Kyseenalaiset taklaukset Liigassa 2019–2020

  • 723 743
  • 4 986

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nemecekin taklauksen mielipiteeni perustan yksinkertaisesti siihen, että olisi ollut ihan riittävästi aikaa tehdä toisin, esim antaa niitti pikkuisen maltillisemmalla voimalla.
Nemecekin taklauksen mielipiteesi voisit myös perustaa siihen, että taklattava teki lähes tulkoon kaiken päin helvettia juuri ennen taklauksen osumista. Siinä ei todellakaan ollut aikaa enää tehdä mitään toisin. Jos tuossa kohtaa alkaa vielä miettimään muita vaihtoehtoja niin olisi saattanut osua todella rumasti. Nythän Nemecek tuli ja teki täydellisen tyylipuhtaan taklauksen, jossa vastustaja altisti omilla toimillaan itsensä erittäin haavoittuvaan asemaan.

Toki tästä nyt on ihan turha jankata enää. Olet puolitoista viikkoa myöhässä.
 
Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes

No mitä aloit jankkaamaan.. Toki oli kai turha ottaa enää tätä aiempaa tapausta esille ja ottaa siihen kantaa, mutta itsepä tartuitte kommenttiini ja minkä sille voi, että tuli sellainen "sama mies" -fiilis että taas saman joukkueen pelaaja asialla näin lyhyen ajan sisään. Jos Neme sai sen 7 peliä omastaan, niin aika minimi on sama tästä Seväsen tilanteestakin.
 
Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arizona Coyotes
Ootte te kyllä jotkut velikultia. Ihan kuin sen pitäisi olla ok että pääosuman ja loukkaantuneen pelaajan jäällä näkemisen jälkeen hymyillään ja naureskellaan?

Se, ettette te kannattajatkaan ota tuota virnuilua vakavasti kertoo ihan hirvittävän paljon teistä.

Mä olen aina ollut varsin allerginen sille, että jonkun joukkueen faneja haukutaan keskivertoa tyhmemmiksi, tai ilmoitetaan jossain kaupungissa olevan enemmän persereikiä kuin muualla. Mutta nyt alkaa kyllä jo hiukan tuntua siltä, että jotain aivotoimintaan vaikuttavaa virusta siellä Rauman vesijohtovedessä on. Iso osa on sille immuuneja, mutta selvästi kaikki ei.

Siis ihan oikeasti tulet tuollaisen törkytaklauksen jälkeen vielä vittuilemaan niille, jotka hiukan ihmettelevät Seväsen käytöstä tilanteen jälkeen?

Pitääkö se nyt tulla selventämään vielä kun niin moni haluaa ymmärtää väärin. Ensinnäkin toivotaan että Anttila on kunnossa ja välttyisi aivotärähdykseltä. Taklauksesta ei voi vitsailla mitenkään mutta tiettyjen nimimerkkien viesteistä voi. Taklaushan oli törkeä ja tuota vaihtoaitioon menemistä ei voi ymmärtää kun Kukkonen yrittää tulla ojentamaan. Kun on päätöksen tuollaisen taklauksen suorittamisesta tehnyt niin sitten pitäisi myös jäällä puolustaa itseään eikä "mennä karkuun".
Mutta eihän tuossa ole kukaan naureskellut Anttilan loukkaantumiselle. Nyt vielä katsoin koko tilanteen kolme kertaa läpi ennen kuin aloin tätä kirjoittamaan. Mun mielestä on typerää tulla heittämään tollasia väitteitä jostain naureskeluista ja tulla lokaamaan toisen mainetta ilman mitään perusteita. Tuo on ihan puhdasta olkiukkoilua kun nähdään asioita, joita ei oikeasti tapahdu. Jo Ässät-pelissä Nemecekin taklauksen jälkeen täällä palstalla alkoi tuo epäoleellisiin asioihin huomion kiinnittäminen, eli Lukko-pelaajien ilmeiden tulkinta ja hymyjen näkeminen joka puolella. Varsinkin kun tuolla ei oikeasti kukaan naureskele tai elehdi vaan näyttävät kyllä ottavan vakavasti tuon loukkaantumisen.
Mutta ei kai siinä, palstatotuus lienee että Lukko-pelaajat naureskelevat Kivenmäen ja Anttilan loukkaantumisille edelleen ja nauru raikuen miettivät kenet teloisivat seuraavaksi.
 
Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Yhtään puolustelematta niitä jotka kritisoi naureskelusta, mutta mitä näitä klippejä on nähnyt niin oikeasti, niistä voi saada väärän käsityksen siitä naureskelusta (myönnetään, itsekin olin siitä aiemmin kiidyksissäni). Sanon silti, että jos tosiaan Sevänen naureskeli sitten kuitenkin tälle tilanteelle eikä Kukkoselle, niin rivi peukkuja alaspäin. Lisäksi, pientä miinusta Telialle siitä että kun tuota Seväsen taklausta kelailtiin, vähän joka lisäkuvakulmassa oltiin tilanteesta vähän myöhässä.
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kohta varmaan alkaa taas keskustelu taklattavan vastuusta, koska onhan Sami Anttila huonossa asennossa yrittäessään kurkottaa kahden metrin päähän eteen niin sanotun "kaverisyötön" perään. Olisiko hänen siis pitänyt yrittää olla kurkottamatta kiekkoon sen pelossa, että joku ajaa keskialueella puun takaa taklauksen suoraan päähän? Osaisiko joku taklattavien vastuuta alleviivaava kertoa, miten tällaiset tilanteet pitäisi pelata?
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
En itse löytänyt naureskelua Nemecekin taklauksen jälkeen, mutta Seväsen ilme oli kyllä silmiinpistävä.

Aikamoisia perustelujakin näkee ko. taklaukselle, että Anttila oli menossa läpi ja vaikka mitä? Puhdashan taklaus ei ollut, koska osuu päähän ja sanktiota koventaa se, ettei taklattavalla ollut edes kiekkoa taklaushetkellä. No, Stevenskin ajoitti taklauksensa aina hetkeen, jolloin joku oli vastaanottamassa syöttöä.

On tämä kyllä saatanan surullista, että pitää yrittää perustella, miksi jääkiekossa ei ole ok altistaa toista pahalle vammalle, joka saattaa haitata koko loppuelämän.

Vähän sama kuin joku menisi mahdollisesti vaarallisen taudin kanssa esim. töihin ja jos joku saa tartunnan, niin se on sitten tartunnan saajan vika. Mitä ei pessyt käsiään?

Ihan älytöntä keskustelua. Jotkut, ei kaikki, elää kyllä ihan omassa todellisuudessaan.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kohta varmaan alkaa taas keskustelu taklattavan vastuusta, koska onhan Sami Anttila huonossa asennossa yrittäessään kurkottaa kahden metrin päähän eteen niin sanotun "kaverisyötön" perään. Olisiko hänen siis pitänyt yrittää olla kurkottamatta kiekkoon sen pelossa, että joku ajaa keskialueella puun takaa taklauksen suoraan päähän? Osaisiko joku taklattavien vastuuta alleviivaava kertoa, miten tällaiset tilanteet pitäisi pelata?

Ei, vaan olisi pitänyt olla kurkottamatta ihan vaan sen takia että joku voi ajaa keskialueella pystyyn. Ihan puhtaastikin, vaikka nyt niin ei käynyt. Tuo on todella vaarallista, ja siinä voi sattua todella lujaa, vaikka vastaanottaisikin puhtaan taklauksen kroppaan. Sen takia hyökkääjän ei ikinä tulisi pelata noin. Seväsen vastuulla oli taklata puhtaasti, ei tähän kyennyt ja seuraukset kannetaan.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes

Eli mielestäsi on oikein ajaa sitten kiekoton mies pystyyn keskialueella, joka ei edes yritä pelata kiekkoa, kunhan sen tekee puhtaasti?
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti Kukkonen veti kopissa turpaan edes syötön antanutta joukkuetoveriaan. Nämä ovat juuri niitä tilanteita, joissa syöttäjällä, jolla on mahdollista nähdä kenttä laajemmin, havaita syötön synnyttämä potentiaalinen vaaratilanne, on velvollisuus suojella joukkuetoveria olemalla antamatta syöttöä ja asettamatta tätä vaaralliseen tilanteeseen.

Seväsen taklaus on laiton, jos se osui päähän. Tilanne on kuitenkin syöttöä vastaanottavalle vaarallinen ihan sääntöjen sallimallakin kontaktipelaamisella.
 
Liitteet

  • Näyttökuva 2020-3-10 kello 23.32.18.png
    Näyttökuva 2020-3-10 kello 23.32.18.png
    722,9 KB · kertaa luettu: 213

Co.

Jäsen
Toivottavasti Kukkonen veti kopissa turpaan edes syötön antanutta joukkuetoveriaan. Nämä ovat juuri niitä tilanteita, joissa syöttäjällä, jolla on mahdollista nähdä kenttä laajemmin, havaita syötön synnyttämä potentiaalinen vaaratilanne, on velvollisuus suojella joukkuetoveria olemalla antamatta hänelle syöttöä ja asettaa hänet vaaralliseen tilanteeseen.

Jaa siis että nyt ei enää edes puhuta taklattavan vastuusta vaan mennään jo taklattavalle syötön antavan vastuuseen? Toivottavasti tosiaan sai turpaan, ettäs kehtasi syöttää...
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaa siis että nyt ei enää edes puhuta taklattavan vastuusta vaan mennään jo taklattavalle syötön antavan vastuuseen? Toivottavasti tosiaan sai turpaan, ettäs kehtasi syöttää...

En tiedä, seuraatko pohjoisamerikkalaista jääkiekkoa tai laajemmin kontaktilajeja tai oletko koskaan pelannut organisoitua jääkiekkoa, mutta syöttäjän vastuu ei tietenkään ole mikään uusi konsepti. Suomessa käytetään termiä kaverisyöttö, PA:ssa "suicide pass" ja esim. rugbyssa ja amerikkalaisessa jalkapallossa "hospital pass".

Vastuun asettaminen tilanteissa syöttäjälle on luonnollista: hänellä on usein laajempi näkökenttä ja mahdollisuus havaita syöttöä vastaanottavan pelaajan näkökulmasta "puun takaa" tuleva vastustaja ja omalla ratkaisullaan välttää vaaratilanteen syntyminen. Syöttäjä ei tietenkään ole vastuussa taklaajan suorituksen sääntöjenmukaisuudesta.
 
Viimeksi muokattu:

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toivottavasti Kukkonen veti kopissa turpaan edes syötön antanutta joukkuetoveriaan. Nämä ovat juuri niitä tilanteita, joissa syöttäjällä, jolla on mahdollista nähdä kenttä laajemmin, havaita syötön synnyttämä potentiaalinen vaaratilanne, on velvollisuus suojella joukkuetoveria olemalla antamatta syöttöä ja asettamatta tätä vaaralliseen tilanteeseen.

Seväsen taklaus on laiton, jos se osui päähän. Tilanne on kuitenkin syöttöä vastaanottavalle vaarallinen ihan sääntöjen sallimallakin kontaktipelaamisella.

Tää on taas vähän näitä tilanteita, että helppohan tuosta on still-kuvan perusteella sanoa, että tuo nyt on ihan helvetin huono syöttösuunta. Siinä olisi liki vieressä ollut Kärppien alempi pelaaja ihan vapaana. Mut sitten, kun siellä pelissä pelaajalla on 0,5 sekuntia aikaa päättää, että kenelle sen kiekon antaa niin aika kova prosessori pitää päässä raksuttaa. Plus näkikö tuo kaveripassin antanut pelaaja Lukon pelaajan takaa, että Sevänen on tulossa Anttilan takana ja tappaa Anttilan välittömästi kun kiekko lapaan napsahtaa.. En tiiä.

Itse taklaus näytti rumalta ja kakkua pitää antaa jos päähän osui.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En tiedä, seuraatko pohjoisamerikkalaista jääkiekkoa tai laajemmin kontaktilajeja tai oletko koskaan pelannut organisoitua jääkiekkoa, mutta syöttäjän vastuu ei tietenkään ole mikään uusi konsepti. Suomessa käytetään termiä kaverisyöttö, PA:ssa "suicide pass" ja esim. rugbyssa ja amerikkalaisessa jalkapallossa "hospital pass".

Vastuun asettaminen tilanteissa syöttäjälle on luonnollista: hänellä on usein laajempi näkökenttä ja mahdollisuus havaita syöttöä vastaanottavan pelaajan näkökulmasta "puun takaa" tuleva vastustaja ja omalla ratkaisullaan välttää vaaratilanteen syntyminen.

Näimpä. Jos edes tän luokan perusasioita ei ymmärretä niin keskustelu näyttää juuri tältä, kun kaverit jotka ei elämässään ole luistimennauhoja sitonut analysoi tilanteita
 
Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Täysin munaton on liigan johto näitten päähän kohdistuneiden taklausten suhteen. Ei uskalleta lopettaa näitä täysin järjettömiä taklauksia vaan milloin mennään änärin ja milloin minkäkin tekosyyn taakse. Liiga on itsenäinen osakeyhtiö ja se päättää täysin itsenäisesti (tai ainakin pitäisi päättää) millä säännöillä liigassa pelataan.
 
Co.

Jäsen
Näimpä. Jos edes tän luokan perusasioita ei ymmärretä niin keskustelu näyttää juuri tältä, kun kaverit jotka ei elämässään ole luistimennauhoja sitonut analysoi tilanteita

Loistavaa, että tiedät historiastani jääkiekkoilijana näin paljon.

Ymmärrän kyllä mistä on kyse, mutta tässä kyseisessä tilanteessa on täysin turha vedota mihinkään kolmannen osapuolen vastuuseen, vaan vastuu on yksinkertaisesti vain ja ainoastaan taklaajalla. Syy ei ole missään eikä kenessäkään muussa, vaikka miten asian haluaisi kääntää.
 
Enhän mä taklauksen puhtaudesta ole syyttänyt kuin Sevästä, kuten jo kerran sanoin, vastuu taklauksen puhtaudesta on vain hänellä, mutta tuossa tilanteessa hyökkääjä pelasi itsensä tilanteeseen, jossa puhtaallakin taklauksella voi käydä pahasti, tavoitellessaan pakin antamaa vaarallista syöttöä.
 
Lasolie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Nashville Predators
Spottasin Anttilan kävelyllä Ainolanpuistossa tänään pyöräillessäni kouluun. Kaveri tolpillaan mutta vaikutti ainakin ilmeen perusteella vähän poissaolevalta, näin todella pienen ajan hänet nähneenä.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nykyään meissä taitaa olla sisäänrakennettuna ajatus että on vain oikeuksia vailla velvollisuuksia. Ei kaikki muut kuin taklaaja voi olla kritisointivapaita. Näitä taklauksia olisi hyvä tarkastella pelkästään tapahtumana, ei lähtökohdasta että haetaan vain syyllistä. Yleensä näissä joku muu kuin taklaaja edesauttaa tapahtuman syntyä jotenkin, oli se sitten havainnoinnin puute, huono syöttö tai odottamaton luistelulinja. En tässä halua syyllistää taklattuja vaan nostaa esiin että kaikki tapahtumat kentällä ovat monien asioiden summa.

Jos tehdtäisiin päätös etteivät nämä tapahtumat joihin taklaaja ei voi vaikuttaa olisi rangaistavia niin näihin asioihin alettaisiin kiinnittää enemmän huomiota. Esimerkiksi jos pakki näkee että hyökkääjä on vaarassa jäädä jyrän alle niin syöttö jää helpommin antamatta jos pakki tietää että hyökkääjä voi joutua jyrätyksi ilman että saadaan tilanteesta mitään hyötyä, ehkä jopa päinvastoin. Nykyisellä systeemillä pakin on tyhmää olla antamatta vaarallista syöttöä sillä hyökkääjää ei saa taklata, tai jos taklaa niin tulee ylivoima, noin kärjistetysti.

Vieläkin väitän että kovin montaa teknisesti puhdasta taklausta, joista loukkaantumisesta huolimatta ei tulisi rangaistuksia, ei liigassa nähtäisi ennen kuin pelaajat alkaisivat tiedostaa etteivät enää voi sokeasti luottaa siihen ettei taklauksia tarvitse ottaa vastaan. Tämän jälkeen pelaajat olisivat kentällä enemmän varpaillaan ja kyseisiä tilanteita nähtäisiin enemmän. Ehkä takavuosien kananmunat kainalossa tyyppisten pelaajien määrä kasvaisi, mutta loukkaantumiset vähentyisivät.

Enää muuten ei peleissä juuri näe pelaajien pelkäävän. Vielä joitain vuosia sitten oli normaalia että tietyn tyyppiset pelaajat kaarsivat mahdollisen taklauksen alta kiltisti pois. Parhaimpana esimerkkinä Kimmo Rintanen Naganossa kun Kasparaitis puuskutti perään kulmaan, silloin Rintaselta oli ihan oikea ratkaisu luopua kiekosta ja säilyttää terveytensä.
 
Glove

Jäsen
Täysin munaton on liigan johto näitten päähän kohdistuneiden taklausten suhteen. Ei uskalleta lopettaa näitä täysin järjettömiä taklauksia vaan milloin mennään änärin ja milloin minkäkin tekosyyn taakse. Liiga on itsenäinen osakeyhtiö ja se päättää täysin itsenäisesti (tai ainakin pitäisi päättää) millä säännöillä liigassa pelataan.
Mistähän liigaan sitten saadaan pelaajia jos taklaukset kiellettäisiin? Ainakin lupaavimmat juniorit siirtyisivät nykyistä aiemmin esim. Pohjoisamerikkaan, jotta oppivat ja voivat pelata sitä peliä, jota pelaamalla on mahdollisuus päästä käsiksi isoon tilipussiin. Tuhoon tuomittu ajatus niin kauan kun taklauskielto ei ole IIHF:n säännöissä.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Auttaisiko tähän, jos kaikki kaukalot muutettaisiin NHL kokoisiksi tai jopa vielä vähän pienemmiksi. Tilan vähyys hidastaisi vauhteja ehkä vähän ja pelaajan pitäisi olla koko ajan paremmin hereillä taklausten suhteen?
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Jos tehdtäisiin päätös etteivät nämä tapahtumat joihin taklaaja ei voi vaikuttaa olisi rangaistavia niin näihin asioihin alettaisiin kiinnittää enemmän huomiota. Esimerkiksi jos pakki näkee että hyökkääjä on vaarassa jäädä jyrän alle niin syöttö jää helpommin antamatta jos pakki tietää että hyökkääjä voi joutua jyrätyksi ilman että saadaan tilanteesta mitään hyötyä, ehkä jopa päinvastoin. Nykyisellä systeemillä pakin on tyhmää olla antamatta vaarallista syöttöä sillä hyökkääjää ei saa taklata, tai jos taklaa niin tulee ylivoima, noin kärjistetysti.

Vieläkin väitän että kovin montaa teknisesti puhdasta taklausta, joista loukkaantumisesta huolimatta ei tulisi rangaistuksia, ei liigassa nähtäisi ennen kuin pelaajat alkaisivat tiedostaa etteivät enää voi sokeasti luottaa siihen ettei taklauksia tarvitse ottaa vastaan. Tämän jälkeen pelaajat olisivat kentällä enemmän varpaillaan ja kyseisiä tilanteita nähtäisiin enemmän. Ehkä takavuosien kananmunat kainalossa tyyppisten pelaajien määrä kasvaisi, mutta loukkaantumiset vähentyisivät.

Tämä nyt on melko paradoksaalinen ajatus, ihanko oikeasti kuvittelet että "kaverisyöttöjä" annetaan tahallaan? Eiköhän ne ole sitä samaa "vahinkoa" mitä epäonnistuneet taklauksetkin, kiireessä ja väsyneenä tulee virheellisiä arvioita ja suorituksia. Niin kauan kuin ihmiset pelaavat tätä peliä tietokonesimuloinnin sijaan, näitä virheitä tulee. Vauhdit kasvaa ja ratkaisut tulee tehtyä entistä nopeammin, aina sinne joukkoon mahtuu joku virheellinen suoritus, vaikka rinnalle on heittää kymmeniä ja satoja toistoja ilman ongelmia.

On myöskin melkoista Liigapelaajien älykkyyden aliarviointia, jos meinaat että tämän kaiken kohinan keskellä sinne mennään edelleen sillä asenteella että "taklauksia ei tarvitse ottaa vastaan".
Laidoissa annetaan edelleen toisinaan todella kovia puhtaita niittejä, harvoin näistä mitään rangaistaan. Koska siellä sattuu pääosin vartaloon.
Kyllä ainoa oikea ratkaisu on miettiä tuota vastapalloon ja avojäällä vedettyjä kontakteja ja niiden rajoittamista, laidoissa ehtivät kummatkin osapuolet pääosin varautumaan tilanteeseen paremmin ja siellä kiekon voittaminen itselle/omille on pääsääntöisesti pelin virtauksen kannalta hyödyllisempää. Taklattavan vastuu on myös helpompi korostaa laitojen lähellä. Avojään törmäyksissä pysäät kuitenkin pääsääntöisesti itsekin ja kiekko tuskin löytyy omasta lavasta. Näissä onnistuminen on kuitenkin isolta osin viihdettä ja vastustajan satuttamista. Toki poikkeuksiakin aina on, mutta eihän tuolla eilisellä Seväsen taklauksella ollut pelin kannalta mitään merkitystä. Mikäs siinä olisi paukutellessa, ellei hinta olisi noin kova päävammojen muodossa.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sevänen olisi voinut pelata itsekin kiekkoa tuossa, mutta päätti lähteä ajamaan kiekotonta vastustajaa päähän kuolleesta kulmasta. Tässä tapauksessa ei voi puhua taklattavan vastuusta, kun taklattavalla ei ollut edes kiekkoa. Itse pidän alle 10 ottelun pelikieltoa naurettavana.

Sevänen ei tilanteessa kunnioita yhtään vastustajaa ja luikkii lopuksi naureskellen vaihtoaitioon. Säälittävää käytöstä tuollaisen taklauksen jälkeen. Kyllä mä ainakin myönnän, että mua triggeröi tuollainen ämmä, joka ei uskalla vastata teostaan ja naureskelee päälle.

Ja tämä kommentti ei ole mitenkään kohdistettu Lukon kannattajille tai organisaatiolle, vaan nimenomaan tuolle yksittäiselle pelaajalle.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Heikki Miettinen pudottaa oman pallonsa keskusteluun.

Ihan ajattelemisen arvoisia pointteja.

Jääkiekkoon on pesiytynyt kummallinen ajatus, että kiekkoa alaspäin katsovan pelaajan tai virheen tehneet pelaajan saa teloittaa taklauksellaan.

Ei jääkiekosta tarvitse taklauksia riisua pois, mutta järjettömyydelle ei saa olla enää yhtään tilaa.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös