Peliesitykset ja suoritukset kaudella 2019–2020

  • 122 408
  • 413
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
@Jarna90 Merelä pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan aikuisten sarjoissa. Kun kyseessä ei ole kuitenkaan mikään Sebastian Aho, niin harppaus junnusarjan dominoinnista fyysisesti vaativaan ja nopeatempoiseen Liigaan on ollut Waltterille melkoinen ja en minä hänestä ainakaan mitään sateentekijää odottanut heti ekalla kaudella. Se että kaveri otti heti paikkansa "ylhäältä", kertoo kuitenkin siitä että kesällä on tehty oikeita asioita ja ensi kaudella on täysin mahdollista että Merelän potentiaali alkaa näkymään jo pistesarakkeessakin.

Annetaan näille nuorille aikaa ja ollaan iloisia siitä, miten monta lahjakasta nuorta pelaajaa meidän organisaation sisällä on paraikaa kypsymässä. A-junnut jatkaa SM-sarjan nelosena ja voitti tänään Sportin 6-0. Hyvin meillä on pullat uunissa.
 
Tounaii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Ja kun muistellaan way back Björnisen, Vartiaisen, Siikosen ja Koiviston murtautumista liigaan, niin ei sekään niin kypsää peliä ollut kuin on nytten.

Todella hyvä näkökulma asiaan sulta.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Pelihän oli nyt samanlaista kuin ihan niissä ensimmäisissä otteluissa, eli ihan karmeaa peliä, mutta pysyttiin mukana ja löydettiin keinot voittaa ottelut. Niin ja se keino oli JMA joka teki ensimmäisen maalin.

Eihän tuossa pelissä ole eilen ja tänäänkään ollut mitään järkeä, mutta ei sentään olla lannistuttu vaikka vastustaja on tehnyt maalin. Kyllä vähän kateellisena katsoin kun jopa Sportilla on selkeä systeemi jossa sentteri hakee vähän sinisen alle kiertoluisteluun avausta ja usein siitä pelaa vauhdilla vastustajan siniviivalle laiturille, jolloin kentän vaikein osa-alue ylittyy noin sekunnissa, kun taas meidän jätkät liukuu punaviivan yli ja dumppaa kiekkoa päätyyn ja sitten sinne ei mennä edes taklaamaan. Sport taklasi kyllä kovaa, siellä pienetkin jätkät veti raskaita niittejä.

Mutta voitto, tärkeä sellainen.
 
Tounaii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kiitos Smithyyyy palauteestasi.hienoa että otat kantaa palautteestani, jatka samaa malliin
Mene nyt nukkumaan, sun kommentit on ihan täyttä kuraa tälle palstalle.
Sun punanen lanka on aiheuttaa täälä sekaannusta ja hämmennystä ja nyt parin bissen jälkeen tuut tänne uikuttamaan että saisit edes pienen riidan aikaseks.

Sun kommenteissa ei ole sisältöä, sun näkemykset on usein negatiivisiä ja sun käytös on kuin 13 vuotiaan koulukiusaajan, meeppä kirjottelemaan naistenhuoneelle, saatat löytää sieltä tasoistas seuraa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF

Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olipa pelllisesti hyvä viikonloppu! Varsinkin perjantain Tappara peli oli hienoa kiekkoa, vaikka siitä sitten pelsut taipuikin henkilökohtaisten virheiden takia. Pelsut on aina ollut Tapparaa vastaan heittopusseja(saatu piste silloin tällöin) , mutta Nemon valmennuksessa pelsut on saanut kirittyä sitä eroa kiinni.
Elinen sport peli oli taas tuloksen kannalta hyvä matsi, pelsut hallitsi ekaa erää suvereenisti ja peli olisi voinut(pitänyt) olla meille 0-3. Tokassa erässä peli tasoittu ja sport sai yveellä maalinsa ja rupesivat hallitsemaan kenttä tapahtumia. Kolmaserä oli sitten ihan hirveetä säheltämistä, onneksi pelsut sai tasoituksen ja voittomaalin. Oltiinhan me kokonaisuudessa ja paikoilta sen verran parempi joukkue.

Viikonlopun onnistujat:
+++Björninen, Karhunen, JMA.
++Manki, Mustonen, Ikonen, puolustus pelaaminen.
+Pelsun neloskentän junnut, tulevaisuus näyttää hyvältä.

Epäonnistujat:
- Tuomarit erittäin rikkova linja, kiekotonta sai estää surutta(varsinkin Tappara pelissä)
- Hari minne olen kadonnut? Oliko pisteesi vai JMA:n hyvyyttä?
- Taklaus pelaaminen, sport vei sen pelin 100-0

Lopuksi, niinkuin epäilin ei Nemolla ja Nurmisella ollut mitään kismaa keskenään. Mutta toivotaan, että uuden kakkos valkun avulla pelsut lähtee liitoon ja joulutauolla ollaan jo sijalla 5-8.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niin tässä on kuitenkin vain 1 p sääleihin ja 6 p kuuden sakkiin. Ihan mahdotonta ei vielä suora pudotuspelipaikkakaan ole, mutta paljon pitää kyllä siihen pelin kehittyä. Nyt on kuitenkin 1,5 viikkoa aikaa harjoitella laadukkaasti ja saada pakettia kasaan.

Mielenkiintoista on pelaajatilanteessakin. Tuleeko uusia ukkoja? Jatkaako Ikonen?
Mikä on tilanne sairastuvalla eli saadaanko Vorobei takaisin. Hän on kuitenkin todella tärkeä ukko. Muista poissaolleista Taavia kaipaisin melkein eniten tuomaan tonne ruutia ja taistelua. Mikä on sitten Niemisen, Tannuksen ja Gymerin tilanne? Toisaalta kukaan tuosta kolmikosta ei ole kovin häävisti onnistunut. Harilta myös odotan kovasti tasonnostoa alkukauden tasolle.
 
lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
^Vorobey ei näytä olevan sairaslistalla liigan sivujen mukaan. Mikähän on sitten oikea syy ettei ole pelannut viimeaikoina?. Tiedotus ainakin totutun niukkaa.
 
Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Perjantain peliä Tapparaa vastaan uskaltaisin väittää koko kauden ehjimmäksi suoritukseksi kotikaukalossa ja kun seuraavana päivänä Vaasassa jonkunlainen "pakkopulla" tuloksellisesti vahva, vieläpä vaikean kautta. Uskaltaisin väittää, että kurssi on käännetty! Ei voisi taukokaan tulla perampaan paikkaan, hyvistä suorituksista saadun polttoaineen voimalla vedetään hyvä treeniviikko ja vemppaosastolta ukkoa askiin, niin hyvä tästä vielä tulee.
Eikä muuten sovi väheksyä vaikeista ajoista saatavilla olevaa boostia, kunhan se vaan osataan hyödyntää joukkue kemian rakennusaineena.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
^Vorobey ei näytä olevan sairaslistalla liigan sivujen mukaan. Mikähän on sitten oikea syy ettei ole pelannut viimeaikoina?. Tiedotus ainakin totutun niukkaa.
Veikkaan, että Vorobey on day-to-day, Hariakaan ei oltu Liigan sivuilla merkattu sairaslistalle.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Olipa pelllisesti hyvä viikonloppu! Varsinkin perjantain Tappara peli oli hienoa kiekkoa, vaikka siitä sitten pelsut taipuikin henkilökohtaisten virheiden takia. Pelsut on aina ollut Tapparaa vastaan heittopusseja(saatu piste silloin tällöin) , mutta Nemon valmennuksessa pelsut on saanut kirittyä sitä eroa kiinni.
Elinen sport peli oli taas tuloksen kannalta hyvä matsi, pelsut hallitsi ekaa erää suvereenisti ja peli olisi voinut(pitänyt) olla meille 0-3. Tokassa erässä peli tasoittu ja sport sai yveellä maalinsa ja rupesivat hallitsemaan kenttä tapahtumia. Kolmaserä oli sitten ihan hirveetä säheltämistä, onneksi pelsut sai tasoituksen ja voittomaalin. Oltiinhan me kokonaisuudessa ja paikoilta sen verran parempi joukkue.

Viikonlopun onnistujat:
+++Björninen, Karhunen, JMA.
++Manki, Mustonen, Ikonen, puolustus pelaaminen.
+Pelsun neloskentän junnut, tulevaisuus näyttää hyvältä.

Epäonnistujat:
- Tuomarit erittäin rikkova linja, kiekotonta sai estää surutta(varsinkin Tappara pelissä)
- Hari minne olen kadonnut? Oliko pisteesi vai JMA:n hyvyyttä?
- Taklaus pelaaminen, sport vei sen pelin 100-0

Lopuksi, niinkuin epäilin ei Nemolla ja Nurmisella ollut mitään kismaa keskenään. Mutta toivotaan, että uuden kakkos valkun avulla pelsut lähtee liitoon ja joulutauolla ollaan jo sijalla 5-8.

Tuo Ikonen olis hyvä haku loppukaudeksi...ei todellakaan mikään fyysinen pelote maalilla mutta luistin tuntuu kulkevan ja mielestäni omaa ihan hyvän pelilukutaidon.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuo Ikonen olis hyvä haku loppukaudeksi...ei todellakaan mikään fyysinen pelote maalilla mutta luistin tuntuu kulkevan ja mielestäni omaa ihan hyvän pelilukutaidon.
Niin ei ole ensikaudeksikaan hirveästi pakkisoppareita ja Ikosen soppari päättyy tähän kauteen. Voisi olla 1+1 sopparikin poikaa. Selkeästi hyvän liigatason pakki.
 
Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Päivän onnistujat:
Juhis, Hanu, Mustonen hmmm... ehkä Ikonen

Epäonnistujat:
Taavi, olit ihan paska tänään, hirveetä säheltämistä.
Hari, missä veessä sä olet, ihan hävinnyt kuvasta kun Juhis siirettiin toiseen kenttään.
Ylönen me luotetaan suhun nyt niitä tehoja!
Nemo, mihin on hävinnyt se intohimo aivan flegua toimintaa taas...

Ja kaikki jota jota en maininnut, ette ole turvassa!!!
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viime kaudella suuri osa joukkueesta pelasi uransa parasta kautta. Tällä kaudella suuri osa joukkueesta pelaa uransa huonointa kautta.

Mitä ihmettä on tapahtunut?
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Miten ollaan onnistuttu antaa yhdessä kaudessa päästää menemään koko peli-identiteetti, josta Pelicans tunnetaan? Missä on se, ettei taka-askeleita oteta (Lahti vs everybody), meillä on paras hyökkäävä puolustaja (Kaski, Leimu, Seikola) ja että ollaan kovakuntoisin joukkue?

Mitään noista en tunnista nykyisessä tiimissä.

Kun katsoo peliesityksiä, niin onneksi meillä on Aaltonen ja Björninen. Niistä Björninen on jollain tavalla omalla tasollaan ja kuka tahansa pelaakaan Aaltosen vieressä tuntuu aina olevan liekeissä. Ensin oli Hari ja nyt Mustonen.

Kaikista muista uusista hankinnoista voi jo nyt sanoa, että ovat osoittautuneet pettymyksiksi. Eniten odotin Niemiseltä ja eniten olen pettynyt Tanukseen. Gymer tuntuu olevan koko ajan telakalla. Hari on ok, mutta jotenkin väärässä roolissa tällä hetkellä. Pelaako nämä jätkät ollenkaan logolle ja missä näkyy se, että jokainen heistä ovat huipputaitavia ja nopeita? Laajuutta piti olla yli viiteen kenttään, mutta nyt tuntuu, että meillä on yksi ykköskenttä, joka kantaa reppuselässä joukkuetta sen verran minkä kykenee. Muut ovat kolmoskenttiä, joilla on hankaluuksia pelata edes 0-0 peliä. Karvaus- ja ohjauspeli on onnetonta ja onko niin, että ainoa oikea tapa pelata näin taitavilla ja heiveröisillä hyökkääjillä on pitkä päätyyn ja perään? Kukaan ei näytä tulevan voittajana kulmista ja koska kentällisiä vaihdetaan kuin kalsareita, niin syötöt on yhtä hakemista.

Saipa peli osoitti, että joudumme tekemään aivan liian paljon töitä jokaisen maalin eteen ja sitten toisessa päässä helpot virheet näkyy tulostaululla melkein 100% varmuudella. Kuritonta.

Pakisto on edelleenkin epätasapainossa. Kiekollista uhkaa ei ole, joka tuntuu pettymykseltä viime kauden ilotulituksen jälkeen. Silloin oli sekä Kousa että Kaski ja jälki sen mukaista. Toisaalta meillä on ollut Leimua ja Seikola. Pitää mennä kauteen 2010-2011 että olisi ollut yhtä tehotonta pakistoa kuin meillä on nyt.

Kaikella kunnioituksella nykyistä rosteria kohtaan, mutta pakistossa kaikki ovat pykälän liian kevyitä rooliinsa tai joutuvat pelaamassa roolissa, jossa eivät ole omimmillaan.

Kolmasosa kaudesta on mennyt. Ei aina voi voittaa, mutta jos hävitään, niin näytetään edes kentällä se, että kiinnostaa. Sellainen peli-identiteetti meillä oli pari vuotta sitten. Tätä nykyistä en oikein tunnista, mutta jos sille joku nimi pitäisi antaa, niin "lämsäkiekko". Jospa se tästä kääntyisi vielä, mutta kyllä hiekka tiimalasissa alkaa olla valunut jo riittävästi muutaman pelaajan kohdalla.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tämä on jotenkin käsittämätöntä, että Lahdessa menestystä ei pystytä "jatkamaan". Kerhot, Jypit ja muut saattavat pelata yhden heikomman kauden välissä, mutta sitten homma palautuu raiteilleen. Niinhän se palautuu meilläkin, mutta raiteet vievät sitten sijoille ynnämuut ja se "menestys" on poikkeus kaavassa. Nytkin kaiken piti olla vähintäänkin ok, mutta syystä tai toisesta lähes jokaisella osa-alueella kyykätään. En ymmärrä. Tämän kauden osalta toivo paremmasta alkaa karista, vaikka hyökkäystä pidettiin ulkopuolistenkin toimesta vahvana, maalivahtiosastoa kärkitasoisena ja ainoastaan puolustus oli kysymysmerkki. Nyt näyttää siltä, että valmennus, hyökkäys ja puolustus ovat liigan alakorissa ja maalivahdit keskitasoa.

Ainakin itsellä on jotenkin epätodellinen olo, koska kerrankin näytti siltä, että Lahdessa on tehty asiat oikein ja menestystä on lupa odottaa.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös