Nightwish

  • 819 729
  • 3 706

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitähän kaikkea Holopainen Kitteeltä mahtaa päässään kuulla? On ihan käsittämätöntä minulle, miten hän onnistuu ne sisäiset äänet sanoittamaan ja nuotittamaan niin, että niistä muutkin saavat niin paljon irti. Se tunnemyrsky Nightwishiä kuunnellessa on joskus ihan mieletön, varsinkin nyt Floorin aikana.

En ala tuota uutta levyä sen tarkemmin ruotimaan, mutta onhan noissa sävellyksissä helkatin paljon hienouksia, joihin pystyy vain yksi pop/rock-genren edustaja. Tai en ainakaan vielä ole toista kuullut.
 
Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Tulipa tuossa kuunneltua tuo Tarjankin uusin levy kokonaisuudessaan kun syksyllä tuli kuunneltua ne pari sinkkua ainoastaan. Tämähän oli jopa yllättävän hyvä ja hyviä arvioita on saanutkin. Etenkin vika biisi iski kovaa ja onkin Tarjan itsensä kirjoittama.

Vaikka Floor onkin erinomainen ja sopii Nightwishiin enemmän kuin hyvin niin välillä kaipaa toisinaan tuota Tarjan kylmän kaunista ääntä, joka oli hyvä vastapaino Holopaisen lämpimille sävellyksille.

Human : Naturen vinyyli lähti nyt tilaukseen joten sitä postissa odotellessa.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Holopaisella on usein päässään lierihattu, kuten tässä Youtube-haastattelussa. Olen maininnut monesti tälläkin palstalla, että lierihattua ei voi pitää ellei ole tomwaits, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Saman videon ensimmäisessä kommentissa sanotaan Holopaisesta: "The mind of a genius. The eye of a artist. The imagination of a child." Tästä kommentista ja lierihatusta tulee mieleen eräs toinen lapsenomainen nero, nimittäin MJ.

Kyllä, TH on Suomen MJ. Myös TH:lla on salainen Neverneverland Kiteen perämettissä. Mutta toisin kuin MJ:n tapauksessa, sinne roudataan tonttuja.
 
Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
En tiedä onko Holopainen Jacksonin musiikin ystävä, mutta monesti on Nightwishiä kuunnellessa kuullut samoja elementtejä kuin MJn 90-luvun levyissä, etenkin Dangerous ja HIStory.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Floor on laittanut ulos lisää materiaalia. Kyllähän tämä syö aika lailla kun koko kesän keikat on peruttu. Marko Hietala totesi YLE:lle antamassaan haastattelussa että bändi on maksanut crew:lle palkkaa koko ajan vaikka hommia ei nyt olekaan mikä on hieno asia.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Kuusi kuukautta sitten tätä legendaarista konserttitaltiointia oli katsottu noin 100 000 kertaa, nyt niitä on kohta 1.6 miljoonaa. Jotain tapahtuu mutta mitä. Minun klikkauksiani on ainakin 50, tähän ei yksinkertaisesti kyllästy. Koskaan.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
@bebeto Klikkasin tuon auki ja koska tallenne oli vuodelta 2013 mietin, että kukahan silloin yhtyeessä hoiti laulusolistin asemaa, että onko se vielä Anette Olzon. No eipä ollut kuin Floor Jansen ja heti lava haltuun. Pointtina siis se, että kauan hänkin on jo Nightwishissa toimittanut, kun tuntui, että vaihto tuli vasta "pari vuotta" sitten.
 
Flagger

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Columbus Blue Jackets
@bebeto Klikkasin tuon auki ja koska tallenne oli vuodelta 2013 mietin, että kukahan silloin yhtyeessä hoiti laulusolistin asemaa, että onko se vielä Anette Olzon. No eipä ollut kuin Floor Jansen ja heti lava haltuun. Pointtina siis se, että kauan hänkin on jo Nightwishissa toimittanut, kun tuntui, että vaihto tuli vasta "pari vuotta" sitten.
Niin, Floor alkaa tosiaan pikkuhiljaa olemaan yhtyeen pitkäaikaisin naissolisti, joskus vuoden sisällä taitaa Tarjan ohittaa.
 
Saimaannorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Kuusi kuukautta sitten tätä legendaarista konserttitaltiointia oli katsottu noin 100 000 kertaa, nyt niitä on kohta 1.6 miljoonaa. Jotain tapahtuu mutta mitä. Minun klikkauksiani on ainakin 50, tähän ei yksinkertaisesti kyllästy. Koskaan.

Varmaan liittyy siihen, että Nightwish-fanit ovat viimeisen vuoden aikana tehneet tuosta taltioinnista tietynlainen viraali-ilmiön YouTubessa. Varmaan kaikki reaktiokanavat ovat tähän reagoineet ja monilla näistä satoja tuhansia tilaajia, joten niiden kautta taltiointi levinnyt muidenkin, kuin Nightwish-fanien ruuduille.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kuusi kuukautta sitten tätä legendaarista konserttitaltiointia oli katsottu noin 100 000 kertaa, nyt niitä on kohta 1.6 miljoonaa. Jotain tapahtuu mutta mitä.
Varmaan liittyy siihen, että Nightwish-fanit ovat viimeisen vuoden aikana tehneet tuosta taltioinnista tietynlainen viraali-ilmiön YouTubessa. Varmaan kaikki reaktiokanavat ovat tähän reagoineet ja monilla näistä satoja tuhansia tilaajia, joten niiden kautta taltiointi levinnyt muidenkin, kuin Nightwish-fanien ruuduille.
Jep. Ghost Love Score -videolla on 15 miljoonaa katselukertaa. Tehokkaasti on "Nightwish Army" levittänyt ilosanomaa.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ghost Love Score on hyvä biisi, mutta pakko myöntää, että en ymmärrä sen suosiota. Sehän on noiden reaktiokanavoidenkin myötä noussut miltei trooper/enter sandman osastoon, mitä nyt Nightwishiin tulee. Itselleni se on tuskin edes Nightwishin top20 biisi. Bändillä on kuitenkin niin paljon parempiakin biisejä. Lähinnä kai se on tuo wacken veto, jonka jokainen tusinareagoija reagoi ja saa tuhansia klikkauksia. Minulle tulee noita jatkuvasti esiin, vaikka katson vain paria reaktiokanavaa + jos joku sattuu joku välillä jotain harvinaisempaa tarjoamaan. Mikä siinä onkin, että nuo reagoi aina samoja biisejä.. no klikkaukset... Aika moni reaktiokanava on paljastunut vain klikkivonkaajiksi... osta sitä ja tue tätä... patreonissa voit tukea... no kai se on sitten ihan ok meininkiä. Alex Hefner tulee mieleen pahimpana... eka reagoija johon joskus törmäsin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sehän on noiden reaktiokanavoidenkin myötä noussut miltei trooper/enter sandman osastoon, mitä nyt Nightwishiin tulee.
No ei kyllä millään. Vaatisi aika massiivista radiosoittoa että tuolle tasolle nousisi. Väitän että Ghost Love Score on ainakin Suomessa suuremman yleisön osalta aika tuntematon biisi, siis sellaisten joiden kosketuspinta Nightwishiin rajoittuu johonkin Radio Rockiin.

Mitä tulee Ghost Love Scoreen ja Wackeniin niin vielä kenties huikeampi liveveto on tämä Buenos Airesin veto vuodelta 2012:

EDIT:

Toki kansainvälisesti tuo GLS:n suosio voi ollakin kovempaa huutoa, ei siinä mitään. Ja onhan tuo keikoilla aina kyllä odotetuimpia kappaleita joka kerta.
 
Outsider

Jäsen
Ghost Love Score on hyvä biisi, mutta pakko myöntää, että en ymmärrä sen suosiota. Sehän on noiden reaktiokanavoidenkin myötä noussut miltei trooper/enter sandman osastoon, mitä nyt Nightwishiin tulee. Itselleni se on tuskin edes Nightwishin top20 biisi. Bändillä on kuitenkin niin paljon parempiakin biisejä. Lähinnä kai se on tuo wacken veto, jonka jokainen tusinareagoija reagoi ja saa tuhansia klikkauksia. Minulle tulee noita jatkuvasti esiin, vaikka katson vain paria reaktiokanavaa + jos joku sattuu joku välillä jotain harvinaisempaa tarjoamaan. Mikä siinä onkin, että nuo reagoi aina samoja biisejä.. no klikkaukset... Aika moni reaktiokanava on paljastunut vain klikkivonkaajiksi... osta sitä ja tue tätä... patreonissa voit tukea... no kai se on sitten ihan ok meininkiä. Alex Hefner tulee mieleen pahimpana... eka reagoija johon joskus törmäsin.

Oon joskus nähnyt jonkun "lapset kuulevat ekaa kertaa Slayeria" tms. hassuttelun, mutta ymmärsinkö nyt oikein, että näitä reaktiovideoita katsotaan ihan tosissaan ja sitten vielä päätetään jonkun biisin olevan huono, jos siihen on "reagoitu" liian monta kertaa tms.? Muistan kyllä hämärästi, että joskus ala-asteella jengi diggaili siitä mitä isot pojat kuunteli, mutta minkä ihmeen takia ketään aikuista kiinnostaa muiden mielipiteet jostain musiikista?
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Oon joskus nähnyt jonkun "lapset kuulevat ekaa kertaa Slayeria" tms. hassuttelun, mutta ymmärsinkö nyt oikein, että näitä reaktiovideoita katsotaan ihan tosissaan ja sitten vielä päätetään jonkun biisin olevan huono, jos siihen on "reagoitu" liian monta kertaa tms.? Muistan kyllä hämärästi, että joskus ala-asteella jengi diggaili siitä mitä isot pojat kuunteli, mutta minkä ihmeen takia ketään aikuista kiinnostaa muiden mielipiteet jostain musiikista?

Mitenhän tämän muotoilisin. Minä en oikeastaan tiedä muiden motiiveista, voi olla, että laumoittuminen vetoaa moniin ja se oma juttu halutaan jakaa samanmielisten kesken. Omaan kuunteluuni ei nyt muiden mielipiteet, vaikuta paskan vertaa, ellei se ole jotain täysin uutta ja tuntematonta. Itselleni tämä on ollut hauska tapa tutustua uuteen musiikkiin ja välillä on kieltämättä kiva katsoa, miten joku reagoi johonkin vanhaan suosikkiini. Usein kuitenkin tämä on paskaa, koska se klikkikalastelu haisee läpi.

Ymmärrän asenteesi, mutta jotkin näistä ovat päässeet tekemään ihan oikeita haastiksia maailman tähtien tai porrasta alempana oleville, että on tässä jotain semmosta, että sitä omaa ehkä ylimielistä tarkastelukulmaa voisi ehkä arvioida uudelleen. Suurinosa on paskaa, mutta on siellä hyvää seassa.
 
Näinhän se on, jos pitää jostakin niin helposti ajautuu siihen piiriin joka pitää samoista asioista. Minusta on varsin hauska katsella näitä reaktiovideoita, ihminen hakeutuu samankaltaistensa seuraan aivan luonnollisista syistä. Paljon on sellaisia jotka ovat havainneet joidenkin videoiden keräävän klikkauksia joten he pyrkivät nostamaan oman kanavansa suosiota reagoimalla noihin. Sitten on ihmisiä jotka oikeasti ovat otettuja musiikista ja aidosti yllättyvät siitä. Uskoisin että melko iso prosentti noista kuuntelee NW:a jatkossakin.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Tämä aussi jaksaa pureutua ja analysoida, häntä on hauska katsella. Todella nopeat hoksottimet ja löytää nuo pienet pääsiäismunat lyriikoista hyvällä prosentilla. Tämä on jännä biisi, välikettä lukuunottamatta yhtä säkeistöä ilman kertsiä tai sooloa. No onhan näitä Holopaiselta tullut ennenkin mutta tässä on jotenkin kiehtova tunnelma kaikesta synkkyydestä huolimatta.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Heh, parasta aikaa kyseinen biisi soi. Siis Procession. Ja on sitten todella hieno biisi.

Nyt kun olen itsekin kuunnellut levyä tarpeeksi paljon muodostaakseni mielipiteen tästä kummajaisesta, niin todellakin Procession on ehdottomasti levyn TOP-3 biisi (ne kaksi muuta ovat Endlessness ja Music), sen hienous aukesikin heti ihan parilla kuuntelulla. Todella hieno, paino nimenomaan sanalla hieno, tekele. Biisi on tosiaan välikettä lukuunottamatta koko ajan täysin samanlainen, mutta on huh miten lumoava. Endlessness on silti tosin levyn paras kappale. Sen sijaan esimerkiksi aluksi levyn lähes parhaalta biisiltä vaikuttanut Pan on kyllä menettänyt asemiaan..

Ainoat kappaleet levyltä jotka eivät lähde ovat How's The Heart (nämä tämäntyyliset kelttibiisit eivät ole aiemmillakaan levyillä oikein innostaneet) ja etenkin Tribal.. en tiedä mitä ihmettä siinä on haettu, ja etenkin kun lyhyen biisin koko loppupuoli on sanalla sanoen rasittavaa kuunneltavaa. Itse asiassa jopa skippaan sen levyä kuunnellessa, koska en vain jaksa
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Tämä ikävä uutinen on jo huhtikuulta mutta vasta nyt tähän törmäsin. Voimia omaisille.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös