Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

  • 1 730 431
  • 8 198

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Fiilikset ovat, että katson matsit kotona enkä hallissa, kuten aiemmin. Ajatuksena on kuitenkin mennä joku matsi taas katsomaan hallille, mutta eivät nuo vastustajat kyllä sytytä juuri millään lailla. Pelin tason laskusta samaa mieltä. Tuntuu, että vähän jokainen jengi on jonkinlaisessa kriisissä ja Jokerit on hyötynyt siitä varsinkin viime aikoina. Turhan usein olen nukahtanut sohvalle matsien aikana tällä kaudella.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sitä ihmettä todella toivotaan, että tämä harharetki loppuisi mahdollisimman pian. Se tunne, kun rakastama seura kaapataan ja muutetaan kasaksi paskaa, ei voi edes pahimmalle vihamiehelle toivoa. Tässä on punakeltainen sydän jo itkenyt useamman vuoden verta ja toivottavasti saa kokea vielä joskus onnen kyyneleitä ja nähdä Helsingin Jokerit siellä missä kuuluu, eli pelata kotimaan sarjaa ja taistella Suomen mestaruudesta.

Laitan hieman taustaa ja neutraalisti tarkastellen:

Kaudeksi 2017-2018 Jokerit teki viisivuotisen rahoitussopimuksen. Vuonna 2019 sen vastuut Timchenkon ryhmältä siirtyivät Harjavaltaan, Nornickel Harjavallalle. Seuraavat vuodet Jokerit pelaa KHL:ssä. Sen sijaan uuden rahoitussopimuksen saaminen riippuu myös Venäjän KHL:lle asettamista tavoitteista ja siitä, kuinka tärkeäksi ja mahdolliseksi muu länsilaajentuminen 2020-luvulla arvioidaan.

Suomen osalta merkittävää on taloudellinen ja muu yhteistyö Venäjän kanssa. Tässä suhteessa NN Harjavalta on osuva rahoittaja. Jos Venäjä rakentaa Suomeen osaomistaman ydinvoimalansa, Venäjän intressi rahoittaa Jokereita kasvaa. Jos Venäjä saa tuloksia länsilaajentumisen osalta Eurooppaan - mihin Venäjä pyrkii - Jokerit saa hyvin todennäköisesti uuden rahoitussopimuksen.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Aika paksua, ja niin katkeraa. En nyt viitsi sivaltaa Turkish Airlinesilla, kun se ei tähän ketjuun kuulu. Joten pysyn puhtaasti Jokerien rahoituksessa.

Kurrin aikakaudella rahoitus siistittiin heti alkuun. Aiemmin Jokerien KHL-tappiot maksetettiin edellisten venäläisomistajien toimesta veroparatiisista (Luxemburg), jolloin rahojen alkuperästä ei ollut mitään tietoa. Nyt Jokerien tappiot maksetaan suomalaisen osakeyhtiö Nornickel Harjavallan toimesta, joka on venäläisomisteinen. Harjavalta on merkittävä nikkelimetallien ja –kemikaalien jalostaja.

Katkera en ole, mutta turhautunut kyllä. Ja sivalla vaan :) Joo IFK:n ja Turkish Airlinesin yhteistyö on ollut aika pitkä, mutta en tiedä... ehkä alan kallistumaan siihen ajatukseen, että se yhteistyö seis, ja sponsoria muualta nyt, kun tilanne sielläpäin on mikä on. Ainakin vomakasta tarkastelua asiaan. TA on aika suuri toimija lentomaalilmassa, ja monen muun tahon tulee tehdä sama tarkastelu ja mahdollinen sponsorisuhteen katkaisu.

Nyt odotan vastausta, missä on pimeä raha, jonka pelaajat ottavat pois kuljeksimasta?

Vaikka pelaajat maksavatkin verot tänne, niin lasken ko. palkkatulot pimeäksi rahaksi, kun niiden alkuperä on Venäjältä ja sitä myöden epäselvä. Ei ole mitään syytä tukea heidän toimintaa ja hankkeita suomessa millään tavalla ja missään muodossa. Kurrikin olisi voinut vaikka hankkia puolitusinaa koiria eläkäpäiviensä lisä-harrastukseksi, eikä lähteä tuollaiseen epärehelliseen rulettiin mukaan.

Älä nyt Cobol fiksuna ihmisenä lähde tuohon sumutukseen mukaan. Sulla on isot aivot taitava tapa kirjoittaa. Tiedän sen.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Minkä alkuperä on Venäjältä? Rahojen alkuperä on Suomessa toimivan yrityksen kassavirrasta. Miten rahojen alkuperä on epäselvä?

Meinaat että Suomalaiset (suomalainen yritys) kuittaa 10-15 miljoonan tappiot / kausi?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaikka pelaajat maksavatkin verot tänne, niin lasken ko. palkkatulot pimeäksi rahaksi, kun niiden alkuperä on Venäjältä ja sitä myöden epäselvä.

Mulla on tullut ikävä tapa pyytää faktoja tai jotain todellisia perusteluita outoihin väitteisiin. Joten kysyn, miten NN Harjavallan liiketuloksesta Suomessa luovutettava raha on pimeää?

Ei ole mitään syytä tukea heidän toimintaa ja hankkeita suomessa millään tavalla ja missään muodossa. Kurrikin olisi voinut vaikka hankkia puolitusinaa koiria eläkäpäiviensä lisä-harrastukseksi, eikä lähteä tuollaiseen epärehelliseen rulettiin mukaan.

Minusta Venäjän tukeminen strategisissa hankkeissa on ehdottaman typerää ja riskipitoista. Tällä tarkoitan ydinvoimalaa ja kaasuhankkeita sekä rahan antamista tai yhteistyön tekemistä Venäjän sotaa käyvien yritysten kanssa, kuten Teboilille, joka on osa Lukoilia. Tämän enempää en tätä aihetta käsittele, koska mitään uutta tähän ei tule, vain jankkaamista.

En laittaisi poikki muuta yhteistyötä, kuten kauppaa ja urheilua, ellei siihen olisi esimerkiksi rikollisuuteen tms johtavia syitä tai epäilyksiä mm. pakotteiden kiertämisestä. Rotenbergin ja Timchenkon aikana näitä riitti. Tämän enempää en tätä aihetta käsittele, koska mitään uutta tähän ei tule, vain jankkaamista.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Edelleen ajattelen, että Jokerit on nykyisellään jotenkin tosi nolo entiteetti: jostain syystä sen olemassaolo hävettää. Samoin ajattelen sen tuottamasta urheilusisällöstä kiihtyvistä ihmisistä. On ihan hupsua - ja siis jossain määrin noloa - että jengi jaksaa kerätä kierroksia Jokereiden peleistä.
En halua provosoida tai ruveta väittelemään, mutta olithan sinäkin ainakin pari ensimmäistä KHL-kautta kovin messissä ymmärtääkseni. Tykkään toisinaan lueskella mm.vanhoja otteluseurantaketjuja mieleen jääneistä peleistä ja muistaakseni olet ensimmäisillä kausilla kirjoitellut esimerkiksi niihin ihan tunteella.

Kysyin joskus joltain nimimerkiltä että mikä sai takin kääntymään, ei Liigan ja KHL:n siirtymävaiheessa, vaan vasta jokunen kausi sen jälkeen. Jos se olit sinä, niin pahoittelen muistamattomuuttani.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
En halua provosoida tai ruveta väittelemään, mutta olithan sinäkin ainakin pari ensimmäistä KHL-kautta kovin messissä ymmärtääkseni.
Olin. En päässyt irti. Mullahan oli kausikorttikin vielä tokalla kaudella. Koko ajan vitutti enemmän ja enemmän, mutta prosessi otti aikansa. Pari kolme vuotta sitten lakkasi aidosti kiinnostamasta.

Jos se olit sinä, niin pahoittelen muistamattomuuttani.
Saatoin olla. Kyllä näistä on täällä keskustelua käyty.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiitos kysymästä, oikein hyvillä fiiliksillä. Mikäs tässä ollessa. Tänä vuonna on tullut katseltua Liigaa enemmän kun vuosiin, ja se on vahvistanut vain tunnetta, että Jokerit kuuluu johonkin isompaan, kun Euroopan neljänneksi/viidenneksi parhaaseen sarjaan. Onneksi Kurrikin näkee tämän kirkkaasti, että Suomen lippulaiva menee hukkaan Liigassa, jos toimintaa halutaan viedä seuraaville tasoille.

Joten, tästä jatketaan ja kehitetään toimintaa hyvillä mielin.
Täysin eri mieltä kanssasi. Jokerit kuuluu liigaan pelamaan SUOMEN MESTARUUDESTA! KHL ei kiinnosta muuten kuin Jokereiden osalta. Ihan sama kuka sen voittaa, kun jokereiden ottelut loppuvat varhain keväällä, niin siihen loppuu myös KHL sarja minun osalta ja silloin on aika siirtyä seuraamaan kuka kylvettää poikaa. Kuka on Suomen paras jääkiekko joukkue. Kenen fanit juhlivat.
Jokereiden pelaaja polku menee täysin hukkaan Venäjän liigassa. Kärsijänä on omat lahjakkaat junnut. Kun samaan aikaan meille raijataan ikäloppuja pelaajia kuten Kontiola , joka vain rahastaa Jokerissa.
Toiseksi Jokerit ei pääse KHL:n takia pelaamaan Euroopan muiden huippujoukkueiden kanssa. Emme koskaan enää voi voittaa CHL mestaruutta.
Seuraan liigaa säännöllisesti ja se tunne vain vahvistuu voi kumpa minunkin joukkueeni Jokerit pelaisi tuolla.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikään ei taida olla parantunut liigassa sitten Jokereiden lähdön vaan taitaa olla matka jatkunut edelleenkin alaspäin,
Tätähän se juuri on. Jos Liiga olisi kehittynyt muiden mukana, niin tilanne voisi olla toisin. Mutta ei, Liigan kuilu muihin kasvaa vuosi vuodelta. Ollaan tultu tilanteeseen, jossa DEL-sarjakin kalastaa kovemmat ulkovahvistukset ja Liigaan hankitaan vahvistuksia Ruotsin divareista ja ties mistä sarjoista jämäpelaajia pl. Kärpät (hienoa työtä, arvostan). Suurin osa suomalaisista pelaajistakin pitää Liigaa vara vara vara vara vara vara suunnitelmana. Enkä nyt provoa tai mitään, mutta ei tuo ole enää se sama sarja mikä se oli vielä kun Jokerit siellä pelasi.

Urheilun ja jääkiekon suurystävänä haluan mieluummin kamppailla mahdollisimman korkealla tasolla mahdollisimman hyvillä pelaajilla.

@pappi mitä tulee Suomen mestaruuteen, niin se on jo voitettu. Jääkiekko kansainvälistyy koko ajan, joten itselleni pelaaminen Suomen mestaruudesta ei ole must juttu.

Jos Jokerit on tippunut, niin ei muakaan kiinnosta kuka voittaa KHL:n, Liigan tai NHL:n, mutta seuraan silti voittotaistelua jääkiekon ystävänä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tätähän se juuri on. Jos Liiga olisi kehittynyt muiden mukana, niin tilanne voisi olla toisin. Mutta ei, Liigan kuilu muihin kasvaa vuosi vuodelta.

Tähän kaipaisi taas perusteluita, kun siis puhutaan tulevaisuudesta. Historian osalta Liigasta olemme samaa mieltä. Mutta tulevaisuuden näen toisin, ja keskityn vain ns. urheilulliseeen puoleen ilman sen pohtimista, mitä tapahtuu 100 % tukiliigassa eli KHL:ssä, jos joku vetää tukia vielä enemmän pois:

1. Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun suunniteluilla keskusta-areenoilla on toteutuessaan mahdollisuus kasvattaa liikevaihtoa useilla eri tavoilla. Lisäksi monet liigapaikkakunnat ovat tekemässä uudistuksia/laajennuksia halliin. Kuten esimerkiksi Vaasa.

2. Markkinatalous on läsnä liigassa. Niinpä on todennäköisempää, että tuotekehittely yleisölle ja yrityksille mahdollistaa uusien hallien avulla tasokkaita pelaajia paremmin, kuin että lasku jatkuisi. Myös CHL saattaa näyttellä suurempaa mahdollisuutta liikevaihdon osalta lähivuosina. Riippuu mm. palkintosummasta, joka alkaa olemaan jo kohtuullinen.

3. KHL:n kova palkkakatto - jonka ainakin väitetään tulevan voimaan - pudottaa KHL:n palkkabudjetit eurooppalaisen kärjen (kuten Sveitsin pari suurinta) tuntumaan. Koska Liigassa saadaan samoihin aikoihin jo ensimmäisiä tuloksia uudesta hallista Tampereella ja sitä kautta lisää rahaa seuroille, Liigan rahallinen positio suhteessa KHL:ään muuttuu, mutta todennäköisesti Liigan kannalta parempaan suuntaan.

4. Yhdistettynä suomalaiseen valmennusosaamiseen (vrt KHL) ja suomalaiseen pelitapaan (vrt KHL), otteluiden viihdyttävyyden pitäisi periaatteessa kasvaa ja taso nousta. Suunta on voisi olla päinvastainen, kuin KHL:ssä viime vuosina.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Olin. En päässyt irti. Mullahan oli kausikorttikin vielä tokalla kaudella. Koko ajan vitutti enemmän ja enemmän, mutta prosessi otti aikansa. Pari kolme vuotta sitten lakkasi aidosti kiinnostamasta.
On sinulla varmaankin siten edes jonkinlaista kosketuspintaa miltä tuntuu kannattaa KHL-ajan Jokereita. Uskon, että ymmärrät sisimmäsi edes hieman niitä, joita homma vieläkin napostelee. Ainakin pitkän linjan kannattajia, joilla on jokseenkin sama homma, eli eivät osaa jäädä peleistä pois, vaikka KHL:n negatiiviset asiat häiritsisivät.

Omat fiilikset koheloa kohtaan samat kuin aikaisemminkin, mennään nyt tällä mutta toiveissa joskus lähitulevaisuudessa kotimaa ja tutut vastustajat.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Cobol kaikki nuo on jossittelua ennenkun näemme tuloksia uusien hallien merkityksestä. Jos Liiga kasvaa oikeaan suuntaan sarjana niin hienoa. Sen jälkeen voisin halutakkin Jokerit sinne.


Tähän kaipaisi taas perusteluita, kun siis puhutaan tulevaisuudesta
Puhutaan nykyajasta, ei tulevaisuudesta. Tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa.

Nykyaikaa perustelen esimerkiksi budjeteilla ja pelaajahankinnoilla vertautuen muihin sarjoihin. Jossain on menty metsään jos Liiga-joukkueella tekee tiukkaa voittaa esim Valko-Venäjän sarjan joukkue.

Mitä tulee KHL:ään, niin ensi kaudella loputkin joukkueet siirtyvät pieneen kaukaloon, jonka uskon nostavan pelien viihdetasoa. Ja palkkakatto tasottaisi sarjaa. Esim Traktor keikkuu katon liepeillä ja ulkkarivahvistukset ovat silti timanttia. No, tulevaisuutta ei voi ennustaa, joten jäämme seuraamaan.
 
Viimeksi muokattu:

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
@pappi
Muuten ymmärrän pointtisi mutta CHL:n mukaantuonti vain kertoo kuinka kujalla kys. sarjasta olet. Toki siellä pelaa Sveitsin ja Ruotsin parhaat mutta kuvittele sitä kiimaa kun sateisena marraskuisena tiistaina Hartwallile luistelee Sheffield Steelers, Frisk Asker, Rungsted, Grenoble, Tychy, Banska Bystrica tai Klagenfurt.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
On sinulla varmaankin siten edes jonkinlaista kosketuspintaa miltä tuntuu kannattaa KHL-ajan Jokereita. Uskon, että ymmärrät sisimmäsi edes hieman niitä, joita homma vieläkin napostelee. Ainakin pitkän linjan kannattajia, joilla on jokseenkin sama homma, eli eivät osaa jäädä peleistä pois, vaikka KHL:n negatiiviset asiat häiritsisivät.
Pointti, jonka yritin tuoda esille oli se, miksi Jokerit on minusta tällaisenaan nolo, eli miksi koen häpeää sen suhteen. Siihen liittyy olennaisesti se, että olen ollut tiiviisti joukkuetta seuraava fani. Myös oma historiani Nordiksen ja Jaffalan katsomoissa tuntuu nykyperspektiivistä hassulta, mutta sellaista kevyttä korvain punoitusta tulee vain niiltä parilta KHL-vuodelta, jolloin vielä tuijotin kentälle (tässä on tällainen figure of speech). Enkä minä niitä ihmisiä dumaa, jotka matseja katsovat, kunhan ihmettelen käytöstä, hymiö.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@pappi
Muuten ymmärrän pointtisi mutta CHL:n mukaantuonti vain kertoo kuinka kujalla kys. sarjasta olet. Toki siellä pelaa Sveitsin ja Ruotsin parhaat mutta kuvittele sitä kiimaa kun sateisena marraskuisena tiistaina Hartwallile luistelee Sheffield Steelers, Frisk Asker, Rungsted, Grenoble, Tychy, Banska Bystrica tai Klagenfurt.
CHL sarja voi kehittyä siihen suuntaan, että siellä pelaaminen tuo kiimaa peleihin ja katsomoon.
Pointtini on se, että Jokerit olisi mukava nähdä pelaamassa muita Euroopan liigan joukkueita vastaan. Toki onhan tämä Sveitsissä pelattu joulun turnaus jonka KalPa voitti viimeksi.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
CHL sarja voi kehittyä siihen suuntaan, että siellä pelaaminen tuo kiimaa peleihin ja katsomoon.
Pointtini on se, että Jokerit olisi mukava nähdä pelaamassa muita Euroopan liigan joukkueita vastaan. Toki onhan tämä Sveitsissä pelattu joulun turnaus jonka KalPa voitti viimeksi.
CHL:n pohjaongelma on eurooppalaisen jääkiekon sysipaska taso terävimmän kärjen (Suomi, Ruotsi, Sveitsi, Tsekki, Saksa) takana. Vaikka kiekon pikkumaissa on ollut huomattavaa kehitystä, on se niissäkin näkynyt lähinnä ulkkaripelaajien määrässä. Se että em viisikkoa pystyttäisiin tasaisesti haastamaan esim Norja-Tanska-Slovakia-Itävalta-Italia akselilta vaatisi suurta mullistusta kyseisten maiden jääkiekkokulttuurissa.

Tietenkin KHL:n saaminen osaksi CHL:ää olisi osaratkaisu, edes ei-venäläisten jengien osalta. Mutta tuskin tapahtuu johtuen Venäläisten haluttomuudest ottaa häviämisen riskiä.

Summa summarum: CHL on vitsi, eikä edes hyvä sellainen.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
KHL:n tulevaisuus ei ole kiveen hakattu. Se on Putinin päästä lähtöisin ja koska jokainen seura tuottaa turskaa, niin vallanvaihto voi samuttaa sarjan nopeastikin. Jos poliittinen goodwill loppuu, niin loppuu myös rahoitus. Yksinkertaista.
Tietenkin KHL:n saaminen osaksi CHL:ää olisi osaratkaisu, edes ei-venäläisten jengien osalta. Mutta tuskin tapahtuu johtuen Venäläisten haluttomuudest ottaa häviämisen riskiä.
Et taida muistaa miksi KHL-surat ei osallistu?
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
KHL:n tulevaisuus ei ole kiveen hakattu. Se on Putinin päästä lähtöisin ja koska jokainen seura tuottaa turskaa, niin vallanvaihto voi samuttaa sarjan nopeastikin. Jos poliittinen goodwill loppuu, niin loppuu myös rahoitus. Yksinkertaista.

Et taida muistaa miksi KHL-surat ei osallistu?
En tarkasti. Krim? KHL ei saanut tarpeeksi valtaa?
Sen muistan että edellinen CHL-viritys kaatui venäläisten vetäydyttyä siitä, yllättäen sen jälkeen kun joku muu voitti.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
En tarkasti. Krim? KHL ei saanut tarpeeksi valtaa?
Tiivistettynä ulkomuistista: KHL olisi halunnut lähettää skaboihin mm. Jokerit ja tämä ei CHL:lle, eli Suomen päästä Everille käynyt. Varmaan olisi voitu mennä jollain kompromissilla, jossa Jokerit olisi ollut mukana vain jollain menestysehdolla tai muuta, mutta sellaiseen saneluun KHL ei sitten ollut valmis ja käski CHL:ää pitämään tunkkinsa.

Tuota nykymenoa katsellessa ei niin hirveästi harmita, vaikka olisihan se mahdollistanut muutaman matsin suomalaisjoukkueita vastaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
KHL:n tulevaisuus ei ole kiveen hakattu. Se on Putinin päästä lähtöisin ja koska jokainen seura tuottaa turskaa, niin vallanvaihto voi samuttaa sarjan nopeastikin. Jos poliittinen goodwill loppuu, niin loppuu myös rahoitus. Yksinkertaista.
Totta tämäkin. Varmaan palkkakaton ja venäläisten joukkueiden vähentämisen tarkoituksena onkin saada sarjan taloutta terveemmälle pohjalle. Olisi mielenkiintoista kyllä tietää seurojen lukuja, että kuinka paljon turskaa tulee ja tuleeko sitä enää, jos kuluja tiputetaan miljoonilla. SKA taitaa olla ainut joka on antanut joitain lukuja julkisuuteen. Joita kyllä epäilen. Sen enempää tietämättä tuntuu mahdottomalta Venäjän taloustilanteessa miljoonien eurojen voitot.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Puhutaan nykyajasta, ei tulevaisuudesta. Tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa.

Jos puhutaan historiasta ja nykyajasta, silloin ei tulisi sanoa näin:

Tätähän se juuri on. Jos Liiga olisi kehittynyt muiden mukana, niin tilanne voisi olla toisin. Mutta ei, Liigan kuilu muihin kasvaa vuosi vuodelta.

Sana kasvaa tarkoittaa yllä sitä, että kasvu on jatkuvaa. Vertaa "Puu kasvaa" ja "Puu kasvoi".

Mitä tulee tulevaisuuden ennustamiseen, kovin helposti se on sinulta käynyt aina silloin, jos tulevaisuus näyttää sinusta sopivalta. Vaikkapa Liiga vs KHL. Nyt kun KHL putoaa tason ja palkkojen osalta, mutta Liiga on kasvaa uusien hallien myötä, kyllä ennusteita voi tehdä. Ellei esteenä ole se, että ne näyttävät sinusta huonolta.

Samassa viestissä ennustat jo, että KHL:n viihdyttävyys paranee ensi kaudella. Mutta tulevaisuuttahan ei voinut ennustaa:

Mitä tulee KHL:ään, niin ensi kaudella loputkin joukkueet siirtyvät pieneen kaukaloon, jonka uskon nostavan pelien viihdetasoa.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kuten sanoin, en itsekkään voi katsoa vuosien päähän, joten jäämme odottelemaan.

No, turha näistä on enempää vääntää, koska onnistunut samassa viestissäsi sekä kertomaan, että tulevaisuutta ei voi ennustaa ja sen jälkeen perään ennustamaan KHL:n pelin paranevan ensi kaudella.

Ehkä tällainen ristiriitainen ajattelu sopiikin nykytilanteeseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Veri
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös