Juniorit kaudella 2019–2020

  • 180 623
  • 483

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pentti elää menneessä ajassa. Kalle tekee oikeita asioita, toki Marttilan pallin pitäisi jo heilua...
 
Sanailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Valitettavasti Pentti on oikeassa, edelleen. Kallen tekemät ”oikeat asiat” eivät kyllä käytännössä näy mitenkään. Ulospäin sanotaan toista kuin mitä sitten tehdään.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Pentti elää menneessä ajassa. Kalle tekee oikeita asioita

Tätä olen palstaa lukiessani välillä kummastellut, kuinka uskomattoman sädekehän Kalle on pystynyt itselleen luomaan. Kaikki mitä hän sanoo tai tekee, moni ostaa asian täysin vailla mitään kritiikkiä. Uskoisin, ettei tämä naiivius tule Mark Foxin tai muidenkaan silmissä hirveän pitkään jatkumaan. Ja sitten kun raumalainen ottaa jonkun Lukkoon liittyvän henkilön silmätikukseen, sillä kivittämisellähän ei sitten ole mitään rajoja.

En sano, että Kalle olisi tehnyt huonoja tai vääriä asioita, päinvastoin. Olen samaa mieltä, että UJ:n toimen perustaminen oli Lukolta viisas veto, ja Kalle on työnsä aloittanut hyvin. Valot kannattaa silti pitää päällä, ei Kallekin tekee vääriä ratkaisuja.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Taitaa kuitenkin Kallea enemmän vastuussa junioreista olla Timo Elo sekä Toni Nenonen?

Ei siinä, tulokset ovat olleet kyllä aivan järkyttäviä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Nenonenhan on B:n valmentaja. Eli sikäli B:sta vastuussa kyllä.

Elon vastuulla on käsitykseni mukaan junnut A-C ja niissä varsinkin uusien pelaajien hankkiminen seuraan. Tai ainakin jossain jutussa näin oli. Elo siis vastaa vanhemmista juniori-ikäluokista, Sahlstedt loppukädessä kaikesta.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin mikä tai mitkä asiat junnuissa nyt sitten muka tehdään päin vittua? Joku voisi kertoa, kun tuntuu että nyt kitistään enimmäkseen jostain peluutuksesta yms. joista osan omat pojat varmana joutuneet peliajan suhteen vähälle. Jotain konkreettista esille kiitos.
 
Sanailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
A-junnut on täynnä muualta tänne haalittuja pelaajia. Nämä pelaajat ovat ihan ok, mutta eivät toki maamme huippuja. Käytännössä moni "oma poika" on samantasoisena joutunut väistymään. Tämä herättää ihmetystä, sillä syitä ei valmennus tai johto väistymään joutuville pelaajille sano. Monissa muissa seuroissa pelaajien kanssa käydään kauden aikana useita keskusteluja muun muassa siitä, mihin suuntaan pelaajan kehitys on menossa, mitä hänen pitäisi tehdä tai olla tekemättä. Mitä tulee tähän tämän kauden A-junnujen joukkueeseen, niin kovin on fyysisesti pieniä miehiä. Taitoa on, jos kentältä tilaa löytyy. Kulmaväännöt, rouhimiset, kaksinkamppailut, blokkaukset niitä vältellään viimeiseen asti. Tottahan se onkin, ne sattuvat ja niistä tulee myös mustelmia. Selvää laiskuutta on myös hyökkääjien innossa puolustaa.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mulla on sen verran kisoja takana, että naiiviudesta ei pääse syyttämään niinkuin joku teki. Niin raumalaisen kuin muunkin
Suomen joukkueurheilun syöpä on nykyajan vanhemmat. Kun se oma Ville ei pääsekään suoraan ykkösjoukkueeseen vaikka kotipihallakin aina vetää isin syötöstä yläpeltiin. Olen yli 20 vuotta valmentanut eri lajeissa nuoria ja aines on muuttunut valitettavasti "heti mulle kaikki nyt" -asenteeksi. Ja väitän sen johtuvan niin nykyajan somevanhemmista kuin nuorten omasta ymmärtämättömyydestä urheilijaelämän vaatimuksista!
 
sheiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämä menee kohta siihen pisteeseen että Mäkeläisen&co:n on pakko laahata Elo ja Sahlsted syvähaastatteluun asian tiimoilta. Ja nyhtää sieltä muutakin kuin ympäripyöreitä
 
sheiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mulla on sen verran kisoja takana, että naiiviudesta ei pääse syyttämään niinkuin joku teki. Niin raumalaisen kuin muunkin
Suomen joukkueurheilun syöpä on nykyajan vanhemmat. Kun se oma Ville ei pääsekään suoraan ykkösjoukkueeseen vaikka kotipihallakin aina vetää isin syötöstä yläpeltiin. Olen yli 20 vuotta valmentanut eri lajeissa nuoria ja aines on muuttunut valitettavasti "heti mulle kaikki nyt" -asenteeksi. Ja väitän sen johtuvan niin nykyajan somevanhemmista kuin nuorten omasta ymmärtämättömyydestä urheilijaelämän vaatimuksista!

Allekirjoitan joka sanan. Omasta lätkäjunnu valmennus pestistä on aikaa mutta viimeiset vuodet on sujunut yksilölajien fysiikan parissa. Ilman vanhempia jäkättämässä. Mutta tuo kaikki mulle heti kuvaa aikaa erittäin hyvin.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Käytännössä mitään järkevää vastausta en ole saanut junnujen huonosta toiminnasta. Se, että raumalainen pelaaja jää jonkun taakse nokkimisjärjestyksessä ei tarkoita, että toiminta olisi paskaa ja koko junnujärjestelmässä olisi vikaa.

On sanottu, että junnujen fysiikka on parantunut. Laskisin sen asian hyväksi asiaksi vai onko jollain lyödä pöytään parempaa tietoa, että tulokset ei olisi parantuneet?

Peliesitykset ei miellytä ketään. Tästä on myös Sahlstedt sanonut. Mutta ei tässä montaa peliä ole pelattu edes niin ei kai koko järjestelmää nyt voida vielä lyödä?
 
Sanailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Järjestelmän hedelmistä saatiin nauttia jo viime kaudella. Kyseessä ei siis ole mikään muutaman pelin aiheuttama tappioputkiharmitus, Fysiikka on varmasti parantunut mutta esimerkiksi lihasmassan lisääntyminen näkyykin sitten heti luistelunopeuden rapautumisena.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Järjestelmän hedelmistä saatiin nauttia jo viime kaudella. Kyseessä ei siis ole mikään muutaman pelin aiheuttama tappioputkiharmitus, Fysiikka on varmasti parantunut mutta esimerkiksi lihasmassan lisääntyminen näkyykin sitten heti luistelunopeuden rapautumisena.
Siis junnuilla on lihasmassaa tullut niin radikaalisti että luistelunopeus on lähtenyt laskemaan? Nyt kuulostaa kyllä niin kummalliselta jutulta että kaipaisin lisää selvennystä
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En mä tiedä tekivätkö M. Petman ja esimerkiksi Linus Nyman samoja treenejä kuin muut junnut viime vuonna, mutta nyt liike ja otteet ovat ihan eri planeetalta kuin vuosi sitten.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Se nyt vaan on niin, että jos joku on omasta mielestään jäänyt vähemmälle peliajalle kuin ansaitsee niin pitää vain tehdä enemmän ja laadukkaasti töitä. Valmennus auttaa varmasti, jos haluaa neuvoja tai muuta. Sitä varten he siellä ovat.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kun se oma Ville ei pääsekään suoraan ykkösjoukkueeseen vaikka kotipihallakin aina vetää isin syötöstä yläpeltiin.

Tätä se varmasti osin on. Monella vanhemmalla on harhaluuloja, että juuri heidän janipetteristä tulee se seuraava Patrik Laine. Ehkä ei ymmärretä millaisen määrän työntekoa ja lahjakkuutta se vaatii. Kuitenkin vain aniharvan rahkeet riittävät edes Liigaan saakka.

Sitten on helppo syytellä esim muualta tulevia pelaajia tai valmennusta (esim. että pitää treenata salilla todella kovaa ja hankkia voimaa tms). Eikä suostuta näkemään sitä faktaa, että oman pojan lahjat tai motivaatio ei enää riitä kovassa vaatimustasossa.
 
mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä minä olen kuullut, niin esim B:n valmennuksessa on parilla koutsilla aika vähän pojille annettavaa, jollei vittuilua lasketa. Pelien jälkeen pitäisi aina käydä pelit pelaajien kanssa henkilökohtaisesti läpi. Ei nyky nuoria voi enää johtaa pelkällä päänaukomisella, vaan kulttuuri on mennyt siihen suuntaan, että mennään positiivisen kautta ja keskustellen. Ainoastaan keskustelemalla, perustelemalla, johdonmukaisuudella ja oikeudenmukaisuudella on mahdollista saavuttaa tilanne, jossa kaikki tuntevat itsensä tarpeellisiksi.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ettei vain kukaan pahoittaisi mieltään. Kyllä siellä pukkarissa välillä perkeleitäkin tarvitaan ja jos niistä mielensä pahoittaa, niin kannattaa vaihtaa lajia.
Jani Tuppurainen otti juuri kantaa nykyiseen valmentamiseen ja oikein toivoi, että joskus herätettäisiin pelaajat huutamalla, kuten joskus.
Näiden kahden tyylin välimaastossa lienee totuuden siemen, mutta onhan nää nuoret herkkiä nykyään .
 
No tottakai tarvitaan, mutta pitää olla muutakin, kuin sitä perkelettä, mutta vastapainoksi pitää olla paljon muutakin. Se mitä nelikymppinen Tuppurainen toivoo liigakoppiin liigan vanhimmassa joukkueessa ei päde 16 kesäisiin junnuihin.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
No tottakai tarvitaan, mutta pitää olla muutakin, kuin sitä perkelettä, mutta vastapainoksi pitää olla paljon muutakin. Se mitä nelikymppinen Tuppurainen toivoo liigakoppiin liigan vanhimmassa joukkueessa ei päde 16 kesäisiin junnuihin.

Pakko ottaa kantaa tähän. Liikaa on mennyt juniorikiekossa myös siihen pään silittelyyn. Valmentajat ei uskalla avata suutaan kun vanhemmat heti kärkkäästi kertomassa mielipidettä ja neuvomassa miten meidän Aleksi-Jormaleenan tai Mauri-Matiaksen kuuluisi saada peliaikaa ja kenen kanssa. Sitten uhkaillaan, että soitetaan Neuvoselle tai muualle että meidän lapsi saa sen minkä haluaa. Ja kyllä tämä on Lukossa läsnä B-junnuihin asti, koska vanhemmat maksaa.

Toinen ongelma on, että liian pitkään pelaajan isä saa olla mukana valmentamassa. Jojon ja huoltajan homman ymmärrän, mutta C nuoremmissa viimeistään isät katsomoon ja tämä trendi on ollut nyt hyvä ainakin päävalmentajien osalta Lukossa.

Enemmän täytyisi saada vaatia jo C/B ikäiseltä niin pelissä kuin harjoituksissa. Jos halutaan tuloksia niin aina ei voi olla kivaa ja aina ei voi kaikki olla samalla viivalla. Ikäryhmässä on yleensä alottaessa noin 40 ja iän myötä karsiutuu väkeä. Mitä vanhemmaksi mennään niin sen vähemmän on potentiaalisia liigapelaajia, saatika NHL pelaajia vaikka nuo kaikki 40 niin itse kuin vanhempiensa mielestä pelaa muutaman vuoden päästä "änhööällässä". Vaatimustasoa tulee nostaa, että saadaan kehitettyä uusia pelaajia omaan seuraan ja eteenpäin.

Ja vielä tuohon perkeleiden huutamiseen niin eihän sitä tarvita jos homma toimii, mutta monesti jos pelataan ihan pisin emätintä niin joku herätys tarvitaan. Sitä joukkuetta ei herätetä millään Nuori-Suomi meininkillä vaan rohkeasti ääntä ja taistelutahtoa.
Muutama vuosi takaperin Lukon junnuissa valmensi Keskisen Mave. Pojat oli noin C ikäisiä eka erä aika vihkoon pikkuhallissa pelatussa pelissä. Pojat koppiin ja Mave perässä. Mave nappasi oven pielestä mailan ja pisti sen päreiksi keskelle koppia. Kertoi samalla nyt ruvetaan jumalauta pelaamaan ja pojat pisti toisessa erässä 5 häkkiä. Ei se sen vaikeampaa ole.
Tai Burtsoffin Antero valmensi samaan aikaan niin Bura aika suoraan vaihtoaitiossa kysyi pelaajilta että menikö putkeen tai jos joku mennyt niinkun piti niin se kerrottiin. Niin pelaajille kuin vanhemmille. Sama kaveri myös tykkäsi jututtaa tuomareita ja esitellä tuomarikorttia jos ei linja mielyttänyt.

No mutta yleisesti jotain tartteis Lukon junioritoiminnassa tehdä ja äkkiä. Loppuu pelaajat muuten projektista.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Enemmän täytyisi saada vaatia jo C/B ikäiseltä niin pelissä kuin harjoituksissa. Jos halutaan tuloksia niin aina ei voi olla kivaa ja aina ei voi kaikki olla samalla viivalla. Ikäryhmässä on yleensä alottaessa noin 40 ja iän myötä karsiutuu väkeä. Mitä vanhemmaksi mennään niin sen vähemmän on potentiaalisia liigapelaajia, saatika NHL pelaajia vaikka nuo kaikki 40 niin itse kuin vanhempiensa mielestä pelaa muutaman vuoden päästä "änhööällässä". Vaatimustasoa tulee nostaa, että saadaan kehitettyä uusia pelaajia omaan seuraan ja eteenpäin.

Seefeldin hiihdon mm-kisojen aikana Yle esitti ohjelman joka kertoi Norjan urheilukouluista. Norjalaiset pitivät erittäin tärkeänä, että harrastetaan mahdollisimman monipuolisesti ja välttivät karsintaa. Perusteena oli se, että kehittyminen voi tapahtua hyvinkin "vanhalla" iällä. Näin ei menetetä yhtään lahjakkuutta.

Tämä tietysti koskee koko Suomen juniorijärjestelmää ja ajattelutapaa. Suomella ja Raumalla on vielä vähemmän varaa menettää yhtään lahjakasta urheilijan alkua. Pakottamalla lajivalintaan ja tiukoilla karsinnoilla (mahdollisesti) hukataan lahjakkuuksia. Kylätasolla ongelma on vielä suurempi. Meidän kylässä yksi seura määrittelee kaiken ja lopuille jää mitä jää. Lapsia yritetään kovasti sitouttaa sitten tämän yhden seuran lajeihin. Ne aktiiviset harrastajat ovat kuitenkin suurin piirtein samoja nuoria, jotka eri seurojen toiminnassa on mukana. Näin toimimalla ei ajatella kovin pitkälle. Tällä syntyvyydellä ja muuttohävikillä muut seurat näivettyvät pois ja lopuksi myös tuo kunnan lellikki seura. Tällainen ei palvele ketään. Pitäisikin miettiä yhdessä miten nuori saadaan harrastamaan mahdollisimman monipuolisesti, vaikka hän saattaisikin myöhemmin valita sen "väärän" seuran/lajin.

Mutta kuten todettua tämä ei ole pelkästään Lukon ongelma vaan ajattelun pitäisi muuttua liitoista lähtien.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Roku

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No tottakai tarvitaan, mutta pitää olla muutakin, kuin sitä perkelettä, mutta vastapainoksi pitää olla paljon muutakin. Se mitä nelikymppinen Tuppurainen toivoo liigakoppiin liigan vanhimmassa joukkueessa ei päde 16 kesäisiin junnuihin.
Lukisitko myös viimeisen virkkeeni? Voi olla, että ollaan kokonaisuudesta jopa lähes samaa mieltä. Toki olen pahoillani, jos joku ilman pelipaikkaa jäänyt on sinun omapikkujonnesi.
 
mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukisitko myös viimeisen virkkeeni? Voi olla, että ollaan kokonaisuudesta jopa lähes samaa mieltä. Toki olen pahoillani, jos joku ilman pelipaikkaa jäänyt on sinun omapikkujonnesi.

Oman Jonnen lätkäura loppui jo kettuliigassa kiinnostuksen puutteeseen, joten siitä ei ole kyse. Katteli tota ihan miltä kantilta vaan, niin jotain pitäs tehdä
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Raymond tuossa hyvin jo kertoi lyhyesti mitä itsekin ajattelen.

Jos joku nyt kuvittelee, että tekniikkahallilla sekä maksuttomalla kiekkopolun aloittamisella, alta kahdessa vuodessa voitetaan vanhempien ikäluokkien mestaruus, niin sallikaa minun nauraa.

Juniorityön muutokset näkyvät joskus vuosien ja vasta vuosien kuluttua. Jos joku väittää muuta, ei ole ikinä varmaan jääkiekkoa pelannut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös