Lukkopelaajat maajoukkueissa

  • 258 588
  • 1 064

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ihmettelen, ellei Tammela vielä jonkun turnauksen tällä kaudella pelaa.

Varsinkin, jos vastuu Lukossa kasvaa. Peliaika ka. on ollut vain 13:04 min, mutta nyt viime pelissä Tammelan minuutit olivat jo isompia.

Reunanen on varmasti toinen nimi, joka on MJ-valinnoissa esillä. Muita ei oikein ole. Ruotsin joukkueeseen toki sitten koko kova kolmikko. Tiedä vaikka Danforth saisi kutsun Spengler Cupiin. Klok ja Nemecek saattavat myös kärkkyä paikkaa Tshekin pakistoon, varsinkin jos ja kun Nemecek pääsee täyteen pelikuntoon.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On se siinä mielessä hyvä juttu että minä ainakin pelkään pirusti jokaisen Lukon pelaajan loukkaantumista kun nämä maajoukkueessa hurjastelevat. Niin parempi se että loukkaavat itsensä työnantajan hommissa kuin mitäänsanomattomissa hmv-maaotteluissa, kun kumminkin jossain itsensä kolmen kuukauden sairaslomalle telovat.

Mutta sitä piti sanomani että Tammela saa nykynäytöillä ihan varmasti paikan Moskovan turnauksen joukkueessa, Reunanenkin mahdollisesti ja jos Lukon pelit tähän malliin sujuvat kuin nyt alkukaudesta, eli kolmen-neljän kärjessä ollaan ja päästetään vähän maaleja, en pitäisi ihmeellisenä edes Setäsen paikkaa kyseisen joukkueen maalivahtina. Tuo Moskovan turnaushan on perinteisesti menty kokemattomammalla joukkueella kuin tämä kototurnaus.
 
Miska Kukkonen ja Suomen U20 maajoukkue aloittaa turnauksensa tänään. Vastaan asettuu Venäjä ja ottelu alkaa kello 16:30.

Miska Kukkonen on tänään kolmospakkiparissa Peetro Seppälän kanssa.

Peli:
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miska Kukkosen lisäksi Lukkoa edustaa Kolmosketjun keskellä operoiva Ville Petman, toisena laiturina hänellä on muuan Antti Saarela.
 
Miska Kukkosen lisäksi Lukkoa edustaa Kolmosketjun keskellä operoiva Ville Petman, toisena laiturina hänellä on muuan Antti Saarela.
Niin ja onhan U19 maajoukkueen kapteenina Mikko Petman. Heidän peli alkaa 18:00. Petman samassa ketjussa Aarne Intosen (TPS) ja Henri Nikkasen (Jukurit) kanssa.

 
Lukkolaiset tänään:

U20:

Miska Kukkonen, 13:37 peliaikaa
Ville Petman, 12:29 peliaikaa, 3 laukausta, - 1 & 2-2 aloitukset

U19:

Mikko Petman, yksi maali

U18:

Thomas Hölsömäki, kaksi ottelua ilman tehomerkintöjä
 
Taitaa olla niin, että Lukon A-nuorissa pelaava saksalaismaalivahti Tobias Ancicka pääsee U20-kisoihin. Valittiin jo U20-leirille kahden muun moken kanssa niin vähän veikkaan, että ei Ancickaa sieltä pudoteta. Toivottavasti poika pystyy nousemaan pelaavaksi maalivahdiksi, vaikka sitten viimeistään ensi vuonna.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Tämä valinta taasen mielestäni viimeaikaisista peliesityksistä tullut palkinto.
Jep, Klokin käyrä on ollut nouseva jo pitkään. Mielestäni jo selvästi edellä viime kauden Ahosta.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jep, Klokin käyrä on ollut nouseva jo pitkään. Mielestäni jo selvästi edellä viime kauden Ahosta.

Melko pitkäänkin näytti Klokin osalta, ettei tule ikinä sopeutumaan Liigaan sekä Virran kiekkoon ja mies on tasapaksu suorittaja harmaassa massassa, mutta on kyllä selkeästi nostanut tasoaan varsinkin peruspelaamisessa ja ruvennut lunastamaan niitä odotuksia, mitä Sahlstedtin puheista alunperinkin uskalsi odottaa. Viisikkopelaamisessa Klok on ollut joukkueen selkeä ykköspuolustaja pari viikkoa ja ruvennut antamaan fyysisyyttäkin peleissä erittäin paljon. Kiekon kanssa ei vieläkään taikoja tee, mutta sitä varten joukkueessa on neljä muuta puolustajaa.

Kyllä, selkeästi edellä viime kauden Ahosta. Melko lähellä rupeaa peruspelaaminen olemaan jo viime kauden Krejcikin tasoa, joka sopeutui Liigaan since Day One. Hyvä hyvä.
 

Pattero

Jäsen
Leijonien U20 -maajoukkueen leiritykseen on lopulta valittu Ville Petman sekä Ville Heinola. Joukkueen koko pienenee vielä hieman ja joukkue julkaistaan Tsekissä pelattaviin kisoihin joulupäivänä. Yle näyttää aatonaattona harjoituspelin Kanadaa vastaan klo: 18:30.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Justin Danforth valittu Kanadan maajoukkueen mukaan Spengler Cupiin.



Mikäs tässä kun on miehiä vähän jokaiseen maajoukkueeseen. Listaa kun pelaajistosta katsoo, niin erittäin kovaan porukkaan on JD valittu.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vähemmän yllättäen suomalainen media ei maininnut Danforthin valinnasta sanakaan, kun otsikot sekä itse uutinen tietenkin kertoi ainoastaan kuinka Jokerit menettää huippupuolustajansa loppuvuodeksi Sveitsiin. Olisi voinut kuvitella, että Rauman Lukon ylivoimaisesti tärkeimmän pelaajan lähdön olisi voinut mainita edes jutun lopussa pienellä tihrulla. Mutta eihän tietenkään Lukko kiinnosta Rauman ulkopuolella yhtäkään.

Tässä vielä Jalos Pekkan uutinen Grantin valinnasta.

 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vähemmän yllättäen suomalainen media ei maininnut Danforthin valinnasta sanakaan, kun otsikot sekä itse uutinen tietenkin kertoi ainoastaan kuinka Jokerit menettää huippupuolustajansa loppuvuodeksi Sveitsiin. Olisi voinut kuvitella, että Rauman Lukon ylivoimaisesti tärkeimmän pelaajan lähdön olisi voinut mainita edes jutun lopussa pienellä tihrulla. Mutta eihän tietenkään Lukko kiinnosta Rauman ulkopuolella yhtäkään.

Tässä vielä Jalos Pekkan uutinen Grantin valinnasta.


Pekka Jalonen onkin niin Jokerimies kuin olla ja voi
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pekka Jalonen onkin niin Jokerimies kuin olla ja voi

Pekka Jalonen on muutenkin vähän hassu mies. Kertoi Twitterissä HPK-pelin jälkeen, ikäänkuin sisäpiirin miehenä, kuinka Heinola loukkaantui mutta vamman vakavuudesta ei ole tietoa. Itse Kuosmanenkin kävi ihmettelemässä tätä twiittiä.

Mutta narri mikä narri.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllähän raumalainen Jalonen Lukon mies on, en usko että se miksikään vuosien saatossa on muuttunut. Työnsä puolesta kuitenkin ensisijaisesti seuraa Jokereita.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
U20 maajoukkue kukisti Saksan 6-1. Lukkolaisia ei päässyt tehopisteille. Saksan maalissa pelasi Tobias Ancicka kirjauttaen 40 torjuntaa. Maanantaina pikkujellonat kohtaavat TV/Yle areena matsissa Kanadan kello 18.30.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös