Vain elämää – viihdeohjelma

  • 562 931
  • 3 073

Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
Kyllähän tässä nyt uhkakuvat näyttävät tulevan toteen, eli melko tylsiä ovat versioinnit olleet tähän mennessä, Tähkän päivänä tämä tuli jotenkin kunnolla esiin. Mikään ei hypännyt tuolta esiin, oikeastaan vain Paula Vesalan versio, ja sekin pitkälti Paulan intensiivisen katseen ansiosta. Jos itse olisin Tähkän tilalla istunut niin aika sulaa vahaa olisin ollut.

Mutta kun jokainen arstisti on melko samasta muotista valettu, erilaisin vivahtein, niin mitäpä sitä muuta odottaakaan. Nyt ei tule genrejä rikkovia hittejä kuten Tuiskun Sata Salamaa, vaan vedetään sitä samaa huttua karaoke-versioina.

Toinen itseäni suuresti häiritsevä asia, ja tämä myös on mielestäni syynä kauden tasapaksuuteen ja yllätyksettömyyteen, on biisien tuoreus. Eli pääsääntöisesti kaikki versiot ovat uusista kappaleista. Tähkän päivänä Elonkerjuu loisti poissaolollaan, Tuiskun kaikki kappaleet olivat kahdelta viime albumilta, Vesalan biiseistä vain 2 oli PMMP-ajoilta (ja toinenkin niistä coveri). VilleGallen kohdalla tämä häiritsi kaikista vähiten koska JVG on muutenkin tuoreempi tapaus. Kyllä vanhoja laareja tonkimalla olisi voinut löytyä jotain timanttista, mutta tuotantopuoli on varmaankin vahvasti ohjannut artisteja valitsemaan biisit uusien biisien listalta.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ennen JVG:n ylinäkyvyydelle vittuilua voin kertoa että Nelosen musamonopoli oli lähes vaatinut myös Jarea riittävästi esiin.

Onhan tuo kieltämättä aika härskiä, mutta minkäs teet kun valta radion, näköradion ja lähes muunkin suhteen on yhdellä poppoolla.

Ja Tähkä tuntuisi taas ottavan omansa. Melkoista.
 
Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vesala voisi nyt viimeinkin muistaa vahvuutensa. Kaunista! Ja se sekava kokeilupaska hiuksista sinne..
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Näköjään youtubeen vuodetaan Tuiskun tulevia vetoja ja ensi viikolla kuullaan Elan päivänä yksi kovimpia versioita koko paskan historiassa. Tuisku lämpeää hitaasti, mutta voi vittu mitä tykittelyä.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jos Lady Gagaan Who:na viitataan niin kyllähän alkuperäinen on aivan toiselta planeetalta tuohon Jansenin tulkintaan verrattuna.

Indeed! On tuo Floor-larppailu kuitenkin ihan yes tähän ketjuun.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Mua on ihmetyttänyt tässä formaatissa jo pitkään eniten samojen artistien jatkuva kierrättäminen. Se on syönyt omalta osaltani täysin kaiken mielenkiinnon Vain elämää kohtaan. Jos seuraavalla kaudella nähtäisiin täysin, tai edes osittain uusi artistikokoonpano, niin saattaisin jälleen kiinnostua katselemaan tätäkin. Tällä hetkellä kiinnostukseni on em. syystä tasoa nolla.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Mua on ihmetyttänyt tässä formaatissa jo pitkään eniten samojen artistien jatkuva kierrättäminen.
Varmaan noita pitää kierrättää, kun a-lista alkaa olla kaluttu ja kieltäytymisiä on enemmän kuin Leijoniin MM-kisojen kynnyksellä.

Näköjään youtubeen vuodetaan Tuiskun tulevia vetoja ja ensi viikolla kuullaan Elan päivänä yksi kovimpia versioita koko paskan historiassa. Tuisku lämpeää hitaasti, mutta voi vittu mitä tykittelyä.
Yhden taisin bongata eilen juutupesta ja kyllä, se oli ihan hiton kova veto. Ana Tude osaa kyllä hommansa.

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Jos Lady Gagaan Who:na viitataan niin kyllähän alkuperäinen on aivan toiselta planeetalta tuohon Jansenin tulkintaan verrattuna.
Mikä on Lady Gaga? Onko se se se se Queenin biisi? Lady Goo goo?

Joo, mulla nyt on kaikki fanilasit päässä mitä tulee Floor Jansenin suorituksiin vaikka puhelinluetteloa lukiessa, joten jos linkittelen tänne jotain niin ei tarvitse lukea kuin piru raamattua.

Lady Blah Blah?
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Avasin eilen illasta television, ja kanavia rullatessa pysähdyin katsomaan tätä kyseistä ohjelmaa. Lavalle asteli juuri Elastinen, ja veti ehkä kaikkien aikojen munattomimman esityksen koskaan. Toiset kundit, voi vittu sentään. Elastinen on kyllä näillä supervoimii ja sua seuraa aurinko renkutuksillaan hinaamassa itseään kansakunnan kärkipaikalle mitä munattomuuteen tulee. Luulin ettei Juha Tapion tai Anssi Kelan vässykkämäisyyttä kykene kukaan saavuttamaan, mutta Elalla on kova yritys.
 
Analyzer

Taitaa olla vähän hankalaa olla ikääntyvä räppäri. Ei voi enää räpätä uskottavasti naisista, autoista ja rahasta. Kuuluu nuoruuden egoiluun. Cheekin kohdallakin olisi vaatinut tyylimuutosta ollakseen uskottava ja päätti mieluummin vetäytyä nauttimaan rahoistaan ja miettimään mitä tekisi isona.

Kantaaottavuus voisi toimia vanhemmille räppäreille, mutta siinä taas alkaa olla sitten se, että ikä on hionut suurimmat särmät ja mielipiteet. Näin sekin voisi jäädä liian lässyksi, jotta olisi kiinnostavaa.

Sitten voi ryhtyä iskelmäprinssiksi tai poppariksi, kuten Ela on selvästi valinnut. Suosio näköjään pysyy tai jopa kasvaa tuollakin tyylillä,joten mikäpä siinä. Itselle ei kyllä toimi yhtään, vaikka joskus Fintelligens upposi hyvinkin.

Tällä Vain elämää-kaudella on ihan hyviä ralleja ollut omaan makuun. Oikeastaan alisuorittajia on ollut vain Haber,Ela ja Vilkkumaa, joskin myös näillä yksittäisiä hyviä vetoja.
Luulen, että jos nämä vedot olisivat ollut parilla ekalla kaudella, niin hehkutus olisi aivan valtaisa. Nyt kun formaatti on jo niin kulunut, niin ei aiheuta enää "wau-efektiä"
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Joo, kyllä tämän ohjelman aika on ohi ilman kunnon taukoa ja/tai muutosta formaattiin. Esimerkiksi Leri Leskinen joutaisi ulos, koska tyylinsä toistaa liian vahvasti itseään. Artistivalinnoissa toivoisin siirryttävän vähän rohkeampaan linjaan, eli esiintyjien ei tarvitsisi olla väen väkisin "eturiviä kahdella albumilla".

Paljon on puhuttu, ettei mielenkiintoisia nimiä enää olisi tarjolla. Sehän on ihan höpöhöpöä, jos mm. Elli Haloo, Anna Eriksson, Olavi Uusivirta tai Pate Mustajärvi eivät ole kehissä olleet. Kaikkia ei vaan jaksa kiinnostaa nykyisenkaltainen itkeminen ja taustaleikit, joten pitäisikö ohjelma karsia kylmästi vain biisien versioinniksi?
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Samaa mieltä. Martti Syrjä sanoi jo viisi vuotta sitten miten asiat ovat.

Kaikki itseään kunnioittavat artistit jättävät tämän itkemiskavalkaadiin väliin. Vain uraansa epätoivoisesti nostetta hakevat ”starat” lähtevät mukaan ohjelmaan. Jotkuthan, esim. Cheek, ovat täysin tämä ohjelman luomia tähtiä. Hänhän oli täysi nobody ennen jokaviikkoista telkkarinäkyvyyttä.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mua on ihmetyttänyt tässä formaatissa jo pitkään eniten samojen artistien jatkuva kierrättäminen. Se on syönyt omalta osaltani täysin kaiken mielenkiinnon Vain elämää kohtaan. Jos seuraavalla kaudella nähtäisiin täysin, tai edes osittain uusi artistikokoonpano, niin saattaisin jälleen kiinnostua katselemaan tätäkin. Tällä hetkellä kiinnostukseni on em. syystä tasoa nolla.

Öh, mitä? Et ole tainnut ymmärtää nyt jotain. Tämä on nyt toinen tämmönen all stars -kausi, jonka ideana on se että otetaan ohjelmassa jo olleita tyyppejä mukaan uudestaan. Muilla kausilla on aina ollut uudet tyypit. Oot ilmeisesti aika nollat taulussa ohjelmaa katsellut? Oletkohan vahingossa katsonut että Arttu Wiskari, Rasmuksen Lauri, Maarit Hurmerinta ja Ellinoora olisi muka ollut yksi ja sama henkilö?

Sivumennen sanoen, kaksi tätä edellistä kautta, missä siis molemmissa oli täysin uudet tyypit, oli aika helvetin heikkoja. Tämä toinen all stars -kausi on ollut mielestäni hyvä, koska on kerätty ne ohjelmassa hyviksi osoittautuneet artistit. Myös se ensimmäinen all stars -kausi oli varsin mainio.

Samaa mieltä. Martti Syrjä sanoi jo viisi vuotta sitten miten asiat ovat.

Kaikki itseään kunnioittavat artistit jättävät tämän itkemiskavalkaadiin väliin. Vain uraansa epätoivoisesti nostetta hakevat ”starat” lähtevät mukaan ohjelmaan. Jotkuthan, esim. Cheek, ovat täysin tämä ohjelman luomia tähtiä. Hänhän oli täysi nobody ennen jokaviikkoista telkkarinäkyvyyttä.

Äh, en jaksakaan alkaa potkia tynnyriäsi ja listata tähän kaikkia niitä epätoivoisia ”staroja” jotka tässä ohjelmassa on vieraillut. Sovitaan vaikka että tää oli vaan joku ansa ja menin lankeamaan siihen.

Tästä uudesta kaudesta jos nyt sen verran viitsin vaivautua tänne kirjoittamaan (tää kun ei ole jääkiekko-osio, niin ei kai tänne kirjottelusta saa taas pelikieltoa? Tai varsinkaan uhkausta että jos vielä kirjottelet typeryyksiäsi jääkiekko-osioihin niin sulta lähtee oikeudet lopullisesti?)

Niin, no siis, Paula ja Lauri ovat olleet parhaimmat tähän mennessä.

Ei vittu en mä kyl jaksa enempää lähtee rustailemaan. Jotenkin aivan totaalisesti lopahti kiinnostus kirjotella tänne mitään tuon viimeisimmän pelikiellon ja uhkauksen jälkeen. Ehkä tää vielä tästä. Tai sit ei. Mutta oli miten oli, jääkiekko-osioista pysyn kyllä visusti poissa koska ilmeisesti kirjoitukseni sinne ovat olleet niin huonoja ja mauttomia ettei kukaan kestä niitä lukea, tai jotain semmosta. Tulkaa ite selittää varaluistimenne varaluistimet, tai älkää, ihan sama.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Oli kyllä Vesalan On elämä laina veto aivan uskomatton kaunis, mielestäni jopa kauden paras veto. Muutoin top 3 täyttää Tähkän blabla ja tuiskun Joku raja. Tähkä, Vesala(poislukien se modern art roska) ja hieman yllättäen Tuisku ovat kyllä olleet ehdottomasti kauden parhaat. Samu ja Ela aivan totaalisen tylsiä ja ennalta-arvattavia. Vilkkumaa ja Ville menee joukon jatkeena.
 
xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Ensimmäistä kertaa ikinä ollaan vaimon kanssa innostuttu tästä ohjelmasta. Hienoja persoonia ja artisteja mukana! Vaikka moni dissaa, niin Vesalan vedot on olleet huikeita! Mm. Tarkenee oli todella kaunista ja ihanan rosoista. Myös Tähkän Late on ollut kova. Älyttömän kova laulaja ja on lavalla elementissään.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
Paula Vesalan "Tulkoon mitä vaan" on yksi kaikkien aikojen upeimmista versioinneista, sekä tässä ohjelmassa että yleensäkin.

Hyväksyvä nyökkäys tälle.

Harvinaisen kaunis ja hauras versio. Itsekin herkistyy kun tuota kuuntelee/katselee, joka on hieman erikoista koska itselläni ei ole biisin aiheeseen (ero parisuhteesta) mitään suurta tunteita nostattavaa kosketuspintaa. Mutta jokin siinä kolahtaa. Ehkä tuo Tähkän reagointi ja tunteiden näkyminen kasvoilla tuo siihen oman osansa. Spotifyn kautta helpompi kuunnella kun jää videon tuoma tunnelataus vähemmälle.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Samu on turhake, mutta kevyesti paras aktiviteetti. Koko roskassa. Erin ansaitsee plussaa jo nyt versiostaan.
 
Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Gallen Heartbreak Century melkoista tykitystä illan jakson huipennukseksi! Elan ja Haberin päivät olivat kokonaisuudessaan muutenkin kauden parhaat.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ville kiteytti hienosti Sunrise Avenuen ja illan kiistaton kunkku. Paljon kala maksaa? Ihan nerokasta tuon SA-sonnan yhteydessä.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Pidin enemmän Samun ensimmäisestä kaudesta. Sieltä Samun Hiljaisuus-veto miellyttää edelleen korvaa. Taisi myös Robinin biisistä tehdä nätin version.

Maijan päivältä toivon, etteivät kaiva samoja biisejä kuin ensimmäisellä kaudella.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös