Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 698 922
  • 33 886

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näyttää siltä, että nimimerkki @Klose16 teki paluun palstalle, jään jännityksellä odottamaan kauanko matka saa tällä kertaa jatkua.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No sehän nyt on (kai) helppoa. Kiinan kieliä on kai useitakin, mutta ainakin yleisimmissä on niitä nousevia ja laskevia äänteitä, joten kuulostaa laulavammalta kuin tasaisempi japani. Lisäksi jos on suomalaiseen korvaan outoja suhahduksia ja kurkkuäänteitä, niin kai ne on sitten Kiinasta. Japanihan on ihan tätä natisuta hetekata -osastoa.

Korean ja Japanin erottaminen voi olla sitten hankalampi.

Samalla tavalla nuo kolme kieltä erottaa toisistaan kuin suomen, kreikan ja arabian.
 

Kouhia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taisi olla Pormestarin kanssa samassa rakennuksessa silloin kuin minä kävin viimeksi.
Pormestari, hieno paikka ja hienoja muistoja. Kohta on sekin rakennus maan tasalla, ellei jopa ole jo?

Ja ennen Pormestaria VPD oli samassa rakennuksessa Pingviinin kanssa, mutta sisäänkäynti oli talon vastakkaiselta sivulta. Siellä tuli pentuna käytyä ja kokeiltua eri pelejä kun bussia odoteltiin. Siis VPD:ssä.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuinka syvälle nuo sukeltavatkaan, kyllä se ehkä on muutakin kuin kellumista käydä siellä jossain kilometrin syvyydessä ja tulla vielä poiskin hengissä.
En oikein usko, että ne kovin paljon tekee töitä, että uppoavat. Kaloilla on se korkeussäätörakko, mutta valaista en osaa sanoa. Lähinnä vaan ajattelen, että jos painaa kuin sinivalas, niin varmaan joutuu veden nosteita hyödyntämään.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
2008 kun muutin Myrtsiin niin tuli joskus partsilla röökillä ollessa ihmeteltyä vastapäisessä talossa asunutta vähän kahjolta vaikuttanutta rullaluistelijaa. Äsken luin hesarin jutun jojokesästä 1991 ja avautui, että tämä rullaluistelija onkin joku supersankari Laserskater. Jostain syystä ei ole ikinä tullut moinen sankarihahmon nimi vastaan, vaikka tämän tyypin kyllä bongasin viimeksi kotikulmiltaan baarista vappuaattona. Irkkiin kun tästä mainitsin niin avautui sekin, että tämä sankari on kaverini vaimon työkaveri (ja ilmeisesti vähän oudosti pukeutuu töissäkin).
Laserskater on muistaakseni mainittu monesti tuolla Kylähullujen ketjussa. Oletan, että kyseessä on tässäkin tapauksessa tämä kaveri. Sympaattinen meininki.

Laserskater.AVI
 

Laha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-Pojat, TPS
2008 kun muutin Myrtsiin niin tuli joskus partsilla röökillä ollessa ihmeteltyä vastapäisessä talossa asunutta vähän kahjolta vaikuttanutta rullaluistelijaa. Äsken luin hesarin jutun jojokesästä 1991 ja avautui, että tämä rullaluistelija onkin joku supersankari Laserskater. Jostain syystä ei ole ikinä tullut moinen sankarihahmon nimi vastaan, vaikka tämän tyypin kyllä bongasin viimeksi kotikulmiltaan baarista vappuaattona. Irkkiin kun tästä mainitsin niin avautui sekin, että tämä sankari on kaverini vaimon työkaveri (ja ilmeisesti vähän oudosti pukeutuu töissäkin).

Jaa joku köyhän miehen Karate Mauri sielläpäin seikkailee..
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Legendaarinen Ron Dickl... Don Rickles taisi oikeasti olla komedianeroutensa lisäksi aivan helvetin vaikuttava sekä lämmin persoona. Korostui noissa viimeisten vuosien tietyissä tilanteissa erityisellä tavalla. Nykypäivänä olisi kaikille mielensäpahoittajille ja metoo-hörhöille silkkaa helvettiä kohdata täydessä terässä ollut Rickles. Puhuvat että somessa on valtava ja jopa käsittämätön voima, mutta kiittäkööt tietyt piruparat onneaan etteivät kohdanneet tätä lämmintä, mutta helvetin terävää sekä nopeaa vittuilijaa. Tai ehkä tässä pitäisi joillekin ylemmille voimille näyttää keskisormea. Ehkä juuri näinä aikoina Don Ricklesia olisi kaivattu avaamaan noidenkin silmiä. Toisaalta tuollainen tyyppi lienee relevantti aina. Ajasta riippumatta.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Avautui äsken, että Liechtenstein käyttää samaa kansallislaulua kuin Saksa.
 

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Mistä erottaa japanilaisturistit vaikka kiinalaisista?

Kiinalaiset ainakin hakeutuvat syömään kiinalaisiin ravintoloihin. Siis turistimatkoillaan esim. Suomessa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri tuli muutama tunti sitten naureskeltua Lönkalla tallustellessa, kun kiinalaisraflasta tuli jonossa kiinalaisturisteja(?). Miksipä ei tulla Kiinasta, jos sieltä olivat, Suomeen asti syömään kiinalaista ruokaa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Juuri tuli muutama tunti sitten naureskeltua Lönkalla tallustellessa, kun kiinalaisraflasta tuli jonossa kiinalaisturisteja(?). Miksipä ei tulla Kiinasta, jos sieltä olivat, Suomeen asti syömään kiinalaista ruokaa.

Toisaalta eikö näitä Suomi-baareja lihapullilla ja hernarilla ole myös Kanariffa ja Fuge pullollaan ja asiakkaita riittää? Eli kaipa tuo aika yleismaailmallinen ilmiö lienee.

edit: kinkkituristit on kyllä jotain todella kamalaa, ei siinä.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kiinalaiset ainakin hakeutuvat syömään kiinalaisiin ravintoloihin. Siis turistimatkoillaan esim. Suomessa.

Juuri tuli muutama tunti sitten naureskeltua Lönkalla tallustellessa, kun kiinalaisraflasta tuli jonossa kiinalaisturisteja(?). Miksipä ei tulla Kiinasta, jos sieltä olivat, Suomeen asti syömään kiinalaista ruokaa.

Onhan se toisaalta varmaan jännä selvittää, millaista ruokaa täällä kutsutaan kiinalaiseksi. Nimittäin muutama täällä asuva kiinalainen on ollut kovasti sitä mieltä, että kiinalaisravintoloiden tarjonta ja heidän mielestään oikea kiinalainen ruoka, ovat selvästi eri asia. Oman vähäisen kokemuksen perusteella tuossa on kyllä perää.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tykkäsi kaverista tahi ei, niin aikamoinen aukko populaarikulttuurin yleissivistyksessäsi siinä tapauksessa on, ja olet myös missannut aika monta hyvää elokuvaa: https://www.imdb.com/name/nm0001467/

Yhtyeensäkin on sen verran suosittu, että aika pullossa on täytynyt elää, jos ei ole siitäkään koskaan kuullut.
Pitää paikkansa. Mulle Scarface on uusi leffa ja Iron Maiden on uusi bändi. Tuoreempia en ole juurikaan ennättänyt tarkistella.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Venäjällä/Neuvostoliitolla on ollut/on aika lyhkäisiä johtajia Borista lukuun ottamatta.

Medvedev 163cm
Stalin 165cm
Lenin 165cm
Putin 170cm
Jeltsin 187cm
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Venäjällä/Neuvostoliitolla on ollut/on aika lyhkäisiä johtajia Borista lukuun ottamatta.

Medvedev 163cm
Stalin 165cm
Lenin 165cm
Putin 170cm
Jeltsin 187cm
Samoin joka toisella itänaapurin johtajalla on ollut tuuheat hiukset, kun taas joka toinen on ollut kalju tai ainakin melkein.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös