Pelicans kaudella 2020–2021

  • 571 211
  • 2 265

Lahtitar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, HC Giants
Kuulin vaan sen että ihan hyvä pelaaja Tsekin suunnalta olisi tuloillaan. En kuullut sitä onko tsekki kyseessä.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Täähän on ihan selvä keissi: Radim Zohorna tulee isoveli Hynekin jalanjäljissä hakemaan ponnistuksen koheloon.
 

Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Ei tuo hyökkäys voi ihan köykäistä olla kun Merelä ei mahdu joukkueeseen.
 

Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tein aikani kuluksi hieman tutkimustyötä siitä, minkälaisia pelaajia olisi mahdollisesti saatavilla ensi kaudelle, joilla on jonkinlaista historiaa Tommi Niemelän kanssa. Sillä oletuksella tietenkin, että Tommi Niemelä on Pelicansin päävalmentaja ensi kaudella. En tietenkään ottanut tähän mukaan kaikenmaailman mestikseen jämähtäneitä entisiä junnumaajoukkueissa käväisseitä sankareita, vaan sellaisia pelaajia, jotka ovat joko hankintalinjan mukaisia eli sitä kuuluisaa potentiaalia tai sitten selkeitä vahvistuksia. Laitan nämä myös siihen järjestykseen alkaen siitä, mikä olisi todennäköisintä toteutua. On myös paljon mahdollista, että yksikään näistä ei päädy Lahteen, mutta jokaisella on jonkinlainen yhteys joko Pelicansiin tai Tommi Niemelään.

Jaakko Lantta - Ketterä
Pelicansin junnuista mestikseen marinoitumaan lähtenyt sentteri, jolla ikää 23 vuotta. Mestiksessä kohta 200 ottelua pistekeskiarvolla 0.66 ja tällä kaudella Ketterässä yli piste-per peli vauhdissa tällä hetkellä. Ottaisin ainakin try-outille ehdottomasti kokeilemaan.
Mika Partanen - Jukurit
Vieraili Lausannessa lainalla kaudella 18-19. Liigassa parhaalla kaudella 16 maalia ja viime kaudella myös leijona-debyytti. Olisi toki samantyyppinen haku kuin esimerkiksi Jonatan Tanus eli siinä EHT:n kynnyksellä oleva potentiaalinen maalintekijä tyyppinen pelaaja. Maalintekijöitä meiltä on puuttunut tällä kaudella, joten tässä voisi olla siihen oiva lääke.
Jonas Junland - Lausanne
Lausannessa viimeiset 4 kautta viettänyt ja jos kerran viihtyy, niin miksi ei siellä jatkaisi. Haluan kuitenkin hieman herkutella tälläkin skenaariolla. Junland olisi ehdoton kärkipakki, sopimus katkolla. Maksaa toki varmasti rahaa, mutta tähän investointiin olisin valmis kaivamaan taskunpohjia. Tuttu mies Pelicansille kaudelta 12-13 ja tuttu mies Niemelälle Lausannesta. Pakin tontilta 0,77 pistekeskiarvolla koko aikana Lausannessa, joten taitaa olla kaukainen haave nähdä Jonasta enää turkoosinutussa.
Sebastian Repo - Springfield
Pelannut Niemelän alaisuudessa Pelicansin junioreissa ja nyt jämähtänyt farmiin ja sopimus katkolla. Olisi myös täsmälääke maalintekoon Partasen lisäksi. Problematiikka tulee tietenkin siinä, onko sillat poltettu lopullisesti Lahden suuntaan vai onko Repo kasvanut uhmaikäisestä esiteinistä järkevästi ajattelavaksi nuoreksi aikuiseksi.
Janne Juvonen - Leksands
Juvonen on Revon tavoin ollut Niemelän joukkueissa Lahdessa. Juvosella on tietenkin sopimus Leksandiin, mutta Leksand on valahtamassa kohti alempaa sarjatasoa, joten onko Jannella halukkuutta jatkaa siellä. Tietenkin voi olla, että Patrikainen nousee 2. Maalivahdin tontille haastaamaan Tolvasen, mutta jos ei ole vielä valmis, niin Janne voisi olla juuri sopiva tandem Tolvasen kanssa, kun ei tällä kertaa joutuisi kantamaan koko kauden torjuntavastuuta yksin.

Näistä varmaankin Lantta & Partanen voisi olla mahdollisia ja kokeilemisen arvoisia. Listan ulkopuolella on varmasti lukuisia junnumaajoukkueessa esiintyneitä pelaajia, jotka saattaisivat tulla myös kyseeseen, mutta kaikkia näitä en jaksa alkaa käymään läpi.
 

Lahtitar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, HC Giants
Onko esim. Arsilla tietoa ketkä lähtevät Pelicansista tämän kauden jälkeen? Lahtisesta, Vartiaisesta, Aaltosesta ja Ylösestä jotain puhuttu.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Mietin kanssa että Partanen olisi hyvä haku, suoraviivainen ja taitava, hyvässä iässä. Mielelläni tänne ottaisin.
Junland kelpaisi tänne milloin vain, mutta en usko että saldo riittää, näin erästä mainosta siteeratakseni.
Juvosen uralle tekisi hyvää päästä jonnekin helpompaan paikkaan kuin Lahti, niin paljon paskaa kaveri sai osakseen täällä pelatessaan.

Jos ja kun Niemelä valmentajaksi tulee, uskon että noista pikkuleijonista joku voisi tulla tutun valmentajan alaisuuteen, tyyliin Sampo Ranta.

Niemelä olisi tällä kaudella ollut oikea mies luotsaamaan nuorta Pelicans -porukkaa, jossa on ihailtava määrä sitä paljon puhuttua potentiaalia, josta Nemo ei saanut yhtään mitään irti, vaan nuoret menettivät itseluottamuksensa ja tulos on nähtävissä sarjataulukosta. Niemelä on nimenomaan nuorten valmentaja, osaa käsitellä niitä hyvin.
 

Lahtitar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, HC Giants
Hyvää maalintekijää tai mielummin hyviä maalintekijöitä kyllä tarvitaan ensi kaudeksi.Partanen on yksi mahdollinen tänne saatavissa oleva. Mielelläni näkisin ensi kauden joukkueessa myös hyvän maalineduspelaajan, joka tekee maskia ja runnoo kiekkoja vastustajan verkkoon. Ei ehkä kovin kaunista, mutta tehokasta.
 

Iin Taikuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Benin hammassuojat
Hyvää maalintekijää tai mielummin hyviä maalintekijöitä kyllä tarvitaan ensi kaudeksi.Partanen on yksi mahdollinen tänne saatavissa oleva. Mielelläni näkisin ensi kauden joukkueessa myös hyvän maalineduspelaajan, joka tekee maskia ja runnoo kiekkoja vastustajan verkkoon. Ei ehkä kovin kaunista, mutta tehokasta.

Tämä. Maalineduspelaajista kun puhutaan, voisi vanha tuttu Smolenak olla hyvä siihen hommaan, sekä tottakai omista junnuista Merelä ja Salonen. Myös viime kaudella tänne huhuttu Radim Zohorna voisi mennä tuosta.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mites tuo Sakke Hämäläinen? Tänäänkin 2+2 Ketterää vastaan. Luulis nyt, että. Elimäen ainakin ensikaudella heittämällä korvaisi vai mitä?
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Hämäläisessä on jotain kovin samaa kuin nuoressa Jesse Saarisessa, paitsi että Saarinen taklasi junnuna enemmän.
 

Tounaii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Noniin, nyt on taas pitkään saatu keskittyä harjoittaisiin, kun matseja ei ole ollut, joten ihan jännittää nämä seuraavat ottelut.

Kovia ukkoja tulee vastaan, mutta itsellä pieni toivonliekki tässä lepattaa, että olisiko nyt Welling saanut tarpeeksi aikaa pureutua suurimpiin ongelmiin?

Jos ei muuta, niin tuota joulutaukoa pidän itse viimeisenä oljenkortena tämän kauden osalta.
Eniten vituttaa nuo taloudelliset tappiot tältä kaudelta, sillä muutenhan tämä vuosikymmen on ollut ihan suhteellisen hyvä.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sisältääköhän Björnisen sopimus option joka mahdollistaa siirtymisen ensi kaudeksi ulkomaille? En yllättyisi tästä. Hanu ansaitsee päästä isompiin ympyröihin kyllä.
 

Parooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eiköhän Björninen, Aaltonen ja Ylönen ole muilla mailla ensi kaudella, elleivät jopa keväällä..
Tyrväiselle, Mustoselle ja Mankiselle ehdottomasti jatkopahvia. Herrojen tärkeyden näkee kun puuttuvat kokoonpanosta. Tekevät vaikeinakin aikoina oikeita, kokeneen pelaajan ratkaisuja jotka eivät aina näy pisteinä mutta auttavat joukkuetta.

Lintuniemen tekemisestä tykkään. Tuo asennetta ja jämäkkyyttä omiin, lukee hyökkäys-suuntaan hyvin peliä, kiekolla rohkea.
Virheitäkin sattuu mutta näkisin tässä sitä kuuluisaa potentiaalia omaan ruutuun.

Jännä nähdä ketä Niemelä saa tänne houkuteltua ja ketä on jäämässä, mutta kyllähän pari kovan profiilin vahvistusta toisi rauhaa taloon.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Mankisen ja todennäköisesti myös Tyrväisen kohdalla pitää palkkaa tarkastaa alaspäin mikäli täällä haluavat jatkaa. Toki näin perseelleen menneen kauden jälkeen se voi olla helpompaa, mutta toisaalta joku muu voi hyvinkin tarjota saman kuin aikaisemmin on ansainnut.
 

Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mankisen ja todennäköisesti myös Tyrväisen kohdalla pitää palkkaa tarkastaa alaspäin mikäli täällä haluavat jatkaa. Toki näin perseelleen menneen kauden jälkeen se voi olla helpompaa, mutta toisaalta joku muu voi hyvinkin tarjota saman kuin aikaisemmin on ansainnut.
Mihin perustelet Tyrskyn palkan alennuksen? Pelannut n. 10-14 maalin kausia ja nyt kasassa 6 maalia ja jättänyt pois ne tyhmyyden, käyttää kovuutta oikean verran. Palkkaa en tiiä, mutta arvio on 80k€( 6-8k€/maali) erittäin tuottava kaveri.
Mankin näyttäisi menevän hiukan normaali tason alle, eli siltä voi nipistää ehkä palkasta pois.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Tyrväinen on oletettavasti joukkueen kalleimmasta päästä oleva pelaaja. Ei kuitenkaan lähtökohtaisesti kuulu kolmoskenttää ylemmäksi menestyvässä joukkueessa.
 

Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tässä haaste kaikille! Kasatkaa Pelsuille joukkue kaudelle 20-21, pelaajabudjetti on 1,8M€ ja joukkue tarvii 35 pelaajaa rosteriin.
Kasatkaa joukkue pelkillä rahasummilla. Kun teette sen raha summilla huomaatte kuinka vaikea on saada varmaa joukkuetta kasaan.
Eli montako pelaajaa ostatte :
Edit:150-200k€
120-150k€
100-120k€
80-100k€
60-80k€
40-60k€
20-40k€
Ja montako junnu sopparia teette? Kyllä nekin syövät kassaa mutta aika vähäsen.

Miettikää millä summilla nykyiset pelaajat ovat joukkueessa esim. Juhis, Tanus, Hanu, Hari, jne.

Edit. Pelaajabudjetti on varmaan tuo 1,8M€
 
Viimeksi muokattu:

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Tyrskylle ainakin verotietojen mukaan maksettu noin 89k palkkaa vuonna 2018, sitähän ei nuo tiedot kerro paljonko mies on rahastoinut.
 

Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Muse ja Hanu tuskin myöskään alle 100k palkalla pelaavat uusien jatkosopparien myötä. Jaakolan voisi olettaa olevan myös 80-100k kaveri, vaikka olikin pelaamatta viime kauden.
Muse voi olla lähes 100k€ mies, mutta eikös Hannulle tehty pitkä soppari aikanaan?

Pelsujen pelaajabudjetti on 1,8-1,9m€.

Karhu 220k€, Juhis 170k€, Manki 150k€, Hari 150k€, Tyrsky 120k€, Muse 100k€, Jaakola 100k€, Hanu.100k€, Kassu 90k€= 1,2m€ Kuulostaa aika korkealta....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös