Yöketju (klo 24:00–06:00)

  • 474 230
  • 5 184

TrueThat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Rangers, Real Madrid
I’m feeling so good! Viikonloppu taas, viikko hujahti vaihteeksi ohi ihan huomaamatta. Oli kyllä taas tapahtumarikas työviikko ja nautin tästä harjoittelusta täysillä. Aamuisin ei vituta herätä ja se kertoo paljon.

Tänään varattiin poikaystävän kanssa tammikuulle matka New Yorkiin. Olen niin fiiliksissä, että vihdoin pääsen käymään kaupungissa, jonne olen viimeiset kymmenen vuotta haaveillut matkustavani. Samalla käydään tsiigaamassa suosikki NHL-joukkueeni peli Madison Square Gardenilla. Ja näkeehän sitä Kaapo Kakon myös livenä, ainakin toivottavasti. Just nyt en malttaisi odottaa :)
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Jollain tavalla uni on kovin katkonaista tällä hetkellä. Sen ajan kun nukkuu niin uni on makeaa ja nukkuu sikeästi mutta unet jäävät lyhyiksi. Vaikea sitä on arvioida milloin tarkalleen nukahti, mutta taisi olla jossain kello 21-22 välillä ja tuossa 00 ajassa heräsin ensimmäisen kerran.

Viestini ovat viime aikoina olleet tähän suruun keskittyneitä ja melko pohdiskelevia. Näin ainakin sen mukaan millainen fiilis minulle on jäänyt viesteistäni. Välillä olen jopa miettinyt onko minulla levy jäänyt päälle? AJattelenko jo liian pakkomielteisesti tuota suruasiaa ja pitäisi jo lopettaa sen ajattelu ja kääntää uusi sivu elämässään?

Tietyt ajatukset vain seuraavat minua päivästä toiseen. Se on tietenkin hyvä asia että nämä ajatukset ovat tässä tällä viikolla kummasti jo vähentyneet ja enää mieliala ei ole aina ainakaan niin melankolinen. Ehkä odotan vielä ainakin tämän viikon loppuun ja katson miltä ajatukseni silloin "näyttävät"? Suru vie kyllä oman aikansa että tuskin tässä nyt vielä kannattaa huolestuakaan...

Sen olen kyllä ainakin päättänyt jo että en jaksa jäädä vellomaankaan siihen suruun, surkuttelemaan kovaa elämää ja hakemaan sääliä. En jaksaisi sellaistakaan vaan heti kun suru ei tunnu enää tulevan luonnostaan niin eteenpäin elämässä! Uskon siihen että se aika vielä tulee kun nämä ajatukset eivät ole päällimmäisinä mielessä. Se vain vie oman aikansa.

Mutta onhan tämä elämä välillä rankkaa. Keväällä olin onnesta soikeana ja kaikki suosikkijoukkueeni voittivat mestaruudet. Nyt taas on pieni kriisi menossa omassakin elämässä ja on taas kuolema koskettanut melko läheisesti. Niin vuoristoradassa menemistä tämä elämä, joskus on kovinkin aurinkoista ja joskus myrskyää. Mutta sellaista se elämä nyt vain on.

Se on viikonloppukin taas tosiaan. Minulla ei ole tänäkään viikonloppuna mitään erikoista ohjelmaa tiedossa. Perjantai-iltana olisi eräässä hämeenlinnalaisessa ravintolassa ollut Jonna Tervomaa esiintymässä eli ihan kohtuu hyvä esiintyjä ja sinne olisi mieli tehnyt mennä. Välillä jonnekin ulos tuulettumaankin, mutta kun ei ole oikein tuota ylimääräistä rahaa vielä tälläkään hetkelllä. Ja liput tuonne olisivat muistaakseni maksaneet jotain 16 euroa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tai vielä parempi: tulisivatpa YO-kirjoitukset jo, että pääsisi rauhoittumaan hetkeksi niiden tuoman paineen alta. Onneksi on jäljellä enää neljän viikon päivät syksyn kahteen kokeeseen.
Ei niistä kokeista kannata stressata. Jos et osaa jo valmiiksi kirjoittaa asioita selkeästi niin nyt on liian myöhäistä opetella. Jos et osaa kirjoittaa mitään aiheesta niin ei siitäkään kannata stressata. Ei osaa muutkaan. Kirjoituksien aikana kannattaa bilettää ja runkata. Välillä voi opiskella vähän jotain knoppitietoja. Muuten ei mitään väliä. Ellet osaa sitä nyt et osaa sitä kirjoituksissakaan.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Kyllähän tämä on vähän vaarallista kun ahdistuneisuus muuttuu mielihyvään. Pelottaa millä mielialalla herään huomenna tai siis tänään. En edes tajua mistä tämä innostus ja hyvä mieli kumpuaa. Olihan tämä ihan OK päivä... Ajoissa töistä kotiin, pyörälenkki, hyvää ruokaa, kaupungilla asioiden hoitamista, seksiä ja pari mukavaa ohjelmaa tallennuksista (Master chef Australia ja NCIS tutkijat). Nyt vaan on ihan täpinöissään vaikka tietää että pitäisi käydä nukkumaan. Musa soi ja Iisoppi valvoo....
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En saa unta. En tosin ole yrittänytkään. Itseasiassa yritän välttää unta. Nukkumatti on kuulemma aika raaka panomies, joten en halua tavata häntä. Enkä ainakaan hänen häntäänsä, joka on kuulemma kivikova. Se hattu on vain hämäystä. Sika se on.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
YouTube tarjoaa kyllä musiikkia laidasta laitaan. Mainokset häiritsevät ajoittain, mutta ne saa onneksi ohitettua.
Tai vielä parempi, lataa selaimellsesi adblocker niin et saa ikinä mainoksia sivustoilta joilta et niitä halua saada.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Palaa kyllä pinna ton änärin kanssa. Tähän aikaan kun ei aina löydy välttämättä just sopivan tasosta vastusta ni se peli arpoo sinne randomilla jonkun joka on _selvästi_ heikompi pelaamaan peliä. Sitten peli tätä eroa tasoittaa sillä että hänen veskaria ei saa ohitettua millään, vittu että toi osaa vituttaa. 47 laukausta hänen 11 kohtaan ja voitan vasta jatkoajalla 3-2. Hänen molemmat maalit semmoisia vetoja viivasta edes ilman maskia. Ite pommitan viivasta, heitän semmosia one timereita mitkä menee 9/10 aina sisään normaalisti mutta jostain se veska aina kaivaa jotain eteen. Bugiranteetkin jää aina kilpeen/räpylään/tolppaan. Ihan älytöntä touhua kertakaikkiaan. Kokopäivätyö on voittaa tommonen monta sataa tasoa alempi vastustaja tässäkin EA paskeessa.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Noin kolmevarttia tuli ummistettua silmiä ja nyt suihkunraikkaana kohti Keski-Suomea. Sieltä matka jatkuu puoli seiskan aikaan Leville, Tornion kautta totta kai.
Onneksi ei tarvitse ajaa kuin tuo ensimmäinen 250km, jaksaa paljon paremmin temuta koko viikonlopun. Ammatin "varjopuolia" nämä keikat...
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Tämä yksilö on liian täpinöissään käydäkseen nukkumaan. Voittoisa jalkapallopeli takana. Ehkä jotain muutakin Ei nukuta. Voi hitto että on vaan niin pirteää muka. Uusi yritys... Edellinen oli ihan liian lyhyt ja puolivillainen. Katsotaan uudelleen parin tunnin päästä jos ei uni tule.
 

TrueThat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Rangers, Real Madrid
Olen humalassa. Viime päivät ovat olleet vaikeita. Oikeastaan viimeiset vajaat kaksi viikkoa ovat olleet vaikeita. Oma perfektionismi ja tietynlainen yliajatteleminen ovat tuottaneet paljon ahdistusta. Vedin muuten ensimmäiset kännit noin puolitoista vuotta sitten 23-vuotiaana. Nykyään juon kerran kolmessa tai neljässä kuukaudessa ja tänään on yksi ilta niistä. Mitään lonkeroa vahvempaa minun ei kannata vetää, koska toleranssi on mitä on. Toivottavasti palstalaisilla on kiva aloitus viikonloppuun. Sori sekavasta ja aika turhasta postauksesta :)
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikäs ihme se on jos on työviikon päätteeksi kännissä? On eroa, muuttoa, kovaa duunia jne. Ihan normisettiä saatana.
 

TrueThat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Rangers, Real Madrid
Eihän se mikään ihme olekaan, mutta lähtökohtaisesti en pidä sitä ratkaisuna mihinkään :) Ei varmaan moni muukaan, mutta kunhan kirjoittelen tänne tajunnan virtaa. Joskus vaan on vaikeaa olla nainen ja varsinkin minä.
 

TrueThat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Rangers, Real Madrid
Tältä yöltä tulee tätä tajunnan virtaa pahoittelut siitä. Tämä yöketju on vaan ihan paras. Toisinaan mietin miksi ihmeessä stressaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Onko se vain naisten tapa? :D Joskus tunnen itseni niin ulkopuoliseksi, toisaalta taas työkavereiden kannustus saa todella hyvälle mielelle. Elämässä periaatteessa kaikki hyvin, mutta silti huolehdin kaikennäköisestä. Ja myös mietin onko minussa jotain ”vikaa” kun kirjoitan miesten palstalle. Täälläkin tuntee välillä ulkopuolisuutta vaikka kaikki pääasiassa ovatkin niin mukavia. Ehkä se on vain mun pään sisällä.
 

TrueThat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Rangers, Real Madrid
Olet myös kiva nimimerkki @Punamusta. Välillä nolottaa tämä oma nimimerkki: keksin tämän joskus hetken huumassa 19-vuotiaana. Alkoholi ei sovi minulle sitten yhtään. Ei pitäisi juoda sitä. Toivottavasti kaikilla palstatovereilla on asiat hyvin.
 

Larionov #8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei tule uni. Aamujäät olisi luvassa. Senkin puolesta olisi suotavaa päästä tästä päivästä.
Huomenna tulee yökylään yksi ylimääräinen lapsi hoidettavaksi. Olen kurkkuani myöten täynnä omienkin lasten hoitoa, mutta en raaski kieltäytyä, kun tulijan isä kuoli jonkin aikaa sitten. Ja minullahan on toisaalta aikaa enemmän kuin kenelläkään.
Lapset tuskin huomaavat mitään. Ihan kiva päivä ja ilta varmasti tulee.
Mutta tulispa se unikin.
 

Glove

Jäsen
Taas vaihteeksi tämmöinen yö, ettei uni tule. Lääkkeet on kyllä semmoiset, että niillä nukkuu hyvin kunhan ensin nukahtaa. Huomenna on luvassa hukkaanjeitetty päivä kun ei väsyneenä jaksa alkaa millekään. No, ei ole eka kerta.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Kait sitä täytyy mennä hetkeksi tutimaan, huomenna sitten huutamaan KooKoo nurin. Mahtavaa että kiekkokausi alkoi, tuo jotain taas tähän elämään.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Jeesus... Menin sitten uhrautumaan vielä huomiselle aamuvuoroon ja tajusin että tässähän ehtii saada unta peräti noin kolme tuntia jos sitäkään :D Tervetuloa mun hautajaisiin viikon päästä!

Keikun paraikaa kuoleman partaalla. Ihme että silmät ovat yhä auki.
Mun fiilikset suurella todennäkösyydellä kun pääsen huomenna duunista. Vittu pakko kyllä ostaa kalja tai kaksi heti kun vapaudun ja varmistaa etten nukahda ennen kuin Pelsun peli on töllätty alusta loppuun.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
No missäs kaikki on? Kapakassa? Evil laskeutuu korkeuksistaan ja tekee visiitin maan pinnalle, ja mitä hän kohtaa? Autiutta, tyhjyyttä. Joku kunnon vittuilu tekisi nyt niin poikaa, mutta nämä tyypilliset räksyttäjätkin näkyvät vetäytyneen poteroihinsa tukehtumaan paskaansa.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
No missäs kaikki on? Kapakassa? Evil laskeutuu korkeuksistaan ja tekee visiitin maan pinnalle, ja mitä hän kohtaa? Autiutta, tyhjyyttä. Joku kunnon vittuilu tekisi nyt niin poikaa, mutta nämä tyypilliset räksyttäjätkin näkyvät vetäytyneen poteroihinsa tukehtumaan paskaansa.
Ei meitä täällä ilmeisesti montaa ole tällä hetkellä. Mitä viinaa juot juuri nyt? Olispa viinaa. Viskistä oli puhe. Olispa viskiä. Töissä ei saa ryypätä. Just ostin laivalta Bunnahabhainia, ehdin jo männä viikolla vähän maistaakin. Varsin hedelmäinen ja miellyttävä. Laphroig oli ennen hyvä, nykyään se savuisuus on jo vähän liikaa. Toki sillekin aikansa ja paikkansa on.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Maistoin tänään siis ensimmäistä kertaa viskiä. Kaverit olivat ostaneet, kun toisella oli hetki sitten 18-vuotissynttärit. Jack Daniel's on juomakelpoista, mutta haisee tyrmäävältä ja saa kurkun tuntuvaan savuavalta nuotiolta.
Arvasin tämän, mutta eihän nuorisolta voi odottakaan että tietäisivät kaiken. Jack Daniel`s ei ole viskiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös