Ryan Zapolski Jokereiden maalinsuulle

  • 83 607
  • 300

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Samaa mieltä, mutta sanoisin että osasyy vain oli Zapon sulaminen. Pleijareissa toki tarvittaisiin ryöstöihin pystyvä maalivahti, eikä näistä Jokeri maalivahdeista sellaiseen ole.

Ihan omaan paskaan tehokkuuteen ja hyörimiseen ja pyörimiseen tää kaatui. Niinkuin suurinosa Dynamoa vastaan pelatuista matseista.
EIkä siellä nyt tarvitse mitään ryöstöjä välttämättä ottaa (vaikka niitäkin saa tulla). Ihan peruspelikin olisi kiva ylläri.
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Surullinen oli Zapolskin peli, varsinkin kun voittoon olisi riittänyt keskinkertainenkin suoritus. Eihän ne sinänsä helppoja maaleja olleet, mutta voittavalle veskalle muutama pahakin veto jää tuurilla. Toisessa päässä Yeremenko otti osan taidolla, osan tuurilla. Toki maalintekotehoa täytyy saada lisää, mutta tänään hävittiin veskareiden taistelu aivan liian selvästi.

Jep, surullistahan tuo nimenomaan on. Vähän tulee mieleen klassinen tarina nyrkkeilijästä joka olisi vähän liian vanha ja hidastunut ja ottanut liian monta iskua, mutta joutuu kuitenkin kiipeämään rahasta tai muusta syystä kehään ja seurauksena on joutua päärynäsäkin asemaan. Surullista katsottavaa kun liike on sekavan näköistä ja ylipelaavaa eikä kiekkoja vain näe, ja pää painuu kun tietää että helppoja menee. Zapon matsi oli hävitty jo ennen peliä, sen näki kehonkielestäkin. Sama fiilis oli mielestäni viime kevään ratkaisevassa ZSKA-matsissa.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Paljon oon Ryania puolustellut tällä kaudella, mutta kyllä joudun myöntämään ettei tästä mitään tunnu tulevan. Hankala se toki on noin avoimen puolustuksen takana pelata, mutta kyllä toinen veskamme pelaa ihan kelvollisesti kuitenkin yleensä.

Molemmille osapuolille parempi, jos homma jatkuu muualla. Kotimaista, mielellään 188-200 cm -osastoa sisään, vaikka tuleekin maksamaan ison osan ensi vuoden budjetista.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Iso pyörä pyörii ja Zapolskin soppari on purettu.

Kiitos vuosista Jokereissa. Parhaana muistona nollaputki ja voittoputki, jonka aikana Zapo oli jumalasta seuraava.

Uutta matoa koukkuun ja Niemeä maalille!
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Tsemppiä jatkoon! Zapo oli parhaimmillaan, kun sai pelata paljon. Ei pysy selkeästikään tatsi päällä, jos on tandemi. Parhaat muistot voittoputkessa ja nollapeliputkessa, jolloin nykyinen soppari oli mahtava asia.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Harmillista, ettei kyennyt pelaamaan huipputasollaan koskaan koko kautta. Taitoa on, mutta ote herpaantui turhan paljon kun pelasi vähemmän.

Hieno mies kuitenkin kyseessä ja huippuveskari ihan mihin tahansa muuhun euroopan sarjaan. Jokaisen veskaria vailla olevan liigajoukkueen kuuluisi olla hänen perässään. Kaikkea hyvää jatkoon.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Zapon tilanne sinällään sääli, parhaimmillaan äärimmäisen kova kassari ja haastatteluissa ollut äärimmäisen sympaattisen oloinen. Plus, se parta oli legendaarinen.
Mutta fakta on ettei viimekausi mennyt ollenkaan niinkuin piti. Liekö Cska-sarjan kutospeli rikkonut jotain henkisellä tasolla mutta Zapo oli sen jälkeen varjo itsestään.

Ei siinä. Mielelläni näkisin miehen onnistuvan keräämään itsensä vaikka Liigassa.

Thank You Ryan.
 

Gemondo

Jäsen
Vaikka Zapolski oli parhaimmillaan aivan maaginen, osoituksena mm. tuo historiallisen pitkä nollaputki, jää hänestä päällimmäisenä mieleen kuitenkin tuo loppuaikansa katastrofi.

Täsmälleen sama tarina kuin Kilpeläisellä Jokereissa.
 

hashomer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sharks, Rishon Devils & Rishon Legion
Aivan mahtava uutinen!

Nyt odottamaan vaan sitä ykkösveskan sopparia, oli sitten Niemi tai joku muu.

Myös hyvä, ettei toimisto epäröi sopimusten purussa, kun tarve vaatii...
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Sympaattinen pelaaja, mutta ei onnistunut vakiinnuttamaan tasoaan KHL:n huipulla. Viime syksynä alkanut syöksykierre peliesityksissä tuskin olisi muuttunut enää parempaan suuntaan, joten sopimuksen purku paras ratkaisu kummallekin osapuolelle. Kaikesta huolimatta Thanks Ryan!
 

SatanicBunny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Narrin paluu
Vaikka Zapolski oli parhaimmillaan aivan maaginen, osoituksena mm. tuo historiallisen pitkä nollaputki, jää hänestä päällimmäisenä mieleen kuitenkin tuo loppuaikansa katastrofi.

Täsmälleen sama tarina kuin Kilpeläisellä Jokereissa.

Juuri näin. Jokereiden maalivahtiscouttaus on toiminutkin hyvin siinä mielessä, että taitavia ukkoja on tolppien väliin saatu, mutta ongelmaksi on muodostunut juuri toi henkinen paineensietokyky.

Niemi ois tällä saralla aivan unelmahankinta, koska siinä on mies, jonka päätä ei palele.

I want to believe.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Ainoa jännitettävä asia Zapon potkuissa oli se, koska hommalle saataisiin vahvistus. Eiköhän se ollut viimeistään pleijarien ja Marjamäen kauden jälkeisten analyysien jälkeen tyystin selvä, että mitään saumoja jatkoon ei ollut. Ja ihan rehellisesti sanoen, tämä oli paras ratkaisu. Viime kauden ja varsinkin viimeiset 3-4 kuukautta kaudesta olivat niin järkyttävää aikaa, että ihan jo sääliksi kävi.

Mikähän helvetti siinä oikein oli, että taso suorastaan romahti? Jos henkisellä puolella oli jotain, niin Jokerit voisi miettiä vahvistuksia tälle saralle. Joku psykologin koulutuksen saanut ja urheilusta tietävä juttukaveri kenties? Jos taas fyysisesti ei ollut kondiksessa, niin peluutuksesta lampaanperse. Jotain tuossa on pakko olla tapahtunut, kun nollaenkat tehnyt jätkä muuttuu noinkin nopeasti hyväksi kandidaatiksi huonoimmaksi tällä vuosikymmenellä Jokerien paitaa pitänyttä veskaria mietittäessä.
 

Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Kaikkea hyvää Ryanille jatkoon ja toivottavasti koppi tarttuu taas seuraavassa osoitteessa!

Miehestä jäi vähän sellainen kuva, että pelaa hyvällä tasolla vain olleessaan selkeä ykkönen. Ekalla kaudella ei Heleniuksesta paljoa kilpailijaksi ollut ja Zapo pelasi paljon. Runkosarja ihan mukiin menevä ja pleijareissa veti muistaakseni aika kovalla tasolla Tsska-sarjassa. Tokalla kaudella tuli nollapeliennätystä ja käsittämätön voittoputki, jolloin jo kelailin, että ens kaudella kutsuu ehkä jopa änäri. Rämön tervehdyttyä ja voittoputken ollessa historiaa taso laski ja pleijareissa sitten se selkäranka tais katketa, kun Karri veti aivan jäätävällä tasolla. Tällä kaudella sitten ihan hyvin veteli alkuun, mutta sitten tais palautua edellisen kevään ratkaiseva Tsska-peli mieleen, eikä siitä enää noustu. Kyllähän näytönpaikkaa tarjottiin yllin kyllin ja vielä startti pleijareissa, mutta ei vaan lähtenyt. Harmi, että päätty näin! Symppis kaveri ja parhaimmillaan loistava!
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen edelleen sitä mieltä että jotain kummaa tapahtui kenttäpelissä että Zapolskin taso laski niin rajusti. Epäilen kenttäpeliä jonkin henkilökohtaisen syyn sijasta siksi että myös Kalnins romahti.
 
Olen edelleen sitä mieltä että jotain kummaa tapahtui kenttäpelissä että Zapolskin taso laski niin rajusti. Epäilen kenttäpeliä jonkin henkilökohtaisen syyn sijasta siksi että myös Kalnins romahti.
Jokainen joka katsoi pelejä, näki että kyseessä oli joukkueen sitoutumattomuus tiiviiseen viisikkopeliin. Pelitavassa jossa hyökätään koko viisikon voimin on se ongelma, että pitäisi haluta myös puolustaa. Nyt kävi kylmät, ja helppo osoittaa sormella maalivahteja. Bussin allehan ne jäivät, ja sinne heidät heitti pelaajat ja valmentajat. Olkoonkin että maalivahtien taso ei ollut riittävä menestymiseen KHL:n pudotuspeleissä muutenkaan.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Zapo siirtyy EBEL-liigaan Vienna Capitalsin riveihin. Ihan hyvä päätös hakea itseluottamusta heikohkosta sarjasta. Tiedä sitten, oliko muualla kysyntää.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Hyvä ja odotettu päätös lähteä/joutua paikkaan, jossa paineita on vähemmän ja kiekot helpompia napsia. Paljon P-amerikkalaisia rosterissa ja kaupunkikin on aivan mahtava, joten ei tuo ihan paska mesta taida olla harjoittaa ammattiaan.

Joukkueen toisena veskana on muutaman kauden SHL:ssä kelpo tilastoilla torjunut Starkbaum, joten mikään itsestäänselvyys Zapon ykkösviitta ei pitäisi olla. Toivottavasti kuitenkin löytää pelinsä tuolta ja Elite rupeaa kertomaan torjuntaprosentiksi sen 89% sijaan 93% lukemia kauden mittaan.

Hauskana yksityiskohtana silmiin osui joukkueen #12 sukunimeltään Stretch. Vieläpä rightin mailan hyökkääjä tietenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Hyvä ja odotettu päätös lähteä/joutua paikkaan, jossa paineita on vähemmän ja kiekot helpompia napsia. Paljon p-Amerikkalaisia rosterissa ja kaupunkikin on aivan mahtava, joten ei tuo ihan paska mesta taida olla harjoittaa ammattiaan.

Joukkueen toisena veskana on muutaman kauden SHL:ssä kelpo tilastoilla torjunut Starkbaum, joten mikään itsestäänselvyys Zapon ykkösviitta ei pitäisi olla. Toivottavasti kuitenkin löytää pelinsä tuolta ja Elite rupeaa kertomaan torjuntaprosentiksi sen 89% sijaan 93% lukemia kauden mittaan.

Hauskana yksityiskohtana silmiin osui joukkueen #12 sukunimeltään Stretch. Vieläpä rightin mailan hyökkääjä tietenkin.

Zapo kuulemma lähtökohtaisesti kakkosena.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Zapo kuulemma lähtökohtaisesti kakkosena.

Starkbaum on uraansa jäähdyttelevä veskari, joka oli viime kaudella Lamoreauxille selkeä kakkonen. Ok-tason veskari EBELiin. Se, että viimeiset kolme kautta KHL:ssä torjunut Zapolski olisi Capitalsissa lähtökohtaisesti kakkosveskari on aivan täysin höpöhöpö -puhetta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Starkbaum on uraansa jäähdyttelevä veskari, joka oli viime kaudella Lamoreauxille selkeä kakkonen. Ok-tason veskari EBELiin. Se, että viimeiset kolme kautta KHL:ssä torjunut Zapolski olisi Capitalsissa lähtökohtaisesti kakkosveskari on aivan täysin höpöhöpö -puhetta.

No näin valmentaja sanoi. Mene siinä sitten töistä väittämään. Outona pidin kommenttia toki.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
No näin valmentaja sanoi. Mene siinä sitten töistä väittämään. Outona pidin kommenttia toki.

Er ist ein hervorragender Goalie und wird uns auf der Torhüter-Position, gemeinsam mit Bernhard Starkbaum, die nötige und verlässliche Sicherheit geben.

"Hän on erinomainen maalivahti, joka luo meille turvallisen ja luotettavan maalivahtipakan yhdessä Bernhard Starkbaumin kanssa."

Tuossa päävalmentaja Cameronin kommentit käännettynä. Toisena äidinkielenä saksaa puhvana uskallan sanoa, että missään haastattelussa Cameron ei verkkosivuilla Zaposta kakkosveskarina puhunut.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös