Via Dolorosan voimasuhdearvioinnit 2019–2020

  • 50 042
  • 157
Suosikkijoukkue
Ässät
Olkoon nyt vaikka Lukon Eetu Koivistoinen esimerkkinä, kun pelaajana hänenkin avut ovat kiekollisessa roolissa. Hän teki 34 pistettä erittäin pienessä roolissa ja ylivoimaa pääsi pelamaan käytännössä vasta loppukaudella ja 17 maalia suhteutettuna kokonaiskuvaan on mielestäni äärimmäisen kova saldo. Pidän häntä yhtenä laadukkaimpana kolmoskentän keskushyökkääjänä, kun tulosvastuussa on muut miehet. Hänen arvosana oli 4.

Sitten on näitä Vili Sopasia ja Jere Karjalaisia, jotka ovat monena vuotena ollut erittäin tehokkaita ja varsinkin Karjalainen on pelannut pienessä roolissa Tapparassa. Kivenmäki ei mitenkään ole näiden miehien tasoa vielä.
On kyllä huikeen kauden pelannut Koivistoinen! Näköjään 10 pisteistä tullut ylivoimalla. Toki tämäkin on vasta yksi kausi, mutta toivottavasti pystyy pitämään tämän tason tai miksei jopa parantamaan.

Joo nyt sain vähän paremman käsityksen tuosta, eli voisi melkeinpä sanoa, että jos on pelaajatyypiltään aika puhtaasti pisteistään riippuvainen, niin sellaiset 30 pistettä pienessä roolissa oikeuttais suunnilleen 4 arvosanaan ja 40 pinnaa olisi jo aikalailla 5 arvoinen suoritus.... noin sen mielestäni kuuluukin olla, kun 50 pistettä tulosvastuulisessa roolissa on jo heittämällä 5 arvoinen suoritus....ainakin omissa papereissa. Ehkäpä jopa 45 pinnaa riittäisi tuohon omissa kirjoissa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Liikaa nyt ei kannata mielestäni yksittäisiin arvosanoihin takertua, jotka kokonaiskuvaa ei välttämättä muuta mihinkään suuntaan. Halusin tehdä poikkeuksen ja kertoa pelaajien arvosanat julkisesti, mutta uskoisin jos vielä jaksan tehdä samanlaisen ennakon, niin pidän ne pelaajakohtaiset numerot itselläni, ettei liikaa keskustelu painottaudu yksittäisiin pelajiin ja numeroihin.
Eikös aika monet julkaise noita pelaajakohtaisia arvosanoja...jos siis tekevät kaikki joukkueet kattavia arviokokonaisuuksia. Tuo on kieltämättä kaksipiippuinen juttu. Toki todellisen arvon painopiste on noissa osien kokonaisarvossa ja sinne sen keskustelun tulisikin painottua. toisaalta. silloin jos räjäyttää nuot kokonaisuudet vielä yksilötasolle, niin keskustelu on helpompaa ja keskustelua syntyy helposti enemmän. Se onkin sitten ihan omissa näpeissä, että haluaako synnyttää paljon keskustelua vai pitää keskustelun vähäisempänä, mutta KENTIES fiksummissa aihepiireissä.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Luulisi Ruotsalaisen & Dostalin nostavan Ilveksen nyt ainakin HPK:n ohi?
Pelkkä Ruotsalainen kaiken järjen mukaan riittäisi, koska siinä nousisi sekä kh että lh lukemat. Tuota laskeskellessa muuten huomasin, että joko Ilveksen keskushyökkääjien arvosanoissa tai sitten niiden keskiarvossa on virhe. Merkitäänpä siksi myös @Ruuhkis
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös aika monet julkaise noita pelaajakohtaisia arvosanoja...jos siis tekevät kaikki joukkueet kattavia arviokokonaisuuksia. Tuo on kieltämättä kaksipiippuinen juttu. Toki todellisen arvon painopiste on noissa osien kokonaisarvossa ja sinne sen keskustelun tulisikin painottua. toisaalta. silloin jos räjäyttää nuot kokonaisuudet vielä yksilötasolle, niin keskustelu on helpompaa ja keskustelua syntyy helposti enemmän. Se onkin sitten ihan omissa näpeissä, että haluaako synnyttää paljon keskustelua vai pitää keskustelun vähäisempänä, mutta KENTIES fiksummissa aihepiireissä.

Mutta toisaalta jos keskustelua käydään ynnämuita pelaajista, niin sitten painopiste on aivan väärä. Tärkeintä on kuitenkin mielestäni aina kokonaisuus, ei yksittäinen numero ja tähän keskustelun pitäisikin aina painottua. Esimerkiksi Ässien ennakon julkaisu meni taannoin pois raiteilta, kun keskustelu siirry Kivelän, Salmioon ja SaiPan pelajiin. Mikäli pyyhit arvosanat pois tästä Ässien ennakosta, niin pystytkö olemaan samaa mieltä vai menikö ennakko muutaman yksittäisen asian tähden häiritsevästi vihkoon?

Pelkkä Ruotsalainen kaiken järjen mukaan riittäisi, koska siinä nousisi sekä kh että lh lukemat. Tuota laskeskellessa muuten huomasin, että joko Ilveksen keskushyökkääjien arvosanoissa tai sitten niiden keskiarvossa on virhe. Merkitäänpä siksi myös @Ruuhkis

Korjataan kun on aikaa.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Liikaa nyt ei kannata mielestäni yksittäisiin arvosanoihin takertua, jotka kokonaiskuvaa ei välttämättä muuta mihinkään suuntaan.

Eikös aika monet julkaise noita pelaajakohtaisia arvosanoja...jos siis tekevät kaikki joukkueet kattavia arviokokonaisuuksia. Tuo on kieltämättä kaksipiippuinen juttu.

Toki se kokonaisuus muodostuu sieltä pienistä palasista ja hyvä niistäkin on keskustella, mutta kyllähän yksittäisten pelaajien vertailu noin yleisestikin ottaen on hieman, noh, haastavaa ja yhden mickesaaren vaikutus joukkueen menestykseen ei nyt välttämättä ole kovinkaan iso.

Luulisi Ruotsalaisen & Dostalin nostavan Ilveksen nyt ainakin HPK:n ohi? Dostalin tosin voisi jo tuohon ynnäillä varmana tapauksena.

Pelkkä Ruotsalainen kaiken järjen mukaan riittäisi, koska siinä nousisi sekä kh että lh lukemat.

Toisaalta, jos Leinoa ei olisi arvioitu yläkanttiin, niin tuskin menisi. ;-)

Nää on just näitä, joilla ei oo mitään merkitystä kun kokonaisuutta katsotaan.

Mielestäni @Ruuhkis on painanut hyvän ennakon eetteriin ja voimasuhteet näyttävät järkeviltä. Se on sitten arpapeliä miten esim. sijat 4-8. menee, erot tulevat todennäköisesti olemaan erittäin pieniä.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toisaalta, jos Leinoa ei olisi arvioitu yläkanttiin, niin tuskin menisi. ;-)
Itse asiassa arvioni mukaan taitaisi tarvita Leinon kohdalla pudotuksen 5 --> 3 tuon kompensoimiseksi, ja jos 5 onkin yläkanttiin, niin 3 olisi kyllä vastaavasti selvästi ali. Mutta nyt muuten tein sen, mitä olin päättänyt olla tekemättä. Siis kommentoin yksittäisen pelaajan lukemaa. No, ehkä se sallitaan suosikki joukkueen kohdalla tähän suuntaan ilman sen suurempaa kapinaa.

Mielestäni @Ruuhkis on painanut hyvän ennakon eetteriin ja voimasuhteet näyttävät järkeviltä. Se on sitten arpapeliä miten esim. sijat 4-8. menee, erot tulevat todennäköisesti olemaan erittäin pieniä.
Samaa mieltä, ja juuri se, ettei minusta olisi missään tapauksessa tällaista laatimaan, on syy, miksi en tosiaan halua yksittäisten pelaajien arvioita sen tarkemmin alkaa puimaan, varsinkaan Ilveksen kohdalla.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mutta toisaalta jos keskustelua käydään ynnämuita pelaajista, niin sitten painopiste on aivan väärä. Tärkeintä on kuitenkin mielestäni aina kokonaisuus, ei yksittäinen numero ja tähän keskustelun pitäisikin aina painottua. Esimerkiksi Ässien ennakon julkaisu meni taannoin pois raiteilta, kun keskustelu siirry Kivelän, Salmioon ja SaiPan pelajiin. Mikäli pyyhit arvosanat pois tästä Ässien ennakosta, niin pystytkö olemaan samaa mieltä vai menikö ennakko muutaman yksittäisen asian tähden häiritsevästi vihkoon?

Korjataan kun on aikaa.
Kyllä tuo arviosi varmaan on siellä suunnilla, millä pitääkin. Vaikeetahan näitä on oikeesti laittaa mihinkään järjestykseen :D

Itse olen vähän miettinyt, että joku hybridi voisi olla jossain muodossa aika toimiva ratkaisu. Eli, että esim. top6 hyökkääjät ja top4 pakit valittaisiin jollain perusteella...esim. kunkin joukkueen osiosta kyselemällä. Ja näille annettaisiin arvosanat yksilöinä.

Muut osa-alueet voitaisiin arvostella kokonaisuuksilla ja niiden merkitystä kokonaisuuteen pitäisi sitten jotenkin pähkäillä. Esim.
- Alaketjut...mm. tukevatko nämä mahdollisia ylempien ketjujen riskejä / puutteita
- YV-osaaminen
- AV-osaaminen
- shutdown / klassinen nelosketju ominaisuudet. Ei ole välttämättä pakko löytyä nelosketjusta, mutta rosterissa tarvitaan myös tätä osa-aluetta.... varsinkin sentterien kohdalla tämä voi muodostua merkittäväksi puutteeksi. Jos alaketjuissa on junnuja ja tulosyksiköissä lähinnä hyökkäyssuunnan spesialisteja.
- Potentiaali
- Kokemus
- Osastojen laajuus

Tässä nyt joitakin mahdollisia näin äkkiseltään heitettynä.
 
Ideana varsin hyvä sekä mielenkiintoinen ja varmasti saisi kattavammat ennakot tehtyä, mutta työmäärä rupeaa olemaan jo mielestäni niin valtava, ettei missään nimessä voi odottaa moista yksittäiseltä kirjoittajalta, kun mediakaan ei yhtä kattavia ennakoita saa lyötyä julkaisuun. Todennäköisesti en edes pystyisi ensimmäistäkään realistista ennakkoa Lukon lisäksi kirjoittamaan, koska tässä/tämän kaltaisessa ennakossa vaaditaan aivan valtava tietämys per. joukkue.

Tämä vuosi meni näin ja oli ensimmäinen kerta kun ylipäätään tuli jonkunlainen räpellys tehtyä. Jatkossa osaan varmasti tehdä hieman paremman ja päivitetyn kattauksen, mikäli mielenkiinto vielä riittää.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Sori, mutta pakko vielä ihan vähän jatkaa. Sulla kyllä näkyy noissa pelaaja-arvioissa Ässävastaiset lasit. Eipä löydy yhtään Ässäjannua, jotka olis saanut muihin vastaaviin pelaajiin nähden hyvän arvosanan... toisin päin kyllä löytyy läjäpäin esimerkkejä. Kyllä sen voi ihan rohkeesti myöntää ja se on ihan ok.

Kuitenkin se kenties hauskin esimerkki on, Ässien Markus Niemeläinen. Niemeläinen on siis 63 numerolla NHLään varattu pari metrinen 21-vuotias pakki. Niemeläinen pelasi viime kaudella HPKssa ja sieltä löytyykin hauska verrokki tähän arvioon Niemeläiselle, nimittäin Miro Karjalainen. Miro on kaksi metrinen 23 vuotias numerolla 165 NHLään varattu kolossi.

Tässä poikien tilastot viime kaudelta. Kuitenkin pelasivat samassa joukkueessa, niin nämä on varmaan aika vertailukelpoiset.
Karjalainen
47o 11:16/o 4+3=7 -5
Playoffs 17o 0+1=1 -3

Niemeläinen
50o 13:47/o 1+4=5 +5
Playoffs 18o 14:56/o 0+2=2 -5

Ja poikien arvosanat voimasuhdearviossa Karjalainen 4 ja Niemeläinen 3... Miksi nämä numerot on sinulla näin päin? Pennanen kuitenkin peluutti jostain syystä enemmän Niemeläistä...
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaahas, taas sitten mennään. Ei, minulla ei ole Ässä vastaisia laseja ja olen toivunut Ässien pärjäävän, jotta Satakunnassa olisi kaksi kovaa joukkuetta. Tämän voi löytää viestihistoriastani.

Ja poikien arvosanat voimasuhdearviossa Karjalainen 4 ja Niemeläinen 3... Miksi nämä numerot on sinulla näin päin? Pennanen kuitenkin peluutti jostain syystä enemmän Niemeläistä...

Katsoitko yhtään pudotuspeliottelua Kerholta? Karjalainen pelasi aivan järkyttävän hyvin ja nousi mielestäni Liigan parhaimpien omanpäänluutien joukkoon. Niemeläinen pelasi nousujohteisen kauden myös, mutta kyllä Karjalainen näistä kahdesta mielestäni teki läpimurtonsa viimeistään kuluneella kaudella.
 
Katsoin, ja onhan Karjalainen jämäkämpi ja ilkeämpi pelityyliltään. Tästä syystä hän varmaan sinunkin silmään on pistänyt. Niemeläisen pelityyli on vähän erilainen, mutta en silti näe Karjalaista selvästi parempana pakkina. Niemeläinen on joiltain osin Karjalaista parempi ja omaa mielestäni enemmän potentiaalia nousta paremmaksi, kokonaisvaltaisemmaksi pakiksi.

Ja sinä olet minulle antamassa noottia, jos teen arvoita katsottuani kauden tai muutaman joitakin Ässäpelureita. Mutta itse teet kuitenkin johtopäätöksiä muutaman pleijaripelin perusteella.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ja poikien arvosanat voimasuhdearviossa Karjalainen 4 ja Niemeläinen 3... Miksi nämä numerot on sinulla näin päin? Pennanen kuitenkin peluutti jostain syystä enemmän Niemeläistä...
En tiedä, miten Ruuhkis on Niemeläisen ja Karjalaisen luokitellut, mutta kyseessähän on aika erityyppiset pelaajat. Ja tuohon roolitukseenhan tämä Ruuhkiksen arvio paljon perustuukin. Molemmat ovat kyllä puolustavia pakkeja, mutta hyvin erityylisiä. Karjalainen enemmän sellainen fyysinen jyräkyrpä ja Niemeläinen hoitaa tilanteet enemmän älyn ja sijoittumisen kautta eikä käytä kroppaansa ihan niin paljoa mihin mahdollisuudet olisi.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja sinä olet minulle antamassa noottia, jos teen arvoita katsottuani kauden tai muutaman joitakin Ässäpelureita. Mutta itse teet kuitenkin johtopäätöksiä muutaman pleijaripelin perusteella.

Mitä noottia? Jokaisella saa ja jokaisella pitää olla henkilökohtainen mielipide. Tiedän 100% varmuudella, että Ässien pelaajistosta tiedät enemmän mitä minä, mutta nämä ovat minun mielipiteitäni pelaajista. Pidän Niemeläistä erittäin hyvänä hankintana Poriin ja potentiaalia on paljon varastossa nousta Liigan kärkipakkien pariin, mutta viimekauden perusteella sanoisin Karjalaisen olevan juuri tämän verran edellä. Saattaakin olla, että tämä on mennyt päin mäntyä, mutta tuleva kausi sen sitten näyttää. Ehkä Kerhon kannattajat osaavat kertoa enemmän näistä kahdesta? @Ikävänkantaja
 
Juu niin kuin monta kertaa olen sanonut, niin paljon mielenkiintosempia nämä omat näkemykset ja mielipiteet on. Eliteprospectsista löytyy tilastot jos ne kiinnostaa. Olen vain saanut sinun puheista käsityksen, että välttelisit jonkin verran näitä henkilökohtaisia mielipiteitä pelaajista ja pelityyleistä tuossa arviossasi. Niin kuin aiemminkin olet sanonut, niin tällä pisteytyksellä jo 0,5 ero on iso, niin tämän kaksikon ero on mielestäsi ilmeisesti jo todella suuri.

Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla myös HPK kannattajien mielipiteitä. Pennasen mieleipide on kait luettavissa peluutuksesta. Ja tilastojen mukaan Niemeläisellä on hiukan positiivisempi vaikutus viisikon tuloksellisuuteen.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Katsoitko yhtään pudotuspeliottelua Kerholta? Karjalainen pelasi aivan järkyttävän hyvin ja nousi mielestäni Liigan parhaimpien omanpäänluutien joukkoon. Niemeläinen pelasi nousujohteisen kauden myös, mutta kyllä Karjalainen näistä kahdesta mielestäni teki läpimurtonsa viimeistään kuluneella kaudella.
Avot. Silloin kun Karjalainen lopetti hölmöilyt (eli viime kaudella) niin on minunkin mielestäni on juurikin naksun Niemeläistä edellä. Juurikin nuo arvosanat olisin siis antanut.
 
Viimeksi muokattu:

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
1. HIFK 22.87 - 5.25 - 4.88 - 3.62 - 4.12 - 5
2. Tappara 22.87 - 6 - 4.88 - 4.37 - 4.12 - 3.5
3. Kärpät 22.53 - 7.5 - 4.78 - 3.75 - 3.5 - 3
4. HPK 21.09 - 7.5 - 4.78 - 3.5 - 3.31 - 2

5. Ilves 20.94 - 6.75 - 4.26 - 3.25 - 3.18 - 3.5
6. Pelicans 19.69 - 6 - 3.22 - 3.75 - 3.62 - 3
---------------------------------------------------------------------------------
7. Lukko 19.5 - 5.25 - 3.43 - 4.25 - 3.37 - 3
8. Jyp 19.48 - 5.25 - 3.53 - 3.5 - 3.18 - 4
9. Sport 17.13- 5.25 - 3.01 - 3.87 - 3 - 2
10. TPS 16.9 - 3 - 3.22 - 3.75 - 2.93 - 4
---------------------------------------------------------------------------------
12. KalPa 15.88 - 3 - 3.01 - 2.75 - 3.12 - 4
11. KooKoo 15.55 - 3 - 3.12 - 2.5 - 2.93 - 4
13. Ässät 15.38- 5.25 - 3.32 - 2.5 - 2.31 - 2
14. SaiPa 15.34- 4.5 - 3.32 - 2.75 - 2.87 - 2
15. Jukurit 14.53 - 3.75 - 3.22 - 2.25 - 2.81 - 2.5

Kovin olen samoilla linjoilla @Ruuhkis kanssa, joskaan en nyt hirveästi kiinnittänyt huomiota pelaajakohtaisiin arvioihin. Luin lähinnä ajatuksia kokonaisuudesta.

TOP3 joukkueet lienevät Kärpät, Tappara ja IFK. En edes lähde arvioimaan järjestystä, veikkaan että kolmikko tulee olemaan melko tasainen.

Kärkikolmikon takana onkin sitten mielenkiintoisia kysymysmerkkejä ja siellä voi sattua vaikka mitä. Suurimmat eroavaisuudet minun ja Ruuhkiksen välillä taitavat olla Ilveksen ja Pelicansin kohdalla. Pelicansin puolustus on täysin auki tällä hetkellä. 2-3 kovan luokan pakkia tietysti muuttaisi tilannetta ja nostaisi Pelicansin minunkin arvioissani korkeammalle. Ilvekseltä puuttuu mielestäni vielä vaatimukset täyttävä ykkössentteri. Näin ollen sijoille 4.-10. laitan omissa veikkauksissani HPK:n, Lukon, TPS:n, Sportin, Ilveksen, Jypin ja Pelicansin. HPK ja Lukko tässä porukassa vahvimmilla, muilla kysymysmerkkejä on, mutta playoffeihin pitäisi kaikkien päästä.

Hännillä 5 joukkuetta tulevat olemaan SaiPa, KooKoo, KalPa, Ässät ja Jukurit.

JYPin ja Ässien arvioinnin koen kuitenkin melko vaikeaksi. Molemmilla oli niin rajua alisuorittamista oikeastaan koko kauden, että ei oikein ole pohjaa mistä lähteä vertailemaan. Ässillä oli 20 pistettä eroa toiseksi viimeiseen, joten vaikka vahvistumista olisikin tapahtunut, niin minne asti se riittää? Oliko viime kausi osoitus oikeasti Hytösen, Louhivaaran tai Mäenpään nykytasosta, vai oliko heikkous valmennuksen syytä?
Toisaalta yhtälailla viime kaudella nähtiin ylisuorittajiakin, joten veikkauksesta tässä vaiheessa on puhuttava ja odottaa innolla kauden (ja vähintäänkin harjoituspelien) alkua.
HPK:ta on mestarina vaikea tiputtaa TOP4:n tai ainakaan TOP6:n ulkopuolelle, mutta kyllähän totuus on, että sieltä on lähtenyt valtavasti kärkiosaamista, aivan kuten Kärpistäkin. Kärpillä tosin oli historiallisen kova runkosarja, joten heillä kärsii vähän tasoitusta antaakin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
JYPin ja Ässien arvioinnin koen kuitenkin melko vaikeaksi. Molemmilla oli niin rajua alisuorittamista oikeastaan koko kauden, että ei oikein ole pohjaa mistä lähteä vertailemaan. Ässillä oli 20 pistettä eroa toiseksi viimeiseen, joten vaikka vahvistumista olisikin tapahtunut, niin minne asti se riittää?.

Kaikki lähtevät syksyllä kauteen samasta nollasta pisteestä, viime kauden pistemäärillä ei ole merkitystä. Viime kaudella Ässiltä epäonnistui kaikki ja tuloksena olivat nuo surkeat 47 pistettä. Vaikka Ässät olisi ensi kauden jälkeenkin viimeinen, mihin en tietystikään usko, niin noin syvää kyykkäystä ja piste-eroa toiseksi viimeiseen ei tulla näkemään. Nyt on valmennuksessa ja toimistolla paljon enemmän ammattitaitoa estämään tälläinen suoritus
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Pidän Niemeläistä erittäin hyvänä hankintana Poriin ja potentiaalia on paljon varastossa nousta Liigan kärkipakkien pariin, mutta viimekauden perusteella sanoisin Karjalaisen olevan juuri tämän verran edellä.

Niin kuin aiemminkin olet sanonut, niin tällä pisteytyksellä jo 0,5 ero on iso, niin tämän kaksikon ero on mielestäsi ilmeisesti jo todella suuri.

Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla myös HPK kannattajien mielipiteitä.

Vähän menee taas hiusten halkomiseksi tämä homma.

Niemeläinen ei viime kaudella ollut varsinaisesti loistava missään, mutta ei myöskään sysipaska. Oli ennemminkin "vähän hyvä monessa asiassa" ja mielenkiintoista nähdä, että mihin suuntaan kehitys lähtee. Voi olla, että teke vuoden päästä sopimuksen NHL:ään, mutta en myöskään yllättyisi, jos suunta ei olisikaan ylöspäin.

Karjalaisen eduksi katson pelikovuuden, eli en nyt tarkoita toissa kautisia taklauksia, sekä kiekollisen pelin. Ei ikävä kyllä ole mitään tarkkaa kirjanpitoa tarjota, mutta nähdäkseni esimerkiksi avaussyötöt olivat Karjalaisella laadukkaampia. Joku @Ralph saa korjata, jos on tehnyt tarkempia havaintoja.

Antaako nyt puolikkaan vai yhden napsun enemmän Karjikselle, niin se on sitten makuasioita, mutta edellä Miro mielestäni on vielä tässä vaiheessa.
 
Vertaillaanko tässä nyt jotain kauden viimeisen 10 matsin stinttiä vai isompaa otantaa? En siis väitä vastaan tai mitään ihan vain lisäselvyytenä kysyn. Itselle tämä kaksikko ei ole niin tuttu, että kykenisin heitä kunnolla arvioimaan ja luotankin Kerhofanien näkemykseen. Mielenkiintoisia pelaajia tulevalle kaudelle molemmat. Ei tuollaisia kolosseja Suomen kaukaloissa liikaa pyöri.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ehkä Kerhon kannattajat osaavat kertoa enemmän näistä kahdesta? @Ikävänkantaja
Kiitos maininnasta ja kysymästä! Paljon hyviä kommentteja ja pointteja tulikin jo tuossa edellä.

Mielestäni Karjalainen on tosiaan rooliltaan vahva, ryhdikäs "oman pään luuta": yleispuolustaja, joka kykenee myös kelvolliseen kahden suunnan kiekolliseen peliin. Viime kaudella Karjiksen peli meni huomattavia steppejä eteenpäin, kun ajoittaiset hötkyilyt ja ylilyönnit jäivät käytänössä kokonaan pois.

Niemeläinen on niin ikään isokokoinen, hyvä yleispuolustaja, mutta ei pelityyliltään likimainkaan yhtä fyysinen kuin Karjalainen. Arvioisin, että Niemeläisellä on Porissa oikeassa roolissa, erikoistilannevastuulla ja kohtuullisilla peliminuuteilla erittäin hyvät mahdollisuudet Liiga-tason läpimurtoon ja noin 15-20 pisteen kauteen.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Ehkä Kerhon kannattajat osaavat kertoa enemmän näistä kahdesta?

Miro Karjalainen Vs. Markus Niemeläinen. Kaksi isoa pakkia ja molemmat täysin erilaisia. Karjalainen on fyysinen ja ilkeä pakki joka voi ratkaista pelejä fyysisyydellään suuntaan tai toiseen ja jolla todella aliarvostetut kiekolliset taidot ja kaamea rightin hehtaaripyssy. Heikkouksia on kankeudessa ja kestävyydessä. Muuttuu nopeasti pujottelukepiksi jos jää omiin pyöriin.

Niemeläisen parasta antia on hänen kokonsa yhdistettynä luisteluun. Oli puolitoista kautta aivan Hessu Hopo, mutta sitten sai yhtäkkiä pelin uomiin. Alkoi pelaamaan varmaa puolustavan pakin roolia ja oli aivan tajuttoman hyvä siinä. Oman miehen piti maalin edessä ja helppo varma syöttö omiin. Isoin kysymys on, että onko homma alkanut napsumaan kohdilleen vai oliko syy systeemissä? Muillakin nuoreilla turisteilla alkoi oma peli napsumaan kohdilleen samoihin aikoihin, eli pieni pelko on vielä sen suhteen. Jos jatkaa taas siitä mihin kauden päätti, niin yksi liigan parhaista puolustavista pakeista. Kiekollinen peli taas kysymysmerkki.

Itse arvottaisin aikalailla samoille pisteille molemmat.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Ja poikien arvosanat voimasuhdearviossa Karjalainen 4 ja Niemeläinen 3...

Erityisen veikeiltä nuo numerot näyttävät, kun niitä vertaa SaiPan pakkeihin. SaiPan paras pakki on saanut arvosanan 3, eli Miro Karjalainen olisi SaiPassa ylivoimainen ykköspakki ja Niemeläinenkin jaetulla ykkössijalla.

Mielenkiintoista myös se, että Ässät yritti kynsin hampain hankkia Markus Kojoa ja tarjosivat isompaa palkkaakin kuin SaiPa, mutta lopulta SaiPa tarjosi kahden vuoden pahvia Ässien yksivuotista vastaan, pelaaja jäi Lappeenrantaan ja Ässät hommasi Niemeläisen. Jännää sekin, että Kojon arvosana on 2, mutta tämä vasta kakkosvaihtoehtona ollut Niemeläinen saa arvosanan 3. Noh, mielipideasioita. Itse olen sitä mieltä, että Karjalainen tai Niemeläinen eivät olisi SaiPassa kärkipakkeja.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässät teki Niemeläisen kanssa sopimuksen jo hyvissä ajoin viime kauden aikana, tietojeni mukaan jo joulukuussa tai tammikuussa. Sopimuksen julkaisu viivästyi, koska Hpk:n pelit jatkuivat niin pitkälle. Niemeläisen sopimus julkistettiinkin vain päiviä mestaruuden ratkeamisen jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Erityisen veikeiltä nuo numerot näyttävät, kun niitä vertaa SaiPan pakkeihin. SaiPan paras pakki on saanut arvosanan 3, eli Miro Karjalainen olisi SaiPassa ylivoimainen ykköspakki ja Niemeläinenkin jaetulla ykkössijalla.

Mielenkiintoista myös se, että Ässät yritti kynsin hampain hankkia Markus Kojoa ja tarjosivat isompaa palkkaakin kuin SaiPa, mutta lopulta SaiPa tarjosi kahden vuoden pahvia Ässien yksivuotista vastaan, pelaaja jäi Lappeenrantaan ja Ässät hommasi Niemeläisen. Jännää sekin, että Kojon arvosana on 2, mutta tämä vasta kakkosvaihtoehtona ollut Niemeläinen saa arvosanan 3. Noh, mielipideasioita. Itse olen sitä mieltä, että Karjalainen tai Niemeläinen eivät olisi SaiPassa kärkipakkeja.
Itsekin olen samassa käsityksessä kuin @ValkMan tuossa edellä, että Niemeläisen kanssa olisi tehty soppari jo hyvissä ajoin. Ja tällaista viestiä on kait tullut Hämeenlinnastakin. Voihan se olla, että Ässät on neuvotellut Kojon kanssa jo ennen tuota, mutta ehkä todennäköisemmin jälkeen. Tai sitten agentit ovat vedättäneet SaiPalta vähän lisää euroja, sillä Ässät oli aika helppo bluffi työkalu tuossa kohtaa.

Mutta siis joo, kyllä Kojokin mielestäni ihan hyvä on. Sitä tyyppiä, jota joukkueessa täytyy olla ainakin 1. Sata kertaa sadasta otan ennemmin Kojon kaltaisen kaverin kuin jonkun Saku Salmelan tai....nooh keksikää joku sopiva nimi tähän.

Heh, hauska nippelitieto, itse kirjoittelin tällaista viime lokakuussa:
SaiPa voisi olla valmis vaihtamaan Seppälän Markus Kojoon. Kojo voisi nimenä muutenkin olla sellainen, jota voisi harkita tulevan kauden joukkueeseen...

Seppälä kyllä matkasi SaiPaan, mutta valitettavasti Kojo unouhtui laittaa paluupostin mukana Poriin.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Erityisen veikeiltä nuo numerot näyttävät, kun niitä vertaa SaiPan pakkeihin. SaiPan paras pakki on saanut arvosanan 3, eli Miro Karjalainen olisi SaiPassa ylivoimainen ykköspakki ja Niemeläinenkin jaetulla ykkössijalla.

En tiedä mitä veikeetä siinä olisi, kun mestarijoukkueen puolustuksen kivijalka olisi SaiPassa ykköspuolustaja.

Jotenkin veikeetä on mielestäni vieläkin näiden yksittäisten pelaajien nostaminen framille ja sitten keskustellaan ja väännetään, kuinka meidän Töppönen on parempi kuin naapurin Nöppönen ja missään nimessä ainakaan Höppönen vähän kauempaa ei voi olla joukkueemme ykköspelaaja.

Jos nyt saivarrellaan, niin minä uskoisin esim. Robin Pressin olevan aivan selkeä ykköspuolustaja SaiPassa sekä Ässissä, mutta annoin hänelle silti arvosanan 2.5. Voidaan siis varmaan todeta, että Aleksi Varttinen, S-P Riikola on samaa tasoa Lukon yhdestä ykköshankinnasta ja Autio sekä Niemeläinenkin selvästi parempi!

Edit. Ja @Sörsseli sinulle kun tilastot tuntuvat aina olevan yksi tärkeimmistä kriteereistä mitä haluat nostaa ylös keskusteluun, niin muuan puolustaja Pressillä ja tehokkaammalla keskushyökkääjä Spinkillä on yhtä paljon tehopisteitä viimekaudella ja Press kaikenlisäksi pelasi 11 ottelua vähemmän. Tämänhän perusteella Pressin pitäisi olla aivan herra ja hidalgo.
 
Viimeksi muokattu:

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Käytännössä aina kun tällä keskustelupalstalla (tarkoitan koko Jatkoajan keskustelua) annetaan numeroarvioita pelaajista, niin se saa aikaan uutta vertailua tai uusia näkemyksiä jostakin pelaajasta tai pelaajista. Vaikka se varmaan joskus ärsyttää, niin on ainakin saatu keskustelua liigan pelaajista. Väittäisin myös, että keskustelun avulla on saatu lisätietoa uusista ja vanhoistakin pelaajista.

Joka tapauksessa onneksi runsaan kolmen viikon kuluttua kiekko tippuu jäähän Raumalla. Silloin päästään arvioimaan kuuden joukkueen pelaajia ihan live-tilanteissa. Jotakin suuntaa Pitsikin antaa, vaikka onkin osaltaan vielä aikamoista kesäkiekkoa. Siellä pitäisi kaiken järjen mukaan olla mukana myös nämä palstalegendat eli Press, Spinkit ja monta uutta maalivahtia, jotka ovat myös herättäneet keskustelua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös