Harjoitusottelut kaudella 2019–2020

  • 78 654
  • 535

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Treenimatseissa on omanlaistaan maagista fiilistä. Tiksin hallissa on hauska tunnelma, eikä tapahtumat kentällä ole niin vakavia, vaan voi keskittyä yksittäisten pelaajien otteisiin paremmin.

Ihan kysymys, mistäköhän päin hallia faniporukka on? Kun en kuulu siihen, niin voisi tulla kohtuu lähelle. Halli sinällään on tuttu.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@McMulligan @powerplaymaker

Kuten hyvin tiedätte, on kapteenivalinnan arvostelu muiden kuin tulosten suhteen joukkueen ulkopuolelta täysin mahdotonta. Ainoa arvostelukohde voi siten olla tulokset ja kapteenin omat otteet suhteessa omaan lähtökohtaiseen tasoonsa (=käytännössä palkkaan). Regin on viimeiset kolme kautta alisuorittanut Jokereissa erittäin rankasti, eikä häntä voida missään nimessä pitää tuloksellisesti palkkansa arvoisena pelaajana. Samaan aikaan hänen johtamansa joukkueet ovat kyykänneet keväästä toiseen kapteenin pelatessa huonosti tai erittäin huonosti.

Kyllä mielestäni on ihan reilua arvostella ja pohtia tapaa, jolla tuota joukkuetta on johdettu. Esimerkiksi viime keväänä kauden tärkeimmän pelin ensimmäinen erä joku 5-0 vastustajalle ja kapteeni istumassa käytöskymppiä. Ei kovin hyvältä johtajalta kentällä vaikuta. Ehkä on sitten ns. taitava suustaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
. Kaikki palaute, mitä olen saanut Reginin kapteeniudesta jengin sisältä on positiivista, suorastaan ylistävää.

Takavuosina kun tiedot joukkueen sisältä vuotivat sellaisenaan, Jokereissa otettiin tietääkseni käyttöön pelaajien sopimuksissa kielto puhua asioista ainakaan negatiivisesti. Ja hyvä niin. Eihän siinä olisi mitään järkeä, jos pelaajat haukkuisivat ulkopuoliselle kapteeninsa vielä tietäen, että ulkopuolinen henkilö kirjoittaa kuulemistaan somessa tai mediassa. Pelaajat kertovat vain sen, mitä sopimuksessa määrätään. Tämä riippumatta siitä, onko se faktaa vai ei. Jos kysytään kapteenista, johdosta tai melkein mistä tahansa, kaikki on hienoja ja huippumenoa. Vähän samaan tapaan kuin NHL:ssä toimitaan.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Jokerit FC, JHC Helsinki
Ihan kysymys, mistäköhän päin hallia faniporukka on? Kun en kuulu siihen, niin voisi tulla kohtuu lähelle. Halli sinällään on tuttu.

Vastailen @powerplaymaker :in puolesta;

Eteläpäädyn jengi on tavannu kokoontua aitiosta seuraavaan katsomoon, kaukalon kulmalle. Löydät jengin, kun kävelet suoraan hallin ovista sisään, päätykatsomoon ja katsot oikealle, kohti kaukalon kulmaa. Tervetuloa mukaan vaan huutamaan, ei susta mitään hyötyä ole jossain siinä lähellä kurkkimassa; rohkeasti mukaan! ;)

Yst. terveisin Eteläpääty
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Regin on viimeiset kolme kautta alisuorittanut Jokereissa erittäin rankasti, eikä häntä voida missään nimessä pitää tuloksellisesti palkkansa arvoisena pelaajana. Samaan aikaan hänen johtamansa joukkueet ovat kyykänneet keväästä toiseen kapteenin pelatessa huonosti tai erittäin huonosti.

Kapteenin osalta Marjamäen sana painaa paljon. Jokereissa valmennus on ollut mukana, kun kapteeni on valittu. Muistaisin myös, että osa valmentajista on valinnut kapteenin käytännössä itse muutamasta ehdokkaasta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Takavuosina kun tiedot joukkueen sisältä vuotivat sellaisenaan, Jokereissa otettiin tietääkseni käyttöön pelaajien sopimuksissa kielto puhua asioista ainakaan negatiivisesti. Ja hyvä niin. Eihän siinä olisi mitään järkeä, jos pelaajat haukkuisivat ulkopuoliselle kapteeninsa vielä tietäen, että ulkopuolinen henkilö kirjoittaa kuulemistaan somessa tai mediassa. Pelaajat kertovat vain sen, mitä sopimuksessa määrätään. Tämä riippumatta siitä, onko se faktaa vai ei. Jos kysytään kapteenista, johdosta tai melkein mistä tahansa, kaikki on hienoja ja huippumenoa. Vähän samaan tapaan kuin NHL:ssä toimitaan.

No muotoillaanpa sitten vaikka niin, että minun ei ole syytä epäillä omaa lähdettäni, jolla on a) paljon kokemusta joukkueurheilusta, b) nähnyt useita kapteeneita, c) on tiiviisti joukkueen mukana kotona ja ulkomailla. Hänen ja muutaman muun olen kuullut kehuvan Reginiä varauksetta. Joukkueen ulkopuolisten on mielestäni aivan turha spekuloida koko kapteeni-asialla. Joukkueen ja valmentajan kemia yms. on ne jutut mitkä kapteenin määrittää.

Valmentajalla on varmasti paljon sananvaltaa ja luotan tässä valmentajien näkemykseen. Joskus myös pelaajat äänestävät.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No muotoillaanpa sitten vaikka niin, että minun ei ole syytä epäillä omaa lähdettäni, jolla on a) paljon kokemusta joukkueurheilusta, b) nähnyt useita kapteeneita, c) on tiiviisti joukkueen mukana kotona ja ulkomailla. Hänen ja muutaman muun olen kuullut kehuvan Reginiä varaksetta. Joukkueen ulkopuolisten on mielestäni aivan turha spekuloida koko kapteeni-asialla. Joukkueen ja valmentajan kemia yms. on ne jutut mitkä kapteenin määrittää.

Totta. Ja en sitä tarkoittanut. Vain sitä, että jos olisi - jostain syystä - heikko kapteeni, sitä ei kerrottaisi ulos. Ja kemia joukkueen ja valmentajan kanssa on oleellinen, kuten kirjoitat.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Joukkueen ja valmentajan kemia yms. on ne jutut mitkä kapteenin määrittää.
Tämän lisäksi se kirjaimen olemassaolo tai puuttuminen ei määritä sitä miten pelaaja voi kopissa johtajaominaisuuksiaan käyttää. Jokereille on ihan takuulla hyötyä Anttilan kokemuksesta ja johtajuudesta ihan riippumatta siitä onko hänen rinnassaan syyskuussa kirjaimia tai ei. Jonkinlaistan kitkaa voisi syntyä jos kapteeniston ulkopuolelle jäisi selkeästi kapteenia luotevampia johtajia, mutta mulla ei ole kyllä mitään syytä epäillä valmennuksen ja joukkueen kykyä valita joukostaan sopivinta kapteenia.

Reginin kohdalla suurin kritiikki kai liittyy hänen peliesityksiinsä, mutta en usko kenenkään näkevän puutteita Reginin intohimossa tai asenteessa jääkiekkoa kohtaan. NHL:ssä vallalla oleva käytäntö lyödä C aina sille suurimmalle franchise-pelaajalle on mielestäni aika hölmö. Enemmän tykkään tästä, että joukkuettaan voi johtaa vaikka nelosen laidalta jos vain sattuu olemaan hommaan sopivin persoona.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Regin taisi joku kausi takaperin sanoa että kapteenin C ei ole hänelle se ”must” juttu koska ei ole kopissa se äänekkäin ja otti asiasta hieman paineita.
Kapteeni on joukkueen ja valmennuksen välinen äänitorvi ja varmasti tuolla on hyviä ehdokkaita riittämiin.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja kemia joukkueen ja valmentajan kanssa on oleellinen.

Juuri näin.
Reginin kipparoimista joukkueista ei myöskään ole ainakaan omiin korviin kuulunut joukkueen jakaantumisista kuppikuntiin, kuten esimerkiksi Väänäsen aikana taisi käydä, vaikka joukkue on ollut todella monentyyppistä kansainvälistä porukkaa. Tuohon asiaan on usein kapteenilla aika suora vaikutus nimenomaan sen kautta miten yhteistyö, kunnioitus ja kemia pelaa akselilla joukkue-kapteeni(t)-valmennus. Hyvällä kapteenilla joukkue vain harvemmin jakautuu kuppikuntiin.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Regin on viimeiset kolme kautta alisuorittanut Jokereissa erittäin rankasti.

Samaan aikaan hänen johtamansa joukkueet ovat kyykänneet keväästä toiseen kapteenin pelatessa huonosti tai erittäin huonosti.

Korjataan sen verran, että vasta kaksi kautta käyrä on ollut alaspäin. Kaudella 16-17 Regin käytännössä yksin hinasi joukkueen edes pudotuspeleihin tehden 48 pinnaa. Toissakaudellakin vielä yli 0,5 ppg tahdilla runkosarjassa ja pudotuspeleissä.

Eipä Tanskalta voi odottaa ihmeitä MM-kisoissa, vaikka kapteenina olisi Mark Messier. Maa on pelannut A-tasolla 2003 kisoista lähtien ja hulppeat kaksi kertaa päässyt puolivälieriin.

Peterin Jokerikapteenius keväisin:

16-17:
Nippanappa pudotuspeleihin puukäsijoukkueella, joten 0-4 TsSKA:lle ei iso yllätys.

17-18:
Toiselle kierrokselle, jossa taisteltiin TsSKA:a vastaan oikeinkin miehekkäästi.

18-19:
Useita syitä miksi hävittiin Dynamolle. Maalivahtipeli, oman pään virheet, legendaarisen huono ylivoima ja ylipäätään Dynamo-peikko. Kutospelin lataus meni yli ja siitä kapteenilla on osavastuu toki.
 
Viimeksi muokattu:

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Vastailen @powerplaymaker :in puolesta;

Eteläpäädyn jengi on tavannu kokoontua aitiosta seuraavaan katsomoon, kaukalon kulmalle. Löydät jengin, kun kävelet suoraan hallin ovista sisään, päätykatsomoon ja katsot oikealle, kohti kaukalon kulmaa. Tervetuloa mukaan vaan huutamaan, ei susta mitään hyötyä ole jossain siinä lähellä kurkkimassa; rohkeasti mukaan! ;)

Yst. terveisin Eteläpääty
Katsotaan. Ehkä. Huutaminen ei ihan ole mun juttu.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Valmentajalla on varmasti paljon sananvaltaa ja luotan tässä valmentajien näkemykseen. Joskus myös pelaajat äänestävät.

Kuulostaa kyllä omaan korvaan erikoiselta, jos valmennus päättää kapteenit. Sen mitä ite muutaman vuosikymmenen joukkueurheilun parissa pyörinyt niin kyllä se pelaajien kuuluisi päättää (äänestää). Jos nyt siis ei lasketa jotain E-junnuja tähän mukaan.

Valmennuksen valitsema kapteeni kuulostaa enemmän joltain heidän propagandaväylältään, kun taas itse koen kapteenin sellaiseksi kuka edustaa nimenomaan pelaajien puolta.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Johtopäätökseni alku oli jossain Jokerit haastattelussa, jossa todettiin kapteeneita kierrätettävän harjoitusotteluissa. Ei sen kummempaa.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Taikka tehdään kuten Hannu Jortikan aikaan.
Pukukoppiin tuotiin vaaka ja painavin mies voitti.
Siksi Sami Helenius sai aikoinaan C rintaan
 
Viimeksi muokattu:

Hevi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse ainakin näen että kapteenistoon on niin paljon hyviä ehdokkaita että kaikki ei saa edes sitä A-merkkiä. Joten kenet kapteeniksi valitaan se merkin ansaitsee.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Huomenna sitte olis ei enempää eikä vähempää, SKA vastassa. Jokerit varmasti syttyy. Siit ei epäilystäkään.
Kiva kattoo missä joukkue tällä hetkellä menee. Päästää testiin.

Tässä vaiheessa vois kierrättää kapteenia, sit vasta ennen kauden alkua lyödään lukkoon kuka ansaitsee C kirjaimen, ja ketkä ovat varalla.
Mut huomenna mennään. Kaikki likoon.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Toivotaan, että meidän isot pojat eivät ole tänään huilivuorossa. SKA on muuttunut paljon, mutta on siellä vielä pari päitä ja polvia metsästävää runkkaria mukana (Plotnikov ja Ketov nyt ainakin), joten toivottavasti Lauridsenin ja Anttilan preesens pitää ruumiit poissa kentältä.

Mielenkiintoista nähdä SKA:n suomalaisia tänään, etenkin Jori "2+2" Lehterän nykyvire kiinnostaa.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Kyllä ainakin harjoituksissa on menty lähes ”ykkös” nipulla siis ketjuilla kuin pakkipareilla.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Jos jollain on tarvetta tämän päivän lipulle. Laita YV. En siis myy, en vain hyvän lipun halua olla käyttämättä. Minä sitä en sittenkään tarvitse.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näillä tänään.

11 Steve Moses – 27 Petri Kontiola – 72 Aleksi Halme
6 Jesse Joensuu – 21 Brian O’Neill – 26 Konsta Hirvonen
48 Henri Ikonen – 93 Peter Regin (C) – 25 Henrik Haapala
41 Antti Pihlström – 22 Mika Niemi – 12 Marko Anttila (A)

44 Mikko Lehtonen – 18 Sami Lepistö (A)
50 Viktor Lööv – 51 Alex Grant
42 Teemu Eronen – 7 Oliver Lauridsen
4 Tommi Kivistö – 77 Eemeli Räsänen

31 Antti Niemi (98 Janis Kalnins)




Näkyykö tämän päivän matsi mistään netissä?
Veikkaus TV
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös