Joukkueen rakennus kaudelle 2019–2020

  • 441 442
  • 1 569

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Harvasta muusta seurasta on muuten viime aikoina nuoret pelaajat saaneet niin paljon NHL-sopimuksia kuin KalPasta. Luulisi olevan aika hyvä valtti. Siinäpä onkin miettiminen nuorelle lupaukselle kumpi painaa vaakakupissa enemmän. Muutama lisätunti bussissa vai lähteäkkö vaikkapa sinne, noh, Kouvolaan.
Uskoisin, että Sami Kapasen mukanaolo helpotti niiden nuorten pelaajien hankkimista pari-kolme vuotta sitten. Hän on kuitenkin yleisesti jääkiekkomaailmassa arvostettu henkilö, vaikka ei monen KalPan kannattajan mieleen olekaan. Pidän Tommi Miettisestä KalPan valmentajana, mutta veikkaan, että nyt KalPalla ei välttämättä ole enää samanlaista kansainvälistä houkutinta tai etua, joka toi Pohjois-Savoon esim. Texierin ja Ikosen. Muutenkin tämäntapaisia nuoria pelaajia taidetaan yleisesti kalastella hieman tarkemmin kuin vielä taannoin, koska useat liigaseurat juoksevat NHL-korvausten perässä.

Mainitsemasi KooKoon valmentajana on muuten tällä hetkellä nuorten maailmanmestarivalmentaja. Ainakin minun korvaani sellaisen valmentajan alaisuudessa pelaaminen voisi olla houkuttelevakin vaihtoehto 17-18-vuotiaalle.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Mainitsemasi KooKoon valmentajana on muuten tällä hetkellä nuorten maailmanmestarivalmentaja. Ainakin minun korvaani sellaisen valmentajan alaisuudessa pelaaminen voisi olla houkuttelevakin vaihtoehto 17-18-vuotiaalle.

Ehkä, mutta toistaiseksi ehkä joukkueiden vanhat näytöt painaa vielä vaakakupissa... Niin ja onpa KalPalla edelleen melko hyvät suhteet rapakon taakse Kekäläisen, Timosen ja Kapasen kautta.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ikonen, Texier ja Maione sekä Wilson tulivat ainakin KalPaan koska Kapanen.

Nyt kun Samilla on kaksi pestiä koutsina mennyt jo heikommin. Voisi mies pysähtyä hetkeksi opiskelemaan ja aloittaa KalPassa jonkunsortin kehittäjätouhun. Ottaisi siis KalPaan pelaajia joista huolehtisi ja kehittäisi henkoht kohti NHLää. Tuommoinen titteli olisi varmasti monille iso houkutin tulla KalPaan Kapasen henkkoht oppiin.

Mitä ketjun aiheeseen. KalPan olisi pitänyt aikoja sitten jo kauden alla korvata Ikonen. Nyt on tähän kauteen turha enää enempää satsata. Mennään näillä sinne minne riittää. Ainut toki jos Eero on levinnyt niin silloin tarvitaan uusi maalivahti. Muuten säästäisin roposet tulevaan. Mitallipeleihin kun ei kuitenkana tulla pääsemääm
 

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
RantaEskola Mikkeliin loppukaudeksi ja optio tulevasta. Hyvä peliliike Kalpalta, koska Julius ei tuo mitään liigaporukkaan. Enteilee minusta ovien käyvän myös sisäänpäin.
 

Dicehero

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, IPK ja Philadelphia Flyers
Pereskokov ois ollu kiva saada vaihdossa loppukaudeksi Kuopioon mutta taitaa palata Venäjälle kun kytkin on Mikkelissä jo nostettu.
 

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Wilssonin toipuminen kestää vielä, joten Miettisen mukaan puolustajaa katsastellaan siirtorajalla. JuTi ja Ruuttu mahdollisesti jo huomenna askissa. SS
 

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läpsytinpoppoo
Mielenkiintoista. Minun tietojen mukaan siellä ollaan yhtä hyökkääjää tuomassa sisään.
Eräs toinen -kukko lupaili jo hyvä tovi sitten samaa.

Toivottavasti sinun tietolähteesi on oikeassa, sillä muuten alkaa olla mennyt uskottavuus tämän palstan kukkojen kiekumisilta.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Ei tänne ketään tule.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Onko tämä taas tuo sama vanha vitsi vai ihan oikeasti tällä kertaa?
Kyllä ihan puhdas piikki, ko käyttäjää kohtaan.

Kesällä sanoi jo, että Kiiskisella KalPaan sopimus. Sekä taisi uumoilla jotain toistakin pelaajaa, jos en väärin muista? Ja nyt sitten Saksman sanonut, että vain pakki puuttuu. Ja sama herra sanoo, että hänen tietonsa kertoo, että hyökkääjä tulossa.

En muista kuka tältä palstalta oli ennen se joka huuteli vaikka mitä varmana, mutta yksi kymmenestä taisi osua. Nämä "sisäpiiritiedot" alkavat lähennellä pikku hiljaa samaa asemaa

JOS sieltä hyökki olisi tulossa niin luultavasti maksimissaan Mankisen Jesse. JOS tulee pakki niin toivottavasti alivoima/omanpäänluuta. Missäs se Joni Ikosen korvaaja? Ainiin, ei ole tarvetta.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Kesällä sanoi jo, että Kiiskisella KalPaan sopimus. Sekä taisi uumoilla jotain toistakin pelaajaa, jos en väärin muista?
Oli eri kukko joka silloin Kiiskistä huhusi.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä ihan puhdas piikki, ko käyttäjää kohtaan.

Kesällä sanoi jo, että Kiiskisella KalPaan sopimus. Sekä taisi uumoilla jotain toistakin pelaajaa, jos en väärin muista? Ja nyt sitten Saksman sanonut, että vain pakki puuttuu. Ja sama herra sanoo, että hänen tietonsa kertoo, että hyökkääjä tulossa.

Taisi olla eri kukko keväällä Kiiskisen allekirjoittaman sopimuspaperin nähnyt. Siksi ehdin jo hiukan innostua tuosta Kiiskinen heitostasi.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sportin toimari kertoi eilen, että Rögleen siirtyneestä Chris DeSousasta seura nettosi siirtokorvaus ja palkkasäästö yhteenlaskettuna lähemmäs kuusinumeroisen summan.

Näin kirjoitti joku Sportin kannattaja toisessa ketjussa.

KalPa olisi siis ihan helposti voinut kilpailla tästä kaverista.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Taisi olla eri kukko keväällä Kiiskisen allekirjoittaman sopimuspaperin nähnyt. Siksi ehdin jo hiukan innostua tuosta Kiiskinen heitostasi.
Jep. Kuopionkukko. Ikuisesti katkera.
 

Dicehero

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, IPK ja Philadelphia Flyers
Mankinen lähti Sveitsiin joten ei ole tulossa Kuopioon.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
"omat pojat kotiin"-teemalla jos mennään niin sieltä on Toni Kallela hävinnyt Sportin kokoonpanosta. Viime kaudella +40p tällä kaudella ollut vaikeampaa.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Ei varmaan tulekaan, mutta katsokaa hyvät ihmiset tätä tilastoa: Ottelutilastot | KalPa - JYP 14.2.2020 | Liiga
Meillä on tasan yksi keskushyökkääjä (Sebok), jonka aloitustilastoja ei tarvitse hävetä. Ei ole ihme, että tuntuu siltä kuin joukkue olisi koko ajan vastustajaan nähden pikkuisen takamatkalla, kun lähes jokainen tiputettu kiekko pitää voittaa takaisin. Miikka Pitkänen, "Herra 37,5%", joukkueen nimellinen ykkössentteri, tämänkin pelin huonoin aloittaja, tuntuuko siltä, että olet oikeassa roolissa?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös