Run Forrest Run! – Jatkoajassa lenkkeilijöitä?

  • 560 255
  • 3 865

Fordél

Jäsen
Se vauhti on joo siitä n.12km/h (tai vähän alle) vaihtunut n.10 -11km/h. Mulla kuitenkin todella vaihtelevia maastoja onneks, kun tossa Helsingin Keskuspuistossa pääsee vetää lenkkejä. Paljon on nousuja ja laskuja ym. ja variaatioita pystyy tekemään tosi paljon.

Jos alkaisi juoksemaan yli 6.00min vauhtia (eli alle 10km/h) niin se ei olisi enää kovin luonteva vauhti itselle. Pitää tietty rullaavuus olla juoksussa, eli vauhti, josta myös nauttii ja tuo omalla tavallaan nollausta hektiseen arkeen.

Vauhdithan on toki ihan toisarvoisia. Olennaista on, että millä sykkeellä lenkkinsä vetää. Jos nuo lenkit vetää aina about saman pituisina ja samalla kuormittavuudella, tarjosi sitten maasto vähän eroja tai ei, niin eihän se pitkällä tähtäimellä kehitä, ainakaan optimaalisesti. Mutta eihän siinä mitään, jos nauttii ja juoksu rullaa. Vielä paremmin vaan rullaisi, kun ottaisi enemmän variaatiota juoksuun.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Joo, varsinkin jos haluaisi systemaattisesti tähdätä johonkin, niin sykkeiden tarkastelu vieläkin tärkeämpää.

Onhan se sykkeiden zekkaus mukana ranteessa joka lenkki, mutta ei sitä jaksa liikaa miettiä. Juoksee enemmän fiiliksen mukaan ja hakee rullaavuutta myös. Vaihtelevuutta ja nousua/laskua on noissa maastoissa mukavasti. Viime lenkin statsit: Aika 1.02h, keskisyke 151, korkeuserot 20m ja keskivauhti 11,2. Eli meni vähän alle sen 5.30min/km tällä kertaa.

Hyviä keskusteluja täällä :) Minkälaisia lenkkejä sulla muuten nykyään (noin karkeasti siis)?
 
Fordél

Jäsen
Minkälaisia lenkkejä sulla muuten nykyään (noin karkeasti siis)?

Vedän tämän vuoden Kirsi Valastin kirjan ohjelmalla. Tulevien kuukausien viikko-ohjelma pitää sisällään karkeasti ottaen seuraavat lenkit:

2 x kevyt pk-lenkki 40-50 min
2 x vauhtikestävyys, toinen tasavauhtinen reipas ja toinen kova (joinain viikkoina toinen korvattu vauhtileikittelyllä)
1 x pitkä lenkki 1h 45 min - 2 h 30 min

Pitkän lenkin pituutta olen nostanut Valastin ohjelmaan verrattuna, koska tavoitteet on ultrassa.

Kevyet lenkit vedetään oikeasti hyvin kevyesti. Lenkin loppuun saattaa tosin tulla muuta herättelevä lyhyt veto.

Vk-lenkeistä tasavauhtinen reipas on esim. 45 min veto vähän aerobisen kynnyksen yläpuolella. Vk kova on esimerkiksi 4-6 x 800 m vetoja lähellä anaerobista kynnystä (toki välillä menee ylikin).
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Vedän tämän vuoden Kirsi Valastin kirjan ohjelmalla. Tulevien kuukausien viikko-ohjelma pitää sisällään karkeasti ottaen seuraavat lenkit:

2 x kevyt pk-lenkki 40-50 min
2 x vauhtikestävyys, toinen reipas ja toinen kova (joinain viikkoina toinen korvattu vauhtileikittelyllä)
1 x pitkä lenkki 1h 45 min - 2 h 30 min

Pitkän lenkin pituutta olen nostanut Valastin ohjelmaan verrattuna, koska tavoitteet on ultrassa.

Kevyet lenkit vedetään oikeasti hyvin kevyesti. Lenkin loppuun saattaa tosin tulla muuta herättelevä lyhyt veto.

Vk-lenkeistä reipas on esim. 45 min veto vähän aerobisen kynnyksen yläpuolella. Vk kova on esimerkiksi 4-6 x 800 m vetoja lähellä anaerobista kynnystä (toki välillä menee ylikin).

Ok, kova meininki!

Minkälaiset vauhdit on noissa pk-, vauhti- ja pitkä-lenkki.
 
Fordél

Jäsen
Ok, kova meininki!

Tää ei ole ainakaan vielä kovaa meinikiä. @Tombe76, @Iker ja varmasti myös @Snakster on kova meininki:)

Minkälaiset vauhdit on noissa pk-, vauhti- ja pitkä-lenkki.

Nyt kun mulla on käynnissä projekti "pohjalta kohti keskinkertaisuutta", vauhdit ovat oikein maltillisia; Vauhdit ovat välillä 5.00-7.00 min/km ja sykeväli noin 125-170. Aiemmin, kun olin kunnossa ja noin 15 kg luikumpi, vauhdit olivat lähes samoilla sykkeillä noin minuutin kovemmat eli luokkaa 4.00-6.00.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Iker

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos alkaisi juoksemaan yli 6.00min vauhtia (eli alle 10km/h) niin se ei olisi enää kovin luonteva vauhti itselle. Pitää tietty rullaavuus olla juoksussa, eli vauhti, josta myös nauttii ja tuo omalla tavallaan nollausta hektiseen arkeen.

Mulla on aina ollut vähän sama. Nyt tänä keväänä/kesänä, kun yrittää saavuttaa parhaan kunnon ikinä, yrittänyt ottaa sellaisen linjan, ettei ole mikään pakko vetää kaikkia lenkkejä ihan niin kovaa. Toki duunikierto helpottaa tätä. Esim. duunin makuupäivänä yövuorojen jälkeen koittaa ottaa tosi rauhallisesti. Mutta enhän mäkään +6.00/km oikein osaa juosta.

Vähän kaikkea koittaa vetää sekasin. Tänään kun jaloissa tuntui eilinen vetotreeni, ajattelin vain juosta alle kutosta ja periaatteessa niin kauan kun pysyn alle 140 sykkeen. Kävikin niin että oli sykkeet tosi alhaalla koko matkan joten piti lopettaa kesken ettei mene taas matkan puolesta liian pitkäksi. 24km 5.51/km lopulta mittariin ja avg 137.

Illalla pari kaljaa, huomenna lepo, perjantaina 13km 5.15-5.30/km ja lauantaina toivottavasti kilsan lämmön jälkeen 10km alle 42min. Siitä oliskin kiva aloittaa taas SU aamuna duunit ja uusien treenien suunnittelu.

Osa harrastamisen hauskuutta siis omien juoksujen/tuntemusten analysointi ja suunnittelu. Numeroiden pyörittely. Toimii toki vain silloin kun pystyy ne omat reenit vetämään läpi ja kun kehittyy. Silloin kun kolottaa eikä kellokaan tykkää, ei välttämättä kiinnosta oheiskikkailukaan.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää ei ole ainakaan vielä kovaa meinikiä. @Tombe76, @Iker ja varmasti myös @Snakster on kova meininki:)

Mullahan on mennyt koko lailla vituiksi koko kevät. Kävin helmikuussa juoksemassa ikämiesten halli SM-kisoissa 3000 m ja 1500 m ihan kohtuullisen onnistuneesti, mutta jo ennen sitä oli vasemmassa pohkeessa tuntemuksia ja noiden kisojen jälkeen pohje leipoi täysin kiinni ja siihen sääriluun sisäsyrjään tuli myös erikoinen patti. Kävin lääkärissä, joka epäili rasitusmurtumaa, mutta magneetissa näkyi vain ärtyneitä jänteitä ja niiden kiinnityskohtia. Nyt olen sitten pyöräillyt, sauvakävellyt ja vetänyt salilla cross-traineria ja fyssarillakin kävin viisi kertaa. Fyssari oli sitä mieltä, että askeleeni työntövaihe tulee liikaa pikkuvarpaan puolelta ja isovarpaan työntö puuttuu ja peroneus on heikko. Näitä on sitten jumppailtu ja samalla sain paineaaltohoitoa, joka tuntui jonkun verran auttavankin. Nyt olen käynyt jonkun verran juoksemassa ja tänään oli ensimmäistä kertaa kovempi treeni, kun vedin Pirkkolassa 500 metrin mäkivetoja Pirkkolan kolmosen takarinteessä. Ihan hyvin tuntui jalka kestävän ja nyt sitten vaan määriä lisäämään maltillisesti.

Nythän on sikäli hyvä tilanne, että kaikki kisat on peruttu tai siirretty syksyyn. Tähtäimessä minulla on erityisesti 5000 metriä ja tarkoitus olisi juosta kisoissa matkoja välillä 1500 m - kymppi. Loppusyksystä ehkä joku puolimaraton myöskin. Treenaamisessa meininki on aika perushommia, eli kohtuullisen paljon kevyttä määrää ja pari kovempaa treeniä viikkoon, joista toinen on joku maksimikestävyystyyppinen treeni ja toinen sitten vauhtikestävyystreeni. Maksimikestävyystreeninä menee esim 10*1000 m 1-2 minuutin palautuksilla ja vk:na joku tasavauhtinen reipas tai kovahkokin, esim 8-14 km just päälle aerobisen kynnyksen. Lähempänä kisoja sitten vielä jotain lyhyempää ja kovempaa. Sopivasti myös voimatreeniä ja jotain koordinaatiota, drillailuja ja nopeusvetoja sekaan, niin kyllähän tällainen keski-ikäinen äijäkin vielä ihan kohtuullisesti liikahtelee.

Nyt on kyllä helvetin hyvä fiilis kun tämän päivän treeni meni ilman isompia kipuja ja kuntokin tuntui paremmalta kuin uskalsi paskan kevään jälkeen odottaa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mulla on aina ollut vähän sama. Nyt tänä keväänä/kesänä, kun yrittää saavuttaa parhaan kunnon ikinä, yrittänyt ottaa sellaisen linjan, ettei ole mikään pakko vetää kaikkia lenkkejä ihan niin kovaa. Toki duunikierto helpottaa tätä. Esim. duunin makuupäivänä yövuorojen jälkeen koittaa ottaa tosi rauhallisesti. Mutta enhän mäkään +6.00/km oikein osaa juosta.

Vähän kaikkea koittaa vetää sekasin. Tänään kun jaloissa tuntui eilinen vetotreeni, ajattelin vain juosta alle kutosta ja periaatteessa niin kauan kun pysyn alle 140 sykkeen. Kävikin niin että oli sykkeet tosi alhaalla koko matkan joten piti lopettaa kesken ettei mene taas matkan puolesta liian pitkäksi. 24km 5.51/km lopulta mittariin ja avg 137.

Illalla pari kaljaa, huomenna lepo, perjantaina 13km 5.15-5.30/km ja lauantaina toivottavasti kilsan lämmön jälkeen 10km alle 42min. Siitä oliskin kiva aloittaa taas SU aamuna duunit ja uusien treenien suunnittelu.

Osa harrastamisen hauskuutta siis omien juoksujen/tuntemusten analysointi ja suunnittelu. Numeroiden pyörittely. Toimii toki vain silloin kun pystyy ne omat reenit vetämään läpi ja kun kehittyy. Silloin kun kolottaa eikä kellokaan tykkää, ei välttämättä kiinnosta oheiskikkailukaan.

Jees, joskus kokeilin ihan testimielessä juosta yhden tunnin lenkin jopa reilusti hitaammin kuin tuo +6.00 (olisiko ollu 7.30ka lopulta), ja kyllähän se nyt siinä meni maisemia katsellessa, mutta vaikealta tuntui. Väkinäistä, koska rytmiä ei saa päälle.

Tuo mainitsemasi 10km ja 42min olisi kyllä kova setti ihan perus kuntourheilijalle. Huh. Silloin kun niitä 5.00-5.15 lenkkejä tein pitkään, niin se 10km oli sen 50min suunnilleen. Puhki oli kyllä sen jälkeen :D

Zemppiä koviin treeneihin!!!
 
Viimeksi muokattu:

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hauska lukea tästä ketjusta kuinka juoksuharrastusta voi lähestyä niin monesta eri kulmasta, ja se varmaan osittain selittäneekin lajin suosiota. Jotkut tykkäävät mittailla kehittymistään erilaisia numeerisia arvoja seuraillen ja tapahtumiin osallistuen, joillakin voi olla tavoitteena juosta aina vain pidempää ja pidempää matkaa jne. Ja sitten on itseni kaltaisia, joille juoksu toimii keinona rentoutua, rauhoittua, mietiskellä ja kokea eräänlaista täydellistä vapautta hetken aikaa. En laadi itselleni minkäänlaisia tavoitteita, enkä seuraa aikaa tai vauhtia sen paremmin kuin sykettäkään. Tossut jalkaan, ja ovesta ulos sinne suuntaan minne vaisto ja fiilis vie. On vain minä ja tie jota kuljen. Useimmiten löydän itseni lopulta juoksemassa maaseudun pieniä hiekkateitä, taikka metsissä kulkevia tukkipolkuja. Oikein kauniissa paikoissa saatan laittaa kävelyksikin, koska silloin tahdon olla täysin hetkessä kiinni enkä tahdo maiseman livistävän ohi liian nopeasti. Kotiin palatessa mieli on yleensä tyyni ja rentoutunut, joka itselläni on juoksemisen tarkoituskin.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Voi olla, että ketjussa on jo osittain käsiteltykin, mutta mielenkiinnosta kuulisin kenkävalintojanne oli kyseessä sitten lyhyttä, keskipitkää tai pidempää matkaa. Olen hommissa juoksukenkien kanssa jossain määrin ja tulee itse lenkkeiltyä Asicsin GEL-DS Trainer 24:n kanssa.
 
Kyllä mulla ainakin on kierrossa aina sellaiset 3-5 paria kenkiä. Yleensä niin, että yhdet melko hyvin vaimennetut peruslenkkarit kevyeen pk-hölkkäilyyn (ollut esim Niken Pegasuksia, nyt ostin Brooksin Ghostit), yhdet sellaiset vähän napakammat ja nopeammat joihin vetotreeneihin ja mahdollisiin pidempiin kisoihin (tällä hetkellä löytyy Addulta sekä Bostonit että Adiokset), yhdet ihan kevyet kisakengät (esim tällä hetkellä Nike Streak Litet, joita ei enää taida saadakaan, ja Saucony Type A8. Molemmat näistä painavat jotain 160 grammaa ja toimii hyvin vaikkapa maantiekympillä, mutta sen pidempää en näillä juoksisi) ja sitten tietysti vielä piikkarit. On mulla yhdeltä kaverilta saadut Inov8:n maastojuoksukengätkin, mutta eipä juuri tule poluilla käytyä, joten nämä aika pitkälti käyttämättä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lico

Ghost on kiva tossu ja nyt töiden puolesta huomannut Brooksin jälleen kasvaneen myynnillisesti sekä myös katukuvassa. Sopii mun jalkaan kanssa, Adrenaline ohjaavana, mutta muuten identtisenä taas vielä kivemmin.

Bostonit hommasin kaupunkikengiksi tossa vähän aikaa sitten ja tämä Adidaksen uusi SL20 lähtee seuraavaksi testiin. Tosiaan, lenkkeilyt olen pitkään tehnyt yhdellä parilla kerrallaan kun matkat ovat sen verta lyhyitä ja epäsäännöllisiä, etten mene mailerista tai edes neljäsosamailerista. Koronan aikaan olen vähän enemmän juossut, mutta lenkkarit kuuluu mun vapaa-ajan muotiin vahvasti johtuen toki myös töistä, joita tulee vähän miten sattuu eteen. Näyttäs olevan tosiaan muutama pari lenkkareita kenkähyllyssä.
 
Kuoppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Itse hommasin keväällä hokan gaviota 2 malliset. Vaimennusta piisaa ja hyvä tuki jalkaholville. Itse painavana juoksijana (100+kg) ja lättäjaloilla todennut hyviksi. Eihän noi kauniit ole ja melko isokokoisetkin etenkin 46 2/3 koossa. Asfaltilla juoksu toi melko kivuliaat vammat jalkoihin niin fyssarin jalkajumpilla ja noilla päässyt kokonaan niistä eroon. Lyhyemmillä lenkeillä on välillä hokan tracerit tai niken jotkut halvemmat kengät jaloissa ihan vaihtelun vuoksi. Etenkin nuo tracerit sopivat hyvin itselle nopeammilla lenkeillä.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Voi olla, että ketjussa on jo osittain käsiteltykin, mutta mielenkiinnosta kuulisin kenkävalintojanne oli kyseessä sitten lyhyttä, keskipitkää tai pidempää matkaa. Olen hommissa juoksukenkien kanssa jossain määrin ja tulee itse lenkkeiltyä Asicsin GEL-DS Trainer 24:n kanssa.

Mulla on peruslenkeillä käytössä Asicsin Gel-Cumulus, käyttänyt tota oikeastaan varmaan jo 5-6v ja valikoitui aikoinaan siksi ettei siitä tullut pidemmilä ultrilla niin paljon hiertymiä. Nyt viime vuosina pelkästään maratonille treenatessa ruvennut miettimään, josko maailmasta löytyisi muitakin tossuja, mutta pitänyt tuon edelleen käytössä. Sen verran varma valinta kuitenkin ja helppo verkosta tilata kun tietää minkä saa. 21 taitaa olla numeroltaan uusin pari. 2 eri paria kierrossa.

Tehoilussa ja kisakenkänä (viimeksi juossut siis kisan 2v 1kk sitten) käytän DS Traineria myös. 23 nyt käytössä oleva malli. Sen verran harvemmin käytössä (kerran viikossa) ettei ole vielä läpijuostu. Ehkä hommaan uuden parin kesällä. Näillä vedot ja sitten nuo testilenkit. Nyt tämän viikon vetoiluun jäi Cumulukset jalkaan kun reitillä oli jonkun matkaa isompaa kiveä niin en viittinyt Trainereilla lähteä.

ja posti toi myös jonkun Asicsin maastokengän viime viikolla. Rouva melkeinpä pakotti tilaamaan kun lähdetään käymään (toivottavasti) alkusyksystä Lapissa ja kun en mitään vaelluskenkää halunnut päivän pitusiin juttuihin tilata. Ei hajuakaan millainen on kun ei ole ollut kertaakaan jalassa. Gel-FujiTrabuco 7 malli ja 70e tuli näille hintaa. (kävin tarkastamassa). Ehkä kuitenkin toimii herätyksenä myös tuohon maailmaan koska tarkoituksena olisi vielä joskus lähteä tuohon suuntaan kunhan vain maraprojektin saisi maaliin. Joku +100km paikasta a paikkaan b-kisa isoilla korkeuseroilla toivottavasti parin vuoden sisään
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Voi olla, että ketjussa on jo osittain käsiteltykin, mutta mielenkiinnosta kuulisin kenkävalintojanne oli kyseessä sitten lyhyttä, keskipitkää tai pidempää matkaa. Olen hommissa juoksukenkien kanssa jossain määrin ja tulee itse lenkkeiltyä Asicsin GEL-DS Trainer 24:n kanssa.
Adidaksen Bostoneilla juoksen nyt, ja muita en tällä hetkellä edes omista. Kriteerinä oli se, että tuntuivat meikäläisen räpylään hyviltä kun eri kenkiä kaupassa sovittelin. Varmaan tavoitteellisemmalla juoksijalla on hyvä olla useammat kengät, mutta meikäläisen kaltainen minimalistinen juoksufiilistelijä pärjää yksillä tossuilla vallan mainiosti.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mulla on sellanen käsitys että siinä missä jalat ja kroppakin kaipaa välillä palautumisaikaa, kengätkin tarvitsevat. Siksi itse pyrin siihen ettei samat tossut ole ihan joka lenkillä jalassa. Esim. kun juoksee 7 lenkkiä 8 päivään.

Onks tästä kellään parempaa tietoa? Kauan tossut "tarvitsee lepoa", jotta ominaisuudet säilyvät? Vai olenko ihan väärässä tässä asiassa?
 
Kuulostaa markkinamiesten keinolta myydä enemmän tossuja. Tuskin ainakaan merkitystä silloin kun juoksee 3-5 lenkkiä viikossa. Itse jos omistan useammat kengät, lopulta käytän kuitenkin vain pitkälti yksiä ja samoja kenkiä, joihin eniten mieltyy. Muut kengät jäävät sitten pitkälti kaappiin turhakkeiksi.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Mulla on sellanen käsitys että siinä missä jalat ja kroppakin kaipaa välillä palautumisaikaa, kengätkin tarvitsevat. Siksi itse pyrin siihen ettei samat tossut ole ihan joka lenkillä jalassa. Esim. kun juoksee 7 lenkkiä 8 päivään.

Onks tästä kellään parempaa tietoa? Kauan tossut "tarvitsee lepoa", jotta ominaisuudet säilyvät? Vai olenko ihan väärässä tässä asiassa?

Markkinakikka, mutta riippuu täysin kulutustasosta. Lämmin suositus on aina se kaksi paria ja tiedän varmaksi, että kisaajat ja ammattilaiset näin tekevät. Levon määrästä en osaa sanoa, mutta jos menee se 40km vaikka viikossa, niin ainakin valmistajat suosittelevat kahta paria. Mutta normilenkkeilijälle pelkkä kikka myydä toinen pari.
 
Fordél

Jäsen
Eiköhän toi oo ihan loogista, että jos juoksee samoilla kengillä joka viikko vaikka viisi lenkkiä niin niiden ominaisuudet eivät säily yhtä pitkään kuin jos kierrossa olisi kahdet kengät. Lenkillä kenkähän menee kasaan, ja jos kenkä ei kerkeä palautumaan ennen seuraavaa lenkkiä normaalitilaan niin kyllähän sen ominaisuudet heikkenevät nopeammin.

Sen sijaan siihen en usko ainakaan kuntoilijan osalta, että kengät kestäisi noin 1000km. Kyllä ne mulla kestää ainakin selkeästi pidempään.

Itse juoksen pitkälti Brooks Ghoasteilla. Lisäksi on ollut Brooks Lauchit nopeempaan menoon ja Asics Gel Pulset hitaampaan, mutta noi alkaa olla aika finitot, joten täytyy hankkia varmaan uudet parit Ghostin kaveriksi. Poluille on sitten erikseen Asicsin maastokengät.
 
ruoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panelian Raikas
Sanokaas asiantuntijat että mitkä sopisi raskastekoiselle juoksijalle lenkkareiksi. Nyt alkaa jo toisen Nimbukset olla kuluneet loppuun, ja tällä kertaa ei näytä olevan sopivia tarjouksia voimassa kun pitäisi kauppaan mennä :)

Nimbuksissa siis mitään vikaa ole ollut, mutta voisihan sitä toisiakin kokeilla... vaatimukseni tosiaan tuo hyvä vaimennus
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
On tullut korona-aikana vaihdettua kuntosali lenkkeilyyn ja nopeasti tuo juoksukunto on noussut kun jonkinlaiset pohjat oli jo ennestään.

Sellasia 10-15 km lenkkejä tullut juostua kolme kertaa viikossa.

Parempi fiilis ollut kun kestävyyskunto on noussut ja painoa lähtenyt noin 3-5 kiloa.

Periaatteessa voisi jo kuntosalille palata mutta taidan jatkaa tätä juoksentelua (plus yksi lihaskuntotreeni kahvakuulalla kotona 1x viikossa).

Isoin motivaatio tähän juoksemiseen tullut hyvistä podcasteista, mitä tulee aina kuunneltua kun juoksee niin lenkki menee nopeasti ilman seuraakin.

Kai sitä täytyy puolikas juosta vielä tässä kesän aikana.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Useammasta kenkäparista on myös se hyöty, että uskoakseni se ehkäisee vammoja. Yksikään kenkä ei ole varsinaisesti täydellinen, mutta kun on eri kenkä eri lenkeillä, niin mahdolliset virheasennot eivät ehdi aiheuttaa niin helposti isompaa harmia, kun jalan asento ja askellus aina vähän muuttuu.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Sanokaas asiantuntijat että mitkä sopisi raskastekoiselle juoksijalle lenkkareiksi. Nyt alkaa jo toisen Nimbukset olla kuluneet loppuun, ja tällä kertaa ei näytä olevan sopivia tarjouksia voimassa kun pitäisi kauppaan mennä :)

Nimbuksissa siis mitään vikaa ole ollut, mutta voisihan sitä toisiakin kokeilla... vaatimukseni tosiaan tuo hyvä vaimennus

Nimbus on todettu monelle hyväksi ja jos edelleen puhutaan raskastekoisesta juoksijasta, niin Asicselta en näe minkään pääsevän samalle tasolle pl. Kayano, joka on taas sitten holvikaarta tukeva kenkä.

Brooksilta Glycerin on koettu monelle hyväksi, mutta vaimennukseltaan on erilainen kuin Nimbus. Tilastojen osalta harva Nimbuksen käyttäjä vaihtaa toiseen malliin paitsi jos juoksijan rakenne muuttuu radikaalisti.

Nimbus 22 eli uusin on kiva kenkä, jos vanhaa Nimbusta haluaa päivittää. Todella tykätty, vähän kevyempi ja vähän joustavampi.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuulun kanssa lenkkikenkien suurkuluttajiin, siinä määrin että vaimolta tulee lähinnä huvittunutta palautetta vuodesta toiseen kun kenkäkaapit käy ahtaaksi.

Tällä hetkellä lenkkipolkuja tallailee mallit Nike Pegasus 35 Turbo, Nike Vomero 14, Asics Novablast ja kohta kun posti ne perille tuo Adidaksen Ultra Boost PB, ja toki kuinkahan monet muussa käytössä olevat edelliset lenkkarit mahtaa vielä kaapista löytyä.

Ok, noi Pegasus Turbot ovat käytännössä laitettu jo muuhun peruskäyttöön ja pois lenkkihommista, niillä tuli helposti se 1300 km jo täyteen ja kun kerran kaappi vetää puoleensa uutta tossua niin ei muuta kun vanhaa muuhun pihakäyttöön.

Tässä muuten schollille terveiset kun kuitenkin tämän ketjun käynnistäjän ja palstalegendan eläkeominaisuudessa lueskelet tätä, pari valintaa tossuissa on tehty siviili-schollin blogin lenkkikenkäarvostelun ja suosittelujen perusteella. Peukku ja terveiset sinne.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nimbus 22 eli uusin on kiva kenkä, jos vanhaa Nimbusta haluaa päivittää. Todella tykätty, vähän kevyempi ja vähän joustavampi.

Kyllä! Jokaisella on oma suosikkinsa, ja itselle tää Asics Nimbus 22 on ollut paras juoksulenkkari tähän asti. On tosiaan kevyt, joustava ja hyvin jalkaa tukeva. Samaan aikaan kuitenkin jossain vaiheessa lenkkiä tuntuma, että onko tässä lenkkareita jalassa ollenkaan :)

Ostan todennäköisesti toisen parin jo nyt varalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lico
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös