Pesiskausi 2019

  • 356 260
  • 2 431

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Vaikea nähdä, että olisivat kovin potentiaalisia, jos se jää jostain kopinlyönnistä kiinni. Noissa menee aikaa kuitenkin se kaksi minuuttia, kun kutonen ja kasi käyvät nostamassa kopit.

Enemmän sitä aikaa menee, kun joku Kososen Topi pistää tempon nollaan. Enkä minä sitäkään lähtisi säännöillä muuttelemaan, kun se on joidenkin lukkarin tyyli.

Ymmärrän toki näkemyksesi, mutta osaltaan se kuuluu lajiin, että välillä järjestys pyörii päin persettä.
Joo, mäkin ymmärrän sun pointtisi, olen aika konservatiivinen ihminen, ja voisin hyvin elää nykyisenkin säännön kanssa, mutta se vaan tuntuu kelpaavan yhä harvemmalle. Kyllähän mä vastustin pitkään jaksopeliäkin, mutta takki on kääntynyt tässäkin aikaa sitten.

Superpesishän harkitsi itse ykkösestä lähtemistä jo aikaa sitten, mutta eivät sitten lopulta lähteneet muuttamaan. Näkisin, että tempoa oliso nyt joka tapauksessa pyrittävä otteluissa lisäämään.

Ehkä tämä ei kaikilla joukkueilla niin suuri ongelma olekaan, mutta kun oma joukkue IPV on täysin kärjen varassa ja sitä haetaan jopa lyöjistä 4-5 lähdettäessä, niin on noussut pintaan ja tunteisiin.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sellainen sääntömuutos olisi hyvä, että jokainen vuoro aloitetaan numerosta 1. Ensimmäisellä rundilla tehtävä vähintään 3 juoksua ja seuraavilla aina 2 kuten nykyään. Kopin lyöminen ja kärjen hakeminen loppuisi seinään.

Vielä sellaisella twistillä, että lyödystä juoksusta saisi vain viisi uutta lyöjää. Tämä pakottaisi pelaamaan toisen tilanteen aina kakkoskärjestä eikä lyöntijärjestystä voisi kierrättää kärkeen ja pelata "pitkää vuoroa". Lisää sisäpelivastuuta loppupään numeroille ja vähemmän tyhjää kopin nostoa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Vielä sellaisella twistillä, että lyödystä juoksusta saisi vain viisi uutta lyöjää. Tämä pakottaisi pelaamaan toisen tilanteen aina kakkoskärjestä eikä lyöntijärjestystä voisi kierrättää kärkeen ja pelata "pitkää vuoroa". Lisää sisäpelivastuuta loppupään numeroille ja vähemmän tyhjää kopin nostoa.
Tuolloin riittäisi nykymallin mukaan 2 juoksua ekalla kierroksella, ja siitä eteenpäin tuo 5/juoksu.

Mutta joo, ei peli nytkään mitenkään ihan perseestä ole, mutta tähän suuntaan mä uudistaisin peliä jos johonkin. Fanikamera tainnut syödä jonkin verran yleisömääriä kuten liigassakin kaikkien pelien televisiointi, ja ehdot seuroille tuosta "diilistä" ihan onnettomat.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En ole vielä ymmärtänyt mikä ongelma kärjen hakemisessa on.

Pahin esimerkki tästä oli KPL-Hyvinkää -pelissä kun Valtteri Luoma löi kahden palon tilanteessa numerolla 9 juoksun ja siitä uusi kierros käyntiin. Kaikilta sen jälkeen yksi kentällemeno-/läpilyöntiyritys ja koppi. Todella puuduttavaa ja olisi saanut se juoksu oikeastaan jäädä lyömättä.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kouvolassa on sitä luokkaa käsittämättömän huonoa tuuria loukkaantumisten kanssa, että tuota ei toivoisi kenellekään.

Loukkaantuiko Lammilakin? Hartikainen on sisäpelissä ehkä Lammilaakin parempi ja ulkonakin Lammila olisi kohtalaisesti paikattavissa. Laakson ja etenkin Toikan poissaolot on kuitenkin jo liikaa.
 

Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Jännittävä peli tänään saaressa, aurinkoinen sunnuntai ja Puputin ja Haukkalan paluu Vimpeliin houkutteli kauden ennätysyleisön. Ensimmäinen jakso alussa Vedon hallintaa, mutta Seinäjoki Vimpelimäisesti ketsuppipullon auettua paukutti 6 juoksua vuoropariin ja kaikki lähti, kun Puputti vaihtoi viimeisenä lyöjänä etenijän kakkoselta kotiin. Seinäjoen juoksuista taisi miltei kaikki olla hyviä lyöntejä joten kunnia heille, erityisesti Jukkis oli maaginen. Veto lamaantui 4-0 -johdon menetyksestä ja jakso Jusseille. Toisella jaksolla oli tiukkaa vääntöä, joka päättyi Vedon loistavaan nousuun Elmeri Anttilan kotiutukseen pakkotilanteessa. Hyvä päätös pelinjohdolta laittaa ”kaikki munat samaan koriin” ja vaihtaa Anttila numerolle 5. Tuossa tilanteessa vaihdos osoittautui kenties kahden sarjapisteen arvoiseksi. Superissa Pertun loistava pommi keskelle taakse ja Heikkalan ulkopelisuoritukset takasivat toisen pisteen. Pari huomiota:

-Läpilyönnit eivät tänään Pertun viimeistä lukuunottamatta tuoneet juoksuja Vedolle, kiitos Saarikentän metkut tuntevien koppareiden. Haapakoski löi kakkostilanteessa kakkospuolelta jokeen ja Heikkala paloi kotiin, kyllä Leksa edelleen tuon pallon hakemisen taitaa!
-Kanalalla vaisumpi päivä mailan varressa, Heikkala, Kanala ja kumppanit tuntuvat ehtivän perusnäpeillä, joita yllättävän vähän tänään nähtiin. Toki ymmärrän ratkaisut välillä, jotka eivät pakota etenijää 110% suoritukseen.
-Vielä kerran Puputti ja Haukkala. Hyvä peli molemmilta, sisällä ja ulkona, latinki oli varmasti kohdallaan tähän peliin.
-Elmeri Anttilasta kuullaan vielä paljon!
-Kakkos- ja syöttötuomari saivat tänään paljon rapaa niskaan, varmasti osin aiheestakin.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
-Kakkos- ja syöttötuomari saivat tänään paljon rapaa niskaan, varmasti osin aiheestakin.

Eikä ihme, kehtasivat olla suht puolueettomia. Ennenkuulumatonta saaressa!

Otteluohjelmasta vielä sen verran, että vaikka tavallaan ymmärrän juhannustauon, niin onko viikon tauko ihan välttämätön juuri silloin, kun ihmisillä todennäköisesti olisi aikaa peleissä käydä? Tauko alkaa nyt keskiviikkona ja päättyy ensi viikon tiistaina.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Otteluohjelmasta vielä sen verran, että vaikka tavallaan ymmärrän juhannustauon, niin onko viikon tauko ihan välttämätön juuri silloin, kun ihmisillä todennäköisesti olisi aikaa peleissä käydä? Tauko alkaa nyt keskiviikkona ja päättyy ensi viikon tiistaina.

Käytännössä juhannuksen pyhinä kukaan ei kumminkaan peleissä kävisi. Keskiviikko ja sunnuntai on ehkä rajatapauksia, mutta varsinkin jälkimmäinen on varmaan annettu lähinnä pelaajille vapaapäiväksi. Keskiviikkona kun katsoo markettien täpötäysiä parkkipaikkoja niin näkee, että ihmisillä alkaa olla silloinkin jo muut asiat mielessä.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Oli tosiaan viihdyttävä peli ja kova vääntö eilen Saaressa, jonka sitten lopulta mahtavassa vireessä oleva Ruuska ratkaisi. JymyJussit pelasi kauden parhaansa pelinsä ja oli löytänyt eri vaihteen silmään. Myöskin etunenässä Puputista näki, että nyt oli peliin latautuminen ja ilme kohdillaan, joka näkyi sitten suorituksissa. Seinäjoella muutama onnistunut kokoonpanomuutos myös, etunenässä Anttila tuohon ulkopeliin siepparin paikalle, ja Korvola ja Myllyniemi pois ulkopelistä. Ihmettelin jo aikanaan, miksi Anttilan Ankkureihin päästivät, paras vaihtoehto tuohon siepparin paikalle. Saa nähdä jatkaako JymyJussit seuraavissa peleistä tästä vai onko paluu alkukaudesta tuttuun aneemiseen tekemiseen.

Vimpelillä oli omat paikkansa tappaa ensimmäinen jakso, mutta kun tässä ei onnistuttu, niin JymyJussit sai kolmannessa vuoroparissa peräkkäisten hyvien suoritusten kautta hurmosta päälle. Haukkala-Puputti pari pelasi myös erinomaisen pelin takakentällä tuntien toki Saarikentän metkut varsin hyvin ja Leksalta jälleen pari erittäin nopeaa pallonhakua joesta.

Nuori Takalahan se jonkinlainen heikoin lenkki Vedon ulkopelissä on, Isokedon ollessa telakalla. Esimerkiksi kentällemenotilanteissa hänen vielä heikohkoa heittokättä pystytään käyttämään aika surutta hyväksi, jos vain pallo sinne pussinpohjalle asti vastustajan toimesta saadaan. Sisäpelissä Kanalalla oli hieman tavanomaista heikompi päilä mailassa ja esim. Anttila sai noita läpilyöntiyrityksiä hyvin torjuttua.

Syöttötuomarin linja oli eilen varsin matala, mutta kaippa se oli sama molemmille.
 

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pahin esimerkki tästä oli KPL-Hyvinkää -pelissä kun Valtteri Luoma löi kahden palon tilanteessa numerolla 9 juoksun ja siitä uusi kierros käyntiin. Kaikilta sen jälkeen yksi kentällemeno-/läpilyöntiyritys ja koppi. Todella puuduttavaa ja olisi saanut se juoksu oikeastaan jäädä lyömättä.

Tämän takia tulee katsottua fanikamera-lähetyksiä pienellä viiveellä niin voi kelata noiden tilanteiden ohi. Siihen on jo hallikaudella testattu ratkaisu joka jostakin ihmeellisestä syystä jätettiin pois. Eli kerran jaksossa sai aloittaa kärjestä. Käsittääkseni siihen oltiin tyytyväisiä, mutta ei sitten lopulta otettu käyttään.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Vähän toi tietty voimasuhteisiin vaikuttaisi ja ennen kaikkea kannustaisi entistä enemmän pelaamaan vain pitkällä ykköskärjellä, jos lyönnit alkaisivat joka vuoroparissa numerosta yksi.

Tulisiko joukkueisiin lisää ulkopelispesialisteja / kavereita, joilla ei olisi sisällä oikein minkäänlaista roolia.. Mutta en ideaa kuitenkaan täysin tyrmää. Taktista hienoutta toki tietyissä määriin saattaisi mennä myös pois, kun ei tarvitsisi miettiä ja olisi sitä vaaraa, että lyönnit jää heikkoon kohtaan yms. yms.
 

Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Taitaa Kouvolalta olla huomisesta pelistä pois useampi kolmikosta Lammila-Toikka-Laakso. Veikkauksen kertoimia jos siis on katsominen. Harmittavia loukkaantumisia, olisi ollut kiva nähdä joukkueiden kohtaaminen parhailla nipuilla, toki Kopla on ilman näitäkin herroja vaarallinen porukka.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Jymy otti sitten tilaisuudesta papparaisen ja laittoi fanikameralähetyksiin selostuksen ja toisen kameran. Lisäksi näytti saaneen mukaan aika monta yritystä mainoksineen.

Näin se homma pitää hoitaa.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oli hyvä lähetys Jymyllä. Ainut on tuo kentän väri, mikä vähän häiritsee mutta muuten Sotkamon kenttä on mielestäni koko sarjan hienoin. Tällä hetkellä Sotkamo on ehkä suurin suosikki mestariksi, vaikka silläkin omat kysymysmerkkinsä löytyy. Sisäpeli on nyt sarjan parasta, mutta miten kestää esimerkiksi Rytkösen taso.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Menee jo ensi kauden asioihin, mutta Partanen sorvasi hieman yllättäenkin jatkon Imatralle. Nythän taustalla oli vahvasti puolison työpaikka, mutta tämä jäi sitten kuitenkin Kiteelle, siksi yllätti tämä jatko iän lisäksi. Pari täsmävahvistusta lisäksi,niin ensi kaudelle olisi pullat hyvin uunissa.
 

Dorian Gray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johdossa oleva joukkue
Rytkönen on kyllä ollut huikea, lyöntivalikoimasta tulee mieleen nuori Karra. Jymyn materiaalissa riittää myös leveyttä ja vaihtoehtoja, Piiponniemen poissaolo ei juuri näkynyt.

Itse pidän ykkössuosikkina yhä Koplaa: jos joukkue takoo tuohon tahtiin pisteitä loukkaantumisvaikeuksissa, miten homma rullaakaan jos kaikki tervehtyvät? Kiinnostavaa on nähdä syksyllä, onko Koplan kotiutusrintaman leveys vahvuus vai heikkous (kun varma ykköstykki puuttuu)
 

Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Tänään odotetusti Kopla kevyemmällä nipulla saaressa. Kaikki muu kuin 3 pistettä on pettymys, vaikka Koplalla huippunimiä piisaakin. Kuitenkin kotiuttaminen jää vahvasti Latvalan vastuulle, jota Hacklin ja Kivipelto etunenässä säestää. Etenijäjokereita löytyy useampia, joten ei päävaihtaja Hartikaisen todennäköisesti tarvitse tyhjään kenttään tänään lyödä. Veto säilytti Seinäjokea vastaan toiselle jaksolle vaihdetun lyöntijärjestyksen, joka itselleni oli jossain vaiheessa odotettavissa, siirrytään vielä vahvemmin yhteen kärkeen ja huippuiskussa oleva Anttila numerolle viisi. Kanala palaa tänään tasolleen sisäpelissä yhden heikon pelin jälkeen ja toivotaan, että kotiuttajat ovat tänään vireessä. Mahtavaa päästä paikan päälle katsomaan peliä!
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuolta se sitten näyttää kun kolme avainpelaajaa lähtee kokoonpanosta. Koplan sisäpelin kannalta ratkaisee paljon, miten numeroilla kolme ja neljä onnistutaan. Nokkala on ihan kovapäinen ja lahjakas pelaaja, ja minulle pelin mielenkiintoisin seurattava. Hacklin on lyönyt tällä kaudella pääasiassa seiskana ihan hyvin, mutta numero neljä Vimpelissä ei hirveästi luottamusta herätä.

Ei tuo sisäpeli hirveästi vakuuta ja voittaakseen edes jakson pitäisi Vimpelin sisäpeli saada takkuamaan. Kivipelto on ollut viime aikoina erittäin hyvä ja huippulukkaroinnissa ne toiveet pitkälti ovat.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jymy otti sitten tilaisuudesta papparaisen ja laittoi fanikameralähetyksiin selostuksen ja toisen kameran. Lisäksi näytti saaneen mukaan aika monta yritystä mainoksineen.

Näin se homma pitää hoitaa.
Vielä kun kameran vieressä oleva kaiutin (?) ei tärisyttäisi kuvaa kun peli ei ole käynnissä, niin...

Muutenhan tuota seurasi paremmin kuin Ruudun monikameralähetyksiä eikä mitääm jäänyt huomaamatta ohjaajan/kuvaajien kyvyttömyyden takia.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Vielä kun kameran vieressä oleva kaiutin (?) ei tärisyttäisi kuvaa kun peli ei ole käynnissä, niin...

Juu ja välillä taisi pätkästä selostuksen pois, kun kameraa vaihdettiin. Mutta organisaation tuntien virheistä otetaan opiksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Kiitos tästä. Videosta saikin hyvän käsityksen Hiukan uusitusta kolmospuolesta. Tuo aita on ilmeisesti ollut tuolla aina, vai - joten kunnari on ollut kolmosrajasta mahdollista siksi, että pallo on saattanut kadota pusikkoon?

Ilmeisesti tuo puskien kaato vain auttaakin kunnarin syntymistä, eli aita on kai sitten niin kaukana, että kunnari on mahdollinen. Tai sitten pallo painuu aidan yli/ali/läpi rannalle asti. Ja kuulemma Roopen toiveesta oli nämä pusikot sieltä kaadettu.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Olipahan ravit Vimpelissä. Ei ollut vajaamiehisellä Koplalla palaa oikein missään vaiheessa. Jaksojen aluissa tilanne pysyi hetken aikaa tasaisempana..

Hacklin pääsi tänään uimaan oikein urakalla, varsinkin tuon kolmospesältä ohi suuntautuneen heiton jälkeen, josta sai lopulta vielä palon tehtyä. Alkuun meni oikeinkin innokkaana uimaan, mutta tarpeeksi monta uintireissua kun tuli, niin alkoi kaveri vaikuttaa jo aika turhautuneelta :D
Kanala pari kertaa pallo jokeen + tukku muita vaarallisia lyöntejä. Myös Ruuska jälleen aivan pitelemätön. Pari hieman heikompaa peliä alla, niin tästä on hyvä lähteä nyt juhannustauolle.

Ilmeisesti tuo puskien kaato vain auttaakin kunnarin syntymistä, eli aita on kai sitten niin kaukana, että kunnari on mahdollinen. Tai sitten pallo painuu aidan yli/ali/läpi rannalle asti. Ja kuulemma Roopen toiveesta oli nämä pusikot sieltä kaadettu.
Nähtävästi on mahdollinen, sillä tuonne suuntautuvilla lyönneillä vaikuttaisi tulevan nyt suht hyvällä prosentilla kunnareita.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän siellä Koplan pelaajat pyörivät joessa useampaan kertaan. Ei kestä tuollainen ulkopelikokoonpano Vimpelin tulitusta. Normaalisti jompi kumpi koppari pettää mutta nyt paukkui joka puolelta.

Muuten tuo kivikkoinen joki ja pallon kimpoilut vastarannalle tai mihin milloinkin eivät erityisemmin innosta. Aika iso ero siinäkin, millä nopeudella Vimpelin omat pelaajat muihin verrattuna palloja hakevat. Mutta aika yksin olen todennäköisesti tämän mielipiteeni kanssa, sen verran kehuttu kenttä tuo on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös