaksamista.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Eihän se mennyt hyvin, vaan pitää oma esikoinen saatella maan poveen vajaan 2 viikon kuluttua. Nyt ainakin tietää mitä suru on.

Voimia sinne molemmille..
Näitä uutisia kun lukee niin omat murheet tuntuu niin pienelle
 
Taskulamppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiitos kaikille osaaottaneille!

Voimia sinne molemmille..
Näitä uutisia kun lukee niin omat murheet tuntuu niin pienelle

Kyllä tämä arvojärjestystä on pistänyt uusiksi. Kaikki naurettavat kiukuttelut ja stressit tuntuvat ihan mitättömiltä. Paljon tämä tilanne on opettanut. Myös parisuhde on vahvistunut paljon, kuinka tärkeä se toinen onkaan.
 
Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Eihän se mennyt hyvin, vaan pitää oma esikoinen saatella maan poveen vajaan 2 viikon kuluttua. Nyt ainakin tietää mitä suru on.
Jaksamista ja osanottoni. Tiedän miltä tuntuu. Oma esikoinen täyttäisi syksyllä 22. Aika parantaa haavat ja muistakaa antaa surulle aikaa. Ja ennen kaikkea, tukekaa toisianne.
 
heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Omat murheet tuntuu aika mitättömiltä nyt. Otan osaa ja perkeleesti tsemppiä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Lämmin osanotto @Taskulamppu ja myös @teroz

Oman lapsen kuolema on sellainen asia, jota en tahdo koskaan kohdata. Pelkkä ajatus nostaa palan kurkkuun.

Kiitos, itsellä tästä aikaa jo seitsemisen vuotta. Aika auttaa asiaa kyllä, eniten on auttanut se, että tämän jälkeen on siunaantunut perheenlisäystä - niin raadolliselta kuin se kuulostaakin, ei sillä asia unohdu tai ei toinen toista korvaa, mutta eipä uudessa arjessa myöskään voi jäädä niin paljon kiinni tilanteeseen.

Läheisillä oli aika hankalaa käsitellä asiaa ja ymmärrän sen. Käytiin vertaisryhmässä ja kyllä se vähän niin on, että tuon kokeneet osaavat parhaiten asiassa ymmärtää. Pahimpia olivat nämä; kaikella on tarkoitus ihmiset - jos ei ole tuon parempaa sisältöä ko. tyylisiin tilanteisiin, niin on parempi olla hiljaa.

Taskulampun tilanne on tuore ja tuo kyllä tunteen tuolta ajalta pintaan. Ei ole helppo tai mieluisa paikka, pitää löytää se oma tapa mennä eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös