HC TPS:n talous

  • 1 138 817
  • 4 925

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Veikkaan, että kaikki/lähes kaikki muutkin laskevat ilmoitettuihin lukuihin mukaan mm. auto- ja asuntoetujen kulut. En ihan ymmärrä millä perusteella nämä eivät olisi osa pelaajabudjettia tai kuuluisi pelaajiston henkilöstökuluihin, kun nämä kuitenkin ovat suoraan rahapalkkaan verrattavissa oleva erä.

Entä akatemian kulut yms?
 
Suosikkijoukkue
TPS
Noh noh turha provosoitua, koska ei ollut sellaisesta, tai yleensä edes "mussuttamisesta" kyse. Ensinnäkin hatusta vedetyllä tarkoitin juurikin sitä, että siinä on TPS:n kannalta todella paljon pelivaraa ylöspäin. Hyvänä esimerkkinä tämä kausi jos alkuperäinen on ollut 2,25 milj (Liigan kuudes) ja nyt ilmeisesti toteutuma oli 2,45 milj, eli kauden aikana alkuperäistä budjettia ylitettiin noin 225k:lla. Näkisin ettei tähän pystyisi monikaan seura jos tiedetään tappiota tulevan jo alkuperäisellä budjetilla.

Mitä ihmettä selität? Kommentoit Niittymäen antamaan pelaajabudjettiin, että eikö se ole ihan hatusta vedetty. Ei tämä nyt millään murteella tarkoita mitään muuta, kuin että epäilet tuon väittämän paikkansapitävyyttä. Miksi selität sen tarkoittavan jotain muuta?

Oikeastaan voi myös kysyä mistä nuo TPS:n isot, ja budjetin ylittävät tappiot sitten tulevat, jos pelaajabudjetissa on pysytty?

Jos asia ihan oikeasti kiinnostaa, niin ei muuta kuin lukemaan tätä viestiketjua vaikkapa parikymmentä edellistä sivua, niin pääset kärryille.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitä ihmettä selität? Kommentoit Niittymäen antamaan pelaajabudjettiin, että eikö se ole ihan hatusta vedetty. Ei tämä nyt millään murteella tarkoita mitään muuta, kuin että epäilet tuon väittämän paikkansapitävyyttä. Miksi selität sen tarkoittavan jotain muuta?

Kyllä epäilen sen paikkaansa pitävyyttä vs muiden joukkueiden vastaavat ilmoitukset. Tällä tarkoitan, että TPS ei laske tuohon summaan esimerkiksi ulkomaalaisten pelaajien sivukuluja, mitä taas esim Lukko tekee. Tämähän on tietenkin täysin sallittua ei siinä mitään, mutta väitän että jos kaikkien joukkueiden pelaajakustannukset laskettaisiin samalla tavalla olisi TPS sijalla 3/4.

Jos asia ihan oikeasti kiinnostaa, niin ei muuta kuin lukemaan tätä viestiketjua vaikkapa parikymmentä edellistä sivua, niin pääset kärryille.

Kyllä mielenkiintoista tekstiä, ja mielestäni näistä keskusteluista välittyykin pieni häpeilyn tunne TPS:n talousluvuista, mikä on täysin tarpeetonta.
Niin kuin aikaisemmin kirjoitin Turussa pitäisi olla ylpeitä omistajistaan, ja heidän tavastaan toimia TPS:n kanssa.

Kyseessä on toki ihan suomalaisuuteen liittyvästä ongelmasta, eli rahan "tuhlaamista" häpeillään, ja myös toki kadehditaan. Homman pitäisi vain juurikin päinvastoin, ja tätä toimintaa pitäisi nähdä hyveenä etenkin kun sijoitetut rahat päätyvät oravanpyörään täällä Suomessa eivätkä mene esimerkiksi sijoituksiin ulkomailla.
 
juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Kyllä epäilen sen paikkaansa pitävyyttä vs muiden joukkueiden vastaavat ilmoitukset. Tällä tarkoitan, että TPS ei laske tuohon summaan esimerkiksi ulkomaalaisten pelaajien sivukuluja, mitä taas esim Lukko tekee. Tämähän on tietenkin täysin sallittua ei siinä mitään, mutta väitän että jos kaikkien joukkueiden pelaajakustannukset laskettaisiin samalla tavalla olisi TPS sijalla 3/4.

Kyllä mielenkiintoista tekstiä, ja mielestäni näistä keskusteluista välittyykin pieni häpeilyn tunne TPS:n talousluvuista, mikä on täysin tarpeetonta.
Niin kuin aikaisemmin kirjoitin Turussa pitäisi olla ylpeitä omistajistaan, ja heidän tavastaan toimia TPS:n kanssa.

Kyseessä on toki ihan suomalaisuuteen liittyvästä ongelmasta, eli rahan "tuhlaamista" häpeillään, ja myös toki kadehditaan. Homman pitäisi vain juurikin päinvastoin, ja tätä toimintaa pitäisi nähdä hyveenä etenkin kun sijoitetut rahat päätyvät oravanpyörään täällä Suomessa eivätkä mene esimerkiksi sijoituksiin ulkomailla.

Voisko olla mahdollista että Tepsin pelaajien palkat + noi sun mainitset sivukulut on sen verran alhaalla että ne mahtuu tuohon Antsan ilmoittamaan budjettiin? Kuinka kalliina sä pidät noita Tepsin pelaajien palkkoja ja toisaalta tosiaan noita sun mainitsemia sivukuluja?
 
Kyllähän palkan sivukulut on merkittävä kuluerä kokonaiskustannuksista. Otetaan esimerkiksi ulkomaalaispelaaja, jonka sopimukseen kirjataan yleisen käytännön mukaan nettopalkka.

Sanotaan, että pelaajan sopimuksessa lukee nettopalkka 100k€, mikä on Liigassa hyvän ulkomaalaisen liksa vähintäänkin. Suomen tuloverotuksella tuosta lohkaistaan pelkästään veroina hieman yli 50 pinnaa. Bruttopalkan on oltava noin 250k€, jotta päästään noin 100k€ nettopalkkaan. Sivukulujen (työeläkemaksu, sairausvakuutus, työttömyysvakuutus) osuus tuosta on noin 50k€ ja verottaja vie osansa.

Eli sadan tonnin ulkomaalainen vie työnantajan budjetista 2,5 kertaisen määrän. Tässä ei tietenkään puhuta alle 6 kk maassa oleskelevasta artistiverotuksen piiriin kuuluvasta. Artisteilla on pienempi vero, mutta toki sivukulut niidenkin palkasta samalla tavalla maksetaan.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voisko olla mahdollista että Tepsin pelaajien palkat + noi sun mainitset sivukulut on sen verran alhaalla että ne mahtuu tuohon Antsan ilmoittamaan budjettiin?

Jos näin olisi Turussa tehdään todella hyvää työtä, koska materiaaliltaan TPS sijoitettiin Top 5 koriin lähes poikkeuksetta.

Kuinka kalliina sä pidät noita Tepsin pelaajien palkkoja ja toisaalta tosiaan noita sun mainitsemia sivukuluja?

Nopeasti arvioituna tuo 2,45 milj voisi hyvinkin olla paikkaansa pitävä, mutta ilman ainakin osaa sivukuluista. Lukon Sahlstedt hyvin avaakin tätä mainitsemalla heillä olleen 2,0 miljoonaa suoriin palkkoihin, ja koko pakettina 2,6 miljoonaa minkä he myös ilmoittavat eteenpäin. Tätä vasten väitän TPS:n kokonaisuuden olevan tasolla 2,7-2,9 miljoonaa.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Missäs tällainen uutinen on? Tepsin sivuilla on edelleen Rane markkinointipäällikkönä....

Eero Tuominen ilmoitti Twitterissä, että ottaa kesäkuusta alkaen vastuulleen myös HC TPS Turku Oy:n markkinoinnin, viestinnän lisäksi.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Eero Tuominen ilmoitti Twitterissä, että ottaa kesäkuusta alkaen vastuulleen myös HC TPS Turku Oy:n markkinoinnin, viestinnän lisäksi.

Tepsin sivuilla on siellä alhaalla Tepsin twiitit ja sieltä ei löydy mitään muuta kuin Kaapo Kakko twiittejä.
 
Forre

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä on kaikille nähtäväksi screenshot kyseisestä tviitistä:
 
Liitteet

  • Screenshot_20190521-230456_Twitter.jpg
    Screenshot_20190521-230456_Twitter.jpg
    804,8 KB · kertaa luettu: 445

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kun suomalaisessa yrityksessä saneerataan, niin ensimmäiseksi pistetään markkinointitoimenpiteet mahdollisimman pieniksi. Kun ruotsalaisessa yrityksessä saneerataan, siellä lyödään loputkin paukut markkinointiin, jotta saataisiin uusia tilauksia.
Historia on opettanut suomalaisille varmasti jo nyt tasan tarkkaan, kummalla tavalla saadaan parempi lopputulos.

Valitettavasti TPS:n kohdalla mitkään maata mullistavat markkinointipanostuksetkaan eivät välttämättä auta. ”Viihdeteollisuudessa” tuotteen pitää olla ensin kunnossa jotta sitä voitaisiin hyvällä markkinoinnilla myydä suuria määriä. Kuluttajia ei voi huijata ostamaan huonoa tuotetta kuin korkeintaan muutaman kerran. Viihdeteollisuudessa pitääkin tuotteen haluttavuudesta huolehtia erittäin tarkoin, koska asiakkaat karkaavat eikä heidän takaisin houkutteleminen ole helppoa ja ainakin usein se tulee erittäin kalliiksi.

Tyhjät tuolit ovat merkkinä siitä, onko tuote ja sen markkinointi kunnossa.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Alkaa olla hommaa yhdelle henkilölle. Voisin kuvitella että markkinoinnin töitä ulkoistetaan aika paljon ja Eero lähinnä koordinoi ja on vastuullinen.

Jaa-a? Ulkoistaminen nostaa kuluja näissä asioissa ja oikein mikään ei näytä siltä, että kuluja haluttaisiin ainakaan nostaa.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Tavallaan nostaa, mutta kun mietitään millä tasolla Tepsin sisällöntuotanto, viestintä ja markkinointi pitäisi olla, niin ei yhden henkilön yksinkertaisesti pitäisi pystyä kaikkea tekemään. Sen takia oletan saavan apua ulkopuolelta. Joillain vaihtokaupalla ja näkyvyydellä on mahdollista saada ulkoistuksesta koituvat kulut kohtuulliselle tasolle.

Tässä saattaa tulla uusi seinä vastaan. Joko kaikki Turun markkinointilafkat on käyty läpi halpojen diilien toivossa? Ehkä on, ehkä ei. Syyskuusta eteenpäin olemme viisaampia.
 
kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koskakohan siihen Artukaisten pellolle, Suikkilantien varteen, saadaan kyltti jossa lukee seuraavan kotipelin ajankohta? OIkein semmoinen kunnon, vanhanaikainen kyltti, jota joku päivittäisi koko kauden.

Voisko tää uus hoitaa asian, kiitos.
 
Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen pitänyt taukoa tänne kirjoittamiseta. Kun lukee uutisia, niin kyllä Tepsissä jotain tehdään systemaattisesti väärin, kun talousluvut ovat surkeat vuodesta toiseen ja tappiota tulee jatkuvalla syötöllä. Koska Tepsi on tehnyt viimeksi voitollisen tilikauden. Iltalehden nettiuutisissa kerrotaan tänään, että Ilves on tehnyt päättyneellä tilikaudella voittoa 561 000 ja toissa tilikaudella voittoa kertyi 159 000. Aika moni muukin seura on pystynyt voitolliseen tulokseen, niin kyllä Tepsissä jokin mättää aika pahasti. Tepsin pelaajabudjettikin on kuitenkin vasta kuudenneksi isoin eli ei pelaajiin mitään älyttömiä summia törsätä. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Tepsin toimistolla oikein hommataan.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Ilves on suorastaan oppikirjan mukainen malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun täysin hajallaan olevaan ja sekasortoiseen organisaatioon palkataan ammattitaitoinen toimitusjohtaja ja valmentaja.
Nyt puolentoista kauden jälkeen organisaation talous tuottaa voittoa ja myös sen urheilullinen menestys on nousevalla käyrällä.
TPS on edelleen täysin päinvastaisella uralla. Talous sakkaa lähes ”Jokeriluokkaa” eikä urheilullisesta menestyksestä ole mitään merkkejä. Sen sijaan ensi kaudesta on odotettavissa putoaminen liigan jämäsakkien joukkoon, kun valmennus on mitä on ja UTJ on harjoittelija-asteella edelleenkin.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Tiedän että on kivaa haukkua Tepsiä, mutta jotain rajaa taas paskanjauhantaan. Tähän mennessä ei ole kyllä ollut, vaikka organisaationa kuinka olisi hyvällä tiellä.

TPS sen sijaan on ollut urheilullisesti nousevalla käyrällä, vaikka se kuinka sinua vituttaisikin.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Vaikka kesä on kauneimmillaan ja jääkiekko on vain kaukainen muisto, niin jotain rajaa voisi sentään omiin kommentteihinkin laittaa.
Kun ja jos tosiasiat eivät kiinnosta, niin kannattaa keskittyä kesän festaritarjontaan ja palata syksyllä kehumaan, kun muita kehujia ei varmaan helpolla löydy tilanteessa, jossa TPS kyntää syvällä ja Kaskinen ottaa oppia ja tekee rytminmuutosta.
 
kiekko-ollie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikka kesä on kauneimmillaan ja jääkiekko on vain kaukainen muisto, niin jotain rajaa voisi sentään omiin kommentteihinkin laittaa.
Kun ja jos tosiasiat eivät kiinnosta, niin kannattaa keskittyä kesän festaritarjontaan ja palata syksyllä kehumaan, kun muita kehujia ei varmaan helpolla löydy tilanteessa, jossa TPS kyntää syvällä.
Puhut harvoin asiaa mutta nyt! Tervemenoa festareille aurajoki! Kuullaan syssymmällä!
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Olen pitänyt taukoa tänne kirjoittamiseta. Kun lukee uutisia, niin kyllä Tepsissä jotain tehdään systemaattisesti väärin, kun talousluvut ovat surkeat vuodesta toiseen ja tappiota tulee jatkuvalla syötöllä. Koska Tepsi on tehnyt viimeksi voitollisen tilikauden. Iltalehden nettiuutisissa kerrotaan tänään, että Ilves on tehnyt päättyneellä tilikaudella voittoa 561 000 ja toissa tilikaudella voittoa kertyi 159 000. Aika moni muukin seura on pystynyt voitolliseen tulokseen, niin kyllä Tepsissä jokin mättää aika pahasti. Tepsin pelaajabudjettikin on kuitenkin vasta kuudenneksi isoin eli ei pelaajiin mitään älyttömiä summia törsätä. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Tepsin toimistolla oikein hommataan.

Ilmeisesti myös lukemisesta? Ei se mitään, tilanetta on suhteelisen avata. TPS:llä on tällä hetkellä rikkaat kaverukset, jotka ovat tulleet rahoittamaan toimintaan. He ovat selvästi ilmoittaneet, että aluksi tehdään tappiota, että voidaan jossain vaiheessa tehdä voittoa. Toki tappiota on tullut ehkä vähän liikaa ja kuluja on ruvettu ajamaan alas.

Jos lähdetään eritelemään kuluja, niin aika paljon rahaa on palanut siihen, että on laitettu hallia kuntoon. Pukukopit, ravintolat, ledimainokset, kuutiot ja niin edelleen. Osa näistä toki myös osittain hallin piikkiin. Myös asioita on tehty aika isolla, joka maksaa.

Tarkastellaan seurojen taloutta pitää on tärkeä ottaa huomioon omistus ja rahoituspohja. Siinä missä ilman takarahoitusta olevat seurat joutuvat pitämään liiketoiminan tulosta tärkeimpänä mittarina, niin jos on varaa ottaa takkiin, niin liikevaihdon kasvattaminen yksi tärkeimpiä tavoitteita. Jos vertailee Liigajoukkueiden liikevaihdon kasvua ja tuloksen kehittymistä, niin TPS:llä ja Tapparalla on molemmissa pisimmän putket kasvussa. Se, että tehdäänkö tappiota ei ole nyt niin oleellista kuin se, että käytännössä kaikki mittarit näyttävät kehitystä piemmällä aikavälillä, niin että notkahduksia ei ole tullut.

Mesenaattipohjaisen urheilutoiminnan ongelma on se, että se ei ole ole tehokkainta mahdollista. Seura saa resursseistaan enemmän irti, jos ei ole mitään takaportteja. Tämä näkyy varmasti luvuissa.

TPS:ää analysoidessa voitaisiin sanoa, että liikevaihtoa tulisi nostaa sellainen 2-3 miljoonaa euroa, että oltaisiin kolmen suuriman seuran joukossa taloudellisesti, niin että kulut eivät juuri nouse. Onhan TPS:llä ollut YT:ttä ja muutenkin ilmesesti käsketty karsia kuluja, joten eivät omistajat ihan tyytyväisiä ole ollut siihen kuinka nopeasti saadaan Seura omilleen. Toimistolla tehdään asioita systemaattisesti oikein, mutta ne pitäisi tehdä vielä tehokkaamin.
 
Negapetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos lähdetään eritelemään kuluja, niin aika paljon rahaa on palanut siihen, että on laitettu hallia kuntoon. Pukukopit, ravintolat, ledimainokset, kuutiot ja niin edelleen. Osa näistä toki myös osittain hallin piikkiin. Myös asioita on tehty aika isolla, joka maksaa
Joku tepsin taloutta paremmin tunteva voisi kommentoida tarkemmin, mutta esim. uusi mediakuutio hallin kattoon on investointi, jonka kulut näkyvät poistoina usean vuoden aikajänteellä. Vaikka 10v poistoajalla joka vuosi näkyisi kirjanpidossa tuloksessa 1/10 hankinnan kuluista vuosikymmenen ajan. Eli viime vuosien panostukset halliin näkyvät tuloksessa tasaisesti pitkällä aikajänteellä.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Mielenkiintoista nähdä mikä TPS:n tulos on. Tavoite on kaiketi ollut n. -0.5M turskassa tässä kohtaa. YT:t ja muu ulossuuntautunut liikenne toimistolta kuitenkin hiukan viittaavat siihen, ettei tavoite ainakaan tilikauden alkaessa ollut hanskassa. Eikä pelaajarosterikaan taida tässä vaiheessa ainakaan se kallein malli olla.

Tulos sinänsä julkistettaneen perinteisin menoin juhannusaamuna klo 7.37.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös