Sekalaisten kysymysten ketju II

  • 6 965 056
  • 47 166

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En ole kanssa katsonut, mutta käsittääkseni kyseessä on romanttinen komedia, joten juoni lienee sama kuin kaikissa muissakin vastaavissa. Ensin hieman epätodennäköinen pari rakastuu, sitten tulee joku riita/asia joka johtaa eroon, kunnes taas lopussa palataan yhteen.
Jotain tommosta, mutta parastahan on se, että tämä on rouvan lempielokuva ja se, että sen tapahtumat todella tapahtuvat siellä elokuvan nimen kuvaamassa paikassa. Olen tietenkin viettänyt useamman kerran jokun "kivan päivän" siellä ihailemassa tapahtumapaikkoja elokuvasta, mistä olen nähnyt 15 min alusta. Onneksi siinä kauppakadun alkupäässä, lähellä metroasemaa on espanjalaisten pitämä oikein mukava sporttipub.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Ensin hieman epätodennäköinen pari rakastuu, sitten tulee joku riita/asia joka johtaa eroon, kunnes taas lopussa palataan yhteen.
Ei ole minun juttu tuommoinen leffa. Rupesi jossain vaiheessa tympii niin kaikenmoinen romanttinen hölynpöly-genre ette lopetin romantisen kirjallisuuden lukemisen kokonaan (luin välillä ajankuluksi). Ja ainahan se meni noin... Pari on täydellinen toisilleen (siis iquu seksikin on taivaallista), tulee joku juttu ja ero... ja lopussa löytävät taas toisensa. Samaa sotkua erilaisten kansien välissä.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En ole kanssa katsonut, mutta käsittääkseni kyseessä on romanttinen komedia, joten juoni lienee sama kuin kaikissa muissakin vastaavissa. Ensin hieman epätodennäköinen pari rakastuu, sitten tulee joku riita/asia joka johtaa eroon, kunnes taas lopussa palataan yhteen.

Täsmälleen näin, mutta tässä se tapahtuu kauheen brittiläisen hassusti ja koskettavasti eikä ollenkaan amerikkalaisen teennäisesti. Ja se koominen sidekick on kanssa tässä oikein hauska.

Vittu kun te ootte kyynisiä paskoja.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket

Vastaan hieman jälkijunassa tähän. Näitä pelejä en kuitenkaan hakenut, mutta näin jouluihmisenä pitää tutustua noihinkin edes näin netin avulla. Kiitos kuitenkin vastauksestasi.

Peli mitä hain on nyt sitten kai tämä: Jouluquiz. (Linkki vie Grapevinen nettisivuille jossa tietoa tästä pelistä.) Tämä sattui tulemaan vastaan kun hain muuta joulusisältöä netistä. Seuraava kysymys voisi olla että onko jollain kokemusta tästä pelistä ja onko tämä nyt sitten suomen kielinen? Yritin suurentaa sivun fonttia siinä täysin onnistumatta. Näkisin mitä noissa korteissa lukee. AIvan kuin niissä lukisi tekstiä jollain muulla kielellä kuin suomen kielellä? Mutta en ole kyllä varma, jäi niin epäselväksi nuo tekstit vaikka fonttikokoa suurensinkin.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Sohva estää normaalin seinäpistorasian käytön, onko olemassa jatkojohdon lähtöä, joka olisi niin slim fit, että sopisi hyvin sohvan taakse?
 
Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Mikä mahtaa olla tämän legendaarisen videon kirja, ja mahtaako kyseistä opusta löytää netin syövereistä fyysisenä kirjana? Velipoika sai muksun ja tällaisena inside-vitsinä toiminut pitkään tämä video, joten olisi ihan hauska läppä ostaa joululahjaksi iltalukemista lapselleen.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Mikä mahtaa olla tämän legendaarisen videon kirja, ja mahtaako kyseistä opusta löytää netin syövereistä fyysisenä kirjana? Velipoika sai muksun ja tällaisena inside-vitsinä toiminut pitkään tämä video, joten olisi ihan hauska läppä ostaa joululahjaksi iltalukemista lapselleen.

Oles hyvä.
Kyseessä voi myös olla linkissä oleva kirja. Mutta jompikumpi varmasti toimii. Tuota kuvalinkissä olevaa en nopealla tsekkauksella löytänyt.

Lisäys: Toi kassid ja kiisut -kirja vaikuttaa oikealta. Ainakin sille naurettu mm. Ylilaudalla jne.
 
Liitteet

  • 54D099E1-7D5B-4644-90ED-3D0C63AA9BE5.jpeg
    54D099E1-7D5B-4644-90ED-3D0C63AA9BE5.jpeg
    55,5 KB · kertaa luettu: 266

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kun paistaa kinkkua niin eikös se ollut 2 tuntia ensimmäinen kilo ja sen jälkeen n. tunti per kilo?
 
K

Kiekkokatsoja

Kun paistaa kinkkua niin eikös se ollut 2 tuntia ensimmäinen kilo ja sen jälkeen n. tunti per kilo?
Siinä yksi versio. Netistä löytynee muutama lähes samanlainen.
Lihan lämpömittari paksumpaan kohtaa, olisi hyvä lisä varmistaa sopiva kypsyys.
Aikasin oot aloittamassa possun lämmittämistä, jos jo nyt uuniin.
Toki hyväähän tuo on. Eikä mikään "saastainen eläin", kuten eräässä uskonnossa väitetään.
Toki kukin tavallaan.
 
HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän se vuodenaikaa katso koska kinkkua voi paistella ja maistella. Mä oon joskus kesällä mökilläkin paistanut kinkun ja kiskonut sitä sitten viikon verran muun ruuan sivussa.

Ite oon mennyt tuolla tunti/kilo-tyylillä, tosin jossain vaiheessa sitä tulee kytättyä vähän tarkemmin ettei pääse kuivahtamaan. En ole mikään kokki, mutta kinkut on kyllä onnistunut ihan hienosti.

Kinkku, kalja ja kesäilta, siinä kolme kovaa koota.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Siinä yksi versio. Netistä löytynee muutama lähes samanlainen.
Lihan lämpömittari paksumpaan kohtaa, olisi hyvä lisä varmistaa sopiva kypsyys.
Aikasin oot aloittamassa possun lämmittämistä, jos jo nyt uuniin.
Toki hyväähän tuo on. Eikä mikään "saastainen eläin", kuten eräässä uskonnossa väitetään.
Toki kukin tavallaan.
No tässä mietin parin viikon päähän ja tuollaisen muistin äidiltä kuulleeni. Ei siis ihan vielä kinkkua valmisteta.
 
Glove

Jäsen
Kävin hakemassa Alkosta pullon viiniä. Pullo on lasinen. Kysymys kuuluukin, saako nykyään limpparia, vissyä tai vaikka energiajuomia lasipulloissa? Sen verran harvoin tulee niitä ostettu, etten ole ajatellut onko niitä vielä lasisissa pulloissa vai onko vaihtoehdot muovipullo tai tölkki?
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Kävin hakemassa Alkosta pullon viiniä. Pullo on lasinen. Kysymys kuuluukin, saako nykyään limpparia, vissyä tai vaikka energiajuomia lasipulloissa? Sen verran harvoin tulee niitä ostettu, etten ole ajatellut onko niitä vielä lasisissa pulloissa vai onko vaihtoehdot muovipullo tai tölkki?
Saa. Ei kaikkia lajeja ja laatuja, mutta joitain kyllä.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Onko kellään kokemuksia auton vuokraamisesta esim. kuukaudeksi? Joulukuussa olisi vähän enemmän tarvetta autolle, ja mietittiin että ottaisi koko ajalle auton. Jotain Yariksia löytyy reiluun 500€ hintaan, mutta mulle kelpaisi joku enemmänkin ajettu perusauto edullisempaan hintaan, jos vaan löytyisi. Pääkaupunkiseudulla siis tarve.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
@Footless Jos vähän elämää nähneet autot kelpaa niin kannattaa kysäistä ainakin www.stadinkunkku.fi/ ja www.easyrent.fi

Varsinkin jälkimmäinen on sen tyylinen pulju, että luulisin jonkinlaisen pakettihinnan kuukaudeksi olevan mahdollista. Osa autoista on melkoista kuraa, mutta hyviäkin löytyy. Toimisto Karhupuiston vieressä Kalliossa. Kunkun autot olen hakenut Malmilta, en muista onko heillä autoja muuallakin.
Thanks, kunkkua katselinkin, mutta sielläkin aika suolaisia hinnat noille vanhemmillekin. Easyrent pitääkin tsekkaa, sen olin kokonaan unohtanut.
 
K

Kiekkokatsoja

Miltä sivustolta seuraatte suomalaisten kiekkoilijoiden tilastoja, jotka pelaavat Khl:ssä, tai keskieuroopassa?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Miltä sivustolta seuraatte suomalaisten kiekkoilijoiden tilastoja, jotka pelaavat Khl:ssä, tai keskieuroopassa?
Eliteprospects on tähän kätevä. Quanthockey on melko suosittu nykyään myöskin.
 
Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Oles hyvä.
Kyseessä voi myös olla linkissä oleva kirja. Mutta jompikumpi varmasti toimii. Tuota kuvalinkissä olevaa en nopealla tsekkauksella löytänyt.

Lisäys: Toi kassid ja kiisut -kirja vaikuttaa oikealta. Ainakin sille naurettu mm. Ylilaudalla jne.

Nyt napsahti vironmaalta paketti postiin, ja pienoiseksi pettymyksekseni täytyy todeta Kassid ja kiisud-kirjan olevan väärä, joskin loistava lukukokemus tämäkin. Mitä ilmeisimmin Kutsut ja Kiisud olisi ollut oikea teos, mutta näyttäisi olevan loppuunmyyty kaikkialla. Loppuun vielä pieni faktapläjäys kirjastani: "Ragdolli kassid on suured, pehme ja koheva karvaga"
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mistä ruskeat piparit jouluksi? Itse tehdystä taikinasta? Kaupasta ostettavasta valmiista taikinasta? Vai ostaako ruskeat piparit kaupasta kokonaan valmiina?

Minä nyt pohdin näitä kysymyksiä sillä on se viikonloppu kun pitäisi ruskeat piparit leipoa. Mutta itse en niistä niin paljoa edes välitä etteikö niitä voisi jopa ostaa kaupasta kokonaan valmiina. Muut pikkuleivät leivon sitten jouluksi itse ja muut on kyllä ruskeita pipareita selkeästi parempiakin. Muita leipomiani pipareita on Hannatädit, Ässät ja Herrasväen leivät.

Jos ostat ruskeat piparit valmiina kaupasta, niin onko sinulla suosikkia pipareiden valmistajissa? Tai suosikki valmispiparitaikinaa?
 
Osta piparitaikinaa. Levitä se muutaman millin paksuiseksi (3mm) ja laita muotteja. Kun taikinaa jää yli sekoita se yhteen. Sitten teet uuden levyn. Toista kunnes syöt loput.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Mistä äskettäin edesmenneen Anne Taskisen lempinimi "Heinäsirkka" tuli?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös