Vuoden urheilija 2019

  • 28 184
  • 178

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minusta oli ihan itsestään selvää, että Pukki valitaan. Anttilankin valinta on perusteltu, kun ottaa huomioon, millaiset olivat Leijonien lähtökohdat kisoihin.
Samoilla linjoilla. Miesten jalkapallojoukkueen valinnan parhaaksi joukkueeksi ymmärrän myös - koska siinä saavutettiin kauan tavoiteltu kisapaikka, mutta rehellisyyden nimissä se olisi kuulunut miesten lätkäjoukkueelle. He ylisuorittivat materiaaliin nähden huikealla tavalla ja saavuttivat mestaruuden, johon kukaan ei uskonut. Jalkapallo on kuningaslaji, joten kisapaikan saavuttamista voi verrata "vähäisempien" lajien mestaruuteen, mutta oliko kisapaikan saavuttaminen tänä vuonna uroteko, joka oli verrattavissa lätkän MM-kultaan? Arpa oli suosiollinen ja pääsy oli helpompi kuin koskaan aiemmin. Kun 24 joukkuetta 55 joukkueesta (ja näistä suunnilleen 23 joukkuetta on fifa-rankingin mukaan selkeästi Suomea huonompia), ei saavutus ole niin spektaakkelimainen, kuin miltä se pitkän odotuksen päätteeksi kieltämättä tuntui.

Saavuttaakseen kisapaikan Huuhkajien piti siis olla parempi kuin Kreikka ja Bosnia, jotka ennakkoon olivat suunnilleen samantasoisia joukkueita - ainakin FIFAN rankingin mukaan, ja ottaa pisteet kahdelta "ranking-heittopussilta". Ollakseen vuoden joukkue, ja kovempi kuin lätkän MM-kultaa ottanut Leijona-joukkue, Huuhkajat voittivat samantasoiset joukkueet kotonaan ja hävisivät kaikki vastaavat ottelunsa vieraissa. Bosnia ja Kreikka menettivät molemmat pisteitä heittopusseille (Armenia, Lichtenstein), muutoin Suomi ei olisi keskinäisten otteluiden huonon maalieron vuoksi päässyt kisoihin. Ajan tässä takaa sitä, että Huuhkajien uroteko oli olla mokaamatta ja voittaa matsit, jotka sen oletettiinkin voittavan kotiedun tai materiaalin turvin. Hieno saavutus, koska aiemmin ollaan onnistuttu "ryssimään" nämä tilanteet, mutta jos mietitään mikä on paras joukkue, se oli mielestäni tänä vuonna joukkue, joka ylisuoritti materiaaliin nähden ja suoritti todellisia "Miracle On Ice"-hetkiä kaataessaan materiaaliltaan ylivertaisia joukkueita, menemällä vielä päätyyn asti.

Haastakaa tämä näkökulma, koska mielelläni olen väärässä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kun 24 joukkuetta 55 joukkueesta (ja näistä suunnilleen 23 joukkuetta on fifa-rankingin mukaan selkeästi Suomea huonompia), ei saavutus ole niin spektaakkelimainen, kuin miltä se pitkän odotuksen päätteeksi kieltämättä tuntui.

Ensinnäkin kisoihin pääsi karsinnoista 20 maata. Loput 4 paikkaa tulee Kansojen Liigan playoffien kautta. Jo viime kisat pelattiin 24 maalla. Esimerkiksi Englannin 1996 EM-kisoista jäi ulos 32 karsintoihin osallistunutta maata, nyt luku oli 31. Ammoisina aikoina ulos jääviä on ollut paljon vähemmänkin.

Karsintalohkosta: Siinä ei ollut enempää pahoja joukkueita, koska Suomi oli hyvillä NL-otteillaan pelannut itsensä kolmoskoriin. Silti neloskorista tuli (Romanian ohella) se kaikkein pahin vastustaja, Kreikka. Bosnia ei missään nimessä ollut kakkoskorista mikään helpoin vastustaja. Armeniakaan ei vitosesta, ja olikin lopulta se lohkon banaaninkuori johon muut kaatuivat.
Karsintahetkellä Suomi oli FIFA-rankingissa 58. Bosnia 34. Kreikkakin 43. vaikka tuli siis Suomen takaa korista.

Ja tähän ranking-argumenttiin olisi tietysti aika helppo ottaa vertailu jääkiekkoon, mutta se hedelmä roikkuu vähän liiankin alhaalla. No vähän tuli huitaistua.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
No vähän tuli huitaistua.
Kiitos kun huitaisit.

Ensinnäkin kisoihin pääsi karsinnoista 20 maata. Loput 4 paikkaa tulee Kansojen Liigan playoffien kautta. Jo viime kisat pelattiin 24 maalla.
Tiedän kyllä. Kyse on kuitenkin EM-kisoista pääsystä ja sinne pääsee 24 joukkuetta. Ja tiedän, että sinne viimeksikin pääsi 24 joukkuetta. Pointtini tässä on oikeastaan se, että Suomi lähti näihin EM-karsintoihin UEFA rankingilla 28 ja kun 24 pääsi kisoihin, kisoihin pääsy vaati periaatteessa 4 korkeammalla Rankingilla olevan pudottamista. Ei siis vaadittu hirveää tasonnostoa, kun vastaavasti MM-kisoissa vaadittiin hurjaa sellaista, koska Suomella ei ollut yhtään nimekästä NHL-miestä mukana.

Karsintalohkosta: Siinä ei ollut enempää pahoja joukkueita, koska Suomi oli hyvillä NL-otteillaan pelannut itsensä kolmoskoriin.
Nämä Suomen hyvät NL-otteet oli samaa tasoa kuin EM-kisoissakin. Kaikille "samantasoisille" joukkueille hävittiin vieraissa ja voitettiin kotona. Itseäni häiritsee tässä se, ettei Suomi ole voittanut yhtään joukkuetta ollessaan niin sanotusti ennakkoon heikompi. Kotietu mielestäni kallisti vaa'an Kreikkaa ja Bosniaa vastaan Suomelle.

Silti neloskorista tuli (Romanian ohella) se kaikkein pahin vastustaja, Kreikka. Bosnia ei missään nimessä ollut kakkoskorista mikään helpoin vastustaja. Armeniakaan ei vitosesta, ja olikin lopulta se lohkon banaaninkuori johon muut kaatuivat.
Karsintahetkellä Suomi oli FIFA-rankingissa 58. Bosnia 34. Kreikkakin 43. vaikka tuli siis Suomen takaa korista.
Voi hyvin olla, että se palveli Suomea, että lohkossa oli suht. tasaväkinen nelikko tavoittelemassa jatkopaikkaa. Paljon mahdollisuuksia kompastua - etenkin tunteikkaille slaaveille. Ja Suomellahan kävi hyvä onni, kun Henrykh Mikhtarian (Armenian ehdoton tähtipelaaja) loukkaantui juuri ennen Suomen vierasmatsia, jonka avulla päästiin ottamaan sieltä vieraspisteet, jota nämä muut eivät ilmeisesti saaneet.

Tarkoitukseni tässä ei ole himmentää Huuhtajien suoritusta, joka oli tietenkin hyvä. (Vaikka siltä tämä voi vaikuttaa) En kuitenkaan pidä Bosniaa ja Kreikkaa Suomea yksilötaidoltaan hirveästi parempana joukkueena, enkä muitakaan, jotka lopulta (todennäköisesti) jäävät pois EM-kisoista (paitsi Serbia tai Norja, joilla kävi huono tuuri kohdatessaan toisensa). FIFA-rankingiin vaikuttaa viimeisen neljän vuoden aikana pelatut ottelut, ja Suomen joukkue uudistui Kanervan myötä kiitettävästi. Joten kisojen kokoonpano ei ollut täysin verrannollinen esimerkiksi Bosnian silloiseen rankingiin. Bosnia on kuitenkin ollut laskusuunnasta viime vuosikymmenen alkupuoleen verrattuna ja Suomi nousussa. Pointtini on lähinnä siinä, että Leijonat teki kovemman urotyön, kuin Huuhkajat, ja olisi siten ansainnut olla vuoden joukkue.

Käsi sydämellä. Osasin toivoa Huuhkajille tänä vuonna EM-kisapaikkaa, vaikka pessimisti minussa pelkäsikin, että Suomi onnistuu jotenkin sössimään sen. Mutta enpä olisi mitenkään uskonut, että Leijonat voittavat maailmanmestaruuden sillä arsenaalilla, verrattuna muiden joukkueisiin.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Käsi sydämellä. Osasin toivoa Huuhkajille tänä vuonna EM-kisapaikkaa, vaikka pessimisti minussa pelkäsikin, että Suomi onnistuu jotenkin sössimään sen. Mutta enpä olisi mitenkään uskonut, että Leijonat voittavat maailmanmestaruuden sillä arsenaalilla, verrattuna muiden joukkueisiin.
Toki näinkin. Ehkä sekin hiukan vaikuttaa, että toisessa lajissa Suomen on nyt siis mahdollista voittaa ö-maajoukkueella maailmanmestaruus*, kun taas toisessa on vuosikymmenistä toiseen ollut aina Suomelta parhaat mukana ja ikinä ei ole päästy edes kisoihin.
*Ja perkeleen hieno mestaruus se olikin, en sitä tarkoita, vaan ehkäpä Suomen tasoa suhteessa lajin globaaliin tasoon. Ts jälkikäteen arvioituna, tuon tasoisia tai parempia leijonajoukkueita olisi saanut kasaan suomalaisista pelaajista lukuisia (varmaankin ainakin 5 jos olisi hiukan hajauttanut kärkiosaamista) ja Jalonen olisi yhtälailla voinut valmentaa nekin mestariksi. Huuhkajat kun vaihtaisi viidesti, niin kyyti olisi todella kylmää.
 
Viimeksi muokattu:

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voi hyvin olla, että se palveli Suomea, että lohkossa oli suht. tasaväkinen nelikko tavoittelemassa jatkopaikkaa. Paljon mahdollisuuksia kompastua - etenkin tunteikkaille slaaveille. Ja Suomellahan kävi hyvä onni, kun Henrykh Mikhtarian (Armenian ehdoton tähtipelaaja) loukkaantui juuri ennen Suomen vierasmatsia, jonka avulla päästiin ottamaan sieltä vieraspisteet, jota nämä muut eivät ilmeisesti saaneet.
Mkhitaryan pelasi Suomea vastaan Armeniassa pelatussa ottelussa, joten tuo ei käy selitykseksi. Turun pelissä oli loukkaantuneena, mutta tuskin olisi pystynyt sen kummempaa eroa siinä pelissä tekemään, sillä niin omaa luokkaansa Suomi oli.

Tottakai sitten mm. Pjanic oli pelikiellossa Suomi - Bosnia -ottelussa.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Eiköhän Englannin Valioliiga ole vähän kovempi sarja kuin jääkiekon AHL.

Ei piikkinä, mutta mieti uudelleen mitä tarkoitin vertauksella. Tietääkseni Pukki ei ole voittanut maalikuninguutta Valioliigassa koskaan, ei tule myöskään voittamaan. Toistetaan, että Pukki on hyvä pelaaja, mutta nyt tuli saavutus joillain muilla avuilla, kuin että olisi ollut koko Suomen paras urheilija. Toiseksi valinta on ylipäätään arveluttava, koska et voi vertailla eri lajeja keskenään, joten menköön näin tällä kertaa.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pukin valinnasta en suostu edes debatoimaan (muut Huuhkajien voittamat palkinnot debatoitavissa). Karsinnoissa kymmenellä maalillaan samassa kastissa Cristiano Ronaldon ja Harry Kanen kanssa. Norwichissa ollut mukana 12 maalissa, kun joukkue on tehnyt koko kaudella 22 maalia. Tärkeys nähtiin viime viikonloppuna, kun Norwich ei muodostanut minkäänlaista uhkaa ManU:lle. Pukki on se x-factor tuossa joukkueessa, joka pitää vastustajat edes hieman varpaillaan.

Lisäksi Valioliiga on nyt paljon parempi sarja kuin 2000-luvun alussa, jolloin siellä pelasi useampia suomalaisia.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei piikkinä, mutta mieti uudelleen mitä tarkoitin vertauksella. Tietääkseni Pukki ei ole voittanut maalikuninguutta Valioliigassa koskaan, ei tule myöskään voittamaan.
Mistä olet päätellyt, että Pukin valinta perustuu edellisen kauden Mestaruussarjan maalikuninkuudelle? Tuon jälkeen Pukki on mm. valittu Valioliigan kuukauden pelaajaksi ja paukuttanut 10 maali EM-karsinnoissa. Eiköhän tämä ole otettu huomioon arviossa.

Toistetaan, että Pukki on hyvä pelaaja, mutta nyt tuli saavutus joillain muilla avuilla, kuin että olisi ollut koko Suomen paras urheilija. Toiseksi valinta on ylipäätään arveluttava, koska et voi vertailla eri lajeja keskenään, joten menköön näin tällä kertaa.
Kerta tunnut paremmin tietävän, niin kuka mahtaa olla tämä henkilö, joka on "koko Suomen paras urheilija"?

Lajeja ei siis mielestäsi voi vertailla keskenään, mutta uskallat kuitenkin itse väittää, että Pukki ei ole paras. Tämän lisäksi olet ilmeisesti nähnyt kristallipallosta, että hän ei voi koskaan voittaa Valioliigan maalipörssiä.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toki näinkin. Ehkä sekin hiukan vaikuttaa, että toisessa lajissa Suomen on nyt siis mahdollista voittaa ö-maajoukkueella maailmanmestaruus*, kun taas toisessa on vuosikymmenistä toiseen ollut aina Suomelta parhaat mukana ja ikinä ei ole päästy edes kisoihin.
Eikö siinä juuri korostu se, kuinka erityinen joukkue Suomella oli noissa lätkän MM-kisoissa. Ja turha väittää, että jalkapallo on laji, jossa vastaavalla "ö-maajoukkueella" ei voisi menestyä. Hyvä joukkue pystyy kyllä nujertamaan isojakin joukkueita. Islanti oli hyvä esimerkki päästessään kahdeksan parhaan joukkoon pudotettuaan neljännesvälierissä Englannin ja laitettuaan Ranskan koville välierissä (joihin pääsi toinen yllättäjä Wales). Suomi ei kellistänyt näissä karsinnoissa (tai kansojen liigassa) ketään ennalta selkeästi kovempaa joukkuetta, jolla voisi perustella sen, että juuri tuossa joukkueessa oli jotain poikkeuksellisen hyvää.

Ja vasta kaksi kertaa kisoihin on otettu 24 joukkuetta (2012 -16 joukkuetta), joten on turha vertailla tämän joukkueen saavutuksia aiempiin maajoukkueisiin. Tämä joukkue sijoittui karsinnoissa sijalle 20, joten sillä olisi jääty pihalle vuonna 2012 ja aiemmin.

Mutta alleviivaan sitä, että joukkueella oli iso "mörkö" niskassa, koska tuska kisoihin pääsystä oli kova. Ja joukkue hoiti kunnialla kotiin kaikki ottelut, jotka oli niitä "täytyy voittaa"-matseja, eli Kreikka ja bosnia kotona ja Armenia ja Lichtenstein kummassakin osoitteessa. En siis halua vähätellä Huuhkajien saavutusta. En vain pidä sitä yhtä "uskomattomana" kuin Leijonien suoritusta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Islanti oli hyvä esimerkki päästessään kahdeksan parhaan joukkoon pudotettuaan neljännesvälierissä Englannin ja laitettuaan Ranskan koville välierissä (joihin pääsi toinen yllättäjä Wales).
Korjataan sen verran että ei se Islanti Ranskaa niin koville pistänyt puolivälierissä (ei suinkaan välierissä), vaan hävisivät aika selkeästi 5-2. Wales toki eteni ihan välieriin saakka.
 
Kun 24 joukkuetta 55 joukkueesta (ja näistä suunnilleen 23 joukkuetta on fifa-rankingin mukaan selkeästi Suomea huonompia), ei saavutus ole niin spektaakkelimainen, kuin miltä se pitkän odotuksen päätteeksi kieltämättä tuntui.

Haastakaa tämä näkökulma, koska mielelläni olen väärässä.

Lajeja on tietysti vaikea vertailla mutta otetaan nyt noi lukemat, 24/55. Mitkä oli samat lukemat jääkiekon EM-kisojen karsinnoissa? Yritän vain tässä hahmotella ollaanko missä kokoluokassa lajien suhteen.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Tietyllä tavalla talvikauden kestävät sarjat ovat jossain määrin ongelmallisia kun suorituksia aletaan arvioimaan. Tämä pätee tietysti moniin joukkuelajeihin, mutta yhtä lailla vaikka hiihtolajien maailmancupeihin.

Isot pystit jaetaan keväällä, mutta niihin vaikuttavat myös omalla tavallaan myös syksyn suoritukset. Jos Kaisa Mäkäräinen voittaisi kaikki maailmancuposakilpailut ennen vuodenvaihdetta ja uuden vuoden puolella ei enää yhtään, mutta alkukauden ylivoima riittäisi silti maailmancupin kokonaisvoittoon, niin kokonaisvoitto vaikuttaisi varmasti enemmän juuri siihen vuoteen.

Pukin kohdalla viime vuoden seurajoukkuesaldo oli siis puolikas kausi Championshipissa ja puolikas Valioliigassa. Ensinmainitussa hän oli sarjan paras pelaaja ja toki saanut tunnustusta myös Valioliigan puolella.

Pukin osuus Suomen saavuttamaan EM-kisapaikkaan on toki myös bonusta. Tuon arviointi oli sikäli helppoa, että karsintalohko pelattiin kokonaisuudessaan kalenterivuoden aikana.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mihinkään muuhun kantaaottamatta niin jokainen, joka pitää lätkän MM-kultaa jonain kovana urheilusuorituksena elää kyllä säälittävän syvällä suomalaisessa kendo-kuplassa. Vuosittain pelattava kaljanhuuruinen höntsäturnaus jonka tosiaan voi vahingossa voittaa täysin D-tason maajoukkueellakin.
 
Salama44

Tämä on täyttä totta. Paljon hehkutetaan venymistä kun voitettiin ne joukkueet jotka olivat täynnä NHL pelaajia.

Minkä tasoisia pelaajia ja mitä joukkueita? NHL status ei tee välttämättä mitään huippua MM-kisoissa. Jos ne stä olisivat niin suuri osa ei tulisi kisoihin vaan pelaisivat siellä. Jotku joukkueet koottiin lentokentällä kun Suomi valmistautui kuukauden hiomalla kuvioita. Sellainen riitti B-tason joukkueellakin mestaruuteen

Kaikki kunnia Teemu Pukille vuoden urheilijatittelistä ennätysäänillä. Hän on sen todella ansainnut.

Vaikka historiaa ei saisi monen mielestä ottaa palkinnoissa huomioon niin tässä tehtiin suomalaista urheiluhistoriaa jonka kaksi tärkeintä pelaajaa olivat listan kärjessä ilman heitä Suomi ei olisi ikinä kisoihin selvinnyt.
 
Salama44

Jäsen
Suomi ei kellistänyt näissä karsinnoissa (tai kansojen liigassa) ketään ennalta selkeästi kovempaa joukkuetta, jolla voisi perustella sen, että juuri tuossa joukkueessa oli jotain poikkeuksellisen hyvää.

Höpö, höpö. Nyt ei ole faktat kohdallaan.

Suomi voitti kotonaan Bosnia-Herzegovinan 2-0 ja Kreikan 1-0. Molemmat olivat karsintoihin lähdettäessä fifa rankingissa Suomen edellä. Edellä mainittu n. sijalla 20 ja Suomi jossain sijalla 60 tai vieläkin huonommin. Kanervan aloittaessa valmentajana sijoitus oli yli 100.

Varsinkin se Bosnia voitto selvästi paremmasta joukkueesta ratkaisi kisoihin pääsyn.
 
Salama44

Jäsen
[QUOTE="Lystikäs, post: 8610018, member: 69631"

Haastakaa tämä näkökulma, koska mielelläni olen väärässä.
[/QUOTE]

Hävisi nekin Saksan tasoiselle joukkueelle, mutta sattuivat voittamaan oikeat peli ja tuuriakin tarvittiin. Tolppa ulos ja rolppa sisään niin olisivat pudonneet jo puolivälierissä vaikka kisoissa pelaa 6 varteenottevaa maata. Suomi oli lisäksi jääkiekkorankingissa 3 joukossa joten ei tarvinnut voittaa montaa itseään ennalta parempaa maata.

Mitä väärää on siinä että Huuhkajat voittavat oikeat pelit ja häviävät jonkun jolla ei ollut merkitystä?
 
Salama44

Jäsen
Bryggaren laji oli juosta 110m suora, merkitty linja jossa oli vakiopaikoissa vakiokorkuiset aidat. Kyrön laji yhtä suoraviivainen. On ihan luonnollista, että heillä on alemmuudentunne älyä/pelisilmää/kamppailua vaativia pallopelejä kohtaan.

Bryggare saavutti pikajuoksuihin kuuluvissa aidoissa MM hopeaa ja Olympiapronssia. Se on kovempi saavutus kuin yksikään Suomalaisen jääkiekkoilijan saavutus arvokisoissa. Jääkiekkoilijoiden äly nähtiin taas eilen. Jos et saa kaveria muuten pysähtymään pimennä se päähän taklaamalla niin pysähtyy.
 
Salama44

Jäsen
Brittilehti listasi maailman 100 parasta jalkapalloilijaa. Teemu Pukki sijalla 84.
Suomen vuoden paras on siis omassa lajissaan nippanappa sadan joukossa.
"Ei hyvin mene".

Monesko marko Anttila on paljon pienemmän lajin eli jääkiekon pelaajien joukossa. Veikkaan ettei mahdu sadan parhaan joukkoon. Jos olisi pelaisi NHL:ssä

Missä muualla Anttila on tehnyt tärketä maaleja kuin MM-kisoissa? Onko Jokerit voittanut hänen ansiosta mitään?
 
Salama44

Jäsen
Teemu Pukin nousu noin tärkeään rooliin pienen maan maajoukkuessa joka ei ollut koskaan ennen selvinnyt arvolisoihin karsinnoista ja pienen seuran edustajana Englannissa on käsittämättömän kova saavutus.

Jos jääkiekkoilijat joutuisivat karsimaan ensin EM-kisoihin 55 maasta ja MM-kisoihin 200 maasta kun Euroopassa on se tusina kiintiöpaikkaa arvostaisin enemmän. Nyt on se 6-8 maata joiden pelejä jaksaa katsoa. 16 joukkueen paisutetut kisat osoittavat isot tasoerot. Edes se ei vastaa jalkapallon EM-karsintoja. Sitten on vielä se parhaiden pelaajien puuttuminen vähän kuin Olympiajalkapallossa. Kuka muistaa jalkapallon viimeisen Olympiakullan?

Kun Suomi tekee jakapallossa vielä talvi olosuhteiden puolesta samaa kuin jos Espanja nousisi jääkiekon A-sarjaan niin onhan tuo Huuhkajien saavutus kova ja Pukin osuus siinä täysin ratkaiseva. Kukaan muu niitä maaleja ei nykyisestä joukkueesta olisi kyennyt tekemään.

Miksi jääkiekkoilijaa ei ole koskaan valittu on yhteensattumien summa. Kun kaikki parhaat ovat olleet mukana ja voitto on tullut kuka suomalainen erottui joukosta samalla tavalla. Kurrin aikana oli syöttökone Gretzky. Teemu teki 76 maalia, mutta mitä sillä voitti. Muutama muukin ollut mukana voittamassa, mutta kuka heistä oli ratkaisevassa roolissa. Ehkä olivat enemmän yksi muiden joukossa. Jos Pukki olisi ollut vain yksi muiden Joukossa Norwich ei pelaisi Valioliigassa eikä Suomi EM-kisoissa.
 
Salama44

Jäsen
VUODEN URHEILIJAAN LUOTETAAN. KAUDEN 10 MAALI KAUNIISTI RANKKARISTA VALIOLIIGASSA!

Eikä kahden edellisen kauden vuoden paraskaan huonosti hiihtänyt. Vapaa kehittyy vauhdilla ja nyt jo siinkin toinen maailmancupissa. Todellisia superurheilijoita.
 
Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Bryggare saavutti pikajuoksuihin kuuluvissa aidoissa MM hopeaa ja Olympiapronssia. Se on kovempi saavutus kuin yksikään Suomalaisen jääkiekkoilijan saavutus arvokisoissa. Jääkiekkoilijoiden äly nähtiin taas eilen. Jos et saa kaveria muuten pysähtymään pimennä se päähän taklaamalla niin pysähtyy.
Höpö höpö. Jos olisi ollut edes kymmenottelu kyseessä niin voisi kokonaisvaltaisena urheilijana arvostaa joukkuelajien taitajien tasolle. Pukit ja Anttilat vie urheilullisissa ansioissa näitä steroideilla pumpattuja etusuoran koikkelehtijoita sata nolla.
 
Fordél

Jäsen
Nämä Suomen hyvät NL-otteet oli samaa tasoa kuin EM-kisoissakin. Kaikille "samantasoisille" joukkueille hävittiin vieraissa ja voitettiin kotona. Itseäni häiritsee tässä se, ettei Suomi ole voittanut yhtään joukkuetta ollessaan niin sanotusti ennakkoon heikompi. Kotietu mielestäni kallisti vaa'an Kreikkaa ja Bosniaa vastaan Suomelle.

Suomi oli altavastaaja Bosniaa vastaan kotona Tampereella, mistä kertoivat ko. matsin vedonlyöntikertoimetkin. Siitä matsista napattu 2-0 voitto oli kova suoritus ja venyminen.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Lajeja on tietysti vaikea vertailla mutta otetaan nyt noi lukemat, 24/55. Mitkä oli samat lukemat jääkiekon EM-kisojen karsinnoissa? Yritän vain tässä hahmotella ollaanko missä kokoluokassa lajien suhteen.
En tiedä miten lajien kokoluokka liittyy siihen, mikä on ollut vuoden paras joukkue, ja juuri suomalaisen urheilugaalan näkökulmasta. Jalkapallo on aina se suurin laji. Totta kai saavutus on huikeampi mitä harrastetumman lajin keskuudessa se tulee. Ja lukua 24/55 vastaava luku lienee 16/81 mikäli hait jääkiekon MM-lopputurnaukseen päässeitten joukkueiden lukumäärää - vaikka suurimmalle osalle joukkueista kisapaikka aiempien ”meriittien” ohella automaattinen, kuten Suomelle.

Mutta ilmeisesti haet sitä, onko jalkapallon EM-kisapaikka isompi saavutus kuin jääkiekon Maailmanmestaruus, ja rehellisesti sanottuna - en osaa sanoa. Ehkä. Mutta siitä en ole puhunut, vaan siitä kumpi joukkue teki häikäisevämmän suorituksen - kumpi oli kovempi joukkueena, ja mielestäni se oli Leijonat. Kuten sanoin, heidän suorituksensa oli pieni ihme, kun taas Huuhkajien suoritus oli mielestäni hyvä, mutta koska eivät oikein kyenneet haastamaan Bosniaa ja Kreikkaa vieraissa tai Italiaa kummassakaan, niin joukkue ei ylisuorittanut ja kisapaikkaan tarvittiin Armenian ja Lichtensteinin apua, koska yhteisten pelien maalieron perusteella Suomi olisi hävinnyt tasatilanteessa sekä Kreikalle, että Bosnialle. Enkä halua vähätellä Bosnian ja Kreikan kukistamista kotona, mutta ei nuo maat olleet todellisuudessa juuri Suomea edellä, vaikka tuo yksi nimimerkki niin tuossa edellä väittää. Suomi hallitsi molempia otteluita kotonaan. Bosniaa vastaan Suomi vei laukaukset 13-5 ja maaliin kohti menneet laukaukset 8-1. Kreikkaa vastaan Suomi vei laukaukset vain 8-6, joten itse matsi oli tasaisempi, mutta Kreikka pelasi huonoa futista, ennen kuin antoivat valkulleen kenkää. Ennen tuota matsia Armenia oli voittanut Kreikan vieraissa 2-3, ja Suomen jälkeen Lichtenstein vei Kreikalta vieraskentällä pisteen 1-1 tasurilla. En näin ollen voi väittää, että Suomi olisi tuossakaan matsissa kohdannut itseään parempaa vastustajaa.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Suomi oli altavastaaja Bosniaa vastaan kotona Tampereella, mistä kertoivat ko. matsin vedonlyöntikertoimetkin. Siitä matsista napattu 2-0 voitto oli kova suoritus ja venyminen.
Suomi oli selkeästi parempi joukkue. Vedot maalia kohti 8-1. Vedonlyöntikertoimia pyörittävät tahot eivät olleet hereillä. Suomi oli nosteessa ja Bosnia taas ei. Ymmärrän, että voit tehdä tästä johtopäätöksen, että Suomi pelasi paremmin, mutta harvemmin todelliset altavastaajat pystyvät dominoimaan pelitapahtumia samalla tavalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös