Ultimate Fighting Championship ja muut kamppailulajit

  • 915 971
  • 5 073

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ihan noin suoraviivaisesti ei kuitenkaan voi päätellä. Jos Santosin polvi olisi kestänyt, hän olisi ehkä saanut pidetyksi pystyottelun hallinnassaan selvemmin -> tämän seurauksena Jones olisi ehkä yrittänyt viedä ottelun mattoon, mikä omisi voinut vaikuttaa lopputulokseen ratkaisevasti. Kamppailulajeissa yhden tekijän muuttaminen muuttaa kaiken

Jonesilla ei kantanut jalka lainkaan matsin loputtua. Tuolla jalalla alasvientien hakeminen olisi ollut itsetuhoisaa.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Jonesilla jalka toimi aika hyvin matsin loppuun saakka. Kipu iski vasta kun adrenaliinitaso laski ottelun loputtua, näinhän se yleensä menee vammojen kanssa. Olisi voinut viedä mattoon vaikka viimeisen erän lopussa halutessaan.

Oli aika keskinkertainen esitys Jonesilta ja aina voi jossitella. Jos Santosin polvi olisi kestänyt, niin olisiko Jones nostanut tasoaan pystyssä vai olisiko hän vienyt Santosin mattoon? Joka tapauksessa itse ihmettelin, miksi Jones ei käyttäynyt ulottuvuuttaan enemmän hyväksi jabeilla, ulottuvuus oli kuitenkin 215 cm vs 193 cm, hurja ero.

Joka tapauksessa odotan sitä, kun Johnny Walker kuntouttaa olkapäänsä ja pystyy haastamaan Jonesin. Walker ei ole mikään vitsi, vaikka hänellä ei ole paljoa kokemusta suurista piireistä. Miehellä on omaperäinen tekniikka ja lähiottelussa tyrmäävät kyynerpäät kuten Jonesillakin. Mies on pari kolme senttiä pitempi kuin Jones, joten senkin puolesta voisi olla hieno matsi. Walker vaan loukkasi olkapäänsä hänen typerässä tuuletuksessaan viime ottelun jälkeen ja olkapää meni pahasti sijoiltaan.

Amanda Nunes voitti odotetusti, hänelle ei löydy kunnon vastusta. Vaan näinhän se aina menee, kun jokin asia nousee pinnalle, joku on täysin ylivoimainen kuten Ronda Rousey aivan alussa. Ei niin, etteikö Nunes ole huikea ottelija ja voisi hallita vielä monta vuotta, mahtava nainen. Illan kohokohta itselleni oli helposti Masvidalin upea tyrmäys Ben Askrenista. Askren saa olla onnellinen, että vastapalloon tullut polvi osui kaulaan, muuten naama olisi mennyt palasiksi, sen verran raju osuma oli. Jos naamaan/otsaan, kallo olisi haljennut, nenä ja leukaluu murskaksi. Vaikka inhoankin sitä vajakkia, en silti toivoisi hänelle sellaista.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Amanda Nunes voitti odotetusti, hänelle ei löydy kunnon vastusta. Vaan näinhän se aina menee, kun jokin asia nousee pinnalle, joku on täysin ylivoimainen kuten Ronda Rousey aivan alussa. Ei niin, etteikö Nunes ole huikea ottelija ja voisi hallita vielä monta vuotta, mahtava nainen.

Amanda Nunes on kieltämättä jo nyt yksi kaikkien aikojen nais ottelijoissa, mutta kyllä jotenkin liian "helpolla" sinne päässyt. Hänellä on tuo lyöntivoima aivan omalla tasollaan, mutta ei tuo muuten mikään ylivoimainen paketti ole, vaikka ylivoimaisesti on nyt voittanutkin. Jotenkin on vain mennyt kaikki Nunesin kohdalla hänelle sopivalla tavalla ja vaikka vastustajat nimekkäitä ollutkin, niin vastustajat ei ole ollut ehkä parhaassa iskussan urallaan. Esimerkiksi mielestäni Bullet voitti viime ottelun ja muutenkin kokonaisvaltaisesti aivan eri tasolla, mutta kun valitettavasti on Nunesia painoluokan tai kaksi pienempi.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
^Nunes on oikeasti brutaali. Miesmäisen Cris Cyborgin piti jyrätä kaikki vastustajansa alleen painoluokassaan mennen tullen, mutta kun Nunes tuli vastaan, turpaan tuli tyrmäyksen muodossa. Nunesille löytyy vielä vastustajia jatkossa, mutta ei ihan heti.

Rose Namajunas on toinen naisottelija josta tykkään kovasti, loistava taistelija ja teknisesti huippu ja hän on todella nöyrä ja maanläheinen. Harmi, että ottelu Andradea vastaan päättyi huonosti, mutta onneksi ei käynyt pahemmin. Nainen dominoi täysin ottelua tehden Andraden naamasta veristä mössöä, mutta yksi virhe johti siihen, että Rose olisi voinut halvaantua, Rose lensi pää ja niskat edellä kenttään. Onneksi ei halvaantunut. Nyt Rose harkitsee uransa lopettamista.

Edit: Kiitos Squit tuosta Roganin podcast infosta. Olin kuullut Roganin podcasteista aikaisemminkin, mutta en siitä, että hänellä on MMA vieraita. Nyt olen kuunnellut niitä, huippuja! Brendan Schaub vaan ärsyttää, tyyppi on liian täynnä itseään, täysin kusipää. Oli jo silloin kun otteli.
 
Viimeksi muokattu:

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Ben Askren on hyvä tyyppi. Loistava typpi. Näki taas miehen todellisen luonteen, kuinka hienosti hän otti nopean tyrmäyksen, "ehkä ansaitsin sen". Ei ollut Masvidalin lyönneistä tyrmäyksen jälkeen mitenkään pahoillaan, vaan piti niitä asiaan kuuluvina.

Askren tietää, miten ottelusta tehdään iso ja kiinnostava. Näytti ammattitaitonsa jälleen kerran. Suu kävi ja jännitteitä riitti. Kaikki odottivat ottelua vesi kielellä.

Tätä lajia seuratessa pitää ymmärtää, että se "vajakki Ben" on puhdasta showta. Mies tietää, miten tehdään rahaa. Todellinen Ben Askren on oikeasti hyvinkin fiksu kaveri. Tekee pajon työtä nuorten parissa ja on hyvä isä.
 
Tätä lajia seuratessa pitää ymmärtää, että se "vajakki Ben" on puhdasta showta. Mies tietää, miten tehdään rahaa. Todellinen Ben Askren on oikeasti hyvinkin fiksu kaveri. Tekee pajon työtä nuorten parissa ja on hyvä isä.

Niinhän se taitaa mennä, että tämän tyyliluokan edustajat ovat joko todella fiksuja tai sitten todella tyhmiä. Tähän fiksuun kastiin voi tosiaan laskea heittämällä Askrenin. Samalla tavalla vaikka Dominik Cruz kuuluu tähän kastiin ja myös Conor on business-älyltään fiksuksi laskettava, rakensi tietoisesti brändin, jolla myy nyt oheistuotteita varmaan ihan mukavilla summilla. Toiselta puolelta tulee taas mieleen Cody Garbrandt, joka on lähinnä hyväntahtoinen hölmö, jolla on vaikeuksia hallita tunteitaan.

Mitä vielä tulee tuohon Jonesin ja Santosin välisen ottelun alasvientiin, niin Santosilla oli toisesta jalasta rikki eturistiside, takaristiside ja sisäside. Siinä vaiheessa ei tarvitse kuin tarrata siihen terveeseen jalkaan kiinni, niin ihan hirveästi ei tuolla vammalistalla vältellä alasvientiä. Veikkaan, että ei olisi tukijalka pitänyt, vaikka Jones olisi vain kaatunut jalkaan kiinni ja jäänyt roikkumaan siihen.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Mitä vielä tulee tuohon Jonesin ja Santosin välisen ottelun alasvientiin, niin Santosilla oli toisesta jalasta rikki eturistiside, takaristiside ja sisäside. Siinä vaiheessa ei tarvitse kuin tarrata siihen terveeseen jalkaan kiinni, niin ihan hirveästi ei tuolla vammalistalla vältellä alasvientiä. Veikkaan, että ei olisi tukijalka pitänyt, vaikka Jones olisi vain kaatunut jalkaan kiinni ja jäänyt roikkumaan siihen.

Jones tosin väittää, että ei huomannut Santosin polven olevan rikki. Joten eiköhän siellä ollut huoli omista alasvienneistä, kun oma jalka on sökönä ja räjähtävyys puuttuu silloin täysin niistä alasvienneistä. Santos, kun vielä antoi aika nopeita ja kovia osumia lähietäisyydeltä, joten en yhtään ihmettele, että Jonesia ei huvittanut tuolla jalalla lähteä hakemaan yhtään mitään.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Ben Askren on hyvä tyyppi. Loistava typpi. Näki taas miehen todellisen luonteen, kuinka hienosti hän otti nopean tyrmäyksen, "ehkä ansaitsin sen". Ei ollut Masvidalin lyönneistä tyrmäyksen jälkeen mitenkään pahoillaan, vaan piti niitä asiaan kuuluvina.
Miten olisi voinut olla pahoillaan? Kun oli tyrmätty jo silloin? Masvidal ottaa paskan puhumiset suoraan ja Askren vittuili väärälle tyypille. Joe Roganin mukaan (podcast, en muista mikä, mutta tuon tyrmäyksen jälkeinen, kuuntele) Askren oli Joen mukaan vittuillut Masvidalille jo kymmenen vuotta joka mediassa. Kymmenen vuotta. En etsi kyseistä kohtaa podcastissa, koska en ole mikään google, mutta silti Joe sanoi tuon jollekin vieraalleen.

Sen jälkeen tyyppi haukkui Lawlerin matsin jälkeen koko UFC painoluokan, ottelun jälkeen jossa sai päähänsä 10-0 ennen kun Herb Dean keskeytti matsin liian aikaisin. Jep, se peukku puhuttaa aina. Sen verran olen nähnyt matseja, ettei kukaan nouse "kuolleista" sekunnissa. Jos kuristat veren pois aivoista, vastustaja ei todellakaan herää sekunnissa täysin normaaliksi niin kuin Robbie teki. Ja tämä on minun mielipiteeni. SInulla on omasi.

Silti on hienoa, että Askren sai kunnolla päähän.

Edit: Kohta tulee UFC 240. Holloway jyrää.
 
Viimeksi muokattu:

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Kyllä tekee Conor itsestään vaikeasti pidettävän persoonan. Nyt kävi baarissa huitaisemassa jotain senioria otsaan, kun tälle ei miehen paskaviski maistunut. Hieno ottelija, äärimmäisen älykäs kehässä, loistava myymään otteluitansa, mutta kehän ulkopuoliset seikat kyllä kääntää ainakin oman kelkkani jo pitkälle miinukselle. Sääli, sillä yksi lempiottelijoitani kehässä. Tykkäsin miehen tyylistä otella.

Ohessa vielä linkki kyseiseen videoon: Streamable - free video publishing
 
K

Kiekkokatsoja

Kyllä tekee Conor itsestään vaikeasti pidettävän persoonan. Nyt kävi baarissa huitaisemassa jotain senioria otsaan, kun tälle ei miehen paskaviski maistunut. Hieno ottelija, äärimmäisen älykäs kehässä, loistava myymään otteluitansa, mutta kehän ulkopuoliset seikat kyllä kääntää ainakin oman kelkkani jo pitkälle miinukselle. Sääli, sillä yksi lempiottelijoitani kehässä. Tykkäsin miehen tyylistä otella.

Ohessa vielä linkki kyseiseen videoon: Streamable - free video publishing
No se virtsa nousee päähän monelle, kun menestyy.
Edessä raskaat ottelijat, ja Cormier-Miocic 2. Miten käy? Jos Miocic ottelee vähänkäänkin yhtä fiksusti, kuten muutamaa kovaiskuista kaveria vastaan aikaisemmin, niin ottelu menee hänelle, selkein pistein. Cormierin etu on lähinnä painissa ja dirty boxin lähitilanteissa. Toki jos leuka Miocicillä on nykysin tasoa Overeem, niin yksikin hyvä isku riittää Cormierille.
Veikkauteni on, Miocic vie 5 eräisen, selkein pistein.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis entinen kaksinkertainen UFC-mestari vetää sucker punchilla jotain vanhusta pubissa. Toivottavasti ainoa häkki mihin tämä paskakasa pääsee jatkossa on vankila. Toivottavasti myös menettää hölmöilyjensä seurauksena ison siivun viskirahoistaan. Jenkeissä pääsi vielä hyvien asianajajien avulla käytännössä koirana veräjästä mutta ehkäpä Euroopassa joutuu kärsimään seuraukset kuten kuka tahansa.

Tainnut tämä temppu viimeistään avata sellaisten fanien silmiä jotka ovat halunneet uskoa herrasta parasta mutta joilla korvien välissä liikkuu jotain.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Ai nyt vasta joku heräilee millainen ihmissyöpä Conor on. Ja ottelijanakin oli täysin yliarvostettu, jonka mattotyöskentely oli surkeaa. Khabib ajeli yli ja Diaz oli parempi molemmissa matseissa, mutta tuomarit järkkäsi toisesta voiton ettei UFC:n kultapojun maine tahriinnu.

Läski sai sitten yöllä turpaansa. Jokohan loppuu miehen naurettavat puheet, miten hän on kautta aikain paras. Läski, joka otti kaksi kertaa Jonesilta turpaansa, ei ole lähellekään pääsemästä edes mukaan keskusteluun kautta aikain parhaasta. Oikeasti säälittävää että ammattiurheilija, jolle maksetaan miljoonia ottelemisesta, ei viitsi laittaa kroppaansa huippukuntoon.

Ensi kuussa sitten oikeasti GOAT-keskustelussa oleva Khabib palaa kehiin. Poirier tällä kertaa Khabibin yliajon uhrina.
 
Ai että nyt naatitaan. Stipen voitto oli täydellinen päätös illalle kahdesta syystä: Jos pitäisi lähteä listaamaan viittä vastenmielisintä ottelijaa, sekä Bones että DC löytyvät listalta. Sen takia DC:n tappion lisäksi tämä vesitti ainakin jossain määrin tuota trilogiaa. Noissa otteluissa ei voi voittaa, ellei tule tuplatyrmäystä. En ymmärrä miten DC voi olla niin urpo, kun kommentaattorina on kuitenkin omaan mieleen. Juuri nämä "greatest of all time" -paskat, mitä kaksi kertaa roinatulle Bonesille kärsittyjen tappioiden jälkeen suoltaa, on täyttä paskaa. Täytyy kyllä myöntää, että kolme erää kiroilin ja harkitsin jo tv:n sulkemista, mutta heti neljännen alussa näki, että kohta laskee DC:n kädet ellei tyrmää Stipeä ensin.

Nate Diazin voitolle varaukseton peukku. Yhtä suuri peukku ottelun jälkeiselle Masvidalin haastolle. Olisi todella mielenkiintoinen matchup. Romeron tappiokaan ei harmita yhtään, eli kerrankin lähes täydellinen ilta, kun mukaan mahtui vielä kaikin puolin viihdyttäviä ja vauhdikkaita otteluita.

Mitä tulee tuohon Khabibin paluuseen, niin se taitaa loppujen lopuksi osoittautua pelkäksi lämmittelyksi seuraavaa ottelua varten. En näe Poirierilla juuri mahdollisuuksia tuossa ottelussa. Siitä lähtee sitten aukeamaan tilanne, jossa Fergusonin on oltava se seuraava haastaja Khabibille. Samassa sarjassa on hetkeä myöhemmin Gaethje-Cerrone, joka on varmasti viihdyttävä matsi, mutta kummallakaan ei tule olemaan mitään asiaa Khabibin kanssa samaan kehään. Fergusonin jälkeen voisi oikeastaan sanoa, että Khabib on pelannut LW:n läpi. Welterissä ei olisikaan enää niin ylivoimainen, kun häviää enemmän fysiikassa ja siellä on kärjessä todella kovan luokan painijoita.

Welterin tilanne on muutenkin mielenkiintoinen juuri nyt, kun isot nimet ovat juuri otelleet ja palapeli lähtee kohta liikkeelle. Covington-Usman lienee jo käytännön varma. Sitten jää kovia nimiä ottelemaan keskenään. Oma veikkaus ottelupareiksi olisi: Diaz-Masvidal, Askren-Till (jos Gorilla ei nouse middleen), Woodley pitää taas monen vuoden sapattia ja Edwardsin rooliksi jää taustamiehen hommat hyvistä esityksistä huolimatta. Welterin tapaan feather on kuivumassa, kun ei tuota Hollowayta voita niissä painoissa kukaan, ellei Volkanovskille tarjota mahdollisuutta. Volkanovskin jälkeen taitaa Blessedin listalla olla kaikki kovimmat FW:n jannut. Toki siinä vaiheessa Zabit ja ehkä Yair Rodriguez on taas askeleen lähempänä. Epäilen kuitenkin Hollowayn siirtyvän lopullisesti ylempään sarjaan, kun FW on jo aikalailla nähty. Hollowayn vastustajaksi heitän McGregorin.
 

Stigu

Jäsen
Oli kyllä ehkä kaikkien aikojen paras Main Card, jos laskee mukaan 3 viimeisintä matsia. Huh huh. Costa vs Romero, Diaz vs Showtime ja Miocic vs Cormier, kaikki olivat UFC-fanin unelmamatseja.

Itselleni Nate Diaz oli se tärkein juttu. Perkele, että Natea on ollut ikävä! Joku tuon kaverin olemuksessa, käytöksessä ja aitoudessa on vaan niin hienoa kaiken tuon epäaidon UFC-markkinointischeissen keskellä. Kuvaavaa on, että Diaz oli kaikilla mittareilla Eventin vetonaula, mutta solmi itse, ilman UFC:n ja Dana Whiten aloitetta, sopimuksen Pettiksen kanssa. Jännä nähdä, ignooraako Dana vielä jatkossa Naten valovoimaa.

Colby Covingtonia kävi kyllä jotenkin sääliksi, kun hänelle ei tuntunut löytyvän sympatiaa yleisön eikä kanssamatsaajien taholta. Kaveri on täysi pelle ja feikki urpo, mutta kaikesta huolimatta aika helvetin kova matsaaja.

Nyt kun on saanut eventtin vähän etäisyyttä, niin ainakin omassa päässäni pyörii kysymys: Miksi nyky-UFC:ssä 80% korteista on heikkotasoisia, ja sitten yksi kortti stäkätään aivan sairaan hyväksi? Ei jummarra. Miksei noita matseja voi jakaa hieman tasaisemmin kaikkien korttien kesken?
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Nyt kun on saanut eventtin vähän etäisyyttä, niin ainakin omassa päässäni pyörii kysymys: Miksi nyky-UFC:ssä 80% korteista on heikkotasoisia, ja sitten yksi kortti stäkätään aivan sairaan hyväksi? Ei jummarra. Miksei noita matseja voi jakaa hieman tasaisemmin kaikkien korttien kesken?

Koska eventtejä on välillä joka helvetin viikko. Mikään määrä tähtiä ei riitä pitämään eventtejä mielenkiintoisina, kun joka viikolle pitäisi löytää mielenkiintoisia otteluita.
UFC ei ole myöskään onnistunut mielestäni tuomaan lajiin ns. uusia tähtiä vaan pikemminkin seurattavien ottelijoiden määrä on koko ajan hiipunut sitä mukaan, kun vanhat tähdet ovat eläköityneet tai jättäneet Dana Whiten sekopäisen sirkuksen taakseen.

Toisaalla heitetään poskettomia summia jollekin kiiltokuvapojulle (Sage Northcutt) vailla mitään meriittejä ja sitten taas kitsastellaan niiden ottelijoiden kanssa, jotka tulevat ja antavat kaikkensa kehässä. Promootiona UFC:n osumaprosentti on todella heikko, ottaen huomioon, että heillä on myös lähes monopoliasema lajin parissa. Kaikki parhaat yleensä tahtovat UFC:hen, mutta silti vain jotenkin noita kiinnostavia persoonia ja ottelijoita on jotenkin vain onnistuttu hukkaamaan. Toisaalta ongelma on myös se, että Covingtonin kaltaiset täydet feikkiurpot myyvät aivottomille jenkeille ja brasseille taas pahiksen roolissa. Muu maailma pyöritteee päätään kivuliaasti, kun tuo on lähinnä ihan vitun tyhmää. Itsestään pitää tehdä ihan täysi pelle koko maailman silmissä, jotta kiinnostus herää, koska UFC:n koneisto ei muuten osaa.
 
Otetaanpas vähän suomalaiskatsausta välillä, kun aika paljon mielenkiintoisia asioita on tapahtunut, vireillä, huhutaan tai huudellaan:

- Huhut kertovat, että UFC:n kalenterissa on merkitty Helsinki yhdelle viikonlopulle. Kaikki merkinnät eivät kuulemma toteudu, mutta tällaisesta on huhua ensimmäistä kertaa ainakin omiin korviin. (Lähde ylilyönti -podcast)

- Packalen ottelee parin viikon päästä UFC 242-illassa. Pääottelussa on Khabib ja kortilla yli puolet on tshetseenejä tai Khabibin kotikyläläisiä Dagestanista. Packalenin vastustaja on 11-0-listainen Ottman Azaitar ja ottelu käydään esikortilla

- Maku huuteli juuri parin semi-ison nimen perään. Maku kertoi haluavansa otella Zabit Magomedsharipovin tai Yair Rodriguezin kanssa. Zabit on yksi UFC:n erikoisimmista ottelijoista ja loistava sellainen, mutta edellinen esitys jätti todella valjun kuvan. Zabitin jiujitsu olisi altakin Makulle kova pala purtavaksi. Rodriguezin edellinen esitys ei myöskään vakuuttanut Korean Zombieta vastaan, sillä oli häviämässä ottelua ennen todella erikoista kyynärpäälyöntiä kumarasta selän takaa. Voittaja vaihtui kirjaimellisesti viimeisellä sekunnilla. Kummallakin on vielä ottelut lähiaikoina. Maku myös totesi haluavansa otella lähiaikoina ja viestejä on lähetelty eestaas

- Joku aika sitten Cagessa useasti esiintynyt Santalahti teki sopimuksen Cage Warriorsin kanssa ja debyytti odottaa ensi kuussa. Santalahden ura alkoi töksähdellen, kun kaksi ensimmäistä päättyi tappioon. Sen jälkeen kuitenkin lista on komea 10-1. Ainoa tappio tuli sittemmin Cage Warriorsissakin hyvin esiintyneelle Alex Lohorelle. Viimeisimmässä Cagessa Santalahti ehti käymään heikompaa vastustajaa vastaan kontillaan, mutta hoiti homman tyylikkäästi himaan heti perään ensimmäisen erän alkupuolella

- Sattumalta juuri Santalahden tämän debyytissä voittanut Aleksi Mäntykivi on myös tehnyt yhden ottelun sopimuksen Cage Warriorsin kanssa ja esiintyy lokakuussa illan pääottelussa. Perinteisesti Cage Warriorsista on ollut lyhin tie UFC:n riveihin, joten voitolla tuosta ottelusta Mäntykivi on lähellä UFC-sopparia, erityisesti mikäli Suomen eventti tapahtuu. Mäntykivi on yksi viihdyttävimmistä suomalaisista. Pystyy myös painimaan, mutta ennemmin keskittyy huitomaan. Erityisesti alapotkut on patukkajalalla todella kovia ja tämän vuoden puolella päätti Cagessa ottelun, kun vastustajalla ei jalat kestäneet. Oli muuten hurjan kuuloisia paikan päällä nuo Mäntykiven potkut. Läsäys oli kuin iso ja kova kärpäslätkä

- Niin ikään Cagessa esiintynyt Aleksi Toivonen teki jo aikaisemmin sopimuksen OneFC:n kanssa. One taitaa olla maailman top3 vaparipromootio ja noissa pienemmissä sarjoissa jopa koko maailman kovin. Mukana on mm. yksi UFC-historian parhaista ottelijoista, edelleen huipputasoinen Demetrious "Mighty Mouse" Johnson. Toivosen One-debyytistä tuli voitto, milläpä muullakaan kuin luovutuksella. Toivonen on todennäköisesti Suomen paras jiujitsu-ukko ja uran seitsemästä voitosta kuusi on taputuksella ja vielä monipuolisesti kuristuksilla, jalka- ja käsilukoilla

- Tuota Suomen iltamaa silmällä pitäen yksi kiinnostava ottelija on vielä Glenn "Timin veli" Sparv. Sparv on vetänyt pääosin viime vuosina Aasian mantereella ja recordi on ihan hyvän näköinen (20-6-0, 15tko). Viime vuosi oli kohtalaisen kiireinen, kun ehti ottelemaan viidesti (4-1). Vauhdikas ja viihdyttävä ottelija, joten on varmasti siinäkin mielessä listalla, mikäli UFC lähtee Suomeen rynnimään

- Nuorissa tai "nuorissa" ukoissa on myös kiinnostavia nimiä. Cagessa pääsee näkemään lähempää heidän edesottamuksiaan. 2015 amatöörien mm-hopeamitalista Tuukka Repo on saanut loukkaantumiset selätettyä ja 6-1-lista alkaa olla jo sitä luokkaa, että voitto marraskuussa olisi tärkeä seuraavaa steppiä varten. Vauhdikas ja viihdyttävä ottelija. Pari vuotta myöhemmin amatöörien mm-hopeaa naarasi Joel Arolainen, jolla on vasta yksi ammattilaisottelu takana. Heidän lisäkseen joukkoon voi laskea Tuomas Grönvallin, Eddie Walssin ja Jesse Urholinin.Joku tai jotkut heistä breikkaavat vielä ylemmälle tasolle, mutta kuinka moni ja kuinka korkealle, se on vielä toinen kysymys
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Hyvä postaus suomalaisten tilanteesta, mutta:

Aleksi Toivonen on kyllä Suomen kärkinimiä jujutsussa, mutta ei hän nyt aivan paras kuitenkaan ole. Suomalaisen vapaaottelun puoleltakin nostaisin ainakin kaksi taitavampaa jujutsumiestä hänen ohitse. Molemmat heistä myös mainittu tuossa ylemmässä postauksessa.

Suomalaisten tilanteesta voisi lisätä vielä Suvi Salmimiehen. Hän koki ikävän tappion kuristuksella helmikuussa Cagessa, mutta nyt hakee uutta käännettä uralleen ensi kuussa Kulttuuritalolla. Pari-kolme voittoa, niin UFC voisi hänenkin kohdallaan olla vielä mahdollista.
 

Johnnie

Jäsen
Hyvä postaus suomalaisten tilanteesta, mutta:

Aleksi Toivonen on kyllä Suomen kärkinimiä jujutsussa, mutta ei hän nyt aivan paras kuitenkaan ole. Suomalaisen vapaaottelun puoleltakin nostaisin ainakin kaksi taitavampaa jujutsumiestä hänen ohitse. Molemmat heistä myös mainittu tuossa ylemmässä postauksessa.

Urholinin nostaisin tosiaan itsekin ensimmäisten joukossa esiin, kun puhutaan suomalaisottelijoiden matto-osaamisesta (uskallan olettaa Jessen olevan toinen niistä nimistä, joihin viittasit). Tähän asti kaikki matsit olleet käytännössä täyttä dominointia matossa, unohtamatta tietenkään BJJ-puolen saavutuksia.

Uskoisinkin Urholinin olevan ihan potentiaalisimpia suomalaisnimiä UFC:tä ajatellen, vaikka näytöt vaparikehistä ovatkin toistaiseksi ohuehkot. Niin vakuuttavasti mies on kuitenkin matseissa esiintynyt, että saman tason jatkuessa isommat kehät saattavat tulla ajankohtaiseksi kohtuullisen nopeastikin. Etuna tietenkin vielä painoluokka, jossa kilpailu ei kuitenkaan ole ihan samaa tasoa kuin Mäntykivellä tai Santalahdella. Harmi, ettei seuraavassa Cagessa Urholinia nähdä.

Porilainen hitsari -lookista toki myös Urholinille plussaa!
 
Viimeksi muokattu:
K

Kiekkokatsoja

Mikäli katsotte bellator 225 ottelua, jossa on mukana Mitrione, huomaatte kuinka hänen tulisi lopettaa ottelu-ura. Noin turhautunutta ottelijaa, varsinkin tuolla tasolla, en muista aikoihin nähneeni.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Kohta siis Abu Dhabissa Packalen matsaa Azaitaria vastaan. Ainakin vedonlyöjien listoilla Teemu selkeähkö altavastaaja, joten saas nähdä kuinka käy. Edellinen matsi Diakieseä vastaan oli surkea ja nukkumatti kävi kylässä todella nopeasti. Nyt ei paranekaan hävitä, sillä muuten alkaa oleen UFC-ura katkolla.

Mitä illan päämatsiin tulee, niin toivon todella että Khabib ottaa turpaansa, sen verran ärsyttävän oloinen häiskä. Varsinkin se sirkus edellisen matsin voiton jälkeen Conoria vastaan oli todella noloa, mitä ei ammattilaiskehissä koskaan toivoisi näkevän.

Teemulle tsemppiä!
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Packalenilla erikoinen tyyli yrittää satuttaa vastustajan käsiä omalla naamallaan. Edelliset matsit eivät vakuuttaneet ja tämä päättyi Teemu kannalta todella rumasti. Eiköhän se UFC-ura ollut siinä. Ei riitä taso millään tälle tasolle.
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Melkoisen määrän imuroi Packalen moukkuja leukaansa, ennen tuota valot sammuttanutta iskua. Karsea tyrmäys ja UFC ura oli sitten siinä.
 

Stigu

Jäsen
Eiköhän se UFC-ura ollut siinä. Ei riitä taso millään tälle tasolle.
Toivotaan, että Teemu tajuaa lopettaa. Täytyy kyllä ihmetellä, miten on ikinä saanut diilin UFC:hon. Vaikea sanoa, kummassa matsissa meni kanveesiin tyylikkäämmin: tässä vai Diakiese-matsissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös