Ilveksen loukkaantumistilanne ja muut poissaolot kaudella 2019–2020

  • 22 453
  • 68

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Vähän sellainen pelko persiissä, että Ilvekselle on tulossa todella vaikea reilu kuukauden jakso nyt.

Ruotsalainen saikulla, kaikenlaiset maajoukkuekomennukset ja muutenkin heikentynyt peli-ilme viime viikkoina. Kaikki ymmärtävät Dostalin merkityksen joukkueelle, aivan mahdoton paikattava. Ruotsalaisen ja Maccellin poissaolot heikentävät toista syömähammasta, eli ylivoimapeliä merkittävästi. Kapteenikin taas maajoukkueen mukaan ja pari peliä poissa.

Täytyy toivoa, ettei nyt valahdeta taistelemaan sääliviivalle. Nyt ei kyllä saa nukkua yhtään ja antaa mahdollisuuksien kauden valua käsistä.
 
Viimeksi muokattu:

33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi
Totta, lähtökohtaisesti todella hankala jakso tulossa. Pidän kyllä äärimmäisen todennäköisenä sitä, että merkittäviä hankintoja on tiedossa. Mikään ei tietenkään takaa sitä, että esim. erikoistilannepelaaminen toimisi likikään sillä tasolla, kuin nyt on toiminut. Ja sen aikaa kun Dostal on poissa, kyseistä ruutua ei voi paikata oikein mitenkään.

No, ei voi kuin toivoa, että pystytään vaikeanakin aikana pitämään edes jonkinlainen pistetahti ilman kunnon sukellusta.
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Eiköhän Miehokin tuosta niitistä 4-5 peliä ainakin saa pelikieltoa? Näin näitä poissaoloja alkaa kertymään. Murphyn laki toimii, enkä usko hetkeäkään, että jää viimeiseksi, nyt kun vauhtiin päästään joulun kunniaksi.
 

George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Jukurit-pelin kokoonpanoon verrattuna ainoana muutoksena, että Jasse Ikonen vaan Panu Miehon tilalle nelosketjun laitaan?
That simple is that.
 

Mr.Lemieux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Pittsburgh Penguins
Kolppasella ja etenkin Mäkiniemellä on tullut voittoja vyön alle Dostalin ollessa kisoissa, mutta onko oletettavaa että Dostal olisi keskiviikkona tolppien välissä? Jotain puhetta oli, että junnukisoissa ois ollu jotain vammaa(?) tms.
 

Franck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kolppasella ja etenkin Mäkiniemellä on tullut voittoja vyön alle Dostalin ollessa kisoissa, mutta onko oletettavaa että Dostal olisi keskiviikkona tolppien välissä? Jotain puhetta oli, että junnukisoissa ois ollu jotain vammaa(?) tms.

Vatsataudissa oli. Tähän pitäisi löytyä joku linkkikin, mutta nyt ei kerkeä etsiä.
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Päkkilän haastattelusta selvisi, että Joona Ikonen putosi tänään kesken pelin kokoonpanosta. Mitä kävi?
 
Viimeksi muokattu:

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Päkkilän haastattelusta selvisi, että Joona Ikonen putosi tänään kesken pelin kokoonpanosta. Mitä kävi?
Otti kovan taklauksen Wilsonilta, ja poistui kivuliaan näköisenä vaihtoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös