TV-sarjaketju

  • 2 181 225
  • 9 688

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Harmi, toista kautta on kyllä juurikin kutsuttu heikoimmaksi hieman hitaamman tarinan etenemisen takia. Mutta väitän että kokonaisuuden kannalta sarja ei olisi yhtä hyvä ilman tuota "pohjustuskautta", kolmas ja neljäs kausi korvaa kaiken.

Itsellä olisi tarkoituksena tänään jatkaa vihdoin Americansia, viimeinen kausi enää jäljellä enkä edes muista minkä takia jäi joskus kesken vaikka sarjasta pidinkin.
Mulla on itseasiassa molempien sarjojen kanssa sama, Mr. Robot jäi toisella kaudella kesken ja Americans kai kolmannella. Pitäisi molemmat katsoa loppuun, kaikkien arvioiden perusteella kuitenkin laatua on vielä jäljellä.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Mr Robotin eka kausi oli loistava, hiukan kyllästyin toisen kauden aikana ja siihen jäi.

Lisättäköön vielä se että kun olen +40v niin sekin vaikuttaa, aikuiseen makuun aikuiset päärooleissa vaikuttaa asiaan. Esimerkiksi Umbren Ray Donovanin ja vaikkapa Californication pääroolit perheongelmineen kolahtaa...
Täysin sama kävi itsellä Mr.Robotin kanssa. Siitä huolimatta, että itse olen kutakuinkin samanikäinen ja samassa elämänvaiheessa sarjan päähenkilön kanssa. En tiedä, sarja ei vain jostain syystä lähtenyt koskaan itselleni. Ehkä tuolle on vielä myöhemmin annettava mahdollisuus, kun täällä sen verran tunnutaan kahta viimeistä kautta hehkutettavan.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mullakin on toi Mr. Robot jämähtänyt toiseen kauteen. Pitäisi kai väkisin se katsella läpi, jos se kerran siitä paranee.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Sieltä alkoi nyt ykköseltä se Karppi. Meinasin vilkaista mutta painoin infonappia ja huomasin että tämä on poliisisarja osa miljoona. Kyllästyttääkö ketään muuta se että suomalainen(vai onko peräti koko skandinaavi) draama on pelkkää poliisisarjaa poliisisarjan perään? Missä breaking bad tai sopranos wannabe-sarjat on? Pelkkaa kettua täällä tehdään.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
vai onko peräti koko skandinaavi) draama on pelkkää poliisisarjaa poliisisarjan perään?

No ei ole pelkää poliisisarjaa… vähän esimerkkejä äkkiä

Tanskalaiset:
Vallan Linnake (politiikka, ehkä paras tv sarja imo ikinä) tai Perilliset (sukutarinaa) tai Huuto syvyydestä (loistava pappisperheen stoori) tai 1864 (sota, Tanska isottelee Preussille ja kuinka sitten kävikään)



Norja:

Halvbroren (Lars Saabye Christensenn kirjasta loistava sarja) Mustamaalattu (draama kotiin palaavan menestyjän historiasta kotipaikkakunnallaan), Berliinin poppelit (Anne B. Ragden kirjoihin pohjaava huippudraama), Lilyhammer (rikoskomedia), Miehitetty (Venäjä miehittää Norjan), Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito (Johan Harstadin romaaniin perustuen), Taistelu kuoleman vedestä (WWII sarja saksalasiten yrityksestä rakentaa atomipommi norjalaisen raskaanvedentehtaan avulla), Unelmien maa (kuinka Norja öljyä löysi), Valkyrien (laiton sairaala tunneleissa.. tästä juuri brittiversio tulossa) tai no… Skam??



Ruotsalaiset:

Maan povessa (fantasiaa.. Metsä fantasiaa), Ängelby (yritti jäljitellä edellistä) Vettä sakeampaa (sukutarinaa Ahvenanmaalta), Solsidan (HEI! parasta komediaa ikuna, varsinkin alku kaudet), Tervetuloa Ruotsiin! (yritti sekottaa Lillyhammerin ja solsidanin, toimi mulle, mutta kahteen kauteen jäi), Väster om friheten (kansainvälinen agenttuijuttu), Hubotit – melkein ihmisiä (scifiä, hyvää sellasta), Farang (huumesotkuja thaimaassa), Neiti Frimanin taistelu (historiallista dramaa naisten menestyksestä), Björnstad (jääkiekkosarja ja tällä ei tunneta?!) ja just alko Hamilton .. ja toki on rikossarja, mutta Tukholmaan 1790 sijoittuvana listaan kuuluva AD 1790.



islantilaisista en muista kun rikossarjoja (esim Loukussa tai Case) näin äkkiseltään, mutta minisarja Flateyn mysteeri on ehkä kuitenkin enemmän draama



.. ja päälle kasa loistavia rikosdraamoja..
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Miksi suomalaiset tekee vaan poliisisarjaa?
Kieltämättä, jos jättää poliisi/rikossarjat sekä selvästi komedialliset sarjat pois, niin mikä mahtaa olla viimeisin vakavasti otettava kotimainen draamatekele. No Syke tietysti pyörii parhaillaankin, eikä se ehkä ole komediasarja kuin tahattomasti, mutta enempi saippuasarja.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kieltämättä, jos jättää poliisi/rikossarjat sekä selvästi komedialliset sarjat pois, niin mikä mahtaa olla viimeisin vakavasti otettava kotimainen draamatekele.

Invisible Heroes. Eli 'Näkymättömät sankarit', joka siis kertoo tositapahtumiin perustuen kahdesta suomalaisdiplomaatista, jotka pelastavat tuhansien ihmisten hengen Chilessä vuoden 1973 sotilasvallankaappauksen aikaan. Oli kyllä hyvä!
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Helvetin hyvä luettelo laatusarjoista

Ei voi kyllä enempää maut kohdata.

Ruotsalaisiin sarjoihin lisäisin mainion ravintolanpyörittämiseen nivoutuvan ihmissuhdedraaman Vår tid är nu - Meidän aika on nyt. Kolmas ja vika kausi päättyi juuri. Suosittelen tätäkin.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Narcos ehti olla jokusen vuoden jo odottelemassa vuoroaan, kunnes viimein pääsi ilmaiskanaville jakoon. Ei sattunut tällä välillä sellaista kanavapakettia, jolta olisi sarjaa päässyt katsomaan.

Kannatti odottaa. Tunnelma sitoo ruutuun kiinni. Pelkästään puhuttu kieli on jo yksinään niin hieno elementti, jonka vuoksi aion liimautua ruutuun jatkossakin.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Täälläkin mainittu Fleabag on ihan hauska. Britit osaa ihmeen laadukkaasti tehdä nämä arkiset ja härskit tilannekomediat.

Itse kumarran syvästi brittien suuntaan komedioissa, kaikki tietää viime vuosituhannelta Monty Python, Lunta tupaan ja Hale & Pace. 2000-luvulta loistava Big Train, erinomainen Green wing ja tietenkin Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin tekeleet. Peep Show oli myös kelpo tekele.

Jos vaastaavia heittää ilmoille niin antaa tulla.

Tanskalainen Klovn parasta pohjoismaista tältä suunnalta, Finaalia odotellessa.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Oho, ihan puskista Netflixiin ilmestynyt paljon parjatun Knightfallin kakkoskausi. Ensimmäisen kauden joutui hampaat irvessä katsomaan läpi ja olihan se aikamoista tuubaa. Aihepiiri vaan on niin kiinnostava, ettei voi jättää väliin.

Toiselle kaudelle vedetty aika selkeä "reboot" kaiken muun paitsi tarinan puolesta ja vaikka tässä edelleen on omat urpoilunsa dialogin, pökkelöhahmojen ja tollasen yleisen "salkkaritouhun" kanssa, hupsahti tossa muutama jakso ihan sutjakkaasti läpi ilman isompaa kipuilua. Varmaan odotukset niin alhaalla, ettei typeryydet tunnu missään. Ja
Luke Skywalker näyttelee äkäistä jedi...eikun templar-koutsia!!! Ja vaikkei tissejä sarjassa näy, niin tämän maailman naiset tuntuisi olevan nunnista konniin melkosen vetävän näköisiä.

Eipä tämä mitään elämää suurempaa draamaa ole, mutta ihan mukiinmenevää mestistason humppaa. Kyllä tällainen kevyempikin meno välillä maistuu, vähän samaa henkeä tässä on kun Last Kingdomissa. Joka tapauksessa selkeästi eteenpäin menty ekasta kaudesta, ainakin mun muistikuvien mukaan.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Jos vaastaavia heittää ilmoille niin antaa tulla.
Gervaisin mainitsitkin, mutta varmistetaan nyt että After Life on tuttu? Sysimustaa huumoria semi-vakavasta aiheesta, saattoi siinä katsoessa nauramisen ohella olla välillä roska silmässäkin, en myönnä.

Myös Netflixistä löytyvä Derry Girls oli yllättävän hauskaa kamaa, vaikka noin yleisesti tuollainen aihepiiri ei kyllä uppoa.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Itse kumarran syvästi brittien suuntaan komedioissa, kaikki tietää viime vuosituhannelta Monty Python, Lunta tupaan ja Hale & Pace. 2000-luvulta loistava Big Train, erinomainen Green wing ja tietenkin Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin tekeleet. Peep Show oli myös kelpo tekele.

Täsmälleen samaa mieltä että britit on tod.näk. maailman hauskinta väkeä mutta se tulee esiin täydellisesti sketsisarjoissa.
Sitcom-muodossa ei niinkään. Kovan arvostukseni saa Musta Kyy ja Office mutta muuten menee jenkeille kyseinen kategoria. Sketsihuumori on silti paljon hauskempaa ja niissä britit on ylivoimaisia.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Oho, ihan puskista Netflixiin ilmestynyt paljon parjatun Knightfallin kakkoskausi. Ensimmäisen kauden joutui hampaat irvessä katsomaan läpi ja olihan se aikamoista tuubaa. Aihepiiri vaan on niin kiinnostava, ettei voi jättää väliin.

Katoin 7 jaksoa ekasta ja lopetin.. kunnes Mark Hamillin kerrottiin olevan 2 seasonissa, joten katoin ykkösenkin loppuun voidakseni jatkaa kakkoseen.. Hamil miekka kädessä hei :-)
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Myös Netflixistä löytyvä Derry Girls oli yllättävän hauskaa kamaa, vaikka noin yleisesti tuollainen aihepiiri ei kyllä uppoa.
After Life on tuttu ja olen Gervaisia katsellut tuoreeltaankin niin Golden Globeissa, Humanity -stand upeissa jne. Mun näkövinkkelistä parasta stand uppia ja roastaamista. Jenkit ei tälläkään saralla uppoa itselle erityisen hyvin. Ehkä Arsenio Hallin stand up Netflixistä oli nostalgia mielessä jees, mutta vain nostalgia mielessä itsekin heiluttelin nyrkkiä ilmassa.

Kiitti Netflix vinkistä.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Areenassa brittijännäri Ilmiantaja (Informer). Kuusi jaksoa erittäin laadukasta meininkiä. Muutama kökköys* tietysti, mutta tunnin jaksot menee poikkeuksellisen nopeasti ja homma etenee. Hyvät näyttelijät, varsinkin nämä ns siviilit oli tuoreita kasvoja.


Huom tämä sisältää ihan kovan luokan spoilerin
*
-Miksi se kahvilaiskun tekijä piti käytönnössä paljastaa tarkkasilmäiselle katsojalle jo ~kakkosjaksossa? Olisi minusta ollut kivempi katsojakokemus ilman tuota, vaikka loppu sisälsikin aika epäuskottavan juonenkäänteen niin lopputulos kuitenkin odotettu.
-Charlie-kuvio oli aika väsynyt. Jos tämä olisi ollut kakkoskausi ja uusnatsit ykköskausi niin sitten ok, mutta tällaisenä vähän turha.
Tulipa eilen katsottua Areenasta Ilmiantaja. Laadukas sarja, missä mielenkiinto säilyi.

Mitä tulee kökköilyyn, niin ainahan niitä on, mutta ei tässä sarjassa pilannut katselukokemusta. Vastineeksi voisi laittaa kehutun Sorjosen, jossa saa etsiä nautintoa kökköilyn seasta.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
En tiedä voiko olla mahdollista, että jokin muu toimija nappaisi sarjan, mutta varmaan epätodennäköistä.
Tuota Dark Toweria on pyöritetty niin paljon, että tuskin liikkuu. Eikö jo HBO kertaalleen hylännyt projektin, jonka jälkeen ei meinannut löytyä millään uutta kotia, kunnes Amazon antoi mahdollisuudet.
Toki uusia tekijöitä (mm. Apple) on hypännyt sen jälkeen mukaan, joten pieni toivo on, mutta kai tuo jotain kertoo projektista, että se ei meinaa oikein millään kelvata kellekkään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
After Life on tuttu ja olen Gervaisia katsellut tuoreeltaankin niin Golden Globeissa, Humanity -stand upeissa jne. Mun näkövinkkelistä parasta stand uppia ja roastaamista. Jenkit ei tälläkään saralla uppoa itselle erityisen hyvin. Ehkä Arsenio Hallin stand up Netflixistä oli nostalgia mielessä jees, mutta vain nostalgia mielessä itsekin heiluttelin nyrkkiä ilmassa.

Kiitti Netflix vinkistä.
Joko on Derek tullut Netflixistä katsottua?
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Joko on Derek tullut Netflixistä katsottua?
Gervaisin tekeleet on hyvin perattu läpi mutta Derek ei jostain syystä täysin uponnut katsoin vain muutaman, Extras tosin oli mielestäni loistava ja se löytyy vieläpä DVD formaatissa hyllystä kuten Officekin.
Oliko Derek muuten spin offi jostain Gervaisin tekeleestä, Extrasista tai jostain.

Gervais Merchant tekeleet on takuuvaramaa myös, Idiot Abroad oli ehkä parhaimpia näkemiäni matkailuohjelmia. Tuolta suunnalta kaipaisi lisää tekosia. Nämä herrat kuten Gervais on parhaimmillaan mahdollisimman dokumentaarisissa ja vakavasti otettavissa ohjelmissa missä tilannekomiikka loistaa.
 
Innostuin katsomaan Netflixistä The Peep Show -sarjaa, mutta huomasin, että tarjolla on vain kolme ensimmäistä kautta. Olisiko vinkkejä mistä voisi nähdät loputkin kaudet? Amazonin, Viaplayn ja HBO:n valikoimissa ei ainakaan ollut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös