Treidispekulaatiot ja huhut 2018–2019

  • 647 723
  • 1 883

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
^ Kyllä mä Hamiltonista sinänsä pidän. Fiksu pelaaja. Vaatii vaan ympäristön, jossa tulee (omilta) turpaan, jos väistelee taklauksia tai ottaa tyhmiä riskejä. Charan rinnalla oli todella hyvä.

Mutta siis pehmenee, niin tarkoitin tietysti aika montaa asiaa, mutta ensisijaisesti Leafsin entisestään ei niin kovia takalinjoja.

Edit. Ehkä siis sillä tavalla voisi ilmaista, että Hamiltonista saa kyllä irti, jos joukkueessa on kriittiset massat kunnossa, eikä liikaa muita Hamiltonin kaltaisia pelaajia, joiden myötä Hamiltonin kaltaisten pelaajien tekemisistä ja tekemättä jättämisistä tulee hyväksytympää.

Olisi vaan jäänyt Bruinsiin.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Hamilton ja torontolaismedia ja -fanit kuulostavat pikkuisen räjähdysherkältä yhdistelmältä. Torontolle taas ykköskierroksen tippuminen pudotuspeleissä ja Hamiltonilta samaan ottelusarjaan pari samanlaista pehmeää väistöliikettä kuin Capsia vastaan, niin siinä onkin sitten seuraava sopiva syntipukki valmiina. Tosin eivätköhän torontolaistoimittajat ja -fanit tarttuisi hänen tekemisiinsä jo runkosarjan aikana, etenkin kun hänen pelityylinsä ei miellytä kaikkia, minkä lisäksi hänestä on yritetty tehdä aikaisemminkin mediassa ja fanien toimesta juttua/ongelmaa jostain museoissa käymisestä ja muista käsittämättömistä asioista.

Sinällään Toronto ja Carolina ovat kyllä oikein ymmärrettäviä kauppakumppaneita.
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MLSE
Sean Avery kertoo instagramin storyssaan, että hänen lähteidensä mukaan Toronto on treidannut Nazem Kadrin Winnipegin Jacob Troubaan. En tiedä kuinka uskottava huhu, mutta itselleni ainakin kävisi.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Aika moni toimittaja on maininnut sen että koska tän kesän drafti on laaja, tasainen ja siksi vaikeasti ennakoitava niin draftin aikana saatettas nädä nyt enemmän näitä vaihdetaan varausvuorja treidejä. Tää on varmasti Gary Betmanille mieleen kun saan ne buuaukset heti hiljaseksi sillä "we have trade announce..." lausella ja jengi oikeasti jopa hiljentyy kuuntelemaan häntä. :D
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Sean Avery kertoo instagramin storyssaan, että hänen lähteidensä mukaan Toronto on treidannut Nazem Kadrin Winnipegin Jacob Troubaan. En tiedä kuinka uskottava huhu, mutta itselleni ainakin kävisi.

Tuo jos tapahtuu, niin tulee kyllä viihdyttävimmät hokikeskustelut luettavaksi vähään aikaan.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Sean Avery kertoo instagramin storyssaan, että hänen lähteidensä mukaan Toronto on treidannut Nazem Kadrin Winnipegin Jacob Troubaan. En tiedä kuinka uskottava huhu, mutta itselleni ainakin kävisi.
Mun mielestä toi kuulostaisi niinku paperilla ihan järkevältä vaihtokaupalta kummallekin, mutta siitä on vielä valtavan pitkä matka toteutuvaan kauppaan.

Tekevätkö kanadalaisjoukkueet ylipäätään keskenään paljon kauppoja?
 

Kyle

Jäsen
Kuulostaa hurjalta lätkäemännältä tuo Erik Karlssonin puoliso, ensiksi ilmeisesti riitaantuu Hoffmanin vaimon kanssa niin pahasti että Hoffman pitää treidata Ottawasta. Tiedetään, olihan siinä keskenmenot yms. Ja sen jälkeen ohjailee Karlssonia takaisin kotikonnuilleen Ottawaan, kun Karlsson on vihdoinkin Ufa ja pääsisi valitsemaan kilpailukykyisimmän joukkueen. Kuulostaa kyllä hieman erikoiselta. Enään puuttuisi se että Karlsson tekee 8 vuoden sopimuksen alennuksella Ottawaan ja vuoden sisään eroaa vaimostaan.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mun mielestä toi kuulostaisi niinku paperilla ihan järkevältä vaihtokaupalta kummallekin, mutta siitä on vielä valtavan pitkä matka toteutuvaan kauppaan.

Niin, muuten Trouba on juuri se täsmähankinta joka Torontolta puuttuu, mutta kun se on tuntunut olevan kovin ehdoton tuosta, että haluaa USA:n puolelle pelailemaan. Jos Toronto ei saa miestä jatkosopimukseen, niin Maple Leafsin keikka jäisi sitten yhteen vuoteen. Jos Dubas miestä rentalina ajattelee, niin mikäs siinä.

Tekevätkö kanadalaisjoukkueet ylipäätään keskenään paljon kauppoja?

Ei kai tuolla mitään väliä ole. Enemmän varmaankin näitä Divarien sisäisiä kauppoja vältellään (EDM/CGY/VAN tai TOR/MTL/OTT), ainakin jos value on menossa selkeästi naapurille. Mutta Jets ja Leafs on kuitenkin eri konferensseissa.

Winnipeg nyt muutenkin sijaitsee tuossa välimaastossa ilman paikallista kanadalaisvihua, niin varmaankin ei ole mitään periaatteellisia rajoitteita mihinkään suuntaan treidailla.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten kukaan voi kaivata Ottawaan? Ymmärtäisin jos olisi siellä syntynyt ja kasvanut, mutta kyseessä on kuitenkin yksi maailman tylsimmistä kaupungeista. Hallikin on ihan helvetin kuusessa, vähän kuin lähtisi Helsingistä Keravalle katsomaan peliä.

Montreal on ihan eri tarina, mahtava kulttuuri ja metro pysähtyy Bell Centren alapuolella. Muutenkin olisi hienoa nähdä Karlsson Montrealissa, hyökkäys on jo orastavan lupaava ja puolustus kaipailee tulevaisuuden liideriä. Siihen vielä vaikka Marner päälle niin ollaankin jo ihan eri jengi kuin pari kautta sitten.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Miten kukaan voi kaivata Ottawaan? Ymmärtäisin jos olisi siellä syntynyt ja kasvanut, mutta kyseessä on kuitenkin yksi maailman tylsimmistä kaupungeista.
No sehän just siinä onkin että Karlssonin vaimo on sieltä kotosin.
 

Nick Neim

Jäsen
Karlssonin ja Melnykin yhteinen suunnitelma alkaa näemmä jo paljastumaan. Ilmaiset assetit sieltä Ottawalle Karlssonin vuoden kierroksen jälkeen. Ennalta sovittu ja julkisuuteen vuodettu "tulehtuneista" ja "huonoista" väleistä, jotta kaikki tietävät Karlssonin olevan kauppatavaraa ja saadaan kilpailua aikaan.

Ja sitten heräsin ja nauroin. Muualla tuo vielä olisikin mahdollista, mutta ei Ottawassa.
 
Niin, muuten Trouba on juuri se täsmähankinta joka Torontolta puuttuu, mutta kun se on tuntunut olevan kovin ehdoton tuosta, että haluaa USA:n puolelle pelailemaan. Jos Toronto ei saa miestä jatkosopimukseen, niin Maple Leafsin keikka jäisi sitten yhteen vuoteen. Jos Dubas miestä rentalina ajattelee, niin mikäs siinä.

Eikö Trouban sopimus ole katkolla jo nyt kesällä?
 
Karlssonin ja Melnykin yhteinen suunnitelma alkaa näemmä jo paljastumaan. Ilmaiset assetit sieltä Ottawalle Karlssonin vuoden kierroksen jälkeen. Ennalta sovittu ja julkisuuteen vuodettu "tulehtuneista" ja "huonoista" väleistä, jotta kaikki tietävät Karlssonin olevan kauppatavaraa ja saadaan kilpailua aikaan.

Ja sitten heräsin ja nauroin. Muualla tuo vielä olisikin mahdollista, mutta ei Ottawassa.

Miten tulehtuneet ja huonot välit eli pakko lähteä lisäävät markkina-arvoa?
 

Nick Neim

Jäsen
Miten tulehtuneet ja huonot välit eli pakko lähteä lisäävät markkina-arvoa?
Tuon tasoisen pelaajan kohdalla kun tulee esille, että mies "ei voi missään tapauksessa jäädä seuraansa", niin alkaa monen muun joukkueen silmissä kiinnostus kummasti kasvamaan. Norris-tason pakkeja ei ole markkinoilla käytännössä ikinä, joten mitä useampi joukkue häntä havittelisi (ja usko pois, tuollaisen tiedon jälkeen moni organisaatio), niin sitä suuremmaksi se hinta kilpailun myötä kasvaisi.

On hieman eri asia puhutaanko top4-pakista joita joukkueet ovat täynnä ja joka on "pakko" treidata, vai franchise-tason puolustajasta, jonka jokainen organisaatio haluaa omaan joukkueeseensa. Tuollaisia tilaisuuksia tulee äärimmäisen harvoin. Tulehtuneet välit eivät vaikuta samalla tavalla hintaan, koska kysyntä ympäri liigan on niin suurta, vaikka tiedossa olisikin "pakkotreidi" Ottawasta.

Kuten sanottua, en usko sen kummemmin mihinkään masterplaniin tässä tapauksessa.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Miten kukaan voi kaivata Ottawaan? Ymmärtäisin jos olisi siellä syntynyt ja kasvanut, mutta kyseessä on kuitenkin yksi maailman tylsimmistä kaupungeista. Hallikin on ihan helvetin kuusessa, vähän kuin lähtisi Helsingistä Keravalle katsomaan peliä.

Montreal on ihan eri tarina, mahtava kulttuuri ja metro pysähtyy Bell Centren alapuolella. Muutenkin olisi hienoa nähdä Karlsson Montrealissa, hyökkäys on jo orastavan lupaava ja puolustus kaipailee tulevaisuuden liideriä. Siihen vielä vaikka Marner päälle niin ollaankin jo ihan eri jengi kuin pari kautta sitten.

”Yksi maailman tylsimmistä kaupungeista”. Mietippä vähän mitä kirjoitat. Ruvetaanko käymään läpi Euroopasta, Lähi-idästä tai Afrikasta löytyviä kaupunkeja ja vertaamaan niitä Ottawaan?

Ja Karlssonin vaimohan nimenomaan on Ottawasta, joten ikävästi tietämättömyys ampui siua nyt jalkaan :D
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ja Karlssonin vaimohan nimenomaan on Ottawasta, joten ikävästi tietämättömyys ampui siua nyt jalkaan :D

Saattaahan tässä vaikuttaa nyt aika paljon tuon lähipiirin tärkeys. Ollut keskenmenoa ja kaikkea ihme Hoffman-muijaa sotkemassa elämää.

Ihmiselle, jolle ne perhesuhteet ovat tärkeitä... ne ovat tärkeitä. Kun itse ei kyennyt saamaan lapsia (ainakaan vielä), niin jostain sisaruksen lapsista, niiden näkemisestä ja niiden kanssa yhdessäolemisesta saa aika paljon voimaa. Tällaisten asioiden merkityksestä ei monella keskustelupalsta-runkkarilla varmasti ole mitään käsitystä.

En edes tiedä Karlssonin vaimon tilannetta, mutta näin nyt kuvittelisin asioiden olevan, kun sen kotiseudun ja familyn on huhuttu olevan tärkeä. Tuskin siitä huvikseen jatkuvasti uutisoitaisiin, ellei se olisi tärkeää, kun asianosaiset itsekin näin asioista puhuvat. Tulkitsisin tämän itse niin, että Karlssonin vaimolle voisi olla ongelma tämä yksinolo kaukana sukulaisistaan, silloin kun Eki on jengin kanssa vieraskiertueella. Jos taas saisi asua kotiseudullaan, kun ukko kiertää vieraspelejä, niin no problem. On aikaa läheisille.

Tiedä sitten oliko muutenkin tuo Sharks-reissu vain semmoinen irtiotto rankasta elämäntilanteesta. Ja kauempana kotoa asiat selkeni, tilanne rauhoittui, ja koti-ikävä on nyt sitten päällisin ongelma.

***

Nää etäisyyshommatkin on niin hurjia hahmottaa suomalaisille, kun seuran ja kodin "lähelläoloa" tulkittiin siten että alle 10h automatkan tai 2-3 tunnin lennon päässä. Eli joku Rovaniemellä asuminen ja Helsingissä kiekon pelaaminen ei olisi Karlssonin standardeilla mikään ongelma. Pohjois-Amerikassa ollaan silloin "lähellä".

Mutta onhan nuo San Joset ja joku Coloradokin aika kaukana. Helsingistä Pariisiin on suht sama kuin Ottawasta Denveriin. Ja Ottawasta San Joseen on sama ku Helsingistä Egyptiin.
 
Viimeksi muokattu:
Miten kukaan voi kaivata Ottawaan? Ymmärtäisin jos olisi siellä syntynyt ja kasvanut, mutta kyseessä on kuitenkin yksi maailman tylsimmistä kaupungeista. Hallikin on ihan helvetin kuusessa, vähän kuin lähtisi Helsingistä Keravalle katsomaan peliä.

Karlsson ei ole toki syntynyt tai kasvanut Ottawassa, mutta on kuitenkin viettänyt lähes koko aikuisikänsä siellä. On tavannut nykyisen vaimonsa siellä, todennäköisesti laaja ystäväpiiri on siellä ja niin edelleen. Kyllä minä voisin ihan helposti uskoa, että Karlsson kokee Ottawan kodikseen ja saattaisi jopa kaivata sinne. Hallin sijainnilla tuskin on ihan valtavan isoa merkitystä pelaajalle. Fanin näkökulmasta sillä toki on paljonkin merkitystä, kysykää vaikka Panthersin faneilta.
 

Jonechkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Florida Panthers
Petteri Lindbohm Billebeinon Instagramin mukaan Chicagossa. Onkohan vain lomailemassa vai olisiko neuvottelemassa mahdollisesta sopimuksesta Blackhawksin kanssa?

Oikeudet edelleen St. Louisilla, mutta tuskimpa tarvii 6th tai 7th rounderia enempää maksaa oikeuksista.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Capin nousulle ei näy loppua, mutta en silti tiedä olisiko Canadiensilta kovin järkevä peliliike sitoa yli 18 miljoonaa 29-vuotiaaseen Karlssoniin ja kauden alla 34 vuotta täyttävään Weberiin seuraavan seitsemän kauden ajaksi. Pricenkin sopimus saattaa olla rasite jo muutaman vuoden kuluttua.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Siis kovalta Toronton maksettavalsi? Tuohan olisi Dubalta täydellinen highway-robbery.

Waddelilla on tainnut hieman tosiasiat hämärtyä, kun huolimatta epäonnistuneista kaupoista ennen viime kauden alkua joukkue pääsi playoffeihin.

Näin on. Miksi ihmeessä Waddell antaisi parhaan kauppatavaransa (rightin pakin) saadakseen tilalle kaksi tarpeetonta palasta eli rivipakin ja rivilaiturin. Sen vielä ymmärtäisin, että toiseen suuntaan liikkuisi Kadri, mutta että Kapanen ja Zaitsev. Kun treidihuhuja lukee, niin tuntuu että torontolaismedialta ja Maple Leafs-faneilta on hämärtynyt käsitys heidän ylijäämäpelaajiensa kauppa-arvosta. Mitä erityistä Kasperi Kapanen tuo Carolinaan - tai oikeastaan mihinkään muuallekkaan? Hänen kaltaisiaanko pelaajia siellä tarvitaan? Hamiltonia voidaan haukkua miten paljon tahansa, mutta h-vetin paljon parempi pelaaja kuin Zaitsev.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Petteri Lindbohm Billebeinon Instagramin mukaan Chicagossa. Onkohan vain lomailemassa vai olisiko neuvottelemassa mahdollisesta sopimuksesta Blackhawksin kanssa?

Oikeudet edelleen St. Louisilla, mutta tuskimpa tarvii 6th tai 7th rounderia enempää maksaa oikeuksista.

Lindbohmilla on ensi kaudeksi vielä sopimus Lausannen kanssa ja Sveitsin liigalla ei ole mitään siirtosopimusta NHL:n kanssa joten vaatisi nyt ihan ensiksi tuon olemassaolevan sopimuksen purkua ennenkuin voisi tehdä NHL-sopimuksen. Toisekseen eiköhän Lindhbomillakin ole agentti joka hoitaa sopimusneuvottelut ja hänellä ei siten ole mitään tarvetta olla paikanpäällä siellä niitä varten. Eli yksinkertaisin vastaus lienee se oikea - ihan lomailemassa vaan. Chicago ei varmasti huonoimmasta päästä ole pelkkänä lomakohteenakin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Petteri Lindbohm Billebeinon Instagramin mukaan Chicagossa. Onkohan vain lomailemassa vai olisiko neuvottelemassa mahdollisesta sopimuksesta Blackhawksin kanssa?

Oikeudet edelleen St. Louisilla, mutta tuskimpa tarvii 6th tai 7th rounderia enempää maksaa oikeuksista.

Voishan tuo olla neuvottelemassa tai sitten voisi vain olla reissulla entisessä pelikaupungissaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös