Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 2 755 937
  • 8 640

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
https://edmontonjournal.com/sports/...vidence-around-the-negotiating-table-9-things

Tällaisia juttujahan sitä on Puljuun liittyen jo jonkun aikaa ollut liikkeellä. Toki on oma valinta haluaako uskoa näiden epäilyjen olevan oikeassa, vai uskooko mieluummin vain Puljun olevan sanoinkuvaamattoman itsepäinen ja tyhmä. Omaan logiikkaani sopii kuitenkin paremmin se, että Puljun syyt haluta pois Edmontonista väkisinkin liittyvät hyvin pitkälle siellä olevaan pelaaja-ainekseen, kun kuitenkin valmentaja ja GM ovat vaihtuneet ja sitä kautta voisi Puljullakin olla uudet mahdollisuudet osoittaa kykynsä. Mutta johtavat pelaajat ovat kuitenkin edelleen samat, jolloin se, että Pulju ei silloinkaan halua Edmontonissa pelata enää peliäkään, viittaa kyllä siihen, että esitetyt väitteet olisivat kutakuinkin totta.

Okei, no jos tuohon juttuun heittosi pohjaat, niin melko värikynillä latelit sitten että juuri McDavid ja Draisaitl olisivat sanoneet etteivät halua Puljun kanssa pelata ja että Pulju tämän olisi saanut jostain tietoonsa ja loukkaantunut verisesti. Tai että McDavid on ultimate huono johtaja jolla on pää puuta eikä johda Edmontonia muuta kuin harhaan, ja joka ei ottanut Puljun opastamisessa kapteenina tarpeeksi jämäkkää roolia, vaan vältteli Jesseä kuin ruttoa.

Taidatkin olla melkoinen mutu-hessu, mutta ei se väärin ole, niin olen minäkin!
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eikös Puljun pidä mennään NHL:ään palatessaan waiwereiden kautta?
Jos siis pelaa NHL-kauden alun jälkeen liigassa.
Ei tarvitse jos joukkue omistaa oikeudet. Offer-sheet on nyt karsittu pois sillä siinä pitäisi mennä waivereiden kautta. Oikeuksien myynti tai sign and trade ovat edelleen mahdollisia.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Nyt pitää sitten Kärpissä ruveta tapahtumaan ja kaikki on Jessestä itsestään kiinni. Jos kentälle luistelee ilta toisensa perästä se Edmontonissa aktiivisesti töitä tehnyt ja pelin sisällä oleva pelaaja, niin tulosta tulee reippaasti. Jos taas se sama pelin ulkopuolella hiihtelijä, mitä viimeksi oli Kärpissä, niin NHL-unelma karkaa todella pitkälle.

Tilanne on nyt siltä kannalta hyvä, että nyt ei ole tilaa minkäänlaisille selittelyille. Kärpissä Jesse tulee saamaan kaikki mahdolliset näytönpaikat ja muunkin tuen, mitä vaan kuvitella saattaa.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tosiaan itse tuota waiver-asiaa aiemmin mietin ja tässä siis CBA:n pykälä siitä miksei tarvitse waivereita.

13.23 In the event a professional or former professional Player plays in a league outside North America after the start of the NHL Regular Season, other than on Loan from his Club, he may thereafter play in the NHL during that Playing Season (including Playoffs) only if he has first either cleared or been obtained via Waivers. For the balance of the Playing Season, any such Player who has been obtained via Waivers may be Traded or Loaned only after again clearing Waivers or through Waiver claim. This section shall not apply to a Player on the Reserve List or Restricted Free Agent List of an NHL Club with whom the Player is signing an NHL SPC or is party to an existing SPC with such NHL Club.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Entäs jos se ei halua pelata Edmontonissa ja on tyytyväinen, että pelaa Kärpissä?

Onhan tässä maassa aika monta jääkiekkoilijaa, joita ei yhtään harmittaisi jos saisivat pelata Kärpissä 200k palkalla (jossain tommonen luku luki, en minä tietenkään tiedä onko siinä mitään totta, mutta leikitään nyt että on). Mitään ihmeellistä ei Jessen täytyisi esittää etteikö voisi vetää uransa loppuun Suomessa tai Euroopassakin tommosta palkkaa vetäen, ihan OK tulot siinäkin saa loppuelämäkseen sitten kerättyä. Ties vaikka pääsisi vielä Patrik Moision jalanjäljissä KHL:ään isoa rahaa nostamaan hei!

Mutta Jessen potentiaaliin ja odotuksiin nähden on toki hieman ikävää jos ei pääsisi vielä NHL:ään jotain kautta pompsahtamaan. Ja kyllähän se sinne vielä menee, ja muutamat miljoonat sieltä hieraisee. En yllättyisi vaikka tekisi vielä "leokomarov"-tyylisen uran, niinku Patrik Moisiokin.
 
Nelone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Aivan ultimate huonoa johtamista McDavidilta ja todellakin korostaa sitä ajatusta mikä minulla on hänestä jo aiemmin muodostunut. Eli melkoinen luistelukone toki on maagisilla käsillä varustettuna. Mutta pää on lähes yhtä paljon puuta kuin Puljullakin näyttäisi olevan. McDavid ei kyllä tule johtamaan Edmontonia muuta kuin harhaan, jos ei radikaalisti muuta tapaansa toimia kapteenina.

Mcdavid kapteenina kusee Puljun ja joukkueen muroihin?
Wheeler kapteenina kusee Paten ja joukkueen muroihin?
Jääkiekko on varmaan melko raskas laji seurattavaksi noilla laseilla. Täytyy nyt toivoa, että Kakko ei joudu tähän kapteenien kesken sovitun sabotoimisen uhriksi.

Itse aiheeseen, toivottavasti pulju saisi putken kulkemaan ja istuisi päivät kielitunneilla. Nostaisi samalla osakkeitaan myös Edmontonin silmissä ja voitaisiin saada kaveri vaikka kaupattua johonkin
 
Muista myös että Barkov kapteenina kusi omiin ja jengin muroihinsa viime kaudella alkukaudesta, mutta sitten hän alkoi pelaamaan kuten Ippenator toivoi ja lopetti sinne muroihin kuseskelun. Voisi McDavid ja Wheeler ottaa kanssa Barkovista vähän oppia siitä kuinka muroihin kuseminen lopetetaan.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Eikös Puljun pidä mennään NHL:ään palatessaan waiwereiden kautta?
Jos siis pelaa NHL-kauden alun jälkeen liigassa.

No ei tarvi. Riittää kun on jengin reservilistalla.

Käsittääkseni homma menee siten, että Oilers tekee joka vuosi QO:n ja Jesse ei laita nimeä alle. Puljusta tulee UFA seitsemän vuoden jälkeen laskien tulokaskaudestaan. Neljä kautta vielä siis.

QO:ta ei kait tarvitse kuin tehdä kerran per sopimus. Jos siis sopimusta ei tule 4 vuoteen, niin ei tarvi tehdä uutta QO:takaan.

Mutta eikös UFAn raja ollut 7 pelattua vuotta NHL:ssä tai 27 vuotta ikää, eli jos ei pelaile NHL:ssä, niin UFA:ksi on matkaa vielä 6 kautta.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Okei, no jos tuohon juttuun heittosi pohjaat, niin melko värikynillä latelit sitten että juuri McDavid ja Draisaitl olisivat sanoneet etteivät halua Puljun kanssa pelata ja että Pulju tämän olisi saanut jostain tietoonsa ja loukkaantunut verisesti. Tai että McDavid on ultimate huono johtaja jolla on pää puuta eikä johda Edmontonia muuta kuin harhaan, ja joka ei ottanut Puljun opastamisessa kapteenina tarpeeksi jämäkkää roolia, vaan vältteli Jesseä kuin ruttoa.

Taidatkin olla melkoinen mutu-hessu, mutta ei se väärin ole, niin olen minäkin!
No enhän minä nyt tietenkään noita väitteitäni pelkästään tuohon juttuun liittyen ole muodostanut. Näkemykseni McDavidista liittyy lukuisiin haastatteluihin sekä lukuisiin hänestä lukemiini juttuihin, sekä myös hänen tapaansa pelata, ja kuinka vähän hän on loppujen lopuksi nostanut muiden pelikavereidensa kuin Draisaitlin tasoa omalla pelillään.

Mutta juu tottakai olen tietyllä tapaa myös aikamoinen mutu-hessu. Niinhän täällä kirjoittavat ovat loppujen lopuksi kaikki. Mutu-hessuja äidin oomme kaikkii, oomme kaikkii, oomme kaikkii...
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
2016 draftista on näköjään peräti 8 hyökkääjää tehnyt Puljujärveä enemmän pisteitä NHL:ssä.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Mitäs jos Pulju saisikin yllättäen sopimuksen jonnekin muualle ja sielläkään johtavat pelaajat eivät olisi kivoja tai Pulju ei pääsisi pelaamaan haluamaansa top 6 hyökkääjistöön? Olisiko hänellä taas edessä seuran vaihto kuin ko NHL-seura (you name it) on sitten nähty? Puljusta itsestään se on kiinni, ei kenestäkään muusta. Kasvaisi nyt jo aikuiseksi.
Totta tuokin puoli toki. En minä sinänsä Puljua ja hänen touhujaan fanita. Ja omakin epäilykseni on, että Puljulla jatkuvat ongelmat muuallakin, jos sama meininki jatkuu eikä selvää kasvamista ja kypsymistä tapahdu.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
https://edmontonjournal.com/sports/...vidence-around-the-negotiating-table-9-things

Tällaisia juttujahan sitä on Puljuun liittyen jo jonkun aikaa ollut liikkeellä. Toki on oma valinta haluaako uskoa näiden epäilyjen olevan oikeassa, vai uskooko mieluummin vain Puljun olevan sanoinkuvaamattoman itsepäinen ja tyhmä. Omaan logiikkaani sopii kuitenkin paremmin se, että Puljun syyt haluta pois Edmontonista väkisinkin liittyvät hyvin pitkälle siellä olevaan pelaaja-ainekseen, kun kuitenkin valmentaja ja GM ovat vaihtuneet ja sitä kautta voisi Puljullakin olla uudet mahdollisuudet osoittaa kykynsä. Mutta johtavat pelaajat ovat kuitenkin edelleen samat, jolloin se, että Pulju ei silloinkaan halua Edmontonissa pelata enää peliäkään, viittaa kyllä siihen, että esitetyt väitteet olisivat kutakuinkin totta.

Ehkä Jessen kannattaisi katsella peiliin, jos yksi maailman parhaista kiekkoilijoista ei nimenomaan halua pelata hänen kanssa samassa ketjussa? Olettaen että tämä juttu on ylipäätänsä totta.

Jesse on onneksi vielä nuori, mitään ei ole lopullisesti menetetty. Tästäkin huolimatta, ei voi välttyä ajatukselta, että lähdettiin vähän soitellen sotaan. Ehkä kuviteltiin Jessen tason olevan kovempi mitä se todellisuudessa oli, ja tästä muodostui (kielimuureineen etc) sellainen noidankehä jota ei saa oikein muuten poikki. Seura ei ehkä osannut toimia Jessen kohdalla oikein, ja toisinpäin. Harmi molempien kannalta.
 
Tuskin Jesse ihmisenä mitenkään hankala on. Esimerkiksi Petopodissa kun entisiltä Kärppäpelaajilta on kysytty ketä ottaisi mukaan autiolle saarelle niin moni on sanonut ottavansa Jessen koska on hauska heppu.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Ehkä Jessen kannattaisi katsella peiliin, jos yksi maailman parhaista kiekkoilijoista ei nimenomaan halua pelata hänen kanssa samassa ketjussa? Olettaen että tämä juttu on ylipäätänsä totta.

Jesse on onneksi vielä nuori, mitään ei ole lopullisesti menetetty. Tästäkin huolimatta, ei voi välttyä ajatukselta, että lähdettiin vähän soitellen sotaan. Ehkä kuviteltiin Jessen tason olevan kovempi mitä se todellisuudessa oli, ja tästä muodostui (kielimuureineen etc) sellainen noidankehä jota ei saa oikein muuten poikki. Seura ei ehkä osannut toimia Jessen kohdalla oikein, ja toisinpäin. Harmi molempien kannalta.
Enpä voi olla kanssasi eri mieltä mistään tässä. Mutta jos ja kun tuo juttu pitää paikkansa, niin vahinko on kuitenkin silloin jo tapahtunut. Vaikka kuinka Jessen pitäisi mennä itseensä, niin uskoisin, että tietty kauna ja epäluottamus joukkueen parasta pelaajaa ja kapteenia kohtaan olisi silti edelleen olemassa. Se on kuitenkin sinänsä täysin inhimillistä.

Eri lähestymistapa olisi siis toki pitänyt Jessellä olla, mutta onhan tuo homma myös huolella kustu Edmontonin johtoa ja kapteeni McDavidia myöten, mikäli kyseiset väitteet ovat totta. Jos taas eivät olisi totta, en kyllä millään löydä uskottavaa syytä siihen, miksei Jesse olisi valmis vielä yrittämään Oilersissa, kun valmentaja ja GM ovat kuitenkin vaihtuneet. Ei hän ainakaan näin voimakkaasti pitäisi positiostaan kiinni, jos ei olisikaan mitään pelaajistoon liittyvää ongelmaa.
 
Viimeksi muokattu:

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Kyllähän tässä rahallisesti tulee myös naamaan huolella, kun ei Edmontonissa pelaa. Kyllä siellä varmasti joku miettii illalla nukkumaan laittaessa, kun samanikäiset huiput neuvottelevat kymmenien miljoonien sopimuksia. Ei varmasti mene ihan sillälailla, kuin jotkut ovat kuvitelleet jo vuosia asioiden menevän.

Kyllähän tuommoiseen miljoonankin sopimukseen saa liigassa useamman kauden jauhaa.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei NHL:ssä joukkuetoverit auta sopeutumaan. Se on kova ja rahakas maailma, jossa oma suu tulee ensin. Taitaa Jesse olla liian pehmoinen niihin ympyröihin.

Ps. Ei kannata uskoa joukkuehengen vakuutteluja, vaan katsoa vain omin silmin miltä jengin meno vaikuttaa.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse aiheeseen, toivottavasti pulju saisi putken kulkemaan ja istuisi päivät kielitunneilla. Nostaisi samalla osakkeitaan myös Edmontonin silmissä ja voitaisiin saada kaveri vaikka kaupattua johonkin

Tuskin se Edmontonin arvostuksen nouseminen kauppaan vaikuttaa. Tai toki vaikuttaa mutta juuri toisin päin. Silloin kun se vaadittu vastine on isompi kuin silloin jos mielipide olisi ettei pelaajasta ole mihinkään.

Jos Edmonton ei uskoisi että Jessestä on nhl-pelaajaksi tai vähintään paljon potentiaalia niin eiköhän kauppa olisi jo tapahtunut. Ellei sitten kyse ole hauiksen näytöstä ja kiusanteosta? Siihen toki en usko, kun on niin ammattimainen organisaatio kyseessä.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Jos Edmonton ei uskoisi että Jessestä on nhl-pelaajaksi tai vähintään paljon potentiaalia niin eiköhän kauppa olisi jo tapahtunut. Ellei sitten kyse ole hauiksen näytöstä ja kiusanteosta? Siihen toki en usko, kun on niin ammattimainen organisaatio kyseessä.
Edmontonia kiinnostaa ainoastaan joukkueen paras mahdollinen menestys. Yksi joukkueen laidoilla keikkuva pelaaja on liian mitätön siihen, että hänelle pitäisi jotain hauista näyttää tai tehdä kiusaa. Toki näyttävät pelaajalle tämän paikan tarvittaessa, aivan kuten nyt tapahtui. Pelaajat eivät määrää joukkuetta.

Eivät ole saaneet Puljusta mieleistään tarjousta ja odottavat nyt, josko tämä kykenisi parantamaan otteitaan Liigassa pelaamalla ja kasvattaisi arvoaan. Ei tässä muusta ole kyse.
 
Largo

Jäsen
Kakko ei joudu tähän kapteenien kesken sovitun sabotoimisen uhriksi.
Rangersilla ei ole ainakaan toistaiseksi kapteenia. Varmaan tekee Panarinista kapteenin ja Kakko palaa jo tällä kaudella takaisin Turkuun, kun eivät osaa kommunikoida keskenään.

Puljujärveltä typerä ja itsepäinen ratkaisu palata Kärppiin.
 
FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
kun on niin ammattimainen organisaatio kyseessä.

Onko?

Edmonton on varannut vuoden 2010 jälkeen 4 kertaa ykkösenä, kerran kolmosena, kerran nelosena, pari top 10 pickiä noiden lisäksi ja muutama myöhempi 1 kierroksen varaus. Lisäksi muutama huono treidi ja sopimus siihen päälle. Kerran on toki riittänyt playoffeihin, mutta tuokin pitkälti #97 ansiota. En nyt lähtisi kauheasti tuota toimiston työtä viime vuosien ajalta kehumaan.

Jessen tämän hetkinen tilanne on varmasti pitkälti hänen omaa syytänsä ja hänellä on peiliin katsomisen paikka. En kuitenkaan laittaisi tätä tilannetta kuitenkaan pelkästään Jessen syyksi ja kyllähän Oilerskin on tuossa mokannut. Vai voiko olla sattumaa että sama organisaatio hukkaa tuollaisella prosentilla kärki varauksiaan?

Toivotaan kuitenkin että Jesse saa uutta vauhtia uralleen Kärpissä ja että hänestä tulee vielä joku päivä NHL pelaaja!
 
salvation

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
Puljujärvi on nyt sen verran sisuuntunut että menee ja voittaa tuosta ensin CHL:n, sitten Liigan ja MM-kisat.

Hän voittaa myös liigan pistepörssiennätyksen pelkillä maaleilla. Neljä maalia hän tekee maalivahdin mailalla kun oma tikku pamahtelee silkasta puristuksen voimasta säpäleiksi. Yhden hän tekee kielellä.

Raumalla hän ampuu kiekon vahingossa Zambonin läpi. Peleihin hän saapuu polkupyöräilevän karhun selässä.

Hän syö raudanpuutteeseen sen maitojunan ja öisin lähettelee Sirpa Selänteelle vihjailevia viestejä että nyt täällä olisi kunnon maitopoikaa tarjolla eikä mitään härskiä piimää.

Patrik Laine liittyy Puljun Fortnite-ryhmään jottei Jesse ownailisi häntä enää pislalla.

Jonne Virtanen meinaa lopettaa koko jääkiekon kun Jesse katsoo häntä niin pahasti. Pulju kuitenkin lähettää joulutauolla Virtaselle pizzaa ja antaa hänelle lupauksen että pitää toisen silmän kiinni.

Samaan aikaan NHL:n jokainen joukkue yrittää hankkia Puljujärven oikeuksia mutta Edmonton ei niistä enää luovu. Tilanne menee lopulta niin pitkälle että vasta 2021 Puljun ja Sirpan pyynnöstä Edmonton luovuttaa Seattlelle Kailer Yamamoton Jessen hierojaksi ja Mcdavidin penkiksi.

Loppu joukkue kootaan puhtaasti Kärpistä ja Nummelineista.

Kaikki hänen faninsa saavat game wornit ja pressa menee itsenäisyyspäivänä kättelemään Jesseä kotiin.

Suomessa puhutaan enää savoa ja turkua. Kaikilla on tosi hyvä mieli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös