Työhaastattelun syvin olemus

  • 518 782
  • 1 686

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tälläiseksi on maailma mennyt. Tinderissäkin, kun saa joskus harvoin matchin, niin kuvittelee tässähän voisi olla vaikka saumaa, mutta ei tietenkään ole.

Luonnollisesti työnantajaakaan ei kiinnosta pätkääkään nostaa turhia toiveita hakijassa kutsumalla tämä haastatteluun. Hienoa toimintaa eikä tuhlaa millään tavalla hakijan aikaa.

Oletko siis sitä mieltä, että työnantajan pitäisi valita suoraan papereiden perusteella paras? Minusta on kuitenkin ihan hyvä, että ne kakkoskorin kaveritkin saavat mahdollisuuden tuoda esiin jotain sellaista itsestään, joka ei välttämättä papereista välity. Joskushan on käynyt niinkin, että lähtökohtaisesti taitavampi jää rannalle, jos haastattelujen perusteella löytyykin joku muulla tavalla timanttinen tyyppi.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mutkat suorina, julkiselle puolelle on valittava pätevin ja yksityiselle kenet haluaa. Julkisella puolella saa mys valittaa jos tässä on osaaminen ja kokemus ohitettu.
Mutta yksityiselle puolelle sain sellaisen vastauksen kuin oletin, "hakemuksella pääset haastatteluihin ja kun nykyisin haetaan "hyviä tyyppejä" niin haastattelu on se tärkeämpi ja ratkaiseva"
Pari viikkoa sitten palkkasin julkisen puolen tehtävään henkilön, jolla oli ammattikoulua vastaavan tasoinen koulutus. Hakijoissa oli myös mm. saman alan yliopistosta valmistunut maisteri, mutta en pyytänyt häntä edes haastatteluun.
Kyllä julkisella puolellakin saa palkata kenet haluaa, kunhan tehtävään määritelty minimivaatimus täyttyy, kuten cottonmouth tuossa jo totesi.
Hyviä tyyppejä tulee yleensäkin palkattua. Hyvä jos olisi myös osaamista ja motivaatiota, niin oma työkin helpottuu.

Sinulla taitaa olla hieman turhan negatiivinen kuva julkisen puolen rekryistä. Toki virkasuhteissa on hieman tarkemmat kiemurat. Meillä teknisen puolen asiantuntijatehtävissä ei virkoja juuri olekaan.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Sinulla taitaa olla hieman turhan negatiivinen kuva julkisen puolen rekryistä.

Ei pelkästään rekryistä vaan koko julkisesta puolesta kaikilla muilla aloilla paitsi terveydenhuollosta.

Mutta voisihan sitä ihan pienen hetken miettiä mitä tarkoittaa kun kerron vetäväni "mutkat suoriksi"
 
Ei se ihan näinkään mene. Heitän nyt esimerkin opetusmaailmasta; haussa on vaikkapa lukion matematiikan lehtori. Tällöin pätevyys on ylempi korkeakoulututkinto, opetettavan aineen pätevyys sekä pedagogiset opinnot suoritettuna. Tämän jälkeen lukio voi asettaa omia painotusalueitaan rekryyn. Silti jokainen sellainen hakija, joka täyttää nuo ensimmäiset kolme kriteeriä, voidaan valita. Tässä kohtaa esim. pidempi kokemus tai muu osaaminen ei sinänsä paina mitään, jos mainitut ehdot täyttyvät. Rehtori tekee esityksen ja esimiehensä opetustoimessa tekee päätöksen, joka on äärimmäisen harvoin eriävä. Toki valittaahan aina voi, mutta eivät ne ole menneet 2000-luvulla ko. syistä oikeastaan ikinä lävitse. Toki sitten esim. ketjutuskorvaukset tjsp. ovat eri asia.

Eli kyllä julkisellakin voidaan valita juuri se ns. oikea tyyppi kunhan peruskriteerit täyttyvät.
Tämä toki riippuu hyvin paljon siitä onko kyseessä virkasuhde vai työsuhde. Virkasuhteeseen täytyy aina valita ansioitunein hakija, mutta myös työsuhteeseen valinnassa voi joutua selittelemään sitä, miksi selvästi ansioituneempi hakija jäi valitsematta.

Pari viikkoa sitten palkkasin julkisen puolen tehtävään henkilön, jolla oli ammattikoulua vastaavan tasoinen koulutus. Hakijoissa oli myös mm. saman alan yliopistosta valmistunut maisteri, mutta en pyytänyt häntä edes haastatteluun.
Kyllä julkisella puolellakin saa palkata kenet haluaa, kunhan tehtävään määritelty minimivaatimus täyttyy, kuten cottonmouth tuossa jo totesi.
Hyviä tyyppejä tulee yleensäkin palkattua. Hyvä jos olisi myös osaamista ja motivaatiota, niin oma työkin helpottuu.

Sinulla taitaa olla hieman turhan negatiivinen kuva julkisen puolen rekryistä. Toki virkasuhteissa on hieman tarkemmat kiemurat. Meillä teknisen puolen asiantuntijatehtävissä ei virkoja juuri olekaan.
Näillä tiedoilla, tässä voisi olla juuri sellainen tapaus jossa työnhakijan riitauttaessa asian saisi niitä hyviä perusteluita esittää. Riippuu toki aina haettavasti tehtävästä, mutta jos korkeammasta koulutuksesta olisi ollut etua tehtävässä suoriutumiseen, eikä työntekijää ole kutsuttu edes haastatteluun, niin voi olla suhteellisen hankala selittää miksi hänen henkilökohtaiset ominaisuudet eivät työhön sopineet. Mutta nämä ovat toki aina tapauskohtaisia, eikä välttämättä juuri tuossa sinun tapauksessa näin ole. Pointti kuitenkin se, että hyvät perustelut sille valinnalle on oltava jos selvästi ansioituneempi hakija jätetään valitsematta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

No ei tarvitse tässä tapauksessa perustella mitenkään. Riittää ettei minua vaan huvittanut.

Katsos kun palvelussuhteen laji määrää rekrytointitavan ja esim. kunnissa viranhaltijan rekrytointi poikkeaa huomattavasti työsuhteisen palkkaamisesta. Virkasuhteisiin ja työsuhteisiin sovelletaan osittain eri lainsäädäntöä. Esim. kuntien tehtävissä virkasuhdetta koskevat perussäännökset ovat kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa, (304/2003) ja työsuhdetta koskevat työsopimuslaissa (55/2001). Virkasuhteeseen palkattaessa mm. hakuilmoituksella on oikeudellista merkitystä arvioitaessa muun muassa hakijoiden ansioituneisuutta ja virkavalinnan perusteluja.

Työsopimuslaissa ei ole määräyksiä työsuhteisen henkilön valintaprosessista. Työsuhteisten osalta työnantajat voivat siis itse valita käytäntönsä eli lainsäädännön näkökulmasta työnantaja voi esim. käyttää sisäistä hakua tai valita henkilön ilman erillistä hakua. Itse olen juurikin palkannut ihmisiä työsuhteisiin. Meidän yksikössä toimintatavat eivät siltä osin eroa juurikaan yksityisen puolen tavoista. Toki hallintosäännön määräyksiä noudatetaan.

Lähde: Kuntatyönantaja
 
Viimeksi muokattu:

Olet toki tuosta periaatteessa oikeassa mutta unohdat nyt, että se voi myös näyttää syrjinnältä (ja myös olla sitä) jos esimerkiksi valittu henkilö edustaa toista sukupuolta tai on nuorempi kuin sivuutettu ansioituneempi hakija. Silloin pitää pystyä perustelemaan miksi valinta kohdistui kyseiseen henkilöön ja siihen ei riitä se, että ei huvittanut. Tämä nyt toki koskee ihan yleisesti kaikkia työpaikkoja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
No ei tarvitse tässä tapauksessa perustella mitenkään. Riittää ettei minua vaan huvittanut.

Katsos kun palvelussuhteen laji määrää rekrytointitavan ja esim. kunnissa viranhaltijan rekrytointi poikkeaa huomattavasti työsuhteisen palkkaamisesta. Virkasuhteisiin ja työsuhteisiin sovelletaan osittain eri lainsäädäntöä. Esim. kuntien tehtävissä virkasuhdetta koskevat perussäännökset ovat kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa, (304/2003) ja työsuhdetta koskevat työsopimuslaissa (55/2001). Virkasuhteeseen palkattaessa mm. hakuilmoituksella on oikeudellista merkitystä arvioitaessa muun muassa hakijoiden ansioituneisuutta ja virkavalinnan perusteluja.

Työsopimuslaissa ei ole määräyksiä työsuhteisen henkilön valintaprosessista. Työsuhteisten osalta työnantajat voivat siis itse valita käytäntönsä eli lainsäädännön näkökulmasta työnantaja voi esim. käyttää sisäistä hakua tai valita henkilön ilman erillistä hakua. Itse olen juurikin palkannut ihmisiä työsuhteisiin. Meidän yksikössä toimintatavat eivät siltä osin eroa juurikaan yksityisen puolen tavoista. Toki hallintosäännön määräyksiä noudatetaan.

Joo ja ei. Olit kopioinut KT:n sivuilta periaatteessa ihan oikeat pointit ja virkasuhteisen suhteen rekrytointi on tarkempaa, mutta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädännön kielletyt syrjintäperusteet eivät saa täyttyä ja (tämän teeman ympärillä päivätöitä tekevänä) oikeuskäytäntö on yllättävän tiukkaa, ts. syrjintäolettama syntyisi tuossa helposti jos hakijat olisivat eri sukupuolta ja valitsematta jääneen koulutus- ja kokemustaso korkeampi - vaikka kyseessä on työsuhde. Ansiovertailu voi tulla tässä tapauksessa merkittäväksi myös työsuhteista palkattaessa, vaikka sinänsä päätöksessä ei tarvitse perustella valintaa virkasuhteen tavoin.

Ei siis ole kyse täysin vapaasta valinnasta niissäkään. Keskeisemmät juridiset erot koskevat mm. julkisen haun vaadetta (mitä toki sitten teatterina järjestetään virkavalinnoissakin joskus).
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädännön kielletyt syrjintäperusteet eivät saa täyttyä ja (tämän teeman ympärillä päivätöitä tekevänä) oikeuskäytäntö on yllättävän tiukkaa, ts. syrjintäolettama syntyisi tuossa helposti jos hakijat olisivat eri sukupuolta ja valitsematta jääneen koulutus- ja kokemustaso korkeampi - vaikka kyseessä on työsuhde. Ansiovertailu voi tulla tässä tapauksessa merkittäväksi myös työsuhteista palkattaessa, vaikka sinänsä päätöksessä ei tarvitse perustella valintaa virkasuhteen tavoin.
Toki valinnalle oli perusteet, vaikka niitä ei tosiaan tarvitse perustella millään tavalla. Tässä tapauksessa juurikin työkokemus ratkaisi, mutta tuota koulutustasoa ei pysty työsuhteisissa riitauttamaan, jos valittu täyttää vakanssin vaatimukset, kuten tässä tapauksessa. Tässä tapauksessa kaikki hakijat olivat samaa sukupuolta.

Yleensä noihin työpaikkailmoituksiin ei tule laitettua kovin tarkkoja vaatimuksia, paitsi vakanssiin vaadittava koulutustaso. Tarkoituksena siis, ettei näitä joudu jälkikäteen selittelemään, ja myös hieman "väljemmillä" ilmoituksilla saa enemmän hakijoita. Julkisen puolen ongelmana nimittäin on aika yleisesti näin korkeasuhdanteen aikana se, ettei hakijoita liiaksi ole. Varsinkin edustamallani asiantuntijasektorilla yksityinen puoli tuntuu vetävän aika paljon paremmin.
 
Suosikkijoukkue
KK
Osaakohan joku kertoa, mitä sähköalan työnjohto/instrumentointi asentaja/ohjelmoija kehtaa kysyä palkkaa. Työ on haastavaa pelkästään olosuhteiden takia, koska työt tehdään laivoissa telakoilla ja myös merellä. Toki päivärahat ovat kuussa Kiinassa noin 2k, mutta ei sen kai pitäisi vaikuttaa perusliksaan. Työ pääsääntöisesti Kiinassa sekä muualla Aasiassa ja sitte testauksia merellä.

Työhaastattelu meni hyvin enkä yleensä mieti tilannetta etukäteen, koska oma CV puhuu jo puolestaan sekä perus rentous löytyy nopeasti. Seuraavassa haastattelussa pitää varmasti alkamaan puhua jo palkkauksesta. Toki olin valmiiksi ottanut selvää laitteistoista ja perehdyttäähän he hyvin ennen matkalle lähtöä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Miten nämä nyt menee Suomessa. Slovakialainen kaveri on kovan luokan asiantuntija ja nyt hänellä olisi työtarjous toiseen paikkaan ja hän kyselee Suomen käytännöistä. Uskoakseni ainakaan nykyisessä paikassa ei voi käydä mitään palkkaneuvotteluja sanomalla kuinka olisi toinenkin tarjous.

Eikö se niin vain ole, että palkkaa yritetään saada korkeammaksi ainoastaan kertomalla miksi sitä pitäisi nostaa eli mitä on saanut aikaan. Siksi toisekseen eihän Suomessa voi saada kunnollista palkankorotusta muuta kuin vaihtamalla firmaa. Vai onko joku muka saanut tai tässä ketjussahan pyörii monenlaista työnantajaakin, niin antanut sellaisen.

Kyseessä ei edes olisi kuin parinkin sadan korotus, mutta eihän sellaisia anneta.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miten nämä nyt menee Suomessa. Slovakialainen kaveri on kovan luokan asiantuntija ja nyt hänellä olisi työtarjous toiseen paikkaan ja hän kyselee Suomen käytännöistä. Uskoakseni ainakaan nykyisessä paikassa ei voi käydä mitään palkkaneuvotteluja sanomalla kuinka olisi toinenkin tarjous.

Kyseessä ei edes olisi kuin parinkin sadan korotus, mutta eihän sellaisia anneta.

Vähän pätkäsin lainausta.

Itse kysyisin suoraan palkankorotusta. Samalla tietysti voi myös katsoa, mitä muualla on tarjota. Itse en kokisi omaksi tyylikseni käyttää toinen työpaikka korttia neuvotteluissa.

Tosta parista sadasta tuli mieleen omalta kohdaltani aikanaan ensimmäisessä työpaikassa ollut tilanne. Firmalla alkoi menemään huonosti. Pari laitettiin pihalle. Minulle ja toiselle työntekijälle annettiin jonkin ajan päästä palkankorotus, taisi olla juurikin 200-300€/kk luokkaa.
Edit. Olin tuohon aikaan nuori ja tyhmä. Tuskin olisin hakeutunut muualle, vaikka ei olisi nostettu palkkaa ja firmalla alkoi menemään huonosti. Kai sitä tunsi jotain kiitollisuuden velkaa tms kun oli kuitenkin annettu mahdollisuus hyvinä aikoina kohkata, reissata ja tehdä kaikki mahdolliset virheet.

Nykyiseen työpaikkaani tullessani sovein, että aloitan tietyllä palkalla, sitten tietyn ajan päästä palkkaa nostetaan ja sitten seuraavana korotus, kun päästään tiettyihin tavoitteisiin.

Nämä esimerkit nyt ei liity kaverisi tilanteeseen, kunhan tuli mieleen palkoista.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nyt on uutta tietoa rekrytoinnista. Laitettiin lappu naaman eteen ja laita nimi tuohon. Ihmettelin mikähän tämä tällä kertaa on (näiden maassa saa koko ajan olla allekirjoittamassa jotain mistä ei oikein edes tiedä mitä ne on) ja se oli GDPR.

- Joo, olen toki kuullut tuosta, mutta miksi tässä projektissa tarvitsee
- No, kun meille tulee se kesähessu
- Niin, kuulin tuostakin vaan en oikein ymmärrä miten tämä siihen liittyy
- Koska sä palkkaat sen
- Mitä vittua (en ihan noin sanonut)

Eihän tämä voi näin olla, että olen nyt vastuussa jonkun tulevaisuudesta. Sanoin aikoinaan jo haastattelussa olevani asiantuntijapuolella enkä tule missään oloissa olemaan mikään pieni tai isokaan pomo. Jättifirmoissahan se ei vain mitään vaikuta, koska en edes ole enää samassa projektissa niiden kanssa mitkä palkkasivat. Sanoin saman nykyiselle esimiehelle mikä ei luonnollisestikaan ole päivittäisessä tekemisessä mukana, niin tieto tuskin kulkee. Hän vielä aivan erikseen kysyi asiasta.

Mitäs nyt tehdään, ensimmäisenä tulee mieleen sama toimintatapa kuin raviurheilussa totoamisessa. Valitsee jonkun millä on kiva nimi.

Ensimmäisen lapun kävin läpi ja siinä on paljon kielioppierheitä, mutta muuten ihan hyvää asiaa. IT-hommat tehdään muutenkin rallienglannilla eikä hakijan äidinkieli ole englanti, niin onko tuo sitten hylkyperuste.

Ei voi tietää, kun ei ole mitään kokemusta tai koulutusta tälläisiin prosesseihin. Se on mukava tietää, että näitä vedetään ihan arvalla. Sitä aina joskus miettii kuinkahan moni joku tennisveto on mennyt väärin sen takia, kun ottelu oli sovittu. Tai toisaalta kuinka moni mennyt oikein, kun ei olisi edes voinut hävitä tietämättään.

Ai niin, onneksi prosessiin ei kuulu hakuvideoita. Niitä, jos joutuisi katsomaan, niin ottaisin lopputilin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andy

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Entinen esimies käytännössä headhunttasi mut riveihinsä. Aloituspäivä sovittiin jo hyvissä ajoin, yksityiskohdat on sovittuna ja kun firman politiikkaan kuuluu avoimet haut, niin tämä rekryn takana ollut suoraan totesi, että ei pistä paikkaa hakuun jos nykyisestä lafkasta tulee parempi tarjous tai en muusta syystä haluakaan paikkaa hakea. Ei tullut, aion hakea, paikka ilmestyi hakuun ja huomenna pistän paperit.

Se vain nyt tuli mieleen, että miten näissä tapauksissa pitäsi työhaastatteluun suhtautua? Jos on yksivaiheinen, niin ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Varmaan vaan kuulumiset vaihdetaan, heitetään nimi paperiin ja that's it. Mutta kun alan tuntee ja positio ei ihan sieltä hierarkian pohjalta ole, niin todennäköisesti tiedossa on kaksivaiheinen, joissa toisessa on joko vähintään mukana tai jopa yksin pelkkä HR:n edustaja. Sinänsä kun entinen esimies, nykyinen ystävä ja erittäin todennäköisesti tuleva esimies tuon hakemuksen muotoili aivan mulle räätälöidyksi, niin ei pitäisi olla mitään ongelmaa.

Mutta pitäisikö mun tässä tilanteessa jotenkin varautua mahdolliseen toiseen haastatteluun? Tai onko jotain sellaista, mitä mun pitäisi ottaa huomioon ensimmäiseen, jossa siis mukana on todennäköisesti vain paikan (kirjallisena WhatsAppissa) luvannut henkilö on paikalla?
 
Anssi #5

Muutama vuosi sitten menin haastatteluun ennalta tuttuun paikkaan, johon mua oli pyydetty ilman, että sitä paikkaa hain. Olin siinä käsityksessä, että mut on jo valittu ja vähän vaan käydään juttelemassa niitänäitä kahvittelun lomassa. Juu, ei oltu. Siihen olikin kysytty muutama tyyppi ja jouduin täysin valmistautumatta ihan kunnon haastatteluun. Vituiksihan se haastattelu meni, hävettää vieläkin.

Pointti yrittää siis olla, että jos sä sen homman haluat, niin valmistaudu. Jos nyt sitten käykin niin, että haastattelu on läpihuutojuttu, niin et sä siinä nyt ihan hirveästi häviä, että käytiyt vähän aikaa ja vaivaa valmistautumiseen. Jos et valmistaudu ja tuleekin kunnon haastattelu, niin hävittävää on paljon enemmän.
 
Kannattaa valmistautua. Minulle kävi vielä älyttömämpi juttu. Isossa firmassa, kun on, niin siellä on monenlaista projektia mihin joskus kysellään. Olin menossa miesten huoneeseen ja sitten kotiin, kun projektipäällikkö tuli kysymään ehditkö tulla juttelemaan. Tietenkin ajattelin kyllähän tässä nyt 10 minuuttia aikaa on ja rakkokin kestää, kun ei ollut olutta juonut.

Sitten siellä oli toinenkin jamppa ja tajusin minuuteissa tämähän on työhaastattelu eikä mikään nopea projektin esittely. Vituiksihan se meni ja olin aika näreissäni omalle pomolle mitä paskaa tuo oli. Jos et sattunut muistamaan, niin ensinnäkin työskentelen jo täällä. Päällikkö oli kuulema sanonutkin pitäneensä ihan täyden työhaastattelun. Unohtivat vain minulle kertoa asiasta.

Joo, siihen juttuun ei koskaan enää palattu ja joka kerta vituttaa, jos joskus näen sen ukon käytävällä. Ei ehkä sentään hävetä tarvitse sinänsä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joo, siihen juttuun ei koskaan enää palattu ja joka kerta vituttaa, jos joskus näen sen ukon käytävällä. Ei ehkä sentään hävetä tarvitse sinänsä.

Joskus lehdessä ihmiset kertoivat erikoisista sattumista työhaastatteluissaan. Siellä yksi nainen kertoi jännittäneensä erästä haastattelua niin paljon, että hän oli kussut housuunsa sen aikana. Mutta hän oli kuulemma tästä huolimatta saanut paikan, joskin hän pohti pitkään, että oliko se tullut säälistä. Tuli vain mieleeni, kun kerroit, että sinut haettiin haastatteluun suoraan WC:stä... Ei sillä, että suosittelisin kokeilemaan tuota keinoa...
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hauskasti menee nämä jutut kyllä alallani. Päteviä hakijoita on toistuvasti kymmeniä, joskus jopa lähempänä sataa, ja niistä sitten aina yksi on jollain ilveellä se "osaamisensa ja kokemuksensa puolesta paras". Tänä keväänä laitoin neljään paikkaan paperit, joista kahteen en päässyt edes haastatteluun, tosin molempiin valittiinkin lopulta tyyppi, joka hommaa oli jo tehnyt. Ne eivät siis varsinaisesti edes harmittaneet, kun haastattelurumba olisi ollut aika turha jo lähtökohtaisesti. Kaksi oli sitten aidosti tyhjiä paikkoja, ja tulin valituiksi molempiin. Toinen näistä paikoista tarjosi sitten sen verran paremmat mahdollisuudet varsinaisen duunin lisäksi, että otin sen, mutta sinne mulla olikin suhteita jo. Käytännössä siis neljästä hakemastani paikasta kolme meni henkilölle, jolla oli jalka oven raossa jo tavalla tai toisella, ja vain tuo toinen saamani paikka oli täysin neitseellinen.

Puhutaan siis historian ja yhteiskuntaopin opettajien tilanteesta, ja mietin tätä lähinnä vastavalmistuneiden kannalta, notta eipä tuo vakipaikan saaminen kovin helppoa ole. Siinäkin täysin uudessa virassa, johon mut valittiin, oli ryhmäosuus ekalla kiekalla, ja kaikki olivat muualta siirtyviä opettajia. Itse valmistuin kolme vuotta sitten, kun tykitin opinnot perheellisen tappotahdilla vähän nopeammin, mutta omalta aloitussyksyltäni tuttuja nimiä on noissa viraksiottopapereissa ollut hakijoiden luettelossa, ja parin heistä tiedänkin valmistuneen tässä puolen vuoden sisään.

Vähän sama dilemma heillä kun mulla tuossa taannoin pohtiessani, että kuinka voit näyttää hanskaavasi opetuksen lukiossa, ellet saa siihen mahdollisuutta. Toki ilman vakityötä voi ottaa sijaisuuksia ja kiertää antamassa näyttöjä eri kouluissa, mikä sitten voi poikia jatkossa jotain, mutta hakiessasi lukiosta paikkaa pitäisi olla lukiokokemusta, jota ei voi saada työskennellessään kokopäiväisesti peruskoulussa.

Vielä aihetta sivuten, noususuhdanne näkyy muuten aika selvästi siinä, että tvt-osaajia on poimittu kouluista yritysmaailmaan ainakin täällä eteläisessä Suomessa kuin marjoja. Omassa tuttavapiirissäni puhutaan kaksinumeroisesta luvusta opettajia, jotka on rekrytty siis ilman heidän omaa aktiivista hakuaan. Aika usein ovat miehiä, mikä puolestaan ei ole ollenkaan hyvä juttu opetusalan kannalta, varsinkin kun jo isojakin alakouluja alkaa olla ilman ainuttakaan miesopea, mutta se on sitten toisen ketjun aihe.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Joskus lehdessä ihmiset kertoivat erikoisista sattumista työhaastatteluissaan. Siellä yksi nainen kertoi jännittäneensä erästä haastattelua niin paljon, että hän oli kussut housuunsa sen aikana. Mutta hän oli kuulemma tästä huolimatta saanut paikan, joskin hän pohti pitkään, että oliko se tullut säälistä. Tuli vain mieleeni, kun kerroit, että sinut haettiin haastatteluun suoraan WC:stä... Ei sillä, että suosittelisin kokeilemaan tuota keinoa...

Pitää miettiä keinoja millä voi erottua naurettavan kovassa kilpailussa. Slovakialainen ystäväni pudotti tarjottimen ruokineen lounasravintolassa ollessaan viimeisellä haastattelukierroksella suomalaisessa suuryrityksessä. Samaa lounasta oli muutama muukin syömässä.

Hänet valittiin ja nyt on asunut ja maksanut veroja Suomeen useamman vuoden. Ei toki tahallaan sählännyt, mutta kai tuolla tavalla ainakin haastattelijat muistaa tuohan oli se tuo jamppa. Suomalaisen tytönkin löysi. Ne vie meidän duunit ja muijat.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mulla kävi tuon toisen paikan osalta siten, etten huomannut sitä ennen viimeistä hakupäivää. Jostain syystä sitten googlailin mollin sivuja ja sattui ilmoitus silmiin. Muokkasin vanhaa pohjaani ja kopioin sitten sopivilta osin siinä autossa istuessani niitä pätkiä sinne kunnan hakuportaaliin, lähetin sen ja soitin perään heti. Puoli tuntia vaille deadline oli kello, pahoittelin myöhäistä hakemista ja kysyin pari juttua varmaksi. Seuraavalla viikolla tuli kutsu ekalle rundille, siitä toiselle ja sitten valinta. Ehkä siitä myöhäisestäkin hausta voi jäädä positiivinen jälki.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Hänet valittiin ja nyt on asunut ja maksanut veroja Suomeen useamman vuoden. Ei toki tahallaan sählännyt, mutta kai tuolla tavalla ainakin haastattelijat muistaa tuohan oli se tuo jamppa. Suomalaisen tytönkin löysi. Ne vie meidän duunit ja muijat.

Jollain tavalla on haastattelijan/yhteyshenkilön mieleen on jäätävä. Itse olen aina soittanut yhteyshenkilölle, jos on omasta mielestä jotain lisäarvoa hakevalle yritykselle annettavana. Tällä tavalla sain viimeisimmän duunipaikan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jollain tavalla on haastattelijan/yhteyshenkilön mieleen on jäätävä. Itse olen aina soittanut yhteyshenkilölle, jos on omasta mielestä jotain lisäarvoa hakevalle yritykselle annettavana. Tällä tavalla sain viimeisimmän duunipaikan.

Olisi kiva tietää miten toimiva keino tuo soittelu on. Se lukee jokaisessa aapisessa, niin miten erottuvaa se sitten on.

Sehän olisi enemmän erottuvaa, jos tekisi jotain mitä ei kaikki muut tee, kun ne on lukenut internetsin hakuohjeita.

Oma ratkaisuehdotukseni olisi se, että palkattaisiin ne mitkä huomasivat ilmoituksen. Nykyiseen paikkaan oli yksi hakukierros. Aivan naurettavaa nuo lukuisat kierrokset perushommiin, mutta kun niinhän kuuluu tehdä.

Siinäkin kohtaa ollaan jo aika syvissä vesissä, kun tasan tarkkaan jokainen hakija lukee top100 -listan näitä kysytään.

Onneksi jouduin mukaan rekryyn missä kesätyttö aloittaa maanantaina. Joudun johonkin vastaanottokomiteaankin. Hän vastasi useimpiin kysymyksiin väärin ja miten olisikaan voinut tietää, mutta selkeästi ala kiinnosti. Siinä oli se ero muihin hakijoihin mitkä oli sama kai se, jos täältä saisi homman.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Olisi kiva tietää miten toimiva keino tuo soittelu on. Se lukee jokaisessa aapisessa, niin miten erottuvaa se sitten on.

No mulla meni aika nappiin, kun osasin esim. kertoa mitä tuotteisiin yrityksen pitäisi seuraavaksi keskittyä toimarin ollessa samaa mieltä. Tätä tarkoitin edellisessä viestissä sillä lisäarvolla. CV:n perusteella en olisi takuulla paikkaa saanut.

Normi diipadaapalla varmaan vaikeaa, mutta luulisin silti, että harvempi soittaa ja kyselee duunista. Toki yrityksestä kantsii ottaa vähän selvää ja kysyä joku kysymys firmasta myös.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Aivan naurettavaa nuo lukuisat kierrokset perushommiin, mutta kun niinhän kuuluu tehdä.
Itse pidin kyllä ihan hyvänä ratkaisuna karsia jengiä ensin ryhmähaastattelulla, vaikka en olisi tuota paikkaa saanutkaan. Meille annettiin ryhmätehtävä, jossa sitten oli jengiä kyyläämässä, miten lähdemme tätä pakettia purkamaan. Ilmeisesti taktiikkani toimi ihan hyvin, kun pääsin jatkoon. Yksilöhaastattelu puolestaan oli hyvä sekin, kun ei juuri niitä perinteisiä kysymyksiä esitetty, vaan aika hyvin käytiin läpi niitä oikeita työssä tarvittavia ominaisuuksia sekä sitä, mitä mulla on tässä, tuossa ja siinä kysymyksessä tarjota työtehtävässäni ja osana työyhteisöä. Ja tällä kymmenen vuoden kokemuksella alaltani osasin myös kysyä heiltä sellaisia pullonkauloja, joita yleensä eteen tulee. Tässä nyt kun funtsii sitä prosessia, harmittaa hiukan, että kyseessä oli lopulta niin perustehtävä ja paikka kauempana, koska se rehtori oli kyllä erinomaisesti tehtäviensä tasalla ja aidosti miellyttävä, mutta jämäkkä. No, tämä valintani mahdollistaa merkittävästi isomman tilipussin, vaihtelevuutta perustyön rinnalle sekä sijaitsee lähempänä, joten lopulta valinta oli helppo.
 
Makinpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Japani
Nykyisessä työpaikassani on tapana aina palkita vuoden työntekijä, viime vuonna tuo kunnia osui omalla kohdalle. Kun tässä olen nyt miettinyt alan vaihtoa niin onko tuommoisen "palkinnon" mainitseminen vaikka cv:ssä hyvä idea? Vaiko kannattaisiko asia ottaa esille mahdollisessa työhaastattelussa? Vaikka olen aikeissa vaihtaa kokonaan toiselle alalle ja uudessa työssä ei välttämättä tarvita niitä taitoja, joista olen kunniaa saanut, niin siitä huolimatta varmaankin kannattaisi sopivassa kohtaa mainita tunnollisesta työn suorittamisesta edellisessä työpaikassa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
@Makinpo

Riippuu hiukan alasta. Jos olet esim. ollut aikuisviihteen puolella ja siirryt kasvatusalalle, en ole varma kannattaako mainita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös