Veikkaus – tehoton monopoli vai yhteiskunnan etu?

  • 88 840
  • 631
Suosikkijoukkue
TPS
Manner-Suomessa on rahapelien yksinoikeusjärjestelmä. Netin ulkopuolella rahapelejä saa tarjota ainoastaan Veikkaus oy.

Rahapelijärjestelmä on pitkään nauttinut Suomessa vankkaa kannatusta erityisesti sen vuoksi, että rahapelijärjestelmä ohjaa varat takaisin niin sanotusti yhteiseen hyvään. Tätä voi pitää yhteiskunnan etuna. Oman näkemykseni mukaan Suomessa ollaan onnistuttu kohtalaisesti korruption kitkemisessä ja pelaamisen hallinnan välineistön tarjoamisessa. Veikkauksen pelejä pelatessa voi luottaa siihen, että voitot tulevat tilille ja netissä pelatessa on pakko asettaa rajat pelaamiselle.

Kansalaiskeskustelu Veikkauksen yksinoikeusjärjestelmän tiimoilta on kuitenkin alati voimistuvaa. Viimeisimpiä käänteitä ovat Ruotsin siirtyminen lisenssijärjestelmään verkkopelien osalta ja kansalaisaloite rahapeliautomaattien poistamiseksi pelisalien ulkopuolelta. Veikkaus on saanut viime vuosien aikana lokaa niskaan monesta aiheesta. Näitä ovat muun muassa aggressiivinen markkinointi, rahapeliautomaattien sijoittaminen sosiekonomisesti haavoittuville alueille ja ikärajavalvonnan epäonnistuminen. Toisaalta myös uudistuksia vastuullisuuden nimissä ollaan toteuttamassa, kun pelaajien pakollinen tunnistautuminen kaupoissa ja huoltoasemilla alkaa vuonna 2022.

Uskoakseni monelle Jatkoajassa Veikkaus on erityisesti huonoja palautusprosentteja. Henkilökohtaisesti pidän kiinnostavana ristiriitoja monopolijärjestelmässä. Rahapelien monopolijärjestelmää perustellaan julkisissa asiakirjoissa erityisesti pelihaittojen kitkemisellä. Samalla suomalaiset häviävät keskimäärin kolmanneksi eniten maailmassa rahapeleihin ja peliautomaattien sijoittelu on kansainvälisesti tarkasteltuna poikkeuksellista. Tärkeänä pitäisin myös työntekijöiden kannusteita. Myyntikilpailut ja yrityksen tulokseen perustuvat palkkiot luovat todennäköisesti insentiivin ennemminkin myynnin kasvattamiseen kuin vastuullisuuden parantamiseen.

Taloustieteen näkökulmasta oma lukunsa on rahapelivarojen korvamerkitseminen edunsaajajärjestöille. Eikö rahapelivaroihin voisi suhtautua, kuten mihin tahansa verovaroihin, jolloin rahapelivarat käytettäisiin joustavasti hyödyllisiin tarkoituksiin? Lisäksi resursseja kulutetaan turhaan, jos edunsaajajärjestöt kilpailevat peliongelmaisten luomasta ylijäämästä.

Veikkauksen rahapelimonopolia perustellaan pelihaittojen kitkemisellä, mutta samaan tavoitteeseen voisi päästä jopa tiukan valvonnan alla toimiva yksityinen monopoli tai globaalisti yleisempi vaihtoehto eli lisenssijärjestelmä. Monopolin perustelut ovat tyypillisesti eri asia kuin sääntelyn perustelut. Vastuullista rahapelijärjestelmää voisi edesauttaa ainakin rahapelivarojen käsitteleminen tavallisina verovaroina, jolloin kansalaisjärjetöjen voimakas lobbaus hiljenisi. Tärkeisiin asioihin löytyisi luulutavasti rahoitusta myös verovarojen kautta, Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry saattaisi jäädä vähemmälle kuin nykyisin.

Mitä mieltä sinä olet? Onko rahapelimonopoli lopulta oiva keino pitää rahat Suomen sisällä vai onko kyseessä innovaatio helvetistä?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nykyään pitää olla osoite Suomessa, että saa pelata raveja. Näin ei ollut Fintoton aikana, mihinkähän suuntaan tässä mentiin.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ideologian tasolla vastustan monopoleja: mieluummin vahvasti reguloitu vapaa markkina, kuin korruptioherkkä monopolijärjestelmä. En kuitenkaan jaksaisi valittaa Veikkauksen monopolista, jos se aidosti ehkäisisi pelaamisen haittoja. Aggressiivinen mainonta ja peliautomaattien sijoittelu sekä tilastot ongelmapelaajista kielivät kuitenkin siitä, että monopolijärjestelmä ei oikeasti toimi.

Markkinat auki, peliautomaatit pois muualta kuin pelisaleista, markkinointikielto ja lisenssin ehdoksi tietty prosentti liikevaihdosta pelihaittojen ehkäisyyn.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Tuo peliautomaattien sijoitteluhan itselleni se suurin mörkö on tässä. Jos tuolla ei ole tarkoitus kerätä mahdollisimman paljon rahaa kansalta pois uhkapelin muodossa niin millä sitten. En ole nähnyt missään muualla tälläistä kuin Nevadan osavaltiossa Yhdysvalloissa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tuo peliautomaattien sijoitteluhan itselleni se suurin mörkö on tässä. Jos tuolla ei ole tarkoitus kerätä mahdollisimman paljon rahaa kansalta pois uhkapelin muodossa niin millä sitten. En ole nähnyt missään muualla tälläistä kuin Nevadan osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Periaatteessahan kukaan ei väitäkään, että ei olisi. Asia kiemurrellaan sillä lailla, että masiinat sijoitellaan paikkoihin missä niillä on kysyntää. Tottahan tuokin, mutta lopputulos on se, että ne on juurikin siellä missä niiden ei pitäisi olla.

Ei Westendissä tai Eirassa ole samaa määrää automaatteja, koska rikkaat ei niitä pelaa.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ideologian tasolla vastustan monopoleja: mieluummin vahvasti reguloitu vapaa markkina, kuin korruptioherkkä monopolijärjestelmä. En kuitenkaan jaksaisi valittaa Veikkauksen monopolista, jos se aidosti ehkäisisi pelaamisen haittoja. Aggressiivinen mainonta ja peliautomaattien sijoittelu sekä tilastot ongelmapelaajista kielivät kuitenkin siitä, että monopolijärjestelmä ei oikeasti toimi.

Pelaamisen haittojen ehkäisy on se tekosyy, millä monopoli perustellaan EU:lle. Käytännössä Veikkaus ei tee sen suhteen mitään sellaista, mitä ulkomaiset pelintarjoajat eivät tekisi. Markettipelien pakollista tunnistautumista vastaankin Veikkaus taisteli loppuun asti. Ongelmallisin asia on tietenkin tuo rahanjako. Veroluonteista tuloa jaetaan hyvä veli-verkostossa hämärin perustein ja Veikkauksen ympäriltä löytyy koko yhteiskunnan pahin rakenteellinen korruptiopesäke, jota kirkkain silmin perustellaan yhteisellä hyvällä. Joku Nuorisosäätiö oli vaan jäävuoren huippu.

Ainut etu monopolista on tuolta aivan poskettomalta mainostyrkytykseltä säästyminen.
 
Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tämä on kanssa erittäin ristiriitainen asia meidän maassa. Periaatteessa tämäkin on kansallinen eroavaisuus hyvässä ja pahassa, mitä muissa maissa ei ole. On ihanaa silloin tällöin mennä pubiin, ja ottaa iso tuoppi ja astella pelikoneen ääreen. Tulee neloset ruutuun hienoin äänitehostein ruutuun, sekunnin hämmästyy, ja sitten kehon läpi virtaa käsittämätön hyvänolon tunne. Aika katoaa, tässä voi istua vaikka koko päivän. 100€ otan ulos, niin baarilaskusta tulee aika pieni, kun voitot laskee mukaan.

Mutta aina tarina ei ole näin iloinen. Joku työntää seteliä koneeseen peräjälkeen ja poistuu tyhjä katse silmissään ulos. Voitolle näistä koneista ei jää koskaan. Yhtenä aikana tulee paljon, toisena ei anna edes ymmärtää. Pystyn myös allekirjoittamaan väitteen peliautomaattien sijoittelusta strategisesti. Lähikaupungissa Forssassa taannoin julkistettiin pelaamisen olevan kaikkein vilkkainta Kanta-Hämeessä.

Pitäisikö pelaaminen sallia ainoastaan tunnistautumisella? Lisäksi ehdottaisin kaikille vakioita tappiorajaa. Mutta kun ajattelee kaikki nämä vaikeat asiat yhteen, niin tämäkin on erilaista kansallista erikoisuutta.

...Voi vittu.. Kuningasvärisuora!!!
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Voitolle näistä koneista ei jää koskaan.

Tämä on se asia mikä pitäisi saada peruskoulun opetussuunnitelmaan. Mikä siellä matematiikan tunnilla on niin vaikeaa kertoa tätä. Kone on suunniteltu siten, että siitä ei voi voitolle jäädä.

Viihdettä voidaan ja pitää sallia ja pääsyliput maksaa, mutta ei näillä keinoin jossain ruokakaupassa missä pitää käydä usein. Las Vegasiin taas voi mennä lomalle ja käy miten käy.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Joo eipä tuo ole ollenkaan huono idea, jos jo ala-asteen ikäisille kerrotaan systemaattisesti, että kun pelaat vaikka noin 0,90% (tai 0,00%-0,99%, ei merkitystä) konetta vastaan, niin tulet jäämään tappiolle lopulta paljon pelatessasi. Pelasit sitten mitä pelimuotoa tai millä "kynsi-/sorminaputus-tekniikalla" tahansa.

Nuo automaatit pitäisi saada pois yleisistä tiloista. Täyspotteihin/Potteihin kaikki, niin loppuu myös se, että alaikäisenä oppii niitä pelaamaan. Sen jälkeen pelaaminen saattaa sitten jatkua vähän liikaakin. Toki niissä on 18v ikäraja, mutta hyvin harvoin koneita oikeasti valvotaan tarpeeksi. Olen ainoastaan arviolta 3-5 kertaa näiden vuosikymmenien aikana nähnyt sen, että oikeasti joku alaikäinen ohjataan koneelta pois.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tohon edelliseen vielä hieman jatkoa...
Eli olen kyllä ihan tyytyväinen siitä, että rahapelimonopolia ja Veikkauksen toimia tarkkaillaan ja oudosta menosta/mainonnasta ilmoitetaan. Se muutaman vuoden takainen arpojen ym. tyrkyttäminen kauppojen kassoilla oli kyllä aika uskomatonta, ja sille onneksi pistettiin stoppi. Nyt tuolla ns. piiloaggressiivisella Kenomainonnalla pyrittiin samaan jokapäiväisyyteen pelaamisessa, mutta siihen ollaan puuttumassa nyt ajoissa.

Suomessa joitain asioita säädellän kyllä vähän liiaksi, mutta rahapeleihin ja kaikenmaailman pikavippien sairaisiin korkoihin pitääkin puuttua. Se ei ole holhoamista, vaan toimenpiteitä siihen, ettei täysin villitsi muutu ja lapasesta lähde tuo homma.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ottaen huomioon että Veikkauksen ainoa strategia on saada lisää peliriippuvaisia ja rahanjako eri "hyväntekeväisyyskohteisiin" on aika epämääräistä niin ihmeen kauan tuolle järjestelmälle on kansan hyväksyntä saatu. Ehkä ainoa iso hyöty tästä on että nyt pelaaminen casinoilla ulkomaalaisille sivuille ei ole mitenkään rajattu joten voi vapaasti pelata jos tulisi lisenssijärjestelmä niin pelaaminen hankaloittuisi ja voisi jäädä välistä.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomessa joitain asioita säädellän kyllä vähän liiaksi, mutta rahapeleihin ja kaikenmaailman pikavippien sairaisiin korkoihin pitääkin puuttua. Se ei ole holhoamista, vaan toimenpiteitä siihen, ettei täysin villitsi muutu ja lapasesta lähde tuo homma.

Monopolin ei tarvitsisi koskea kaikkea pelaamista. Vain sitä haitallisinta osaa. Pelimonopolin kattaessa kaiken rahapelaamisen se luonnollisesti näyttäytyy holhoamisena tavalliselle harrastepelaajalle.

Jos käytetään esim miten Veikkaus itse jaottelee pelit kolmeen kategoriaan:
1. Haaveilupelit (37,8%), lotto, EJP, jokeri jne.
2. Jännityspelit (36,9%), kolikkoautomaatit, raaputusarvat jne
3. Harrastuspelit (25,3%), vedonlyönti, toto, pöytäpelit, pokeri yms.

Näistä tuo kakkoskohta on se ylivoimaisesti suurinta haittaa aiheuttava. Marketit ovat yksikätisiä täynnä ja raaputusarpoja saa Lidliä lukuunottamatta joka kaupasta. Markettien raha-automaattipeleihin hävitään vuosittain 840 miljoonaa euroa.

Vedonlyönnin, pokerin ja fyysisten kasinopöytäpelien osalta monopolin voisi purkaa välittömästi. Samaa mielestäni voisi harkita myös lottopelien osalta. Jonkinlainen säännelty lisenssijärjestelmä olisi toki ihan perusteltu luotettavuuden, valvonnan ja kuluttajansuojan vuoksi.
 
nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Rahapelijärjestelmä on pitkään nauttinut Suomessa vankkaa kannatusta erityisesti sen vuoksi, että rahapelijärjestelmä ohjaa varat takaisin niin sanotusti yhteiseen hyvään.

Painottaisin sanaparia niin sanotusti. Vuoden 2015 avustuksia tutkiessa esim. 110 miljoonan tulonsiirto Kirkkohallitukselle tai kymmenien miljoonien lahjaraha kepulaiseen lomailutoimintaan eivät vastaa omia kriteerejäni "yhteisestä hyvästä".

Toki Veikkauksen rahakone lahjoittaa osan rahasta ihan oikeastikin jaloihin tarkoituksiin, mutta nythän toimintaperiaate on suunnilleen tämä:

1. Ensin revitään Veikkauksen 1,1 miljardin liikevoitto mummojen ja rahapeliongelmaisten selkänahasta
2. Annetaan 30% Kirkkohallitukselle, 20% kepun lomailijoille ja 20% urheilupomoille.
3. Lopulta "yhteiset hyvät" saavat kakusta vain muruset.

Selvää on, että uhkapelihaitat eivät häviä mihinkään niin kauan kuin pelataan rahasta. Tämä asia on ja pysyy ja täytyy vain hyväksyä.

Monopolin purkamisella poistuisi kuitenkin sairas naimakauppa jossa rahapelin tarjoaja vastaa samalla uhkapelihaittojen ehkäisystä.

Lisäksi lisenssijärjestelmä toisi verorahat normaaliin kiertoon, jossa rahan jakaminen on sentään läpinäkyvää ja normaalin poliittisen päätösprosessin piirissä.

Asiaa on tutkittu aivan riittävästi jotta voidaan todeta rahapelimonopoliasian olevan poliittinen takalukko. Yhdelläkään puolueella ei ole motivaatiota tehdä asialle mitään, vaikka tietävät sen olevan väärin.

EU:n pitäisi pakottaa Veikkaus nurin.

edit: rahapelaaminen ja laki
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Samaa mielestäni voisi harkita myös lottopelien osalta. Jonkinlainen säännelty lisenssijärjestelmä olisi toki ihan perusteltu luotettavuuden, valvonnan ja kuluttajansuojan vuoksi.

Lottoahan ei toki tarvitse eikä pidä lopettaa. Se pitäisi tehdä jollain konstilla, että ne heikoimmassa asemassa olevat ymmärtäisivät kuinka pelaamalla täyden kupongin verrattuna siihen yhteen riviin häviät paljon rahaa. Se satakertainen voittotodennäköisyys on silti lähellä nollaa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Monopolin ei tarvitsisi koskea kaikkea pelaamista. Vain sitä haitallisinta osaa. Pelimonopolin kattaessa kaiken rahapelaamisen se luonnollisesti näyttäytyy holhoamisena tavalliselle harrastepelaajalle.

Jos käytetään esim miten Veikkaus itse jaottelee pelit kolmeen kategoriaan:
1. Haaveilupelit (37,8%), lotto, EJP, jokeri jne.
2. Jännityspelit (36,9%), kolikkoautomaatit, raaputusarvat jne
3. Harrastuspelit (25,3%), vedonlyönti, toto, pöytäpelit, pokeri yms.

Näistä tuo kakkoskohta on se ylivoimaisesti suurinta haittaa aiheuttava. Marketit ovat yksikätisiä täynnä ja raaputusarpoja saa Lidliä lukuunottamatta joka kaupasta. Markettien raha-automaattipeleihin hävitään vuosittain 840 miljoonaa euroa.

Vedonlyönnin, pokerin ja fyysisten kasinopöytäpelien osalta monopolin voisi purkaa välittömästi. Samaa mielestäni voisi harkita myös lottopelien osalta. Jonkinlainen säännelty lisenssijärjestelmä olisi toki ihan perusteltu luotettavuuden, valvonnan ja kuluttajansuojan vuoksi.

En tietenkään tyrmää ideaa, mutta mutta...

Kenen annettaisiin sitten tulla mukaan 1 ja 3 kohtiin. Jos ihan täysin vapautettaisiin, niin valvonta olisi todella vaikeaa. Sitten täällä pysyisi peliongelmat kyllä, mutta voitot lipuisivat ulkomaille tai yksityisille firmoille. Lisäksi laadunvalvonnan ongelmat itse peleihin liittyen esim.pöytäpeleissä.

Eli monta epäkohtaa tulee kyllä mieleen, jos pelimaailman monopolia puretaan 1 ja 3 kohdissa, vaikka siis tuo 2 jäisikin monopoliksi Veikkaukselle/RAY:lle.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Selvää on, että uhkapelihaitat eivät häviä mihinkään niin kauan kuin rahapelaaminen on laillista. Tämä asia on ja pysyy ja täytyy vain hyväksyä.

Tähän pitää ohi mennen todeta, että uhkapelaaminenhan ei lopu koskaan riippumatta mitä laki sanoo.

On aivan uskomatonta kuinka tälläkin palstalla on käyttäjienvälisiä vedonlyöntejä, vaikka ne on laittomia.
 
nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Tähän pitää ohi mennen todeta, että uhkapelaaminenhan ei lopu koskaan riippumatta mitä laki sanoo.
Hyvä nosto. Ajatus ja näppäimet vetivät epäsynkroonissa tässä. Piti tosiaan kirjoittaa, että niin kauan kuin on rahapelejä, on ongelmia. Ja jos kaikesta rahapelaamisesta tehdään laitonta, niin silloin niitä ongelmia vasta tuleekin!
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jos nyt edes lopettaisivat aggressiivisen mainonnan ja maksimaalisen koukuttavien pelien kehittämisen, sekä siirtäisivät peliautomaatit veikkauksen pelaamoihin, joihin sisäänpääsyn yhteyteen tunnistautuminen. Mutta tuo vaatisi että uhkapelaamisen ongelmille haluttaisiin tehdä jotain (muutakin kuin lisätä niitä sivutuotteena tuloksen maksimoimiselle). Järjen köyhää on pitää pukkia kaalimaan vartijana ja melko skitsofreeniseen tilanteeseen joutuisi Veikkauksen palkkalistalainen kuka yrittäisi voittojen maksimoinnin lisäksi myös vähentää uhkapelin aiheuttamia ongelmia. Tässäkin luulisi olevan melko yksinkertainen laskutoimitus että miten paljon Veikkaus tekee tulosta vs. miten paljon maksaa ihan euroissa uhkapelin ongelmien korjaaminen valtion toimesta (sehän jo tiedetään miten paljon niitä euroja menee kansalta keskimäärin ja ongelmaosuudelta erityisemmin). Toki se tulos ei tässä nimenomaisessa tapauksessa mene valtiolle, vaan siellä saavat vielä päättää omalla porukalla että mihin kohteeseen olisi kiva maksaa veroja, että laitetaanko vaikka hallintoneuvostojäsen x:n pyörittämään toimintaan miljoona ja jäsen y:n putiikkiin pari ja ensi vuonna sitten toisinpäin.
 
nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Jos nyt edes lopettaisivat aggressiivisen mainonnan ja maksimaalisen koukuttavien pelien kehittämisen, sekä siirtäisivät peliautomaatit veikkauksen pelaamoihin, joihin sisäänpääsyn yhteyteen tunnistautuminen.

Miksi ihmeessä he sen tekisivät?

Veikkauksen pitää kilpailla koko ajan ulkomaisten nettikasinoiden parhaita pelejä vastaan. Jos pelejä ja mainontaa huononnetaan --> Veikkauksen liikevoitto laskee --> "Yhteiseen hyvää" tarkoitettu potti laskee ---> Veikkaukselle on yhä hankalampaa perustella oma olemassaolonsa.

Veikkaus tulee käyttämään tulevaisuudessa yhä suuremmat määrät rahaa yhä aggressiivisempaan mainontaan ja pitää pelikoneet "hot spoteissa" niin pitkään kunnes EU sanoo ei.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tietenkään tyrmää ideaa, mutta mutta...

Kenen annettaisiin sitten tulla mukaan 1 ja 3 kohtiin. Jos ihan täysin vapautettaisiin, niin valvonta olisi todella vaikeaa. Sitten täällä pysyisi peliongelmat kyllä, mutta voitot lipuisivat ulkomaille tai yksityisille firmoille. Lisäksi laadunvalvonnan ongelmat itse peleihin liittyen esim.pöytäpeleissä.

Eli monta epäkohtaa tulee kyllä mieleen, jos pelimaailman monopolia puretaan 1 ja 3 kohdissa, vaikka siis tuo 2 jäisikin monopoliksi Veikkaukselle/RAY:lle.

Edellisessä viestissäni viittasin lisenssijärjestelmään, jossa toimiluvan saisi jokainen halukas, joka täyttää tietyt kriteerit (mm. turvallisuus, luotettavuus, alaikäisten esto, kuluttajansuoja, ongelmiin puuttuminen). Muissa Euroopan maissa on vastaavanlaisia järjestelmiä käytössä.

Pöytäpelejä pitäisi olla mahdollisuus järjestää muillakin toimijoilla. Suomessa baareilla on tiukat anniskeluluvat ja se toimii pääsääntöisesti ihan hyvin.

Nettipelit muuttavat markkinaa Veikkauksen monopoliasemasta huolimatta. Suuri osa suomalaisten pelaamisesta tapahtuu nyt jo siellä (koska palautus%, kertoimet ym ovat Veikkausta parempia)

Vähän ehkä sekavaa tekstiä kun otin pointteja sieltä täältä, mutta nyt nukkumaan.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Täällähän on keskustelu lähtenyt mukavasti käyntiin. Huomionarvoisia seikkoja jäi avausviestistä varmaan useampikin sanottua, mutta Veikkauksen eduksi sanoisin vielä sen, että Suomessa valmistetuista pelikoneista voi aina itse tarkistaa palautusprosentin. Läpinäkyvyys on mielestäni keskeinen osa vastuullisuutta.

Edellisessä viestissäni viittasin lisenssijärjestelmään, jossa toimiluvan saisi jokainen halukas, joka täyttää tietyt kriteerit (mm. turvallisuus, luotettavuus, alaikäisten esto, kuluttajansuoja, ongelmiin puuttuminen). Muissa Euroopan maissa on vastaavanlaisia järjestelmiä käytössä.

Pöytäpelejä pitäisi olla mahdollisuus järjestää muillakin toimijoilla. Suomessa baareilla on tiukat anniskeluluvat ja se toimii pääsääntöisesti ihan hyvin.

Nettipelit muuttavat markkinaa Veikkauksen monopoliasemasta huolimatta. Suuri osa suomalaisten pelaamisesta tapahtuu nyt jo siellä (koska palautus%, kertoimet ym ovat Veikkausta parempia)

Vähän ehkä sekavaa tekstiä kun otin pointteja sieltä täältä, mutta nyt nukkumaan.
Mun mielestä sulla oli hyviä ajatuksia. Lisäksi mediassahan on nyt viimeisimpänä puhuttu ulkomaisten peliyhtiöiden blokkaamisesta. Mikäli rahapelimonopoli purettaisiin joltakin osin, olisi mahdollista tehdä lisenssijärjestelmä ja blokata luvanvaraisuuden ulkopuolella olevat toimijat. Itselläni ei tosin riitä kompetenssi sanomaan miten tehokkaita nämä blokkaamiset ovat.

Veikkauksen johto on maalannut uhkakuvia, joissa monopolin purkaminen valuisi "maltalaisten pääomasijoittajien taskuun". Tämä tuntuu rajulta kärjistykseltä, eiköhän sopivalla verotuksella voida luoda tilanne, jossa peliyhtiöt haluavat lisenssin ja toisaalta merkittävä osa tuotoista pysyy Suomessa. Vastuullisuudesta Veikkauksen johdon ei ehkä kannata paasata, kun esimerkiksi pakollinen tunnistautuminen toteutetaan vasta 2022 ja edelleen jätetään pelisalit tunnistautumisen ulkopuolelle. Ehkä tarvittaisiin ulkopuolinen valvova viranomainen, joka tekee päätökset vastuullisuuden suhteen.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Huomionarvoisia seikkoja jäi avausviestistä varmaan useampikin sanottua, mutta Veikkauksen eduksi sanoisin vielä sen, että Suomessa valmistetuista pelikoneista voi aina itse tarkistaa palautusprosentin. Läpinäkyvyys on mielestäni keskeinen osa vastuullisuutta.

Kuinka tälläisen pystyy tarkistamaan ja mitä siinä tekstissä tarkalleen ottaen sanotaan. Ei tavallinen ihminen ymmärrä mikä on palautusprosentti.

Tavallinen ihminen seuraa rulettipöydässä mitä numeroita on aikaisemmin tullut ja pelaa sen perusteella. Onkohan jossain vielä olemassa niitä paperilappuja mihin pystyi kirjoittaa edelliset numerot.

Ne digitaaliset näyttötaulut tuskin on ainakaan poistuneet.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oman käsitykseni mukaan Veikkaus on kiristänyt raha-automaattien palautusprosenttia. RAY:n aikana niistä vielä silloin tällöin voitti ja tuplaukset onnistuivat, mutta nykyään äärettömän harvoin. Jos Veikkaus väittää olevansa vastuullinen, niin se valehtelee. Käteisellä voi kuka tahansa pelata miten paljon tahansa, eikä Veikkaus rajoita käteispelaamista millään tavalla. Koneetkin ottavat uuden setelin välittömästi vastaan, kun saldo vaan antaa myöten. Lisäksi uusiin koneisiin pystyy laittamaan myös viisikymppisen, kun ennen kaksikymppinen oli maksimi.

Valtionyhtiön on helppo toimia niinkuin haluaa. Ja väittää muodollisesti olevansa vastuullinen ja tekevänsä kaikkensa pelihaittojen minimoimiseksi. Teot ratkaisevat, eivät puheet. Veikkaus itse ei mainitse, että se tukisi esim. Takuu-säätiötä. Voi se ehkä tukeakin, mutta sitä kannattaisi mainostaa näkyvästi, niin olisi jotain uskottavuuttakin.

Veikkaus olisi voinut tuoda tunnistautumispakon hyvinkin nopeasti, jolloin olisi pakko asettaa rajat myös käteispelaamiselle. Se toisin pienentäisi tuottoja niin paljon, että siihen ei lähdetä, paitsi pakon sanelemana. Kaiken kaikkiaan hyvin mätä yhtiö.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Kuinka tälläisen pystyy tarkistamaan ja mitä siinä tekstissä tarkalleen ottaen sanotaan. Ei tavallinen ihminen ymmärrä mikä on palautusprosentti.
Sieltä kun pelin avaa, löytyy info-painikkeesta palautusprosentti. Aika teoreettinen käsitehän se on, toteutuu hyvin pitkällä aikavälillä, kuitenkin sellainen tieto mikä asiakkaan olisi syytä saada halutessaan. Parasta läpinäkyvyyttä olisi tietysti, jos palautusprosentti olisi suoraan esillä eikä napin takana.

Veikkaus olisi voinut tuoda tunnistautumispakon hyvinkin nopeasti, jolloin olisi pakko asettaa rajat myös käteispelaamiselle. Se toisin pienentäisi tuottoja niin paljon, että siihen ei lähdetä, paitsi pakon sanelemana. Kaiken kaikkiaan hyvin mätä yhtiö.
Tätä pidän tärkeänä. Viittaa kovasti siihen, että pelihaitat eivät ole keskiössä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuten @pernaveikko totesi, tavallinen pelejä pelaava ihminen ei ymmärrä mitä palautusprosentti tarkoittaa. Avoimempaa toimintaa sen kertominen on, mutta ei sillä mitenkään vaikuteta peliongelmaisten tilanteeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös