Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 386 262
  • 22 706

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielenkiintoista tarinaa Trump vääntää nyt medialle: neuvontantajat olisivat halunneet pommittaa, mutta minä en ihan vielä.
Luulisi paineen nousevan Iranissa, jos "pommiturvan" takuumiehenä on showpainija, tosi-tv tähti ja rakennusmoduli, Presidentti Trump.
Olen hiukka miettinyt mikä tarkoitus tällä on isossa kuvassa: Trumpin egon korottaminen Obaman sopimuksen uudelleen neuvottelulla vai vaalien lähestyminen ja kansansuosion nosto ulkoisen uhan korostamisella ja torjumisella. Ehkä nuo molemmat.
 
Pidän siitä, ettei Irania pommitettu eli plussaa Trumpille päätöksestä. Se, että toiminnasta sitten tehdään teatteria tähän tapaan ja tarina ei vaan täsmää, on ihan järjetöntä. Saa taas arpoa, että mitä ja miksi tapahtuu.
 
sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt pommitetaan Irania. Eipä pommitetakaan.
Ensi viikolla laitetaan ICE ottamaan kiinni hitosti laittomia siirtolaisia. Eiku ei laitetakaan.
Meksikon ja USA:n raja menee kiinni ihan kohta. Eipä mene sittenkään vaan ehkä vasta vuoden päästä.
Mutta sitä ennen on tulossa loistava uusi terveydenhuolto ja veronalennuksia ja kauppasopimuksia. Ihan oikeasti on. Joo joo!
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Trump on ottanut jälleen kantaa kolumnisti E. Jean Carrollin syytöksiin The Hillin maanantaisessa haastattelussa. Trumpin mukaan Carroll ei ole hänen tyyppiään:
Donald J. Trump kirjoitti:
I’ll say it with great respect: Number one, she’s not my type. Number two, it never happened. It never happened, OK?

EXCLUSIVE: Trump vehemently denies E. Jean Carroll allegation, says 'she's not my type' (The Hillin juttu)

Voxin laskelmien mukaan Carrollin lisäksi ainakin 21 naista on jo tähän mennessä julkisesti syyttänyt Trumpia eriasteisesta seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta.

E. Jean Carroll joins at least 21 other women in publicly accusing Trump of sexual assault or misconduct (Vox.com)

Kasvavan syytöslistan sisältöä tukee hyvin myös Trumpin omat puheet seksuaaliseen ahdisteluun/väkivaltaan liittyen:
Donald J. Trump kirjoitti:
You know, I’m automatically attracted to beautiful — I just start kissing them. It’s like a magnet. Just kiss. I don’t even wait. And when you’re a star, they let you do it. You can do anything. Grab ’em by the pussy. You can do anything.

Transcript: Donald Trump’s Taped Comments About Women (The New York Times)
 
nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Monet (YLE:n A-studion asiantuntijoita myöten) vaikuttavat olevan aidosti ihmeissään, että mitä Iranin ja Trumpin välillä oikein tapahtuu.

Trump on toistanut ulkopoliittisen doktriininsa nyt jo niin monta kertaa, että on vaikea käsittää miten tämä "Pythagoraan lause" voi tulla enää kellekään yllätyksenä. Kerrataan se nyt kuitenkin vielä:

1. Osoita olevasi tosissasi uhittelemalla johtajan kanssa (tariffit, kauppasota tai ydinsota ovat aina hyviä työkaluja. se valitaan mikä tilanteeseen sopii).

2. Tämän jälkeen neuvotteluyhteys "mystisesti" aukeaa.

3. Seuraa Trumpin bravuuri, josta hän puhuu jo Art of the deal-kirjassaan. Kutsun sitä tuttavallisesti "Tupla-Uunoksi".

Tupla-Uuno toimii näin:

3.1. Tee vihollisvaltion johtajasta paras ystäväsi. Kehu häntä, vetoa egoon ja rummuta joka paikkaan, miten hieno ja viisas henkilö on kyseessä.

3.2. ...mutta konepellin alla tuuttaat putkeen niin paljon pakotteita, vastustajien aseistamista ja muuta "keljua" kuin sielu sietää.​

Tupla-Uuno toimii joka kerta, koska yhdenkään valtion johtaja ei tule ampumaan ydinpommia maahan, jonka johtajaa hän pitää hyvänä henkilökohtaisena ystävänään.

Kuten Pohjois-Korean kanssa huomattiin, maiden väliset ongelmat perustuvat monesti johtajien välisiin henkilösuhteisiin. Perus-pohjois-korealaisella tai perus-kiinalaisella ei ole luultavasti tavallista amerikkalaista vastaan yhtikäs mitään. Trump ymmärsi tämän. GW Bush tai Obama eivät ymmärtäneet.

Ei ole siis vaikea ennustaa, että Khamenei ja Trump ovat neuvottelupöydässä tuota pikaa, ydinjännite ja pakotteet purkautuvat ja Iran pääsee taloudellisesti jaloilleen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Pohjois-Korean perusteella on kyllä erittäin vaikea ennustaa, että Khamenei ja Trump ovat neuvottelupöydässä tuota pikaa, ydinjännite ja pakotteet purkautuvat ja Iran pääsee taloudellisesti jaloilleen. Muuten toki voivat ollakin ja toivottavasti ovat.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kuten Pohjois-Korean kanssa huomattiin, maiden väliset ongelmat perustuvat monesti johtajien välisiin henkilösuhteisiin. Perus-pohjois-korealaisella tai perus-kiinalaisella ei ole luultavasti tavallista amerikkalaista vastaan yhtikäs mitään. Trump ymmärsi tämän. GW Bush tai Obama eivät ymmärtäneet.

Ei ole siis vaikea ennustaa, että Khamenei ja Trump ovat neuvottelupöydässä tuota pikaa, ydinjännite ja pakotteet purkautuvat ja Iran pääsee taloudellisesti jaloilleen.

Siis hetkinen? Luopuiko Pohjois-Korea ydinaseista? Onko pakotteet heitä vastaan purettu? Onko Pohjois-Korea päässyt taloudellisesti jaloilleen? Voiko Pohjois-Korean neuvotteluita kutsua millään tavalla onnistumiseksi? Siis sitä, että Trump nosti Pohjois-Korea "rogue state" asemasta Yhdysvaltojen verrokiksi neuvottelukumppanina maailman silmien edessä, saamatta mitään konkreettista hyötyä?

Jos samaan malliin menevät, niin neuvottelut Iranin kanssa tulevat olemaan täydellinen epäonnistuminen, jonka Trump tulee kuitenkin kovaan ääneen väittämään onnistumiseksi ja jään murtamiseksi ja mitä ikinä nyt vaan Trumpin mieleen tulee. Olennainen asia on se, että ilman sotaa (jota en toki toivo) mikään ei tule tuolla alueella muuttumaan Trumpin hallinnon työkaluilla. Iranilla tulee noiden neuvotteluiden jälkeen edelleen olemaan valmius valmistaa ydinase ja sen rooli lähi-idässä muutoinkin pysynee varmaan samana. Eli tässä ei auta kuin odottaa Trumpin jälkeistä aikaa. Tosin silloinkin neuvottelut voivat olla vielä Obaman aikaa vaikeammat, koska silloin Iran voi ilmaista ihan aidon huolen siitä, ettei Yhdysvallat pysty täyttämään sitoumuksiaan ja mahdollinen sopu on aina maksimissaan neljän vuoden päässä romuttumisestaan, jos amerikkalaiset valitsevat jonkun uuden populisti idiootin presidentiksi. Trump on tehnyt vaikeasti korjattavaa vahinkoa Yhdysvaltojen maineelle sopimuskumppanina ja jopa liittolaisena.

Trump on siitä hölmö tapaus, että ilmeisesti kuvittelee rahan ratkaisevan ihan kaiken. Senhän näkee hänen Israel-Palestiina rauhan pyrkimyksistä. Kuvittelee, että kun vaan tarpeeksi kaadetaan rahaa jonnekin, niin ongelmat katoavat. Voi toki olla totta Trumpin omassa elämässä ja sen takia voi olla ihan aidosti sen verran sokea, että kuvittelee maailman ongelmien ratkeavan sillä (neuvonantajista huolimatta). Tupla-uuno vertauskin on kyllä varsin huvittava. Siis uskooko siihen oikeasti joku muu, kuin joku täydellinen tupla-uuno? Trump vihjaili, että voisi olla Iranin paras ystävä, no sehän on nyt ihan selvää, että se bluffi voi tarvittaessa katsoa yhdellä lauseella. Khamenein ei tarvitse sanoa kuin että "Iranin paras ystävä ei voi olla Israelin ystävä" ja Trump jää todennäköisesti änkyttämään tyhjänpäiväisyyksiä.
 
Baldrick

Jäsen
Monet (YLE:n A-studion asiantuntijoita myöten) vaikuttavat olevan aidosti ihmeissään, että mitä Iranin ja Trumpin välillä oikein tapahtuu.

Trump on toistanut ulkopoliittisen doktriininsa nyt jo niin monta kertaa, että on vaikea käsittää miten tämä "Pythagoraan lause" voi tulla enää kellekään yllätyksenä. Kerrataan se nyt kuitenkin vielä:

1. Osoita olevasi tosissasi uhittelemalla johtajan kanssa (tariffit, kauppasota tai ydinsota ovat aina hyviä työkaluja. se valitaan mikä tilanteeseen sopii).

2. Tämän jälkeen neuvotteluyhteys "mystisesti" aukeaa.

3. Seuraa Trumpin bravuuri, josta hän puhuu jo Art of the deal-kirjassaan. Kutsun sitä tuttavallisesti "Tupla-Uunoksi".

Tupla-Uuno toimii näin:

3.1. Tee vihollisvaltion johtajasta paras ystäväsi. Kehu häntä, vetoa egoon ja rummuta joka paikkaan, miten hieno ja viisas henkilö on kyseessä.

3.2. ...mutta konepellin alla tuuttaat putkeen niin paljon pakotteita, vastustajien aseistamista ja muuta "keljua" kuin sielu sietää.​

Tupla-Uuno toimii joka kerta, koska yhdenkään valtion johtaja ei tule ampumaan ydinpommia maahan, jonka johtajaa hän pitää hyvänä henkilökohtaisena ystävänään.

Kuten Pohjois-Korean kanssa huomattiin, maiden väliset ongelmat perustuvat monesti johtajien välisiin henkilösuhteisiin. Perus-pohjois-korealaisella tai perus-kiinalaisella ei ole luultavasti tavallista amerikkalaista vastaan yhtikäs mitään. Trump ymmärsi tämän. GW Bush tai Obama eivät ymmärtäneet.

Ei ole siis vaikea ennustaa, että Khamenei ja Trump ovat neuvottelupöydässä tuota pikaa, ydinjännite ja pakotteet purkautuvat ja Iran pääsee taloudellisesti jaloilleen.

HAHAHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHAHHAAHHAHAHHAAAAAAAAA!! Ei helvetti mitä täältä saakin lukea!

Tällä hetkellä sopimukset eivät juuri ole parantuneet mihinkään näiden hienojen taktiikkojen vuoksi. Sen lisäksi se on Trump, jota uunotetaan vähän kehumalla ja Donald on kyhertelee tyytyväisyyttään. Sitten sitä paskaa voidaankin syöttää minkä kerkeää ja Trump uskoo kaiken, koska on narsisti ja pitää kehuista, sekä sen jälkeen vielä hävittää täysin objektiivisen näkemyksen tilanteeseen. Tästä esimerkkinä P-Korean "diili", joka oli täysi farssi ja Kim jatkaa tyytyväisenä ydinaseiden kehittelyä, mutta parilla kehulla saatiin Trump pois hiillostamasta ja vaikka todisteista varustelun kehittämisestä pulpahtelee jatkuvasti pintaan, niin Trump ei sitä usko, koska "pitää Kimistä ja Kim hänestä".

Jos yhtä tyylikkäästi vedetään Iranin kanssa, niin kyllä jäädään maailmalla sitä sopimusta kaipaamaan, josta Trump ison haloon saattelemana irtautui. Silloin ei ollut mitään näyttöä ydinaseiden kehittelystä, mutta nyt Trump sohellettua Iran on taas valmis niitä kehittelemään ja on myös sen tuonut julki.

Ja kyllä perus-pohjois-korealaisella on aika ikävä käsitys jenkeistä, johtuen lapsesta asti tuputetusta aivopesusta. Kiinalaisilla sentään tuskin kummempaa ärtymystä on USA:n kansalaisia kohtaan, tai sellainen ei ainakaan ole tullut esiin paikan päällä ja vaikuttaa enemmän vain kiehtovalta kansalta kiinalaisten silmissä. Sen sijaan täällä kyllä Trump tuppaa herättämään lähinnä inhoa.

Edit. Trump (kuten republikaanit yleensäkään) eivät tunnu ymmärtävän lainkaan, että useimmissa muissa maailman maissa suora vittuilu ja arvovallan minimointi ei ole toimiva lähestymistapa mm. Itä-Aasian ja Lähi-Idän kulttureissa, vaan silloin kun kunniaa on loukattu, poteroidutaan vielä pahemmin ja aletaan laittamaan hanttiin, eikä pienillä kädenojennuksilla ole sen jälkeen enää mitään väliä. Vastaantuleminen vaatii kasvojen säilyttämistä, jonka Trump tuhoaa jo ensi metreillä.
 
Viimeksi muokattu:

Ouninpohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Trumpin hallinto muistaa tarjota auttavan kätensä myös lapsille:

https://yle.fi/uutiset/3-10846012?origin=rss

Linkki siis Ylen sivuille, jossa käsitellään Trumpin humaania maahanmuuttopolitiikkaa, joka kohdistuu lapsiin.

Uutisessa mainitaan mm. seuraavaa: "Presidentti Donald Trumpin hallinto yritti vielä tiistaina kumota oikeudessa linjauksen (linkki myös Ylen uutiseen), joka vaatii tarjoamaan lapsille perustarvikkeita, kuten saippuaa, hammasharjan ja pyyhkeen."

Edelleen uutisesta poimittuna tällainen lainaus: "En ole koskaan nähnyt niin kauhistuttavia olosuhteita. Lapset olivat nälissään, likaisia ja sairaita oltuaan pidätettyinä hyvin pitkiä aikoja", siirtolaisten oikeuksia ajavan yhdistyksen edustaja Elora Mukherjee sanoi.

Eiköhän tätäkin riennä joku fanipoika puolustelemaan.
 
Tämä oli jälleen yksi briljantti taidonnäyte Blue Trumpilta (Alexandria Ocasio-Cortez)

AOC on rummuttanut Twitterissä jo muutaman viikon siitä, miten USA pystyttää keskitysleirejä rajoilleen. Kaikki keskustelevat keskitysleireistä. AOC:n vastustajatkin. Trump-mekanismi toimii.

"Trump + Lapset + keskitysleirit + saippua" .. mitä näistä tulee mieleen?

Vahvempaa visuaalia on tuskin olemassakaan.

Republikaanit ja oikeastaan kaikki muut kuin fake news media ja sosiaalidemokraatti-demokraatit uppaavat ja jakavat jatkuvalla syötöllä videoita, joissa oikeat holocaust survivorit kertovat, että noilla leireillä ei ole mitään tekemistä oikeiden keskitysleirien kanssa ja asian esittäminen tuohon sävyyn loukkaa oikeiden keskitysleirien uhreja.

Mutta tällä ei ole mitään merkitystä.

Blue Trump on mestari. Lähes yhtä suuri kuin oppi-isänsä.

Trumpin kannattajat eivät vain koskaan pystyisi tätä myöntämään tai hyväksymään.

Mutta kuten silloinkin jos asiat olisivat toisin päin (Trump laittaisi liikkeelle valheellisen, hänen agendalleen sopivan narratiivin), faktoilla ei ole merkitystä vuonna 2019. Vain mielikuvilla on.

Eipä voisi enää suurempaa kunniaa antaa yksittäiselle ihmiselle kuin tässä nyt annan.

Mestari Blue Trump teki sen taas.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Republikaanit ja oikeastaan kaikki muut kuin fake news media ja sosiaalidemokraatti-demokraatit uppaavat ja jakavat jatkuvalla syötöllä videoita, joissa oikeat holocaust survivorit kertovat, että noilla leireillä ei ole mitään tekemistä oikeiden keskitysleirien kanssa ja asian esittäminen tuohon sävyyn loukkaa oikeiden keskitysleirien uhreja.

Vaikka saksalaisilla kuolemanleireillä olot olivat sanoinkuvaamattoman hirveät, niin eihän se edes tällee totuuden jälkeisenä aikana muuta termin keskitysleiri tarkoitusta mihinkään. Keskitysleiri on määritelmänomaisesti leiri johon keskitetään, mitä ikinä halutaan keskitettävän. Tässä tapauksessa pieniä lapsia.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.

nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Trumpukka taas vaihteeksi kommentoi urheiljan käytöstä asiattomaksi. Hyvähän se on kritisoida kun oma käytös on aina kaikin puolin moitteetonta ja asiallista. No fanipojat tykkää teki mitä tahansa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tuli eilen katsottua pitkästä aikaa elokuva American history X. Melko hämmentävä oli tänä päivänä kohtaus, jossa skini- johtaja Derek Vinyard piti kaupan pihalla palopuhetta skiniporukalleen. Hämmentävä siksi, että nykyisin vastaavaa juttua kuulee valkoisen talon isännältä. Enpä olisi tätäkään uskonut elokuvan valmistumisvuonna.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nahkista on hyvin vaikea saada sanattomaksi, mutta nyt se tapahtui.
Tällä linkkaamallasi Daily Callerin Jessica Fletcherillä tuntuu olevan aika vahvat värilasit päässään riippuen syytetyn puoluekannasta. Tarkastellaanpa mitä hän totesi Al Frankeniin liittyen syksyllä 2018:

Jessica Fletcher on Twitter

Jessica Fletcher on Twitter

Jessica Fletcher on Twitter

Vaan silloin kun kyseessä on republikaania syyttävä nainen kyseessä onkin 'a lunatic' ja syytökset pitäisi ilmeisesti sivuuttaa olankohautuksella.
 
Baldrick

Jäsen
Somali-merirosvojen vankina ollut Michael Scott Moore ilmoitti tosiaan Twitterissä, että jopa afrikansarven merirosvot antoivat saippuaa ja hammastahnaa. Trevor Noah jo osuvasti imitoikin, että "Look at me! I am the humanitarian now!"
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pidän siitä, ettei Irania pommitettu eli plussaa Trumpille päätöksestä. Se, että toiminnasta sitten tehdään teatteria tähän tapaan ja tarina ei vaan täsmää, on ihan järjetöntä. Saa taas arpoa, että mitä ja miksi tapahtuu.

DT:n hallinto ei oikein tiedä mitä ovat tekemässä ja sotavoiman käyttö hätiköiden voipi viedä asiat metsään. Mutta kasvot siltä meni Iranin ajatollahien silmissä.

DT:n neuvotelutaktiikat näyttää menevän päin persettä, kun iranilaiset ei juoksekkaan neuvottelupöytään anomaan armoa vaan räjäyttelevät laivoja yms pikkukivaa sen sijaan. Kas kummaa kun pikkugyndereitä on helpompi pompottaa kuin valtioita, taisi tulla läskille yllätyksenä...
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tupla-Uuno toimii joka kerta, koska yhdenkään valtion johtaja ei tule ampumaan ydinpommia maahan, jonka johtajaa hän pitää hyvänä henkilökohtaisena ystävänään.
Wilhem II ja Ison-Britannian George V olivat serkkuja. Tämä ei estänyt 1. Maailmansotaa. Jotenkin epäilen ystävyyssuhteen olevan merkittävämpi tässä asiassa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Räveltämö (Ravelry) bannaa kaikenlaisen tuen ilmaisun Trumpille. Eiköhän se ollut toinen kausi sitten siinä. Mahtaako päästä edes ensimmäistä maaliin, vai joutuuko keskeyttämään.

Räveltämö on minulle aivan uusi justka, viel käsittämättä mutta kirjoitan silti.
Ravelrysta pääsin Raveliin, joka oli kai siis ensimmäinen kuuluisa räveltäjä. Jotenkin neuloi eli sävelkudosti boleron, tuon semisexyn useinkin sukupuolittuneen asusteen musiikin muotoon, josta toki seuraavaksi joudumme katsomaan kapellmaestro Gergievin hammastikkua Youtuubissa Maurice Ravel Bolero London Symphony Orchestra Valery Gergiev

Pohjalaaset Jorma Panulan johdolla nauravat tuollaasille pellen elkeille.

Jottei menisi täysin offtopiciksi, niin on Trumpin hallinnon linjaan hyvin sopivan typerää panna vävypoika Kushner keksimään rauhaa lähi-itään, pikkurahalla. Jakamaan hammastikkuja.
 
Viimeksi muokattu:

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Trump on siitä hölmö tapaus, että ilmeisesti kuvittelee rahan ratkaisevan ihan kaiken. Senhän näkee hänen Israel-Palestiina rauhan pyrkimyksistä. Kuvittelee, että kun vaan tarpeeksi kaadetaan rahaa jonnekin, niin ongelmat katoavat.
Mikseivät ongelmat katoa rahaa kaatamalla ongelma paikkaan? Tämähän on toiminut ennenkin lähi-idässä, Egyptin ja Israelin välillä.

JOL
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mikseivät ongelmat katoa rahaa kaatamalla ongelma paikkaan? Tämähän on toiminut ennenkin lähi-idässä, Egyptin ja Israelin välillä.

JOL
No eipä kehitysapu näytä merkittävästi parantaneen elämää Afrikassa yleisesti ottaen.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Räveltämö on minulle aivan uusi justka, viel käsittämättä mutta kirjoitan silti.

Minäkään en tiennyt Räveltämöstä mitään ennenkuin käsitöitä harrastava ystäväni valisti minua, että Trumpin kimppuun käydään nykyään myös sukkapuikot tanassa ja virkkuukoukuilla koukaten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös