Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 061 473
  • 13 892

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tarvitseeko jalan liikkua jos vetää kädellä vastustajaa kohti taaksepäin? Levtchi tuntui olevan reaktioistaan päätellen sitä mieltä, että kyseessä oli pyyhkäisy, mutta jos jalka ei siten kerran osu, niin hyväksytään. Niitä kakkosia jäi muutenkin molempiin suuntiin rästiin vähän turhan paljon
Kyllä jalkapyyhkäisy tarkoittaa nimenomaan sitä, että jalalla pyyhkäistään. Jos kamppailutilanteessa osuu paikallaan olevaan jalkaan, niin se ei yksinkertaisesti ole jalkapyyhkäisy. Minun silmiini jalkaan ei osuttu sillä seurauksella, että kaatuminen olisi siitä johtunut. Pieni osuma tuossa hötäkässä varmasti jalkaankin tuli, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Kyllä Levtchi nimenomaan takana olevaan jalkaan kaatuu, sitä jalkaa ei "isketä" tai liikuteta vastaan ainakaan merkittävästi. Ja sen ollessa pyyhkäisyn kriteeri, ei tilanne ollut pyyhkäisy. Kuten ei näköjään helvetin vaarallinen Riska-Lyytinenkään. Eli minulta väärä tuomio ensimulkaisulla ja onneksi kukaan ei loukkaantunut enempää kuin henkisellä tasolla.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Tarvitseeko jalan liikkua jos vetää kädellä vastustajaa kohti taaksepäin? Levtchi tuntui olevan reaktioistaan päätellen sitä mieltä, että kyseessä oli pyyhkäisy, mutta jos jalka ei siten kerran osu, niin hyväksytään. Niitä kakkosia jäi muutenkin molempiin suuntiin rästiin vähän turhan paljon
SÄÄNTÖ 160 – JALKAPYYHKÄISY
MÄÄRITELMÄ:
Pelaaja piittaamattomasti pyyhkäisee tai iskee takaapäin jalallaan vastustajaa luistimeen saaden vastustajan horjahtamaan tai kaatumaan tai pelaaja piittaamattomasti vetää vastustajaa taaksepäin samalla iskien tai pyyhkäisten jalalla vastustajan jalat alta.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Olet väärässä. Sallisen jalka ei osu, eikä liiku. Kelasin tilannetta 10+ kertaa tuossa läpi ja tähän analyysiin puolueettomin silmin päädyin.
En usko edes että tuolla tilanteella itsellään(pl. Lyytisen mahdollinen huutelu Levtchille)oli mitään tekemistä koko tökkimisen kanssa. Lyytinen räksyttää ja aukoo päätään vastustajille koko ajan, siitä tämäkin suurella todennäköisyydellä lähti. Lyytinen louskuttaa leukojaan lähimmälle tapparalle. Ei Levtchiltäkään jäänyt näkemättä että kamppaili aiemmin Sallisen eikä Lyytisen kanssa. Todennäköisesti sai tuossakin jäähän kaaduttuaan kuulla huutelua sukeltelusta ohi luistelleen Lyytisen taholta.
 
Viimeksi muokattu:

Marlboro

Jäsen
Saataisiko ensi kaudeksi NHL-tyyliin jäähy väärästä haastosta? Naurettavaa paskaa nämä pidennettyjen aikalisien haut.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Tämän huomaa Liigassa ilman tilastojakin. Tuomarit viheltävät paljon ns. huutojäähyjä ja kotiyleisön paine kääntää tiukkoja tuomioita kotijoukkueen eduksi. Toki tuo on myös inhimillistä ja varsinkin kokemattomilla tuomareille tuota esiintyy vielä enemmän.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No, jalkapyyhkäisyspesialistit, miten KukkoLassen toiminta oman maalinsa jälkeen tänään? Kohteena Kantola. Nyt jalka liikkui takaa kannoille ja käsi väänsi lanteilta taakse.
Vai mennäänkö Lassesäännöin ja tasoitusmaali on riittävä rangaistus?
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
No, jalkapyyhkäisyspesialistit, miten KukkoLassen toiminta oman maalinsa jälkeen tänään? Kohteena Kantola. Nyt jalka liikkui takaa kannoille ja käsi väänsi lanteilta taakse.
Vai mennäänkö Lassesäännöin ja tasoitusmaali on riittävä rangaistus?
Jos tuo olisi tehty pystyssä, niin hieno esimerkki jalkapyyhkäisystä. Nyt en pidä tuota pyyhkäisynä vaan kompuroivan pelaajan epätoivoisena yrityksenä ottaa jostain kiinni estääksen kaatumisen tms.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos tuo olisi tehty pystyssä, niin hieno esimerkki jalkapyyhkäisystä. Nyt en pidä tuota pyyhkäisynä vaan kompuroivan pelaajan epätoivoisena yrityksenä ottaa jostain kiinni estääksen kaatumisen tms.
Vahinko tai epätoivo, vaarallinen peli silti vetää kaveria taaksepäin vasten eteenpäin liukuvaa jalkaansa.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Ei ole taidettu vielä mainita täällä, mutta Hakametsän ilta ei mennyt Petri Lindqvistiltä ja Sakari Suomiselta (linjatuomareineen) välttämättä aivan nappiin. Räikeimmät virheet sattuivat toisessa erässä maalittomassa tilanteessa. Ensin Teemu Lepaus löi tuomarin silmien alla Kim Nousiaista mailalla "kasseille" - ei rangaistusta. Heti perään Ilves lipsautti kiekon hyökkäyspäästään omaan päätyyn. Jostain syystä tilanteesta vihellettiin pitkä kiekko. Seuranneesta aloituksesta kotijoukkue teki sitten ottelun voittomaalin. Ilves varmaan ansaitsi voittonsa, mutta mainitut vihellykset tai viheltämättä jättämiset muuttivat aika merkittävästi pelin suuntaa.

Varsinkin tämän jälkimmäisen tilanteen läpimenemistä on kyllä syytä ihmetellä. On melko käsittämätöntä, että neljästä tuomarista kukaan ei huomannut, että se oli oma mies, joka löi kiekon päätyyn. Näissä tilanteissa tulee kieltämättä mieleen, että joku varmaan virheen havaitsikin, mutta tuomaristo päätti kuitenkin pitää "yhtä" suojellakseen virheen tehneen linjatuomarin "kunniaa" sen sijaan, että olisivat vieneet kiekon keskelle tuomarivirheen takia. Kenties runsas kotiyleisö, menestystä janoava Ilves sekä se, että vieraana oli vain harmiton alemman keskikastin ryhmä jostain jalkapallokaupungista eikä mikään todellinen kärkijoukkue johtivat taas kerran siihen, että raitapaidat päättivät katsella mainittuja tilanteita läpi sormien?
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Kun Miettinenkin vielä pelin jälkeen tätä itki on huomioitava, että taisi olla kolmannen aloituksen jälkitilanne mistä maali tuli. Harvoin on yhteen oitkään kiekkoon hukkunut koko joukkueen peli. Nyt näki taaimpaankin riviin, että nollaus epäonnistui Miettisen johdolla.

Lepaus/Nousiainen näytti kyllä kiistatta osumalta kiville. Toki vaikea siinä on tahallisuutta nähdä.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Toisen erän alkupuolella. Olin aika hyvin kohdilla ja näytti sille, että Nousiainen luisteli suoraan lapaan. Seurasin KalPan penkkiä niin ei sielläkään tilanteesta rangaistuksia vaadittu.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Todellinen kehitysehdotus olisi uudistaa linjatuomareiden toimintaa. Pitkät ja paitsiot voisi jättää viheltämättä tilanteen mukaan, jotta turhat katkot vähentyisivät.

Nykyinen epäinhimillisen tarkka millipeli varsinkin pitkissä kiekoissa turhauttaa. Samoin hitaat pitkät kiekot, jotka saisi luistelemalla kiinni.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
MIelenkiintoista miten tuomarilinja muuttuu mentäessä kohti playoffeja. Itsellä olisi iso toive, että mailahäirintä ja kiekottoman estämiseen tulisi nolla toleranssi.

Tänä vuonna 20 peliä paikanpäältä ja saman verran Telian kautta. Yhteenvetona voisi sanoa, että kärkijoukkeiden keskinäisissä peleissä tuomarilinja on ollut huomattavasti tiukempi.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jälleen kerran kyselen sen perään, miten mailapeliä saataisiin kuriin. Tosin viimeksi mainitsin käsille lyönneistä. Taklauspeli vie usein huomion, mutta mielestäni on ongelmallista, että kaikki posslerit saavat huidella silmiin, kuinka haluavat.

Kyllä, tuli 2+2 lauantaina, mutta joskus toivoisi näihinkin reagoitavan isommin. Roni Hirvosen vain viikon poissaoloennuste kertoo siitä (kuten uutisointikin), että pahimmalta on säästytty.

Siitä ei ole niin kauan kuin Raumallakin pelasi yksi, jonka näkökenttää oli mailapelillä rajoitettu.

Muutama huili korkeista mailoista voisi olla yksi tehokeino. Toki kypärän sääntöjen tarkempi valvontakin auttaa ja on erittäin tarpeen. Itse asiassa on yksi opeista, jotka Satakunnan paikallisesta täytyy saada mukaan.

Silti visiiri ei aina auta, kun maila nousee alaviistosta.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Jos/kun nuo tuomarikuulutukset näyttää tekevän tuloaan, pitäisi vähän miettiä mitä siellä sanoo. Tämäniltasesta IFK - HPK ottelusta särähti PAHASTI korvaan tarkistuksen jälkeinen kuulutus.
"Ei maalivahdin häirintää, meillä on hyvä maali"
hyvä maali? Englanniks "We got a good goal" toimii mutta suomeks toi ei vaan toimi millään.
 
iluktov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, 49ers
Nyt on kyl Oulussa tuomarointia.. Kukkonen repii störmperin päätä irti ja molemmille 2min väkivaltaisuudesta ja ny Jokinen lyö Haukelandia käsille -> Suuronen muistuttaa asiasta pienellä kontaktilla ja 2min. Käsittämätön tuomio.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kevät tulee ja tuomarit sulaa... Dostal lyö räpylällä maassa makaavaa Turusta takaraivoon tuomarin seisoessa vieressä eikä edes kakkosta? Nyt Rönn pistä ne raidapaidat kuriin saatana. Menee hyvä kevät muuten hukkaan
 
Face

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Omaan silmään näytti että Turunen piti Dostalin kilpeä kiinni, josta sitten seurasi pieni turhautuneen ylilyönti..
Kyllähän se Hifkillekkin taisi olla parempi ettei siitä jaeltu kenellekkään jäähyjä, kultakypärä Turunen istuun kiinnipitämisestä ja Ilvekseltä joku pienemmän profiilin ukko istuun Dostalin kakkosta, kumpi olis kärsinyt enemmän?
 
McLovin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vegas Golden Knights

Ilveksen pakki kaatoi Turusen Dostalin käsien päälle ja jäi vielä itse päälle estämään Turusta nousemasta. Helvetti mitä näkemyksiä.
 
Face

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen pakki kaatoi Turusen Dostalin käsien päälle ja jäi vielä itse päälle estämään Turusta nousemasta. Helvetti mitä näkemyksiä.
Näkemys se on sunkin mielipiteesi, ei tartte noin herkille mennä vaikka pataan tulikin
Kaikin voimin se Turunen sieltä ylös kyllä koittikin. Tsemppiä sulle hei
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös