Toronto Maple Leafs 2019–2020

  • 173 174
  • 559

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
On tämä jotenkin hassusti sanottu. Kun oma poika halusi tulla kotiin, niin eihän siinä Toronto muuta voinut tehdä kuin tarjota mammuttisopimusta.

Niin no pelaaja jonka perässä on melkein jokainen seura, omasta kaupungista ja tekee sopimuksen halvemmalla, kuin mitä olisi muualta saanut. En tiedä voiko cap tilaa juuri paremmin käyttää, kuin hankkimalla valmiin ykkössentterin vapailta markkinoilta ilmaiseksi?

Tavaresin ansiosta Kadri voitiin vaihtaa Barrieen ja Kerfootiin. Jatkossa jos joukkue tarvitsee cap tilaa, niin nuoria laitahyökkääjiä voi yhden kappaleen laittaa lihoiksi hyökkäyksen laajuuden juurikaan kärsimättä.

Tänä kesänä markkinoilta olisi toki irronnut tuolla rahalla esimerkiksi Kevin Hayes & Jake Gardiner. Ei, Torontolla ei ollut juurikaan vaihtoehtoja, vaikka sopimus aiheuttaa myös hankaluuksia.

Jos nyt vapaille markkinoille tulisi vastaava keskushyökkääjä, niin sitten Toronto ei olisi pakkoraossa, mutta viime kesänä tuo liikku oli pakko tehdä.

Niin ja kun täällä ei hymiöitä ole, niin lainattu lause oli toki hieman kieli poskessa kirjoitettu.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tuli väijyttyä jälkilähetyksenä tuo viime yön Ottawa-peli, jonka siis Senators vei lukemin 3-4. Muutamia hajatelmia pelistä.

- Kaikenkaikkiaan molemmilla aika sekavan oloista peliä, joka nyt ei tässä vaiheessa kautta sinänsä yllätä...
- Senatorsilla Zaitsev näytti oikeasti hyvältä, enkä pitäisi ihmeenä vaikka sieltä se legitiimi top4 pakki vielä kuoriutuisikin. Myös Brady Tkachuk erottui vastustajalta positiivisesti.
- Matthewsille 2 kaappia. Kyllähän tuo Matthews-Nylander-Johnson trio vei aina kentällä ollessaan peliä miten tahtoi, toki vastustajina oli välillä AHL-tason jamppaa. Nylander näytti siltä toissa vuoden Nylanderilta, mikä oli lämmittävää nähdä.
- Ben Harpuriin saattaa kauden mittaan syntyä pieni mancrush, olettaen toki että saa jatkaa ylhäällä. Ei tuo kaveri kyllä ketään kiinni luistele, mutta hienoa nähdä välillä pientä pikkusikaakin Leafs-maalin edessä. Ja nimenomaan vaahteralehtipaitaiselta.
- Cody Ceci ei ainakaan vielä mitenkään säväyttänyt. Joskin Sens-vuosilta muistan kyllä miehen taidot, joten luottavaisena kauteen. Vähän kyllä pelottaa kaavailut ykköspariin Riellyn kanssa...
- Hutchinson on kakkosena siellä selkeästi keskitason alapuolella NHL:ssä. Mieluusti upgreidaisin pykälän ylöspäin, mutta näinköhän on mahdollista tässä vaiheessa kautta.
- Nick Shoresta tykkäsin. Teki tunnollisesti duuninsa molempiin päihin, ja palkkiona maalikin minuutti ennen loppua. Oikein hyvä ukko rotaatioon, mun puolesta vaikka ihan vakiorosteriinkin, jos esitykset tällaisina säilyvät.

Noin muuten näkisin tällä hetkellä jotenkin näin:

Kapanen/??? - Tavares - Marner
Johnson - Matthews - Nylander
Mikheyev/??? - Kerfoot - Kapanen/???
Petan/Spezza/Agostino/Moore/Shore

Hymanin vempan ajaksi, paha sanoa kuinka nuo muodostuvat. Jos Kapasen nostaa tuohon ykköseen, jää kolmonen aikamoiseksi kysymysmerkiksi. Itse haluaisin nähdä kolmosen muodossa Mikheyev-Spezza-Kapanen, jossa Spezza (+pakisto) ruokkisi Kassua vauhtiin. Tällöin Kerfoot voisi stuntata Zacary-boyta, kunhan tervehtyy. Neloseen voi sitten pyöritellä noita muita kuinka päin tahtoo.

Pakisto on kyllä haasteellinen, kun ainoa selkeä top4 RD on Barrie. Riellyn kanssa ei oikein sovellu samaan pariin, mutta toisaalta Rielly ottaa niitä pahoja matchuppeja sen verran, että Ceci arveluttaa siksi.

Kai se jotenkin näin menee Dermottin tervehtymiseen saakka:

Muzzin - Barrie
Rielly - Ceci
Harpur - Schmaltz/Holl
Holl/Schmaltz

Voihan tuolta esim.Sandin tai Liljegren yllättää campilla, ja ponkaista tuohon kolmospariin. Ei tosiaan mikään mahdoton tehtävä...
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
- Senatorsilla Zaitsev näytti oikeasti hyvältä, enkä pitäisi ihmeenä vaikka sieltä se legitiimi top4 pakki vielä kuoriutuisikin.

Hiukan naurahdin. Oikeasti hyvä, vaikka ei edes pelannut koko ottelussa. Heh :)

Zaitsevin näyttöjä odotellaan vielä, mutta D.J Smithin & Hainseyn värväyksistä todella hyvin mielin näin ennen kauden alkua.

Näin muuten Ottawan ja Toronton pelejä on kyllä mukava katsoa. Yllättävän paljon taklauksia ja tunnetta oli ajoittain toiseksi harkkamatsiksi. Ja ihan sama onko kyseessä sarja- vai harjoitusottelu, niin Matthews takoo kyllä hyvää vauhtia laattaa Senators reppuun. Matthews & Nylander oli muutenkin erittäin hyvällä jalalla liikenteessä. Ei näyttänyt Marnerin & Tavaresin meno ihan samalta toissayönä vastaavassa ottelussa.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Hiukan naurahdin. Oikeasti hyvä, vaikka ei edes pelannut koko ottelussa. Heh :)

Zaitsevin näyttöjä odotellaan vielä, mutta D.J Smithin & Hainseyn värväyksistä todella hyvin mielin näin ennen kauden alkua.

Näin muuten Ottawan ja Toronton pelejä on kyllä mukava katsoa. Yllättävän paljon taklauksia ja tunnetta oli ajoittain toiseksi harkkamatsiksi. Ja ihan sama onko kyseessä sarja- vai harjoitusottelu, niin Matthews takoo kyllä hyvää vauhtia laattaa Senators reppuun. Matthews & Nylander oli muutenkin erittäin hyvällä jalalla liikenteessä. Ei näyttänyt Marnerin & Tavaresin meno ihan samalta toissayönä vastaavassa ottelussa.

Oonpas muuten katsonut koomassa. Se olikin toi Jaros, joka näytti hyvältä tossa pelissä... :D Mistä lie aivot repinyt, että Zaitsev vetelisi numerolla 83... Ja joo, piti tarkistaa koosteesta... :D
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MLSE
Mikheyevistä uskon olevan paljon iloa, todella pirteä eilen, haastoi hyvin kiekon kanssa ja ilmeisen nopea kaveri. Lisäksi ainakin kaksi spin-o-rama sokkosyöttöä vastustajan siniviivalla, mutta molemmat meni kuin menikin suoraan vapaaseen tilaan vaahteranuttujen lapaan, tuskin enää runkosarjassa noita nähdään koska uskon (ja toivon) että Babcock pyrkii saamaan joukkueen pelaamaan melko viisasta kiekkoa jossa riskit jäävät minimiin. Silti hyvä asia nähdä että ainakin itseluottamus Ilyalla kunnossa.
 

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Muutamat nopeat ylireagoinnit harkkapeleistä:
– Matthews pysyessään ehjänä tekee sen 50 maalia Nylanderin rinnalla.
– Kauden jälkeen kukaan ei enää epäile Nylanderin sopimusta.
– Mikheyev on NHL-pelaaja.
– Sandin pelaa varmaan ylhäällä tän kauden tai tekee "Dermottit"
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Komppaan edellistä, Matthews on ollut paras pelaaja katsomissani harjoituspeleissä. Kovat tehot on tulossa ja onkin mielenkiintoista nähdä pystyykö Toronton hyökkäysvoima kompensoimaan puolustuksen (oletetun) heikkouden. Maalissa Andersenin ylipeluutus alkaa näemmä jo harjoituskaudella, tainnut parista viime pelistä pelata 4/6 erää. Onko syynä Neuvirthin loukkaantuminen vai viedäänkö tällä huomiota pois pätevän kakkosen puutteesta?
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Paljon vakavampi juttu on se, ettei Matthews kertonut tästä Maple Leafsille mitään ennen kuin uutinen tuli mediassa julki. Dubas: Leafs ‘very disappointed’ with Matthews' charge - TSN.ca

Mitäköhän mahtoi liikkua päässä kun ei kertonut johdolle? Ääh tämä tuskin tulee missään kohtaa julkiseksi joten mitä sillä lähtee vaivaa heidän päätä. Marnerin sopimus toi jo varmaan niin paljon päänsärkyä että Dubas tästä tuskin kannattaa mainita sen enempää
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Babcock kerää vahvaa kritiikkiä somessa, kun pisti Spezzan avauspeliin healthy scratchiksi. Spezza olisi varmaan ihan mielellään päässyt pelaamaan avauspeliin Ottawaa vastaan.

Nämähän ovat Babsin bravuuria, Modano katsomossa pelissä numero 1500 jne.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Babcock kerää vahvaa kritiikkiä somessa, kun pisti Spezzan avauspeliin healthy scratchiksi. Spezza olisi varmaan ihan mielellään päässyt pelaamaan avauspeliin Ottawaa vastaan.

Nämähän ovat Babsin bravuuria, Modano katsomossa pelissä numero 1500 jne.
Mitäs muita vastaavia on kuin Spezza nytten healthy scratch ja Modano ? Siis Babsin tekemänä tietystikkin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Babcock ilmeisesti ns. paskat nakkaa tuommoisille henkilökohtaisille jutuille.
 

SloveGlot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sehän oli oikein suvereeni kauden avaus Leafsilta Senatorsia vastaan. Eka erä meni höntyillessä, mutta toinen kaksikymppinen oli jo paljon parempi, minkä johdosta kolmanteen ei jäänyt paljoa tekemistä vaan Leafs pystyi pelailemaan säästöliekillä. Kyllähän tossa huomasi joukkueiden ison tasoeron. Ei Senators mikään testi Leafsille ole. Eikä näissä matseissa Sensiä vastaan ole ollut pitkään aikaan mitään ”rivalryn” tuntua. Vähän toivosi että Senators saisi rivinsä kuntoon nopeasti niin Battle of Ontariokin saattaisi olla nimensä arvoinen.

Matthews tekaisi pari maalia, joista ainakin jälkimmäinen aiheutti allekirjoittaneessa naurun purskahduksia. Kuinka hyvä jonkun laukaus voikaan olla...

Barrie pelasi nousujohteisen pre seasonin ja veti nyt kauden avauksessa parhaan pelinsä Leafs nutussa. Liikutti kiekkoa mallikkaasti, nousi hanakasti hyökkäyksiin ja sai jopa pari maalipaikkaakin. Muzzin-Barrie:sta saattaa kehkeytyä yks NHL:n parhaita pakkipareja.

Sandinille uran ensimmäinen tehopiste. Ei saanut paljoa peliaikaa, mutta oli hyvä. Vaikea Sandinia on enää lähettää takaisin Marliesiin, kun näyttää noin valmiilta.

Seuraava matsi sitten pe-la yönä CBJ:tä vastaan. Sieltä pitäisi sitten jo tulla astetta kovempi nippu vastaan.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Katsoin vain ehkä 3min kestäneen koosteen joten en varsinaisesti tiedä pelistä mitään joten kysyn teiltä.
Kuinkas Andersen pelasi? Oli ainakin todella isossa roolissa Senatorsin vikassa maalissa.
Entäs Nylander? Onko nyt paremmassa iskussa heti kauden alusta kuin viime vuoden joulukuussa?
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Katsoin vain ehkä 3min kestäneen koosteen joten en varsinaisesti tiedä pelistä mitään joten kysyn teiltä.
Kuinkas Andersen pelasi? Oli ainakin todella isossa roolissa Senatorsin vikassa maalissa.
Entäs Nylander? Onko nyt paremmassa iskussa heti kauden alusta kuin viime vuoden joulukuussa?

Andersen pelasi keskinkertainen plus -pelin: muutama hyvä torjunta ja suht' varmaa peruspeliä, Ottawan viimeisen maalin haluaisi varmaan pelata uudestaan. Nylander paransi tekemistään ottelun edetessä, näytti ihan pelimiehen merkkejä. Kokonaisuutenahan Leafsin peli oli aika hakevaa, mutta eipä ole kausikaan vielä kovin pitkällä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Täydet pisteet Columbuksen kotiluolasta lukemin 1-4. Marnerille kaksi maalia, Matthewsille yksi. Ceci avasi maalitilinsä ja Spezza kautensa. Siinä kai ne tärkeimmät.

Pitkän koosteen perusteella peli oli ajoittain hieman huolimatonta, sillä Jackets sai aika paljon läpiajoja, jotka Andersen onneksi torjui kerta toisensa jälkeen. Kotijoukkueen ainoa meni osittain tanskalaisen piikkiin, kun mies lähti ulos maaliltaan pelaamaan irtokiekkoa, mutta tökkäsi ohi ja Atkinson löi kiekon avoimista längistä sisään. Muuten vahvaa pelaamista Freddieltä.

Kesällä moni oli huolissaan uusista hankinnoista, mutta kahden ottelun jälkeen vaikuttaa siltä, että huoli oli ehkä osittain turhaa. Tietysti kautta on vielä 80 matsia jäljellä plus pleijarit, mutta esim. Ceci ja Mikheyev ovat jo kumpikin saaneet yhden maalin nimiinsä ja Barriekin on pelannut vahvasti. Hyvä, että joukkue ei ole kärkimiesten varassa, vaan alakentistä tulee apuja heti kauden alusta asti. Sandin ei yltänyt ihan Ottawa-pelin tasolleen, mutta nuorelle puolustajalle tulee vaikeita iltoja väkisinkin. Marner jatkaa siitä, mihin viime kaudella jäi, ja johtaa Leafsin pörssiä tehoilla 2+2. Jos jatkaa tähän malliin, kritiikki sopimusneuvotteluista vaimenee kauden aikana jonkin verran, mutta ei sitä lopullisesti lopeta mikään vähempi kuin paraati Yonge Streetillä ensi kesänä, jos sekään.

Ensi yönä on B2B:n toinen osa, kun Habs tulee kylään. Andersenillä on todennäköisesti lepovuoro, joten nyt kaivataan tiivistä puolustusta tai vaihtoehtoisesti toisessa päässä pitää punalampun syttyä tiheään tahtiin.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Peli oli osin huolimatonta. Sandin näytti rookielta ja Kapanen pelasi huonon pelin. Hyvä tulos ja kyllähän tuo YV näyttää todella vaaralliselta, eikä ole huolta että kakkos-yv veisi huomiota, kun sen peli oli pääosin aikamoista sekoilua. Nelosketjulta hyvä peli. Andersen piti joukkueen mukana pelissä tärkeillä hetkillä. Kyllähän tämä joukkue hyvältä näyttää, vaikka pääosin tuli perattua ns heikommin menneitä asioita.
 

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Jumankauta toi Matthewsin rannari, uskaltaa jo sanoa sen olevan liigan paras. Huomaa, että kesäisin ja kauden aikana käyttää paljon aikaa rannarin kehittämiseen. Joka kerta pääsee yllättämään kuinka helposti ja tarkasti se lähtee.

Kahden pelin perusteella joukkue näyttäisi olevan vakaampi ja parempi, kuin viime kaudella. Kesän aikana pääsi jo unohtumaan, kuinka helkkarin hyvä Marner - Tavares akseli on.
 

Ukko16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs
Jumankauta toi Matthewsin rannari, uskaltaa jo sanoa sen olevan liigan paras
Tämä. Joka veto hieman erilainen versio muista ja aina yhtä aavistamaton, nopea, ja tarkka. Sanon että herra voittaa vielä Maurice Richard trophyn 5 vuoden sisään.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Kolme peliä takana ja viisi pistettä. Maaleja syntyy, kuten arvatakin saattoi, mutta vastapainona niitä näytetään myös päästävän paljon, kuten arvatakin saattoi. Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kannata vielä edes yrittää tehdä, mutta Tavares, Matthews, Marner sekä peräpäässä Rielly, Barrie ja Muzzin ja ennen kaikkea Andersen maalissa määrittävät tämän kauden suunnan. Paineet voittaa ovat luonnollisesti suuret, koska ensi kaudella ollaan entistäkin enemmän tähtien varassa. Suurin toive luonnollisesti olisi, että runkosarja saadaan neppailtua pois ilman, että pudotuspelipaikasta tarvitsee suuremmon sressata, että joukkue pääsisi tosipeleihin terveenä. Sinne on kuitenkin vielä pitkä matka.
 

Burkie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Mielenkiintoista nähdä mikä on Kasperi Kapasen kohtalo parin viikon kuluttua, kun Hyman on taas pelikunnossa. Ensimmäiset kolme matsia näyttäneet, että pelityyli sekä suoritustaso ei millään oikeuta paikkaan Tavaresin ja Marnerin vierellä - pikemminkin koko ketjun alkukauden elekieli huokunut ettei homma toimi. Kolmosketju, joka lähtökohtaisesti on varmaankin ollut se Kapasen "sijoituspaikka", on ollut Leafsin ehjin koostumus, enkä näe että tätä olisi mitään syytä rikkoa.

Neloseen turha hukata, palkkoja pitää saada capista pari miljoonaa Hymanin vuoksi... 1+1=?

Ja tämä viesti ei liity millään muotoa Montreal-matsin alivoima-aivopieruun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös