Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

  • 225 996
  • 1 425

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Ainakin minulle objektiivisuus tarkoittaa erilaisten muuttujien mahdollisimman tasapuolista huomioimista. Sinä tunnut huomioivan suuren osan muuttujista Suomen kannalta edullisiksi mikä synnyttää vaikutelman objektiivisuuden puutteesta. Hyvänä esimerkkinä edelleen väite kreikkalaisten kansallisesta ylpeydestä joka kaataa Armenian. Käyttämälläsi logiikalla Bosnian pitäisi hakata Suomi mennen tullen, mutta ilmeisesti logiikka ei toimi kuin Armenian otteluissa?

Muuttujien tasapuolinen huomioiminen johtaa joka tapauksessa siihen, että Suomen kisapaikka on hyvin todennäköinen. Kansallinen ylpeys on se tekijä, joka voi motivoida selkeästi Armeniaa laadukkaamman joukkueen voittoon. Ylpeys ei auta mitään, jos joukkueella ei ole potentiaalia voittoon. Varmasti ylpeyttä on bosnialaisillakin ja mahdollisuus voittoon, mutta vastassa on kivikova Suomen puolustus.

Joukkuepsykologiset tekijät tunnut muutenkin huomioivan hyvin valikoivasti. Suomen pelaajat eivät ole robotteja, mutta esimerkiksi Armenian pelaajat ilmeisesti ovat; hävisivät jo kerran Suomelle ja tulevat sitten auliisti häviämään uudestaan? Samoin Bosnialla on Suomea vastaan ainoastaan paineita, ei esimerkiksi halua ryhdistäytyä kotiyleisön edessä eikä myöskään minkäänlaista 12. kenttäpelaajaa?

Joukkuepsykologia on osana kokonaisuutta, Suomi-Armenia nyt vain on etukäteen selkeästi Suomen heiniä. Mutta ilmeisesti mitään Suomea puoltavia tekijöitä ei saa tässä tapauksessa huomioida. Jos puhutaan 12. kenttäpelaajasta, silloin sitä ei saa ottaa huomioon Suomella, mutta vastaavasti Bosnialla saa? Myönnän auliisti, kuten myös viesteistäni käy ilmi, että bosniamatsi on Suomelle haastavin. Voin jopa lahjoittaa heille sen 3 pistettä, mutta se ei riitä mihinkään tässä vaiheessa.

Toinen objektiivisuuta syövä tekijä on sanojen laittaminen toisten suuhun. Kukaan ei ole missään vaiheessa väittänyt etteikö Suomen pelitapa olisi kuosissa. Aletaan vaan olla siinä vaiheessa karsintoja että kaikilla kisapaikkaa vielä tosissaan tavoittelevilla on myös pelitapa kunnossa. Sitten katse kääntyykin yksilöihin ja pieniin marginaaleihin. Niistä jauhaminen voi tuntua itsestäänselvyyksien toistelulta, mutta kun katsotaan missä sfääreissä omat juttusi lentävät, ei truisimien toistelulta vastauksina voi välttyä.

Niinkuin Bosnialla oli pelitapa kunnossa Armeniaa vastaan? Siis Armenia on ainoa, joka tavoittelee tosissaan (psykologiaa?) kisapaikkaa. Hyvä on, siinä tapauksessa Bosnialla ei ole jakoa Suomea vastaan. Koska sen pelitapa ei ollut kunnossa. Vai nytkö se sitten kuitenkin sopivasti Suomea vastaan kuntoutuu?

Objektiivisesti katsoen Suomi on pelannut tähän asti upeat karsinnat. Edelleenkään ei ole kuitenkaan pessimistisyytä muistuttaa että pelejä on vielä jäljellä eikä kisapaikka ole varma ennen kuin se on käsissä.

Tästä olemme samaa mieltä. Ikävä kyllä, asioiden ennakoiminen, jos se tapahtuu objektiivisesti, on todennäköisyyksien laskemista. Jos ei ota näitä huomioon, on pessimisti. Toki sen voin ymmärtää historian pohjalta, mutta sitähän taas sinä et huomioi lainkaan.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ja Suomiko ei ole vaarallinen joukkue kenelle hyvänsä? Miksi nyt yllättäen aikaisemmilla peleillä on sittenkin merkitystä?

Totta kai Suomi on vaarallinen kenelle hyvänsä, ei siitä olekaan kysymys. Kerroit vaan aiemmin kovin varmana että Suomi tekee Armeniaa vastaan useamman maalin, koska kerran voitti heidät vieraissakin. Missään vaiheessa en ole väittänyt ettei aiemmilla pelellä olisi mitään merkitystä, olen vain todennut että tuloksia ei kannata niiden perusteella julistaa etukäteen.

Uhoaminen on irrelevanttia, ei vaikuta mihinkään, koska ei ole psykologisia faktojakaan. Eivätkä aikaisemmat tapahtumat vaikuta mihinkään. On merkityksetöntä, onko Armenia voittanut joskus jotakin. Siis Kreikka voi ihan hyvin päihittää Armenian. Ei ole mitään faktaa sille, että Armenian menestys jatkuisi, edes Liechtensteiniä vastaan.

Yrität näköjään saivartelulla kiertää aiempaa onttoa väitettäsi jonka mukaan Kreikka voittaa Armenia silkan kansallisen ylpeyden voimin. Perusteluna käytit fiktiivistä Suomi-Färsaaret matsia. Mitään faktaa ei ole tietysti kenelläkään mistään etukäteen ja sitä suuremmalla syyllä ihmettelen että lasket täällä pisteitä etukäteen siihen suuntaan että kisapaikka olisi jo lähes varma.

Arvaapa, mihin sinun käsittelysi tosiaan johtaa. Suomi on toisena 1,5 todennäköisyydellä. Satunnaisuus ratkaisee. Joten jos pelit menevät satunnaisesti, silloin ikävä kyllä käy niin, että pohjalla olevat pisteet vaikuttavat vahvasti siihen, että Suomi on lohkossaan toinen. Objektiivisesti.

Ei tämä ole mikään ikävä kyllä, minusta olisi todella upeaa että Suomi selviäisi kisoihin tyylistä riippumatta. Pelit pitää kuitenkin pelata ensin vaikka et sitä näköjään uskokaan.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kansallinen ylpeys on se tekijä, joka voi motivoida selkeästi Armeniaa laadukkaamman joukkueen voittoon.

Toimiiko sama myös kääntäen? Voiko Armenialla olla kansallista ylpeyttä joka voi auttaa sitä kaatamaan paperilla paremman joukkueen?

Lohkotilanteen perusteella Kreikka ei tosin tällä hetkellä ole laadukkaampi joukkue. Fifa-rankingeilla voi tässä yhteydessä pyyhkiä persettä.

Joukkuepsykologia on osana kokonaisuutta, Suomi-Armenia nyt vain on etukäteen selkeästi Suomen heiniä. Mutta ilmeisesti mitään Suomea puoltavia tekijöitä ei saa tässä tapauksessa huomioida. Jos puhutaan 12. kenttäpelaajasta, silloin sitä ei saa ottaa huomioon Suomella, mutta vastaavasti Bosnialla saa?

Itse harjoitit juuri tuota logiikkaa aiemmin: Suomella on kotona 12. kenttäpelaaja ja Bosnialla vain hirveät paineet.

Ja toki saa huomioida, ei ole kukaan kieltänyt, laitat taas sanoja suuhun. Mahdollisuuksien liioittelu on kuitenkin eri asia kuin niiden asiallinen huomioiminen.

Niinkuin Bosnialla oli pelitapa kunnossa Armeniaa vastaan? Siis Armenia on ainoa, joka tavoittelee tosissaan (psykologiaa?) kisapaikkaa. Hyvä on, siinä tapauksessa Bosnialla ei ole jakoa Suomea vastaan. Koska sen pelitapa ei ollut kunnossa. Vai nytkö se sitten kuitenkin sopivasti Suomea vastaan kuntoutuu?

No joo, pelitavalla mitaten Bosnia häviää toki Suomelle. Jääkiekon puolella vaan tullut huomattua että aina ei riitä vaikka pelitapa olisi kuinka kuosissa ja sama on tilanne jalkapallossakin. Muutaman yksilön merkitys on Suomelle korostuneen suuri vaikka kokonaisuus onkin sinäsä erinomaisessa kunnossa.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Turhaa jankkausta. Suomella on pullat hyvin uunissa ja kisoihin meno jopa todennäköinen, mutta 3 pistettä Liechensteinilta tuskin riittää, ja muut kolme ottelua eivät ole helppoja, joten vielä tässä joutuu jännittämään. Jos vieraspelistä Bosnia-Hertsegovinaa vastaan sattuisi tulemaan tappio (ei mitenkään mahdotonta), mutta lilliputit kuitenkin hoidetaan, niin edelleen tilanne on hyvä kotipeliin Armeniaa vastaan lähdettäessä, mutta sitä ei ole sitten enää varaa hävitä. Saattaa siinä hiukan jännittää, jos peli on pitkään 0-0 ja Armeniallekin jotain paikantynkää siunaantuu...
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jos Suomi kisoihin selviytyy niin mielenkiintoista nähdä missä kohtaa suomalaispelaajat alkaa kiinnostaa enemmän ulkomailla ja nimenomaan siis isoissa liigoissa. Toki jo pelkästään Pukki-hype varmasti on nostanut taas suomalaispelaajien kiinnostusta.

Mukavaa olisi jos saataisiin lisää suomalaisia taas Englannin kentille mitä joskus oli kun valioliigassa pelasi Väykkä, Tainio, Hyypiä, Forssell, Niemi, Jääskeläinen, Riihilahti jne.

Nykyporukasta se todennäköisin seuraava valioliigapelaaja on varmaan Kamara.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Mielenkiintoista myös nähdä näkyykö kisoihin pääsy mitenkään Veikkausliigan yleisöluvuissa yms näkyvyydessä. Ruotsissahan MM94 nosti aikamoisen futisbuumin, joka näkyi myös Allsvenskanin yleisömäärissä. Toki siellä oli erilaiset perinteet futiksessa, mutta voisi kuvitella, että aika yleinen suomifutiksen (potkupallo jne) vähättely vähenisi.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

Entä miten käy muiden lajien esim lätkän junnumäärien kun jalkapallo vie syksyllä kaiken huomion mahdollisen kisapaikan varmistuttua ja puhumattakaan mitä se meno on kesällä kisojen aikaan. Mukulat tajuavat että jalkapallossakin voidaan "menestyä".
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mielenkiintoista myös nähdä näkyykö kisoihin pääsy mitenkään Veikkausliigan yleisöluvuissa yms näkyvyydessä. Ruotsissahan MM94 nosti aikamoisen futisbuumin, joka näkyi myös Allsvenskanin yleisömäärissä. Toki siellä oli erilaiset perinteet futiksessa, mutta voisi kuvitella, että aika yleinen suomifutiksen (potkupallo jne) vähättely vähenisi.

Ihan mielenkiinnosta... miksi vasta MM94 nosti futisbuumin? Kuitenkin Ruotsissa pelattiin EM92-kisat ja itsekin olin Tukholman Råsundalla seuraamassa toista välierää, jossa kyllä oli ainakin 16v silmin melkoinen futisbuumi päällä kun vajaa 30t katsojaa näki kotijoukkueen pelaavan Brolinin ja kumppaneiden johdolla. Ja vaikka pataan tuli 2-3 niin eikös se buumi ollut jo päällä ennen USA:n mm-kisoja? Suuren maailman meininkiä oli myös pelin jälkeen. Toki homma varmasti sai mm-pronssin jälkeen vielä lisää myötätuulta Ruotsin futikseen

Noihin 1994-kisoihin muuten Ruotsi karsi samassa lohkossa Suomen kanssa ja tiputti kisoista mm. Cantonan ja Papinin Ranskan. Toki myös Suomen. Dahlinkin kävi stadikalla rp-alueella sukeltamassa ja 0-1 tuli 77. minuutilla juuri siihen päätyyn missä oltiin katsomossa.

Mitä tulee Suomen tulevaan futisbuumiin niin vaikea uskoa että Veikkausliiga keräisi hirvittävän paljon suuremman määrän yleisöä, vaikka kisoihin mentäisiinkin. Toki toivon että väki löytää katsomoon, mutta pahoin pelkään että tässä käy kuten koriksen kohdalla. Maajoukkue vetää, mutta seurajoukkueet ei. En nyt jaksa kaivaa dataa mutta mitenköhän näkyi aikoinaan HJK:n yleisömäärissä champparin paikka. Kuitenkin peleissä Kaiserslauternia, PSV:tä ja Benficaa vastaan oli hyvin paljon yleisöä.

Niin tai näin, buumi pitää osata hyödyntää ja toivottavasti tehdään oikeita ratkaisuja. Myös mm2022-karsintojen aikana. Ja vaikka noihin kisoihin ei päästäisikään (13 paikaa Euroopalle?), niin 24-jengin EM-kisoihin pääsy täytyy tehdä säännölliseksi.

Stadikan remppakin voisi kohta valmistua niin saadaan enemmän väkeä lehtereille.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ihan mielenkiinnosta... miksi vasta MM94 nosti futisbuumin? Kuitenkin Ruotsissa pelattiin EM92-kisat ja itsekin olin Tukholman Råsundalla seuraamassa toista välierää, jossa kyllä oli ainakin 16v silmin melkoinen futisbuumi päällä kun vajaa 30t katsojaa näki kotijoukkueen pelaavan Brolinin ja kumppaneiden johdolla. Ja vaikka pataan tuli 2-3 niin eikös se buumi ollut jo päällä ennen USA:n mm-kisoja?

Maajoukkueen osalta varmasti niin. Itse asiassa Ruotsi oli mukana jo Italian kisoissa 1990, jolloin se katkaisi 12 vuoden putken ilman kisapaikkaa. 80-luvun suurimmat saavutukset olivat IFK Göteborgin UEFA cup mestaruudet, mutta maajoukkue oli edellisen kerran ollut mukana v 1978 MM kisoissa, jossa menestyikin melko hyvin. 1990 ja 1992 kisat eivät tuoneet mukanaan menestystä mutta -94 kisojen pronssi synnytti kansajuhlan koko maahan. Sen jälkeen Allsvenskanin katsojaluvut lähtivät hiljalleen nousuun ja jo vuosituhanteen vaihteessa oltiin noustu alle noin 4500 katsojan keskiarvosta yli 7000. USA 1994 oli Ruotsin vastine meidän MM95:lle.
 
Salama44

Jäsen
Toivottavasti kukaan Suomen maajoukkueessa ei vielä ajattele että kisapaikka on varma.

Oletuksia voi olla vaikka mitä kuten jääkiekon viime MM-kisoissa. Jos todennäköisyydet ja oletukset olisivat menneet kohdilleen Suomi olisi pudonnut jo kaksi kertaa ennen finaalia ja hävinnyt viimeistään finaalissa.

Armeniaa vaheksytään yleisesti eikä pidetä minkäänlaisena uhkana, mutta se ei tule olemaan helppo vastus. Kreikan tasapelille Liechstensteinia vastaan nauretaan, mutta ei siitä ole kuin kaksi vuotta kun Suomi pelasi saman 1-1 tasapelin Turussa. Viimeinen Armenia peli jonka minä muistan päättyi 0-0.

Ei Suomen Kreikka peli mikään kummoinen ollut. Rankkari pelasti sen. Pelimaali ei ollut edes lähellä, mutta Lichstenstein teki sen Kreikkaa vastaan. Itse pidän kisapaikkaa varmana vasta kun piste-ero seuraavaan on tavoittamaton.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Armeniaa vaheksytään yleisesti eikä pidetä minkäänlaisena uhkana, mutta se ei tule olemaan helppo vastus. Kreikan tasapelille Liechstensteinia vastaan nauretaan, mutta ei siitä ole kuin kaksi vuotta kun Suomi pelasi saman 1-1 tasapelin Turussa. Viimeinen Armenia peli jonka minä muistan päättyi 0-0.

Ei Armeniaa nyt varmaan väheksytty ole, heillähän on yksi maailmanluokan pelaaja. Tässä tapauksessa et ilmeisesti kuitenkaan muista maaliskuista peliä, jossa Suomi voitti 2-0. Jos kotipeleistä puhut, Armeniaa vastaan on kotona pelattu kaksi kertaa, joista useimmat muistanevat Nuren hienolla maalilla Töölön stadionin syyskylmässä voitetun matsin.

Historiassa on pelattu viisi kertaa vastakkain, neljä voittoa ja yksi tasapeli, maaliero 8-1. Kun näistä viidestä keskimmäinen on se ainoa tasapeli ja vieläpä vieraskentällä kuulostaa nyt valitettavasti vähän tarkoitushakuiselta tuo, että "satut muistamaan" juuri tämän tasapelin, josta tulee parin viikon päästä kolmetoista vuotta.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muuttujien tasapuolinen huomioiminen johtaa joka tapauksessa siihen, että Suomen kisapaikka on hyvin todennäköinen. Kansallinen ylpeys on se tekijä, joka voi motivoida selkeästi Armeniaa laadukkaamman joukkueen voittoon. Ylpeys ei auta mitään, jos joukkueella ei ole potentiaalia voittoon. Varmasti ylpeyttä on bosnialaisillakin ja mahdollisuus voittoon, mutta vastassa on kivikova Suomen puolustus.
Kisapaikat eivät vaan reaalimaailmassa ratkea todennäköisyyksillä vaan pelaamalla. Eilen MM-finalisti Kroatia pelasi tasan Armeniaa huomattavasti heikompaa Azerbaidzania vastaan. Vieraissa toki, mutta silti olettaisi että kansallinen ylpeys olisi vienyt heidät voittoon. Jalkapallossa kaikki on mahdollista, eikä sen toteaminen ole pessimismiä.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uskon, että Suomi näistä asetelmista klaaraa itsensä kisoihin. Toisaalta ei se vaadi kuin Pukin loukkaantumisen, niin asetelmat loppupeleihin muuttuvat huomattavasti, kun joukkueen syömähammas on nilkka paketissa. Joten turha vielä nuolaista.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Kootaanpa vielä @vellihousulle ja muille argumentit mahdollisimman selvästi yhteen.

Minä väitän näin:

(1) On olemassa korkea todennäköisyys sille, että Suomi menee EM-kisoihin. Tätä väitettä ette vähimmässäkään määrin pystyneet horjuttamaan, koska se perustuu objektiivisiin tosiasioihin.

Itse asiassa, teidän väitteenne horjui tähän suuntaan:

(2) Kaikkien pelien lopputulos on satunnainen. Miksi? Jos luovumme havaituista asioista eli historiasta, jäljelle jää väite, että jokainen peli voi päättyä mihin tahansa tulokseen. Tämä väite on teidän kannaltanne epäedullinen, koska Suomella on korkeat pohjapisteet. Satunnaisuuskin noudattaa tiettyjä todennäköisyyden lakeja tai sääntöjä. Se ei toimi jotakin joukkuetta vastaan, vaan kohtelee tasapuolisesti kaikkia pitkässä juoksussa.

Olennaista on tietenkin se, että satunnaisesti vaihtelevat tulokset voivat taas tietyllä todennäköisyydellä toimia myös Suomen hyväksi. Satunnaisuutta ei voi painottaa mieleisensä suuntaan.

Siksi haluatte oikeastaan sanoa tämän:

(3) Pelit voivat päättyä miten tahansa paitsi että ne päättyvät aina Suomen tappioksi. Itse asiassa, muut matsit noudattavat milloin mitäkin sääntöä, mutta ei Suomen. Bosnia voittaa, koska on kotonaan kova, Armeniasta on kuoriutunut kivenkova vierasjoukkue, mutta Suomi se vaan alisuorittaa lopuissa peleissä. Suomen pelit ovat merkillisellä tavalla satunnaisia: silloin kuin Suomi on suosikki, peli onkin satunnainen, mutta jos Suomi ei ole suosikki, yllättäen tällöin historia vaikuttaa tuloksiin.

Sanottakoon suoraan, että tässä teidän yrityksessänne ei ole päätä eikä häntää. On olemassa korkea todennäköisyys, että Suomi päätyy kisoihin ja se todennäköisyys määritellään historian kautta.

Te ette tietenkään huomioi kokonaisuutta silloin kun se toimii Suomen hyväksi. Muistutan viime syksystä ja syksystä 2015, täsmälleen samaa kaavaa näyttää joukkue edelleen noudattavan. Olen melko varma, että Suomi häviää Kreikalle lopuksi, koska joukkue on silloin jo varmistanut kisapaikkansa, kuten viime syksynäkin teki NL:ssä.

On siis objektiivisia seikkoja, jotka puoltavat Suomen menestystä. Teidän argumenttinne on vain, että kisapaikka ei ole absoluuttisen varma. Kuka kiistäisi tämän? Olen muuten varma siitä, että jos Suomi olisi Armenian paikalla ja Bosnia olisi Suomen paikalla (tai Armenia), niin yllättävästi tämä joukkue saisikin nauttia teidän varmuuksistanne. Silloin ette kyseenalaistaisi itsestäänselvää asiaa, että on korkea todennäköisyys sille, että joukkue pääsee X kisoihin.

Syy, miksi asenteenne ärsyttää minua, on selvä. Suomi ansaitsee kaiken tuen ja luottamuksen puolelleen. Emme tarvitse niitä, jotka hyppäävät kelkkaan vasta kun se on maalissa. Kannattaja tukee joukkuettaan ja sillä hyvä. Hän on varma siitä, että joukkue saavuttaa kisapaikan. Jos niin ei kävisikään, silloin heitetään tuhkaa päälle ja sulkeudutaan pimeään huoneeseen. Sitä ennen uskotaan täysin varmasti menestykseen eikä saivarrella kaikista muista asioista, jotka liittyvät siihen, että on sitoutunut tähän joukkueeseen.

Maajoukkueen historia on karmea ja Backe tuhosi minunkin luottamukseni maajoukkueeseen. Mutta kun Kanerva hyppäsi puikkoihin, luottamus palautui eivätkä sitä enää satunnaiset häviöt heikennä. Suomi menee kisoihin ja sillä hyvä. Repikää tuularit siitä!

(Pahoittelen kirjoitusvirheitä, jotka johtuivat kiireestä).
 
Viimeksi muokattu:

Undrafted

Jäsen
Jännä nähdä millaisrlla pelifiiliksellä Huuhkajat Bosniassa pelaa, kun ottelulla panosta ja vielä etukäteissuunnittelu valmennukselle vaikeaa kotijoukkueen uuden valmentajan myötä.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kootaanpa vielä @vellihousulle ja muille argumentit mahdollisimman selvästi yhteen.

(1) On olemassa korkea todennäköisyys sille, että Suomi menee EM-kisoihin. Tätä väitettä ette vähimmässäkään määrin pystyneet horjuttamaan, koska se perustuu objektiivisiin tosiasioihin.

Itse asiassa, teidän väitteenne horjui tähän suuntaan:

(3) Pelit voivat päättyä miten tahansa paitsi että ne päättyvät aina Suomen tappioksi. Itse asiassa, muut matsit noudattavat milloin mitäkin sääntöä, mutta ei Suomen. Bosnia voittaa, koska on kotonaan kova, Armeniasta on kuoriutunut kivenkova vierasjoukkue, mutta Suomi se vaan alisuorittaa lopuissa peleissä. Suomen pelit ovat merkillisellä tavalla satunnaisia: silloin kuin Suomi on suosikki, peli onkin satunnainen, mutta jos Suomi ei ole suosikki, yllättäen tällöin historia vaikuttaa tuloksiin.

Sanottakoon suoraan, että tässä teidän yrityksessänne ei ole päätä eikä häntää. On olemassa korkea todennäköisyys, että Suomi päätyy kisoihin ja se todennäköisyys määritellään historian kautta.

Te ette tietenkään huomioi kokonaisuutta silloin kun se toimii Suomen hyväksi. Muistutan viime syksystä ja syksystä 2015, täsmälleen samaa kaavaa näyttää joukkue edelleen noudattavan. Olen melko varma, että Suomi häviää Kreikalle lopuksi, koska joukkue on silloin jo varmistanut kisapaikkansa, kuten viime syksynäkin teki NL:ssä.

Olet trolli ja/tai et ymmärrä lukemaasi. En ala kohta kohdalta vastaamaan sinulle kun se on sinulle jo monta kertaa tehty, mm. Vellihousun toimesta. Pari pointtia nyt vain:

- olen itsekin todennut että Suomen kisapaikka on hyvin todennäköinen, eikä kukaan ole täällä sanonut, etteikö se olisi. Miksi jatkuvasti kehität sanoja toisten suuhun?

- Väität meitä jatkuvasti pessimisteiksi, miksi? Uskon vahvasti Suomen kisapaikkaan - tekeekö se minusta pessimistin vai se, että ymmärrän urheilun lainalaisuudet, osaan ajatella loogisesti ja olen seurannut jalkapalloa varmasti paljon pidempään kuin sinä.

- kuka on sanonut että pelit päättyvät Suomen tappioksi? Täällä ollaan vaan muistutettu, että pelit voivat päättyä miten tahansa, mutta sinä et sitä usko. Miten yllä viitattu Azerit-Kroatia - miksi kroatialaisten kansallinen ylpeys ei siivittänyt heitä voittoon? Vai onko se niin, että se toimii vain Suomen eduksi, ei edes Euroopan huippumaiden eduksi? Tai Tanskan jääminen tasuriin Georgiaa vastaan, eikö juuteilla ole samaa kansallista ylpeyttä? Tai Kosovon voitto Tsekistä, miten tsekkien kansallinen ylpeys?

- kerro vielä miten emme ole huomoineet kokonaisuutta Suomen hyväksi?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Tässä keskustelussa on sellainen epäsuhta, että @IceWalker on ikäänkuin väittelykilpailussa, ts hän on ottanut alunperin jonkun näkökannan ja puolustaa sitä nyt loppuun asti eri argumentein. Varmaan jatkaa ihan niin pitkään kuin vastaväittäjiä löytyy. Riippumatta siitä onko näkökannassa mitään järkeä, tai onko hän edes oikeasti itse sitä mieltä (en ota näihin kantaa). Eikä siinä mitään, saahan sitä väitellä, mutta vastapuolen kannattaa tämä myös huomioida.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Olet trolli ja/tai et ymmärrä lukemaasi. En ala kohta kohdalta vastaamaan sinulle kun se on sinulle jo monta kertaa tehty, mm. Vellihousun toimesta. Pari pointtia nyt vain:

Vai trolli, miksi sitten jankutat koko ajan itsestäänselvistä asioista, jotka sinulle muka ovat selviä. Selkeitä trollin tuntomerkkejä sinussa. Eikä sinun kannata jatkaa tuota "et ymmärrä lukemaasi" kauemmin. Sinä et näköjään ymmärrä kirjoittamaasi.

- olen itsekin todennut että Suomen kisapaikka on hyvin todennäköinen, eikä kukaan ole täällä sanonut, etteikö se olisi. Miksi jatkuvasti kehität sanoja toisten suuhun?

Hyvä, siinä tapauksessa sinulla ei ole mitään vastaansanomista viesteihini. Maajoukkueen kannattaja katsoo asioita positiivisesti, uskoo joukkueeseen eikä etsi pakoteitä tappion hetkillä.

- Väität meitä jatkuvasti pessimisteiksi, miksi? Uskon vahvasti Suomen kisapaikkaan - tekeekö se minusta pessimistin vai se, että ymmärrän urheilun lainalaisuudet, osaan ajatella loogisesti ja olen seurannut jalkapalloa varmasti paljon pidempään kuin sinä.

Jälleen yksi perustelematon väite: mistä tiedät, kuinka kauan olen futista seurannut. Oletko vanhainkodissa asukkaana kenties? Katsos kun itse ymmärrän nuo lainalaisuudet ja tämän perusteella paremmin kuin sinä.

- kuka on sanonut että pelit päättyvät Suomen tappioksi? Täällä ollaan vaan muistutettu, että pelit voivat päättyä miten tahansa, mutta sinä et sitä usko. Miten yllä viitattu Azerit-Kroatia - miksi kroatialaisten kansallinen ylpeys ei siivittänyt heitä voittoon? Vai onko se niin, että se toimii vain Suomen eduksi, ei edes Euroopan huippumaiden eduksi? Tai Tanskan jääminen tasuriin Georgiaa vastaan, eikö juuteilla ole samaa kansallista ylpeyttä? Tai Kosovon voitto Tsekistä, miten tsekkien kansallinen ylpeys?

Miten niin en usko. Kerroin selvästi, että kisapaikka ei ole absoluuttisen varma. Tokihan se edellyttää, että on mahdollista, että Suomi menettää liikaa pisteitä eivätkä ne riitä kisapaikkaan. Älä viitsi laittaa sanoja suuhuni, osaan muotoilla ne itse paremmin.
Tanska ja Kroatia ovat molemmat jatkopaikassa kiinni, ei siis syytä huoleen. Näinhän se menee, hyvä joukkue kerää tarvittavat pisteet jatkopaikkaan.
Ja sinä et sitten millään ymmärrä todennäköisyyksiä. Kerropa sinä puolestasi, miksi pelit päättyisivät jatkuvasti Suomea vastaan? Yksittäisessä ottelussa voi kaikkea tapahtua, mutta et ole selvittänyt, miksi yhtäkkiä Suomen pelien pitäisi kääntyä tappiolliseksi? Ja jos ei, niin mitä sauhuat täällä?

- kerro vielä miten emme ole huomoineet kokonaisuutta Suomen hyväksi?

Kerro vain sinä, nythän näyttää siltä, että olette samaa mieltä kanssani. Hyvä. Tämä oli tarkoituksenikin.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Kisapaikat eivät vaan reaalimaailmassa ratkea todennäköisyyksillä vaan pelaamalla. Eilen MM-finalisti Kroatia pelasi tasan Armeniaa huomattavasti heikompaa Azerbaidzania vastaan. Vieraissa toki, mutta silti olettaisi että kansallinen ylpeys olisi vienyt heidät voittoon. Jalkapallossa kaikki on mahdollista, eikä sen toteaminen ole pessimismiä.

Vastataan nyt vielä tähän, sitten lopetan turhan kuumaksi ja turhaksi käyneen keskustelun.

Olen samaa mieltä siitä, että pelaamalla pelit asiat selviää. Ja lopussa taulukko on valmis. Toinen asia on se, että kummasti vaan miltei aina samat joukkueet ovat kahden joukossa riippumatta siitä, miten yksittäisissä ottelussa on käynyt. Siksi voidaan antaa tietyille joukkueille korkeat todennäköisyydet jatkoon jo ennen karsintojakin.

Siksi myös yritys dissata historia on keskimäärin huono idea. Aina on poikkeuksia, siksi on myös vedonlyöntiä urheilussa. On helppoa laittaa pystyyn negatiivinen skenaario maajoukkueen jatkopaikkaan. Mutta miksi?

Mutta kun hahmottaa todennäköisyydet erilaisia polkuina menestykseen ja huomaa, että Suomella on monia teitä jatkopaikkaan, silloin on helppoa uskoa Suomen jatkopaikkaan. Toisin sanoen, Suomelle voi riittää kisapaikkaan jo 15 pistettä, oikein hyvällä tuurilla alempikin ja 100% varmasti 22 pistettä.

Ja suurella todennäköisyydellä on kääntöpuolensa, on noin 1/5 mahdollisuus, että Suomi ei pelaa kisoissa. Mutta keskittyminen koko ajan negatiivisiin mahdollisuuksiin on täysin turhaa eikä tämä joukkue ansaitse sitä.

Koska olemme siis yhtä mieltä korkeasta todennäköisyydestä ja sen kääntöpuolesta, päätän kommenttini täältä tähän.
 
HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt täytyy sanoa että rupeaa vähän jännittämään. Oon ollut aika varma että mun elinaikana Suomi ei arvokisoissa jalkapalloa pelaa, mutta nythän tämä rupeaa näyttämään siltä että tässä joutuu itsarihommiin. Yle:n urheilusivuilta luin tuon Riven haastattelun ja siinä on kyllä hieno mies ja hienoja ajatuksia valmentamisesta. Huomaa että on äijä tehnyt vaikutuksen muihinkin, ja myös pelaajiin. Joka jätkä haluaa pelata Rivelle. Hienoja aikoja!
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Nyt kyllä ihan liikaakin tulee tasoitusta, kun lauantaina Dzeko ei pysty pelaamaan - eikä tiistaina Mkhitarjan... ei nuo joukkueet nyt ihan yhden pelaajan varassa ole, mutta kuitenkin molempien ehdottomasti suurimmat tähdet sivussa. Ja toistaiseksi ainakin Pukki on ehjä.

Alkaa aika lailla ajatukset olla jo näissä peleissä...
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Toki miesten maajoukkueella on historiansa ja sen takia tällaista ei varmaan tarvi edes kysellä, mutta koska teoreettiset mahdollisuudet on kuitenkin sille, että Suomi varmistaisi arvokisa paikkansa jo Turussa, niin missä Turussa on se spotti, jossa kansa juhlii? Siis joku vähän sellainen samanlainen paikka, ku Havis Amanda Stadissa? Ja siis onko Turussa ylipäätään mitään suihkulähteitä vai pitääkö siellä hypätä Aurajokeen? Eli missä on bileet, jos 15.10 tapahtuu se, mitä kukaan ei vielä tyyliin viisi vuotta sitten uskonut olevan ikinä mahdollista tapahtuvan (eli että Suomen miesten jalkapallon a-maajoukkue pääsisi arvokisoihin).
 
Ehdotan Turun kauppatorin monttua. Ja tottakai innokkaimmat fanit voi hypätä viilentymään kristallinkirkkaaseen Aurajokeen sitä ennen.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Toki miesten maajoukkueella on historiansa ja sen takia tällaista ei varmaan tarvi edes kysellä, mutta koska teoreettiset mahdollisuudet on kuitenkin sille, että Suomi varmistaisi arvokisa paikkansa jo Turussa, niin missä Turussa on se spotti, jossa kansa juhlii? Siis joku vähän sellainen samanlainen paikka, ku Havis Amanda Stadissa? Ja siis onko Turussa ylipäätään mitään suihkulähteitä vai pitääkö siellä hypätä Aurajokeen? Eli missä on bileet, jos 15.10 tapahtuu se, mitä kukaan ei vielä tyyliin viisi vuotta sitten uskonut olevan ikinä mahdollista tapahtuvan (eli että Suomen miesten jalkapallon a-maajoukkue pääsisi arvokisoihin).
Kauppator...eiku ei mitään.
Kai se on sitten Vanha Suurtori, ts se mistä joulurauha julistetaan. Rive tulee vilkuttamaan parvekkeelta. Joen toisella puolella vain lyhyen uintimatkan päässä vanhan pääkirjaston edessä on suihkulähde.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös