Ylen NHL-illat

  • 86 611
  • 343
Kruununa sitten jotain ihan ihme juttuja, kuten Detroitin melkein ainut treidiarvoa sisältävä pelaaja olisi Tatar, mutta hän on jo treidattu. No haloo, aika hyvä vastine Tatarista jo saatiin?

Heittivätkö oikeasti tuollaista? Eihän Tatarin treidistä olekaan kuin kaksi vuotta aikaa ja on sen jälkeen treidattu jo toistamiseenkin.

Vähän sama kuin sanoisi, että Buffalon olisi kyllä syytä treidata Evander Kane muualle ja kerätä tulevaisuutta tilalle.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson

No siis tuohon esimerkkiin, niin tarkalleen menisi niin, että surkutellaan kun Kane jo treidattiin ja hän pelaa paremmin kuin treidihetkellä. Ongelma tosiaan siinä, että ei Tatarista varmaan nytkään parempaa vastinetta saisi kuin silloin.
 
God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Oli kyllä surkein NHL-ilta mitä myös itsekkään muistan. Mäkinen veteli ihan soolona mitä sylki suuhun toi ja Tikkanen sitten kunnon kaikukammiona toisti samoja juttuja ja perään Mäkinen viel nuoleskeli Tikin kiveksiä. Ei tästä kyllä saanut nyt mitään irti. Kruununa sitten jotain ihan ihme juttuja, kuten Detroitin melkein ainut treidiarvoa sisältävä pelaaja olisi Tatar, mutta hän on jo treidattu. No haloo, aika hyvä vastine Tatarista jo saatiin? Koivulla ei ole treidiarvoa, koska caphit on 5 milliä? Osa joukkueista capissa kiinni, nii ei treidejä tapahdu? Haloo, milloin nämä jutut ovat treidejä estäneet? Lopulta sitten esitellään korttia, että pelaaja x sairastuu "flunssaan" ja näin tehdään cappiin tilaa.. Ei jumalauta mitä juttuja.
Ihan oikeassahan Mäkinen on siinä, että Koivulla ei ole juurikaan treidiarvoa. Ja kyllä sinne Ltir listalle on aika kevyesti laitettu porukkaa jotta saadaan kattoon lisään, flunssa nyt toki oli kärjistys. Mitä tuohon cap ongelmaan tulee, niin kyllä ne jonkin verran blokkaavat esim Mikko Koivujen siirtymistä, mutta jos joku oikeasti halutaan niin kyllä sitä tilaa sitten tehdään.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Ihan oikeassahan Mäkinen on siinä, että Koivulla ei ole juurikaan treidiarvoa. Ja kyllä sinne Ltir listalle on aika kevyesti laitettu porukkaa jotta saadaan kattoon lisään, flunssa nyt toki oli kärjistys. Mitä tuohon cap ongelmaan tulee, niin kyllä ne jonkin verran blokkaavat esim Mikko Koivujen siirtymistä, mutta jos joku oikeasti halutaan niin kyllä sitä tilaa sitten tehdään.

Tässä nyt ois hyvä muistaa ihan alkuun, että palkan pidättämisen lisäksi se palkka ei lävähdä kokonaan sinne kattoon vaan vain sen osalta, mitä tätä kautta on jäljellä.

Tämä menee mutun puolelle, mutta Koivun osalta tuo luku taitaa olla Remaining Daily Cap Hit : $1,715,054 mistä sitten puolet lähtisi pois.

LTIR taas:
When a player has an injury of which they are expected to miss a minimum of 10 NHL games and 24 days in the NHL season, the team can place them on long term injured reserve (LTIR). LTIR can be used to exceed the salary cap.

Vähän kaukaa haettua, voisit toki esimerkkejä heittää näistä kevyesti laitetuista pelaajista?
 
Muutama vuosi sitten Chicagon kohdalla oli ainakin spekulatioita tästä ltir kikkailusta kun ylittivät capin reilusti. Pelaajia en kyllä muista.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Muutama vuosi sitten Chicagon kohdalla oli ainakin spekulatioita tästä ltir kikkailusta kun ylittivät capin reilusti. Pelaajia en kyllä muista.

Olihan tästä Hossankin kohdalla spekulaatiota, mutta käytännössä osoitettiin aika aukottomasti paskapuheeksi, kun NHL:n omakin lääkäri tutki asiaa.
 
Täällä onkin jo omat ajatukseni kiteytetty hienosti..

En edes muista kuinka monta vuotta peräkkäin olen kuunnellut nuo Yle puheen NHL-illat. Ovat kuuluneet ehdottomiin suosikkeihin ja aina sitä tiettyyn aikaan vuodesta alkaa jo odottelemaan milloin seuraava ennakko tai update tipahtaa. Tällä kerralla kuunteleminen rajoittui yhteensä 15 minuuttiin sieltä täältä, koska en pystynyt pidempään.

Toki hyvin sen jo arvasi mitä tuleman pitää kun studioon raahataan Esa Tikkanen. Tuon vartin aikana kuultiin sitten monta kertaa 5 Stanley cupia, Dave Semenko ja Wayne Gretzky. Mitään muuta annettavaa kaverilla ei ollut (onko koskaan ollutkaan?) ja ei voi kuin ihmetellä kuinka pihalla Ylen tuottajat ovat, kun pyysivät Tikkasen studioon. Eikö sen jo lapsetkin huomaa, että Esa on jo ohi.

Kaiken lisäksi kuulin jonkun huhun, että Tikkanen pyydetään mukaan vielä uudestaankin. Siis ei saatana, eikö yksi kerta riittänyt? Nykyään on tarjolla sellainen määrä erilaisia Nhl-podcasteja ja tästä maasta löytyy sen sata tikiä parempaa asiantuntijaa, että YLE pelaa itsensä vielä paitsioon tuolla tyylillä. Ei siinä, kuuntelen jatkossa jotain muuta, mutta sanottavani olen sanonut.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
En tiedä kuinka nopealla aikataululla Hoffrenille jouduttiin hankkimaan korvaaja, ja monesko Tiki oli soittolistalla. Yllätyin jopa ettei ollut tuon pahemmin kujalla.
 
Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hieno formaatti sinänsä, mutta onhan tuo paikoin niin sekavaa selvittämistä. Tiki tosiaan sympaattinen kaveri porukassa, muttei kyllä juurikaan tuo pöytään mitään, vaikka voisi olettaa. Kiekkojargonit ja latteudet ei oikein lisää tietoa.

Enemmän annettavaa tälläisessa formaatissa on yleisesti tilastoihin ja peleihin perehtyneellä "tavan asiantuntijalla", kuin Tikillä joka viettää aikaa lajilegendojen ja lajiaktviivien kanssa. Samaa vikaa toki muissakin entisissä kiekkoilijoissa. Ihmeen otoksi jäävät usein asiantuntijoina. Toki ammattitaito näissä niin eri lajia, vaikka aihe on tuttu.

Itseasiassa joku kuivakin "tilastoniilo" tuonne toisi sitä lisäarvoa. Näille "Tikeille" voitaisiin sitten soitella tms varata pieniä osioita ja kysellä näitä "insighteja" eli kontakteja pelaajiin ja joukkueisiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Robu

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ei Tikkanen edes ollut, niin kuistilla, kuin olisi sopinut odottaa.

Hänen tulemisestaan tuonne en ole yhtään yllättynyt. YLEä kuitenkin kiinnostaa kuuntelijamäärät ja jotenkin mulla on vain sellainen kutina, että tämä Mäkisen kaveriporukka kerää enemmän kuuntelijoita, kuin että jos sinne marssitettaisiin joku sellainen, joka uskaltaa kunnolla haastaa Mäkistä ja Nyholmia. Tässä taannoinhan Sihvonen oli Mäkisen kanssa Juha Valvion vieraana ja tuo oli heittämällä yksi mielenkiintoisimpia kiekkokeskusteluja vuosikausiin Suomessa. Mäkinenkin joutui oikeasti skarppaamaan, kun studiossa oli joku vastavoima.

Mutta kuten sanottua, niin en usko että nämä tulevat yleistymään, vaan jatkossakin kuunnellaan kaveriporukan naureskelua. Eikä siinä mitään, mutta toivottavasti tätä mainiota kiekkolähetystä, (jonka itsekin olen kuunnellut aina, niin pitkään kuin tätä on lähetetty) ei pilata sillä, että tämä valjastetaan ihan kokonaan Mäkisen narsismin palvelemiseen.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Illan juontajana toimineen Valvion palkkaaminen kanavalle on jatkumoa sille että aamut pilattiin tekemällä niistä joutavia lässyttävien tyhjäntoimittajien leikkikenttä. Toki jos haluaa Puheesta tehdä jonkun kaupallisen radion lightversion, niin Valvio on varmaan ihan sopiva rekrytointi.
 
Apheu

Jäsen
Kyllähän tuon lähetyksen kuunteli ihan mielellään. Jatkossa itsekin toivon Mäkinen + Nyholm + Hoffren. Mutta parempi, että näitä tehdään, olkoon sitten ketä vieraana. Täällä muistellaan ja fiilistellään vanhoja aikoja, kyseessä oli hei nyt yksi lähetys sentään vain.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Illan juontajana toimineen Valvion palkkaaminen kanavalle on jatkumoa sille että aamut pilattiin tekemällä niistä joutavia lässyttävien tyhjäntoimittajien leikkikenttä. Toki jos haluaa Puheesta tehdä jonkun kaupallisen radion lightversion, niin Valvio on varmaan ihan sopiva rekrytointi.
Höpsistä. Valvio suoriutuu hyvin tuosta hommastaan.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Illan juontajana toimineen Valvion palkkaaminen kanavalle on jatkumoa sille että aamut pilattiin tekemällä niistä joutavia lässyttävien tyhjäntoimittajien leikkikenttä. Toki jos haluaa Puheesta tehdä jonkun kaupallisen radion lightversion, niin Valvio on varmaan ihan sopiva rekrytointi.

Valvio on kyllä näitä jees jees-miehiä henkeen ja vereen, ei säväytä millään tasolla mutta ei myöskään isommin ärsytä eli just sopivan neutraalia kamaa radioon. Eri asia sitten että onko tuo sellaista mitä halutaan tällaisiin lähetyksiin.

Jokunen vuosi takaperin näissä lähetyksissä oli vielä jonkinlaista hyvää keskustelua ja opponointia, Nyholm ja Ilkka Palomäki pistivät kunnolla lusikkansa soppaan eikä Mäkiselle annettu mahdollisuutta vain huutaa omia totuuksiin ilman mitään kyseenalaistamista. Etenkin Palomäki osasi pistää tarvittaessa Mäkiselle jauhot suuhun mutta jostain syystä miestä ei ole lähetyksissä enää moneen vuoteen kuultu. Ei ole ollut Ylellä enää hommissa viime aikoina mutta eivätpä ole nämä muutkaan oman talon väkeä joten en näe syytä miksi hän ei voisi olla osallisena jatkossakin. Palomäki, Nyholm, Mäkinen, Hoffren ja vaikka Ismo Lehkonen sinne vielä sekaan hähättelemään niin luulisi että kunnon paketti olisi kasassa.
 
Ismo Lehkosen ymmärrys änäristä on aika samaa tasoa Tikin kanssa. Palomäki sen sijaan työskentelee suomen olympiakomitealla, joten ei tee mediahommia.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Olispa kerrassaan mielenkiintosta kuulla joskus Mäkinen ja Rantanen samassa lähetyksessä :)

Tykkään itte kuunnella kaikkia jääkiekko ja jalkapalloaiheisia podcasteja. Nämä nhl-illat on ittellä aina ollut korkealla listalla, mutta pari viime lähetystä ollut kyllä vähän pettymyksiä.

Suosikkini jääkiekon puolelta on Rantanen ja Nyholm. Hoffren on todella asia miehiä, mutta hieman kuivahko. Lehkonen ihan ok myös. Mäkinen taas vaatii oikean seuran, jos saa vallan, puhuu yksin koko lähetyksen. Mutta esim kimantissa antaa riittävästi tilaa Timoselle.

Kyllähän hienointa mitä Yleltä on koskaan tullut, oli toissa kesän jalkapallon mm-kisojen 24 tunnin ennakko, kuuntelin sen useampaan kertaan. Aivan täyttä kultaa, vieläpä upealla kokoonpanolla!
 
Robu

Jäsen
Itseasiassa joku kuivakin "tilastoniilo" tuonne toisi sitä lisäarvoa. Näille "Tikeille" voitaisiin sitten soitella tms varata pieniä osioita ja kysellä näitä "insighteja" eli kontakteja pelaajiin ja joukkueisiin.
Tää on itseasiassa hyvä pointti. Pohjois-Amerikassa melkein jokainen asiantuntija mainitsee odotetut maalit, laukaisuosuudet, PDO:n, pelastetut maalit yli odotusten tai maalipaikkojen määrät ym. ainakin kertaalleen lähetykseen. Mainittiinko tuollaisia tässä uusimassa NHL-illassa? En edellisistä kerroista ainakaan tällaista muista.
 
Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mäkisen narsismi vastaan Sihvosen narsismi... kumpi voitti?

Ehkä nuo johonkin tarpeeseen on molemmat itsensä tykö tuoneet.

Sihvonen ei kyllä lämmitä yhtään. Pelkkä pärstä jo kertoo tarpeeksi.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Tässä taannoinhan Sihvonen oli Mäkisen kanssa Juha Valvion vieraana ja tuo oli heittämällä yksi mielenkiintoisimpia kiekkokeskusteluja vuosikausiin Suomessa. Mäkinenkin joutui oikeasti skarppaamaan, kun studiossa oli joku vastavoima.

Tää olikin hyvä, Mäkisen pätemiselle kerrankin vastavoima, eikä siellä kukaan antanut miehen huutaa päälle tai viemään ylimääräistä aikaa muilta. Vielä kun Mäkinen pääsisi eroon tuosta turhasta pätemisestä, kun tuntee nyt kaikki Crosbysta Jaloseen niin olisi suorastaan mieluisaa kuunneltavaa. Kivasti saatiin ohjelman aikana useampi näkemys Valvion ja Sihvosen toimesta ja Sihvonen kyllä väläytti tuota terävää kieltään kun sivalsi Mäkistä ja Rantasta.

Kuuntele Juha Valvio Yle Areenassa: Juha Valvio | Suuri taklauskeskustelu
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Mäkisen narsismi vastaan Sihvosen narsismi... kumpi voitti?

Ehkä nuo johonkin tarpeeseen on molemmat itsensä tykö tuoneet.

Sihvonen ei kyllä lämmitä yhtään. Pelkkä pärstä jo kertoo tarpeeksi.

Sihvosesta tullut vuosien saatossa paljon mielyttävämpi kuunneltava / luettava. Toki etenkin kirjoitukset ovat ajoittain todella rasittavia, mutta kauas tultu niistä ajoista kun itseänikin miehen naama lähinnä vitutti.

Kyllähän hienointa mitä Yleltä on koskaan tullut, oli toissa kesän jalkapallon mm-kisojen 24 tunnin ennakko, kuuntelin sen useampaan kertaan. Aivan täyttä kultaa, vieläpä upealla kokoonpanolla!

Tämä olo ihan mahtava. Harmi kun Suomen suosituimmassa lajissa ei ole yhtä päteviä asiantuntijoita. Kaikki parhaat ovat melkein aktiivisia valmentajia, eli Kivi, Jalonen jne.

Entisistä pelaajistakaan (Pirnes, Nieminen, Ruutu) ei kukaan ole oikein edukseen erottunut tai sitten ne järkevimmät tapaukset ovat scoutteina tai muissa hommissa. Lehtinen? Kekäläisen jutut ovat ainakin aina todella mielenkiintoista kuunneltavaa / luettavaa. Jarkko Ruutu voisi olla mielenkiintoinen?
 
Hoffren on todella asia miehiä, mutta hieman kuivahko. Lehkonen ihan ok myös. Mäkinen taas vaatii oikean seuran, jos saa vallan, puhuu yksin koko lähetyksen. Mutta esim kimantissa antaa riittävästi tilaa Timoselle.

Timosta en ole tuossa yhteydessä kuullut, mutta Hoffren ja Mäkinen muodostavat parin, joka tasapainottaa sopivasti toisiaan, klassisesti kokonaisuus joka on enemmän kuin osiensa summa.
 
ipaz

Jäsen
Jouni Niemisen "OnsideWithJouni podcast" #2 tuli tänään. Vieraana Ottawassa asuva pelaaja-agentti Petteri Lehto. Ajoittain huono puhelinlinja haittaa välillä kun ei meinaa selvää saada kaikista Lehdon sanoista, mutta muuten hyvää tarinaa vanhat lätkäukot heittää.

Jouni tekee hommaa täysin amatööripohjalta, jonka kyllä huomaa. Ei ole puhumisen ammattilainen, mutta tietoa lajista on käsittämätön määrä.

Linkki NordicBetin sivulla:

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Mäkinen näköjään vituttaa joitain kuulijoita.
No, otetaan Mäkinen pois yhtälöstä, pois kokoonpanosta.

Ylen NHL-illan kokoonpano on..?
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Mäkinen näköjään vituttaa joitain kuulijoita.
No, otetaan Mäkinen pois yhtälöstä, pois kokoonpanosta.

Ylen NHL-illan kokoonpano on..?
Hoffren, Nyholm, Seppälä ja juontajana Sami Laine. Mäkinenkin kelpaa ehdottomasti kokoonpanoon jos mukana on Hoffren tai Nyholm haastamassa tämän näkemyksiä. Muutoin meininki menee liian narsistiseksi touhuksi.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Hoffren, Nyholm, Seppälä ja juontajana Sami Laine. Mäkinenkin kelpaa ehdottomasti kokoonpanoon jos mukana on Hoffren tai Nyholm haastamassa tämän näkemyksiä. Muutoin meininki menee liian narsistiseksi touhuksi.

Nyholm on mielestäni tarpeellinen vänkääjä, jees. Hoffrenkin pystyy radiopuheeseen.
Mäkinen on mainio radioääni, hän pystyy tekemään NHLn kiinnostavammaksi satunnaiskuuntelijalle.
Minä tykkään Mäkisestä.

ot: Minä en tykkää Petteri Sihvosesta. Vaihdan taajuutta hänen ylimielistä ääntään kuullessani. pikku-trump
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös