KHL – pelin ulkopuolisista asioista

  • 1 107 394
  • 4 071

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Siirrytään tänne.

Viimeisempiä venäläislähteiden budjettiuutisia kun katsoo ja vertaa vuoden takaiseen, niin top 12 joukkueet ovat leikanneet budjetteja yhteensä noin 30 miljoonaa. Ja tuona ajanjaksona Jokerien budjetti on venäläislähteiden mukaan n.800k suurempi. Otit Avton ja Omskin esiin. Jokerit taistelee ensisijaisesti SKA:n ja CSKA:n kanssa, joiden budjetit ovat laskeneet radikaalisti.

SInulla on siis tämän kauden ennakkolukuja. Löytyisikö alkuperäiseen lähteeseen linkkiä? Palataan niihin lukuin sitten, kun tarkistan niiden taustan.

Itse en kuluvan kauden lukuja käsitellyt, vaan kahden edelliskauden, koska kauden aikana tapahtuu muutoksia ja seurat joko lisäävät tai vähentävät menojaan esimerkiksi mainitsemani maksuongelmien vuoksi.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
On totta, että emme voi tietää katon vaikutuksia Jokerien budjettiin, mutta nyt mennään voimassa olevilla tiedoilla ja ne näyttävät, että katto on parantamassa Jokereiden asetelmia.

Eihän se katto mitään tuollaista näytä. Silloin sinulla olisi tieto, että Kreml ei käske Norilskia supistamaan rahoitustaan samassa suhteessa kuin muut omistajat supistavat Venäjällä. Mitään tietoa sinulla ei ole. Toive kylläkin. Totesin aiemmassa ketjussa, että itse pidän Kremlin käskyä ainakin jossain määrin odotettuna, koska ruplan sijasta Jokerit nielee euroja, ja näille euroille voisi olla käyttöä muutenkin.

Minusta on siten mahdollista, että Norlilsk saa omistajalta käskyn joka saa sen jostain ylempää. Käsky vaatii samaa supistamista, mikä on isojen seurojen ja Jokerien vällinen suhde pelaajabudjeteissa nyt tai aiemmin. Jos Kreml sallii kilpailun, jossa CSKA, SKA ja Jokerit on luokkaa samoilla bruttopelaajabudjeteilla, Jokerien asema paranee. Kumpikin on mahdollista, mielestäni. Pidän kuitenkin supistamista lähes samassa suhteessa todennäköisempänä.

Malta nyt katsoa miten käy, ei tästä kannata kiistellä, kun kumpikaan ei tiedä tulosta.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
SInulla on siis tämän kauden ennakkolukuja. Löytyisikö alkuperäiseen lähteeseen linkkiä? Palataan niihin lukuin sitten, kun tarkistan niiden taustan.
Tässä ketjussa tshekki77 linkitti nuo jokin aika sitten. Itse en osaa Venäjää, joten en voi etsiä netistä, mutta sivu pari taaksepäin ne löytyvät. Tein laskelmat noiden perusteella kun vertasin niitä viime vuoteen. Jos kyseessä on virheellinen/vanha listaus, niin seison korjattuna ja pahoittelen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä ketjussa tshekki77 linkitti nuo jokin aika sitten. Itse en osaa Venäjää, joten en voi etsiä netistä, mutta sivu pari taaksepäin ne löytyvät. Tein laskelmat noiden perusteella kun vertasin niitä viime vuoteen. Jos kyseessä on virheellinen/vanha listaus, niin seison korjattuna ja pahoittelen.

Artikkelissa todetaan suoraan, että luvut eivät ole vertailukelpoisia aiempaan vuoteen. Syy on se, että nyt esitetyistä luvuista puuttuu pelaajien bonukset, jotka ovat Venäjällä artikkelin mukaan joskus kolmanneskin päälle pelaajabudjetin, ja aiemmalta kaudelta ne oli mukana. Eli pelaajien peruspalkat ovat kyllä matalampia kuin kauden kokonaispalkat...

Sepä tästä ja väitteestäsi. Malta nyt odottaa kausi loppuun, niin saadan kyllä luvut.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eli seison korjattuna ja myönnän virheeni. Eikös Jokerien luvut ole siitäkin huolimatta ylöspäin?

Jokerien todellinen pelaajabudjetti on edelleen vain suuruluokkana noin X.X. Perusbudjetti olisi hieman nousussa. Mutta vasta jos bonuksia maksetaan vähintään saman verran kuin viime kaudella, pelaajabudjetti nousee. Nämä selviää sitten kauden jälkeen.

Hieman edelliseen ja paljon Jokerien menestykseen liittyen: Tuossa @Tshekki77 linkittämässä artikkelissa pohditaan, että kun Jokerien bonusosuus playoffeissa on pienin pl. kuraseurat, vaikuttaako tämä pelaajien motivaatioon pelata playoffeissa? Toisin sanoen, Jokerien pelaajien halu menestyä ei olisi kummoinen, kun lisäpalkkaa ei ole juuri tulossa.

Kurrin ainakin kannattaa pohtia.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuossa @Tshekki77 linkittämässä artikkelissa pohditaan, että kun Jokerien bonusosuus playoffeissa on pienin pl. kuraseurat, vaikuttaako tämä pelaajien motivaatioon pelata playoffeissa? Toisin sanoen, Jokerien pelaajien halu menestyä ei olisi kummoinen, kun lisäpalkkaa ei ole juuri tulossa.

Jotenkin jaksaisin uskoa sinisilmäisesti, että suomalainen ihminen sekä varsinkin jääkiekonpelaaja on niin kunniahimoinen, että haluaa voittaa ja pelata joukkueelle täysin sydämin ilman ylimääräisiä euroja keväällä. Jokerien menestymisen tai pikemminkin menestymättömyys pudotuspeleissä tuskin on bonuksista kiinni, vaan joukkueen rakenteesta, valmennuksesta sekä vastustajan vastaavasta.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotenkin jaksaisin uskoa sinisilmäisesti, että suomalainen ihminen sekä varsinkin jääkiekonpelaaja on niin kunniahimoinen, että haluaa voittaa ja pelata joukkueelle täysin sydämin ilman ylimääräisiä euroja keväällä. Jokerien menestymisen tai pikemminkin menestymättömyys pudotuspeleissä tuskin on bonuksista kiinni, vaan joukkueen rakenteesta, valmennuksesta sekä vastustajan vastaavasta.
Tätä mietin itsekkin. Jos tarvitset jonkun bonuksen tehdäksesi kaiken joukkueen eteen, olet aivan väärässä ammatissa. Jokaisen joukkueen pitäis välttää noita pelaajia kun ruttoa. Valitettavasti Jokereissa näitä näyttää nyt olevan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jotenkin jaksaisin uskoa sinisilmäisesti, että suomalainen ihminen sekä varsinkin jääkiekonpelaaja on niin kunniahimoinen, että haluaa voittaa ja pelata joukkueelle täysin sydämin ilman ylimääräisiä euroja keväällä. Jokerien menestymisen tai pikemminkin menestymättömyys pudotuspeleissä tuskin on bonuksista kiinni, vaan joukkueen rakenteesta, valmennuksesta sekä vastustajan vastaavasta.

Totta kai on joukkueen rakeneesta, valmennuksesta ja vastustajasta kiinni. Mutta kuinka suuressa arvossa bonukset ovat? Vaikea sanoa. Summanen totesi pelaajiensa suuttuneen, kun saivat niin pienet bonukset voitosta playoffeissa verrattuna vastustajaansa (tai muihin), ja oli pakko laittaa isot herrat asialle korottamaan bonuksia.

Oma näkemys on, että hyvä pelaajia kunnioittava valmentaja ja pelaajien kunnioitusta nauttiva valmentaja pystyy operoimaan vaikka ilman bonuksia tulosta suhteessa rosteriin. Mutta esimerkiksi Helmisen tapainen - huutavaksi mulkuksi koettu - valmentaja ei ole omiaan tarjoamaan menestystä edes bonusten kera. Marjamäestä en nyt sano mitään.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta kuinka suuressa arvossa bonukset ovat?

Venäläispelaajille ainakin ovat erittäin korkeassa arvossa, varsinkin henkilökohtaiset bonukset. Erkkahan totesi, että Ufassa meni pelejä vituiksi loppupuolella, kun tasoitusta haettiin ilman maalivahtia ja siellä jotkut koittivat liian itsekkäästi ratkaista ruplan kuvat silmissä.

Kuten jo sanoitkin, niin osaava valmennus saa joukkueesta varmasti parhaan irti ilman bonuksiakin, Jokereissa. Itse ainakin olen hyvin epäileväinen, että SKA kaatuisi yhtään sen helpommin keväällä, vaikka Kurri lupaisi joukkueelle 10 neitsyttä sekä arkullisen kolikoita. Suomalaisen ihmisen tuntiessa, bonukset saattaisi jopa lyödä mailan tutisemaan enemmän, eli tästä tulisi pikemmin haitta kuin hyöty henkiselle puolelle.

Lisättäköön nyt vielä, että tämä on lähinnä vain oma olettamus henkisistä voimista. Varmaa nyt ainoastaan on se että Marjamäen johdolla ei voiteta KHL:ssä mitään muuta kuin Levin lomamatkoja. Jokerit tarvitsisi menestyäkseen KHL:ssä Znaroksin taikka Nikitinin kaltaisen valmentajan, jotka osaa peluuttaa erittäin kurinalaista joukkuepeliä, puolustavaa kiekkoa, sekä ovat pelaajien kesken erittäin arvostettuja valmentajia, joilta ei kysytä käskyn aikana miksi vaan kysytään voiko tehdä muuta. No, tämä ei ole tämän ketjun asia.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit

Meidän oma Timppa (Tim Stapleton) kertoo KHL-kokemuksiaan, juuri mm. Nizhnekamskista. Mukana tarinoissa myös edelleenkin vaikuttava ja meille jokerifaneille tuttu 103-vuotias Krikunov.

IL:

– Kraanavesi oli ruskeaa, ja se piti aina keittää. Valmentaja vaihtui varmaan viisi kertaa jo ennen marraskuun loppua. Lopulta ei tiennyt enää, kuka oli fysioterapeutti ja kuka päävalmentaja.

– Hävisimme jotain kymmenen kertaa putkeen, ja sitten meille kerrottiin, että palkkaa ei makseta ennen kuin tulee voitto.

Lopulta kaivattu voitto tuli, ja sen jälkeen valmentajaksi pestattiin seurasta edellisellä kaudella potkut saanut Vladimir Krikunov – jota Stapleton tosin kutsuu nimellä Igor Krikunov.

– This fucking guy, Stapleton kiroaa kovasta kurinpidostaan tunnetun vanhan liiton venäläisvalmentajan.

– Hän pani meidät juoksemaan 10 kilometriä lumimyrskyssä – keskellä yötä. Hän istui puolimatkassa autossaan pää ulkona, ja meidän piti saada häneen katsekontakti ja kääntyä sitten takaisin."


Jää hieman epäselväksi onko seuraava tapahtunut Magnitokorskissa vai Nizhnekamskissa, kun välillä artikkelissa puhutaan molemmista saman aiheen tiimoilta.

IL:

– Olin loukkaantunut, mutta he eivät uskoneet minua.

Samaan aikaan oli kaksi muutakin tärkeää pelaajaa sivussa, ja joukkueen johto epäili heidän menneen lakkoon, kun ruplan kurssi romahti. Stapleton määrättiin magneettikuvauksiin.

– Ne magneettikuvat annettiin Krikunoville ikään kuin hän osaisi tulkita niitä, ja hän totesi, että en ole loukkaantunut, Stapleton nauraa.

– Niin sitten pelasin ja tein jopa voittomaalin.

Seuraavana päivänä joukkueen kakkosvalmentaja kuitenkin ilmoitti Stapletonille tämän teeskennelleen loukkaantunutta.

– Sinua sakotetaan tuhannella dollarilla etkä kuulu enää joukkueeseen, Stapleton kertoo valmentajan sanoneen.

– Soitin agentilleni ja pyysin häntä hoitamaan minut pois sieltä.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jää hieman epäselväksi onko seuraava tapahtunut Magnitokorskissa vai Nizhnekamskissa, kun välillä artikkelissa puhutaan molemmista saman aiheen tiimoilta.
Käsittääkseni Nizhnekamskissa, koska Krikunov ei oo koutsannu Magnitkaa koskaan.

Nizhnekamsk on varmaan eniten paskaa saanut kaupunki jääkiekkoilussa, eikä syyttä. On tuo uskomatonta neuvostoaikaista hulluilua.

Miika Koivistohan sanoi, että Krikunov vei Dynamossa pelaamisen intoa jääkiekkoa kohtaan pois. Treenit vedettiin painovyöt päällä jne. Tiedä sitten. Onhan tuo Hietanen viihtynyt. Kyllähän noiden hullujen rybyjen kanssa toimiminen ja toimeentuleminen vaatii tietynlaista luonnetta ja vielä asuminen siellä huonommissa kaupungeissa.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaahas. Huhuja liikkuu, että sveitsiläinen hammaslääkäri Rene Fasel taitanee olla KHL:n seuraava presidentti. Vaikka Fasel onkin venäläisten taskussa, niin tuo olisi askel oikeaan suuntaan nimenomaan KHL:n kansainvälistymisen osalta.
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Jaahas. Huhuja liikkuu, että sveitsiläinen hammaslääkäri Rene Fasel taitanee olla KHL:n seuraava presidentti. Vaikka Fasel onkin venäläisten taskussa, niin tuo olisi askel oikeaan suuntaan nimenomaan KHL:n kansainvälistymisen osalta.

Onko näin? Mielestäni ihan puhdas marionetti, siinä missä kurrit, kohoset, mikkolat ja muut.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Onko näin? Mielestäni ihan puhdas marionetti, siinä missä kurrit, kohoset, mikkolat ja muut.
Fasel on myös jokusen kerran ollut Putinin vieraana Sotsin F1-kisaa katselemassa, joten ihan luonnollinen jatkumo näiltä osin KHL:n johtoon.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jättääkö Fasel kansainvälisen liiton?

En tiedä, jättääkö. Mutta ei siis enää pyri jatkokaudelle pääjehuksi. Samaan aikaan myös Kummola ilmoitti jäävänsä varajehun paikalta sivuun. Olisiko siinä pakettiratkaisu, että molemmat löydetään Moskovasta ensi syksynä?
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Fasel on myös jokusen kerran ollut Putinin vieraana Sotsin F1-kisaa katselemassa, joten ihan luonnollinen jatkumo näiltä osin KHL:n johtoon.

Siitä olen täysin samaa mieltä, mutta en kyllä näe miten valinta tekisi KHL:stä yhtään kansainvälisemmän sarjan. Ei kai TJ:n passi sitä määrittele?
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Venäjän antidopingjohtaja uskoo, että Venäjä suljetaan urheilusta neljäksi vuodeksi (Yle.fi). Tietenkin spekulointia vielä tässä vaiheessa, mutta jos muut liitot sulkisivat Venäjän neljäksi vuodeksi ulos, niin löytyykö IIHF:ltä halua siinä vaiheessa seurata perässä? Ja jos, niin mitä vaikutuksia sillä voisi olla KHL:n ulkomaisiin joukkueisiin?

Meinaatko että KHL:n ulkomaalaisseuratkin olisivat harrastaneet valtiojohtoista dopingia?

KHL:ssä sen sijaan on vähän kyseenalaisempia palautumiskeinoja. Nimimerkillä "Russian gas", jota pelaajat vetävät. Toisilla on injektiot suonessa taas heti pelin jälkeen.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Usein esillä ollut Olli Rauste on sitä mieltä ylellä, että mahdollisilla sanktioilla ei luultavasti tule olemaan vaikutusta esim. em-kisojen järjestelyihin Pietarissa.

Ja jos UEFA ei rankaise Venäjää (ainakaan ehdotetun neljän vuoden täydellä sulkemisella), niin vaikea kuvitella, että IIHF siinä tapauksessa itse lähtisi asiaa aktiivisesti ajamaan eteenpäin. Tosin milloin se IIHF:n uusi päällikkö valitaan? Eli voiko silläkin olla vaikutusta tähän?

Meinaatko että KHL:n ulkomaalaisseuratkin olisivat harrastaneet valtiojohtoista dopingia?

En tietenkään, enhän minä sellaista mielestäni edes kirjoittanut. Tarkoitin lähinnä sitä, että jos syystä tai toisesta IIHF joutuisi sulkemaan Venäjän ulos toiminnastaan, niin miten se mahdollisesti vaikeuttaisi KHL:n ulkomaisia joukkueita ja niiden pelaajia.

mutta palatakseni vielä tuohon ylen juttuun, jossa Rauste puhuu, niin vähän kulmakarvoja nostaa seuraava kohta ko. jutussa.

"Kuten Bach totesi, pitäisi muistaa, että rangaistaan syyllisiä eikä syyttömiä. Jos venäläinen antidopingvirkailija on manipuloinut dataa, onko oikein rangaista urheilijoita vai rangaistaanko tässä syyttömiä".

Siis onko ne virkailijat manipuloineet myös puhtaiden urheilijoiden tuloksia ja jos, niin mitä ihmeen järkeä siinä on/voi olla? Ja jos toiminta on ollut valtiojohtoista, niin kyllähän se paska vääjäämättä yltää myös syyttömiin urheilijoihin asti, koska kyllähän edustusoikeus ko. valtion väreissä pitää pystyä estämään, jos sääntöjä rikotaan valtiojohtoisesti. Eihän tässä pitäisi olla mitään ihmeellistä?
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Siitä olen täysin samaa mieltä, mutta en kyllä näe miten valinta tekisi KHL:stä yhtään kansainvälisemmän sarjan. Ei kai TJ:n passi sitä määrittele?
En minäkään tiedä, miten Faselin valinta kansainvälistäisi yhtään KHL:ää. Mainitsin vain, että olisi helppo valinta seuraavaksi KHL:n johtajaksi, kun omaa jonkinlaiset suhteet veli Vladimiriin.

Kaikki puheet KHL:n kansainvälistymisestä voidaan nakata roskakoriin, niin kauan kun Putin vetelee naruja taustalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös