Liigan valmentajaruletti

  • 1 247 359
  • 4 925

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Vieläkö on valmentajia, joiden voisi kuvitella saavan lähtöpassit kesken kauden? Varmaan ollaan lähellä ennätystä jo..
Itselle tulee mieleen vain HIFK:n Pikkarainen. Muuten uskon että mennään näillä.
 
redpecka

Jäsen
Juuh, ennen joulukuuta neljä koutsia saanut lähteä. Ja Lehterä ei ole tuossa ryhmässä. Tätä voi pitää jo pienoisena yllätyksenä, sillä jos ennen kauden alkua palstalaisten olisi pitänyt nimetä neljä tyyppiä jotka ei näe joulu(kuut)a niin kuka olisi voinut olla valitsematta Terdeä yhdeksi hepakseen. No moni lepralainen toiveikas ja fanaattinen toki varmaan kuten kuuluukin.

Miksi nyt puhaltelee tällaiset potkutuulet? Eiköhän se ole että palkkaillaan kaikenmoisia keltanokkia. Pakon edessä varmaankin kun parhaat lähtevät heti pois Suomesta kun joku vaan kysyy.

Ja vähän olen saanut käsitystä, että seuroissa (ja valmentajapiireissä itsessäänkään) ei arvoteta koutsaamista niin merkittäväksi jutuksi kuin esim. täällä palstalla kannattajien keskuudessa: seura pyrkii kokoamaan hyvän rosterin ja palkkaamaan sinne sitten pari hyvää tyyppiä vetämään treenejä ja peleissä peluuttamaan kentällisiä ja valmentaja yleensä vain voivottelee kuinka vähän sitä voi vaikuttaa peliin.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Sanon tämän varmaan sadannen kerran, mutta sanon silti: sen 60 minuutin jäällä sohlaamisen lisäksi rakastamassani lajissa tapahtuu paljon myös kentän ulkopuolella ja se on iso osa tätä viehätystä. Toki aina toivoisi, että kaikki pääsisivät harjoittamaan lajia ihanteellisissa olosuhteissa, mutta ei se aina mene niin, kuten tälläkin kaudella on nyt nähty valmentajabingossa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko tämä muuten joku uusi villitys, vai aiemminkin tuttu käytäntö, että jengit tekee jo pitkälle etukäteen valmentajasopimuksia?

Meinaan esim. Lukko tiedotti, että Virtanen aloittaa kaudella 21-22 päävalmentajana. Samoin Kärpät hetki sitten tiedotti, että Mamba jatkaa ensi kauden, mutta heti perään että sen jälkeen Lauri Mikkola kaudella 21-22. Olikohan jollakin muullakin jengillä jotain vastaavaa?

Eikai tuossa mitään, mutta kun Virtanenkin on parhaillaan Tepsin valkku niin mikähän mahtaa olla jengin sitoutuminen valmentajaan? Toisaalta kun valmentaja jotenkin ryssii hommat, niin tuossahan ehtii helposti käydä niin että saa jo fudut, ennen kuin on aloittanutkaan hommassa.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Onko tämä muuten joku uusi villitys, vai aiemminkin tuttu käytäntö, että jengit tekee jo pitkälle etukäteen valmentajasopimuksia?

Meinaan esim. Lukko tiedotti, että Virtanen aloittaa kaudella 21-22 päävalmentajana. Samoin Kärpät hetki sitten tiedotti, että Mamba jatkaa ensi kauden, mutta heti perään että sen jälkeen Lauri Mikkola kaudella 21-22. Olikohan jollakin muullakin jengillä jotain vastaavaa?

Liian etukenossa olemisessa on tosiaan se vaara, että kun jossain paikassa dominopalaset alkaa kaatua niin se koko tulevaisuuden suunnitelma on vaarassa. Joustoja ei ole kun sopimuksia on tehty jo seuraavista kausista.
 
redpecka

Jäsen
Onko tämä muuten joku uusi villitys, vai aiemminkin tuttu käytäntö, että jengit tekee jo pitkälle etukäteen valmentajasopimuksia?
Ainakin Ässät tällaista lanseerasi viime kaudella. Siellä taisi jo kumminkin nappulat kaatua ja dominovalmentajista ei ole vissiin enää mitään jäljellä.

Ja eikös Tapparalla kans ollut näitä suunnitelmia Rautakorven ja Tapolan suhteen, pestit oli jaettu jo hyvissä ajoin.

Ei kai siinä, kai näitä suunnitella ja kaavailla saa - toteutuu sitten tai ei. Ja luulisi että enemmänkin kulisseissa suunnitellaan, mutta kuka jaksaa näistä pitää lehdistötilaisuutta. Kaikki vaan nauraa jos ketju katkeaa.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
....

Mitä rulettiin tulee niin minkähän aikaa Nemolla on vielä oikeasti aikaa? Jotenkin kutisee, että siitä seuraava, jos vielä tällä kaudella jostain. Omasta mielestä olisi yksi toinenkin joka joutaisi heti, mutta sitä ei tule tapahtumaan ei ole tapana vaikka mitä, joten siitä ei sen enempää. Toivoisin Niemiselle kuitenkin pelkkää hyvää niin ollen sormet ristissä et siellä lähtisi vielä oikenemaan.

Lyhennetty lainausta. Että sen verran sitten.. kutina on rauhoittunut. Nyt UK hallin vinnillä 3310:iin virta päälle ja kuivakka tammi ikkunasta pihalle. Saa suorittaa. Jotain meininkiä ees.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Matikainen kuuluu hallitukseen, sehän voisi tulla valmentajan paikalle vetämään loppukauden.

Se ois kyllä näkemisen arvoinen. Vieläkö leuka pyörii, paketti hubbabubbaa?
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves - Kivi
TPS - Kaskinen
Sport - Pajuluoma
Pelicans - Nieminen

Vieläkö on valmentajia, joiden voisi kuvitella saavan lähtöpassit kesken kauden? Varmaan ollaan lähellä ennätystä jo..

Selin voi olla potentiaalinen. Ässien käyrä sojottanut alaspäin jo pari kuukautta. Joo tänään voitto Lukosta, mutta isommassa kuvassa Ässät valumassa ulos pleijaritaistelusta.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Selin voi olla potentiaalinen. Ässien käyrä sojottanut alaspäin jo pari kuukautta. Joo tänään voitto Lukosta, mutta isommassa kuvassa Ässät valumassa ulos pleijaritaistelusta.

Selin hyvin epätodennäköisesti tulee saamaan potkuja, vaikka Ässät häviäisi kaikki kauden viimeiset ottelut.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei pitänyt Maukankaan saada potkuja Sportista jne. Kyllä se vaan paine kasvaa Porissakin, jos toisen kerran peräkkäin valahtavat pakan pohjalle.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Selin on nyt valmentanut ensimmäisen syyskauden kolmivuotisesta sopimuksestaan... Luulen, että Liiga-seuroissa kynnys antaa potkut seurassa ensimmäistä kautta valmentavalle on korkea ja sen vuoksi uskon kauden valmentajapotkujen olleen tässä.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitä ihmettä, onkoi Atulla oikeasti kolmevuotinen soppari. On muuten typerä pahvi. Kynnys antaa fudut on korkea, mutta kaukana tuo nyt on mistään huippuvalmentajasta. Melkonen rasite lyöty Ässien ylle.
 
Suosikkijoukkue
Ässät

Noo niii... Joo ei varmaan mikään huippukoutsi, mutta aika tasasella preesenssillään tuo vakautta Ässien organisaatioon. Ja tuo vakaus on se, mitä tällä hetkellä ennen kaikkea organisaatiossa tarvitaan. Ässillä on joukkueen, tai oikeastaan jopa organisaation uudelleenrakennus käynnissä ja liikkeelle on lähdetty ihan juuritasolta.

Potkuja on valmentajille annettu jo enemmän kuin tarpeeksi.

Ja Selin on siitä hyvä päävalmentaja, että uskoo delegoinnin voimaan ja toimii enempi valmennustiiminsä johtajana kuin että olisi kaikki pakko tehdä itse. Eli Ässät voi vaikuttaa pelilliseen ilmeeseen tekemällä muutoksia tai lisäyksiä valmennustiimiin.

Jos Ässät haluaisikin Atun paikalle jonkun muun, esim. Kiven... Veikkaan, että Selinistä tulisi valmennuspäällikkö(Ässät ilmeisesti etsivät tähän sopivaa henkilöä).
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kalpassakin taitaa olla jonkinlainen Anssi Laine - Jukka Hentunen kuvio tulevaisuudessa näin epävirallisesti
Anssi Laine on KalPan uusi urheilutoimenjohtaja, keväästä alkaen. Sen sijaan Jukka Hentunen voi olla mahdollinen Miettisen aisapari ensi kaudella
 
redpecka

Jäsen
Noo niii... Joo ei varmaan mikään huippukoutsi, mutta aika tasasella preesenssillään tuo vakautta Ässien organisaatioon. Ja tuo vakaus on se, mitä tällä hetkellä ennen kaikkea organisaatiossa tarvitaan. Ässillä on joukkueen, tai oikeastaan jopa organisaation uudelleenrakennus käynnissä ja liikkeelle on lähdetty ihan juuritasolta.
Tältähän tuo on vaikuttanut ja on varmaan ihan buena idea rauhoittaa tilanne valmennuksen osalta viime kauden (vuosien) sekoilujen jälkeen. Atu on varmasti tähän oikea ukko, tarpeeksi jämpti ja porilainen. joka kenties tuli kotiin vetämään valmentajauransa viimeiset kolme vuotta. Ihan sama vaikka Ässät tosiaan jäisi viimeiseksi nyt tai huomenna niin luulisi nyt just olevan tärkeempää laittaa paketti kasaan.

Peeäs, näinköhän Sanni vielä palaa kotiin pitkältä matkaltaan?
 
Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Potkuja on kyllä tullut ennenkin mutta tämä syksy on ollut sellaista amatöörien puuhastelua että heikompaa hirvittää. Ehkä tämä on koko liigan kuva tällä hetkellä. Jotain pitäis tehdä tai tämä sarja on tasoeroineen karmeaa katsottavaa. Blues ja Jokerit on poistuneet tästä sarjasta ja tilalle tullut joukkueita Mestiksestä. Positiivisia asioitakin on tapahtunut mutta kokonaiskuva on huolestuttava.
 
444

Ja näistä ”mestisjoukkueista” kenkää valmentajalleen on tällä kaudella antanut Sport. Sekin tosin pelasi Liigaa jo ennen kuin Blues ”poistui sarjasta”. Jokerit ja Blues sen sijaan olivat ihailtavan määrätietoisesti ja vakaasti johdettuja organisaatioita, joiden suoritusvarmuus oli aina huipputasoa eikä minkäänlaista sekoilua ollut koskaan havaittavissa. Vähän niin kuin tälläkin hetkellä pitkän linjan liigajoukkueista esim. IFK, Ilves, TPS, Ässät... Kyllä Mestiksestä nostetut joukkueet ovat sotkeneet ihan kaiken.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jep. Kaikki on mestisjengien syytä. Kärppien ylivoimaisuuskin on niiden syytä. Oulun yleisökatokin muuten taitaa olla!
Kyllä olen tältä palstalta näin lukenut useampaankin otteesen. Välillä ihmetyttää miten huonoja organisaatioita ne mestisjengit ovatkaan kun pakottavat jättiseurat alisuorittamaan, osan jopa kroonisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös