Teuvo Teräväinen NHL:ssä

  • 265 949
  • 534
Teuvon uusi 5,4m AAV sopimus vaikuttaa hirvittävältä alihinnalta. Kunnon ryöstösopimus Carolinalle, helpottanee joukkueen rakentamista kummasti.

Kieltämättä ja vielä tuo nykyinen, kaksi vuotta ja 2,86m sitä vasta olikin. 64 ja 76 pistettä paukutellut ja käyrä toivottavasti osoittaa vieläkin ylöspäin. Varmaan parhaita lappuja Kucherovin jälkeen.
 
Teuvon uusi 5,4m AAV sopimus vaikuttaa hirvittävältä alihinnalta. Kunnon ryöstösopimus Carolinalle, helpottanee joukkueen rakentamista kummasti.

Olin juuri samaa tulossa kirjoittamaan. Esim. Teräväinen 24v 5,4m viime kaudella 76p. vs. Kevin Hayes 27v 7,1m ja uran parhaat pisteet 55p.

Ei toki yksi yhteen verrattavissa eri muuttujien takia. Kuitenkin jos jatkaa samalla liki piste per peli tahdilla niin 5,4 milliä on kunnon ryöstösopimus kuten yllä mainittua.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
On aika antaa rakkautta Teuvolle.

Nyt neljään otteluun viisi tehopistettä, eikä taaskaan ole odotettavissa, että tulisi heikompi kausi.

Urakehitys ollut koko ajan ylöspäin:
2013-14 0p
2014-15 9p
2015-16 35p
2016-17 42p
2017-18 64p
2018-19 76p

Viimeisen neljän (plus kuluvan) kauden aikana menettänyt kolme ottelua.

Säbä-Teuvo on yksi tasaisimmista ja varmimmista suomalaisista NHL-pelaajista. Kukapa olisi uskonut vielä draftin aikaan?
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viimeisen neljän (plus kuluneen kauden aikana) menettänyt kolme ottelua.
Aluksi Teukkaa moitittiin, että ei treenaa kesäisin tarpeeksi kovaa vaan hömpöttelee esim keskivartalotreenejä. Taitaa kuitenkin maksaa itseään takaisin tämä "laiskuus", kun jäsenkorjaamolla ei ole tarvinnut viettää aikaa.
 
Nick Neim

Jäsen
Säbä-Teuvo on myös tätä nykyä NHL:n aliarvostetuin suomalainen, nyt kun Barkov on alkanut saamaan ansaitsemaansa arvostusta. Hirveän monella NHL:ää vähemmän seuraavalla tutullani oli(/on) edelleen sitkeästi se käsitys, että Teukka vetelee Ahon siivellä, vaikka asia ei tunnetusti näin ole.

On kyllä ottanut isoja steppejä siitä kevyestä ja kamppailuhaluttomasta junnusta, joka nuorella iällä voitti cupin Chicagossa. Niin kuin toki pitikin.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.

Tämä käsitys voi äkkiä muuttuakkin. Katselin nimittäin noita kokoonpanoja ylivoimien suhteen, että Aho on eri ylivoimassa Teräväisen kanssa. En nyt halua vertailla sen enempää, mutta Teräväinen on todella kova ylivoimapelaaja ja jos pitäisi betsiä heittää niin Teräväisen ylivoima tulee olemaan se tehokkaampi. Ylivoima on taas niin isossa roolissa pelaajan pisteisiin, että Ahon on noilla jaoilla vaikea voittaa Teräväistä pisteissä kauden päätteeksi jos kokoonpanot eivät pian muutu.
 
Largo

Ja kyllähän ne muuttuu, jos homma ei toimi. Tällä hetkellä Teräväisen ylivoima toimii erittäin hyvin. Muodostavat Hamiltonin ja Svechnikovin kanssa toimivan alakolmion, Haulan ja Dzingelin luutiessa maalin edustalla.
 
Antero Boston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes, Huuhkajat:D
Teuvolla se peli kulkee. Teuvo on itse puhunut menneinä vuosina, että pitäis saada tasaisuutta otteisiin. Mielestäni pelaa nyt todella tasaisesti illasta toiseen, mikä näkyy pistesarakkeessa.

Mikäli ei tule loukkaantumisia, niin yli 90 pistettä on ihan mahdollista tällä kaudella. Pelikäsitys on kyllä ihan maailman huippua.

Jos puhutaan aliarvostetuista pelaajista, niin Teuvo on kyllä heittämällä aliarvostetuin Suomalaispelaaja Nhl:ssä tällä hetkellä.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Katselin pelin Chicagoa vastaan. Nyt on Teräväisellä sellainen rooli joukkueessaan, että mielestäni jopa 100p on mahdollisuuksien rajoissa. Ykkösylivoiman playmakerin paikka, alivoima Ahon kanssa, sekä ainakin Chicagoa vastaan lisenssi olla kentällä niin kauan kuin jaksaa vastustajan hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia tuovat kyllä niitä ns ilmaisia halpoja pisteitä laariin.

Sitten kun kyseessä on kuitenkin puolustavahyökkääjä, niin voi jopa olla kauden jälkeen jonkinlainen ehdokas selkeen Barkovien ja Bergeronien sekaan.
 
Ilotollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bunch of Jerks (Carolina Hurricanes)
Katselin pelin Chicagoa vastaan. Nyt on Teräväisellä sellainen rooli joukkueessaan, että mielestäni jopa 100p on mahdollisuuksien rajoissa. Ykkösylivoiman playmakerin paikka, alivoima Ahon kanssa, sekä ainakin Chicagoa vastaan lisenssi olla kentällä niin kauan kuin jaksaa vastustajan hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia tuovat kyllä niitä ns ilmaisia halpoja pisteitä laariin.

Jos alkaa esim Aholla menemään kiekot sisään niin TT:n syöttösarake paisuu entisestään.
 
Gemondo

Jäsen
Jos alkaa esim Aholla menemään kiekot sisään niin TT:n syöttösarake paisuu entisestään.

Aho on nyt yli 40 maalin tahdissa, joten vaikea uskoa että tahti tuosta enää ainakaan paranee. Todennäköisesti pikemminkin tulee hieman laskemaan.
 
Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Olisi mielenkiintoista kuulla nyt Chicagon oikeinkannattajien mielipiteet Teräväisestä. Jos oikein muistan, niin eikös moni suomalainenkin Chicago-fani selitellyt, että ei Teuvosta koskaan tule niin kovaa pelaaja, että jäisi harmittamaan.
 
nksh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers

Vaikken nyt Chicagon fani olekaan niin kyllä varmasti aihetta oli kritiikkiin, mutta nää on nyt näitä. Teuvo pisti fysiikkansa kuntoon kun tuli herätys ettei välttämättä pärjääkään pelkillä lahjoilla ja nyt Carolinassa saavat sitten nauttia kaverin otteista.
 
Ilotollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bunch of Jerks (Carolina Hurricanes)
Olisi mielenkiintoista kuulla nyt Chicagon oikeinkannattajien mielipiteet Teräväisestä. Jos oikein muistan, niin eikös moni suomalainenkin Chicago-fani selitellyt, että ei Teuvosta koskaan tule niin kovaa pelaaja, että jäisi harmittamaan.

Joo kyllä kaveria herjattiin aika rankasti aikoinaan, sekä foorumiyleisö että 'asiantuntijat'.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Joo kyllä kaveria herjattiin aika rankasti aikoinaan, sekä foorumiyleisö että 'asiantuntijat'.
Toki silloin osittain aiheestakin. Mutta on löytänyt sen puuttuvan jyväsen varsinkin puolustussuuntaan, edellinen kausi oli erittäin hyvä. Nyt mennään tasolla loistava. Ja nuori mieshän tuo vielä on.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Teräväinen on aina ollut erilainen jääkiekon pelaaja. Se että häntä verrattiin joskus junnuna oikeisiin jääkiekkoilijoihin oli vääryys, kun kyseessä ei edes ollut täysi jääkiekkoilija. Mediassa Nyholmit ja Mäkiset ja monet foorumilaiset aina ovat oleet ulalla tästä pelaajasta syystä, että he katsovat peliä vain jääkiekon näkökulmasta jossa fyysisyys on liian korostettu ominaisuus. Todellisuus on kuitenkin että pallopelisilmää ei pysty kehittämään, mutta jääkiekkoilijaksi voi kehittyä fysiikkaa harjoittamalla.
 
Teräväinen on hieno esimerkki lahjakkasta kaverista, joka lopulta sai koko potentiaalinsa lunastettua. Moni oli epäileväinen ja itsekin olin skeptinen jossain vaiheessa, että löytyykö työmoraalia riittävästi.

Teräväisellähän vahvuudet ovat aina olleet vahva peliäly ja todella korkea taitotaso. Myös luistelu on ollut suht vaivatonta teknisesti. Juuri ne avut, joilla nykykiekossa pärjää. Huomattavasti vaikeampaa on nousta myöhemmin uralla tälle tasolle niillä, jotka dominoivat junioreissa fyysisillä ominaisuuksilla.

Nyt yli 80 pisteen kausi.
 
Vahamestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit sekä suomalaiset änärissä
Teräväisellähän vahvuudet ovat aina olleet vahva peliäly ja todella korkea taitotaso. Myös luistelu on ollut suht vaivatonta teknisesti.

Pakko näiden lisäksi nostaa vielä yksi ominaisuus, joka on mielestäni Teräväisellä aliarvostettu, nimittäin laukaus!
Teuvon skode ei ole kovin, mutta laukaus lähtee nopeasti ja usein jopa 'oudosta asennosta tai rytmistä'.
Varmaan vahvalla säbätaustalla osansa tässä.

Näyttää välillä, että veskarit päästää helpon, vaikka lasken tämän nimenomaan Teuvon hyvyydeksi
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Teukka on Ahon ja Selänteen rakkauslapsi. Ei kaikkia vahvuuksia, mutta hiukan kaikkea molemmilta.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta on löytänyt sen puuttuvan jyväsen varsinkin puolustussuuntaan,
Mites ne Chicagossa päästi Teukan pelaamaan alivoimaa?

Eniten hän on kehittynyt voiman suhteen, nyt riittää vääntämiseen laidoilla, ei tarvii vain tuikkia mailalla kiekkoa irti. Ehkä se näkyy jyväsinä...
Moni oli epäileväinen ja itsekin olin skeptinen jossain vaiheessa, että löytyykö työmoraalia riittävästi.
Mun käsityksen mukaan Teukan katsottiin harjoittelevan väärin. Ei riittävästi voimaa. Sikäli rauhallinen tahti on ollut OK, että korjaamolla on aika vähän aikaa. Jos nyt noilla asioilla on yhteyttä...

Edellisessä pelissä jenkkien selostajat väitti, että Chicago myi Teräväisen koska palkkakatto.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Edellisessä pelissä jenkkien selostajat väitti, että Chicago myi Teräväisen koska palkkakatto.
Tuo taisi se syy olla. Teukan kannalta hyvä näin kun Windy Cityn touhua vertaa nykyiseen.
 
Ilotollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bunch of Jerks (Carolina Hurricanes)
Pelkästään koosteitakin seuraamalla voi todeta Teuvon omaavan todella ison Wow-factorin, kun ei tiedä ikinä minkä kanin taikuri hatustaan kaivaa

Juuri ylläolevaa tarkoitin kun kirjoitin:

PS. Kyllä sen olisi pitänyt olla selvää lajia seuraaville viimeistään kun oli paras pistemies Chicagon mestaruussarjan finaalipeleissä (jollain 14 minuutin keskiarvo peliajalla jos oikein muistan), vaikkei olisi edes pelejä katsonut. Jotka katsoi näki heti että maalit (ja pisteet) tuossa sarjassa oli usein 'flair' maaleja, eli kun mikään muu ei auttanut, kun kiekkoa vain saatu sisään perinteisesti, niin sitten TT tekee jotain täysin yllättävää ja erilaista, ja kiekko on repussa.

Wow-efekti, flair, yllätyksellisyys, magic
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös