Pesiskausi 2019

  • 356 239
  • 2 431

Dorian Gray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johdossa oleva joukkue
Itse fanitan sitä, että pesiksessä on persoonallisia kenttiä, jotka asettavat omat erityisvaatimuksensa. Siinä aspektissa ollaan jotenkin vielä tekemisissä 'luonnollisen' urheilun kanssa, kun kaikki ei ole äärimmilleen mitoitettua ja standardisoitua.

Yksilöurheilupuolella on vielä muutama tällainen laji, kuten golf, suunnistus ja rata-autoilu. Palloilupuolella pelipaikkojen identiteetit haalistuvat vuosi vuodelta
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Mutta aika yksin olen todennäköisesti tämän mielipiteeni kanssa, sen verran kehuttu kenttä tuo on.

Et ole, ihan paska kenttä. Veisi kunnon tulva koko paikan. Tosin olen käynyt siellä vain neljästi ja joka kerta minulla on ollut hauskempaa kuin kotiyleisöllä, niin ei sovi liikaa valittaa. Lähtökohtaisesti vain kivikkoinen joki ei ole urheilutapahtumalle ihanteellinen miljöö. Eniten minua kuitenkin ahdistaa se auringonpaiste, joka pahimmillaan pilaa koko ottelun.

Käsittämättömintä minusta on Vedon pelaajien läpilyöntiherkkyys Saarikentällä verrattuna heidän peleihinsä vieraissa. Miksi ne pallot eivät vieraskentillä uppoa jatkeille samalla prosentilla? Jotain viilunkia tässä on pakko olla.
 
Viimeksi muokattu:

Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Hieno peli Vedolta ja hyvä viesti siitä, että potentiaali sisäpelissä ei lopu. Tänään oli katsomossa lähes joka ukon lyödessä tunne, että voi paiskata pallon läpi. Ruuska, Rinta-Aho, Kanala, Anttila, Mäkelä ja Haapakoski ovat vaarallisia ja potentiaalisia läpilyöjiä ja eipä sovi unohtaa Saukkoa eikä Heikkalaakaan, joka tänään löi melkoisen kuivakan vedon Savonjokeen ja katsoinkin, että onko tuo todella Heikkala. Toivotaan, että tällainen iloinen lyöntipeli jatkuu juhannuksen jälkeenkin, tällä sisäpelillä on vaikeaa hävitä. Parannettavaa jäi kuitenkin paljon huolellisuudessa mm. Heikkala heittää Heimoselle Latvalan kotiutusnäpistä polttoheiton niin kovaa kuin ikinä lähtee, vaikka Hartikainen oli jo lopettanut juoksemisen, kun ei ollut mahdollisuuksia ehtiä, tästä juoksu. Toinenkin juoksu täysin räpylästä, kun Lassila ei saanut kohtuullisen helppoa ja kohti tulevaa lyöntiä kiinni. Lisäksi pelin ensimmäinen sisävuoro töpeksittiin, kun Saukko ei edennyt viimeisellä lyönnillä etutilanteessa ja tästä kaksi paloa. Oma murheenkryyninsä oli Lassilan kopinnostot, kaveri ei tällä hetkellä saa koppia nousemaan edes väärän jälkeen kolmella yrityksellä, jonkinlainen henkinen lukko on päällä ja noita paloja ei vaan saa syksyllä tulla. Tänään esimerkiksi numerolla 7 sisävuoron aloittanut Heikkala yritti päästä kentälle varmaankin siksi, että Heimonen voisi kopittaa häntä kakkoselle, jotta Severi voitaisiin hypätä yli ysinä. Noh, Severi on monta vuotta tottunut koppia nostamaan, joten eiköhän se siitä ja pakko kehua kaveria, teki äärimmäisen tärkeän juoksun ensimmäisellä jaksolla kahden palon tilanteessa, jonka jälkeen Kanala löi kunnarin ja jakso kääntyi Vedolle. Heimonen aivan käsittämättömän kovassa vireessä, tuntui tietävän Iivarisen merkit kuin omat taskunsa. Kiva kattoa kun kaverilla peli kulkee ja hakee jatkuvasti rajoja syöttämisen kanssa. Kummallisen näköisiä jekkusyöttöjä Janne tänään nosteli, ei käy kateeksi syötönvalvojia.
 
Nopeista etenemisnopeuksista, vaikka Kanis on huikeen nopea, niin eikös Niilon 3.57 ole edelleen epävirallinen SE kennoihin? Vai olenko jotain missannut..? Toki pesiltä lähdöt eri, kelatkaa nauhoilta 90-luvulta Vuorisen Jannen 7-metrin lähtöjä kakkoselta lukkaria kun lukkaria vastaan. Jep, eri peli, mutta aikoinaan ihan omissa sfääreissä...
Kennonopeushan on tosiaan eri kuin puhdas pesävälinopeus. Kennoistahan tuo paljon on kiinni ja ajat keskenään eivät ole vertailukelpoisia. Olisi kyllä hauska tietää parhaiden etenijöiden ajat huippujuoksussa samoihin kennoihin. Mäentausta on juossut 3,58 2015 tai 2016, Kivinen on alittanut 3,60 ennen jalkavaivoja, Isoketokin taisi joskus mennä alle. Hauskana vertailukohtana mainittakoon, että Suomen huipputason aitajuoksija Elmo Lakka juoksi KPL:n kennoihin oman juoksutreeninsä jälkeen muistaakseni 3,52. Titaniastahan nuo kaikki selviäisi, mutta ainekin Kanala, Rytkönen, Nurmio, Piiponniemi ja Mäentausta varmasti jokaisella pesävälillä mahtuu kymmenen parhaan ajan joukkoon. Kolmospesältä lennolla kaikki tulee siihen n. 5 sekunttiin kotipesään, jotkut jopa muutaman sadasosan alle.

Idän joukkuetta on selvästi rakennettu sisäpeli edellä.

Se on selvä asia, että idän ulkopelikooste olisi lähtökohtaisesti paljon laadukkaampi, jos mukana olisi Kuosa etukentällä, Niko Korhonen polttolinjassa ja Topi Hurskainen kolmoskopparina.

Idällä on kyllä aivan älyttömän nopea joukkue. Jos Piiponniemi pelaa, niin seitsemät huippujalat. Topi Hurskainen olisi kyllä joukkueeseen mahtunut. Aliarvostettu pelaaja.
Lännellä sitten Ruuska ja Vainionpää, yhtään Roope Korhosta väheksymättä. Ruuska painoi eilenkin aivan jäätäviä lyöntejä. Mieletön poika.

Niko Korhonenhan on siirretty SoJy:n ulkopelissä takatilanteessa kolmospolttajaksi. Ei pelaa enään syvämiehenä, koska Topi Korhonen on paljon pallovarmempi. Ihan hyvä ulkopelaaja hyvällä kädellä, mutta perusteltu vaihto Komulaiselta.

Vimpelin sisäpeli ihastuttaa allekirjoittanutta kaudesta toiseen ja Rytkönen pelaa sarjan parhaalla itseluottamuksella parhaillaan. Hieno katsoa monipuolista vaihtopeliä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
https://www.elmo-lehti.fi/kesan-rajuin-myrskyvaroitus-pesapallossa-ei-kenellakaan-mitaan-jakoa/

Vmp artikkeli. Olihan Vimpeli eilen todella hyvä, mutta Kouvolalla oli kolme ykköskärjen kaveria korvattu ykköspesis ja suomisarjan pelaajilla. Eihän tuosta pidä vetää mitään johtopäätöksiä mihinkään suuntaan.

”Juuri nyt ylivoimaisesti vahvimmilta mestariehdokkaalta näyttää Vimpeli.”

Mitenkäs se Sotkamo-Vimpeli nyt päättyikään ja mikä joukkue ei ole vielä hävinnyt yhtään peliä?

En tilaisi Elmo-lehteä.
 
Palsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, STL Blues, Jymy

Arffman ei oikein pysty Sotkamosta objektiivisesti kirjoittamaan, joten lopputulos on yleensä tällaista.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vimpelin kannalta on mielenkiintoista nähdä miten ratkaisevat tulevaisuudessa Perttu Ruuskan ja Janne Heimosen tilanteen. Vimpeli oli jo ajamassa Perttua lukkarin tontille ja siirtämässä Heimosta sivuun, kunnes Hylkilä tuli pelinjohtajaksi ja ilmoitti, että Heimonen on lukkari ja Perttu vain hätäapuna. Heimonen on saanut myös lisää vastuuta lyöntipuolella, joten pelaa kokonaisuudessaan uran parasta peliä ja on tällä hetkellä sarjan paras lukkari. Tästä pelaajasta Vimpeli oli vielä viime kaudella lähellä luopua, että saisivat Pertulle sen roolin minkä haluaa.

Veto on haastavassa tilanteessa Ruuskan kanssa jos hän vielä himoitsee lukkarin tonttia. Heimosta ei voi laittaa sivuun, mutta Ruuska on tulevaisuuden kannalta tärkein pelaaja koko organisaatiossa, joten hänen vaatimuksia kuunnellaan aika tarkkaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Itse fanitan sitä, että pesiksessä on persoonallisia kenttiä, jotka asettavat omat erityisvaatimuksensa. Siinä aspektissa ollaan jotenkin vielä tekemisissä 'luonnollisen' urheilun kanssa, kun kaikki ei ole äärimmilleen mitoitettua ja standardisoitua.

Yksilöurheilupuolella on vielä muutama tällainen laji, kuten golf, suunnistus ja rata-autoilu. Palloilupuolella pelipaikkojen identiteetit haalistuvat vuosi vuodelta

Jep, täysin samaa mieltä. Kenttien erilaisuus ja yksilöllinen luonne on ehdottomasti lajin suola. Monia kenttiä tosiaan saattoi suorastaan inhota - toki Saarikenttä nyt on legendaarinen lajin pyhättö, jota vain joku kainuulainen pössihavukka saattaa vierastaa...
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vimpelin kannalta on mielenkiintoista nähdä miten ratkaisevat tulevaisuudessa Perttu Ruuskan ja Janne Heimosen tilanteen. Vimpeli oli jo ajamassa Perttua lukkarin tontille ja siirtämässä Heimosta sivuun, kunnes Hylkilä tuli pelinjohtajaksi ja ilmoitti, että Heimonen on lukkari ja Perttu vain hätäapuna. Heimonen on saanut myös lisää vastuuta lyöntipuolella, joten pelaa kokonaisuudessaan uran parasta peliä ja on tällä hetkellä sarjan paras lukkari. Tästä pelaajasta Vimpeli oli vielä viime kaudella lähellä luopua, että saisivat Pertulle sen roolin minkä haluaa.

Veto on haastavassa tilanteessa Ruuskan kanssa jos hän vielä himoitsee lukkarin tonttia. Heimosta ei voi laittaa sivuun, mutta Ruuska on tulevaisuuden kannalta tärkein pelaaja koko organisaatiossa, joten hänen vaatimuksia kuunnellaan aika tarkkaan.
Luulisi, että noin nuorella miehellä kuin Perttu olisi tosiaan kunnianhimoa pelata myös ulkona, vaikka ne tehot laskisivatkin.

Heimonenkin ollut kyllä hyvä, joten joukkueen kannalta näin on varmasti paras.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Olen myös henkilökohtaisesti sitä mieltä, että pesäpallokenttien erilaisuus ja yksilöllinen luonne on nimenomaan yksi tämän lajin suoloista. Eipä tällaista ole oikein missään muussa lajissa, ainakaan näin konkreettisesti. Yhtenä tällaisena lajina nyt tulee golf mieleen, jossa myös kentät (radat) vaihtelevat hyvinkin rajusti.. Mutta entäs joukkuepallopeleistä..

Aikanaan kun itse Vimpelin Vedon kannattajaksi kasvoin, ei-vimpelililäisenä, niin yksi iso osa tätä oli tuon kentän ainutlaatuinen tunnelma ja juurikin itse ainutlaatuinen kenttä. Miten pallo mahdollisesti menee jokeen, ottaako hyvän kimmokkeen ja pomppaa aina peräti vastarannalle saakka.. Kuka on taitavin ja nopein hakemaan pallon joesta.. Mistä kohtaa yleensä saa kunnarin ja mistä kohtaa taas ei.. Puuttuuko kohtalo peliin ja pallo osuukin puuhun.. Pahimmassa tapauksessa "varmat" juoksut kääntyvätkin paloksi! Kuinka syvää tänään joenssa on, entä onko virtaukset joessa kovat.. Nämäkin vaihtelevat suuresti aina vuodenajan ja kelien mukaan!

Jokaisen kentän yksilöllinen luonne vaikuttaa tottakai myös suuresti siihen, miten kullakin kentällä eri tilanteet pelataan. Tätä etua osaa Saarikentän osalta tottakai kotijoukkue hyvin hyödyntää. Vastaavaa tulee nyt vaikka tuoreen sarjanousijan ja Mantun kentän osalta mieleen, kun nolla- ja ykköstilanteissa saadaan keskustaa ja kakkospuolta sumputettua poikkeuksellisen paljon. Tosin kyllähän myös saaressakin etenkin nollatilannetta pelaa Veto todella rohkeasti aukottaen ykkösrajaa. Eipä siitä juurikaan olla läpi lyöty. Ja pahimmassa tapauksessa, ellei paha U-tuuri käy, niin läpilyönyt pääsee korkeintaan kakkospesälle saakka. Joka tapauksessa sillä on ehdottomasti merkitystä osaako jollakin kentällä pelata vai ei, tunteeko kentän metkut, erityisesti Saarikentällä tämä tottakai korustuu. Pysäyttämiset vallailla, miten sijoittua jne. Harvoin on niin hyvin vierasjoukkueen paidassa kopparit pelanneet saaressa, mitä taannoin JymyJussien vieraillessa ;) No, siihen on syynsä..

Hieno peli Vedolta ja hyvä viesti siitä, että potentiaali sisäpelissä ei lopu. Tänään oli katsomossa lähes joka ukon lyödessä tunne, että voi paiskata pallon läpi. Ruuska, Rinta-Aho, Kanala, Anttila, Mäkelä ja Haapakoski ovat vaarallisia ja potentiaalisia läpilyöjiä ja eipä sovi unohtaa Saukkoa eikä Heikkalaakaan, joka tänään löi melkoisen kuivakan vedon Savonjokeen ja katsoinkin, että onko tuo todella Heikkala.
Heikkala oli tosiaan mainiossa vireessä mailanvarressa. Hänellä tulee välillä näitä todella kovia pelejä, mutta sitten välillä etenkin osassa kärkiotteluissa on painetilanteissa todella vaikeaa.

Rosteria kun kehutaan, ja mitä se onkin, hurjan lyöntivoimainen ja monipuolinen, niin vielä kun tuossa olisi Isoketo numerolla yksi mukana, ja Heikkala voitaisiin laittaa kakkoskärkeen ykköstilanteen vaihtajaksi Takalan tilalle, niin monipuolisuus ja läpilyöntiuhka kasvaisivat entisestään, kun kakkoskärjestäkin saisi entistä paremman.

Tuntuu muuten, että osa pelaajista suorastaan ihmeellisen paljon kasvaa pelaajana ja ottaa steppejä eteenpäin, kun seurasta X saapuvat Vetoon pelaamaan. Aikanaan hyvänä esimerkkinä Jere Saukko ja nyt vaikkapa Viljo Sillanpää. Syitä on varmasti monia, ihan jo joukkueen kova sisäinen taso ja kilpailu, treenaaminen laadukkaasti laadukkaiden pelaajien kanssa jne. Ja toki nämäkin kaverit saavat loistaa rauhassa tähtipelaajien takana - eli vastuu/rooli ei ole ollut yleensä niin tärkeä ja iso, mitä se on edellisessä seurassa ollut.

Heimonen aivan käsittämättömän kovassa vireessä, tuntui tietävän Iivarisen merkit kuin omat taskunsa. Kiva kattoa kun kaverilla peli kulkee ja hakee jatkuvasti rajoja syöttämisen kanssa. Kummallisen näköisiä jekkusyöttöjä Janne tänään nosteli, ei käy kateeksi syötönvalvojia.
Heimonen on todentotta ollut suorastaan maaginen alkukaudesta. Nyt myös mailanvarressa ollut hieman normaalia enemmän roolia.

Vimpelin kannalta on mielenkiintoista nähdä miten ratkaisevat tulevaisuudessa Perttu Ruuskan ja Janne Heimosen tilanteen. Vimpeli oli jo ajamassa Perttua lukkarin tontille ja siirtämässä Heimosta sivuun, kunnes Hylkilä tuli pelinjohtajaksi ja ilmoitti, että Heimonen on lukkari ja Perttu vain hätäapuna. Heimonen on saanut myös lisää vastuuta lyöntipuolella, joten pelaa kokonaisuudessaan uran parasta peliä ja on tällä hetkellä sarjan paras lukkari. Tästä pelaajasta Vimpeli oli vielä viime kaudella lähellä luopua, että saisivat Pertulle sen roolin minkä haluaa.

Veto on haastavassa tilanteessa Ruuskan kanssa jos hän vielä himoitsee lukkarin tonttia. Heimosta ei voi laittaa sivuun, mutta Ruuska on tulevaisuuden kannalta tärkein pelaaja koko organisaatiossa, joten hänen vaatimuksia kuunnellaan aika tarkkaan.
Tässä tuli nyt uutta tietoa mulle. Itse olin ainakin siinä käsityksessä, että päätös uran jatkamisesta on ollut lähinnä Heimosen omissa käsissä. Viestistäsi saa kuvan, että Hylkilällä olisi ollut hyvin suurin rooli tämän asian suhteen, että Heimonen uraansa vielä jatkoi. Eli tästä sai sen kuvan, että Vimpelisissä olisi päätetty antaa jo tälle kautta Pertulle lukkarin saappaa ja Heimoselle sanottu kylmästi "kiitos, mutta ei kiitos", mutta Hylkilä olisi sitten ajanut "kaikkien" yli ja määritellyt miten tämä kausi Vedossa mennään.

Yleisellä tasolla on toki ollut jo muutaman vuoden puhe, että Perttua ajetaan lukkariksi ja Heimosen mantelinperijäksi, mutta aikataulu on ollut hämärän peitossa. En tiedä onko sulla faktaa tuosta, että Perttu erityisen paljon "himoitsisi" lautasen ääreen par aikaa tai vaikka tälle kautta, vai onko hän aivan sinut tuon jokeri-roolinsa kanssa. Joka on tottakai Vedon kannalta pelillisesti tällä hetkellä se kaikkein paras ratkaisu. Mutta yhtä kaikki, varmaan ainakin tulevaisuudessa, tulevina kausina, Perttu itse sisäpelinkin kustannuksella, varmaan sitä roolia myös ulkopelistä halajaa.

Ainakin ennen runkosarjan alkua Hylkilä aivan suoraan sanoi millaisella taktiikalla tullaan lukkaroinninkin osalta menemään. Olisiko luvannut Pertulle ainakin +5 peliä lautasen ääressä. No, nyt ei ole pelannut vielä yhtä ainutta?! Onko tätä taktiikkaa muutettu, kun on kulkenut niin hyvin, ja Perttukin taistelee tätä menoa mm. lyöjäkuninkuuden voitosta, jos sillä nyt minkään valtakunnan merkitystä peluutukseen on. Muutoinkin kierrätystä on tapahtunut hyvin vähän. Hanhisalo laitettiin Pattijoelle vuokralle ja saa siellä kovia pelejä. Isoketo on telakalla. Ainoastaan Takala oli jonkun pelin pois ja hänen paikallaan pelasi ulkomuistista heitettynä Aleksi Rantala. Muutoin rotaatio on ollut olematonta, missä on puolensa, ainakin saadaan tämän hetken parhaalla kokoonpanolle rutiinia, roolit selviksi jne. Aiempina kausina loppukaudesta telakalla ollutta Haapakoskeakaan ei ole samalla tavalla säästelty kuin vaikkapa Kivimäen aikakautena, kun herra pelasi useampia pelejä jokerina. Osiltaan tämä on varmasti tuon Isokedon loukkaantumisen syytä, kun laadukkaita varapelaajia on 1 kpl vähemmän. Kuitenkin silti erilaisilla rotaatiolla pitäisi heikommat porukat sarjassa kaatua mennen ja tullen. Jos nyt otetaan vaikkapa Haapakoski esimerkiksi, niin toisaalta esim. viime kauden playoffseissa sattuneessa loukkaantumisessa ei liene ollut pelikuormasta kyse, vaan puhtaasta huonosta onnesta. Että ei se rotaatio kauden mittaan sikäli mitään varmaa tietenkään takaa sen suhteen, onko äijät ratkaisupeleissä 100% pelikunnossa vai ei.
 
Itse olen myös ollut käsityksessä, että Heimonen olisi harkinnut lopettamista pelihalujen vähäisyyden takia. En jaksa uskoa, että Veto tai Perttu Heimosen jatkoa olisi katsonut muuta kuin hyvällä sillä nyt Vedolla on parempi mahdollisuus menestyä ja Vedon kasvattina Heimosta tuskin heivataan Pertun tieltä, mikäli peli kulkee tähän malliin. Voihan tietysti olla, että Heimonen odotti sopimuksen allekirjoittamista, jotta saisi paremman sopimuksen, mutta ainakin itse on muistaakseni sopimuksen yhteydessä todennut, että pohti jatkamista sen suhteen, että löytyykö nälkää ja paloa pelata. Näillä otteilla lopettaminen tulee kalliiksi, sillä Veto ei varmasti ole ainut Heimosesta kiinnostunut joukkue. Kiva nähdä kun yksitoikkoisesti Heittokädestään parjattu lukkari onnistuu.

Jos multa kysytään niin Perttu voisi pelata Vedossa koko ikänsä lyöjäjokerina ja paukuttaa 2000 juoksua. :D
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Itse olen myös ollut käsityksessä...
Juurikin näin, näin minäkin olen asian ymmärtänyt.

Ps. on muuten eräs Kanalan Mikko aivan omilla luvuillaan etenijätilastossa! Mikähän mahtaa olla yhden kauden tuotujen ennätys?! Jos pysyy ehjänä ja tahti pysyy edes likimain samana mitä nyt, voisin kuvitella, että tuo ennätys paukkuu heittämällä. Ellei siellä nyt sitten jonkinlaista "tilastoihmettä" ole joltain kaudelta tuoduissa vastassa. Jäätävä nopeus ja räjähtävyys yhdistettynä erinomaisiin pelinlukutaitoihin. Ja nyt saa ainakin välillä, hieman pienemmällä kuormalla tehdä takaetenemisiä kärjen takana, jos on kärjen onnistunut ensin itse kakkospesälle saattelemaan. Toki on ollut pelejä, että edellä mainitusta huolimatta, Kanala on joutunut ravaamaan todella paljon, niin sisällä kuin ulkona. Tähän vaikuttaa jo sekin, että Veto pelaa itse monesti niin pitkiä sisävuoroja..
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Mikähän mahtaa olla yhden kauden tuotujen ennätys?!

Sami Haapakoski toi kaudella 2011 78 juoksua, tasan kolme pinnaa per ottelu. Kanala tällä hetkellä 3,2 juoksun per ottelu - vauhdissa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
https://www.elmo-lehti.fi/kesan-rajuin-myrskyvaroitus-pesapallossa-ei-kenellakaan-mitaan-jakoa/

Vmp artikkeli. Olihan Vimpeli eilen todella hyvä, mutta Kouvolalla oli kolme ykköskärjen kaveria korvattu ykköspesis ja suomisarjan pelaajilla. Eihän tuosta pidä vetää mitään johtopäätöksiä mihinkään suuntaan.

”Juuri nyt ylivoimaisesti vahvimmilta mestariehdokkaalta näyttää Vimpeli.”

Mitenkäs se Sotkamo-Vimpeli nyt päättyikään ja mikä joukkue ei ole vielä hävinnyt yhtään peliä?

En tilaisi Elmo-lehteä.

Kuka Kouvolan rosterista suomisarjan pelaaja? Nokkala on käsittääkseni Superin pelaaja, oli Oulussa vain paikkaamassa loukkaantumisia.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuka Kouvolan rosterista suomisarjan pelaaja? Nokkala on käsittääkseni Superin pelaaja, oli Oulussa vain paikkaamassa loukkaantumisia.
Nokkala oli Oulussa hakemassa pelituntumaa käsittääkseni kun ei Kouvolassa ollut asiaa pelaavaan kokoonpanoon. Eli voinee sanoa, että ykkösen pelaaja.

Suomisarjan pelaaja oli ainakin se lyöjäjokeri (Tuhkanen, Tuuhkanen?), joka löi ekan superin juoksunsa. Normaalisti pelaa Lahden Mailaveikoissa.

Pesu pelannut tämän kaudem puuoliksi Lahdessa suomisarjaa ja puolet kaudesta Koplassa. Ei varmaan enää siis tosiaan mene suomisarjan pelaajasta, mutta en mä häntä superin tasoiseksi pelaajaksikaan laske.

Edit: huom ei tarkoitus dissata näitä pelaajia. Pesu varsinkin joutui ihan tekemättömään paikkaan etumieheksi Toikan korvaajaksi ja vielä Vimpeliä vastaan saarikentällä.
 
Viimeksi muokattu:

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juhannustaukoa vietellään. Tilanne on parin joukkueen kanssa hieman yllättävä. Osasin Tahkolta odottaa parannusta, mutta neljäs paikka on silti yllätys. Lisäksi Sojyn lento on ollut suuri yllätys.

Joma ja Jymyjussit alisuorittaa. Jomalla on vähintään samantasoinen pelaava kokoonpano kun viimekin vuonna, mutta joukkueella on krapulaa havaittavissa. Toinen kopparin paikka on osoittautunut haastavaksi täyttää, kun Kemppainen lopetti.

Ilman yllätyksiä mestaruus ratkaistaan tänä vuonna kolmen joukkueen kesken (Joma, Sojy ja Veto) ja haastajat tarjoavat hyvät vastukset (Kopla, Jymyjussit, Tahko). Erot top 6 joukkueiden väleillä ovat ehkä pienimmät pitkiin pitkiin aikoihin, joten saa nähdä mitä tästä tulee.
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Tänään odotettu siirto ja huhu varmistui, kun Lönnmark siirtyy Ankkureihin Riston perässä. Kova vahvistus Ankkureille sisällä ja ulkona, vahvistaisi Vedonkin etukenttää vielä. Varmasti muutaman lisäkatsojan poikii sateiselle Saarikentälle tänään. Vedolla Perttu pelaa ensimmäistä kertaa lukkarina tänään ja Sillanpää huilauttaa edelleen Heikkalaa ykköskärkenä. Toivottavasti Veto kykenee luomaan Pertulle kotiutustilanteita, niin kuumassa vireessä lyöjätilaston ykkönen on. Eilen a-poikien pelissä 12 juoksua, toki ulkokenttä avusti näistä todella monta. Mielenkiintoinen peli taas edessä.
 
Aika erikoista toimintaa Ankkureilta. Seuralla on pari vuotinen sopimus Keltikankaan kanssa, joka on pelannut lainalla Ulvilan (ykkösen kärkijoukkue) etukentällä ja hyvin on pelannut. Tuskin Ankkurit pleijareihin tähyää, erikoista ettei nyt ajeta nuorta lupausta sisään tulevia vuosia silmällä pitäen
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vedolla Perttu pelaa ensimmäistä kertaa lukkarina tänään ja Sillanpää huilauttaa edelleen Heikkalaa ykköskärkenä.
Mä luulen, että Sillanpää on siirretty ykköseksi pysyvästi, koska Sillanpää on sisäpelissä mielestäni huomattavasti Heikkalaa yksipuolisempi pelaaja. Sillanpäälle on numerolla kuusi tullut paljon kotiutus- ja vaihtotilanteita kun Vimpelin peli on kulkenut hyvin. Heikkala on ykköseksi vähän turhan monipuolinen pelaaja, mutta taas ykköskärjen vaihtajaksi ei tarpeeksi hyvä ohittamaan Kanalaa.
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Mä luulen, että Sillanpää on siirretty ykköseksi pysyvästi, koska Sillanpää on sisäpelissä mielestäni huomattavasti Heikkalaa yksipuolisempi pelaaja. Sillanpäälle on numerolla kuusi tullut paljon kotiutus- ja vaihtotilanteita kun Vimpelin peli on kulkenut hyvin. Heikkala on ykköseksi vähän turhan monipuolinen pelaaja, mutta taas ykköskärjen vaihtajaksi ei tarpeeksi hyvä ohittamaan Kanalaa.

Toivotaan, että olet väärässä, koska Sillanpää ei kulje lähimainkaan Heikkalan vauhtia ja kärkijoukkueita vastaan voi aiheuttaa vaikeuksia.
 
Nick Neim

Jäsen
Toivotaan, että olet väärässä, koska Sillanpää ei kulje lähimainkaan Heikkalan vauhtia ja kärkijoukkueita vastaan voi aiheuttaa vaikeuksia.

Eikös se Isoketokin ole tulossa vielä täksi kaudeksi takaisin? Lähinnä silloin sitä pohdin, kun Heikkalan eteen otettiin aika itsepintaisestikin välillä Saukkoa, vaikka Heikkala kärkenä toimi hyvin, että pyrittiinkö Ollille kenties pelaamaan tilanteita, joita syksyllä saattaisi terveellä kokoonpanolla tulla eteen. Kärkikolmikkoon terveen Isokedon kanssa Heikkala ei mahdu, joten nyt reenataan tuota lyöntipaikkaa hieman syksyäkin silmällä pitäen. Sillanpää nyt ykköskärjestä luonnollisesti lentää pois jos (ja kun?) Isoketo tekee paluun loppukaudesta kentille.

Jos, ja siis painottaen sanaa jos, olen yhtään perillä Isokedon tilanteesta. Tälläisessä käsityksessä ainakin vielä olen ollut, että loppukaudesta mies voisi kentille palata.
 
En myöskään tiedä Isokedon tilannetta, ideaalitilannehan olisi 1-4 Isoketo, Heikkala, Kanala, Haapakoski. Tämä vaatisi Heikkalalta steppiä vaihtopeliinsä, mutta Saukon eteen laittaminen puoltaa tätä suunnitelmaa, jos siis Isoketo on tulossa takaisin.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Piiponniemi huilaa edelleen, joten jotain vammaa lienee taustalla. Jymy ei ole mitään asian suhteen tiedottanut, ainoastaan väitetty Piipon olevan huilivuorossa, mutta eihän tuota enää kukaan usko. Myös Vikström poissa edelleen, joten vanha kunnon Hyvösen Janne jatkaa kopparina.

Hassunhauska otteluohjelma, PattUa ja JoMaa urakalla lähipäivinä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
IPV möyhensi vaihtomiehisen Koplan ihan täysin 1. jaksolla. Kolmosreuna vuosi pahasti, mutta Hacklin pelasti läpilyönneiltä. Ei ollut Koplan pelissä mitään jujua, paljon saa tauolla muuttua, jos vielä voittotaistoon mielivät. IPV:llä kärki kulki hyvin, tuskin jäävät ihan juoksuitta toisellakaan jaksolla.
Edit: Ei juuri muuttunut, mutta IPV oli sen verran heikompi nyt sisällä, että meni vain 3-2 isännille. Yksi sisävuoro jäi vielä toki pelaamattakin. Hyvä, tais olla ensimmäinen 3 pisteen peli Imatralle.
E2: Oli se toinen sentään jo.
 
Viimeksi muokattu:

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Tilasin ruutu+ palvelun, kun Sotkamon alkukausi on ollut yllättävän hyvä. Jostain Sotkamon pelaajat ovat saaneet tästä vihiä ja no siihenhän se pelaaminen sitten loppuikin. Tuskin voittavat peliäkään enää niin pitkään kun tilaus on voimassa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös