Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 385 960
  • 22 706

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikä kannata unohtaa myöskään P-Korean läskiä, joka ainakin hetkeksi rauhoittui rakettiensa kanssa, kun sai Trumpilta muutaman tapaamisen. Turha kuvitella etteikö sieltäkin painetta lyötäisi sopivassa tilanteessa lisää.
Paksu poika pistää jatkuvasti tuplauunoa kehiin laukomalla ohjuksia Japaninmereen. Näitä USA:n koomikko sitten vähättelee eli puolustelee yhtä maailman karmeimmista diktaattoreista.
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Trumpin hallinto perui Kalifornian osavaltion oikeuden tehdä omat polttoainestandardit. Trumpilla on ollut joku mielle perua kaikki Obaman tekemät lait ja asetukset, polttoainestandardit eli kulutuslukemat oli yhtenä niistä. Mutta Kalifornia meni ja teki omat sopimukset ja neljä autonvalmistajaa, Ford, VW, Honda ja BMW liittyivät sopimukseen (Mersu myös liittymässä). Tästä käydään oikeutta pitkään.
'President Donald Trump on Wednesday barred California from setting its own vehicle emissions standards, kicking off a battle that is likely to last well beyond the 2020 presidential election"


JOL
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Trumpin hallinto perui Kalifornian osavaltion oikeuden tehdä omat polttoainestandardit. Trumpilla on ollut joku mielle perua kaikki Obaman tekemät lait ja asetukset, polttoainestandardit eli kulutuslukemat oli yhtenä niistä. Mutta Kalifornia meni ja teki omat sopimukset ja neljä autonvalmistajaa, Ford, VW, Honda ja BMW liittyivät sopimukseen (Mersu myös liittymässä). Tästä käydään oikeutta pitkään.
'President Donald Trump on Wednesday barred California from setting its own vehicle emissions standards, kicking off a battle that is likely to last well beyond the 2020 presidential election"


JOL
Republikaani perinteisenä states rights puolueena vaikuttaa vähän tekopyhältä tämän suhteen. Noh Trump on Trump.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Paksu poika pistää jatkuvasti tuplauunoa kehiin laukomalla ohjuksia Japaninmereen. Näitä USA:n koomikko sitten vähättelee eli puolustelee yhtä maailman karmeimmista diktaattoreista.

Paksun pojan rauhoittuminen taisi olla enemmän seurausta oman maanalaisen ydinkoealueen menemisestä ns. "Paskaksi" testien yhteydessä, eiköhän pauke taas ala kun saavat testipaikat jiiriin.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Toistaiseksi analyysi on paralyysi, mutta mehän emme tiedä mitä kulissien takana tapahtuu. Joka tapauksessa Ajatollah Sejed Ali Hosseini Khamenei, Iranin ylin hengellinen johtaja kavensi optioita rajaamalla pois Trumpin ja presidentti Hasan Ruhanin väliset neuvottelut YK:ssa ensi viikolla.
Diili ei näytä todennäköiseltä. Trumpiin voi luottaa kuin edesmenneeseen Matti Nykäseen, mutta ajatollien linja yleensä pitää.

Sitä paitsi entisen ulkoministerin, Cyrus ”SairasVääns” Vancen poika, Vance Jr eli Manhattanin piirisyyttäjä nakkasi haasteen Mazarsille. Mazars on firma, joka hoitelee Trumpin veronpalautuksia. Demokraatit ovat haistaneet verta vedessä. ”Tavalla tai toisella saamme Trumpin veronpalautukset takaisin” sanoo senaattori Amy Klobuchar, yksi demokraattien presidenttiehdokkaaksi yrittäjistä.

Saa nähdä onko näistäkään haasteista mihinkään, toistaiseksi ei ole ollut.

Trumpilla on käytössään parhaat alojensa juristit, joten puolustus on kunnossa. Trumpin verotietojen urkkiminen ei ole suotavaa, koska siinä saattaa hakkerilta mennä elämänaikaiset tulevat säästöt.

"Vakaa ja tyyni nero" fraasi on moniulotteinen, mutta nerolla ei välttämättä tarvitse olla kovin korkeata ÄO:ta (nero on hyvin suuri lahjakkuus jollakin kulttuurin alueella), joten Trumpista voisi tätä epiteettiä käyttääkin. Kuten niin monessa asiassa, Trump on tässäkin asiassa hyvin tietämätön siitä, mitä sana "nero" tarkoittaa. Hän epäilemättä tarkoittaa sillä neroa tyyliin Einstein, kun taas hänen vastustajansa liittäisivät Trumpin nerouden tyyliin Warhol tai Sademies (viittaus meteorologiaan ei ole tässä satunnainen, tuolla alueella Trump on niittänyt mainetta).

Veikkaanpa, että jos jostakin löytyisi virallinen älykkyystesti, jossa Trumpin ÄOn todistettaisiin olevan harvinaisen korkea, tämä johtaisi syvälliseen kulttuurinmuutokseen Valloissa. Kyseessä olisi erittäin selkeä osoitus testaamisen typeryydestä: jos joku tämäntyypin nero käyttäytyisi Trumpin tapaan, tekisi noin valtavan määrän arviointi- ja asiavirheitä, se osoittaisi, että älykkyystestillä olisi vain viihdearvo, koska se ei lainkaan vastaisi tosielämän älyllistä suorituskykyä.

Totean siis, että kaikilla hiukan Trumpin tapaan käyttäytyvillä on kaikki syy toivoa, että Trumpin puheet omasta älykkyydestä ovat sitä taattua valehtelua, johon olemme jo kaikki tottuneet: 10 500 valhetta on jo ihan kova luku, vaikka huomioon otettaisiin koko maailmanhistorian johtajagalleria. Tässä on muuten taas yksi triviaali fakta nerosta: ollessaan 70-luvulla vaikeuksissa kansalaisoikeusliikkeen kanssa mustien kohtelusta vuokrataloissaan, hän kielsi sukunsa olevan saksalaista alkuperää, vaan väitti sen tulevan Ruotsista (koska pelkäsi Saksan hieman kyseenalaista mainetta natsien kotimaana).

Trumpin persoona on moniulotteinen, jopa sillä tavalla, että on harmillista, että Heller on jo ajat sitten kuollut. Trumpista tulisi loistavaa kirjallista materiaalia ja toki saman voi sanoa Kubrickista, myös elokuviin Trumpin hahmo sopisi kuin epätotuus Trumpin suuhun. Jos jossakin päin maailmaa on vielä ihmisiä, jotka ottavat Trumpin väärällä tavalla tosissaan, yritysten kannattaisi hyödyntää heitä armotta. Sellaisille ihmisille voitaisiin myydä ihan mitä vain, ovathan hekin kuin myytyjä Trumpin "nerouden" ja erittäin pitkäpiimäisten jorinoiden edessä.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
...

Veikkaanpa, että jos jostakin löytyisi virallinen älykkyystesti, jossa Trumpin ÄOn todistettaisiin olevan harvinaisen korkea, tämä johtaisi syvälliseen kulttuurinmuutokseen Valloissa. Kyseessä olisi erittäin selkeä osoitus testaamisen typeryydestä: jos joku tämäntyypin nero käyttäytyisi Trumpin tapaan, tekisi noin valtavan määrän arviointi- ja asiavirheitä, se osoittaisi, että älykkyystestillä olisi vain viihdearvo, koska se ei lainkaan vastaisi tosielämän älyllistä suorituskykyä.
...
Tai sitten Trump on nero, joka tekee nämä virheet ja käyttäytyy kuin yläasteen röökipaikalla kovikset käyttäytyy, täysin tietoisesti ja vie kaikkia 100-0. En oikein usko tuohon.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tai sitten Trump on nero, joka tekee nämä virheet ja käyttäytyy kuin yläasteen röökipaikalla kovikset käyttäytyy, täysin tietoisesti ja vie kaikkia 100-0. En oikein usko tuohon.

En minäkään. Teeskennellä typerää tyyliin meteorologiset havainnot & Trump vaatisi jo uskomatonta näyttelijän kykyä ja nöyryyttäkin.

Jos täsmennetään, on monenlaisia ihmisiä, joita voidaan kutsua neroiksi. Nerous liittyy ennenmuuta luovuuteen.

1) Harvinaisen korkean ÄO:n omaavat. (Trump uskottelee kuuluvansa tähän kategoriaan). Itse asiassa, puhe nerosta tässä kategoriossa on hiukan harhaanjohtavaa, koska on ihmisiä, joilla on tällainen ÄO, mutta joiden luovuus on jugurttipurkin luokkaa.

2) Jonkin uuden asiat keksijät, ihmiset jotka tuovat ihan uuden näkökulman johonkin asiaan kulttuurin alueella. Nero voi olla vaikkapa keksijä, tiedemies tai taidesuuntauksen luoja. Tiedeneroilla on usein hyvin korkea ÄO, koska tietyt alan taidot antavat testeissä positiivista korrelaatiota, testithän korreloivat vahvasti koulujen lukuaineiden menestykseen.

3) Poikkeuksellisen luovat ihmiset. Picasso oli huikea nero, vaikkei kaiketi osannut kirjoittaa jne. (Toki myös taidesuuntauksen kehittäjä).

On totta, että monia älykkäitä ihmisiä joku voi pitää neroina, koska heillä on esim. valtava tietomäärä, mutta tässä liikutaan jo nerouden ulkorajoilla. Trump siis luulee olevansa 1-kategoriaan kuuluva nero, koska hänen setänsä oli ydinfyysikko. (Trump ei varmaan ole koskaan kuullut degeneraatiosta).

Tosiasiassa Trumpia voisi luonnehtia neroksi korkeintaan 2-kategorian pohjalta. Hän osaa myydä itsensä yleisölle, hän vaistoaa ihmisten ajatuksia tavalla, jota voitaisiin pitää nerokkaana. Nero on usein ihminen, joka antaa itsensä ihmiskunnalle, jakaa itseään muille avoimesti - valitettavasti myös silloin, kun muut eivät erityisesti haluaisi ottaa vastaan neron puheita. Ja onhan hän hyvin luovakin, ei kuka tahansa osaton suolla suustaan tuota määrää valheita, vaikka osa niistä johtuukin typeryydestä.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos se olisi nero tai edes älykäs, niin se osaisi valehdella huomattavasti järkevämmin ja johdonmukaisemmin. Katselkaa sen lehdistötilaisuuksia, ne on tajunnanvirtaa ja punainen lanka hukkuu usein.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos se olisi nero tai edes älykäs, niin se osaisi valehdella huomattavasti järkevämmin ja johdonmukaisemmin. Katselkaa sen lehdistötilaisuuksia, ne on tajunnanvirtaa ja punainen lanka hukkuu usein.
Juu olen kattonut. Se vilkuilee promptereita tai paperia, mutta ei lue mitään, vaan selittää omin sanoin. Poikkeaa aiheesta useammin kuin minä kännissä kun selitän vaimolle jotain tärkeää ja kun hän, tapansa mukaan, ei kuuntele. Eikä häntä voi siitä syyttää. En minäkään kuuntelisi itseäni kännissä, en myöskään Trumpia, ellei siinä oli se pointti, että äijä on POTUS. Huikeaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
1) Harvinaisen korkean ÄO:n omaavat. (Trump uskottelee kuuluvansa tähän kategoriaan). Itse asiassa, puhe nerosta tässä kategoriossa on hiukan harhaanjohtavaa, koska on ihmisiä, joilla on tällainen ÄO, mutta joiden luovuus on jugurttipurkin luokkaa.
Menee OT:ksi, koska ei liity Trumpiin, mutta kerran haastateltiin yhtä Mensa-testissä huippupisteet saavuttanutta suomalaista matematiikkaneroa. Kertoi olevansa vailla kunnianhimoa ja käyttävänsä lahjakkuuttaan selvitäkseen elämästä helpolla. Hän sanoi viihtyvänsä hienosti pikkuvirkamiehenä VR:llä aikatauluja suunnittelemassa.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Menee OT:ksi, koska ei liity Trumpiin, mutta kerran haastateltiin yhtä Mensa-testissä huippupisteet saavuttanutta suomalaista matematiikkaneroa. Kertoi olevansa vailla kunnianhimoa ja käyttävänsä lahjakkuuttaan selvitäkseen elämästä helpolla. Hän sanoi viihtyvänsä hienosti pikkuvirkamiehenä VR:llä aikatauluja suunnittelemassa.
Luovuuden puute on ongelma myös matemaatikoille. Jotkut saavuttavat testeissä hyvät pisteet, koska ovat erittäin hyviä seuraamaan sääntöjä ja keksimään testiin sopivan etukäteen määritellyn yhden oikean vastauksen. Mutta jos pitäisi mennä tuntemattomalle alueelle intuition varassa, silloin menee sormi suuhun. Konvergentin ja divergentin ajattelun erokin tässä.

Niin tai näin, minua hämmästyttää Trumpissa se, että hän kykenee niinkin täydelliseen itsepetokseen kuin tässäkin tapauksessa. Miten hän voi ikinä kuvitella, että hänellä olisi mitään yhteistä ydinfyysikkosukulaisensa kanssa? Trump on täydellinen antiteesi setänsä kaltaiselle ihmiselle. Trump ei kykene keskittymään asioihin, hän ei kykene suunnittelemaan, ottamaan selvää asioista eikä edes hankkimaan virkansa kannalta tärkeää uutta tietoa. Siitä huolimatta hän pokkana antaa ymmärtää, että hänen älykkyytensä on tällä tavoin periytyvää. Hän varmaan vertaa itseään nobelpalkittuihin fyysikoihin eikä näe itsessään mitään eroa näihin.

Silti on mahdollista, että Trump menestyisi (olisi menestynyt) jossakin lyhyessä älykkyystestissä paremmin kuin odotettaisiin, mutta varmaan Cattell & Cattelin pidempi versio menisi häneltä jo ylitse. Älyllinen suorituskyky tosielämässä on mielestäni olennaista ja nyt Trumpilla se on laskenut jo varsin lähelle keskiarvoihmisten suorituskykyä. Hän toimii muistinsa ja muistojensa varassa, hän sisäistää irrallisia asioita, niitäkin väärin ja kiivastuu, kun joku tästä asiasta häntä kritisoi. Toisaalta, hän on varmaan vaikuttava persoona, kykenee jopa nerokkaasti vaikuttamaan joihinkin ihmisiin. Hän on ollut ainakin joskus hyvin luova, mutta valheet ovat lopulta sekoittaneet hänenkin päänsä melko tyystin.

Tietysti ikätekijä on tässä huomioitava: 73-vuotias on kerännyt elämässään paljon kokemusta ja kykenee helposti lyömään laudalta jonkin 30-vuotiaan opintoputkessa olleen juristin tms., jos esittää asiansa vakuuttavasti. Älykkäillä ihmisillä on usein se puute, että he ovat innottomia menemään faktojen taakse eivätkä halua ottaa vahvoja kantoja asioihin, joista eivät tiedä mitään. Tässäkin Trump on vahvoilla, nuoremmat avustajat voidaan kenties vakuuttaa sillä suurella "yleistietämyksellä", jota Trumpilla näyttäisi olevan.

Trump elää omassa maailmassaan ja varmaan on niin, että siihen maailmaan uskova näkee Trumpin hyvin älykkäänä. Trump näyttäytyy visionäärinä, omalaatuisena ajattelijana, totuuden torvena, profeettana. Hänen totuuteensa uskovat kuuntelevat häntä kuin ilmestystä ja uskovat, että nerot ovat omalaatuisia outoine uskomuksineen. Vertaan tässä Trumpia Hitleriin, sillä tässä heillä on selkeä yhteys. Mein Kampf on todella hirveä lukukokemus, sillä se sekavinta tekstiä, mitä olen lukenut (en ole lukenut esim. Kerouacia): ja Aatu ei edes vetänyt huumeita. Kuitenkin, tällaiseen sekopäähän monet hyvin älykkäät ihmiset uskoivat ja näkivät hänet visionäärinä.

Trump ei ole Aatu eikä hän kykene hurmaamaan hyvin älykkäitä ihmisiä päätellen niistä kommenteista, joita hänestä on kirjoitettu. Toki USA on demokratia, joten ihmisten ei ole pakko ilmaista ihailuaan. Trump kuitenkin hurmaa tavallisia ihmisiä ja saa heidät uskomaan itseensä, vaikka hänen käyttäytymisensä on kaukana älykön touhuista. Arkkityyppinä Trump sopii sinänsä erinomaisesti amerikkalaiseen menestyjägalleriaan. Eikö Trump olekin kuin joku Lincoln tai Reagan, ei kirjaviisas, vaan tuollainen Capran mr.Deeds tai Sheriffi, joka panee asiat järjestykseen omalla koruttomalla mutta vetoavalla tavallaan? Jossakin siellä syvällä on Viisaus, joka ohjaa Trumpia, hänet pienet vikansa eivät ollenkaan haittaa, kun kansakunta saa olla tällaisen vakaan ja tyynen neron johdatuksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
ja Aatu ei edes vetänyt huumeita.
Veti se ja rajusti, mutta vasta sodan aikana.
Trump ei ole Aatu eikä hän kykene hurmaamaan hyvin älykkäitä ihmisiä päätellen niistä kommenteista, joita hänestä on kirjoitettu.
Uskallan väittää, että väärin päätelty. Jos kannatus on 40 pinnan luokkaa, niin siinä joukossa on väkisin älykkäitä ihmisiä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Trump ei ole Aatu eikä hän kykene hurmaamaan hyvin älykkäitä ihmisiä päätellen niistä kommenteista, joita hänestä on kirjoitettu. Toki USA on demokratia, joten ihmisten ei ole pakko ilmaista ihailuaan.
...
Hyvin nopea kommentti tähän, eikös liittovaltion (vai oliko peräti yleisesti julkishallinnon) palveluksessa olleita ihmisiä nimenomaan ole ohjeistettu että Trump ralleihin on sitten parasta osallistua jos haluaa työpaikan säilyttää? Hyvin tyypillistä diktatuuritouhua tuollainen eikä oikein yhdeltäkään aiemmalta pressalta olisi mennyt läpi ilman uraapäättävää paskamyrskyä.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Donald "only the best people" Trump osaa tosiaan valita parhaimmat ihmiset ajamaan etujaan. Tällä kertaa Giuliani vauhdissa: Giuliani says 'of course' he asked Ukraine to look into Biden seconds after denying it

Samaan aikaan toisaalla, Trump haluaa kovasti pitää verotietonsa salaisena (ja muutenkin itsensä lain yläpuolella), vaikka onkin viime aikoina luvannut julkaista ainakin jotain tietoja bisneksistään: Trump Says He’s Completely Immune from ‘the Criminal Process’ in Lawsuit to Keep Tax Returns Secret

(linkit thehill.com ja lawandcrime.com)
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Uskallan väittää, että väärin päätelty. Jos kannatus on 40 pinnan luokkaa, niin siinä joukossa on väkisin älykkäitä ihmisiä.

Oikein ja väärin. Rebujen kannattajien joukossa on hyvin älykkäitä ihmisiä ihan Gaussin mukaisesti ja nämä ihmiset pääsääntöisesti antavat äänensä Trumpille. Totta.

Mutta tämä asia, jota käsittelin, koskee niitä jotka oikeasti uskovat Trumpiin, hänen puheisiinsa. En usko, että älykäs ihminen uskoo Trumpin puheisiin, mutta hän uskoo niihin arvoihin, joita Trump edustaa. Hallinnon piiristä kuuluneet kommentit Trumpin tavasta hoitaa asioita ja hänen älystään ovat aika vakuuttavaa kuultavaa. Tuskin potkut saaneiden joukossa montaa kovin typerää ihmistä on.

Sitten meneekin jo hankalaksi, jos jonkun hyvin älykkään rebun pitäisi sanoa julkisesti jotakin Trumpista. Ongelma on kuin siinä vanhassa kaskussa, jossa Kekkonen kertoi vitsin, jossa pilkattiin Kekkosta. Sen jälkeen hän kysyi yhdeltä tutultaan, mitä tämä ajatteli vitsistä. Mies oli ongelman edessä: hän ei voinut sanoa presidentin kertomaa vitsiä huonoksi, muttei toisaalta hyväksikään. OT: Kekkonen älykkäänä miehenä ratkaisi ongelman, "siinä vitsissä ei ollut muuta hyvää kuin se, että minä kerroin sen sinulle".

Pitäisikö sanoa näin: hyvin älykäs rebu voi uskoa Trumpiin, jos hän uskoo salaliittoteoriaan liberaalien mediavallasta ja hän ei ole koskaan kuunnellut Trumpin puheita saati että tavannut henkilökohtaisesti. Mutta jos on ollut yhdessäkin Trumpin puhetilaisuudessa, uskominen on todella paljon vaikeampaa. Ja vielä: on älykkäitä ihmisiä, jotka uskovat Trumpin luomaan neromyyttiin. Periaatteessa on mahdollista, että joku huonosti asiaa tutkinut älykäs voisi tulkita Trumpin typeryyttä neromyytin kautta. Trump puhuu yksinkertaisesti kansalle, mutta ajattelee monimutkaisesti. Ikävä kyllä, tämäkin idea uppoaa heti kun perehtyy Trumpin tekoihin. Trump ei ajattele monimutkaisesti, hän ajattelee harvoin ja silloinkin puutteellisesti.

Tutustuin itse oletettujen jenkkiälykköjen palstan ajatuksiin Trumpin älykkyydestä taannoin eikä siellä juuri positiivista puhetta kuulunut. Neromyyttiin uskovat muodostivat poikkeuksen.

OT. Itse asiassa uuden keskustelun aihe: onko kukaan koskaan nähnyt mitään typerämpää julkisen viranhaltijan tekemänä kuin Trumpin silloin, kun hän oli jollakin kynällä lisännyt Alabaman hirmumyrskyn ennustettuun vaikutusalueeseen ja esitteli julkisesti tämä lastentarhan tasoisen piirroksen kartalla. Ja vain siksi, että Trump oli aiemmin sanonut Alabaman olleen myrskyn vaikutusalueella. Voisi muuten joku sellainen, joka uskoo Trumpin olevan harvinaisen älykäs, perustelevan kantansa tämän teon jälkeen. Olisi muuten kiintoisaa. Varmaan yrittäisi selittää, että Trumpin mielestä muut ovat niin typeriä, että uskovat mitä hyvänsä...
 
Viimeksi muokattu:
Sitten meneekin jo hankalaksi, jos jonkun hyvin älykkään rebun pitäisi sanoa julkisesti jotakin Trumpista.

Ei siinä ole oikeastaan mitään vaikeaa. Nämä ovat toistaiseksi kiertäneet vähän kysymystä ja kommentoineet miksi presidentti sanoi mitä sanoi. Eivät siis suoraan sano hänen valehtelevan tai kertovan tyhmyyksiä, eivätkä yksilöi "tämä lause tarkoitti tuota ja tämä tuota". Hankalaksi menee, jos pitää väite väitteeltä kommentoida :)
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Ei siinä ole oikeastaan mitään vaikeaa. Nämä ovat toistaiseksi kiertäneet vähän kysymystä ja kommentoineet miksi presidentti sanoi mitä sanoi. Eivät siis suoraan sano hänen valehtelevan tai kertovan tyhmyyksiä, eivätkä yksilöi "tämä lause tarkoitti tuota ja tämä tuota". Hankalaksi menee, jos pitää väite väitteeltä kommentoida :)
Tähän liittyy kuitenkin se kysymys, miksi fiksu ihminen ei myönnä tämän presidentin käyttäytymisen ja hänen oletetun älykkyytensä välistä ristiriitaa. Samankaltainen kysymys voitiin esittää Suomessa 70-luvulla, jolloin Neukkulassa ramppasi politiikan laidalta toiselle delegaatioita. Nämä ihmiset, niinkuin ovat myöhemmin todenneet, havaitsivat Neukkulan olevan huomattavasti surkeampi paikka kuin Suomi, mutta silti kotimaassaan jatkoivat Neukkulan ylistystä ihan kuin ei mitään parempaa tietoa asiasta olisikaan. Muistamme varmaan kaikki, miten edistyksellisyys tarkoitti sosialismia ja edistyksen huipulla olivat taistolaiset,

Natsien valtakunnassa se, joka totesi Hitlerin olevan suurin paskiainen mitä maa päällään kantaa voisi olettaakin elinikäennusteensa jäävän lyhyeksi, joten ehkä kritiikkiä pitikin hillitä. Mutta amerikoissa Trumpia pilkataan estoitta mediassa vailla mitään pelkoa tai kunnioitusta. Miksi fiksu rebu jättää huomioitta Trumpin ikävät puolet, siloittelee niitä tai kääntää puheen toisaalle? Onko syy häpeässä eli että on oikeasti äänestänyt tätä tyyppiä ja siinä, että puolueesta ei sitten löytynyt parempaa ehdokasta? Nolottaako se, että juuri tuo tyyppi edustaa heidän arvojaan?

En ihmettele niitä, joilla on intressejä, siis virka tai asema menetettävänään. Mutta on mielenkiintoista, miten oman presidentin tekemiset voidaan siloitella niin täydellisesti, mitä nyt julkisuudessa tehdään. Oikeastaan vain McCain ei suostunut kumartamaan Trumpia missään tilanteessa. Ehkä olisi piristävää saada lukea jostakin tavallisesta rebusta, joka seurattuaan Trumpin tekemisiä tähän asti, vaatisi koko äijän potkimista pellolle ja hänen korvaamistaan jollakin tolkun ihmisellä.
 
Tähän liittyy kuitenkin se kysymys, miksi fiksu ihminen ei myönnä tämän presidentin käyttäytymisen ja hänen oletetun älykkyytensä välistä ristiriitaa.

Sitä ei selitä, mutta helppohan älykkäiden ihmisten on kuitenkin puhua Trumpista julkisesti. Ja vieläpä ilman valehtelua. Ei vain kerrota niitä, mitä ei pysty vakavalla naamalla kertomaan. On myös selvää, että fiksu ihminen ei myönnä tuota ristiriitaa, jos hän katsoo siitä olevan itselleen tai arvoilleen hyötyä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kaksipuoluejärjestelmän ongelmahan tuo on että ihan sama minkälainen otus on oman porukan edustaja, on se aina parempi kuin suuri saatana, eli vastapuolue edustajineen. Lisäksi istuvan presidentin pyrkiessä toiselle kaudelle, olisi normaalitilanteessa automaatio että puolueen sisällä ei tosissaan edes harkita muita ehdokkaita kisaan. Tällä kertaa toki aiempaa haasteellisempi tilanne kun pressa on mitä on, mutta toisaalta sisäinen kilpailu antaisi liikkuville äänestäjille kuvan sekaannuksesta puolueessa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta tämä asia, jota käsittelin, koskee niitä jotka oikeasti uskovat Trumpiin, hänen puheisiinsa. En usko, että älykäs ihminen uskoo Trumpin puheisiin, mutta hän uskoo niihin arvoihin, joita Trump edustaa.
DT luo asemaansa vastakainasettelulla. Silloin kysytään puolesta vai vastaan, ei totta vai valetta. Ja kyllä, silloin arvot on määräävä tekijä.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
DT luo asemaansa vastakainasettelulla. Silloin kysytään puolesta vai vastaan, ei totta vai valetta. Ja kyllä, silloin arvot on määräävä tekijä.

Kysymyksenasettelu, jossa mietin älykkyyttä merkittävänä tekijänä valinnassa, on tietysti hyvin rajoittunut ja harhaanjohtavakin. Samaan tapaan eurooppalaisten ja liberaalien faktojen tarkistukset eivät oikeastaan kohtaa Trumpin äänestämiseen liittyvää arvoitusta lainkaan. Kyse on syvästä kuilusta, jossa edes amerikkalaiset eivät enää kykene ymmärtämään eikä kohtaamaan toisen osapuolen argumentteja, vaan takertuvat asioihin, jotka eivät ole toiselle kovinkaan ongelmallisia.

Älykkäälle rebulle Trump voi olla kuin joulupukin käynti 10-vuotiaalle, vanhempien vuoksi on leikittävä mukana ja olla uskovinaan, mutta joulupukin turinat eivät enää vaikuta lapseen samoin kuin nuorempana. (Joulu on silti lapselle hyvin tärkeä, aikuisillekin). Trump on hänelle jotakin muuta, eräänlainen symboli, joka edustaa niitä arvoja, joita rebut kannattavat. Arvoja voi olla monia ja ne voivat olla osin ristiriidassakin keskenään, mutta Trump edustaa heille tärkeitä arvoja ja siksi häntä äänestävät nekin, jotka eivät tosissaan usko hänen puheitaan.

Liberaalit eivät ota Trumpia vakavasti, mutta ottavat hänet kirjaimellisesti, kun taas rebut ottavat hänet vakavasti, mutta eivät kirjaimellisesti (täysipäiset siis). Kirjaimellisesti ottaminen on faktojen tarkistusta ja siinä ikäänkuin uskotellaan, että politiikka on vain faktojen mukaan toimimista. Tässä on liberaalien sokea piste: myös liberaalit edistävät valtion kautta voimakkaasti omia arvojaan, mutta ilmeisesti he eivät tunnista tätä arvojen levitykseksi, vaan ehkä itsestäänselvien asioiden edistämiseksi.

Trump on lopultakin jokaisen vapauteen uskovan rebun symboli, vapaus taas on yksi kaikkein tärkeimmistä amerikkalaisista arvoista. Kukaan keskivyöhykkeen asukas ei halua liittovaltion puuttuvan asioihinsa lainkaan eikä häiritsevän yhteisöjen elämää. Jokainen täällä asuva käsittää vapaudeksi yrittää, uskoa, toimia ilman, että jokin valtiollinen taho määrittelisi sen, miten ihmisen tulee yrittää, uskoa ja toimia. Obaman kaudet olivat näille ihmisille silkkaa painajaista, koska hallitus tehtaili erilaisia ihmisten elämään puuttuvia määräyksiä suuret määrät, lopulta ilman kongressin hyväksyntääkin. (Tosin nyt Trump on itsekin puuttunut Kalifornian vapauteen määritellä oma ilmastopolitiikkansa.)

Jokaisen tosissaan USA:n politiikkaa miettivän kannattaa muistaa, että Obama petti monen uskonnollisen amerikkalaisen luottamuksen, koska hän lupauksistaan huolimatta puuttui uskonnollisten yhteisöjen toimintaan laeilla. Trumpin viha Obamaa kohtaan on tietysti henkilökohtaista, mutta hänen tavassaan purkaa Obaman kauden saavutuksia on tämäkin aspekti huomioitava.

Tietysti voisi toivoa, että fiksu rebukin myöntäisi edelläsanotun, eikä yrittäisi puolustella Trumpin typeryyksiä. Trump on rebuille hyvin tärkeä koska hän takaa sen, että korkeimpaan oikeuteen nimitetään konservatiivejä. Tämän hyvin keskeisen poliittisen asian vastapainoksi ei oikeastaan mikään seikka riitä. Trumpin typeryys, huono käytös, tietämättömyys: häneen ollaan jo totuttu enkä itse usko, että mikään Trumpin teko enää vaikuttaa hänen kannattajiinsa ennen vaaleja negatiivisesti.

Kyynisesti voisi sanoa, että myös Trump tulee aikanaan huomaamaan maailman kovuuden. Hän on rebuille pelkkä työrukkanen, hyödyllinen kaikille, mutta ei oikeastaan rakas kenellekään. Tämä siksi, että Trump ei oikeastaan ole yhdenkään rebuliikkeen jäsen, tämä oli hänelle vaaleissa voimavara, mutta kautensa jälkeen hänet unohdetaan yhtä nopeasti kuin GWB. Veikkaanpa, että Trumpin kausi (tai kaudet) tulee aikanaan olemaan naurun aihe myös rebuille. Hän ei kohoa presidenttien arvostuksessa lähellekään Reagania.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Trumpin suosio ja epäsuosio on ollut äärimmäisen stabiilia, mutta kesällä erotus hivuttautui hieman suuremmaksi ja nyt sitten viimeisinä viikkoina kun mies on ollut jopa omien standardiensa puitteissa erityisen tuuliajolla niin numerot ovat hitusen, jep, parantuneet. Jokin hyvin ajoitettu patrioottinen kevyt-konflikti vaalisyksynä vaikka Irania vastaan ja tämä moraaliton, laiska, tietämätön lännenvastainen seniili voi hyvinkin voittaa toisen presidenttikauden. Jotain mätää on USA:n maassa.

 

Baldrick

Jäsen
Nyt Trump tosiaan myöntänyt, että Ukrainan kanssa on Bidenin pojasta juteltu. Tästä on vedetty yhtäläisyysmerkit, että sotilasapua on jarruteltu ja koitettu sen varjolla vaatia, että Bidenia tutkitaan. Elämme taas jännittäviä aikoja...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös