Miksi tuemme maataloutta verorahoillamme?

  • 49 836
  • 544

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Nyt menee ehkä vähän ohi aiheen. Suomi on maana joko pienten tai isojen yritysten maa ja keskikoko puuttuu lähes täysin kilpailijoihin verrattuna. Tätä olisi syytä miettiä miksi on näin. Minä väitän että syy on Suomen järjestelmässä, jossa pienet toimijat eivät kärsi Suomen suurista työllistämis kuluista ja isot toimijat taas pystyvät suuren volyymin turvin vaikuttamaan kuluhinsa tämän turvin itse. Suuria toimijoita Suomessa myös pitää, että esimerkiksi metsäteollisuutta ei voi muualle viedä kun muualla ei ole metsää. Tosin UPM tätäkin tekee, kun on tajunnut että metsää voi myös saada kasvattamalla sitä siellä viljelynä. Nokia oli Suomessa virkistävä poikkeus, joka oli Suomalaisen erittäin vahvan koulutuksen tulos. Ikävä kyllä myös it-alalla pelkkä koulutus ei riitä ja osaaminen ei merkitse mitään, jos joku tekee senkin halvemmalla kuten Kiina. Lopulta olemme tämän järjestelmän kanssa ongelmissa missä koulutamme porukkaa muille maille ilmaiseksi, koska jo Suomalainen palkkaverotus ajaa korkeampia osaajia muihin maihin.

Edit- ja rumasti sanottuna euroopan työmarkkinoilla etu lähinnä sosiaalipummien haalinnassa ei vie tätä maata sinne mihin haluttaisiin, Ja toivoisin yhteiskunnalta muutakin panostusta kilpailukykyyn.
 
Viimeksi muokattu:

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Lopetan osaltani sinällään mielenkiintoisen keskustelun ruoanhinnasta ja keskusliikkeistä. Täyttä yksimielisyyttä ei saada aikaan, mutta näinhän se on keskustellaan mistä tahansa, totuus löytyy yleensä sieltä jostain keskeltä. Jos oman päätösajatukseni asille haluaisin heittää, niin ruoan hinta ei ole ongelma suomalaiselle kuluttajalle tällä hetkellä, ne kenelle se on ongelma, se ei ratkaisi hänen ongelmiaan, mikäli hinta olisi vaikka 10% alempi. Se iso ongelma yhteiskunnassa on asumisen kalleus ja sen mukanaan tuomat ongelmat, toisaalta taas pienissä taantuvissa kunnissa asuntojen arvon romahtaminen.

Tuohon heittoon, etteivät pienet toimijat kärsi työllistämiskuluista, niin osin jopa vahvasti eri mieltä. Pienen yrityksen yksi suurimmista ongelmista on työllistäminen ja siihen liittyvät riskit. Jos sinulla on kaksi vierasta töissä ja toinen osoittautuu akuutiksi sairastelijaksi, niin olet kusessa, mikäli hänen työpanoksensa on merkittävä (kuten sen pitäisi yleensä olla). Jos taas sinun pitäisi palkata uusi työntekijä lisää, niin joudut taas ottamaan ison riskin, saatat koeajan jälkeen huomata, että palkkasit kasan sitä itseään. Tämä on yksi syy siihen, että vuokratyön osuus kasvaa eli yrittäjä ei ota työllistämisriskiä. Vuokratyö on taas tekijälleen mahdollisuus, mutta myös luo hänelle epävarmuutta.

Meillä työntekijäjärjestöt ovat pitäneet siitä huolta, että työllistäminen tehdään haastavaksi ja tätä kautta yrittäminen. Nyt tuli sohaistua ampiaispesään.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Mimi

Minusta olet tässä oikeassa. Ainoa mitä et ota huomioon on että ihan pienet toimijat eivät kilpaile juurikaan kansanvälisillä markkinoilla vaan ovat sisämarkkina toimijoita. Kun yrityksen koko nousee Suomessa kansainväliseksi on se heti altavastaaja, ja se on todennäköisin syy miksi Suomessa näitä rajatapauksia ei ole.
 
Viimeksi muokattu:

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
En ole tähän keskusteluun osallistunut tarkoituksella, mutta näin maaseudun kasvattina korona tulee olemaan iso apu suomalaiselle maataloudelle ja varsinkin sen arvostukselle. Olisiko löytynyt vastaus otsikon kysymykseen? Ei se halpamaista tuotava tuote tässä tilanteessa paljoa lohduta.

Suosikkijoukkue
KK

Miksi niitä tukia jaetaan niille, ketkä sitä ei tarvitse? Esim Nalle. Miksi yritystukia ohjataan myös niille yrityksille, jotka muutenkin rullaavat. Enemmän pitäisi tukea pieniä toimijoita.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei ne perustelut ole minkään muuttuneet. Tilapäisiin häiriöihin voidaan edelleenkin varautua murto-osalla kustannuksista kun tukemalla taikaseinällä maataloutta. Toivottavasti nyt ruotsalaisilta otetaan edes todellisuus kustannut eikä tueta verovaroilla heidänkin syömistään.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei oikein vakuuttavalta tämä maatalouden toiminta näytä. Jos nyt on jonkinlainen kriisi olemassa ruuantuotannon suhteen ja ulkomainen tuonti on jotenkin uhattuna, niin nyt kotimaisten toimijoiden pitäisi nostaa hintaa ja pysyä toimimaan markinaehtoisesti. Sen sijaan he ovat kitisemässä satojamiljoonia euroja lisää tukiaisia koska ei ole saatavissa halpaa ulkomaista työvoimaa joita ilman ei ilmeisesti tulla toimeen. Siis meillä on maassa 150 000 työntekijää koskevat YT:t ja juuri jättityöttömyys lyömässä käsiin ja pelloille halutaan roudata väkeä itäeuroopasta? Miten tässä missään on enää mitään järkeä?

Kun tämä kriisi on ohi ja pitää miettiä, että mistä löytyy ne miljardit ja sadat miljoonat eurot joilla budjettia sopeutetaan, niin kyllä maanviljely on sillä lyhyellä listalla kärkipäässä.
 
Viimeksi muokattu:

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Nyt me näemme maatalouden tärkeyden ja jos joku haluaa tutustua maatalouden arkeen, niin ei se ole kaikilla sama kuin Nallella, joka jyllää volyymillä. Mikäli meillä ei olisi nykyinen tilanne omavaraisuuden suhteen peruselintarvikkeissa, niin ne poliisit ja armeija olisivat tällä hetkellä kauppojen ovilla vartioimassa tilannetta. Meiltä loppuisi hyvin nopeasti myytävä tavara hyllyistä pelkästään jo senkin vuoksi, että elintarvikkeiden toimitukset viivästyvät ja tulevat viivästymään lisää ulkomailta koko ajan. Toinen asia on tietysti se, kuinka paljon meille pystyttäsiin toimittamaan raaka-aineita tai valmiita tuotteita.

Miksi sitten ulkomaisia työntekijöitä tarvitaan maatalouteen? Eiköhän me kaikki tiedetä eli samasta syystä, miksi meille ei saada suomalaisia siivoojia. Työ on raskasta ja koetaan vastenmieliseksi, mieluummin otetaan työttömyyskorvaus kotiin ja siihen päälle kaikki mahdolliset tuet. Matalapalkka-alat siirtyvät jatkossa yhä enemmän muualta tulleiden tehtäviksi, kun meistä jokaisen pitäisi olla johtajia tai asiantuntijoita, noin suurinpiirtein. Yleisesti tämän epidemian jälkeen keskustelu omavaraisuudesta Suomessa tulee kasvamaan, lähtien suojamaskeista, täydellinen tai liian suuri riippuvaisuus muusta maailmasta on iso riski ja sitä on syytä arvioida jatkossa entistä tarkemmin.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Eikös juuri annettu miljoonia tukea laivayhtiöille, jotta ruokaa saadaan tuotua ulkomailta jatkossakin? Omavaraisuus lähinnä myytti Suomessa, toki jos kaikki ulkomaisen lihan jalostus yms. lisätään lukuun niin sitten ehkä näyttää paremmalta. Mutta noin lähtökohtaisesti helvetin kaukana ollaan omavaraisesta vaikka siihen miljardeja upotetaankin.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
@dana77

Kun puhutaan kausityöläisistä puhutaan tietenkin pitkälti mansikanpoiminnasta ja marjoista. Suomalainenhan ei tuota suostu tekemään ja on hommissaan tehoton. Tästä on kysymys. Miten hoitaisit että mansikkapelloille saataisiin suomalaisia?
 
Suomeen toki myös tuodaan elintarvikkeita mutta ei välttämättömiä. Toki niitä tuodaan jos niitä ostetaan. Prisman valikoima voi minun puolestani supistua hyvinkin viidennekseen enkä edes huomaisi.

Lisäksi rahdataan paljon muita hyödykkeitä joita ei syödä. Huoltovarmuuteen kuuluu paljon ei-ihan-välttämätöntä.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä on harvassa ne finskit, jotka oikeasti saadaan tekemään tuottavasti ja viikkoa pidempään esim. marjojen sadonkorjuutyöt.

Ja kyllä ne maanviljelijät varmasti tuotteidensa hintoja nostaisivat, ongelmana on vain se, että sillä alalla se on aivan muu taho, joka tuotteen (esim. viljat) hinnan määrää. Tuotteestasi saat kolmanneksen hinnasta sen myydessäsi ja loput saat tuista päättävien ilmoittamien maksuaikataulujen perusteella. Osin monesti n. vuoden päästä.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
@dana77

Kun puhutaan kausityöläisistä puhutaan tietenkin pitkälti mansikanpoiminnasta ja marjoista. Suomalainenhan ei tuota suostu tekemään ja on hommissaan tehoton. Tästä on kysymys. Miten hoitaisit että mansikkapelloille saataisiin suomalaisia?
Minä olen tässä asiassa vain korvakuulon varassa, mutta ymmärsin että kyse ei ole vain marjoista.
Tuolla asiasta todetaan vain
"Ulkomainen työvoima esimerkiksi Ukrainasta ja Venäjältä on keskeisen tärkeää esimerkiksi sadonkorjuutyössä, mutta myös kylvöissä ja taimitarhoilla. Aiempina vuosina kausityöntekijöitä on tullut noin 15 000 vuosittain. "

Markkinataloudessa homma toimii niin yksinkertaisesti, että työttömyyskorvauksien taso on liian korkea tai systeemissä tuloloukkoja jos työt eivät kiinnosta. Kääntäen voidaan sanoa, että jos marjat eivät mene sillä hintatasolla kaupaksi kuin mitä niiden poiminnasta aiheutuu kustannuksia, niin sitten toimintaa pitää lopettaa.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voiko siis maatalouden omavaraisuuspuheet heittää osin romukoppaan jos yksi tärkeä palanen=työvoima, pitää tuoda ulkomailta?

Hmm.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Voiko siis maatalouden omavaraisuuspuheet heittää osin romukoppaan jos yksi tärkeä palanen=työvoima, pitää tuoda ulkomailta?

Hmm.
Kyllä kai suomalaisiakin tosiaan niitä marjoja saa keräämään tai viljaa kylvämään jos siitä maksettaisiin jotain järkevää korvausta. Jos korvaus on jotain 8€/h jossain hevonkuusessa, niin ei se ihme ole, ettei tekijää löydy rajojen sisältä. Aivan helvetin käsittämätöntä että suomalainen maanviljely on noin riippuvaista ulkomaisesta halpatyövoimasta. Mutta joo, kai tonnekin pitää vaan muutama miljardi tunkea palkkatukea tms. niin saadaan homma pelaamaan.
 
Nyt me näemme maatalouden tärkeyden ja jos joku haluaa tutustua maatalouden arkeen, niin ei se ole kaikilla sama kuin Nallella, joka jyllää volyymillä. Mikäli meillä ei olisi nykyinen tilanne omavaraisuuden suhteen peruselintarvikkeissa, niin ne poliisit ja armeija olisivat tällä hetkellä kauppojen ovilla vartioimassa tilannetta. Meiltä loppuisi hyvin nopeasti myytävä tavara hyllyistä pelkästään jo senkin vuoksi, että elintarvikkeiden toimitukset viivästyvät ja tulevat viivästymään lisää ulkomailta koko ajan.

Tampereella Prismasta sai eilen ihan kaikkea, samoin Lidlistä alkuviikosta.

Tai no, Prismassa oli pinaattilätyt kyllä loppu.

Tässä Suomen omavaraisuudesta, tai "omavaraisuudesta", ihmettelen, miksi samaan aikaan suomalainen vehnä myydään ulkomaille rehuksi, ja ulkomailta tuodaan tilalle se vehnä, josta ihmisen ruoka tehdään.

Onko meitä kusetettu? Eihän meidän leipä olekaan kotimaista.

Samoin ruista täytyy tuoda perinteisesti Puolasta ja Saksasta, että saadaan tehtyä "kotimaista ruisleipää", koska meilläpä pellot pukkaavat ohraa, joka viedään vuorostaan Keski-Eurooppaan bissen valmistusaineeksi. Siitä kun saa parempaa hintaa!

Hankkija hehkuttaa, että kun nyt EU sai Kanadan kanssa sovun aikaan, niin voi sinne tuupata suomalaista kauraa hyvään hintaan, niin ei tarvitsisi rehuksi laittaa.

Ja kun kaurat saadaan myytyä, niin ostetaan halvalla Puolasta ja Baltiasta rehumaissia tilalle. Halvempaa syöttää elukoille.

Vähän bisnestä, paljon tukia, ja laskennallisesti paljon vähemmän syötäväksi kelpaavaa kuin luvut näyttävät.

Taitaa omavaraisuus, tai "omavaraisuus" perustua määrään eli rehuun, ei laatuun, eli siihen, mitä oikeasti syödään.
 
Isktr

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässä Suomen omavaraisuudesta, tai "omavaraisuudesta", ihmettelen, miksi samaan aikaan suomalainen vehnä myydään ulkomaille rehuksi, ja ulkomailta tuodaan tilalle se vehnä, josta ihmisen ruoka tehdään.

Kerran ihmettelin samaa kaverilleni, joka työskentelee eläinlääkärinä työmaanaan isot karjatilat. Väitti, että suomalaisesta viljasta hyvänäkin vuonna menee vähintään puolet rehuksi, kun laatu ei muuhun kelpaa.
 
Undrafted

Jäsen
Kun puhutaan kausityöläisistä puhutaan tietenkin pitkälti mansikanpoiminnasta ja marjoista. Suomalainenhan ei tuota suostu tekemään ja on hommissaan tehoton. Tästä on kysymys. Miten hoitaisit että mansikkapelloille saataisiin suomalaisia?
Suomalaise suostumisessa varmaan palkalla iso rooli. Thaipoimija 3 kuukauden komennuksella tienaa summan, mikä vastaa kotimaassaa vuoden tai yli palkkaa. Lähtisin minkäkin vaikka minne, jos komennuksesta nettoaisi riittävän summan rahaa. Arman jossain ohjelmassaa keräsi muovia muistaakseni Filippiineillä. Koko päivä muovinkeruuta, että sai illalla katukeittiöstä ostettua ruokaa. Siinä kohtaa marjanpoiminta Suomessa alkaa tuntumaan aika kovalta jutulta.
 
No mutta tässäpä onkin haastava yhtälö. Laitetaanko työttömyyskorvauksilla jotain työvelvoitetta tms.vai jätetäänkö mansikat istuttamatta. Valinnan paikka. Sama pätee marjametsiin syksyllä. Nyt ei apuja ulkomailta tule.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa

Tämähän meiltä käy. Koska lomautettuja on paljon, sieltä pitäisi löytyä työvoimaa maatiloille. Ja sitten vielä sanotaan, ettei historia toista itseään. Varmaan jollekin vaarille tulee tästä sota-ajat mieleen. Miehet olivat rintamalla, mutta silloin hyvin vahvan perustuotannon piti pyöriä. Vanhukset, naiset, lapset ja palvelukseen kelpaamattomat hoitivat maataloustöitä. Ja sotavangit.

Mutta miksei mentäisi pidemmälle tässäkin? Maon aikana Kiinassa maataloustyö oli velvollisuus. Niinpä jokaisen kynnelle kykenevän piti tehdä velvollisuutensa kollektiivin hyväksi. Maon neronleimauksiin kuului varpusten tappaminenkin. Nyt taas marjatiloilla samantyyppinen ongelma lienevät rastaat ja muut marjavarkaat.

Ehdotuksia linnupelättimiksi löytyy varmaan puoluekannasta riippuen monenlaisia. Itse uskon, että komsilaiset vihreät sopisivat tähän työhon erinomaisesti, mutta nykyiset pikkutakkivihreät eivät olisi kovin katu-uskottavia tässä. Tappaisivat linnut ehkä nauruun.

Tässä tilanteessa olisi vihreilläkin näytön paikka. Nyt olisi oiva tilaisuus liata käsiään luonnonmukaisella savella ja muulla maahan liittyvällä. Vihreät voisivat hoitaa luomumarjojen poiminnan, persut kotoperäisten marjojen, kepulaisille kävisivät tietenkin kaikki, vasurit voisivat hoitaa raskaimmat työt ja kokkarit tietysti kaupan ja markkinoinnin. Jokaiselle löytyisi töitä. Jopa ruotsalaisista olisi kerrankin hyötyä: Vaasan seutuvilla olisi monta marjatilaa tms., jossa kaivattaisiin kielitaitoista väkeä. Ahvenanmaasta puhumattakaan.

Ministerejäkin tarvitaan: varmaan kaikki ovat valmiit luopumaan palkastaan ja siirtymään marjanpoimijan ansiotasoon. Hallitus nyt joka tapauksessa voidaan korvata poliisilla ja parilla lekurilla.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
@IceWalker
Näillä asioilla voidaan täällä naureskella ja irvailla mutta kyllä hymy hyytyy kun alkaa ruoka kaupoista käymään vähiin.

Miten vitun tyhmiä ihmiset voi olla?
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Näillä asioilla voidaan täällä naureskella ja irvailla mutta kyllä hymy hyytyy kun alkaa ruoka kaupoista käymään vähiin.

Miten vitun tyhmiä ihmiset voi olla?
Suomi ei ole ollut omavarainen ruuan suhteen enää vuosikymmeniin. Sellaisen illuusion ja verorahojen tuhlaamisen ylläpito maksaa veronmaksajille ihan vitusti. Yksi iso syy miksi Suomi on taloudellisesti Kreikan tasolla on nimenomaan rahan käyttäminen vääriin asioihin. Sellaisiin asioihin, jotka eivät koskaan tule olemaan taloudellisesti kannattavia. Ja kaikki se on pois investoinneista, jotka toisivat meille vaurautta, työtä, parempia julkisia palveluita jne.
 
Tällaisia kommentteja voi odottaa ainoastaan helsinkiläiseltä joka ei oikeasti ymmärrä asioiden oikeasta laidasta yhtään mitään.

Täysin omavarainen ei ole synonyymi lähes omavaraiselle. 0-100 akselille mahtuu monta vaihtoehtoa joka on kansakunnalle äärimmäisen, jopa elintärkeä.

Ajatusleikkinä, jos Uusimaa ja muu maa olisivat pysyvästi erillään kumman veikkaisit pärjäävän ruokahuollon suhteen paremmin/pidempään? Vastaus on helppo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös