Liigan taso verrattuna muihin sarjoihin

  • 510 511
  • 2 642

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Toki se on mutuilua ja omakohtaisesti pistän ainoastaan anekdoottimaisia perusteluita (jotka eivät siis toki minkäänlaista todistusarvoa omaa), mutta kliseisesti sanoen en tunne ketään ketä CHL kiinnostaisi niin paljoa että sarjaa seuraisi aktiivisesti. Vaikkapa nyt sinne jalkapallon mestareiden liigaan jos vertaan niin sitä katsoo suunnilleen kaikki ketä ko. laji yhtään sattuu kiinnostamaan ja lähes yhtä moni seuraa jopa sitä vastaavan kilpailun divaria, eli eurooppaliigaa.

Ks. tuo lisäykseni löysästä rahasta ja vähemmistä oman sarjan otteluista. Toki ainakin noilla isommilla sveitsiläisseuroilla käy matsista riippumatta väkeä lehtereillä hyvinkin mukavasti, Bernillä jopa tunnetusti Euraasian eniten. Melkein väitän että suomalaisseuroilla ei resurssit kasvaisi lähellekään sveitsiläiskilpakumppaneita vastaaviksi vaikka sarjassa pelaisi 12 joukkuetta 50 ottelun runkosarjaa, todennäköisesti kokonaistulotaso jopa tippuisi.
Kiitos tästä, paljon olen samaa mieltä. Yksi syy tuohon miksi CHL on niin paljon pienempi kuin potkupallon puolella on tietysti historia. Eroja on toki paljon muutakin, mutta CHL on niin nuori vielä, että en luovuttaisi sen suhteen vielä ainakaan.

Ihan oikeassa olet noista sveitsiläisten raha- ja katsojamääristä. Mielestäni tuo on vain yksi syy, minkä takia NLA:n taso on niin paljon kovempi, että suomalaisseurat jäävät jalkoihin CHL:ssä (Huom, keskimäärin!!). Eli en näe, että nuo raha- ja katsojamäärät olisivat syy siihen, että CHL motivoisi sveitsiläisiä enemmän.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Taloudellisesti chl on monelle joukkueelle kitkerää pakkopullaa (tieto, ei luulo). Hallivuokra ei ole yhtään halvempi pelataanko siellä chl:ää 800 katsojalle vai liigaa 4500 katsojalle. Tähän päälle kohonneet (chl) pelaajapalkkiot -> kohonneet vakuutusmaksut yms. + lennot, hotellit. Kallista, mutta mitäs läksit. Irti ei taida päästä.
Tasollisesti (liiga) 8 joukossa pitäisi lähes aina olla kaksi joukkuetta liigasta. Nyt lasketaan miten Bulgarian tai Unkarin joukkueiden pitäisi pelata, että ensi kaudeksi olisi 4 paikkaa.
Asian pitäisi perustua puolittaiseen vapaaehtoisuuteen. Liigalla olisi 2 paikkaa. Joko runkosarjan 1 ja 2 tai loppuottelupari. Nämäkin voisivat sanoa, että ei kiitos. Tällöin nakki napsahtaa seuraavalle joukkueelle.
 

Vlade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ruotsissa mentaliteetti on erilainen. Siellä ei katsota CHL:ää yhtä vinoon kuin Suomessa. Sama koskee Sveitsiä. Kun koko maassa ei syystä tai toisesta kiinnostuta CHL:stä, niin kyllähän se näkyy myös seuratasolla.
En tiedä mihin tuo väitteesi perustuu sillä yleisömäärien perusteella Suomi on näistä maista se jossa CHL kiinnostaa eniten. Keräsin CHL alkulohkojen jälkeen hieman yleisömääriä talteen ja niistä selviää, että nimenomaan Suomessa yleisön CHL kiinnostus on aika korkeaa verrattuna muihin huippuliigoihin.

Liiga -736
DEL -1295
Extraliga -1488
SHL -3868
NLA -4031

Seurojen kiinostus on sitten asia erikseen, mutta ainankaan yleisö ei katso erityisen vinoon verrattuna muualla.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Johan se Karalahtikin kertoi kirjassaan, että CHL on pelkkää muovista paskaa ja pakkopullaa mikä ei kiinnostaa ketään. Jere Karalahti, suomikiekon virallinen totuus.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Minua kiinnostaa CHL kovasti ja toivon aina suomalaisjoukkueille menestystä. Menestyksen kautta tulee myös yleisönkin kiinnostus. Tuntuu, että Kärppien ja JYP:n kannattajat eniten sarjaa arvostavat, koska heidän joukkueensa ovat sarjassa myös pärjänneet.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Kyllä Tappara oli hyvin tosissaan tälläkin kaudella chl peleissä. Minua ei yllättänyt muiden maiden taso, mutta luisteluvoima yllätti kyllä. Yksinkertaisesti Zug luisteli Tapparan kumoon. Kyllä en ole vastaavaa nähnyt, Ruotsin joukkueet kun on vuosia sitten parempia olleet, se on perustunut enemmänkin muuhun osaamiseen, eilinen NHL tyyppinen vauhti tuli kyllä yllätyksenä. Ei voinut kuin ihailla. Erittäin nopea kiekonsiirtely siihen lisäksi, ai että oli upeeta vaikka oma suosikki hävisikin. Tykkään muutenkin chl peleistä, ehdottomasti lisää tätä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllähän tuokin kertoo karua kieltä mihin Liiga on ajautunut. Talous toimii, mutta kentälle asti se ei näy. Hemmetin hyvä kasvattajasarja muille sarjoille, mutta kai sitä nyt pitäs odottaa enemmän entiseltä maailman toiseksi parhaalta sarjalta.

Niin no, toimiiko se talous oikeasti vai voisivatko seurat takoa vielä suurempia lukuja? Ja kun talous kerran toimii niin miksi nuo pelaajabudjetit laahaavat? Itse kannustan urheiluseuraa, tottakai urheiluseuralle on tärkeää, että myös talous on kunnossa, mutta kyllä minä näin fanina haluaisin nähdä, että kun seuralla kulkee taloudellisesti niin sitä panostusta näkyisi myös siellä kentällä! Näin ei ole ikävä kyllä ikinä homma toiminut, toki nyt HIFK:lla on aika hyvin laatua joukkueessa useampaan ketjuun, mutta tämä taitaa mennä enemmän Salmelaisen hyvyyden piikkiin mitä tulee pelaajien palkkojen suhteen kuin, että pelaajabudjettia olisi nostettu.

Ne jotka höpöttävät jostain seurojen motivaatiopuheista sekä ettei pelaajia nappaisi CHL jne. niin on pakko ihmetellä noita kommentteja. Näkemättä paskaa siis? CHL-pelit ovat kirkkaasti ainakin omasta mielestäni kauden parhaita pelejä, vasta playoffeissa päästään samaan viihdearvoon näin yleisesti. Joo, tietenkään jos yksittäistä henkilöä ei nappaa turnaus niin sitten ei vain nappaa eikä siinä mitään, mutta jos itseä ei turnaus nappaa niin miksi lähteä jauhamaan paskaa ettei pelaajia ja seuroja nappaisi myöskään? Kyllä nappaa, katsokaa niitä pelejä vaikka alkuun ja antakaa turnaukselle mahdollisuus teidän silmissänne. Nuo palkintorahatkin alkavat olemaan sitä luokkaa, että tuommoisen potin voittaminen todella näkyy jokaisen Liiga-seuran kassassa.

Mm. Karri Kivi on puhunut aika kovasti CHL:n puolesta, Kivi muutenkin vaikuttaa mieheltä joka ei kumartele joka suuntaan ja ole mikään jees jees mies mallia Vallin vaan sanoo asiat niin kuin ne hänen mielestään ovat. Mihin ikinä Kivi päätyykään seuraavaksi valmentamaan niin ainakaan hänen seuransa ei tule CHL:ssä kärsimään mistään "motivaatiopuutteesta" jos turnaukseen pääsee.

Sääli ettei CHL ole vielä onnistunut lyömään läpi itsenään kunnolla suuren yleisön silmissä. Sääli myös, että Liiga-seurojen trendi on ollut tippua aikaisessa vaiheessa turnauksesta pois. Taso on turnauksessa todella kova, mutta onhan suomalaisten seurojen menestyminen CHL:ssä ollut iso pettymys ainakin itselleni. JYP kiva poikkeus tuossa pari kautta sitten, muuten on ollut todella hiljaista.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kannattaa tutustua esimerkiksi juuri EV Zugin organisaatiorakenteeseen ja talouslukuihin:


Nopeasti selviää, että kyse on ihan eri tason lafkasta kuin vaikkapa HIFK. Luonnollisesti, kun kyse on täysammettilaisurheilusta, niin kehittyneempi liiketoimintaorganisaatio näkyy lopulta pitkällä jänteellä myös jäällä nähtävän tuotteen laadussa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kannattaa tutustua esimerkiksi juuri EV Zugin organisaatiorakenteeseen ja talouslukuihin:


Nopeasti selviää, että kyse on ihan eri tason lafkasta kuin vaikkapa HIFK. Luonnollisesti, kun kyse on täysammettilaisurheilusta, niin kehittyneempi liiketoimintaorganisaatio näkyy lopulta pitkällä jänteellä myös jäällä nähtävän tuotteen laadussa.

Rauno Korpi vertasi CHL-matsin erätauolla Zugin budjettia Jokerien tasoiseksi.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Johan se Karalahtikin kertoi kirjassaan, että CHL on pelkkää muovista paskaa ja pakkopullaa mikä ei kiinnostaa ketään. Jere Karalahti, suomikiekon virallinen totuus.

Varmasti näinkin on joskus ollut. Karalahden kirjasta on monta vuotta. Sinä aikana kehitys on kehittynyt.
 

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Loppuviimeinhän sillä ei ole tuon taivaallista väliä, kiinnostaako Liigaa seuroineen ja faneineen, se "työ" on nyt joka tapauksessa tehty, että Liigaa arvostetaan puhtaasti CHL-menestyksen takia vähemmän kuin aikaisemmin. Sitä paitsi ammattimaisuushan on yksi laadun osa-alue, ja mistä muusta kuin ammattimaisuuden puutteesta kertoo se, jos ei kilpailulliset pelit kiinnosta? Tosin kuten täällä on jo kirjoitettukin, niin 100 lasissa siellä ovat Liiga-jengit pelanneet. Ennemmin niin, että esim. ruotsalaiset ovat antaneet jonkin verran tasoitusta jättämällä pelaajia huilimaan jne. Liigan taso Euroopassa on nyt juurikin se, mitä CHL antaa ymmärtää.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
CHL-pelit ovat kirkkaasti ainakin omasta mielestäni kauden parhaita pelejä, vasta playoffeissa päästään samaan viihdearvoon näin yleisesti.
Juuri näin. Kärppienkin kohdalla tasokkaimmat ja viihdearvoltaan parhaimmat pelit ovat viime vuosina olleet CHL-pelejä. Samaan kastiin voi yltää jokunen harva Liigan runkosarjan kärkiottelu, välierät ja finaalit. Siksi tällä kaudella Kärppien jäädessä ulos CHL:n jatkopeleistä tuntui kuin kausi olisi jo osittain ohi. Ja olikin, olihan CHL Kärppien kauden toinen selkeä päätavoite ja pettymyksen aisti putoamisen jälkeisistä haastatteluista.

Eipä meillä näiden eri sarjojen tasovertailuun oikein muitakaan konkreettisia mittareita ole kuin keskinäiset kilpailulliset ottelut, joita tällä hetkellä tarjoaa CHL. Yleinen trendi ei vaan mitenkään näytä Liigan osalta hyvältä. JYP meni yksittäisellä kaudella päätyyn asti ja Kärpät toisella finaaliin, mutta yleisesti suomalaisjoukkueet jäävät vuodesta toiseen alkulohkoon ja parhaat putoavat ensimmäisillä pudotuspelikierroksilla. Kärpät ja Tappara nähdäkseni viestivät voimakkaimmin ennen tätä kautta, että CHL:ssä halutaan tosissaan pärjätä. Nämä kaksi ovat myös Liigan selkeä kärki tällä hetkellä ja siitä on hieman tasoeroa seuraavaan portaaseen. Kuitenkaan edes ne eivät päässeet juuri alkua pidemmälle, pudoten sveitsiläisseuroille, jotka eivät tällä hetkellä edusta aivan NLA:n terävintä kärkeä.

Tavallaan toivon, että Liiga menettäisi sen neljännen CHL-paikan. Täällä ei ole yleisesti niin paljon arvostusta sarjaa kohtaan, että neljä paikkaa tarvittaisiin. Lisäksi uskon vahvasti, että Kärpät ottaisi kuitenkin sen yhden paikan kolmesta. Sen jälkeen olisi pienempi todennäköisyys kohdata tylsiä liigajengejä vielä europeleissäkin.

Tuossa edellä oli niitä yleisömääräerojakin liigoittain. Sveitsissä oli aika raju pudotus kansallisista peleistä CHL-peleihin. Siitä huolimatta näytti olevan mukavasti väkeä ja tunnelmaa eilen Zugin, Bielin ja Lausannen kotiotteluissa. Ehkä siellä vaan on aivan timanttiset yleisömäärät NLA-peleissä? Liigan osalta yleisömäärän pudotus CHL-peleihin oli yllättävän pieni. Kuitenkin väkeä CHL-peleissä kävi niukasti ja tunnelma oli vaisu. Mutta kun ero Liigaan on melko pieni, niin ei se kiinnostus omaan sarjaammekaan taida järin suurta olla. Ei tämä meidän tuote aivan iskussa ole.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
München punaiset härät voittivat ottelunsa 6-0, joten ainakin toistaiseksi Liigalla säilyy paikka neljän joukkueen kilpailuna CHL:ssä. Seuraavaksi saadaan jännätä otteluparia EV Züg - HK Mountfiel. Jos sveitsiläiset klaaraavat tuon otteluparin, niin Liigalla ei pitäisi olla hätää ensi kauden osalta.
 

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
München punaiset härät voittivat ottelunsa 6-0, joten ainakin toistaiseksi Liigalla säilyy paikka neljän joukkueen kilpailuna CHL:ssä. Seuraavaksi saadaan jännätä otteluparia EV Züg - HK Mountfiel. Jos sveitsiläiset klaaraavat tuon otteluparin, niin Liigalla ei pitäisi olla hätää ensi kauden osalta.
Niin...Toisaalta kuten tuolla toisaalla kirjoitin, niin ehkä olisi Liigan kannalta vain parempi, ettei siellä Tapparan ja Kärppien lisäksi liiemmälti muita häärisi. Nuo on ne CHL:n top-8 potentiaaliset. Lukolla, HIFK:lla, yms. ei mitään palaa sveitsiläisiä ja saksalaisia - ruotsalaisista puhumattakaan - vastaan.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Niin...Toisaalta kuten tuolla toisaalla kirjoitin, niin ehkä olisi Liigan kannalta vain parempi, ettei siellä Tapparan ja Kärppien lisäksi liiemmälti muita häärisi. Nuo on ne CHL:n top-8 potentiaaliset. Lukolla, HIFK:lla, yms. ei mitään palaa sveitsiläisiä ja saksalaisia - ruotsalaisista puhumattakaan - vastaan.

Kyllä negailijoita tässä maassa riittää joka lähtöön ja epäilisin, että ehdottamasi malli toisi itkua siitä, ettei kilpailu ole mestareiden liiga "statukselle" tarpeeksi urheilullinen, jos siinä on kiintiöjoukkueita. Kyllähän sitä itkua saatiin kuulla jo CHL:n ekoina vuosina, kun Suomestakin oli kiintiöjoukkueita mukana. Eli muuten hyvä, mutta valitusta tulisi tuollakin tavalla. Mutta tämä sanottuna, niin kyllä minä olisin valmis myös esim. sellaiseen, että CHL vaihtuisi vaikka EHL:ksi ja pelattaisiin samankaltainen turnaus, kansallisten sarjojen rinnalla mutta kiintiöjoukkueilla.

Ja jos tässä yön pimeinä tunteina päästelee vähän mopoa haskoista, niin hahmotellaan eurokilpailut uusiksi. Eli uuteen EHL:ään, tai johonkin vastaavaan, jos nuo kolme kirjainta on varattuna (esim. European Super League tai Union Hockey League) tulisi nykyisen CHL:n perustajaliigoista jokaisesta neljä kiintiöjoukkuetta (eli yhteensä 24 joukkuetta) ja nämä jaettaisiin neljään kuuden joukkueen alkulohkoon, eli jokaisessa lohkossa olisi jokaisesta perustajaliigasta yksi joukkue. Nämä sitten kilpailisivat kauden aikana ja pelaisivat jonkinlaiset pudotuspelit vielä perään. Tämän uuden kilpailun rinnalla sama yhteisö pitäisi entisen CHL:n hengissä ja siihen tulisi sitten nykyisten kiintiöiden mukaan ne seurat, kustakin liigasta, jotka kilpailullisten sääntöjen mukaan on siihen oikeutettuja (poislukien uuden kilpailun kiintiöjoukkueet). CHL pelattaisiin samalla tavoin kuin nykyään ja pudotuspelit siihen perään. Pudotuspelit pelattaisiin kuitenkin nopeutetussa järjestyksessä, koska helmikuun finaalissa kohtaisi sitten CHL:n ja tämän uuden kilpailun voittajat yksiosaisessa superfinaalissa.

Edit. Eli jos tolla tavalla olisi menty jo tänä vuonna, niin olisi voinut näyttää vaikka tältä

UHL:
Suomi: Kärpät, Tappara, HIFK, TPS (original8 tiimit, jos nordic trophyyn asti katsotaan)
Ruotsi: Färjestad, Djurgårdens, Linköping, Frölunda (original8 tiimit, jos nordic trophyyn asti katsotaan)
Tshekki: Liberec, Pardubice, S.Praha, Vitkovice (Tshekin CHL perustajajengit)
Saksa: A.Mannheim, E.Berlin, Ingolstad, Krefeld (Saksan CHL perustajajengit)
Sveitsi: Bern, Fribourg, Zürich, EV Züg (Sveitsin CHL perustajajengit)
EBEL: RB Salzburg, Vienna (EBELin CHL perustajajengit), joten otetaan mukaan vielä vaikka Slovan Bratislava ja Bolzano, maantieteellisen kattavuuden takia.

CHL:
Ruotsi: Luulaja, Skellefteå, Malmö, Växjö, HV-71
Sveitsi: Lausanne, Biel, Ambri-Piotta, Langnau, Lugano
Suomi: Pelicans, HPK, Lukko, Ilves
Saksa: RB München, Ausburg, Kölner Haie, Düsseldorfer
Tshekki: Trinec, Plzen, Mountfield
EBEL: Graz, Klagenfurt, Fehervar AV19
V-Venäjä: Yunost Minsk
Slovakia: B.Bystrica
Iso-Britannia: Belfast, Cardiff
Ranska: Grenoble
Norja: Frisk Asker
Tanska: Rungsted
Puola: Tychy

En näkisi tässä kuviossa CHL:ää kovinkaan merkittävästi erilaisena, kuin se tänä vuonna pelataan.
 
Viimeksi muokattu:

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Kyllä negailijoita tässä maassa riittää joka lähtöön ja epäilisin, että ehdottamasi malli toisi itkua siitä, ettei kilpailu ole mestareiden liiga "statukselle" tarpeeksi urheilullinen, jos siinä on kiintiöjoukkueita. Kyllähän sitä itkua saatiin kuulla jo CHL:n ekoina vuosina, kun Suomestakin oli kiintiöjoukkueita mukana. Eli muuten hyvä, mutta valitusta tulisi tuollakin tavalla. Mutta tämä sanottuna, niin kyllä minä olisin valmis myös esim. sellaiseen, että CHL vaihtuisi vaikka EHL:ksi ja pelattaisiin samankaltainen turnaus, kansallisten sarjojen rinnalla mutta kiintiöjoukkueilla.
En nyt varsinaisesti mistään kiintiöistä millekään joukkueille puhunut, mutta faktahan on se, että oli Suomesta viisi, neljä tai kolme joukkuetta, niin Tappara ja Kärpäthän siellä häärii. Loput sitten erinäköisillä todennäköisyyksillä ne loput paikat napsivat. Pointti oli se, että oli se sitten Lukko, HIFK, JYP tai mikä tahansa random Liigajoukkue, niin ns. "palaa" ei ole näissä karkeloissa. Ja muistan kyllä, että JYP CHL:n muinoin voitti, mutta viimeaikaisten näyttöjen valossa voitaneen todeta, että kyseessä oli sattuma luokkaa yksi sadasta. Kyllähän sen lotonkin lähes joka viikko joku voittaa, vaikkei todennäköisyydet ketään varsinaisesti suosi.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Niin...Toisaalta kuten tuolla toisaalla kirjoitin, niin ehkä olisi Liigan kannalta vain parempi, ettei siellä Tapparan ja Kärppien lisäksi liiemmälti muita häärisi. Nuo on ne CHL:n top-8 potentiaaliset. Lukolla, HIFK:lla, yms. ei mitään palaa sveitsiläisiä ja saksalaisia - ruotsalaisista puhumattakaan - vastaan.

Mielikuvien sijaan nuo CHL:n maapaikat jaetaan kuitenkin pelien tulosten perusteella ja vielä viime vuoteen asti Suomi oli CHL:n toiseksi paras sarja, eli siis Sveitsin ja Saksan edellä ja siksi sai 5 paikkaa. Nyt Suomi on pudonnut noiden taakse, mutta näillä näkymin on edelleen Tsekin edellä (joka siis sai yhden joukkueen sinne 8 sakkiin tällä kertaa) ja ottamassa edelleen ansaitusti 4 paikkaa. Sveitsiläisseura ei edelleenkään ole koskaan päässyt finaaliin asti turnauksessa, saa nähdä tuleeko tähän tällä kaudella muutos. Itse asiassa Suomen kahteen finaalipaikkaankaan ei ole yltänyt muut kuin turnausta dominoinut Ruotsi.

Suomesta TOP-8-sijoitukseen CHL:ssä ovat toistaiseksi yltäneet Kärpät, Lukko, SaiPa, HIFK, Blues, TPS ja JYP. Tappara ei sinne kertaakaan vielä ole selviytynyt.
Mitä tähän kauteen ja "palaan" tulee, niin marginaalit ovat pienet. HPK esimerkiksi voitti sveitsiläisjoukkueen vieraissa ja Pelicans hävisi sveitsiläisjoukkueelle kahdesti rankkareilla, Suomalaisten ja sveitsiläisten tämän kauden turnauksen 10 kohtaamisesta peräti kuusi päättyi varsinaisella peliajalla tasan, saksalaisia eivät suomalaiset tämän vuoden CHL:ssä kohdanneet, mutta viime vuonna voitot menivät tasan 2-2.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Suomalaisjoukkueista Tappara oli tällä kaudella paras lohkokakkonen (maalierovertailu), Kärpät paras kolmonen ja Pelicans paras nelonen. Mutta loppujen lopuksi varsinkaan noilla kahdella jälkimmäisellä ei hirveästi merkitystä ole.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Suomalaisjoukkueista Tappara oli tällä kaudella paras lohkokakkonen (maalierovertailu), Kärpät paras kolmonen ja Pelicans paras nelonen. Mutta loppujen lopuksi varsinkaan noilla kahdella jälkimmäisellä ei hirveästi merkitystä ole.
Pakko vielä ottaa tähän Kärppien sijoitukseenkin kantaa. Kärpät (lohkon 3.) ja Bern (lohkon 2.) päätyivät tosiaan tasapisteisiin alkulohkossa. Tämän lisäksi Kärppien ja Bernin keskinäiset pelit menivät tasan (molemmat voittivat jatkoilla/rankkareilla). Kärppien maaliero oli lohkossa selvästi parempi kuin Bernin, mutta Kärpät tippui, koska Bern voitti Kärpät 2-3 JA ja Kärpät Bernin 1-2 RL eli Bern oli tehnyt voittopelissään yhden maalin enemmän.

Ihan haista vittu sääntö. Kyllähän tuosta olisi täysjärkisten säännöillä kuulunut Kärppien mennä jatkoon.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Pakko vielä ottaa tähän Kärppien sijoitukseenkin kantaa. Kärpät (lohkon 3.) ja Bern (lohkon 2.) päätyivät tosiaan tasapisteisiin alkulohkossa. Tämän lisäksi Kärppien ja Bernin keskinäiset pelit menivät tasan (molemmat voittivat jatkoilla/rankkareilla). Kärppien maaliero oli lohkossa selvästi parempi kuin Bernin, mutta Kärpät tippui, koska Bern voitti Kärpät 2-3 JA ja Kärpät Bernin 1-2 RL eli Bern oli tehnyt voittopelissään yhden maalin enemmän.

Ihan haista vittu sääntö. Kyllähän tuosta olisi täysjärkisten säännöillä kuulunut Kärppien mennä jatkoon.
Saivartelua ja jossittelua, säännöt on samat ja selvät kaikille. Bern meni sääntöjen puitteissa ansaitusti jatkoon.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Saivartelua ja jossittelua, säännöt on samat ja selvät kaikille. Bern meni sääntöjen puitteissa ansaitusti jatkoon.
Eihän kyse olekaan siitä, etteikö Bern olisi ansaitusti mennyt luotujen sääntöjen puitteissa jatkoon. Tuo sääntö on vain ihan käsittämätön. Käytännössä kaikkialla muualla oltaisiin katsottu tuossa tilanteessa lohkon maalieroa, jonka Kärpät olisi vienyt.

EDIT: Eli se mitä halusin tuoda ilmi, että tietysti vuosittaista vaihtelua ihan vain sattumankin osalta on tuloksissa. Niillä mittareilla mitä yleensä turnausmuotoisissa pallopeleissä käytetään (myös jääkiekossa), Kärpät olisi mennyt jatkoon ja Bern rannalle.

Mutta kyllä, olen huolissaan yleisestä trendistä, joka on suomalaisten kannalta aika huolestuttava. Vuosittain on sattumaa mukana (suuntaan jos toiseen) ja siitä huonosta sattumasta tämän kauden CHL-Kärpät on hyvä esimerkki. JYP ehkä sitten se positiivisempi esimerkki 3 vuoden takaa. Keskiarvo on kuitenkin se mitä pitäisi tosiaan tuijottaa ja siinä mennään valitettavasti alaspäin.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
En nyt varsinaisesti mistään kiintiöistä millekään joukkueille puhunut, mutta faktahan on se, että oli Suomesta viisi, neljä tai kolme joukkuetta, niin Tappara ja Kärpäthän siellä häärii. Loput sitten erinäköisillä todennäköisyyksillä ne loput paikat napsivat. Pointti oli se, että oli se sitten Lukko, HIFK, JYP tai mikä tahansa random Liigajoukkue, niin ns. "palaa" ei ole näissä karkeloissa.

Vähän jäi häiritsemään tämä kommentti, kun ei kyllä Tapparan osalta millään tavalla vastaa sitä mielikuvaa, joka itselläni CHL:stä on nyt uusimman aloituksen jälkeen on jäänyt (olen seurannut kilpailua suhteellisen paljon). Kävin siis historiankirjat läpi ja jaottelin joukkueet ikäänkuin mitalitilastoin. Tilastossa siis aina yksikin parempi suoritus menee kaikkien huonompien suoritusten yli, niinkuin mitalitilastoissa yleensäkin. Ja joukkueille jaetaan numeroita tässä tilastossa seuraavasti.

1=kilpailun voitto
2=finaalipaikka
3=välieräpaikka
4=puolivälieräpaikka
5=neljännevälieräpaikka
6=kahdeksannesvälieräpaikka
7=jäänyt lohkovaiheeseen.

Ja tällä tavalla tilasto CHL:n suomalaisjoukkueista näyttää seuraavalta

JYP 1-5-5-6-7
Kärpät 2-3-4-6-7
Lukko 3-4-6
TPS 4-5-6-7-7
HIFK 4-5-6-7-7
Saipa 4-5
Blues 4
Tappara 5-5-5-5-6
Kalpa 5-7-7-7
HPK 7
Pelicans 7

Eli väitteesi EI Tapparan osalta joukkueena, jolla olisi jotain erikoista "palaa" suomalaisnäkökulmasta, pidä sitten millään tavalla paikkaansa historian valossa ja kommentistasi jää ehkä vähän sellainen kuva, ettet oikein edes seuraa CHL:ää ja vetelet mielikuviasi pelkästään Liiga menestyksen perusteella. Eli täysin väärillä "faktoilla". Suomalaisjoukkueista kuudessa kaudessa Tapparaa pidemmälle CHL:ssä ovat päässeet (toisinsanoen menestyneet paremmin) peräti seitsemän joukkuetta.
 

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Eli väitteesi EI Tapparan osalta joukkueena, jolla olisi jotain erikoista "palaa" suomalaisnäkökulmasta, pidä sitten millään tavalla paikkaansa historian valossa ja kommentistasi jää ehkä vähän sellainen kuva, ettet oikein edes seuraa CHL:ää
Itseasiassa ottaen huomioon, että "oma" joukkue tuolla ei ole pelannut eikä todennäköisesti ihan hetkeen tule pelaamaankaan, niin melko paljon on tullut seurattua. Kymmeniä matseja streameistä ja kolme ihan paikanpäälläkin. CHL-paikat jaetaan kotimaan sarjan menestyksen perusteella, joten kuten totesin, niin Kärpät ja Tappara siellä pelannee vuodesta toiseen.

Mun näkemys on se, että siinä missä esim. Saksassa ja Sveitsissä lyödään lisää pökköä pesään ja sarjansa jatkavat kehittymistään, niin Liiga heikkenee vuosi vuodelta. Mikäli tuolla mielii jokin Liigaporukka mennä pitkälle, niin se vaatii huippujengiä paperilla ja siihen lisäksi aivan nappivirettä. Ei tuolla millään dykeillä ja motineilla pärjätä, Allsvenskan-tasoisia pelaajia, jotka eivät ruotsalaisissa CHL-joukkueissa kelpaisi edes huoltajiksi.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Mun näkemys on se, että siinä missä esim. Saksassa ja Sveitsissä lyödään lisää pökköä pesään ja sarjansa jatkavat kehittymistään, niin Liiga heikkenee vuosi vuodelta. Mikäli tuolla mielii jokin Liigaporukka mennä pitkälle, niin se vaatii huippujengiä paperilla ja siihen lisäksi aivan nappivirettä. Ei tuolla millään dykeillä ja motineilla pärjätä, Allsvenskan-tasoisia pelaajia, jotka eivät ruotsalaisissa CHL-joukkueissa kelpaisi edes huoltajiksi.

Se on sinun näkemyksesi, joka ei tosin perustu yhtään mihinkään muuhun kuin omaan mutuusi. Kummasti Motinkin on urallaan mahtunut SHL:ssä playoff-joukkueen kokoonpanoon.
 

Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Minusta yhden kauden Chl:n perusteella ei kannata tehdä isompia johtopäätöksiä mikä on liigan taso verrattuna muihin euroopan sarjoihin. Liigassa pelaa eurooppalaisen mittapuun mukaan huippupelaajia ja myös eurooppalaisen mittapuun mukaan huippujoukkueita kuten Tappara ja Kärpät, vaikka nyt ei hyvää menestystä Chl:ssä tullutkaan. Minusta liigan ongelma on se että liigassa pelaa 3 - 4 joukkueellista lähinnä mestis tasoisia pelaajia ja se on pitkässä juoksussa ongelma. Tämä johtuu tietenkin siitä että liigan joukkuemäärää on kasvatettu ja samaan aikaan Suomalaisia huippupelaajia on yhä enemmän ja enemmän lähtenyt ulkomaille pelaamaan. Tähän ongelmaan on olemassa ainakin kaksi ratkaisua ja toinen niistä on se että liigaseurojen liiketoiminta kehittyy niin vahvaksi että seurat pystyvät paremmin kilpailemaan ainakin Ruotsin ja toivottavasti jonkun muunkin eurooppalaisen sarjan kanssa pelaajista. Tässä asiassa jo esimerkiksi Kärpät tekee koko ajan hyvää työtä ja seuran jääkiekosta riippumaton liiketoiminta kasvaa. Toinen asia on sitten laadukas kasvatustoiminta. Tämä on toki jo useammalla seuralla ihan hyvin hallussa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös