JoKP:n historia

  • 38 967
  • 77

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Suomi pelasi aikoinaan Neuvostoliittoa vastaan Joensuussa kaksi kertaa: 1983 ja helmikuussa 1988. Aika legendaarista! Ja tuloksena oli kaksi tasuria, 3-3 ja 5-5. Ohessa liitteenä Hesarin raportti Joensuun ottelusta 1.2.1988. Kuvassa Iiro Järvi tuulettaa Joensuun jäähallissa. Tuulettaako lauantaina myös?

Nyt kommentoin ikivanhaan, mutta pelattiin kyllä kolmesti. Näiden kahden tasapelin jälkeen (ensimmäisestä itselläni on laajahko leikekirja, kun siitä tasurista kirjoiteltiin viikko) pidettiin Joensuun hallia jotenkin ihmeellisenä, kun siellä kyetään jopa hallitsemaan peliä Neuvostoliittoa vastaan. Keväällä 1989 tuli sitten paluu maan pinnalle - pelattiin kolmas Suomi-Neuvostoliitto Joensuussa, ja se päättyi 0-6. Ei kerrassaan mitään palaa siinä matsissa. Muistan kaikki kolme peliä hyvin, kun tapitin päätykatsomossa ne.

Paremmin otsikon aiheeseen: Kenen paita on Carelicumin vitriinissä mallinuken päällä? Kautta kun ei oikein saa selville siitä paidasta, mutta numero on 21, eli olettaisin että olisi "Westin", mutta voi olla joku muukin. Onko jollain tieto tästä?
 
Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Keväällä 1989 tuli sitten paluu maan pinnalle - pelattiin kolmas Suomi-Neuvostoliitto Joensuussa, ja se päättyi 0-6. Ei kerrassaan mitään palaa siinä matsissa. Muistan kaikki kolme peliä hyvin, kun tapitin päätykatsomossa ne.

Tästä seuraava maaottelu Joensuussa oli varmaankin vuonna 1991 Kanadaa vastaan. Urheilutoimittajien kootut sattumukset -kirjassa on mielenkiintoinen tarina tähän liittyen. Kanadan nuori tähti Eric Lindros vedätti urheilutoimittaja Markku Lahtea lupaamalla tälle haastattelua, mutta perumalla sen monta kertaa. Lopulta Lahti soitti Kanadaan Lindrosin isälle, joka saikin sitten Ericin tulemaan koputtamaan Lahden hotellihuoneen ovelle. Silloin Lahti pääsi kostamaan: “Ei kuule poika, nyt mulla ei ole aikaa, nyt on muita hommia”. Haastattelu kuitenkin tehtiin myöhemmin. Lindrosin diivailusta kertoo, että kuuleman mukaan hän olisi myynyt nimmareitaan (Kimmel?) hotellin ulkopuolella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

Saattoi hyvin olla seuraava. Muistan myös, että Mehtimäellä pelattiin jossain noilla korvilla Suomi-Puola, mutten yhtään minä keväänä se oli. Siitäkin kyllä jossain on varmaan lippu tallella.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
@Pecinjsh @DAF

Jääkiekkokirjoihin on listattuna kaikki Suomen maaottelut päivämäärineen, tuloksineen ja ottelupaikkakuntineen. Jos teillä ei ole kirjoja käsillä, niin voin viikonlopun aikana kurkata kaikki pelit.

Tosin tuota Team Canadaa vastaan on aikoinaan pelattu myös B-maaotteluita. Muistelisin, että ainakin silloin kun Kouvolassa pelattiin Kanadaa vastaan joskus kauden 93-94 aikoihin, niin Suomelta oli jäällä B-miehistö. Chris Kontoksen nimmari käytiin silloin pyytämässä, kun oli ainoa pelaaja joukkueesta, jonka Brett Lindroosin lisäksi tunnistettiin lätkäkorteista. Seuraavalla kaudella sitten hoksattiin, että ehkäpä olisi kuitenkin kannattanut pyytää nimmari Paul Kariyalta...
 
Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Minusta on jotenkin jännä ajatella, miten ennen vanhaan hieno tapahtuma on saattanut olla yksittäinen marraskuinen divarin runkosarjan torstain ottelu, kuten oli kärkipeli JoKP - JyP HT 3.11.1983.

3.11.1983 Karjalaisessa Jokipojat kertoo, että istumapaikat on jo myyty, mutta "seisomapaikkoja riittää yllin kyllin". "Viranomaisten luvalla saamme ottaa Jyväskylä-otteluun 5040 katsojaa".

Yleisöä oli sitten lopulta virallisesti 4201. Karjalainen kirjoitti seuraavana päivänä, että ottelun kuitenkin näki melkein 5000 katsojaa. Tuo määrä 4201 oli kenties maksaneet katsojat ja sen päälle oli vielä muut ilmaiseksi kenties vapaalipuilla tms. sisään tulleet (?).

JoKP voitti pelin 5-2 ja siirtyi sarjajohtoon pisteen erolla JyP HT:hen. JoKP:n maalintekijät olivat Kari Järvinen, Hannu Kapanen, Jouni Mustonen, Pekka Räsänen ja Auvo Väänänen. Maalissa Jässille 19 torjuntaa.

Liitteenä ottelun mainos ottelupäivän lehdessä.
 
Liitteet

  • Jo-Jy.pdf
    547,7 KB · kertaa luettu: 428
Viimeksi muokattu:

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Onko Jokipoikien pelaaja koskaan voittanut A-nuorten SM-Liigan pistepörssiä?

-Kyllä on.

Tämä tapahtui kaudella 1977-78, jolloin JoKP A pelasi nuorten SM-sarjassa. Pistepörssin voitti Paavo Nevalainen tehopistein 28 + 25 = 53. Voittomarginaali oli selvä, sillä toiseksi tullut Tapparan Esa Välioja keräsi 45 tehopistettä ja kolmanneksi tullut Kärppien Kari Jalonen 41 tehopistettä.

JoKP A olisi säilynyt suoraan sarjassa ilman karsintoja, mutta seura luopui kustannussyistä A-nuorten SM-sarjapaikasta. Taustalla taisi vaikuttaa sekin, että kakkosdivarin itälohkossa pelanneella edustusjoukkueella oli pulaa pelaajista ja haluttiin saada nuorten SM-sarjassa kokemusta saaneet omat pojat mukaan edariin ja auttamaan seuraa nousemaan 1. divisioonaan. Kaudella 1978-79 Paavo Nevalainen olikin sitten jo edustusjoukkueen paras pistemies, mutta tuolla kaudella JoKP ei vielä noussut ja Nevalainen lähtikin sitten kauden jälkeen SaPKon ykkösdivarijoukkueeseen.

Kaudella 1979-80 JoKP vihdoin onnistui nousemaan 1.divisoonaan ja nousseen joukkueen rungon muodostivat pari kautta aikaisemmin nuorten SM-sarjajoukkueessa olleet pelaajat. Nousukarsinnoissa ratkaisuroolissa oli hyökkäysketju Olavi Karvinen - Harri Sinkko - Jari Kuronen, kaikki A:n SM-sarjajoukkueen entisiä pelaajia.

Linkin takana JoKP:n junnujen Bedford-bussi Helsingissä Fennia-ravintolan edessä, linkki vie Bussidata-fi-sivustolle. Kuva saattaisi hyvinkin olla kaudelta 1977-78. Ei ihme, että oli kallista pelata SM-sarjassa, jos Fenniassa käytiin syömässä ;)
 
Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Liigan sivuilla on tuore hattutempuista kertova juttu, jossa kerrotaan, että Liigan historian aikana vaan kolme pelaajaa on onnistunut tekemään kaksi hattutemppua yhdessä ottelussa. Tämän liippaa läheisesti Joensuuta ja JoKP:tä:
Yksi on Arto Javanainen ja kaksi muuta ovat joensuulaisille kiekkofaneille tutut Lauri Mononen ja Tero Arkiomaa.
Linkki vie Liigan sivuille
 
Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Liigakarsinta Kärppiä vastaan keväällä 1983

Kaudella 1982-83 upouudesta jäähallista vauhtia saanut JoKP sijoittui 1. divisioonan runkosarjassa toiseksi vain pisteen HPK:lle hävinneenä. Kärkikaksikko JoKP ja HPK saivat huilata pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ja joukkueet astuivat mukaan vasta toisella kierroksella. JoKP kukisti toisella pudotuspelikierroksella KalPan otteluvoiton 3-1 ja pääsi näin ollen kauden päätteeksi pelaamaan SM-Liigan karsintoja Oulun Kärppiä vastaan.

Ensimmäisessä karsintaottelussa 27.2.1983 Kärpät oli ylivoimainen musertaen joensuulaiset Oulussa maalein 14-3. Ensimmäinen erä oli vielä tasainen, mutta toisen erän alussa Kärpät lisäsi höyryä ja teki reilussa 3 minuutissa 4 maalia. Peli oli sillä selvä. Ottelun päätyttyä Jokipoikien valmentaja Kai Rosvall totesi, että ensimmäisen kohtaaminen oli "tavallaan tunnusteluretki" ja lupasi JoKP:n pystyvän Joensuussa täysin erilaiseen peliin.

Rosvallin lupaus piti kutinsa, sillä Mehtimäellä 1.3.1983 Jokipojat karvasi kovaa ylhäältä, taisteli irtokiekot itselleen ja pakotti oululaiset tappioon maalein 7-6. Karjalainen kuvasi riemukkaan ottelun tunnelmaa:

"Lähes viisituhantinen yleisö riemuitsi Erkki Huttusen kentällisen tehdessä viisi maalia, huusi Pekka Räsäsen lauottua ratkaisevat 1-0 ja 7-4 ja melkein nauroi epäonniset Kärpät pelin päätteeksi kotimatkalle."

Kolmannessa ottelussa Oulussa Jokipojat jäi taas höyryjyrän alle: lopputulos oli Kärpille 10-1.

Joensuussa 6.3.1983 neljännen ottelun ensimmäisessä erässä vaikutti siltä, että Kärpät jyrää taas selvään voittoon, kun Kärppien maalivahti Ari Hellgrenillä oli töitä vain kahden torjunnan verran ja JoKP:n Tapio Pohtinen joutui torjumaan 12 kertaa. Kärpät sai tehtyä ensimmäisessä erässä kuitenkin vain yhden maalin. Toisen erän lopulla ottelu kuitenkin ihmeellisesti kääntyi Jokipojille: Ajassa 35.38 Jari Hämäläinen tasoitti ottelun Hannu Kapasen ja Erkki Huttusen syötöistä. 44 sekuntia myöhemmin Markku Kyllönen iski Hellgrenin torjuman kiekon verkon perille. Kun vielä Jon Fontas teki ylivoimalla maalin, olivat lukemat 3-1 JoKP:lle toisen erän päätyttyä. Kolmannessa erässä ottelu ratkesi lopullisesti Jari Hämäläisen tekemään 4-1-maaliin. Näin JoKP oli pakottanut kaikkien yllätykseksi Kärpät täyteen viiden ottelun karsintasarjaan.

Ratkaisevassa kohtaamisessa 8.3.1983 JoKP pelasi parhaan ottelunsa Oulussa. Kahden erän jälkeen tilanne oli Kärpille 3-1. Kolmannessa erässä kahden maalin takaa-ajoasemassa JoKP:lla oli vielä pieniä mahdollisuuksia liiganousuun, kun huomioi, että edellinenkin ottelu oli kääntynyt alun vaikeuksien jälkeen Jokipojille. Rosvall siirtyi peluuttamaan vain kahta kenttää hakien pakolla kavennusosumaa. JoKP onnistuikin siirtämään painostuksen oululaisten päätyyn, mutta ajassa 11.20 ottelu ratkesi lopullisesti Kärppien tehtyä 4-1-maaliin. Kärpät sai pitää liigapaikkansa voitettuaan karsintasarjan otteluvoitoin 3-2.

Tuon ajan lehdissä suurimmiksi eroiksi liigajoukkueen ja divarijoukkueen välillä nostettiin liigajoukkueen parempi taklauspeli ("kontaktipeli"), maalien viimeistely ja kovempi hyökkääjien karvauspeli, joka esti JoKP:n avauspeliä. Kärpissä pelasi mm. sellaisia nimiä kuten Arto Ruotanen, Henry Saleva, Hannu Järvenpää, Pekka Tuomisto, Pekka Arbelius, Hannu Aravirta.

Tappiosta huolimatta JoKP:n divisioonapelaajat saattoivat olla ylpeitä taistelustaan. Hannu Kapanen totesi viimeisen pelin jälkeen: "Nyt meidän pitää ensi kesänä vuodattaa pari hikipisaraa enemmän. Paljon eroa ei ole.....Hyvä pojat!"

Helsingin Sanomat ja Karjalainen 28.2.1983
Karjalainen 2.,7. ja 9.3.1983
Jääkiekkokirja 1983-84
 
JoKP4ver

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Nyt kommentoin ikivanhaan, mutta pelattiin kyllä kolmesti. Näiden kahden tasapelin jälkeen (ensimmäisestä itselläni on laajahko leikekirja, kun siitä tasurista kirjoiteltiin viikko) pidettiin Joensuun hallia jotenkin ihmeellisenä, kun siellä kyetään jopa hallitsemaan peliä Neuvostoliittoa vastaan. Keväällä 1989 tuli sitten paluu maan pinnalle - pelattiin kolmas Suomi-Neuvostoliitto Joensuussa, ja se päättyi 0-6. Ei kerrassaan mitään palaa siinä matsissa. Muistan kaikki kolme peliä hyvin, kun tapitin päätykatsomossa ne.

Paremmin otsikon aiheeseen: Kenen paita on Carelicumin vitriinissä mallinuken päällä? Kautta kun ei oikein saa selville siitä paidasta, mutta numero on 21, eli olettaisin että olisi "Westin", mutta voi olla joku muukin. Onko jollain tieto tästä?
Olin paikan päällä tossa 0-6 ottelussa, vajaa 7 vuotiaana jos se kerta oli keväällä -89. Muistan, että söin banaanikarkkeja ja CCCP pyöritti leijonapaidat aivan solmuun. Kaikille jotka laittanu materiaalia tänne, sydämellinen kiitos.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jääkiekkokirjoihin on listattuna kaikki Suomen maaottelut päivämäärineen, tuloksineen ja ottelupaikkakuntineen. Jos teillä ei ole kirjoja käsillä, niin voin viikonlopun aikana kurkata kaikki pelit.

Kukaan ei kysellyt, enkä minäkään muistanut. Mutta tässä listaus A-maaotteluista Mehtimäellä:

9.2.1983 Suomi-Neuvostoliitto 3-3 *
29.12.1984 Suomi-Puola 5-3
1.2.1988 Suomi-Neuvostoliitto 5-5 **
25.3.1989 Suomi-Neuvostoliitto 0-6 ***
15.11.1991 Suomi-Kanada 2-2
10.2.1995 Suomi-Sveitsi 5-2
1.4.1996 Suomi-Venäjä 1-5
10.4.1999 Suomi-Norja 5-2
1.4.2004 Suomi-Venäjä 2-1

* seuraavana päivänä sisuuntuneet itänaapurimme murjoivat Kouvolassa pelatussa pelissä Suomen maalein 3-7
** seuraavana päivänä Kuopiossa tulos 1-4
*** seuraavana päivänä Helsingissä tulos 1-4
 
Emryt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet kotimaiset sarjat
1.4.1996 olin paikalla. Suomen maalin teki Mikko Peltola,ehkä
Sama täällä, ensimmäinen maajoukkuepeli minkä olin livenä näkemässä ja kyllä sen muistaa vielä näin pitkän ajan jälkeen. Muistan kun isäni päivitteli lopputulosta pettymykseksi, itse nuorena optimistina jaksoin iloita Suomen maalista.
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Karjalan Heili kaipaa lisätietoa siitä, onko - kuten huhutaan - Juhani Soila joskus 1990-luvulla luvannut kultaharkon sille, joka tekee JoKP:n seuraavan liigamaalin.

Linkki vie Karjalan Heilin juttuun
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Karjalaisessa Kimmo Tolvanen muistelee Joensuun jääkiekkoilua 1970-luvulla. Viime vuosiltahan Tolvanen tunnetaan Jokipoikien tukijana PKS:llä.
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tuosta kun OJ:tä huhutaan Mikkeliin tuli mieleen Esa Tikkanen Jokipojissa kaudella 10-11. Jarkko Immonen muisteli myöhemmin Karjalaisessa:

”Emme saaneet syöttää laidasta keskelle vaan eteenpäin edettiin pelkästään saman laidan kautta. Kun vastustajat tajusivat, miten pelaamme, niin heillä saattoi odottaa jopa neljä pelaajaa samassa laidassa. Olihan se ihan kauheaa, Immonen kertaa. Tikkanen kritisoi mediassa, ettei joukkueen pelaajien kunto riittänyt. Hän peluutti vanhan ajan tyyliin kolmea ketjua ja välillä kahta pakkiparia. Pelasin silloin urani isoimmat minuutit. Luisteluvoima alkoi jo hieman kärsimään, kun saatoin pelata puoli tuntia pelissä.”
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Karjalaisessa juttu 70-vuotta täyttävästä Hannu Kapasesta.

Kaudelle 1980-81 Kapanen siirtyi HIFK:sta JoKP:hen. JoKP maksoi divarissa kovempaa palkkaa kuin HIFK liigassa. Kapanen oli sentään HIFK:n 1980 mestaruusjoukkueen toiseksi paras pistemies ja koko liigan paras tehopelaaja (+43).
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tuli 5 vuotta täyteen siitä, kun JoKP edellisen kerran sai mitalin eli pronssia. Siitä joukkueesta jäljellä on vain Oula Uski, toki hänkin kävi välillä muualla.

Viime vuonna oltiin myös kolmansia runkosarjan perusteella, mutta viime vuonna ei kuitenkaan varsinaisesti jaettu mitaleita. Mutta jääkiekkokirjan 2021 historiataulukkoon (sivu 201) on kuitenkin merkitty, että Jokipojat oli 3. vuonna 2020 ja se sitten myös jää näin tilastokirjoihin Ikuisiksi ajoiksi.

Loppuotteluissa ollaan oltu 2009, 2010 ja 2012.

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tietokilpailukysymys: Milloin Rostislav Vlach teki ensimmäisen maalinsa Mehtimäen jäähallissa? Siis ihan virallisessa ottelussa, ei ole mikään kompakysymys.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tietokilpailukysymys: Milloin Rostislav Vlach teki ensimmäisen maalinsa Mehtimäen jäähallissa? Siis ihan virallisessa ottelussa, ei ole mikään kompakysymys.

Jos tämä kuitenkin olisi sellainen kompa, että Tshekkoslovakian nuorten tai poikien maajoukkue on käynyt pelaamassa maaottelun Joensuussa ja Vlach on ollut tuossa joukkueessa mukana? Suomi-Tshekkoslovakia A-maaottelua ei taidettu koskaan Joensuussa pelata.
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jos tämä kuitenkin olisi sellainen kompa, että Tshekkoslovakian nuorten tai poikien maajoukkue on käynyt pelaamassa maaottelun Joensuussa ja Vlach on ollut tuossa joukkueessa mukana? Suomi-Tshekkoslovakia A-maaottelua ei taidettu koskaan Joensuussa pelata.
Olet jäljillä. Oikea vastaus on, että 13.12.1982 Tsekkoslovakian B-maajoukkue pelasi Sisu-teamia vastaan Joensuussa. Ottelussa Vlach teki maalin. Lopputulos 4-3 Suomelle. Samaan aikaan muuten A-maajoukkueet kohtasivat Kouvolassa. Sekin meni 4-3.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tänään Arto Timonen ja Jouko Vuolle YLE ykkösellä lähetettävässä sarjassa Kiveen hakatut muistelivat Lauri Monosen elämää ja uraa. Jos kiinnostaa niin YLE Areenasta löytyy.
 
Karra

Jäsen
Muistaako joku mikä venäläisten invaasio Jokipoikiin oli 98-99? Peräti 6 venäläistä pelas tuolla kaudella Jokipojissa ja lisäks 2 itäblokin latvialaista peluria? Oon sitä ikäluokkaa et olin aika nuori enkä ihan saa kiinni mikä tossa kaudessa oli erikoista

Sit seuraavalla kaudellahan Vladimir Adrejev asteli jäälle ja jälki oli kaunista ja tuhosaa! Vladimir tais käydä erätauoilla aina Malboroa vetämässä hallin kulmilla ja lopuks tais sydän pettää suht nuorena

Muutenkii nuo ajat on miulle niitä "kulta-aikoja" kun itekkin pelasi ja Jokipojat rupes viemään sydäntä. Kurki oli alakerran isäntänä Nevalaisen kanssa, Igor Bondarevs piti officea viivalla, Ahtonen oli nouseva lupaus ja Huohvanainen oli Miikka Salomäen tapanen tykinkuula

Hyvin on myös jääny mieleen ku aina muiden penskojen kaa mentiin äkkii pelin jälkeen sisään/ulosmeno oven yläpuolelle ja kinuttiin pelaajilta mailoja. Ja ai että mikä fiilis oli kun sai mailan! Ja mikä taistelu siitä oli muiden kaa.

Ps. vieläkin on Kurjen ja Pölläsen maila varastossa ;)
 
  • 20221206_194812.jpg
    20221206_194812.jpg
    788,9 KB · kertaa luettu: 113

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Olihan noita, 5 venäläistä ja 2 lättiläistä. Tässä varmaan sainkin samalla vastauksen siihen pohtimaani asiaan, että milloin on viimeksi ollut näin paljon ulkkareita. Tällä kaudella on 5 kpl ja kaikki ovatkin samalla tulosyksikön äijiä.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Kauden mittaan taisi "ylimääräiset" venäläiset tippua pois. Jäi itselle myös pathaiten mieleen nämä mainitut Andrejev ja Bondarevs. Taisi nykyäänkin taustoilla vaikuttava Vesa Pelkonen järjestää noita vahvistuksia silloin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös