New York Rangers 2019–2020

  • 149 124
  • 422

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Voitto tuli avauksesta, mutta aika huolestunut fiilis jäi. Oltiin iso osa pelistä ihan vastaantulijoita, eikä ainakaan minulle tullut yhtään selväksi, miten joukkue haluaa pelata. Peli oli lähinnä junnumaista öhellystä, jossa hyökkääjät ampaisi ylös heti kun kiekko omilla ja etäisyydet venyivät todella suuriksi. Yksilösuoritukset ja Winnipegin heikko puolustaminen pelastivat tällä kertaa.

Kakko pelasi varsin hyvin, eikä avausmaalikaan kauas jäänyt,mutta kärsii kyllä luvattoman heikosta sentteristään(Strome). Saa nähdä, kuinka kauan Buch kestää ykkösessä, tänään oli kyllä aneeminen. Varsinkin ykkös-yv:ltä voi lähtö tulla nopeastikin noilla otteilla.

Lunkka oli hyvä, mutta nuo matalat vedot on sille aina pahoja.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Itse katsoin (kuten toisessa ketjussa mainitsin) vain ensimmäisen erän mutta Fox - Hajek pakkiparin työskentelystä jäi kyllä todella pelottava fiilis. Toivon että oli vaan alkujännitystä mutta aika hirveätä sitä oli katsoa.
Kunkku vaikutti siinä ekassa erässä olevan taas vanhassa iskussa mutta highlightsien perusteella meni kyllä pari helposti joten se on huolestuttavaa.
Osaako muuten kukaan sanoa että miksi Lias Andersson pelasi AV:ta, onko hän olevinaan niin hyvä tuossa roolissa vai onko siellä joku loukkaantuminen?
 

fakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL/Liiga/KHL
Osaako muuten kukaan sanoa että miksi Lias Andersson pelasi AV:ta, onko hän olevinaan niin hyvä tuossa roolissa vai onko siellä joku loukkaantuminen?

Mahtoikoihan johtua siitä, että Ryan Strome otti itse kaksi kakkosta avauserään ja Fast kolmannessa yhden. Viime kauden av-pelaajista Vesey, Hayes, Zucca jne pelailee muualla, eikä sisään ole varsinaisesti mitään av-hyökkääjiä tullut. Karmean näköstä toi av kuitenkin oli, aivan liian matalalla pelasivat - ilman minkäänlaista mailahäirintää - mikä ei mielestäni kovin hyvin sovi Jetsin kaltaista yvtä vastaan.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Itse katsoin (kuten toisessa ketjussa mainitsin) vain ensimmäisen erän mutta Fox - Hajek pakkiparin työskentelystä jäi kyllä todella pelottava fiilis. Toivon että oli vaan alkujännitystä mutta aika hirveätä sitä oli katsoa.

Kyllä tutisi pojilla mailat avauksessa ja yksinkertaiset syötötkin tuntuivat menevät välillä jalkoihin ja välillä metrin-pari ohi. Onneksi tämä duo hajotettiin pelin edetessä, parempi kummankin miekkailla vähän kokeneemman parin seurassa.

Oli kyllä peli, viihdearvoa ehkä enemmän mitä Rangersin koko viime kaudessa yhteensä. Eihän tällaisissa maalikarkeloissa mitään järkeä ole pidemmän päälle mutta mikäs tässä nyt kun voitto irtosi aika perkeleen pitkään odotetussa avauksessa. Hämmentävä yhdistelmä hillitöntä yksilötaitoa ja upeaa viimeistelyä ja sitten taas aivan junnumaista kohellusta ja hölmöjä virheitä. No, näissä merkeissä tämä kausi taitaa muutenkin vielä mennä. Mutta olipahan silti perhanan mukavaa!
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Toinen peli jo tasapainoisempaa, ja yv on aika jäätävää. Onko prossat peräti sadassa kahden matsin jälkeen, en nyt muista tuliko Jetsejäkin vastaan 2/2 vai 2/3. No, yksi heikoimmista jengeistä vastassa tietysti. Jatkossa tehoja kaivataan muualtakin kuin ykköseltä, Stromen ketju ollut lähellä, mutta tulos puuttuu.

Kukahan se kirjoitti kesällä, että Ziba ei ole NHL-tason ykkössentteri? Toki itsekin myönnän virheeni, että 2-3 vuotta sitten epäilin kovasti, josko koskaan siihen kykenee. Viimeistään edellusen kauden olisi silti pitänyt viimeisienkin silmät avata. 4+4 kahteen peliin, ja enemmänkin ois voinu tulla.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Toinen peli jo tasapainoisempaa, ja yv on aika jäätävää. Onko prossat peräti sadassa kahden matsin jälkeen, en nyt muista tuliko Jetsejäkin vastaan 2/2 vai 2/3. No, yksi heikoimmista jengeistä vastassa tietysti. Jatkossa tehoja kaivataan muualtakin kuin ykköseltä, Stromen ketju ollut lähellä, mutta tulos puuttuu.

Kukahan se kirjoitti kesällä, että Ziba ei ole NHL-tason ykkössentteri? Toki itsekin myönnän virheeni, että 2-3 vuotta sitten epäilin kovasti, josko koskaan siihen kykenee. Viimeistään edellusen kauden olisi silti pitänyt viimeisienkin silmät avata. 4+4 kahteen peliin, ja enemmänkin ois voinu tulla.

Oli muuten melkoista silmäkarkkia tuo toinen maali Ottawaa vastaan. Siinä kiekko liikkui lavasta lapaan todella nopeasti.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Ihan ok startti kauteen ykkösketjun jätkiltä kahteen ekaan peliin, Buchnevich 0+3, Panarin 2+2 ja Zibanejad nöyrät 4+4. Mutta vakavasti ottaen tehot ovat nyt aivan täysin yhden ketjun harteilla ja ennenpitkää tulosta pitää alkaa tulla muiltakin. Kreider-Strome-Kakko ei tunnu omaavan oikein minkäänlaista kemiaa, mutta eipä tässä ole hirveästi vaihtoehtojakaan että ketä tuohon kakkosketjun keskelle oikein heittäisi. Andersson, Namestnikov? Erikoistilannepelaaminen on sentään kuosissa ja pakkiparien pistäminen uusiksi ekan pelin jälkeen tuntui rauhoittavan touhua. Georgijev oli maalilla varma.

Kummallisen otteluohjelman takia seuraavaa peliä saakin sitten odotella melkein viikon, la-su yönä vastassa Oilers.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Oli muuten melkoista silmäkarkkia tuo toinen maali Ottawaa vastaan. Siinä kiekko liikkui lavasta lapaan todella nopeasti.
Ois Buch ehkä voinut naulata kyllä jo, niin ois saanu kuparisen rikottua hänkin. Toki nyt saatiin jäätävän komea maali, notta kelpaahan sekin. Zibalta huileat viivytykset siinä av- maalissa, tuntui livenä kestävän ikuisuuden se tilanne.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ihan ok startti kauteen ykkösketjun jätkiltä kahteen ekaan peliin, Buchnevich 0+3, Panarin 2+2 ja Zibanejad nöyrät 4+4. Mutta vakavasti ottaen tehot ovat nyt aivan täysin yhden ketjun harteilla ja ennenpitkää tulosta pitää alkaa tulla muiltakin. Kreider-Strome-Kakko ei tunnu omaavan oikein minkäänlaista kemiaa, mutta eipä tässä ole hirveästi vaihtoehtojakaan että ketä tuohon kakkosketjun keskelle oikein heittäisi. Andersson, Namestnikov?
Meillä oli pitkään hyvä joukkue, mutta se liidaava ykkösketju puuttui. Nyt sellainen on, mutta se hyvä joukkue uupuu ympäriltä. On silti kiva pelejä katsoa, kun tuollainen taikuriporukka ykkösessä häärii.

Trouba muuten vastannut odotuksiin todella hyvin. En ollut ihan varma, oliko joka dollarin arvoinen, mutta onhan se. Selvästi sopii Rangersinpelityylikin äijälle paremmin kuin Winnipegin.
 

StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
2 voittoa napsittu, ykkösketjun meno on jäätävää, mutta muu porukka huolettaa. Mika on ansainnut kaiken hehkutuksen suuntaansa, Buchnevich hiljalleen löytämässä paikkaansa ja Panarinin peli on aivan timanttista. Mika saa valtavasti lisää tilaa itselleen Panarinin ansiosta ja hyviä asioita tapahtuu.

Kakkosketju ei taas sitten toimi ollenkaan. Stromella ei ole juuri mitään annettavaa hyökkäyspelaamiseen, ellei hänelle joku petaa maalipaikan. Kreiderin ja Kakon kemiat ei ole ainakaan toistaiseksi kohdanneet ja Kakolla tuntuu olevan jotenkin liikaa kiekollista vastuuta ketjussaan näin alkuun kun tilaakaan ei ole. Vaikea sanoa onko sitten parempia vaihtoehtoja olemassa, mutta jollakin nämä muutkin ketjut on saatava antamaan tulitukea.

Andersson kärsii myös pahasti ketjukavereistaan nelosessa ja vaihtaisin hänet päikseen Howdenin kanssa. Lias ja Kaapo voisi olla hyvä kokeilu ja siihen joko Kreider tai Namestnikov toiseen laitaan.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Joo, Stromea vaan pois sieltä kärkiketjuista. Namestnikov olisi kokeneista parempi, jos halutaan sitä varmaa "kahden suunnan peliä". Mieluummin toki Lias tai Chytil. Kummastakaan ei tietenkään ole takeita, että pärjäisivät kakkosen keskellä, mutta kai se epävarmuuskin voittaa sen, että tiedetään ettei Strome pärjää?
 

Leimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kravtsovin hyllytys Hartfordin kokoonpanosta on hivenen huolestuttavaa organisaation kannalta. Toivottavasti löytyy hyvä syy olla peluuttamatta. Toivottavasti saadaan pian liekkeihin. Chytilille näyttäisi ainakin hyvää tekevän peliaika.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Kravtsovin hyllytys Hartfordin kokoonpanosta on hivenen huolestuttavaa organisaation kannalta. Toivottavasti löytyy hyvä syy olla peluuttamatta. Toivottavasti saadaan pian liekkeihin. Chytilille näyttäisi ainakin hyvää tekevän peliaika.

Ilmeisesti Kravtsov ei ollut erityisen täysillä mukana tuossa kauden ensimmäisessä AHL-matsissa ja penkitys tuli huonon asenteen takia. Taisi pitää paikkaansa ylhäällä jo sinetöitynä ja tippuminen farmiin kauden kynnyksellä meni nuorella jätkällä tunteisiin. Mielestäni poppareille pistäminen velttoilun takia on täysin ok, tärkeintä on saada junnut heti ymmärtämään että mitään et saa tuolla ilmaiseksi. Ja onhan tuossa toki se, että saavat nyt enemmän peliaikaa kuin ylhäällä ja isompaa vastuuta. Eiköhän jätkät sieltä ylös nosteta jo tovin päästä jos ja kun otteet paranevat.
 

Leimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Tottakai. Silti aina vähän räjähdysherkkää näiden KHL-miesten kohdalla. Toivotaan, että asenne on kunnossa.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Toivottavasti sentään kyse on jostain loukkaantumisesta. Asennevamma on enemmän farmivalkulla jos joukkueen toiseksi tärkeintä lupausta kyykytetään ensimmäisen kahden alasarjaerän jälkeen.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tottakai. Silti aina vähän räjähdysherkkää näiden KHL-miesten kohdalla. Toivotaan, että asenne on kunnossa.

Se on kova tuo paikka joutua farmiin 70k palkalle, kun "kotiliigassani tienaisin saman mitä NHL:ssä".
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Enpä olisi kauden ensimmäistä treidiä odottanut jo kahden pelin jälkeen, mutta niin vain Namestnikov lähti Ottawaan, ja vaihdossa tuli *lunttaa* Nick Ebert sekä neljännen kierroksen varaus kesälle 2021. Aika pitkälti pistettiin siis vaan palkkaa pihalle pilkkahintaan, mutta ei muuten nyt aukea tämän diilin logiikka raskaan työpäivän jälkeen. Namestnikovilla oli joka tapauksessa viimeinen vuosi sopparia menossa ja voisi kuvitella että trade deadlinella tyypistä olisi saatu edes jotain, tosin kuinka monella contenderillä olisi ollut tuolloin mielenkiintoa ja tilaa palkkakatossa? Ehkäpä tuo treidi haluttiin hoitaa varmasti alta pois jo hyvissä ajoin. Tiedä häntä. On se ihme homma ettei Shattenkirkia saatu hoidettua ulos samaan tyyliin.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Brett "huonompi kuin Chytil" Howden nousee seuraavassa pelissä kakkoskenttään mikä on kuitenkin varmaan eteenpäinmenoa Stromesta.

Brendan Smith, joka ei mahdu edes tähän onnettomaan puolustukseen pelaamaan, nousee kolmoskentän laituriksi jälleenrakennuskaudella samalla kun Lias pelaa jämäminuutteja nelosessa ja Chytil ja Kravtsov homehtuvat farmissa. Jälkimmäinen huhujen mukaan jo pohtii lähtöä Venäjälle.

Quinn on kuitenkin nähnyt joskus nuoria yliopistossa joten se varmasti osaa niitä kasvattaa jne.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs


Sama kaveri raportoi aikoinaan että Kovalchuk on tehnyt sopparin Rangersin kanssa eli ihan en vielä kiveen hakattuna tätä pitäisi. Etenkin Twitterin puolella jengi tuntuu vetävän jo about harakiria näiden uutisten ja kokoonpanojen kanssa ja valmennukselle vaaditaan potkuja, mutta jos jostain huolestuisin itse niin ensimmäiseksi Kravtsovin asenteesta. Jos nämä huhut ovat tosia ja kaveri on valmis nostamaan kytkintä sen takia että paikka ylhäällä ei aukea niin tämä kertoo mielestäni enemmän pelaajasta kuin organisaatiosta. Toivotaan että Chytilin parantuneet otteet motivoivat Kravtsovia myös yrittämään enemmän ja ymmärtämään että ykköskierroksen varaus ei todellakaan takaa paikkaa auringossa jos peliotteet jättävät jatkuvasti toivomisen varaa. Kautta on takana kuitenkin vasta kolme peliä, eli varmasti nämäkin jätkät saavat paikkansa näyttää missä mennään. Kaikkia penskoja ei kuitenkaan kannata nostaa kerralla ylös miekkailemaan jämäminuuteilla, mielummin AHL:ssä isossa roolissa kuin penkinlämmittäjänä NHL:ssä tässä vaiheessa.
 

Leimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kyllä henk.koht ottaa huolella päähän, jos joukkueen toisiksi kovin lupaus ja tulevaisuuden tähti ajetaan takaisin Venäjälle. Tottakai asenteen pitää muuttua yms, mutta ei kyllä rehtiä tilaisuuttakaan ole annettu vielä. Toivotaan että tilanne kääntyy parhain päin, mutta nään jo sieluni silmin miten tämä päättyy :)
 

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Tuli tässä mieleen kun ketju on ylhäällä, että pelaako Rangers tällä kaudella kerran viikossa.. Piti oikeen tarkastaa, että 3 peliä pelattuna, kun esim. Jetsillä 8 peliä pelattuna. Eikä näytä tänä yönäkään peliä olevan. Pitäs ainakin poikien palautua.
 

Leimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Tuli tässä mieleen kun ketju on ylhäällä, että pelaako Rangers tällä kaudella kerran viikossa.. Piti oikeen tarkastaa, että 3 peliä pelattuna, kun esim. Jetsillä 8 peliä pelattuna. Eikä näytä tänä yönäkään peliä olevan. Pitäs ainakin poikien palautua.

New York Rangers Ohjelma Kohtaa kiihtyy tahti huolella. On tää kyllä ihan hanurista ollut, kun kiima kovimmillaan. Onneks on vielä pitkä syksy ja kevät jäljellä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1000
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös